KAHDEKSASKAHDEKSATTA LUKU
Täpärästi päästyään paistumasta Mousqueton on silti tulemaisillaan syödyksi
Syvä hiljaisuus vallitsi kauan veneessä vastakerrotun hirveän kohtauksen jälkeen. Kuu, joka oli tuokioksi näyttäytynyt ikäänkuin olisi taivas tahtonut, että tapauksen ainoakaan piirre ei jäisi katsojain silmiltä salatuksi, kätkeytyi jälleen pilvivaippaan kaiken yli levittäysi taas pimeys, joka tuntuu niin painostavalta aavikolla ja etenkin valtamereksi sanotulla keinuvalla lakeudella, ja kuului ainoastaan länsituulen viuhumista aallonharjoilla.
Portos aloitti puhelun.
"Olen nähnyt paljonkin", hän virkkoi, "mutta mikään ei ole järkyttänyt minua siinä määrin kuin äsken näkemäni. Mutta niin kuohuksissani kuin olenkin, tunnustan sentään tuntevani sanomatonta onnekkuutta. Rinnaltani on kirvonnut vähintään sentnerin paino, ja viimeinkin saan hengitetyksi vapaasti."
Ja Portos huohottikin niin äänekkäästi, että se näyte tuotti kunniaa hänen keuhkojensa laajuudelle.
"Älä veisaa voitonvirttä liian aikaisin, Portos", huomautti d'Artagnan; "me emme ole milloinkaan olleet suuremmassa vaarassa kuin tällä hetkellä, sillä ihminen kykenee kyllä nujertamaan omaa lajiansa, vaan ei luonnonvoimia. Olemme joutuneet yön selkään ulapalle, haperaan veneeseen ilman opasta; tuulenpuuska voi helposti kaataa purtemme ja silloin olemme hukassa."
Mousqueton huokasi raskaasti.
"Sinä olet kiittämätön, d'Artagnan", muistutti Atos; "niin, kiittämättömyyttä on Kaitselmuksen epäileminen juuri silloin, kun se on niin ihmeellisellä tavalla pelastanut meidät. Luuletko sen ohjanneen meitä selviytymään niin monista vaaroista, sitten hylätäkseen meidät? Ei suinkaan. Me lähdimme purjehtimaan länsituulella, ja sama puhaltaa vieläkin." Atos otti Pohjantähden avulla selon ilmansuunnasta. "Tuolla on Otava, ja sillä taholla siis on Ranska. Ajautukaamme tuulen mukana; se kuljettaa meitä Calaisin tai Boulognen tienoolle päin niin kauan kuin tuuli pysyy kääntymättä. Jos vene menee kumoon, niin me olemme kyllin voimakkaita ja kyllin hyviä uimareita — viisi meistä ainakin — että saamme sen jälleen kölilleen tai pysytellyksi sen varassa, jos se ponnistus osoittautuu liian raskaaksi. Olemme sillä väylällä, jota kaikki laivat käyttävät kulkiessaan Doverin ja Calaisin tai Portsmouthin ja Boulognen väliä; jos vesi säilyttäisi niiden jäljet, niin vanavesi aukenisi juuri tällä kohdalla. On senvuoksi mahdotonta, että me emme päivän valjettua tapaisi jotakuta kalastaja-alusta, joka korjaa meidät."
"Mutta jos emme kumminkaan tule tavanneeksi ja tuuli sattuu kääntymään pohjoiseen!"
"Silloin kävisi toisin", myönsi Atos; "pääsisimme maihin vasta Atlantin takana."
"Toisin sanoen me kuolisimme nälkään", virkahti Aramis.
"Se on enemmän kuin luultavaa", vastasi kreivi de la Fère.
Mousqueton huokasi vielä murheellisemmin kuin äsken.
"Mitä nyt, Mouston", kysyi Portos, "miksi ähkit niin ehtimiseen? Se käy kyllästyttäväksi!"
"Minun on vilu, monsieur", ilmoitti Mousqueton.
"Mahdotonta", väitti Portos.
"Mahdotontako?" kummeksui Mousqueton.
"Varmasti. Peittäähän koko ruumistasi rasvakerros, joka suojelee sitä sään vaikutuksilta. Jokin muu sinua vaivaa; sano suoraan!"
"No, niin monsieur, juuri tämä kiittämänne rasvakerros minua peloittaa!"
"Ja miksi, Mouston? Puhu avoimesti, nämä herrat sallivat sen."
"Mieleeni johtui, monsieur, että Bracieuxin linnan kirjastossa on joukko matkakuvauksia, joista erään oli kirjoittanut Jean Mocquet, kuuluisa matkustelija Henrik neljännen päiviltä."
"Entä sitten?"
"Ka, monsieur", jatkoi Mousqueton, "noissa kirjoissa puhutaan paljon meriseikkailuista ja vaaroista, samanlaisista kuin meillä nyt on edessämme."
"Jatkahan, Mouston", kehoitti Portos; "tuo yhtäläisyys tuntuu hyvin mielenkiintoiselta."
