ENSIMÄINEN NÄYTÖS.
Huone Kantolan torpassa. Leena laittaa ruokaa pöytään ja Hilma istuu ikkunan luona kutoen sukkaa. Syksyinen iltapuhde.
Leena. Laitanpahan ruuan valmiiksi, kohta kai miehetkin pellolta palannevat… eihän siitä viljanleikkuusta kumminkaan mitään tule, kun noin satamaan rupesi.
Hilma (Katsoo ikkunasta). Tuossahan ne tulevat veräjällä… Kas, kun Eetu hyppäsi notkeasti veräjän yli!
Leena. Mikäs pojan nyt hyppimään panee; hänhän on ollut niin miettiväinen viime aikoina, mikä lie poikaan tullutkin? Jokin hänen mieltään näkyy painavan, sen olen selvästi huomannut. Ei Eetu kai sinulle ole mitään maininnut?
Hilma. Eipä hän erityisempää… joskus vaan on valitellut, että hänellä ei ole halua maantyöhön ja että hän haluaisi maailmalle…
Leena. Olisikohan Ameriikan houreet nousseet pojan päähän?
Hilma. Sitä en usko… jotain muuta hänellä mielessä lienee.
(Kantola ja Eetu tulevat).
Kantola (Pudistellen vaatteitaan). Huh, huh sitä vedentuloa! Ei tuommoisessa jumalan ilmassa työ sujusta. Kah, johan ruoka on valmiina, sepä on hyvä… onkin niin nälkä, että oikein näköä haittaa. (Heittää nutun päältään, istahtaa pöytään.) Käy pois, Eetu syömään!
Eetu. Eipä tässä ruoka maistu.
Kantola. Sepä on ihme, että ei työmiehelle ruoka maistu työn jälkeen! No, eihän siitä vahinkoa ole… vai eikö enää kelvanne isän ruoka?
Eetu (Erikseen). Voih, kun ei oikein uskaltaisi sanoa…
Hilma. Mikä sinua vaivaa, Eetu? Olet niin kipeän näköinen etkä syö…?
Eetu. Ei mikään, ei mikään!
(Syö vastahakoisesti).
Leena. Rasittaa ehkä tuo alituinen raskas työ. Eetu voisikin aivan hyvin jonkun päivän levätä…
Kantola. Tokkopa tuo niin rasittanee…?
Leena. Kyllä se alituinen raataminen tuntuu nuoressa ruumiissa… johan minä olen aina sanonut, että kouluun poika olisi pitänyt panna, kun on niin teräväpäinenkin… olisi saattanut tulla vaikka pappi.
Kantola. Milläpä sitä köyhä torppari poikaansa kouluuttaa, rahaa siihen tarvitaan, paljon rahaa…
Leena. Niinhän se on, niinhän se on… Mutta voisihan hän saada jonkun kelpo toimen ilman koulun käyntiäkin… hänellä on niin kaunis käsialakin.
Kantola. Älä turhia hupsuttele! Kelpo maanmies tulkoon pojastani… siinä kyllä!
Eetu (Hereten syömästä). Mutta minulla ei ole vähääkään halua… voimanikin ovat niin heikot…
Kantola. Kaikkia tässä vielä kuulee… Vai heikko! Kyllä tuommoisella ruumiilla työhön kykenee… halun puute kyllä poistuu…
Eetu. Mutta maantyö on minuusta vastenmielistä sen sanon suoraan… eikä leipäkään aina ole taattua.
Kantola. Mikäpäs tässäkin olisi elellessä… uudistat vaan kartanon isännän kanssa kontrahdin minun kuoltuani… Hilmasta saat kelpo emännän. Heh-hei, teillä ei olisi hätäpäiviä, kun vaan olisitte ahkeria.
Eetu. Jospa sattuisi hallavuosia tai muita vastuksia, mistäpä sitten leivän ottaa? Kyllä se on epävarmaa… maailmalle tahtoisin päästä onneani koettelemaan!
