XII.
Toukokuun 15 p:nä, kaksi tuntia kirjeenne saatuani.
Kuulkaa! kuulkaa! Kahta päivää, kolmea päivää ei saa kulua ennenkuin vastaan teille, aivan heti minun on se tehtävä.
Oi Jumalani! mikä hurja aatos järkeni, sydämeni, sieluni valtaa! Jospa se, jota rakastan, ei olisikaan kuollut! jos te olisitte hän, jota rakastan, hän, jota huudan luokseni, hän, jota etsin, hän, joka ilmestyy minulle joka yö!
Te olette syntynyt toukokuun 1 p:nä 1607: samoin hänkin! Te olette kookas: niin hänkin! Olette tummaverinen: hän myös! Teillä on siniset silmät, iho kalpea, otsa korkea: samoin hänellä!
Ja muistatteko sanat, jotka lausuitte minulle jo eräässä toisessa kirjeessä ja jotka ovat painuneet elävästi mieleeni: Te olette syöksynyt alas kautta inhimillisen suuruuden monien eri asteiden; te ette ole värähtänyt piilun huiskeessa, joka kaatoi päitä ympäriltänne; te olette sortuessanne kadottanut melkeinpä kokonaisen kuningaskunnan.
En tiedä, sopiiko tämä teihin, mutta, Jumalani! Jumalani! se kaikki sopii tosiaan tarkalleen häneen.
Teillä on kammiossanne kuninkaan kuva, hänen, jota teidän kunnioituksenne ja rakkautenne ympäröi. Tuo kuva on kuningas Henrik IV:nnen. Ja hän, hän oli kuningas Henrik IV:nnen poika!
Jos te ette ole Antoine de Bourbon, Moret'n kreivi, jonka väitetään kaatuneen Castelnaudaryn taistelussa, ken te sitten olette?
Vastatkaa! Jumalan nimessä, vastatkaa!