XXIV LUKU.
Balak ja Bileam.
Muutos alamaisuudesta itsenäisyyteen oli niin äkillinen ja hämmästyttävä, ettei äsken kapinallisten valtioin kansakaan moneen aikaan pystynyt sitä käsittämään. Että kansakunta, joka oli käynyt neljä vuotta sotaa, joka oli menettänyt miljoonan miehiä ja lukemattomia miljoonia rahaa, herkeisi pitämästä valloitettua alaa hallussansa, vapauttaisi sen kansan kaikista vaikeuksista taikka vaan sulkisi hyödyttömästä etu-oikeudesta muutamia täysin palvelleita johtajia, jotka ainoastaan tällä tapaa tiesivät jotakin marttyriudesta, ja ilman mitään takeita tulevaisuuden suhteen taikka ilman minkäänlaista valtaa peräyttää eli muodostaa mitään asettaisi tämän alan, tämän kansan, nämät valtiot samanlaiseen asemaan kuin yhdenvertaiset, itsenäiset ja saman-arvoiset vallat, se oli niin kummallinen ehdoitus, että sai mennä vuosia, ennenkuin sitä kokonaan ymmärrettiin.
Näitten vuosien kuluessa Etelän julkiset sanomalehdet olivat eriskummaiset lukea. Heti sodan päätyttyä ja lähes valtioin entiselleen saattamisen aikakauteen asti niitten lauseet olivat varovaiset ja tarkoin rajoitetut. Vaikka niissä melkein aina kuului joku vieno ääni, jota sopi tulkita lähteneeksi joko synkästä vihasta tai harmista, jota ei voitu salata, huomattiin kuitenkin sangen vähän sitä kostonhimoista katkeruutta Pohjaa vastaan, joka oli vallinnut juuri ennen sodan alkua taikka sen kestäessä oli sitä seurannut. Tosin muutamissa tapauksissa Etelän verrattomilla häväistyksillä täytetyt astiat avattiin ja niitten sisältö tyhjennettiin viattomien Pohjassa syntyneitten kansalaisten tai semmoisten kotoperäisten Eteläläisten yli, jotka katsoivat soveliaaksi suostua voittajaan tai vastaan-ottaa virkoja hänen kädestään. Tämä ei kuitenkaan ollut yleinen sääntö. Heti kuin nyt Uudestaan syntymisen aikakausi oli mennyt ohitse, luovuttiin tästä varovaisuudesta. Yhä katkerammaksi, yhä ilkeämmäksi suurin osa Etelän sanomalehdistöstä kävi. Uhmaava vihamielisyys, tuima äkäisyys, hillitsemättömät ja hurjat hyökkäykset yksityisiä henkilöitä vastaan kuohuivat eteläisten sanomalehtien palstoissa, niinkuin vaahto rajun kahlekoiran kidassa. Mitä ikänänsä tai ketä ikänänsä, mikä oli syntyperää tai tuli Pohjasta, pilkattiin, koetettiin saattaa luulon-alaiseksi tai mitä pahan-ilkisimmällä tavalla moitittiin. Se, joka vaan oli auttanut, edistänyt tai hyväksynyt uudestaan rakentamisen työtä, joutui myrkyllisimpien soimausten pilkkatauluksi. Arvo, asema, puhdas elämä, rehellinen luonto, jumalinen elämä, ikä, sukupuoli, ne eivät ollenkaan suojelleet tämmöistä ahdistusta vastaan. Siivolla-olon ja tunteitten pidätyksen vuosina koottu viha puhkesi ääriensä yli ja laski koko maan hirmuisten, kauhistuttavien, puolettomien ja huonojen syytösten ja vimmattujen herjausten inhottavan tulvan alle. Kaikkein kunnollisimmat miehet kerrottiin tehneen mitä riettaimpia töitä; kaikkein puhtaimpia naisia syytettiin rikoksista, joita ei käy nimittäminen; ja yksin pienoisiin lapsiinkin poltettiin poistamattomia häpeän merkkejä. Se kasvatus, jonka Etelän sanomalehdistö orjuuden vallitessa oli saanut solvaamisen taidossa, kävi nyt erittäin tärkeäksi tässä sanojen ristiretkessä. Suurin osa sen lukioista oli kauan aikaa sitten tottunut uskomaan mitä mahdottomia ja hirveitä asioita tahansa Pohjasta. Heistä se jo oli varkaitten, avion-rikkojien, uskottomien ja petturien maa. Siellä lienee hyviäkin miehiä löytynyt; mutta niitä oli harvemmassa, kuin Sodomassa. Viitenä-kymmenenä vuonna orjuuden tarpeet olivat tehneet tämmöisten mielipiteitten viljelemisen välttämättömäksi, jos tahtoi suojella laitosta