"Sellaisessa tapauksessa, monsieur, nälkiintyneillä matkalaisilla on
Jean Mocquetin mukaan hirmuisena tapana syödä toisensa ja aloittaa…"
"Lihavimmasta!" huudahti d'Artagnan kykenemättä pidättämään nauruansa aseman vakavuudesta huolimatta.
"Niin, monsieur", vastasi Mousqueton hiukan ällistyneenä tästä hilpeydestä, "ja sallikaa minun sanoa, että minä en huomaa siinä mitään naurettavaa."
"Kunnon Mouston on ruumiillistettu uskollisuus!" virkkoi Portos. "Lyönpä vetoa, että sinä ajatuksissasi jo näit olevasi pilputtuna suupaloiksi herrasi eteen?"
"Niin, monsieur, vaikka siihen tyydytykseen, jota luulette minun kokevan, sekaantuu mielipahaakin, sen tunnustan. En sentään paljoakaan pahoittelisi monsieur, jos minulla kuollessani olisi varmana tietona, että siten vielä hyödyttäisin teitä."
"Mouston", lausui Portos liikuttuneena, "jos vielä koskaan näemme Pierrefonds-linnaani, niin saat täydellisesti omaksesi ja jälkeläisillesi perinnöksi sen pienen aidatun viinitarhan, joka on vuokratilan ylärinteellä."
"Ja nimitä se Uskollisuuden tarhaksi, Mouston", ehdotti Aramis, "jotta uhrauksesi muisto säilyy kaukaiseen tulevaisuuteen asti."
"Chevalier", sanoi d'Artagnan vuorostaan nauraen, "sinä söisit kai
Moustonia suurestikaan surkeilematta, pari kolme päivää paastottuasi?"
"En, kautta kunniani", vakuutti Aramis; "parempana pitäisin Blaisoisin, sillä hänet olen tuntenut vähemmän aikaa."
On arvattavissa, että tämän pilanteon aikana, jonka varsinaisena tarkoituksena oli häivyttää äskeistä kohtausta Atoksen mielestä, palvelijat eivät voineet olla tuntematta levottomuutta, paitsi Grimaud, joka tiesi välttävänsä vaaran, olipa se kuinkakin uhkaava.
Mykkänä kuten tavallista, ollenkaan puuttumatta keskusteluun, Grimaud uurastikin kaikin voimin, airo kumpaisessakin kädessään.
"Sinä siis soudat, sinä?" virkkoi Aramis.
Grimaud nyökkäsi.
"Minkätähden?"
"Lämpimikseni."
Ja muiden haaksirikkoisten hytistessä vilusta hikoili vaitelias
Grimaud.
Äkkiä Mousqueton huudahti ilosta, kohottaen ilmaan kätensä, jossa oli pullo.
"Voi", sanoi hän ojentaen pullon Portokselle, "voi, monsieur, me olemme pelastettuja! Veneessä on elintarpeita."
Hän kaivoi kiihkeästi teljon alta, mistä hänen käteensä oli jo osunut kallisarvoinen näyte, ja otti sieltä yhteen menoon tusinan samanlaisia pulloja sekä leipää ja kämpäleen suolaista lihaa.
Turha sanoakaan, että tämä löytö sai kaikki jälleen hyvälle tuulelle,
Atosta lukuunottamatta.
"Peijakas", tuumi Portos, jonka muistettaneen olleen nälissään jo prikiin tullessaan, "onpa ihmeellistä, kuinka hiukaisevia suuret mielenkuohut ovat!"
Ja hän tyhjensi pullon yhdellä siemauksella ja söi yksinään kolmanneksen leivästä ja suolalihasta.
Päivän ensimmäinen kajastus alkoi luoda vaaleata hohdetta sinertävällä ulapalle, ja noin kymmenen musketinkantaman päässä näkyi edessäpäin musta röykkiö, jonka yli levittäysi kolmikulmainen purje sirona ja venyneenä kuin pääskysen siipi.
"Laiva!" huudahtivat ystävykset yhtaikaa, ja lakeijatkin puolestaan ilmaisivat eri tavoin riemastustaan.
Dunkerquelainen rahtilaiva siinä oli matkalla Boulogneen.
Kaikki neljä isäntää, Blaisois ja Mousqueton yhdistivät äänensä huudoksi, joka kiiri aaltojen kimmoista pintaa pitkin, kun sitävastoin Grimaud sanaakaan virkkamatta pani hattunsa airon päähän, kääntääkseen puoleensa niiden katseet, joiden korviin huuto oli aiottu.
Neljännestunnin kuluttua saapui rahtilaivan vene hinaamaan heitä, ja piankin he istuivat pikku aluksen kannella. Grimaud tarjosi laivurille isäntänsä puolesta kaksikymmentä guineaa, ja myötäisen tuulen suosimana ranskalaisemme laskivat jalkansa isänmaan kamaralle kello yhdeksän aamulla.