KUUDESSADATTA LUKU
Kynällä ja uhkauksella on joutuisampi ja parempi teho kuin miekalla ja uhrautuvaisuudella
Itävallan Anna katsahti paperiin, jonka d'Artagnan oli hänelle ojentanut.
"Näen tässä ainoastaan yleisiä rauhanehtoja", hän sanoi. "Herra de Contin, de Beaufortin, de Bouillonin, d'Elboeufin ja koadjutorin edut otetaan niissä lukuun. Mutta teidän omanne?"
"Madame, me osaamme asettua oikeaan asemaamme. Emme katsoneet olevamme ansiollisia esiintymään noin loistavien nimien rinnalla."
"Mutta arvattavasti ette ole luopunut esittämästä vaatimuksianne suullisesti?"
"Minä uskon, että te olette suuri ja mahtava kuningatar, madame, ja että olisi arvotonta teidän suuruudellenne ja mahtavuudellenne jättää soveliaasti palkitsematta ne miehet, jotka tuovat hänen ylhäisyytensä takaisin Saint-Germainiin."
"Palkita aionkin", vastasi kuningatar; "antakaa siis kuulua."
"Se, joka on johtavana tehnyt sopimuksen — suokaa anteeksi, että aloitan itsestäni, mutta siten en itse omaksu tärkeyttä, vaan suon itselleni sen merkityksen, jonka muut ovat minulle antaneet — se mies, joka on tehnyt sopimuksen kardinaalin lunnaista, on nähdäkseni teidän majesteettinne kunnollisesti häntä palkitessa nimitettävä kaartien päälliköksi, muskettisoturien kapteenin arvolla."
"Pyydätte herra de Trévillen paikkaa!"
"Se paikka on avoinna, madame; sitä ei ole täytetty sen koommin kun herra de Tréville otti eronsa vuosi takaperin."
"Mutta sehän on korkeimpia sotilasvirkoja kuninkaan hovissa!"
"Herra de Tréville oli yksinkertainen gascognelainen aatelismies kuten minäkin, madame, ja hän oli siinä virassa kaksikymmentä vuotta."
"Teillä on kaikkeen vastaus varalla, monsieur", virkkoi Itävallan Anna.
Hän otti kirjoituspöydältä valtakirjan lomakkeen, täytti sen ja vahvisti sen nimikirjoituksellaan.
"Tämä on tosin kaunis ja ylevä palkinto, madame", sanoi d'Artagnan ottaen valtakirjan ja kumartaen; "mutta tässä maailmassa on kaikki epävakaista, ja mies, joka joutuisi teidän majesteettinne epäsuosioon, menettäisi tämän paikan seuraavana päivänä."
"Mitä siis vielä tahdotte?" kysyi kuningatar punastuen, kun näki tavanneensa viekkaudessa vertaisensa, joka kykeni lukemaan hänen ajatuksiaan.
"Satatuhatta livreä köyhälle muskettisoturien kapteenille, maksettavaksi sinä päivänä, jona hänen palveluksensa ei enää miellytä teidän majesteettianne."
Anna epäröitsi.
"Ja pariisilaiset kun parlamentin päätöksen perusteella", lisäsi d'Artagnan, "äsken tarjosivat kuusisataatuhatta livreä kardinaalista elävänä tai kuolleena — elävänä hirtettäväksi, kuolleena heitettäväksi teloitettujen ruumistarhaan!"
"No", myöntyi kuningatar, "vaatimuksenne on siis kohtuullinen, koska pyydätte hallitsijattareltanne vain kuudettaosaa parlamentin palkinnosta."
Ja hän kirjoitti ehdollisen maksumääräyksen sadalletuhannelle livrelle.
"Edelleen?" tiedusti hän.
"Madame, ystäväni du Vallon on rikas eikä senvuoksi halua mitään aineellista etua; mutta muistelen hänen ja herra Mazarinin kesken olleen puhetta hänen moisionsa korottamisesta paroonikunnaksi. Tietääkseni se on hänelle luvattukin."
"Nousukas!" äännähti Itävallan Anna. "Sille nauretaan."
