VIIDES NÄYTÖS.
Ensimmäinen kuvaelma.
Syyrialaisten leiri. Oikealla ja vasemmalla telttejä, perällä aukea kenttä. Siellä syyrialaisia sotilaita, jotka koettelevat joustensa jänteitä ja tarkastelevat miekkojaan. Torventoitotus kuuluu, joukot asettuvat riviin. Kuningas BENHADAD päälliköineen, joiden joukossa ASARIA, tulee oikealta.
BENHADAD (sotilaille).
Ken taisteluhun vyötteleikse, hän
Ei kerskua saa vyötelleissänsä,
Vaan voittajana jälkeen taistelun
Ken riisuu pukunsa, hän kerskukoon;
Sen sotiessa Ahabia vastaan
Kokea sain ma Samariassa.
Kun voimineen hän vastaamme nyt käy,
Niin tietäkäämme, ettei löyhä tuuli,
Vaan myrsky uhkaa meitä mylvivä.
Ja sotaan hänellä on täysi syy;
Mua petoksesta rangaista hän tahtoo.
Kun luvattuja kaupungeita en
Hänelle suonut, aikoo hän ne ottaa.
Te luottavammin käytte taisteluun,
Kun kuulla saatte, ettei oma oikku,
Vaan tahto jumalien ohjannut
On toimiani. — Kun ma Damaskuun
Palannut olin Samariasta,
Unessa mulle isän haamu haastoi:
Et kaupungeita, jotka taistellen
Ma vihamiehiltäni valloitin,
Saa hänen pojalleen nyt luovuttaa,
Isäsi työtä tyhjäks et saa tehdä.
Hyvästä työstä, jonka sulle Ahab
Samariassa tekevinään oli,
On pilkka kaikkein paras palkinto.
Niin lausui hän ja kohta hävisi.
Kun kauan tapahtumaa ihmeellistä
Ma olin miettinyt, niin läksin vihdoin
Luo suuren tietäjän ja tiedustin,
Mist' oli tullut öinen ilmestys.
Hän tutki kauan, useasti kulki
Lävitse tulen, käärmeen sisuksia
ja lintuin lentoa hän tarkasti
Ja lausui sitten: Tuntemattoman
Vaan suuren hengen tahdon sinulle
Isäsi haamu ilmoittanut on.
ASARIA.
Tuo suuri henki, herra kuningas,
On Israelin pyhä Jumala.
Hän hylännyt on Ahab kuninkaan.
BENHADAD.
Ma kysyin sitten: Mutta kuinka käy,
Jos Ahab, kuten luonnollista on,
Sodalla saalistansa vaativi?
(SAMERI hiipii vasemmalta, telttojen taakse piiloutuen.)
Se sota, lausui mulle tietäjä,
Pikaisen lopun saa, kun Ahabin
Lyö kuoliaaksi ase Syyrian.
Te ymmärrätte, ettei ole meillä
Siis syytä taistelua pelätä.
SOTILAAT.
Sen ymmärrämme, herra kuningas.
ASARIA.
Vaan, jalo herra, suuren hengen ääntä
Jos kunnioitat, säästä silloin kansa
Ja hyljättyä kuningasta kohden
Vain käännä vihasi ja aseesi.
BENHADAD.
Sa, karkoitettu Israelin mies,
Näyt rakastavan omaa vertasi;
Vaan kädessäs on ase Syyrian,
Sit' et voi käyttää vahingoksemme.
Siis kuulkaa, miehet, kuulkaa, päälliköt!
Kun sota kuolemalla Ahabin
Saa lopun, siksi — se on tahtoni —
Kun vihollista vastaan taisteluun
Me ryntäämme, niin teidän kaikkien
On häntä tähdättävä. Pienemmät
Saa eloon jäädä, yksin kuningas
Vain surman saakoon. Sotahuutomme
On: Ahabille kuolema!
SOTILAAT.
Ahabille kuolema!
(Benhadad päälliköineen edellä ja sotilaat jälestä
marssivat perältä oikealle.)
SAMERI (tulee piilostaan).
Ei hulluin juttu! Mutta kuitenkin
Ois ollut huudettava hiljemmin.
Tuon Israelin leiriin Isebel
Nyt kuulla sai, ja silloin en voi taata,
Ken hengissä saa ensi yönä maata,
Ken huomenna voi heilutella miekkaa,
Ken kylmin huulin hapuilevi hiekkaa.
(Menee vasemmalle.)
Toinen kuvaelma.
Huone Ahabin pääkortteerissa Mizpassa. Perällä ja molemmilla sivuilla ovet. Ahab kuninkaallisissa sotavarustuksissa ottaa vastaan Obadjan ja muutamia muita Israelin päälliköitä, jotka niinikään ovat varusteissa.
AHAB.
Ma olen kuullut, että Benhadad
On joukkoinensa asettunut leiriin
Lähelle Ramotia. Valmis on
Hän meitä vastaan heti ryntäämään.
Me ennätämme heidät lakeudella.
Kai valmis lähtöön Josafatkin on?
OBADJA.
Sa tiedät, herra, että Jordanvirta
On tulvillansa tavattomilla
Päävoimaa viivytellyt Juudean.
Vei vetten valta sillat, joita myöten
Sen virran yli oli mentävä,
Ja uutten tekoon kuluu aikaa kotva.
