KEIJUJEN LUONA.
Verissäpäin mä saavun taas luoksi keijujen. Ja riisun rääsykaavun, nuo vaatteet ihmisten.
Nyt keijusiskot itkee
ja nyyhkii kauhuissaan.
Mut viisain heistä kitkee
yrttinsä kiehumaan.
— Oi, missä käynyt lienet,
ken on sun raadellut?
— En tiedä, siskot pienet,
olen yössä taistellut.
Ma astuin jossain siellä
niityillä ihmisen.
Mua kohtas turma tiellä,
kai joku ihminen.
Mut, siskokullat, auta
ei meidän itkeä.
Jos kuolen, tehdään hauta
Nyt saan kai kylpeä!