vapaan työn ja vapaan ajatuksen hyökkäyksistä. Etelän sanomalehdistö oli ottanut toimekseen ja tehtäväkseen kääntää tätä yleisen mielipiteen virtaa niitä aatteita, perusmietteitä ja miehiä vastaan, jotka askaroitsivat uudestaan rakentamisen työssä, kiihoittaa sen katkeruutta, kartuttaa sen herkkäluuloisuutta ja sen kautta laittaa seitsenkertaisesti lämmitetyn häväistysten sulatus-uunin niille, jotka katsoivat soveliaaksi tätä liikettä suosia; ja varsin jalosti nämät kaikki täytettiin. Ei ole milloinkaan nähty semmoista yksimielisyyttä, ei milloinkaan semmoista kestävyyttä, semmoista kilpailua pahansuonnissa, semmoista runsautta parjauksissa, semmoista yltäkylläisyyttä viekkaudessa.
Se oli vaan luonnollista ja enimmäksi osaksi oikein tehty, jos noudattaa sitä perus-aatetta, että sodassa kaikki on oikeutettu. Sikäli kuin asia koski hallituksen virallisia edustajia, heidän ei ollut mitään valitettavaa. He edustivat voittajaa; ja jos heidän isäntänsä syntyperäisestä tai satunnaisesta syystä oli liian heikko suojelemaan heitä taikka jos hän ei ollut taipusa pakoittamaan äsken voitettua vihollista kuuliaisuuteen ja kunnioitukseen, niin vika oli ainoastaan heidän työn-antajansa, jonka palveluksesta heidän oli täysi vapaus luopua. Niitten hullujen, jotka olivat muuttaneet näihin valtioihin hankkiakseen itsellensä rauhaa tai voittoa ja jotka olivat ryhtyneet taiturin, käsityöläisen tai kauppiaan toimeen, ei olisi tullut päivitellä, koska he itse voittajina asettuivat voitetun kansan joukkoon, vaikka he hyvin tiesivät (taikka heidän ainakin olisi tullut tietää), kuinka sukupolvien vastenmielisyys sodan kautta oli muuttunut vihaksi, ja heillä sentähden ei ollut mitään oikeutta vaatia tai odottaa ystävällisyyttä, suosiota taikka edes rehellistä kohtelua. Jos he sen tekivät, saivat he syyttää omaa hulluuttansa.
Ne, joilla oli suurin oikeus taikka kukaties ainoa oikeus valittaa, olivat ne voitetun kansan joukosta, jotka ennen Konfederationin kukistumista taikka sen jälkeen olivat puollustaneet kansakunnan asiaa. Heidän oli oikeus otaksua, että voittava valta ainakin tekisi itsensä kunnioitetuksi eikä sallisi puollustajiensa tulla häväistyksi sen pelkän teko-asian vuoksi, että he olivat uskollisina sille. Lienee todella suuresti kummastuttanut niitä Unionin miehiä — jotka sodan kestäessä, alusta loppuun saakka, kukaties olivat järkähtämättömästi vastustaneet sodan-käviäin mielipiteitä, jotka kenties olivat taistelleet tai piileskelleet tai kärsineet vaivoja harvinaisella luottamuksella siihen hallitukseen, josta he olivat eroitetut, mutta johon he ihmeteltävällä uskollisuudella olivat liittyneet — kun he sodan jälkeen huomasivat ensiksi, kuinka heidän naapurinsa kokoontuivat heidän ympärillensä saadaksensa heidän puoltosanaansa, heidän välitystänsä hallituksen suhteen. Lienee todella ollut uhkea päivä semmoisten mielestä, kun ne, jotka olivat vainonneet heitä, tulivat suosiota pyytämään; ja, olkoon se sanottu heidän kunniakseen, harvoin semmoiseen vetoamiseen turhaan ruvettiin. Nämät Unionin miehet olivat hyvin anteeksi antavaa kansaa ja jakelivat sangen usein anteeksi-annon taivaallista lahjaa ilmaiseksi juuri niille miehille, jotka olivat kaikkein tuntuvimmalla tavalla heitä vahingoittaneet. Mutta tämmöinen kummasteleminen lienee ollut varsin mitätön verrattuna siihen hämmästykseen, jolla Unionin miehet Uudestaan rakentamisen työn päätyttyä epäilemättä havaitsivat, että he itse tehtiin ylenkatseen esineeksi ja että heidän perhettänsä häväisevällä ja halveksivalla tavalla hätyytettiin sentähden, että se oli pysynyt kiinni Unionissa.