Vaan huomena jo joukkojansa vartoo
Kuningas Josafat, ja sitten hän
On valmis vihollista kohtaamaan.
Sua siksi pyytää odottamaan hän.
AHAB.
Vai sitten vasta! Ylihuomenna!
Käy vastaamme jo joukot Syyrian —
Me Mizpaan maatuisimme, kunnes he
Niin meidät sulkis tänne, niinkuin äsken
Ma suljin heidät Afekiin. Mut ei!
Ma tanterella avonaisella
Nyt heti tahdon pettäjälle haastaa;
Ei siitä mua tulvat eikä sateet
Ei epäröivät ystävätkään estä.
Mi mieliala langollamme on?
Kai epäröivä?
OBADJA.
Jahven mieltä hän
On useasti kysynyt, vaan mykkä
On Jahve ollut, taivas niinkuin vaski,
Ja viime yönä häntä vaivannut
On kolkko uni.
AHAB (nauraen).
Vai kolkko uni! Voiko mikään mies
Niin turhaa säikkyä? Vie sanani:
En odota ma yhtään hetkeä.
Jos joukkoinensa, jotka täällä ovat,
Hän seuraa meitä, olkoon tervetullut.
Vaan yksinkin ma mennä rohkenen.
OBADJA.
Vaan Jahven vihaa etkö pelkää sa;
Hän taistelusta varoittanut on?
AHAB (ankarasti).
Sa etkö pelkää kuninkaasi vihaa?
Sun alituiset ojennuksesi
Jo loppukoot, tai, kautta sieluni,
Vihani kuorman hartioilles heitän,
Ja varma ole, että kyllin raskas
Sun maahan asti murtamaan se on.
OBADJA.
Mun kuninkaani, suuremmissakaan
Ei paljon murtamista voimalle.
AHAB.
En tuhlaa aikaa itsepäisyytees.
On kallis joka hetki. Yksi viha
Vain salamoi mun sielussani nyt,
Lyö suonissa ja jäntereissä riuhtoo,
Ja sitä ei voi kenkään taltuttaa.
Vie sanani, ja vihollista vastaan!
OBADJA.
Kuin tahdot, herra; palvelijas olen.
(Menee).
AHAB (toisille päämiehille).
Te toiset varustakaa joukkomme
Pikaiseen marssiin kohden Ramotia.
PÄÄMIEHET.
Ne valmiit ovat heti, kuningas.
(Menevät.)
AHAB (yksin).
Vaan etkö pelkää Jahven vihaa sa?
Vaan etkö pelkää! Ahab pelkäisi!
Ei pelkää ukkonen, kun nuolensa
Lyö säpäleiksi kylkeen jylhän vuoren,
Ei ilman kotkakaan, kun kyntensä
Upottaa hartioihin suuren hauin.
Ei pelkää Ahab. Vaikka vuoreksi
Mun tielleni luo Jahve tahtonsa,
Ma vuorta vastaan ukkosena isken.
Pelatkoot heikot! Baalin taikka Jahven
Edessä hentomielet ryömikööt
Ja heidän avustansa eläkööt!
Jumala pelottoman sankarin
On oma voima lannistumaton.
Hän oman mielen johdatusta seuraa.
Mua kostonaatos yksin ohjailee.
Se mua vie kuin myrsky purjehaahta.
Ma pettäjälle tahdon opettaa,
Min vaatii kunnia. Ma miekalla
Häpeän kostan. Tahdon taistella.
Maa Bersabasta aina Daaniin asti
Niin kallis ei kuin Gileadin Ramot
Nyt mulle ole; sillä sidottu
On siihen kunniani. Kunniani!
(Isebelille, joka saapuu vasemmasta sivuovesta.)
Hyvästi, kuningatar, kauemmas
Et seurata voi. Vihollinen on
Lähelle meitä asettunut leiriin,
Sen arvaamatta tahdon yllättää.
ISEBEL.
Ma tiedän sen, ja siksi kutsuinkin
Ma Baalin papit, päivän neitseet tänne;
Ma heidän kanssaan luona alttarin
Rukoilen sulle isän armoa.
AHAB.
Se ajanviettos poissa ollessani.
ISEBEL.
Vaan yksi seikka. Äsken Samerin
Ma vihamiestä vakoilemaan laitoin.
Jos seuraa häntä äly entinen,
Niin tuo hän kohta tiedot arvokkaat.
Sa toki tahdot niitä odottaa.
AHAB.
Taas odottaa! Tuon sanan kirotun
Sun huuliltaskin kuulen, Isebel!
Odottaa voi, kun kypsyy viikunat,
Ja nuori neito täydeks immeks varttuu;
Odottaa saita, että aarteet karttuu;
Voi odotella laiska päivämies,
Ken ajan mukaan palkkojansa nostaa,
Ja sopivata tilaisuutta kostaa
Odottaa luihu salapurija;
Vaan odotus on pelkkää turmiota,
Kun kysymyksessä on suora sota;
Ripeä liike ensimmäisen hetken
Voi voiton määrätä ja tappion.
Ei rahtuakaan odotusta siis;
Käyn suoraan kohti, urkkijoista viis!
ISEBEL.
Vaan vallannut on minut outo huoli.
AHAB.
Sun? Huoli? Kuinka? Arkailetko jo?
Vaan eihän sota naisten ratto ole.
ISEBEL.
