VIII LUKU.
"Heidän ulos- ja sisäänkäymisensä".
Warrington oli ollut erään vanhan suvun asunto, jonka esi-isät monta vuotta ennen vallankumousta olivat rakentaneet tuon tavallisen kaksinkertaisen, veistämättömistä puista tehdyn huoneuksen (eli "kaksi-kannen ja yksi-käytävän", joksi niitä siellä vielä nimitetään) keskelle viehättävää tammikkoa vienosti kaltavalle kunnaalle, joka kohosi niin kauniin virran polvessa, kuin koskaan on turhassa kiireessä loristen juossut kallioin yli kaukaista merta kohden. Tämä puuhuoneus oli sittemmin antanut sijaa komeammalle tiilirakennukselle; tammikkoa oli harvennettu ja siivottu ja käytäviä oli laitettu siihen; ja vuodet, jotka olivat tehneet rakennuksen vanhemmaksi ja kosteammaksi, kuluttaneet saven tiilien välistä ja peittäneet cypressi-katon sammalvaipalla, olivat lisänneet kunniaa metsän ruhtinaille, jotka seisoivat sen ympärillä ja vuosi vuodelta ojensivat isoja käsivarsiansa lähemmäksi ja yhä lähemmäksi sitä, ikäänkuin verhotaksensa sen puuttuvaisuuksia ja salatakseen katsojalta sen vanhuuden vikoja.
Warringtonilaiset itse olivat sukua muutamien valtion korkeimpien heimojen kanssa ja ylpeilivät niin varallisuudestaan ja yhteiskunnallisesta asemastaan, etteivät ruvenneet yhdistyksiin muitten kanssa. He menivät keskinäisiin naimisiin niin kauan, että se voima, joka oli koonnut suuria rikkauksia, veltostui ja heikkous ja paheet astuivat sijaan. Tavarat tuhlattiin, tulot vähenivät ja toinen maatila toisensa perästä hävitettiin, siksi kuin viimein Warrington'in itse, sukukartanon, kymmenkunta vuosia ennen kertomuksemme aikaa, täytyi tyydyttää vaivaavien velkojain vaatimuksia. Onneksi (tai pikemmin onnettomuudeksi Hullullemme) kartano joutui erään haaveksivaisen Franskalaisen, varallisen vanhanpojan käsiin, joka harrasti ryytimaan hoitoa ja hedelmän viljelyä. Hän ihastui tähän kauniisen paikkaan ja siellä kasvaviin oivallisiin hedelmiin ja rakennettuaan toiselle puolelle tilaa sievän majan, joka melkein riippui vähäisen vesiputouksen yli, jota hän oli korjaillut, kunnes se muuttui yhdeksi tilan viehättävimmäksi paikaksi, hän sulki suuren asuntokartanon ja antautui hedelmäin ja kukkien hoitoon semmoisella iloisella innolla, joka tuotti ihmeellisiä satoja. Kaikkialla tuon keskellä olevan tammi- ja hickory-lehdon ympärillä oli puu- ja viinitarhoja, jotka kasvoivat mitä harvinaisimpia ja suloisimpia hedelmiä. Aina-vehriöitä oli sirotettu lehtoon katoavaisten kasvilajien sekaan ja puita, joilla oli omituinen luonto ja kummallinen lehdistö, oli istutettu sinne tänne pitkin tiluksia.
Kartanon muista, kauempana päärakennuksesta olevista maista — noista kuudesta sadasta acre'sta vaihtelevaa mäki- ja laaksomaata ynnä saloja ja vanhoja peltoja — oli hän pitänyt vähemmin huolta, antaen ne jonkun hoitajan käsiin joko viljeltäväksi tai sillensä jätettäväksi sen mukaan kuin tämän kunnon-miehen halu tai taipumus määräsi. Hän ei vaatinut muuta tältä maatilansa osalta, kuin että se maksaisi oman viljelemisensä kulungit ja tuottaisi viljaa, lihaa ja rehua kylläksi hänelle ja niille kahdelle "pojalle" (orjalle), joita hän piti apulaisina puutarhallisissa toimissaan, ynnä niille heposille ja muuleille, joita maatilalla käytettiin. Tämä oli helppoa, vaikk'ei olisi viljellyt enempää, kuin toisen puolen tarjona olevasta peltomaasta. Hoitaja siis vähensi vaivaansa ja suoritti kaikki, mitä hänen isäntänsä vaati häneltä, jättäen vuosi vuodelta kokonaisia tilan osia autioiksi, mitään uusia aloja viljelykseen ottamatta. Seuraus tästä oli se, että, kun Mr. Noyotte toisena sotavuotena kuoli, suurin osa viljelysmaista oli kasvanut petäjiä ja sassafras-puita, joitten välissä uhkea saraheinä huojui ja isot punaiset vesiva'ot pyrkivät jokaista onelmaa tai ourua kohden. Ne maat, joita todella oli viljelty, olivat käyneet kovin kuluneiksi ja ränstyneiksi, kunnes mäkirinteet huhtountuivat tyhjiksi ja lannot täyttyivät hierroksilla suureksi vahingoksi ei ainoastaan ylhäällä oleville vietoksille, vaan myöskin lietynnäismaalle alhaalla.