Niinkuin Jehu Brown tämän johdosta Hullulle sanoi: —
"Minä en ymmärrä tätä, översti. He sanovat, että meidän puolue antoi selkään, että Unioni voitti ja Konfederationi joutui tappioon; mutta kuitenkin he tässä päivästä päivään kiusaavat minua, niinkuin riivatut, ja kohtelevat vaimoani ja lapsiani niin pahasti, ettei valkoinen kansa voi semmoista kuullakaan, juuri sen takia, että olin Unionin mies. Lienee varmaan joku erehdys, översti, tässä asiassa. Joko se oli toinen kansa, joka antautui Appomattox'in luona, taikka te ja minä kuuluimme toiseen puolueesen ja olemme vaan nähneet unta, että olimme koko tämän ajan Yankee'ita ja Unionin miehiä!"
Kaikkein kummallisin kohta tässä seikassa oli kuitenkin se teko-asia, että Pohjan sanomalehdet melkein ilman mitään poikkeusta matkivat eteläisten jurnaalien pauhua ja parjauksia. Voidaksensa ilmoittaa inhoansa semmoisten suhteen, jotka rohkenivat muuttaa pois Pohjasta ja aikoivat asettua Etelään kokonaan jättämättä kaikkia, mitä siihen asti olivat pitäneet peri-ajatuksenaan, yksi, joka oli muita myrkyllisempi, keksi uuden nimityksen taikka pikemmin rupesi uudestaan käyttämään vanhaa nimeä, jonka häpeälliseksi saattamisessa hän ennen oli ollut avullisena. Tämä uuden häijyyden välikappale kerrotaan saaneen alkunsa seuraavalla tavalla. Niin sanotun "ilvesrahan"[56] ensimäisinä aikoina keksittiin eräässä luoteisessa valtiossa keino, jonka avulla pyydettiin estää, ettei valtiopankkien suoritusvoimaa liian aikaisin koetettaisi. Yhtiö perustettiin, joka takasi liikkeesen lasketuita seteleitään maa-hypoteekillä, jota hypoteekiä, aivan niinkuin muuta lunastettavaksi langennutta omaisuutta, valtion oli valta ottaa takavarikkoon saamamiesten hyväksi milloin tahansa yhtiön (he sanoivat sitä pankiksi) velkakirjat muutoin "menisivät protesteerattaviksi". Tämmöistä tapausta tuli siis etupäässä välttää. Koska laki oli laiminlyönyt määräämästä, että sen mukaan perustetuilla pankeilla pitäisi olla vakinainen toimituspaikka, saavutettiin tämä tarkoitus melkoinen aika sillä, ettei huolittu avata mitään konttooria taikka pitää mitään varsinaista toimituspaikkaa, vaan pantiin setelit liikkeesen asiamiesten kautta, jotka kantoivat niitä ympäri maata "carpet-bag'eissa"[57] ja joita siitä syystä nimitettiin "carpet-bagger'eiksi". On sanottu, että juuri yksi näistä "carpet-baggereista", eräs sanomalehden toimittaja, joka sodan kuluessa oli tyhjentänyt koko runsaan sanavarastonsa soimatessaan Lincoln'ia ja federaalisen armeijan upseereja ja sotamiehiä ja joka vastaukseksi oli saanut tuon ijäti häpeällisen "Vaskipään" nimen, sentähden kaipasi jotakin tuoretta liikanimeä sitä uutta kansaluokkaa varten, jota hän oli kunnioittanut vihallansa, ja yht'äkkiä muisti oman haukkumanimensä. Jonka jälkeen hän huudahti: "Carpet-bagger'it!" Heti tämä nimi levisi Etelän sanomalehdistön kautta; ja tavallisella avuliaisuudellansa Pohjan sanomalehdet seurasivat sen esimerkkiä ja toistivat sen kirouksia.