Kantola. Mitä vielä! Eihän tähän aikaan ole edes tukkitöitäkään… eikä ole sekään helpompaa…
Eetu. Siihen minulla on kaikkein vähimmän halua.
Kantola. Ameriikaanko sitten aijot? Ei sinnekään pennittömänä pääse, rahaa tarvitaan…
Eetu. Minulla ei ole rahaa…
Kantola. Siispä on parasta pysyä kotona.
Eetu. Ei, sekään ei käy enään pitemmälle päinsä! Ja voinhan ensin muualla ansaita… ja sitten!
Leena. Lähde sinä Heikki, kanssani kaivolta vettä kantamaan, Eetukin näyttää niin väsyneeltä, ettei jaksa…
Kantola. Kyllä Eetukin jaksaa… mutta voinhan lähteä.
(Kantola ja Leena menevät).
Eetu. Vai torppariksi minun pitäisi jäädä! Ei… ei… pois ahtaista kotinurkista laveaan maailmaan vapaata ilmaa hengittämään!
Hilma. Sinulla on jotain mielessäsi, Eetu. Sano minulle mihin aijot.
Eetu. En viihdy täällä kauempaa.
Hilma. Ameriikaanko todellakin aijot…?
Eetu. En… Piloillanihan minä vaan…
Hilma. Mihinkäs sitten?
Eetu. Mihin vaan sattuu pääsemään.
Hilma. Mutta olisiko sinulla sydäntä lähteä maailmalle ja jättää ijäkkäät vamhempasi ja minut?
Eetu. Enhän tässä aluksi kovinkaan etäälle menisi… pääsisi sitä kai lähiseudulle johonkin toimeen.
Hilma. Eiköhän sentään ole parempi, että jäät kotiin. Täällä olisimme aina yhdessä…
Eetu. Jos suunnitelmani onnistuu, niin tapaamme toisiamme usein. Sanon suoraan, että aijon mennä kirkonkylän tehtaalle… olen jo puhunut patruunan kanssa… hän on hyvä mies. Pääsen kukaties työnjohtajan apulaiseksi…
Hilma. Mitä! Oluttehtaalleko sinä menisit?
Eetu. Mitäs pahaa siinä sitten olisi… Sinne kuuluu otettavan useampiakin miehiä.
Hilma. Älä mene sinne! Onhan täällä kotona kyllä hyvä…
Eetu. Äsh, aina sinäkin vastustelet… se tekee minut levottomaksi. Ajattelehan nyt tarkemmin jos minulla olisi hyvät ansiot, niin saisin tietysti säästetyksi ja me pääsisimme paljon helpommille päiville. Sinäkin saisit pitää palvelijan apunasi…
Hilma. Minut saattaisit maailman hyörinässä unhottaa… siellä voisit löytää paljon parempia ja et enää välittäisi mitään minusta, orpotytöstä.
Eetu. Sinutko unhottaisin! Ei, älä sano niin, Hilma! En koskaan tule pitämään ketään sinua parempana, ei koskaan kukaan toinen tule saamaan sijaasi sydämessäni.
Hilma. Mutta siellä saattaisit oppia juomaan…
Eetu. Eihän minun silti tarvitse juomaan oppia, vaikkakin oluttehtaassa olen toimessa.
Hilma. Onhan siellä viettelijöitä…
Eetu. Ole huoleti! Enhän minä ole niin heikko luonteeltani, etten voisi kestää kiusauksia… en tule millään tavoin mieltäsi pahoittamaan. Kohta rahaa saatuani ostan sinulle komeat kihlat ja vuoden tai parin perästä voimme viettää häämme.
Hilma. Minä luotan sinuun, Eetu… Nyt olen vakuutettu, että et unhota minua, vaikka menetkin pois.
Eetu. En koskaan, en koskaan!
(Syleilee Hilmaa).
Hilma. Mutta ajatteles, mitä isäsi ja äitisi sanovat… jospa he eivät laskekaan sinua?
