2 KOHTAUS.
Anna. Helena. Liinu. (Tulee).
Liinu: Kas! Mäkelän emäntäkin on täällä! Hyvää päivää!
(Tervehtii.)
Anna: Päivää päivää! Mitäs tälle minun miniälleni nyt kuuluu? Terveisiä Kallelta, tosiaankin… en ollut muistaakaan…
Liinu: Kiitoksia, Vaikka enhän minä teidän miniänne ole… tuskinpa tulenenkaan…
Anna: Kuinka niin? Puhui se Kalle minulle väleistänne, vaikka noin vaan kautta rantain.
Liinu: Ei Kalle minusta huoli. Hän on kansanopiston käynyt, minä vaan tällainen yksinkertainen, oppimaton tyttönen.
Helena (Nauraen) Lapsiahan nämä vielä ovatkin… Olen minäkin heistä vähän jotain huomannut; kahdenkesken he aina niin suloisesti hymyilevät…
Liinu: Kaikkia vielä! Olemmehan me olleet tovereita jo lapsuudesta saakka, yhdessä leikkineet ja yhdessä kasvaneet…
Helena: Juodaan nyt vielä yhdet kupposet. Juo sinäkin, Liinu.
Anna: No pitäneekö tuota nyt vielä maistaa; kaksi kupillista jo otinkin… (Liinu kaataa kahvia). Kas tuota tyttöä, kun kaasi oikein kupparin kupillisen.
Liinu: Ei liika pahaa tee… jaksaa sitä nyt sen verran.
(Kaikki juovat).
Anna: Mitä sinä nykyjään olet puuhaillut, Liinu?
Liinu: Ommellut olen. Paljo sitä meidän väelle vaatetta tarvitsee. Tämän päivää olin heinänteossa, mutta läksin kesken pois. Heinässä taitaa Kallekin olla?
Anna: Siellähän se on. Silloin kun Kalle kansanopistoon aikoi, niin toiset emännät varoittivat minua häntä sinne laskemasta, sanoivat miehen siellä tulevan laiskaksi; mutta kyllä se nyt vaan työtä tekee, kenties enemmän kuin ennen.
Liinu: Ne ovat turhia jaarituksia sellaiset. Oppia siellä saa ja työtä tekemään kehotetaan.
Anna: Mutta nyt minun pitäisi tehdä mustalaisen tarina… lähteä, kun olen saanut suuhuni. Pitää mennä vähän piikoja komentelemaan, ovat, hylyt, niin laiskanpuoleisia.
Helena: No kyllähän ne nyt siellä… ei sitä niin kiirettä vielä ole.
Anna: Kyllä minun sentään täytyy lähteä. Muistakaahan nyt tekin pistäytyä joskus meillä.
Helena: Kiitos, kyllähän me…
Liinu: Sanokaa Kallelle terveisiä ja käskekää häntä jonkun kerran käymään.
Anna: Eiköhän se poikaveitikka osanne käydä käskemättäkin.
Liinu: En ole häntä nähnyt moneen päivään.
Anna: No hyvästi nyt vaan! (Kättelee). Voikaa hyvin!
Helena ja Liinu: Hyvästi, hyvästi!
(Anna menee).