IX.
Kesän ihanuus oli kadonnut. Marraskuun kolkot illat olivat tulleet kesälämpimän sijaan. Pakkanen oli yöllä kuivannut kaikki syksyn sateista syntyneet likarapakot. Lionnut maa oli jäätynyt kovaksi. Kylmä itätuuli puhalteli pitkin kovaksi kylmettynyttä maantietä. Kauvaksi kuului hevosten jalkain kopse ja "telekoiden" jyminä, kun pitkät jonot "liuhkin vetäjiä" ajoi Pietariin päin. Oikeinpa rupesi nenä punaseksi tulemaan maitomiehiltä "koslalla" istuessa, kun kylmä tuuli puhalteli vasten naamaa. Oikein se vilu pyrki muuta ruumistakin karsimaan. Vaan kun Tarpeen torpassa vähän lämmitti rukkastaan ja pienen lämmitöksen sydänalaankin viskasi, niin sitte sitä jo ajoi ihkailmojaan, ettei tarvinnut kuin muutamassa "hartshonassa" pistäytyä koko Pietarin välillä.
Kylmä se oli ilma Pietarissakin. Kaikki "napulherrat", joilla ei ole varaa hankkia itselleen turkkia, mennä viilsivät kylmän kynsissä melkein juoksujalassa katuja pitkin, kädet taskuissa, palton kaulus pystyssä ja pää kyyryksissä olkapäiden välissä. Rikkaat sitävastoin istuivat huolettoman näköisinä "kaleskoissaan", supiturkkiensa sisässä, ajaen vinhasti eteenpäin, ettei pyörätkään ennättäneet kolista kivikadulla, vaan mennä lipasivat juurikuin saippuoitetulla laudalla. — Maalais-ukot taas seisoivat torilla heinä- ja olkikuormiensa vieressä, lyöden rukkastaan yhteen vuorotellen edessä ja takana ja naksautellen kylmyneitä kenkänsä kärkiä kantapäitään vasten. Jos ostajat kauvemmin viipyivät, niin eipä rukkasten ropistaminen ja varpaiden kopistaminen yksinään kyennytkään kylmää karkoittamaan. Vaan kun tuohikontista otettiin pitkäkulkkunen ja sitä vähänaikaa suun edessä pulputettiin, niin sittepä se sydänkäpy alkoi tuntua lämpymältä ja siitäpä sitä lämmintä alkoi virtailla muihinkin ruumiin osiin, aina nokkaan asti.
Pienet, verkapäällyksiset, mustalla lammasnahkalla reunustetut turkit päällä astuivat Pullin Simo ja kauppias Huima tuoltapuolen Nevan uutta siltaa myöten Koisaaren puolelle.
— "Kyllä tänä kesänä läks' rahaa munilla. Perhana jos meistä vaikka kumpanen miten tahansa olisi tehnyt työtä, niin eipä olisikaan tällä haavaa tuhattakahtasataa ruplaa 'sumasniekassamme', niinkuin nyt on. Ja mitäs meidän ruoka ja kyydit ovat tehneet? Saapi hyvästi lukea niille, vaikka nyt pienimmänkin laskun mukaan, kolmesataa ruplaa. Tulemme siis kaikkiaan tänä kesänä saamaan tuhatta viisisataa ruplaa puhdasta voittoa mieheen. Aatteles sitä!" … sanoi Simo.
— "Nätti summa. — Eihän sitä millä helkkarin työllä olisi saanut kokoon semmoista summaa. Sen hankkimiseen työllä olis' mennyt koko meidän pieni ikä" … tuumasi Huima.
— "Ei se olis' ollut suur' mennessänsäkään… Mutta nyt on ihmeen kylmä ilma… Eikös lähdetä johonki hotelliin ottamaan vähän lämmitöstä."
— "En suinkaan minä ole vastaan" … sanoi Huima… "Voitkin panna nyt kaupan loppiaisiksi oikein hyvät juotot, kun minä sain sinua näin hyvään 'arpiettiin.' Ilman minutta olisit heinänurmella kukaties tänäkin päivänä, etkä olis' tiennyt koko muuriaismunan kaupasta niin mitään."
