KEVÄÄN TULLEN.
Kevättalvi kului leirillä ahkerissa harjoituksissa. Miehet tutustuivat toisiinsa ja yhteishenki parani. Useat saksalaiset vääpelit ja aliupseerit, jotka aluksi näyttivät hirvittäviltä ihmisiltä, muuttuivat vähitellen joukkoonsa tutustuttuaan. Silminnähtävästi he alkoivat olla ylpeitä oppilaistaan ja lausuivat jo suoraan kiittävän arvostelunsa. — Suomalaiset ovat hyvää sotilasainesta! Kolmannessa komppaniassa oli vääpeli Peper erikoisessa suosiossa ja komppania uhkasi viemällä viedä hänet Suomeen ja korottaa ties miten korkealle. Hän olikin todella ihannevääpeli, erinomainen järjestyksen mies, joka huolehti komppaniastaan tosiaan kuin omista pojistaan. Haukkuipa hän miten paljon tahansa, ei kenenkään päähän pälkähtänytkään suuttua tai loukkaantua. Silloin tiesi olevansa syypää, tiesi että jos "mamma" mukisee, niin hän mukisee asiasta.
Lomilla käydessään pohjois-Saksan kaupungeissa jääkärit saivat laajalti tutustua maahan ja kansaan. Oli erikoinen ilo huomata, että sotilasta Saksassa kaikkialla kunnioitettiin. Saksalainen sotilas oli kaikkialla siisti, reipas, hyvin puettu eikä likainen kuten venäläinen. Kuka tahansa voi rauhassa kulkea kadulla ja kahviloissa sotilaan seurassa pelkäämättä menettävänsä mainettansa. Sotilas saa Saksassa mennä miten hienoihin ravintoloihin tahansa, mutta kurjimmat luolat ovat häneltä kielletyt. Joka paikassa hänelle osoitetaan kohteliaisuutta, sillä hän on isänmaan puolustaja. Ja Saksassa ei sivistynytkään mies häpeä olla sotilas. Rintamalla taistelee yliopiston professori tavallisena sotilaana maalaispojan rinnalla. Kun Venäjällä lukemattomat sivistyneet henkilöt sodan synnyttyä ponnistivat kaikki neronsa hankkiakseen sopivan paikan rintaman takana, lähtivät Saksan ylioppilaat, tohtorit ja yleensä sivistyneet nuorukaiset velvollisuudentuntonsa pakottamina rintamalle ja näyttivät, mitä vapaan miehen on isänmaan puolesta uhrattava.
Kevään tullen sitten alkoi pataljoonassamme liikkua huhuja meidänkin rintamalle lähdöstämme, aluksi varovaisessa muodossa, sitten yhä varmempina. Majuri Baier vähitellen kasvatti pojat siihen ajatukseen, että Suomeen lähtö lykkäytyy joksikin aikaa, ja sillä välin on pataljoonalle edullista olla tulessa ja itärintamalla saavuttaa sotakokemusta.
Tuli paraateja ja tarkastuksia. Harjoituksia kiirehdittiin.
Lockstedtissa puut puhkesivat lehteen, nummi alkoi vihannoida ja kaipaus kasvoi miesten rinnoissa. He alkoivat itsekin ymmärtää, että täytyi päästä toimintaan. Ainaiset jo yksitoikkoisilta tuntuvat harjoitukset raukaisivat, väsyttivät. Jopa pari miestä kyllästyneenä yritti livahtaa muille maille.
Tosin arvosteltiin ankarastikin majurin puuhia viedä pataljoona rintamalle. Jokainen halusi kärsimättömästi Suomeen, mutta länsirintaman ankarat taistelut eivät antaneet Saksan sotilasjohdolle aikaa ajatellakaan meidän kaukaisen kansamme kohtaloita. Ja niin nuo jo monta kylmää ja nälkää kestäneet Suomen pojat alkoivat itsekin tuumailla, että kai on paras yrittää itärintamalla. Ehkä sieltä tie aukeaa Suomen niemelle asti yhteisin ponnistuksin.
Virallisesti tehtiin rintamalle lähtö pataljoonalle tiettäväksi toukokuun 23 päivänä seuraavan julistuksen kautta.