"Vaikka vain", huomautti d'Artagnan, "mutta siitä olen varma, että ne, jotka nauravat hänen nähtensä, eivät ilku toistamiseen."
"Olkoon menneeksi", taipui kuningatar ja vahvisti aateliskirjan.
"Nyt on jäljellä chevalier tai abbé d'Herblay, kumpaiseksi teidän majesteettinne vain suvainnee häntä ajatella."
"Hän tietenkin pyrkii piispaksi?"
"Ei, madame, hänellä on paljoa helpommin toteutettava toivomus."
"Mikä se on?"
"Että kuningas suvaitsee olla kummina madame de Longuevillen pojalle."
Kuningatar hymyili.
"Herra de Longueville on kuninkaallista syntyperää, madame", huomautti d'Artagnan.
"Niin", muistutti kuningatar, "mutta poika?"
"Poika, madame … kaiketikin mitä äitinsä puoliso?"
"Ja ystävänne ei pyydä mitään muuta madame de Longuevillelle?"
"Ei, madame, sillä hän olettaa, että hänen majesteettinsa kuningas armollisesti esiintyessään hänen lapsensa kummina ei äidin kirkkoonotto-tilaisuudessa anna hänelle vähäisempää lahjaa kuin viisisataatuhatta livreä, samalla luonnollisesti nimittäen isän jälleen Normandian kuvernööriksi."
"Normandian maaherruuden luulen voivani luvata", vastasi kuningatar, "mutta mitä noihin viiteensataantuhanteen livreen tulee, kardinaali vakuuttelee minulle alinomaa, että valtiorahastossa ei ole varoja."
"Me etsimme yhdessä, madame, jos teidän majesteettinne sallii, ja silloin kyllä löydämme."
"Sitten?"
"Sitten, madame?…"
"Jatkakaa."
"Kaikki on lueteltu."
"Eikö teitä kumppanuksia ole neljäskin?"
"On kyllä, madame, — kreivi de la Fère."
"Mitä hän pyytää?"
"Hän ei pyydä mitään."
"Eikö mitään?"
"Ei."
"Maailmassa on siis ihminen, joka ei halua mitään silloin kun hänellä on tarjolla?"
"On kreivi de la Fère, madame; mutta hän ei oikeastaan ole ihminen."
"Mikä hän siis on?"
"Tavallaan puolijumala."
"Eikö hänellä ole poika, sukulainen, holhotti, jota Comminges on minulle kiittänyt uljaaksi nuoreksi mieheksi ja joka herra de Châtillonin kanssa toi tänne Lensin luona vallatut liput?"
"Kyllä, hänellä on kuten teidän majesteettinne sanoi holhotti, —
Bragelonnen varakreivi."
"Jos tuolle nuorelle miehelle annettaisiin rykmentti, niin mitä sanoisi hänen holhoojansa?"
"Kenties hän vastaanottaisi suosionosoituksen."
"Kenties!"
"Niin, jos teidän majesteettinne itse pyytäisi."
"Hän on tosiaan kummallinen mies, kuten sanoitte, monsieur. No niin, ajattelemmepa asiaa ja kenties pyydämme. Oletteko nyt tyytyväinen, monsieur?"
"Olen, teidän majesteettinne. Mutta yksi toimenpide on vielä kuningattaren nimikirjoitusta vailla."
"Mikä niin?"
"Ja se on kaikkein tärkein."
"Suostumus rauhansopimukseen?"
"Niin."
"Sehän on turhaa, kun huomenna allekirjoitan itse sopimuskirjan."
"Luulen voivani vakuuttaa teidän majesteetillenne", sanoi d'Artagnan, "että jos teidän majesteettinne ei tänään kirjallisesti vahvista suostumustaan, siihen ei tule tilaisuutta myöhemmällä. Suvaitkaa siis, minä pyydän, merkitä tämän lauselman alle, jonka näette olevan kauttaaltaan herra Mazarinin käsialaa:
"'Suostun vahvistamaan pariisilaisten esittämän sopimuksen!'"
Anna oli ahdistettu umpikujaan, hän ei päässyt peräytymään, hän kirjoitti. Mutta tuskin oli hän piirtänyt nimensä, kun korskeus kuohahti valloilleen hänen sielussaan kuin myrsky, ja hän puhkesi itkuun.