Ma Jemlanpojan leirissämme näin.
AHAB.
Vai Jemlanpojan? Kapinaanko sen
Sa luulet joukkojamme lietsovan?
ISEBEL.
En. Mutta hengittäisin helpommin,
Jos ois hän siellä, mist' ei kenkään palaa.
AHAB.
Tuon peloituksen julki taikka salaa
Saat surmata, jos sielus sillä tyyntyy.
ISEBEL.
Niin teen, jos heittokeihäs taikka nuoli
Sen ihoon pystyy.
OBADJA (tulee peräovesta).
Herra kuningas,
On joukot valmiit.
AHAB.
Entä Josafat?
OBADJA.
Edessä pienen joukkonsa hän kulkee
Puvussa kuninkaan.
AHAB.
Siis taisteluun!
Hyvästi, Isebel, ma voittajana
Sun luokses palaan. (Suutelevat).
ISEBEL.
Armollinen Baal
Sun kilpesi ja varjelukses olkoon!
AHAB.
Sun isäsi. (Menee peräovesta Obadjan kera.)
ISEBEL.
Mun isäni, ja miksi
Ei hänenkin? Vaan vasta puolittain
Hän palvelevi sua, suuri Baal.
Nyt auta häntä, niin hän kokonaan
Sun omas on, ja temppelissäsi,
Min sulle Samariaan teetti hän,
On uhraava hän sulle kiitosuhrin,
Ja perustuksen Israelissa
Saa valtas vankan, horjumattoman.
SAMERI (hiipii kiireesti oikeasta sivuovesta).
Sa, armollinen valtijatar, et
Saa päästää kuningasta, varma kuolo
On häntä taistelussa kohtaava.
ISEBEL (kiivaasti).
Katala orja, mitä lausuit sa?
SAMERI.
Ma lausuin: Älä kuningasta päästä!
ISEBEL.
Vai älä päästä! Koeta, jos voit,
Sa kämmenelläs virran juoksu estää
Tai myrsky sulkemahan siipensä
Sanallas käske, sinä viisas narri!
SAMERI.
Sen voiman sulle, tyttärellensä,
On taivas suonut; sitä käytä nyt!
ISEBEL.
No kerro jo tuo vaara uhkaava!
SAMERI.
Matona joskus maassa mataen
Ja joskus kiitäin ilmassa kuin nuoli,
Lovessa korven, puiden alla piillen
Ma saavuin Benhadadin leiriin saakka,
Ja teltan taakse lymypaikkaani
Sain kuulla, kun hän miehillensä haastoi.
On ennustanut hälle suuri noita
Tään sodan loppuvan, kun Ahabin
Lyö kuoliaaksi ase Syyrian.
Ja siksi käski kaikki miehensä
Hän yksin kuningasta tähtäämään.
ISEBEL.
Baal armahda!
SAMERI.
Sa huomaat, että on
Kuningas taistelusta estettävä.
ISEBEL.
Vaan kuinka? Ahab on kuin leijona,
Min usutettu koiralauma saa
Pahemmin ärtymään. Jos suuri Baal
Ei viisaudestaan anna neuvoa,
Mädännyt vaate silloin toivo on.
(BAALIN PAPIT ja PÄIVÄN TYTTÄRET — kuusi kumpiakin —
saapuvat vasemmasta ovesta. Papit tuovat alttarin.)
ISEBEL (saapujille).
Te saavuittekin aikaan toivottuun.
Mun kanssain rukoukseen joutukaa!
Me huutakaamme kaikkein korkeimmalta
Se neuvo, jot' ei ihmis-äly keksi.
(PAPIT laskevat alttarin, jolla on jotakin poltinainetta,
keskelle näyttämöä ja asettuvat neitseiden kera sen ympärille
piiriin.)
1:NEN BAALIN PAPPI (Isebelille).
Kuin kevätpäivä kukkakentälle,
Min elämään on houkutellut se,
Baal sinuun katseen laupiaan nyt luo;
Sa rukoukses hälle ilmi tuo!
ISEBEL (seisten alttariin päin kädet ylös nostettuna).
Baal, kuule lastas, armahda ja auta!
Ma juurruin sinuun, niinkuin kallioon
Puu joskus juurtuu. Niinkuin olet sa
Mun olentoni tutkimaton alku,
Niin elämäni olet vallannut;
Sa olet mulle enemmän kuin isä:
Pyrintöjeni tarkoitus ja määrä.
Mun ainoakaan ajatukseni
Ei hairahtunut ole sinusta;
Vihannut olen niitä, joita vihaat,
Ja rakastanut rakastamias;
Sain ystäväkses suuren Ahabin,
Ma Samarian sulle aukasin.
Nyt valon mailta tänne laskeudu,
Mun luokseni käy päivän kukkuloilta!
Kun ohjaat lastas viisaudellas
Ja apusi ja neuvos meille annat,
Ei koskaan viini papeiltasi puutu,
Ei temppelistäs säihkysilmät immet,
Sun edessäsi pauhaa symbalit
Ja hekuma kuin vaahtoava virta;
Ja uskollisimpana lapsenas
Ma viime hetkeen sua palvelen.
Baal, kuule lastas, armahda ja auta!