Nimi itse oli oikea neron tuote. Kuka ikänänsä se oli, joka ensin antoi sen Visconsin'in peripateetilliselle[58] kassöörille, hän oli epäilemättä sukua taivaasta laskeuneen kanssa. Kukaties ei koko historiassa löydy toista niin täydellistä ja kokonaista nimeä. Sansculotit[59] on sen lähin kilpailla. "Abolitionisti" sanaa, joka oli sen likeisin edelläkäviä, vastustaa sen etymolooginen merkitys,[60] joka välisti haittoi sen täydellistä käyttämistä. Mutta "Carpet-bagger'issa" oli korkeimmassa määrässä kaikki syyttävän lisänimen pää-ominaisuudet. Se kuului hauskalta ja hullunkuriselta, oli kokonaan ilman määrättyä merkitystä sekä ainoa laadussansa. Se saatti toisessa paikassa tarkoittaa sitä, toisessa taas tätä, ilman minkäänlaista etymoloogista estettä. Tämmöinen epämääräinen merkitys on varsin tärkeä haukkumanimissä; se on melkein aina tarpeellinen. "Abolitionisti" tarkoitti ainoastaan semmoista, joka suosi orjuuden hävittämistä. Pohjassa sillä oli tämä merkitys, mutta ei mitään muuta. Etelässä se tarkoitti myöskin semmoista, joka suosi ja koetti edistää neekerien yhdenvertaisuutta, seka-siittämistä, väkivaltausta, miestappoa, murhapolttoa ja anarkiiaa[61] ynnä kaikkia niitä lukemattomia kauhuja, joita kansa luuli varmaksi seuraukseksi semmoisen rodun kohottamisesta tai vapauttamisesta, johon kuului vaan oppimattomia villejä, hekumalliset kuin apinat, verenhimoiset kuin kannibaalit[62] ja viekkaat kuin satyrit.[63]
Niin että tämä selvästi lausuttu eroitus silloin vallitsi: —
POHJASSA.
Abolitionisti. — Se, joka suosii orjien vapauttamista.
ETELÄSSÄ.
Abolitionisti. — Se, joka suosii orjien vapauttamista + uskottomuutta + murhaa + varkautta + väkivaltausta + tulipalontekoa + kaikkia helvetin koottuja kauhuja, joita ei käy tarkoin määrääminen.
Tätä liikanimeä, niinkuin jo ennen mainittiin, saatti moittia semmoisessa kansassa, joka ajatteli ja tarkoin määräsi sanojen merkitystä. Mahdollista oli järkipäätelmien yhtä hyvin kuin esimerkkienkin kautta osottaa, ettei "abolitionisti" välttämättömästi ollut uskoton eikä, ex vi termini,[64] murhaaja eikä varas. Kun siis joku onneton evankeliumin saarnaaja, Mason ja Dixon'in linjan eteläpuolella oleskellessaan, sattui laskemaan liian paljon Herransa totuutta huuliltansa, ja sentähden hickorya käytettiin hänen paljaasen selkäänsä taikka hamppua kaulaan, koska hän oli "abolitionisti", niin Pohja vähän pahastui rikoksen ja rangaistuksen epäsuhteisuutta; mutta Etelä iloitsi sydämensä pohjasta ja kiitti Jumalaa vielä suuremmalla hartaudella, koska sen ajatuksen mukaan käsittämättömän iso hirviö oli maan pinnalta poistettu! Ja niin väärin-ymmärryksen peliä pitkitettiin.
