WEN-KIYN'IN VALITUS
I.
Pian sammuu kaikki lyhdyt teehuoneen valkean — Ma joka ilta turhaan sua täällä odotan.
Taa silkkiviuhkan pääni
ma painan itkevän —
Kuu Jykou-virran ylle
on noussut vihreän.
Tuon virran taakse tiedän
sun luotain paenneen —
Ma sieltä, armas, toivon
sun onnen löytäneen.
Nurkassa yksin täällä teehuoneen valkean ma yhä sentään vuotan sun kerran palaavan.
II.
Kun nauroin ja leikin ja tanssin, sinä istuit synkkänä vain — Sinä vihaa siitä kannoit ja epäilit rakkauttain.
Minä sammutin ilon ja naurun,
kun, armas, tahdoit niin —
Nyt joka ilta itken
ma itseni nukuksiin.
Minä sammutin ilon ja naurun.
Mitä enää olla vois?
Sinä kaukaa ihmein katsot
— ja luotani lähdet pois.
III.
Sinä, armas, luotani lähdet, minun ruumiini vapisee — Eron katkeran yrtin tuoksu nyt ilmassa leijailee.
Teekupin huulille pienen
minä vavisten kohotan,
sen, jost' olet juonut, armas,
vihan karvaan pisaran.
Sinä lähdet luotani kauas,
ilo kanssasi pakenee.
Nyt iltaisin vieras käsi
sinun otsaasi hyväilee —
Minä kuljen virralle öisin, kun ei kuu luo valoaan, vain pimeät laineet huokaa ja sydän rakkauttaan —
IV.
Tämä paikka on kuollut, linnut tätä paikkaa pakenee, ja kukkaset kuolee, varjo joka hetki tummenee —
Tämä paikka on kuollut, tässä
on murhattu rakkaus —
Te, ihmiset, kuulkaa, yksi
on minulla toivomus:
Kun kuolen ma kerran, pian, sitä toivon enää vain — niin hautani tänne tahdon minä lähelle rakkauttain.