(Isebel heitäikse maahan kasvoilleen. Papit ja päivän tyttäret pyörivät, huitoen käsillään, alttarin ympäri huutaen: »Baal, kuule lastas, armahda ja auta!» Yht'äkkiä ilmestyy tuli alttarille ja kaikki muut, paitsi 1:nen pappi, vaipuvat maahan kasvoilleen.)
1:NEN BAALIN PAPPI (Isebelille ojentaen kätensä yli alttarin). Käy, huoles haasta, isäs sua kuulee!
ISEBEL (nousten ja alttaria läheten).
Nyt taisteluun käy Ahab kuningas.
PAPPI.
Kuin jalopeura nuori, voimakas.
ISEBEL.
On ennustettu hälle kuolemaa.
PAPPI.
Baal elämätä hälle ennustaa.
ISEBEL.
Kuningas joutuu kaikkein purtavaksi.
PAPPI.
Vaan kuninkaita joukossa on kaksi.
ISEBEL.
Ja maaliks joutuis Josafat kenties!
PAPPI.
Hän on sun isäs kiivas vihamies.
ISEBEL.
Ja sikskö hänet tuomio nyt kohtaa?
PAPPI.
Sun tulee keihäät häntä kohti johtaa.
ISEBEL.
Mun johtaa keihäät häntä kohti! Mutta — —
PAPPI (ankarasti).
Sa epäiletkö Baalin viisautta?
ISEBEL.
En. Mutta Ahab kuningas nyt on.
PAPPI.
Vaan arvomerkit toinen saakohon.
ISEBEL.
Kuin läksi niin hän vihamiehen tapaa.
PAPPI.
Sa riennä, estä, olethan sa vapaa!
ISEBEL.
Syy taivuttava miss' on esteheksi?
PAPPI.
Et Baalin tytär ole, jos et keksi.
(Pappi heitäikse maahan. Tuli alttarilta sammuu.)
ISEBEL (hetkisen kuluttua, painolla).
En Baalin tytär ole, jos en keksi.
Kolmas kuvaelma.
Paikka vuoristossa lähellä Gileadin Ramotia. Kenttää ympäröivät joka taholla vuoret. Oikealla ja perällä vuorensola, vasemmalla matala vuoren lieve. AHAB, JOSAFAT ja OBADJA tulevat vasemmalta sotajoukon kera. Eräs SOTAMIES kiiruhtaa oikeasta solasta kuninkaita vastaan.
SOTAMIES.
On vihollinen vuoren takana
Jo pitkin kenttää marssimassa tänne;
Solia näitä tarkoittavan näyttää.
AHAB.
Vai tien se tahtois meiltä sulkea,
Vaan heitä vastaan vuoren viemme me.
Ma tätä vuoristoa ihailen;
Niin usein liikuin täällä lapsena
Ja kukkuloilta kauas katselin;
Näin aamun maat ja länsimeren rannat
Ja tunsin ilman ihanimmat tuoksut. —
Jos oikein muistan, samaan lakeuteen
Nuo solat yhtyy vuoren tuolla puolen.
SOTAMIES.
Niin on kuin sanot, herra kuningas.
JOSAFAT.
Ja kumpaiseenko vihollinen pyrkii?
SOTAMIES.
Tää oikea sen silmämäärä on.
AHAB.
Sen kautta mekin vastaan marssimme.
Tuo toinen sola, millainen se on?
SOTAMIES.
Se aluks' jyrkkään alas laskeikse.
AHAB.
Siis helppo suojella, jos vihamies
Sen kautta pyrkis meidän taaksemme.
Sen tehtävän suon sulle, Obadja.
Valitse itse toverikses miehet.
Vaan sa, kun vihamiehen marssin näit,
Sa näitkö siinä reippauden sen,
Mi tunnusmerkki pettämätön on
Sen rohkeuden, josta vuotaa voima?
SOTAMIES.
Näin. Ryhdikkäänä, pystypäin he marssi.
AHAB.
Ja mistä on tää konnain uskallus?
ISEBEL (on tullut vasemmalta ja rientää nyt kuninkaan eteen).
Ma tiedän lähteen, josta luottamusta
He ammentaneet ovat.
AHAB (hämmästyen).
Kuningatar,
Mi rohkeus! Tuon vuoren takana
On vihollinen.
ISEBEL.
Onnelliseksi
Ma itseäni ylistän, kun teidät
Sain tällä puolen vuorta tavata;
Niin tärkeät toi tiedot Sameri.
AHAB.
Hän Benhadadin leiriss' oliko?
ISEBEL.
Hän vihamiesten ajatuksetkin
On ovelasti ilmi urkkinut.
AHAB. ja mitä ajatteli pettäjät?
ISEBEL.
He vapisivat niinkuin kaurislauma,
Jot' uhkaa jalopeura metsästä,
Ja pahin kammo oli Josafat;
Vaan leiriin saapui suuri tietäjä
Ja suuren voiton heille ennusti,
Jos heitä vastaan kaksi kuningasta
Tuo joukkojaan. Se heidät rohkasi;
Sun, kuninkaani, ynnä Josafatin
He kohti rynnistävän tietävät.
JOSAFAT.
Ja ennustukseen luottaen he varmat
Siis ovat voitosta.
ISEBEL.
Te tiedätte,
Min suuren voiman antaa luottamus.
AHAB.
Se pian heiltä taistelussa haihtuu.
ISEBEL.
Vaan miks' ei sitä ennen taistelua
Jo heiltä riistettäis? Niin saisimme
Me voiton halvemmalla hinnalla.