Eetu. Pyh, olenhan siksi suuri mies, että voin toimia oman mieleni mukaan. Ei koske minuun heidän kieltonsa.
(Kantola ja Leena tulevat).
Kantola. Näyttääkin tulevan huomiseksi hyvä ilma… Se onkin tarpeen näin leikkuuaikana. Herkesi jo kerrassaan satamasta.
Eetu. Sepä on hyvä… onhan poudalla parempi kulkea kuin sateella… tiekin on niin huono…
Kantola. Ainahan tästä pellolle päästään, tämän vertainen matka.
Eetu. Arvelinkin kulkea huomenna etemmäksi.
Kantola. Mitä! Etemmäksi? Minne sitten aijot mennä?
Eetu. Kirkonkylään vaan… puhuin viime viikolla patruunan kanssa ja hän jo puoliksi lupasi. Kuuluu panevan entisiä miehiä pois juoppouden tähden.
Kantola. Sinnekö sinun nyt sitten pitäisi työhön mennä! Vai sinne turmion lähteelle mielesi tekee? Parasta on pysyä poissa sen hovin lähettyviltä.
Leena. Mutta sielläkin saattaa olla kova työ… ethän sinä paremmin sielläkään viihtyisi…
Eetu. Ei siellä työ liiaksi rasittaisi… pääsen ehkä työnjohtajan apulaiseksi.
Leena. Työnjohtajan apulaiseksi! Jaa'a sehän olisikin oikein herrastoimi, siitä varmaan rahaa ansaitsee…
Kantola. Kyllä siellä on viettelyksiä, joissa rahat hupenevat…
Leena. Mutta eihän Eetu mikään tuhlari ole, annetaan hänen vaan mennä. Saamme rahaa ukkoseni, ymmärrätkös, rahaa. Antaisithan tietysti meille osan palkastasi?
Eetu. Se on tietty! Mitä vaan suinkin yli jäisi omista menoistani…
Kantola. Eihän tuo ehkä olisi hullumpaa, kun tietäisi, ettei siellä huonoille jäljille joutuisi… Mutta ei nyt ainakaan kohta sopisi mennä. Leikkuukin olisi lopetettava…
Eetu. Siitä olen pitänyt huolen. Mäkelän Jaska tulee jo tänä iltana… hän saa auttaa töissä, kyllä minä maksan.
Leena (Hyvillään). Sitten voit aivan hyvin mennä jo huomenna. Tulethan sinä usein käymään kotona, eihän tästä pitkä matka ole.
Eetu. Kyllä, kyllä! Vilppulan Kustaa tulee tänne yöksi ja aamulla yhdessä lähdemme.
Kantola. Vai menee Vilppulan Kustaakin, vanha tukkijätkä? Sepäs on vähän… En ole ollenkaan hyvilläni, että hänet seuraasi saat.
Leena. Mutta onhan Eetu siksi ymmärtäväinen, ettei hän anna itseään pahuuteen vietellä. Saatte maata tuvassa, me menemme kamariin…
Kantola. No, toivotaan… toivotaan… Ja minkäpäs minä sille mahdan… koettakoon nyt Eetu olla maailmallakin, sittenpähän näkee, sielläkö on parempi, vai kotona.
Eetu (Erikseen). Varmasti siellä on parempi!
(Vilppulan Kustaa ja Mäkelän Jaska tulevat).
Kustaa. Hyvää iltaa taloon!
Kantola. Hyvää iltaa! Töihinkös miehet on matkalla?
Jaska. Eetu pyysi minua tulemaan, sanoi itse pois menevänsä.
Kustaa. Niin, me lähdemme Eetun kanssa kirkonkylään.
Kantola. No eikös Kustaallekin olisi kotona leipää riittänyt?