D'Artagnan hätkähti nähdessään nuo kyyneleet. Siihen aikaan kuningattaret itkivät kuin tavalliset naiset.
Gascognelainen pudisti päätänsä. Kuninkaalliset kyyneleet tuntuivat kirvelevän hänen sydäntään.
"Madame", sanoi hän polvistuen, "katsokaa onnetonta aatelismiestä jalkainne juuressa; hän rukoilee teitä uskomaan, että hän tekisi mitä hyvänsä teidän majesteettinne vähäisimmästäkin viittauksesta. Hän luottaa itseensä, hän luottaa ystäviinsä, hän tahtoo luottaa myöskin kuningattareensa, ja näyttääkseen, että hän ei pelkää mitään, — että hänellä ei ole mitään itsekästä tarkoitusta, tuo hän herra Mazarinin teidän majesteettinne luo ilman ehtoja. Tuossa, madame, ovat teidän majesteettinne pyhät nimikirjoitukset; jos katsotte sopivaksi luovuttaa ne minulle takaisin, niin tehkää se. Mutta tästä hetkestä lähtien ne eivät sido teitä mihinkään."
Ja yhä polvistuneena d'Artagnan ylpeydestä ja miehekkäästä säikkymättömyydestä leimuavin katsein ojensi Itävallan Annalle takaisin kaikki nuo paperit, joiden saamiseksi hän oli nähnyt niin paljon vaivaa.
On hetkiä, — sillä joskaan kaikki ei ole tässä maailmassa hyvää, ei kaikki ole pahaakaan, — on hetkiä, jolloin kuivettuneimmissakin ja jäähtyneimmissä sydämissä itää järkyttävän mielenliikutuksen kyynelten kostuttamana jalomielinen tunne, joskin itsekäs harkinta ja ylpeys helposti tukahuttavat sen, ellei sitä heti käy toinen tunne suojelemaan. Annalla oli nyt sellainen hetki. Kun d'Artagnan taipui omaan liikutukseensa, joka oli sopusoinnussa kuningattaren mielialan kanssa, oli hän täydentänyt työnsä erinomaisella valtiotaidolla; hän saikin heti palkinnon taidokkuudestaan tai uhrautuvaisuudestaan, — pantakoon hänen vaikuttimensa järjen tai sydämen ansioksi.
"Te olitte oikeassa, monsieur", virkkoi Anna, "minä olen tuntenut teitä huonosti. Tässä allekirjoittamani paperit, jotka annan teille takaisin vapaaehtoisesti; menkää nyt tuomaan kardinaali kiireimmiten luokseni."
"Madame", muistutti d'Artagnan, "kaksikymmentä vuotta takaperin — sillä minulla on hyvä muisti — minulla oli kunnia kaupungintalon seinäverhon takaa suudella toista noista kauneista käsistä."
"Tässä toinenkin", vastasi kuningatar, "ja jotta vasen ei olisi vähemmän antelias kuin oikea", — hän veti sormestaan jokseenkin samanlaisen timanttisormuksen kuin tuonnoisellakin kerralla, — "ottakaa ja säilyttäkää tämä sormus muistona minulta."
"Madame", vakuutti d'Artagnan nousten, "minulla on enää vain yksi toivomus, nimittäin että ensimmäiseksi palveluksekseni pyydätte henkeni."
Ja ryhdikkäästi suoristautuneena hän poistui huoneesta.
— En ole tuntenut noita miehiä oikein, — pahoitteli Itävallan Anna nähdessään d'Artagnanin lähtevän, — ja nyt on myöhäistä käyttää heitä: vuoden kuluttua kuningas on täysi-ikäinen!
Viittätoista tuntia myöhemmin d'Artagnan ja Portos toivat Mazarinin kuningattaren luo ja vastaanottivat virallisesti palkkionsa, toinen muskettisoturien kapteenin nimityskirjan ja toinen paroonidiploomin.
"No niin, oletteko tyytyväisiä?" kysyi Itävallan Anna.
D'Artagnan kumarsi. Portos pyöritteli diploomiansa hyppysissään
Mazarinia katsellen.
"Mitä vielä puuttuu?" tiedusti ministeri.