JOSAFAT.
Se toivottava olisi; vaan keino?
ISEBEL.
Ma toivon, että Ahab kuningas
Sen uhrauksen kiitollisna muistaa,
Min hyväksemme suuri Josafat
On tähän sotaan tullessansa tehnyt,
Ja luovuttaa tään päivän kunnian
Jalolle langollemme Juudasta.
AHAB.
Kuin? Tulisko mun taistelua karttaa?
ISEBEL.
Ei suinkaan! Mutta siinä Josafat
Saa ylimmäisnä, ensimmäisnä olla.
Hän, hallitsijan töyhtö otsallaan,
Vie kuninkaana joukot taisteluun,
Sa päällysmiesnä tuntematonna
Lyöt viholliset maahan hänen tieltään.
Kun näkevät he yhden kuninkaan,
Niin pettymyksen kolkko tunne heidät
Saa kohta valtaansa, ja uhriksi
He siten toivotonna joutuvat.
JOSAFAT.
On viisas neuvo kuningattaren,
Se miellyttääkö teitä kuningas?
AHAB.
Niin — miellyttää, jos teitä miellyttää.
JOSAFAT.
Tät' arvopaikkaa en voi hylkiä.
AHAB.
Siis minäkään en teiltä sitä kieltää.
Ma suostun ehdotukseen, kuningatar.
ISEBEL (innolla).
Se on sun asiasi pelastus!
AHAB.
Ma vaihdan puvun sulta, Obadja.
Sa kuninkaana täällä vartioit,
Ma Obadjana taistelussa lyön;
Mut, kautta kuoleman ja kadotuksen,
He iskuistani tuntee Ahabin.
(Vaihtaa kypärin ja haarniskan Obadjan kera.)
Nyt käskekäätte, lanko Josafat,
Te, kuningatar, leiriin kiiruhtakaa,
Ja saattajana olkoon Sameri!
JOSAFAT.
Mua Samarian, Juudan miehet kuulkaa!
Ei ahneus vaan oikeuden tunto
Sai vihan miekkaan meidät ryhtymään
Ja väärän tuomiolle vaatimaan.
Kun suosiosta Ahab kuninkaan
Vien teitä taisteluun, niin mieleenne
Nää säännöt muistutan: Ken rinnassaan
Nyt pelon ahdistusta tuntevi,
Hän heti poistukoon. Ken kartanon
On rakentanut eikä vihkinyt,
Ken Israelin neidon kihlannut,
Vaan viel' ei puolisoksi ottanut,
He älkööt verityöhön ryhtykö.
Vaan nuijaa, miekkaa, keihästä ja jousta
Kädellä sankarin muut käyttäkööt
Ja vihamiestä sinnes vainotkoot,
Kun vaskitorven äänen kuulevat;
Sen kajahtaissa laatkoon taistelu.
Siis uljaina kuin aikaan Davidin
Nyt kohdatkaamme pakanoiden lauma;
Meit' auttaa pyhän Mikaelin miekka
Ja voima sotajoukkoin jumalan.
On tunnuslause: Mikaelin miekka.
SOTILAAT.
Mikaelin miekka!
(JOSAFAT ja AHAB marssivat oikean puolisesta vuorensolasta sotajoukkojen kera. Obadja menee muutamien miesten kanssa perällä olevaan solaan. Isebel ja Sameri jäävät näyttämölle.)
ISEBEL (katsottuaan hetkisen aikaa kuninkaiden ja sotajoukon jälkeen).
Se onnistui! Sa tyttärestäs, Baal,
Saat kunniaa. Sun vihamiehiäs
Kuin mädänneitä viinimarjoja
Ma hylkiöinä maahan karistan.
Tuo Jahven sietämätön palvelus
On pian laho niittyhaavan runko,
Mi omaan kehnouteen kaatuvi.
Ja silloin eivät silmäykset nurjat
Sun ympärilläs välky, Isebel;
Tai tulkoot, pilkallisna pälykööt!
Jos edessäni ois nyt Jemlanpoika.
SAMERI (viitaten vasemmalle).
Oi kuningatar, tuolta saapuu hän!
ISEBEL.
Hän saapuu! Saapuu otolliseen aikaan;
Nyt murran saarnin visakylkisen.
MIKA JEMLANPOIKA (saapuu vasemmalta ja hämmästyy vähän kuningattaren
nähtyään).
Sa kuningatar!
ISEBEL (halveksivalla ivalla).
Sinä, profeetta!
MIKA JEMLANPOIKA.
Ma kuljen teitä Jahven tuomioiden.
ISEBEL.
Ma Baalin viisauden jälkiä.
MIKA JEMLANPOIKA.
Pois huuliltasi rietas herjaus!
On mittasi jo kukkuralleen koottu.
Vihansa maljan polttavan jo Jahve
On yli huoneen jumalattoman
Nyt tyhjentävä viime pisaraan.
Nyt Herran leppymätön kiivaus
Lyö rikki sydämesi paatuneen.
ISEBEL (uhalla).
Nyt Baalin pettämätön viisaus
Sun ennustukses häpeäksi muuttaa;
On sanottava: suussasi on valhe
Ja kielelläsi pöyhkeilevä petos.
MIKA JEMLANPOIKA.
Sinussa rohkeus on perkeleen.
ISEBEL.
