XXII.
Tuileries'n puistoon on äkkiä noussut kumpu. Taivas on pilvetön. Maximilien marssii virkaveljiensä etunenässä sinisessä nutussa, keltaisissa polvihousuissa, tähkäpäitä, ruiskukkia ja unikkoja kädessään. Hän nousee kummulle ja julistaa liikuttuneelle tasavallalle Jean-Jacques'in jumalan nimeä. Oi puhtautta, oi ihanuutta, oi uskoa, oi vanhaa yksinkertaisuutta, oi säälin kyyneliä, oi hedelmällistä kastetta, oi lempeyttä, oi ihmisveljeyttä!
Turhaan kohottaa vielä ateismi inhottavia kasvojaan: Maximilien tarttuu soihtuun; liekit nielevät hirviön, ja esiin astuu Viisaus kohottaen toisen kätensä kohti taivasta ja pidellen toisessa tähtikruunua.
Vastapäätä Tuileries'n linnaa rakennetulla lavalla seisoo Évariste liikuttuneen kansanjoukon keskessä vuodattaen suloisia kyyneliä ja kiittäen Jumalaa. Hän näkee uuden onnen ajan koittavan.
Hän huokaa:
— Vihdoinkin siis tulemme onnellisiksi, puhtaiksi, viattomiksi, jos nuo rikolliset vain sen sallivat.
Ikävä kyllä, rikolliset eivät salli sitä. Yhä vielä tarvitaan rangaistuksia; yhä vielä täytyy saastaista verta virtoina vuodattaa. Kolme päivää tuon uuden liiton juhlan ja taivaan ja maan sovinnon jälkeen julkaisee konventti prairial-kuun lain, joka eräänlaisella kaamealla hyväntahtoisuudella poistaa kaikki tavanmukaiset lainmuodot, kaiken sen, mitä oikeutta rakastavain roomalaisten ajoista asti on pidetty epäillyn viattomuuden turvana. Ei mitään tutkintoja enää, ei kuulusteluja, ei todistajia, ei puolustajia: isänmaanrakkaus korvaa kaiken. Syytetty, jonka povessa piilee rikos tai viattomuus, kulkee mykkänä isänmaallisen valamiehen ohitse. Ja tällä aikaa täytyy voida saada selvä hänen välistä vaikeasta, usein sekavasta ja hämärästä asiastaan. Miten tuomita nyt? Miten voida noin silmänräpäyksessä erottaa rehellinen mies konnasta, isänmaanystävä isänmaan vihollisesta?…
Hetkisen levottomuuden jälkeen Gamelin käsitti uudet velvollisuutensa ja mukautui uusiin tehtäviinsä. Hän näki tässä oikeudenkäytön lyhennyksessä tuon hävittävän ja terveellisen oikeuden oikean ilmennyksen, tuon oikeuden, jonka toimeenpanijat eivät suinkaan olleet mitään tavallisia pökkelöitä, jotka kaikessa rauhassa vanhanaikaisella vaa'alla punnitsivat puolesta ja vastaan, vaan sanskulotteja, jotka tuomitsivat sisäisen isänmaallisen kirkastuksen valossa ja jotka näkivät kaikki kuin salaman välähdyksessä. Sen sijaan että takuut ja varovaisuustoimenpiteet olisivat turmelleet kaiken, niin rehellisen sydämen tunteet pelastivat kaiken. Täytyi seurata luonnon, tuon hyvän ja aina erehtymättömän äidin välittömiä viitteitä; täytyi tuomita sydämellä, ja Gamelin rukoili Jean-Jacques'in henkiolentoa:
— Sinä hyveellinen ihminen, anna minulle rakkaus ihmisiin ja hehkuva into parantaa heitä!
Hänen virkaveljensä tunsivat pääasiassa samalla tavoin kuin hän. He olivat ennen kaikkea yksinkertaisia ihmisiä; ja kun muotoja yksinkertaistettiin, tuntui se heistä mukavalta. Lyhennetty oikeudenkäyttö tyydytti heitä. Sen nopea kulku säästi heidät kaikilta levottomuuksilta. He ottivat ainoastaan selvän syytettyjen maailmankatsomuksesta, sillä he eivät käsittäneet, että kukaan voisi ilman ilkimieltä ajatella toisin kuin he. Kun he luulivat itse omaavansa totuuden, viisauden ja korkeimman hyvyyden, he panivat vastustajiensa laskuun kaiken erheen ja pahuuden. He tunsivat itsensä voimakkaiksi: he näkivät Jumalan.
He näkivät Jumalan, nämä vallankumoustribunaalin valamiehet. Tuo Korkein Olento, jonka Maximilienkin oli tunnustanut, ympäröi heidät tulenliekillä. He rakastivat, he uskoivat.
