XIV.
Toukokuun 16:na, kello seitsemän aikaan aamulla.
Aivan totta, totta, te onneton! niin, minä olen Isabelle de Lautrec!
Te olette luullut minua uskottomaksi, minua! Miksi? minkä tähden? missä tilaisuudessa? Sillä minä en nyt puolusta itseäni, minä syytän!
Tiedättekö, ettei kyyhkyseltä mene kuin kaksi tuntia lentäessään teidän luotanne minun luokseni ja minun luotani teidän luoksenne? tiedättekö, että me emme siis ole kuin kolmenkymmenen lieuen päässä toisistamme.
Nähdäänpä nyt, miten minä olen teitä pettänyt? miten minä olen ollut teille uskoton? Sanokaa, sanokaa!
Lähde, kyyhkynen, henkeni on haluissasi!