Vaikk' olkoon, mutta se on voittajan.
Jos pöyristävät ennustuksesi
Sun jumalasi laittoi toistamaan,
Ne koskaan ennen korvissani eivät
Niin onteloilta kaikuneet kuin nyt.
Te kohta koston meille aikomanne
Omassa leirissänne tunnette.
Sen uskot kuultuasi: Benhadad
On mahtavalta tietäjältä kuullut
Tään sodan loppuvan, kun Ahabin
Lyö kuoliaaksi ase Syyrian;
Hän siksi kaikki verihurttansa
On usuttanut kuningasta kohden,
Vaan muita säästämään on käskenyt.
Ma sain sen kuulla Baalin armosta.
Mun toimestani Juudan Josafat
Nyt kuninkaana taistelua johtaa,
Ja halpa verho kätkee Ahabin.
MIKA JEMLANPOIKA (hämmästyen).
Ja auttajanne, sukulaisenne,
Sa kurja saatat katalasti pettää!
ISEBEL (ivaten).
Kuink' en ma saattais, jonka auttaja
Ja sukulainen läheisin on Baal,
Kun petoksessa osallisena
On ylistetty Jahven palvelija,
Sun hurskas ystäväsi Obadja.
MIKA JEMLANPOIKA.
Se mahdoton on! Kaikkein ilkeimmän
Nyt päästi valheen huules kirotut.
ISEBEL.
Niin luuletko? Sa muutat mieltäsi,
Kun tuonne solaan hieman pilkistät.
Kai tunnet vartijan. Hän tahdostani
On puvun Ahabilta vaihtanut,
Niin Josafatin kuoloon syöstäkseen.
MIKA JEMLANPOIKA (menee perimmäisen solan suulle, katsoo ja nostaa suuresti hämmästyneenä kätensä otsalleen).
ISEBEL.
Sa kalpenet, et kersku etkä uhkaa.
MIKA JEMLANPOIKA.
Vaan työlle saatanan sa riemuitset.
ISEBEL.
Ma nauran sulle vasten kasvoja,
Typerä, pölkkypäinen profeetta,
Ma nauran sinun ennustuksilles
Ja jumalalle, jolla uhkailet,
Vaan ylistelen viisautta Baalin.
(Kääntyy hänestä vasemmalle, jonne Sameri on siirtynyt.)
MIKA JEMLANPOIKA (katsoo Isebelin jälkeen).
Ma välkähdyksen voiton varmuudesta
Näin silmissä tuon jumalattoman.
Jos onnistuu hän, minne hurskas jää?
Hän häviääkö niinkuin pilvi, varjo,
Kun jumalaton niityn lailla versoo
Ja kohoaa kuin korska kallio?
Miss' olet, ihmisien vartija?
Jos iloitset sa työstä vääryyden
Ja väkivallan menestyä annat,
Niin miks' ei mua haudan yö jo peitä,
Miks siirtynyt en maahan varjojen?
Sa tuulen hartioille nostat mun
Ja tähtiloistoon kiitämähän käsket,
Vaan tempaat taasen ratsun altani
Ja alhoon synkkään pudota mun sallit;
Sa lupaat päivän, mutta saapuu yö,
Ja hyveen vallan voittaa konnantyö!
ISEBEL (on ottanut Samerilta keihään, lähenee, se kädessä, sivulta
profeettaa ja kun tämä on lopettanut sanansa, syöksee sen hänen
kylkeensä).
Kas tässä, kuole, Baalin kiroama!
MIKA JEMLANPOIKA.
Kavala käärme, puritko jo mua!
(Kaatuu alas vuoren solaan.)
ISEBEL (kiirehtää Samerin luo, jolle ojentaa keihään).
Pois, joutuin pois! Tuo vuori vuotaa verta
Kun kylkeen iskin vuoren velhoa.
Vaan ei! Jos uskallat, niin käy ja katso,
Mitenkä on tuon miehen laita nyt;
En soisi, että henkiin jäisi hän.
SAMERI (saavuttuaan rotkon suulle, jonne katsoo).
Hän kuolon kanssa kamppailevan näyttää
Ja verissänsä huutaa Jahvea.
ISEBEL.
Niin, parkukoon vain, apua ei tulle.
MIKA JEMLANPOIKA (rotkosta).
Nään pyhät tuomiosi täyttyvän
Ja ylistän sun nimeäsi, Herra!
SAMERI (Isebelille),
Sa kuulitko?
ISEBEL.
Vai vielä ylistää!
Ma kiroaisin hänen sijassaan.
SAMERI (rotkoon katsoen).
On polvillansa luona Obadja
Ja vannoo viattomuuttaan. Nyt hänet
Jo siunaa profeetta ja kuoloon nukkuu…
Obadja saapuu. (Kiiruhtaa pois solalta.)
ISEBEL.
Tule, paetkaamme!
(Rientävät vasemmalle.)
OBADJA (nousee solasta ja katselee ympärilleen).
On poissa peto hillitsemätön;
Hän paennut on työtä hirveää.
Oi pitkämielisyyttäs, suuri Jahve!
Sa taivaan kantta vielä kannatat
Ja pidättelet nuolet pitkäisen;
Jo eikö syöksy perusteiltaan maa,
Min lioittaa sun vanhurskastes veri?
Ja nytkö Israeli taistelee?