"Carpet-bagger", joka tavallaan oli suoraan etenevässä polvessa sukua "abolitionisti" sanan kanssa, oli erittäin sovelias jotakin muuta painosta varten ja melkoinen parannus lähimmäisestä edelläkäviästänsä. Se oli epämääräinen eikä sitä käynytkään määrääminen. Eteläläisten mielestä se tarkoitti jotakin Pohjan istukasta, jotakin "abolitionistin" sikiötä, jotakin voittajan kätyriä, jotakin heidän tappionsa todistajaa, jotakin heidän alennuksensa merkkiä: heistä "Carpet-bagger" oli vihattava, koska hän muistutti kaikesta siitä pahasta taikka häpeästä, mitä he ikinä olivat tietäneet. He kähisyttivät ulos tätä nimeä vihasta kuumilla huulilla, koska hänen läsnä-olonsa oli vihattava sille kalliille kuolleelle Konfederationille, jota he niin hellästi muistivat ja surivat lesken murhepuvussa, niinkuin luonnollista olikin. He vihasivat tuota Pohjan miestä, joka asettui heidän keskuuteensa itsekkään, pahansuovan ja kateellisen Pohjan ruumistuneena edustajana, saman Pohjan, joka oli ante bellum-aikoina lähettänyt ulos "abolitionistinsa", joka oli voittanut ihanan Etelän sen sankarimaisessa taistelossa orjain kannattaman tasavallan perustamiseksi ja nyt oli toimittanut vakojia ja harpyioja[65] kalvamaan ja nauramaan ja pilkkaamaan ja ivaamaan heitä heidän kukistuksessaan ja onnettomuudessaan. Heidän mielestään tämä sana ilmoitti kaiken tuon kootun ja karttuneen vihan, jonka miespolvien vastenmielisyys oli synnyttänyt ja joka oli kiihtynyt ja härmistynyt semmoisen vimmatun sodan tulihehkussa, jonka oikeutta sen alottajat eivät hiukkaakaan epäilleet. Se Pohjan mies, joka asetti perheensä alttarin Etelään, sai luonnollisen ja melkein välttämättömän synekdoken[66] kautta vastata Pohjan puolesta. Hän ei ollut ainoastaan vihollinen koko sille Etelän osalle, joka ylpeästi omisti itselleen Eteläläisen nimen, vaan hän edusti, ikäänkuin pienoiskuva, kaikkia sen vihollisia. Ja tämä tapahtui tietysti hänen, pohjoisvaltaisen syntyperänsä tähden. Tosin hän saatti osaksi vapauttaa itsensä tästä vian-alaisuudesta; mutta tämä riippui hänestä itsestä. Ennakkoluulo oli häntä vastaan; ja voidaksensa poistaa sitä täytyi hänen vannoa Gaelilaisen vala "rakastaa ketä sinä rakastat, vihata ketä sinä vihaat, siunata ketä sinä siunaat ja kirota ketä sinä kiroot".
Mutta Pohjoisvaltalaisten mielestä tällä sanalla ei ollut mitään sijaiskäsitettä. Heidän ymmärryksensä mukaan se viha, joka ilmaantui siinä, oli aivan persoonallista laatua eikä koskenut ensinkään rotua taikka syntyperää. He luulivat (tyhmät raukat!), että se tarkoitti ainoastaan niitä, jotka ilman mitään näkyväistä toimeentuloa venyivät voitollisen armeijan vanavedessä ja elivät voitetun kansan varoilla.
Niin nämät selvästi lausutut merkitykset vallitsivat: —
POHJASSA.
Carpet-bagger. — Mies, jolla ei ollut mitään varoja, virkaa taikka toimitusta, seikkailia, leiri-vilppo, loisio.
ETELÄSSÄ.
Carpet-bagger. — Mies, joka oli syntynyt Pohjassa + abolitionisti (eteläisen merkityksen mukaan) + semmoinen, johon koko Pohjan viha, kateus, äkäisyys, ahneus, tekopyhyys ja kaikenlainen siivottomuus oli yhdistynyt.
Niin Etelä kirosi "carpet-bagger'eita", koska he olivat Pohjasta; ja
Pohja kirosi heitä, koska Etelä asetti hyvän esimerkin.
Ei Etelä ole missään asiassa osottanut ääretöntä etevyyttänsä Pohjan suhteen enemmän, kuin tässä. "Minä pyydän sinua kiroomaan minulleni tätä kansaa", se sanoi Pohjalle ensin "abolitionisteista" ja sitten "carpet-baggereista"; ja Pohja kirosi tietämättänsä, keitä se näin väärin syytti, ja pysähtymättä tiedustelemaan, ansaitsivatko he tätä vitsausta vai ei. Kenties ei löydy toista esimerkkiä historiassa, kuinka voittava valta on alentanut omia asian-ajajiansa, soimannut omaa vertansa ja uskolaisiansa, hyväillyt kukistetun vihollisen ennakkoluuloja ja vuodattanut vihansa ja ylenkatseensa maljat sen ainoan ihmisluokan päälle valloitetussa maassa, joka puollusti sen toimia, kannatti sen politiikia, edisti sen tarkoitusta ja toivoi sen säilymistä ja kestämistä.