Kustaa. Ka, olishan tuota ollut leipää, mutta tarvitseehan sitä särvintäkin… ja rahaa kotona ei välistä näekään pitkiin aikoihin… ja eihän se muutenkaan vanhaa tukkilaista maamyyrän ammatti miellytä.
Eetu. Käykäähän istumaan pojat. Kohta tästä päästään makuullekin…
Leena. Mutta nyt pitää panna kokoon sinun vaatteesi, paremmat tietysti? Ja evästäkin kai tarvitset mukaasi?
Kustaa. Mitäpä sitä eväällä… en minäkään evästä ottanut.
Eetu. Saahan sitä kirkonkylästä rahalla ruokaa.
Kustaa. Saa kyllä.
Eetu. Vaatteet ehditte kyllä aamulla laittaa, menkää vaan nukkumaan.
Leena. No, laitetaan sitten aamulla.
Kantola. Ei ole minusta mieleen koko lähtöhommat.
Kustaa. Mikäs meillä on tehtaalla hätänä, rahaa tienataan kuin roskaa!
Leena. Niin, siellä saattaa ansaita paljonkin. Mennään nyt kamariin, että pojat saavat käydä levolle. Aamulla kyllä sitten ajamme ylös. Tule, Hilma.
(Kantola, Leena ja Hilma menevät).
Kustaa. Eikös sinulla Eetu ole sääli jättää noin kaunista henttua? En minä vaan raahtisi lähteä, jos minulla…
Eetu. Eihän miehen sovi olla niin helläsydäminen. Ja kun ei minua, enemmän kuin sinuakaan, maankyntö miellytä, niin lähteä täytyy.
Kustaa. Niinhän se kyllä on… Eikä suinkaan minuakaan henttu taitaisi pidättää… ei ole minusta paikallaan olijaksi. Reisata maailmalla, kas se on huvini; ehtiihän sitä olla yhdessä kohden, kun maahan kuopataan… Mutta otetaanhan sentään ryypyt, sen asian kunniaksi.
(Ottaa pullon poveltaan).
Eetu. Oikeinko sinä ryypyt varustit!
Kustaa. No se on tuttua, että ei tää poika ilman evästä matkalle lähde. Ei tule suru seuralaiseksi, kun tämä on mukana. (Ryyppää ja antaa pullon Eetulle). Ryyppää pois, ethän sinäkään enää mikään mamman maitosuu ole.
Eetu. Eiköhän tuo mene minultakin? (Ryyppää ja virnistelee suutaan). Ohhoh, olipa se voimakasta, aivan kielen vetää vääräksi.
Kustaa. Niinhän se käy… tottumaton vielä olet. (Jaskalle). Sinulle ei anneta ryyppyä, olet liian nuori.
Jaska. Onkos pyydetty?
Kustaa. Etkä saa, vaikka pyytäisitkin. Parempaan tarpeeseen se tuolla on. (Ryyppää). Toista se sentään on tehtaalla. Siellä on olutta, vaikka aina joisi! Muista sinä, Eetu, että jos pääset vähä niinkun pomoksi, niin elä Kustaata ahdistele, jos hän vähän laskeekin olutta sisäänsä… eläkä liialla työllä kiusaa…
Eetu. Enhän toki, älä pelkää… helpolla sinä saat olla minun puolestani.
Kustaa. Siellä ei tarvitse muuta, kuin tynnyristä vaan valuttaa suuhunsa, kunnes mahanahka on kuin rummunkalvo, hahhahhahaa! Sielläpä tulee olemaan hauskaa! Hih vaan!
Eetu. Mutta ruvetaanpas jo makuulle pojat, aamulla pitää olla varhain pystyssä.
(Nousee ja hankkiutuu, samoin Jaska.)
Kustaa (hankkiutuu levolle hänkin; heittää takkinsa ja laulaa):
Ja pappa se sanoi, että ostetaan talo
vaan minä sanoin milläs juodaan
Ja milläs rahoilla se rengaskorva
Lamminkoskelta tuodaan.
Laulua kerrattaessa laskee esirippu.