Se oikeutta pakanoilta vaatii,
Mut juurinensa repii pyhyyden
Omasta tarhastansa. Päätöksen
Voi aavistaa. On onnellinen hän,
Ken hurskaan lepoon ajoissa jo pääsi.
1:NEN SOTAMIES (juoksee perimmäisestä solasta). Sa, herra, kuuletko?
OBADJA.
En.
1:NEN SOTAMIES.
Taistelu
On ankara tuon vuoren takana.
Näin, kuinka yhteen ryntäsivät he
Kuin Jordaani ja kaakon raivo myrsky.
Nyt vasten vuorta sotahuudot kaikuu,
Ja kilvet soivat, miekat välkkyvät;
Mun rinnassani sydän vapisee,
Vaan joukossa ma mielelläni oisin.
(Rientää jälleen solaan.)
OBADJA.
Miss' on nyt Mooses, käsin ojetuin
Mi avun huutais Israelille?
Ja missä Aaron, missä hurskas Hur
Käsiä kannattamaan, kun ne väsyy?
(Taistelun melua kuuluu. Sotilaat tulevat perimmäisen
solan suulle.)
1:NEN SOTAMIES (tulee ensiksi). Nyt siirtyy taistelu, jo näkyy tänne.
2:NEN SOTAMIES (tulee). Se vasta temmellys!
3:S SOTAMIES (nousee solasta ja katsoo). Ja tuota yhtä Kaikk' ahdistavat.
1:NEN SOTAMIES.
Se on kuningas.
OBADJA (tultuaan solalle).
Se Josafat on!
2:NEN SOTAMIES.
Taivas, nyt hän kaatui!
3:s SOTAMIES. Taas pystyssä hän on!
1:NEN SOTAMIES.
Te näittekö
Tuon iskun, jolla Israelin mies
Löi jättiläisen, joka tähtäsi
Kuningas Josafatia?
OBADJA.
Se läksi
Kädestä Ahab kuninkaan.
2:NEN SOTAMIES.
Kas taas!
3:s SOTAMIES. Se oli läimäys!
1:NEN SOTAMIES.
Se mies ei nouse!
2:NEN SOTAMIES. Mik' on tuo huuto?
3:S SOTAMIES.
Ahabille kuolema!
OBADJA.
Vaan ahdistavat Josafatia.
1:NEN SOTAMIES. Oi katsokaa, hän horjuu!
2:NEN SOTAMIES. Kätensä Hän korottavi kohden taivasta!
3:S SOTAMIES. Hän pelastusta sielullensa huutaa!
OBADJA.
Oi, kiitos Jahven, nyt hän rauhan sai!
1:NEN SOTAMIES. Mik' ihme! Torvet soivat, taisto päättyy!
2:NEN SOTAMIES. On kaatuneita! Verta uhkuu maa!
3:S SOTAMIES. He eroavat; tänne marssivat.
1:NEN SOTAMIES. He kiertää eri teitä; mutta yksi Edellä rientää.
OBADJA.
Ahab kuningas!
2:NEN SOTAMIES. On katse jalopeuran vihaisen!
3:S SOTAMIES. Mi voima vielä jälkeen taistelun!
AHAB (rynnäten perimmäisestä solasta, Obadjalle).
Tuo pukuni! Ma olen petetty.
Ja katalaksi pelkuriksi mun
Ken hyvänsä nyt saattaa mainita.
Miks piilottauduin vastoin luontoani
Tään valhevaipan suojaan? Miksi en
Ma saanut pauhinassa taistelun
Kuninkaan kostonmiekkaa heiluttain
Niin lakaista kuin hävittävä myrsky,
Tai kaatua kuin honka taipumaton!
Vaan viel' on alla vaarumaton maa
Ja käteni voi miekkaa heiluttaa;
Ma näytän heille vielä Ahabin.
(On kiireesti vaihtanut pukua Obadjan kanssa. Oikeasta vuoren
solasta tulee BENHADAD, perimmäisestä JOSAFAT päälliköiden
kera näyttämölle. Molempiin soliin tulee sotamiehiä. Ahab
lähestyy kuninkaallisessa puvussa Benhadadia.)
On tässä Ahab eikä, kautta taivaan,
Lymyä ai'o. Halpa pettäjä
Sa olet, Benhadad; päämiehesi
Ne kaikki ovat väärintekijöitä.
Ei nimeänne kelpo sankari
Voi häpeättä mainita. Min sanoin,
Sen todistan ma tällä kalvalla
Jokaista vastaan teistä. Tai kun teillä
On tapa kohden miestä ainoaa
Usuttaa koko sotajoukkonne —
Sen todistaa voin armeijaanne vastaan.
Sananne syöjät, kehnot luikurit
Olette kaikki. Voiko teistä ken
Sen Ahabista väittää, esiin käyköön!
BENHADAD (katselee päämiehiään, nämä katselevat toisiaan).
AHAB.
Ei kenkään astu. Teiltä puuttuvi
Ei yksin kunnia, vaan miehuuskin.
ASARIA (astuu Benhadadin eteen).
Suo, herra, minun häntä vastaan käydä!
BENHADAD.
Sa? Israelilainen! Mene! Mene!
ASARIA.
Ma hänen ylpeytensä nöyryytän.
(Astuu Ahabin eteen paljastetuin miekoin.)