Syytetyn tuolin paikalle oli asetettu laaja lava, johon mahtui viisikymmentäkin henkilöä. Heitä käsiteltiin nyttemmin enää vain tukuttain. Yleinen syyttäjä sotki samaan juttuun ja liitti rikostovereiksi henkilöitä, jotka useinkin vasta tribunaalissa ensimmäistä kertaa näkivät toisensa. Tribunaali langetti prairial-kuun lain hirvittävällä helppoudella tuomionsa näistä otaksutuista vankilasalaliitoista, jotka, ne kun olivat seuranneet dantonilaisten ja kunnallisneuvoston julistamista valtionkiroukseen, erittäin keinotekoisella ajatussaivartelulla saatiin tähän yhteyteen. Jotta siinä todellakin huomattaisiin ulkomaisella rahalla tasavaltaa vastaan ostetun salaliiton molemmat oleelliset pääpiirteet: sopimattomalla ajalla harjoitettu suvaitsevaisuus ja laskettu liioittelu, jotta siinä vielä nähtäisiin dantonilainen ja hébertistinen rikos, oli sen nimikilviksi ostettu kaksi eri päätä, kaksi naispäätä, Camillen leski, tuo suloinen Lucile, ja hébertisti Momoron leski, yhden päivän kuningatar ja hilpeä leikinlaskija. Molemmat oli tasasuhtaisuuden vuoksi teljetty samaan vankilaan, jossa he olivat yhdessä itkeneet, samalla kivipenkillä; molemmat olivat myös, saman tasasuhtaisuuden vuoksi, saaneet nousta mestauslavalle. Se oli kylläkin kekseliäs vertauskuva, tasapainon mestarisaavutus, joka epäilemättä oli syntynyt jonkun lainvalvojan sielussa ja josta kunnia lankesi Maximilienille. Tämän kansanedustajan laskuun pantiin kaikki onnelliset tai onnettomat tapahtumat, mitä tasavallassa sattui, lait, tavat, vuodenaikojen vaihdokset, hyvä ja huono sato, sairaudet. Se oli kylläkin ansaittu vääryys, sillä tällä hintelällä, sirostelevalla ja heikolla miehellä, jolla oli kissannaama, oli mahtava valta kansaan.
Tribunaali käsitteli sinä päivänä osan suuren vankilasalaliiton jutusta langettaen tuomion noin kolmestakymmenestä Luxembourg'in salaliittolaisesta, kaikki hyvin säveitä vankeja, mutta mielipiteiltään selviä rojalisteja ja federalisteja. Koko syytös perustui yhden ainoan ilmiantajan todistukseen. Valamiehet eivät tietäneet asiasta tämän taivaallista; he eivät tietäneet edes salaliittolaisten nimiäkään. Kun Gamelin katsahti syytettyjen penkkiin, hän tunsi niiden joukossa Fortuné Chassagnen. Julien rakastaja, joka pitkästä vankeudesta oli laihtunut ja kalvahtunut ja jonka piirteet oikeussalin karkeassa valaistuksessa saivat kovan ilmeen, oli kuitenkin vielä säilyttänyt jotakin entisestä miellyttävyydestään ja ylpeydestään. Hänen silmänsä kohtasivat Gamelinin katseen ja täyttyivät halveksinnalla.
Gamelin nousi hiljaisen raivon vallassa, pyysi puheenvuoroa ja lausui silmät tähdättyinä Brutus vanhemman kuvapatsaaseen, joka näkyi yli koko oikeussalin:
— Kansalainen presidentti, vaikkakin erään syytetyn ja minun välillä mahdollisesti on eräitä siteitä, joita, jos ne olisivat julkisia, voitaisiin nimittää sukulaisuussiteiksi, niin ilmoitan, että en silti ole jäävi. Molemmat Brutuksetkaan eivät jäävänneet itseään, kun heidän tasavallan hyväksi tai vapauden vuoksi täytyi tuomita kuolemaan oma poika tai raivata tieltä oma kasvatusisä.
Hän istuutui jälleen.
— Korea konnanaines siinäkin, mutisi Chassagne hampaittensa välistä.
Yleisö pysyi kylmänä, joko siksi, että se jo vihdoin alkoi väsyä yleviin luonteisiin, tai siksi, että Gamelin liian helposti tuntui voittaneen luonnolliset tunteensa.
— Kansalainen Gamelin, sanoi presidentti, — lain pykälien mukaan on kaikkien jäävien kirjallisesti ilmoittauduttava kaksikymmentä neljä tuntia ennen istunnon alkamista. Sitä paitsi sinulla ei ole mitään syytä ilmoittautua jääviksi: isänmaallinen valamies on intohimojen yläpuolella.
Jokaista syytettyä kuulusteltiin noin kolme tai neljä minuuttia. Syytöskirjelmässä vaadittiin kuolemanrangaistusta kaikille. Valamiehet äänestivät sen puolesta myönnytyssanalla, pään nyökkäyksellä ja hyväksymisen mutinalla. Kun Gamelinin vuoro tuli lausua mielipiteensä, hän sanoi:
— Kaikki syytetyt ovat havaitut rikollisiksi ja lain pykälä on selvä.
Kun hän astui alas Oikeuspalatsin portaita, sulki häneltä tien äkkiä muuan pullonvihreään vaippaan puettu nuorukainen, joka näytti olevan noin seitsemäntoista tai kahdeksantoista vuotias. Hänellä oli päässä takaraivolle työnnetty, pyöreä hattu, jonka reunat muodostivat mustan sädekehän hänen kauniille, kalpeille kasvoilleen. Hän pysähtyi valamiehen eteen ja huusi hänelle hirvittävän vihan ja epätoivon raivossa:
— Konna! Hirviö! Murhaaja! Lyö minua, halpamainen raukka! Minä olen nainen! Vangituta minut, teloituta minut, Kain! Minä olen sisaresi! Ja Julie sylki häntä silmille. Trikotöösien ja sanskulottien parvi ei enää silloin suorittanut yhtä valppaasti vallankumouksellista vartiopalvelustaan; sen kansalaisinto oli huomattavasti laimentunut: niinpä ei Gamelinin ja hänen ahdistajansa ympärilläkään ilmennyt kuin hieman epäselvää ja hämmentynyttä liikehtimistä. Julie työntyi väkijoukon läpi ja hävisi hämärään.