XXIV.
TETTIKS.
(43.)
Sua, Tettiks, autuaaksi
Kehun, kuin sä puun nenässä,
Ravinnoittu kastehelta,
Kuninkaan tavalla laulat.
Omas' ompi kaikki tyyni,
Mitä maassa kasvoaapi,
Mitä mehtäkin tarjoopi.
Rakastettu maaväeltä
Sinä oot, et heitä haittaa;
Ja imeeksi ihmisille
Suven ennustat suloisen.
Rakas oot Runottarille,
Rakas Foibollenki varsin,
Joka soiton anto sullen.
Sua ei vanhuus vioita,
Maanlapsi laulavainen,
Veretön ja vaivatonki;
Jumaloinpa verta lienet.