"Oli puhetta Pyhän Hengen ritarikunnan merkistä, joka piti antaa ensimmäisessä nimitystilaisuudessa, monseigneur."
"Mutta sanoinhan", huomautti Mazarin, "että sitä ei voi myöntää ilman määrättyjä kokeita, herra parooni."
"Ka, en minä itselleni sininauhaa pyydäkään, monseigneur", selitti
Portos.
"No, kelle sitten?" kysyi Mazarin.
"Ystävälleni kreivi de la Fèrelle."
"Kas, hänen laitansa on toisin", puuttui puheeseen kuningatar; "hän on jo suorittanut kokeensa."
"Hän saa sen?"
"Se on myönnetty."
Samana päivänä allekirjoitettiin rauhansopimus pariisilaisten kanssa, ja kaikkialle levitettiin tietoa, että kardinaali oli sulkeutunut kolmeksi päiväksi kammioonsa, voidakseen valmistella sitä mahdollisimman huolellisesti.
Seuraavia etuja voitti kukin sopimuksesta:
Prinssi de Conti sai Damvilliersin, ja koska hän oli nyt näyttänyt kuntoa sotapäällikkönä, sallittiin hänen jäädä soturin uralle, joten hänen ei tarvinnut sukeutua kardinaaliksi. Vieläpä kuiskittiin avioliitosta Mazarinin sisarentyttären kanssa ja tämä puhe ei ollut vastenmielistä prinssille, hän kun ei suurestikaan välittänyt, kenen kanssa hänet naitettiin, kunhan vain sai vaimon.
Beaufortin herttua palasi hoviin niin hyvitettynä kuin hänen kärsimänsä loukkaukset vaativatkin sovituksekseen ja niin suurin kunnianosoituksin kuin hänen arvoasemaansa kuului. Hän sai täydellisen ja ehdottoman armahduksen kaikille pakonsa auttajille, isältään Vendômen herttualta periytyneen amiraaliarvon ja vahingonkorvauksen rakennuksistaan ja linnoistaan, jotka Bretagnen parlamentti oli revittänyt.
Bouillonin herttua sai Sedanin ruhtinaskuntaa vastaavan alueen kruununtiluksia, korvauksen niiltä kahdeksalta vuodelta, joiden aikana ei ollut kantanut tuloja ruhtinaskunnastaan, ja koko suvulleen periytyvän ruhtinaallisen arvonimen.
Longuevillen herttuasta tuli Pont-de-l'Archen kuvernööri; hänen puolisolleen maksettiin viisisataatuhatta livreä yksityiseksi omaisuudeksi, jotapaitsi herttua sai kunnian nähdä nuoren kuninkaan ja Englannin nuoren Henriette-prinsessan esiintyvän sylikummeina poikansa kastetoimituksessa.
Aramis pidätti itselleen sen määräysvallan, että Bazinin oli palveltava tässä juhlatilaisuudessa ja että makeiset siihen oli tilattava Planchetilta.
Elboeufin herttua sai suorituksen muutamista puolisonsa saatavista sekä lisäksi satatuhatta livreä vanhimmalle pojalleen ja viisikolmattatuhatta kullekin kolmelle nuoremmalle.
Ainoastaan koadjutori jäi osattomaksi; tosin luvattiin sopia paavin kanssa hänen kardinaalihatustaan, mutta hän tiesi, minkä verran saattoi luottaa tuollaisiin hommiin, kun lupaajina olivat kuningatar ja Mazarin. Päin vastoin kuin prinssi de Conti oli hänen pysyttävä miekkamiehenä syystä että hän ei päässyt kardinaaliksi.
Ja koko Pariisin iloitessa kuninkaan seuraavaksi päiväksi määrätystä paluusta olikin Gondy yleisen raton keskellä yksinään niin huonolla tuulella, että hän lähetti heti noutamaan kahta henkilöä, joita hänellä oli tapana puhutella aina kun sattui sille päälle.
Nämä kaksi olivat kreivi de Rochefort ja Saint-Eustachen kerjäläinen.
He saapuivat säntilleen kuten tavallista, ja koadjutori vietti osan yötä heidän kanssaan.