TOIVIORETKI KEVLARIIN

Kirj. H. Heine (1797-1856)

Luon' ikkunan seisoo äiti,
Vaan Vilho on vuoteessa.
»Laps armas, tahdotko nousta,
Pyhiinkulkua katsella?» —

»Voi äiti, sairas on poikas,
En mitään kuule, en nää,
Vain kuollutta Kerttua muistan,
Ja sydäntä: kirveltää.» —

»Jo nouse, niin Kevlariin käydään!
Ota kirjasi kätehen!
Pyhä neitsyt terveheks tehdä
Voi sairahan sydämen.»

Soi veisuu valtava, kaunis,
Liput kirjavat liehuvat,
Kun toivioretkeläiset
Läpi Cöllenin kulkevat.

Ja äiti joukkoa seuraa,
Tukee lastansa sairasta.
He laulavat kuoron myötä:
Ole kiitetty, Maaria!

On Kevlarin pyhä neitsyt
Nyt parhaissa koruissaan.
Niin paljon sairaita saapuu
Hält' armoa anomaan.

Ja tullessansa he tuovat
Kuin uhriksi hänellen
Vahaan muovatun käden tai jalan,
Mikä minkäkin jäsenen.

Ja vahakäden ken uhraa,
Kipu käsistä katoaa,
Ja vahajalan ken uhraa,
Jalan tervehen jälleen saa.

Moni Kevlariin ontuen kulki,
Nyt tanssivi nuoralla.
Moni ennen sormeton raukka
Voi viulua soitella.

Vahakynttilän äiti otti,
Sen sydämeks muodostaa.
»Tää Jumalan äidille vie'ös,
Hän huolesi huojentaa.»

Vahasydämeen tarttui poika,
»Kävi huo'aten kuvan luo,
Sanat kumpusi sydämestä
Ja silmistä kyynelvuo:

»Oi, puhdas, armoitettu,
Pyhä äiti Jumalan!
Sinulle, taivaiselle,
Ma vaivani valitan.

»Ma Cöllenin kaupungissa
Kera äitini asustin.
Sadottain kirkkoja siellä
Kohoo korkeina pilvihin.

»Ja naapuriss' asui Kerttu, —
Hän kuoli — — Ah Maaria!
Vahasydämen sulle uhraan,
Sydänhaavani paranna!

»Tee terveheks sairas sydän,
Niin varahin, myöhäin ma,
Sua ylistää tahdon ja laulaa:
Ole kiitetty Maaria!»

Ovat äiti ja sairas poika
Unen helmassa rauhaisan,
Kun majahan hiljaa astuu
Pyhä äiti Jumalan.

Yli vuoteen hän kumartuupi,
Käden keveän painaltaa
Pojan sairasta sydäntä vasten
Ja hymyää, katoaa.

Unissansa sen näki äiti,
Ei ehtinyt enempää,
Kun ulkoa ulvonta koiran
Hänet unesta herättää.

Lepäs kuolleena sairas poika,
Niin kylmänä, kalvaana.
Ruso nousevan päivän väikkyi
Lumivaaleilla poskilla.

Kädet äidin ristihin käypi,
Ja tuntehin sekavin,
»Pyhä neitsyt!» hän hiljaa lausuu,
»Ole kiitetty kuitenkin!»