V.
Tartarinin mennessä klubiin.
Temppeliherra valmistuessaan hyökkäämään piirittäviä vääräuskolaisia vastaan, kiinalainen tiikeri ennen taistelua, komanssi-intiaanisoturi lähtiessään tappotantereelle, kaikki nämät eivät ole mitään verrattuna Tarasconin Tartariniin, kun hän kiireestä kantapäähän varusti itsensä mennäkseen klubiin kello yhdeksän illalla, tuntia iltatorvien toitotuksen jälkeen.
Valmiit taisteluun! niin sanotaan meriväessä.
Vasempaan käteen Tartarin otti teräväkärkisen boksiraudan, oikeaan käteen piikkisauvan; vasempaan taskuun hän pani nuijan ja oikeaan taskuun revolverin; rinnalle takin ja villapaidan väliin malaijilaisen väkipuukon. Mutta myrkytetty nuoli ei koskaan tullut kysymykseenkään; se olisi ollut epärehellinen ase!…
Ennen lähtöänsä hän harjoitti itseään hetkisen työhuoneensa hiljaisuudessa ja hämärässä, pullisti itseään, tähtäsi seinään ja ojenteli lihaksiaan; sitten hän otti pääavaimensa ja kulki puutarhan läpi juhlallisesti, kiiruhtamatta. — Englantilaisten tapaan, nähkääs, sehän on oikeaa rohkeutta. — Puutarhan perällä hän aukaisi raskaan rautaportin. Hän aukaisi sen äkkiä, rajusti, niin että se kovasti paukahti ulospäin muuria vastaan… Jos he olisivat olleet takana, niin saatatte kuvitella, kuinka mäsäksi olisivat menneet!… Mutta, onnetonta kyllä, he eivät olleet portin takana.
Avattuaan oven astui Tartarin ulos puutarhasta, loi nopeasti katseen oikealle ja vasemmalle ja sulki portin kahteen lukkoon. Sitten matkaan.
Avignonin tiellä ei ollut niin sielua. Ovet kiinni, ikkunat valottomina. Kaikki pimeän peitossa. Siellä täällä katulyhty, jonka liekki vavahteli Rhônen sumussa.
Muhkeana ja tyyneenä kulki Tarasconin Tartarin näin edelleen yöhön, iskien korkojaan tahdissa katuun ja raapasten sauvansa rautakärjellä säkeniä kivityksestä… Kulkipahan hän sitten pitkin bulevardeja, isoja tai pikku katuja, pysyi hän aina huolellisesti keskellä katua — erinomainen varokeino, joka salli ulkonaliikkujan huomata uhkaavan vaaran ja ennen kaikkea välttää joutumasta niiden aineiden alle, jotka iltaisin Tarasconin ikkunoista putoavat kaduille. Tämän varovaisuuden johdosta saattaisi helposti luulla, että Tartarin oli pelokas… Eikö mitä! hän vain oli varoillaan.
Paras todistus siitä, ettei Tartarin peljännyt, oli se, ettei hän mennyt klubiin ajorataa myöten, vaan kaupungin kautta, s.o. pisintä ja pimeintä tietä, pitkin lukemattomia pikkukatuja, joiden päässä Rhônen pinta välkkyi synkkänä. Miesparka toivoi alati, että jossakin näiden rosvopesien sopessa he syöksyisivät esiin pimeistä varjoista hyökäten hänen kimppuunsa. He olisivat saaneet kelpo vastaanoton, sen takaan… Mutta, oi kohtalon ivaa, Tarasconin Tartarinilla ei koskaan ollut sitä onnea, että olisi tavannut jonkun ryövärin. Ei koiraa, ei edes juopunutta. Ei ikinä mitään!
Välistä kuitenkin kohtasi turha säikähdys. Askeleita, kuiskaavia ääniä… "Ahaa!" sanoi Tartarin itsekseen, ja hän tyrmistyi seisomaan paikalleen, tähystäen varjoja, hengittäen syvään ja painaen korvansa maata vastaan intiaanien tavoin… Askeleet lähenivät. Äänet kävivät selvemmiksi… Ei enää ollut epäilystäkään! He lähestyivät… He olivat jo vallan lähellä. Jo Tartarin, silmät säihkyen, läähättäen ja painautuen kokoon jaguarin tavoin, valmistautui karkaamaan heidän kimppuunsa ja kajahuttamaan sotahuutoansa… kun hän äkkiä keskeltä pimeyttä kuuli tuttujen tarasconilaisten äänien vallan levollisesti puhuttelevan häntä:
"Kas, kas… sehän on Tartarin… Ja hyvästi, Tartarin!"
Piru vieköön! sehän olikin apteekkari Bézuquet ja hänen perheensä, jotka olivat olleet laulamassa "omaa lauluaan" Costecaldella. — "Iltaa! iltaa!" murisi Tartarin, raivokkaana erehdyksestään; ja hurjana, sauva pystyssä, hän syventyi yön pimeyteen.
Saavuttuaan klubin ohitse vievälle kadulle, odotti peloton Tarasconilainen vielä hetken kulkien hitaasti edestakaisin klubin oven edessä, ennenkuin astui sisälle… Lopulta hän väsyi heitä odottamasta, koska oli varma siitä, ett'eivât he näyttäytyisi, ja luotuaan viimeisen taisteluintoisen katseen keskelle yön varjoja, mutisi hän itsekseen vihaisena: "Ei mitään!… ei mitään!… ei koskaan mitään!"
Senjälkeen tämä kunnon mies astui sisälle pelaamaan korttia entisen varusmestarin kanssa.