MUISTONI LINTU.
Ken se liekin? Unteni hämy sen toi.
Lintu pienin? Kainona pyrki se luo,
Enkö tuntis! Tuttu kun ääni taas soi,
lintuni laulu.
Kas! Se onkin muisto jo mulle kallis,
hellä, — hellin? Kerta se — niin ah silloin
riipi rinnan, raasteli — — mut et salli,
lauluja noita?
Ei siis! Kätken lintuni työt jo tuhmat,
Pieni värjyt? Poskeni sulle painan.
Suuta hellin. Vaikeni vaivat summat
lintuni töistä.
Ilta hetket antavi armaat, kas! Oi!
Tuolla puiston kuutamo hehkuu, uhkuu,
tenhovälkkein kiitävi virta, soivat
sirkkojen viulut.
Lintu, lintuin, leikimme kerran ennen
puiston yössä, huumaava tuoksu leyhyi
ruusuvöistä, uinuimme rinta rinnoin
nuorinta hurmaa.
Sentään, pienin, luule en minä huolien
että hetket yöhyen vielä silloin
riemu korkein ollut ois. — Sydän kuollen
eroa itki.
Muita teitä kohtalo johti. Kumman
ihmemaailman tuntea sain ma, uuden.
Meidät, lemmen, puiston ja surun nuoren
unohti aika.
Mutta kiitos, lintuni, aina sulle!
Sulta sai mun eloni ensi hurman,
annoit ensi lempeni laulut mulle,
kaunista kylvit.
Muisto vanhin. Unteni hämy sen toi.
Lintu leikin! Hellänä pyrki se luo.
Ällös värjy! Siunaus suurin nyt soi
lemmestä lasten.