Haaveksivainen Franskalainen oli, sitä myöten kuin tiedettiin, kuollut ilman perillisiä. Häntä ei oltu koskaan suuresti suosittu naapuristossa ja varsin vähän tiedettiin hänen asioistansa. Hänen emännöitsiänsä, eräs qvadroninainen, vaati itsellensä hänen omaisuuttansa laillisesti tehdyn testamentin nojassa; mutta koska muistutettiin, että hän oli orja ja mahdoton minkään testamentin voimalla perimään, eikä hän pystynyt todistamaan tätä väitettä vääräksi, hylättiin testamentti ja asetettiin väliaikainen hallitsia. Nyt huomattiin, että vainaja oli joutunut suurempaan velkaan, kuin oli mahdollinen saada maksetuksi hänen irtonaisella omaisuudellaan, erittäinkin niitten huokeitten hintojen vuoksi, joita maksettiin, kun hallitsia asiain suorittamiseksi pani toimeen huutokaupan.
Översti Vaughn osti melkein kaikki kapineet niin halvalla hinnalla, että se olisi kummastuttanut jokaista, joka ei tietänyt, kuinka semmoisia asioita voi sovittaa. Kerrottiin ja uskottiin, että översti Vaughn erään kirjeen kautta, joka oli päässyt perille piirityksen kiusallakin, oli valtuutettu edustamaan vainajan perillisiä — veljenpoikia ja -tyttäriä, jotka asuivat Franskassa — ja että hän osti omaisuuden, pitääksensä sitä heitä varten. Kun siis översti Vaughn oivallisista neekeri-orjista tarjosi kappaleelta viisikymmentä dollaria Konfedereerattujen rahassa, sanoi jokainen, että kaikki oli oikein, eikä kukaan tarjonnut sen enempää. Hallitsia laati virallisen kertomuksen tehdyistä kaupoista ja koska ei löytynyt kylläksi irtonaista omaisuutta velan maksoksi, hän sai käskyn myydä maatkin, jota hän oikeutettiin tekemään joko julkisella huutokaupalla tai yksityisesti.
Vähemmän kuin kymmenen dollaria acre'lta semmoisesta maasta näytti Hullustamme, joka oli tottunut Pohjan korkeihin maan hintoihin, erinomaisen huokealta — niinkuin se, tosi-asioita lukuun ottamatta, ehkä olikin. Hän ei tietänyt, ettei tämä maatila kaikkein parhaimpinakaan päivinänsä olisi tuottanut tätä hintaa puhtaassa rahassa; että se nyt oli niin rappeutunut, että saman hintaluvun mukaan sen arvo tuskin oli enemmän kuin puoli tästä summasta; ja että näitten lisäksi sodan vahingollinen vaikutus kaiken omaisuuden arvoon tässä maan osassa oli peräti vaikea määrätä. Kaikki nämät jäivät häneltä huomaamatta. Hän vastasi heti, että översti Vaughn saisi ostaa maatilan mainitusta hinnasta, jos hän voisi hankkia hyvän ja laillisen kauppakirjan. Tästä asiasta hän tahtoi olla aivan varma. Tuosta hänelle tuli ote kauppakirjasta, eräältä, niinkuin hän tiesi, suurimmassa arvossa olevalta asian-ajajalta, ja sen muassa tämä kirje: —
"Griswold'in oli kiire myydä; minä ostin siis, tietäen, että varmaan ostaisitte paikan, kun olitte kauppakirjani suhteen tyydytetty, joksi tulette, kun luette tämän. Minä sain sen vähäistä huokeammasta hinnasta, kuin minkä teille mainitsin; ja te voitte saada sen minulta samasta hinnasta milloin hyvänsä ennen kahden kuukauden kuluttua.
"Översti Ezekiel Vaughn."
Hullu myi siis sievän asuntonsa, pani kokoon kotijumalansa, otti vaimonsa ja pikku tyttärensä ja lähti etsimään terveyttä, onnea ja menestystä Dixie'ssa. Kauppa, jonka itsepintainen Vaughn oli pannut alkuun, päätettiin soveliaasti, ja Comfort Servosse tuli Warringtonilaisten sukukartanon todelliseksi omistajaksi. Melkein koko hänen vähäinen omaisuutensa meni tähän ostoon; mutta kun asia oli suoritettu, tunsi hän tehneensä hyvän työn. Hän oli tehnyt edullisen kaupan ja perustus vastaiseen onnellisuuteen ja menestykseen oli nyt pantu; ja tästä hän tunsi itsensä olevan kiitollisuuden velassa översti Vaughn'ille ja tuli siihen päätökseen, että, jos kohta tämän kunnon miehen luonto ei vetänyt taistelukentälle, hän kaikissa tapauksissa oli hyväsydäminen ja valmis muita palvelemaan. Vasta jälestäpäin hän huomasi, kuinka monta hintaa hän oli maksanut; sillä kun Mr. Noyotte'n perilliset — veljenpojat ja -tyttäret Franskassa — lähettivät hallitsialta vaatimaan jäännöstä omaisuudestaan, nähtiin asiakirjoista, että maatila oli myyty yksityisesti översti Vaughn'ille vuonna 1863 ja että oli vastaan-otettu maksoksi siitä eräs summa Konfedereerattujen rahassa, jonka hallitsia oli laillisesti esitellyt oikeuden edessä, mutta sittemmin ilmoittanut sotatapausten kautta kadotetuksi.
Mutta nämät seikat jäivät Hullultamme moneksi vuodeksi tuntematta; ja Warrington joutui hänen käsiinsä, niinkuin uusi leikkikalu, jota ei mikään epäilys liiallisen hinnan suhteen haitannut.