— "Elä lörpöttele! Heinänurmella minä en ole käynyt iässäni. Silloin satuin olemaan siellä katsomassa vaan työmiehiä. Kyllä minä olisin mennyt muuriaismunan ostoon ilman sinuttakin, jo minulla oli se vähän mielessä, kun vaan olisin kerinnyt… Sinunhan pitäisi panna minulle juotot, se olis' ehkes vähän asiaa. Kun läksimme ostoon, niin sinulla ei ollut rahaa niin kopekkaa, mutta nyt olet minun rahoillani voittanut tuhatkaksisataa ruplaa."
— "No minä sitä en kitkailekaan; sen tulet saamaan ja oikein Koisaaren paraimmassa hotellissa" … pöyhkeili Huima.
— "No en sitä kiellä minäkään, jos niikseen tulee" … sanoi Simo vähän nenästyneenä.
— "Kyllä tuo sinun kannattaisikin. Huokealla nuo sinun rahasi ovat saatukin. Entinen Korpelan isäntä teki työtä yöt ja päivät ja nyt ne hänen vaivannäkönsä joutuivat kaikki sinun taskuusi, joilla nyt sinun on kyllä mukava herrastella."
— "Ei nämä rahat kaikki ole niitä. Oli minulla itsellänikin — — —"
— "Mennäänkö tähän, tässä on siisti hotelli?" … kysyi Huima Simolta seisattuen erään kartanon eteen.
— "Yhdentekevä … mennään vaan."
Sisään astuivat sankarimme ja menivät istumaan suureen saliin eräälle suurelle sohvalle, jonka edessä oli iso pyöreä pöytä. Pienempiä pöytiä ja niiden ympärillä pehmeitä tuolia oli asetettu ympäri huonetta. Keskellä seisoi iso urkujen tapainen soittokone, joka viritettynä itsestään soitteli useampia kappaleita.
— "Mitä sinä parhaiten tahdot, niin minä sitä kutsun" … kysyi Huima.
— "Yhdentekevä minusta … kutsu mitä tahansa."
— "Minä kutsun viiniä … eihän nyt vielä ole konjakin juontiaika."
— "Kutsu vaan."
Kaksi viinipulloa hän kutsui. Sitte he siinä kilistelivät, maistelivat ja taas kilistelivät kaupan loppiaisiksi … ynnä muuksi.
— "Kuules kauppaveli" … sanoi Simo ja otti Huimaa kaulasta kiinni … "mitäs me nyt käytään hommaamaan, kun tulee talvi?"
— "Enpäs tiedä."
— "Talvisaikana ei juuri muu kauppa vetele, kuin kontrapantin veto.
Käydään vetämään tänne suolaa, sitsiä ja rommia ja täältä viemme
Suomeen sokuria ja tupakkaa, niin kyllä lähtee rahaa. Me olemme varmoja
miehiä, kylme jaksamme tapella viskaalien ja 'obessikkain' kanssa…"
— "Kyllähän sillä tavalla lähtee rahaa, jos vaan onnistuu…"
— "Se onnistuu, se on tietty… Kippis nyt! Siihen se loppuikin… Sen verrankos sinä raahtisit pannakin?"
— "Kyllä sitä saadaan lisää, jos vaan tarvitaan. Mitä lajia sinulle vaan pitää."
— "Tuota nyt, si … itä mitä he … erratkin juovat. Mitä se on?"
— "Samppanjaako."
— "Niin, niin! justii sitä, sitä sanp … pankaljaa" … sanoi Simo.
Häntä alkoi viini vähän nikottamaan ruveta.
— "Kaksi pulloa samppanjaa" … huusi Huima… Ei siinä kauvan viipynyt, kun ne olivat pöydällä.
— "Anna sen hoikkakulkun vaan pulputtaa… Tässä on poika Tuutarista, jok'ei likkoi pelkää … hih! meidän pojat, sa … ankkaljaa vaan, niinkuin suuret herrat."
— "Johan sinä tässä lauluksi käyt panemaan" … sanoi Huima ja kaatoi Simon lasin täyteen, vaan omaansa ainoastaan pienen tilkan, kun hän ei ollut entistä juonut kaikkia pois. Niin hän teki alusta asti.
— "Sen sinä tiedätkin että tässä 'kolovassa' on vähän muutakin kuin"…
— "Kyllä näyttää olevan… Sinulla on hyvä laulunääni."