Kuningas Ahab, väärintekijä,
Sanasi syöjä, pyhän oikeuden
Häpeämätön polkija sa olet;
Sen väitän kahden sotajoukon kuullen,
Sen hengelläni tässä todistan.
AHAB (ottaa kalveten askeleen taaksepäin).
Ken olet mies? Ja kuinka uskallat?
ASARIA.
On kädessäni ase Syyrian,
Vaan kostonmiekaks on se karkaistu
Sen synnin, kärsimyksen liekissä,
Min Samariaan sinä sytytit.
AHAB.
Vaan nimesi?
ASARIA.
Ei tuntematon sulle,
Mut kun sen kuulla tahdot, lausun sen.
Ma Asaria Jorainpoika olen,
Päämiehes, jolta Baalin temppelissä
Häpäisit kihlatun, ja jolle sa
Teit lupauksen. Mutta kuinka sen
Sa sitten täytit, itse parhain tiedät.
AHAB.
Voi pääsky välttää vainoavan haukan;
Jäliltään vuorikauris metsämiehen
Voi eksyttää, ja värisevä vohla,
Jot' ahnahasti väijyy leopardin
Veriset silmät, syrjään loikaten
Tään julman pedon kyntten raatelusta
Voi joskus päästä. Mutta ihminen
Ei paeta voi taivaan tuomiota,
Mi häntä kohtaa, sen ma näen nyt.
Vaan kysyn sulta, Jorainpoika, mies,
Ken milloin salaa, milloin julkisesti
Mun henkeäni väijyt, onko sulla
Se voima, puhdas, järkähtämätön,
Mi siltä vaaditaan, ken täyttämään
Käy taivaan tuomiota?
ASARIA.
Jahve jo
Sun lyönyt on, ja siks en sua pelkää.
AHAB.
Vaan kädessäin on säkenöivä säilä
Ja tuomiolle sillä ensin sun
Ja sitten uuden herrasi ma vaadin.
(Taistelevat. Ahab kaatuu.)
ASARIA.
Sa olet tuomittu.
AHAB (jonka luo Josafat ja Obadja kiirehtivät).
Sa osasit!
Vaan aseen sulle käteesi toi Jahve
Ja lausui: Tällä Ahabia lyö!
Sa löit. En estää voinut. Baalin armo
Ei auttanut.
ISEBEL (lähestyy vasemmalta).
Niin kolkko aavistus
Mua vetää tänne taas.
AHAB (huutaen).
Oi Isebel,
Ei vapahtanut mua Baalin armo! (Kuolee.)
ISEBEL.
Sa julma Jahve!
(Syöksyy Ahabin luo.)
ASARIA (ojentaa miekkansa Benhadadille).
Täss' on miekkasi!
Taas Israelin kanssa taistelen
Tai kuolen, jos se hengen multa vaatii.
BENHADAD (ottaen miekan Asarialta, joka siirtyy israelilaisten
joukkoon).
Tää kalpa välkkyy niinkuin salama,
Min taivaastansa heittää jumalat
Vihattaviaan musertamaan maahan,
Tää Damaskussa olkoon muisto pyhä.
Vaan, miehet Syyrian, on tullut ilta;
Me marssikaamme yöksi Ramotiin.
Ei enää meiltä kenkään sitä vaadi.
(Menee sotajoukkoineen oikealle.)
ISEBEL (Israelin sotilaille).
Ket' olette te, säikähtäneet raukat,
Te, joille Ahab runsaan leivän soi
Ja teltit teetti leposijaksi,
Te uskollisuutenne rikkojat?
On käsissänne kiulut eikä miekat.
Te toimetonna katselette vain,
Kun sankari jää saaliiks kuoleman,
Tukenne vankin horjuvi ja kaatuu.
Vaan Israelin tyly Jahve on
Nyt uhriksensa saanut Ahabin.
Hän tätä muukalaisten ystävää
Ei koskaan sietänyt. On kostonsa
Nyt meitä kohdannut, vaan kostaneet
Olemme mekin. Vaot syvät, laajat,
On joukkoon hänen palvelijainsa
Vihamme kyntänyt. Ja Israel
Ei yksin hänen omaisuuttansa
Nyt enää ole. Hänen tarhaansa
On pakanuuden ruoho juurtunut;
Ja sotaa hänen kanssaan vallasta
Käy voitokkaana Baal ja Astartte.
Hedelmät sangen karvaat Jahvelle
Luo Ahabin ja Isebelin kylvö.
Niin kostonriemu mulle nautinnon
Tuo katkerimmassakin murheessa.
JOSAFAT.
Pysähdy, raivotar, jos et sa tahdo,
Ett' iskee sinuun ennen aikaansa
Jo Jahven pyhän vihan salama.
Mun edessäni kuolon synkät alhot
Jo taannoin aukasivat kuilunsa,
Ne olivat jo vähällä mun niellä,
Maa alla vapisi ja yllä tummui taivas.
Ma rikokseksi silloin huomasin
Tään taistelumme, johon eksyin ma,
Ja katumuksen, epätoivon voima
Ne pontevuutta loivat sieluuni;
Niin huusin syvyydestä kuoleman
Ma Jahven armoa ja pelastuin.
Ei hänen loppumaton voimansa
Voi tarkoituksestansa eksyä.
OBADJA.
Jahve elää!
SOTILAAT.
Jahve elää!
ISEBEL (vaipuu alas).