GRAALIN MALJA
Salass' on pyhän Graalin ylhäinen malja.
Sen ympäri soitot ei soi, ei nalja,
ei nauru kaiu, vain vaieten ylväät
pyhän temppelin nousevat valkeat pylväät.
Ikipuistot siimekseensä sen sulkee,
sävel hartauden hämärässä sen kulkee,
soi kuin vesi suihkuvan lähteen, mi lankee
solisten alas paadelleen. Sydän ankee
inehmon pimennossa on puiston, mi puhuu,
taruaan tuhatvuotista hälle huhuu.
Humisten pyhät puut puhuvat tarun julki,
hämäriin tuhatvuotten min temppeli sulki.
Pyhän maljan ne tietävät korkean mahdin,
ne tuntevat sen kuninkaallisen vahdin.
Useammat vartijoiks' sen ovat halvat,
ritarillisuus riitä ei, kalskuvat kalvat.
Se vaalijans' itselleen iäks vaatii,
sitovat ikilait ritarillensa laatii.
Elämäks hänelt' ottaa ja vaatii se valan,
hänen nähdä se suo olemuksensa salan.
Elämän yli hälle vallan se antaa,
hänet korkeuteen ylimaalliseen kantaa.
Hänen eestänsä poistaa se ääret ja rajat,
hänen nähdä suo luonnon se salaiset pajat.
Hänen nähdä se suo, mit' on vuossadat luoneet,
pyhät luomisen työt sekä työnteko-huoneet.
Elämään iankaikkiseen silmät se avaa,
sen eess' oman itsensä tuntohon havaa.
Epäpuhdas sen liekkejä nähdä ei saata,
hän maasta on tullut ja etsii maata.
Ketä ei voi koskettaa elon saasta,
ylös taivaille taasen hän nousevi maasta.
Hänen sielussaan tuli Graalin palaa,
pyhän maljan tuon sydämeensä hän salaa.