— "Onhan se .. e minulla."
— "Mikäs pojan on laulella, kun heliä on ääni. 'Nättiä likkoja valita, kun lavia on lääni' … kuulit sinä?"
— "Kuulin! kyllä välttää."
— "Niin! sen pitää välttää, minä luulen sen, että se välttää."
Kun Simo ja Huima olivat alkaneet juominkinsa, niin oli kohta heidän jälestään tullut samaan huoneesen eräs venäläisen herrasmiehen näköinen mies. Se kutsui pullon olutta ja rupesi istumaan pienen pöydän ääreen, vastapäätä sankariamme, Siinä hän istui ja ryyppi oluttaan ja kuunteli Simon ja Huiman tarinoita kauppahommistaan ja rahoistaan y.m. — Viimein meni vieras heidän luoksensa ja rupesi myöksentelemään heille suurta summaa sokeria. Hän sanoi itsellään olevan suuren sokurimakasiinin Pietarporin puolella ja sanoi myövänsä paljon halvemmalla, kuin muut kenkään. — Siinä kauvan aikaa tingittyään sopivat he Simon kanssa viimeinkin. Sata tynnöriä Simo osti ja antoi viisikymmentä ruplaa "satankkoa" jo myöjälle käteen. Kaupan synnyttyä alkoivat Huima ja venäläinen pyytää Simoa panemaan harjakaisia. — Eipä niitä nyt paljon tarvinnut tinkiäkään, kun hänellä jo oli entistä hyvästi yläkamarissa. Hän sanoi vaan:
— "Sen te tiedätte, että täss'ei olla mitään naukumaijan poikia… Kantakaa tuo pö … öytä täyteen sa … ankkaljaa, viinaa, kolja … attia ja mitä tahtojaan … kyllä pumasniekka vastaa" … sanoi hän ja koputti rintaansa rahakukkaronsa kohdalta.
Ei siihen tarvinnut kahdesti käskeä; kohta oli pöytä täpösen täynnä kaikenlaisia pulloja.
Siinä he sitte kolmen miehen maistelivat ja taas maistelivat, milloin mistäkin pullosia. — Taas pani Simo lauluksi ja rupesi jaloillaan tahtia lyömään, mutta varomattomuudessaan kolautti hän polvellaan pöytään, niin että se pulloineen päivineen kaatui Huiman ja venäläisen päälle. Siitä venäläinen suuttui ja alkoi haukkua Simoa kaikilla siivottomilla sanoilla.
— "Ole laskematta matikoitasi, tahi muuten saat korvapuustin" … sanoi Simo.
Venäläinen ei siitä varoituksesta paljon välittänyt, vaan yhä kiivaammin haukkui häntä. Nyt ei enää Simo kärsinyt moista koiran päiväläistä, vaan paukkasi venäläistä korvalle, että se kerrassaan kupertui lattialle, mutta siitä puhdista rumahti hän itsekin maahan. Siellä lattialla ne taas pääsivät yhteen ja rupesivat ankarasti mylläköimään ja ties mitä he olisivat tehneetkään, jos ei hotellin palvelijat olisi ennättäneet väliin.
Kun Simo parhaallaan telmusi venäläisen kanssa, niin Huima näki parhaaksi sillä aikaa luikahtaa takaovesta ulos. Kadulle päästyään hyppäsi hän ajurin kärryihin ja ajoi rautatien asemalle. Juna oli juuri lähtemäisillään Suomeen. Hän parhaaksi ennätti siihen ja pääsi siten menemään matkaansa.
Hotellin palvelijat asettivat tappelijat. Simon täytyi maksaa kaikki juomat, kun Huima oli kadonnut, sekä rikkoutuneet astiat ja vielä kymmenen ruplaa venäläiselle sovintoisia, kun hän ei Simoa jättänyt poliisin käsiin.
Sitten viekoitteli venäläinen Simon kanssansa katsomaan ostamiaan sokureita. Isvossikalla ajelivat he siksi, kunnes tuli pimeä. Sitten vei hän Simon erään kartanon luokse ja sanoi siinä olevan makasiininsa. Mutta pyysi kumminkin Simoa tulemaan ensiksi hänen omaan asuntoonsa, jossa hänkin puolestaan tahtoi tarjota harjakaisia. Simo kun oli jo melkein älytön, niin hän myöntyi siihenkin. Venäläinen vei Simon pieneen kamariin, missä ei ollut mitään muita huonekaluja, kuin yksi rautasänky, ränstynyt pöytä ja kaksi hajallista tuolia. — Saatettuaan Simon sinne, meni hän toiseen huoneesen ja toi sieltä toisen miehen kanssa koko korillisen ollutta. Niitä he rupesivat sitte juomaan. Mutta eivät ennättäneet juoda kuin kaksi pulloa, kun Simon tuolista yksi jalka nurjahti pois sijoiltaan ja Simo kupertui lattialle. Siihen hän nukkuikin ja kuorsata rutisi niinkuin juopunut ainakin. Kun Simo maata törräsi lattialla tiedottomana, niin otti venäläinen häneltä kaikki rahat pois, sekä saappaat jalasta ja turkin päältä ja kantoi toisen kumppaninsa avulla Simon ulos kadulle — — —
Aamulla kun Simo heräsi, niin tunsi hän olevansa kovalla lattialla seljällään. Vaivaloisesti sai hän silmänsä auki. Ajatukset olivat hänellä niin sekaisin, ettei hän kuolemakseenkaan muistanut, missä hän viimeksi oli ollut ja milloin hän oli tähän joutunut ja missä hän nyt oli. Se kaikki tuntui hänestä arvoitukselta. Hän koetti nousta kompuroida ylös, paremmin tarkastaaksensa olopaikkaansa, vaan ei siitä yrityksestä tullut mitään. Pää ei ensinkään tahtonut ottaa noustaksensa. Sitä viilasi juuri kuin olisi veitsellä leikannut, kun vaan rupesi ylös pyrkimään. Kun ei päässyt ylös, niin hän pyörähti vatsalleen. Mutta silloin alkoi niin pahasti kiertää aina mahanpohjasta asti, eikä heittänyt ennenkuin piti useamman kerran vahvasti ylenantaa. Se helpotti vähän päätäkin. Siinä kauvan lojottuaan onnistui hän viimein pääsemään istualleen lattialle, vaikka päätä vielä hyvin leilutteli. Silmät pimenivät ja korvat alkoivat soida ja huone tuntui pyörivän hirmuista vauhtia. Vähän kumminkin alkoivat silmät selvitä, vaikka päässä kävi yhä vielä sellainen luske, juurikuin halkoja olisi sahattu. Siinä hän nyt katseli ympäri huonetta ja huomasi ylhäällä maasta olevan ikkunan, jonka eteen rautainen ristikko oli naulattu. Nyt hänelle paikalla selvisi, missä hän oli niin hyvään talteen korjattu. Rahat juolahtivat ensimmäiseksi hänen mieleensä. Kopasi taskuansa — eihän mitä missä. Rahat oli viety. Tarkemmin itseään tutkittuansa huomasi hän olevansa sangen kurjassa tilassa. Ei ollut turkkia, ei kenkiä. Nenä oli hirmuisen kipeä ja turvonnut niin suureksi, ettei tahtonut kouraan sopia, kun hän sitä koetti. Raamuja ja naarmuja oli kosolta kasvoissa ja käsissä… Hattu oli vähän etempänä lattialla. Sen hän otti sieltä ja pisti päähänsä käyden odottamaan tulevaa tuomiotansa, ajatuksissaan katkerasti kiroten venäläistä, jonka hän varmaan tiesi rahojensa ottajaksi. Kovasti hän oli vihoissaan Huimallekin siitä, kun jätti hänet yksinään. Jo suuttui itseensäkin, eikä ilman syyttä ja ihmetteli, miten hänen piti tulla niin hölmöksi ja uskoa mokomaa "masurniekkaa."
Siinä hän istui karvaalla mielellä siihen asti, kunnes vahtimies tuli häntä noutamaan pois. Nyt oli Simo vähällä päästä ruununkyydillä Viipurin kautta kotiinsa, mutta kun hän osasi hyvästi venäjän kielellä selittää asiansa ja kun hänellä oli passi, niin laskettiin hän kumminkin omin neuvoin menemään kotiansa.