KOLMAS NÄYTÖS.
Näyttämö sama kuin edellisessä. Patruuna istuu lepotuolissa aamutakkiin pukeutuneena.
Patruuna (Surullisena). Voi minua onnetonta miesparkaa… hän ei rakasta minua, sen olen monesti huomannut. Hän tuli puolisokseni vaan rahojen tähden, luuli pääsevänsä ulkomaille… Mutta lääkäri kielsi minua matkustamasta, sanoi matkan vaan enemmän rasittavan pilaantuneita hermojani… silloin hän rupesi julkeasti minua soimaan, hän, josta alussa uskoin ainoastaan hyvää! Minun olisi pitänyt noudattaa tuon uskomattoman naisen oikkuja, mutta minä rakastin enemmän henkeäni… ja siitä hän ei pitänyt… nyt hän halveksii minua… ei välitä vähääkään minusta! Olihan se erehdys minultakin, miksi menin vanhana naimisiin. Mutta myöhäistä on nyt katuminen… olen mennyttä miestä!
(Eetu tulee; on muodinmukaisesi puettu).
Eetu. Hyvää huomenta, herra patruuna!
Patruuna. Jaha, jaha… huomenta, huomenta, poikaseni!
Eetu. Te olette niin sairaannäköinen, ettekö ole nukkunut?
Patruuna. En poikaseni, minä en saa unta. Hermoni ovat liiaksi rasittuneet… suurimman osan yötä istuin tuossa lepotuolissa… minulla on raskaita suruja poikani.
(Nousee tuolista).
Eetu. Teidän pitäisi koettaa unhottaa surut ja olla iloisempi…
Patruuna (Katkerasti). Niin, jos voisin. Ette tiedä, poikani, mikä mieltäni painaa. (Painaa kädellään rintaansa). Ah, taas tuntuu tuossa niin pahalta, voih!
(Alkaa horjua).
Eetu. Mikä teille tuli, herra patruuna? Minä kutsun rouvan…
(Saattaa patruunan tuolille).
Patruuna. Ei, antakaa olla! Hän vielä makaa… ah tätä tuskaa…
Eetu. Ehkä on parasta, että menette vuoteeseenne, minä saatan.
Patruuna. Jaha, jaha… Niin ehkä on parasta, että menen lepäämään… kyllä minä jaksan mennä yksinäni, ryhtykää vaan työhönne, poikani! (Erikseen). Minulla on sentään uskollinen palvelija, ainoa, johon voin luottaa.
(Menee hiljalleen).
Eetu (Istuutuu kirjoituspöydän ääreen). Ei ole ukosta enää eläjäksi, vaan mitäpäs minä siitä! Mitäs tässä turhaa surkuttelee… (Rupeaa kirjoittamaan). On tämä sentään toista, kuin maankyntö, en enää kotiin lähtisi mistään hinnasta. Patruuna on minulle hyvä mies ja rouva onkin kuin itse enkeli… minulla on kerrassaan herraspäivät! Se oli onnen potkaus se ensimäinen viljakauppa, patruuna ihastui siitä ikihyväksi. Nyt on jo tehty sellaisia kauppoja paljon ja aikatavalla petetty talonpojantolvanoita… onhan patruuna tosin viimeaikoina käskenyt maksaa vähän paremmin, sanoi liian petoksen tuntoaan vaivaavan… Mutta minun tuntoani ei vähääkään vaivaa, vaikka maksankin vähemmän ja pistän loput omaan taskuuni… hyvä palkka vielä lisäksi, mikäs tässä on rikkaaksi tullessa! Viiniä saa kellarista ja olutta, mutta eihän sitä viitsi enää juodakaan…
(Liisa tulee).
Liisa. Oliko patruuna täällä istumassa, kun herra tuli?
Eetu. Eihän se sinulle kuulu!
Liisa. Mutta minun pitää mennä auttamaan rouvaa hänen pukeutuessaan…
Eetu. No se ei taas minulle kuulu.
Liisa (Erikseen). Mokomakin tässä vielä ylpeilee! Entinen torpanpoika!
Eetu. Mitä sinä vielä mutiset?
Liisa. Enpähän juuri mitään. (Menee rouvan huoneen ovelle). Ah, johan rouva onkin pukeutunut! (Rouva tulee). Rouvan olisi pitänyt soittaa, olisinhan minä tullut auttamaan.
Rouva (Nauraen). Olenko minä sitten mikä nukke, etten milloinkaan saa itse päälleni?
Liisa. Ei, mutta…
Rouva. Menehän nyt, en tarvitse tällä kertaa apuasi.
(Liisa menee).
Rouva (Menee Eetun luo). Hyvää huomenta, herra Kantola! (Tervehtii). Tiedättekö, että minulla on niin hirveän ikävä… pian kuolen täällä maaelämän hiljaisuudessa… En päässyt ulkomaillekaan, vaikka mieheni ensin lupasi.
Eetu. Mutta hänhän on sairas… hän ei saa matkustaa…
Rouva. Hän vaan teeskentelee, ilkiö… hän ei tahdo kuulla pyyntöjäni…
Eetu. Lääkärihän on kieltänyt…
Rouva. Olisihan hän yhtähyvin voinut käskeäkin. En minä vaan viihdy täälläkään… Toista olisi jossain suuressa kylpypaikassa ulkomailla… siellä olisi elämää… Ja tekin kerran lupasitte minulle, herra Kantola, tehdä täällä oloni hauskaksi, lupasitte toimittaa huvia.
Eetu. Olenhan minä koettanut parhaani mukaan, olen puuhannut monta huvitilaisuutta.
Rouva. Sitä en todellakaan voi kieltää, mutta mitä seuraa niissä on? En voi kärsiä noita vakavia maanviljelijöitä ja kauppioita, aina vaan ovat samallaisia nahjuksia… ja sairas mieheni…
Eetu. Enhän minä sille voi mitään. Ja jos heitä ei olisi, niin silloin ei olisi sitäkään seuraa.
Rouva. Mutta voisimmehan me huvitella — kahden. Se olisi minusta paljon hauskempaa.
Eetu. Eihän se olisi sopivaa…
Rouva. Te olette yhä vieläkin niin hirveän kaino, te ette vielä tiedä miten suuressa maailmassa eletään.
Eetu. Enhän minä luule enää niin kainokaan olevani…
Rouva. Kyllä olette, mutta teidän pitää nauttia enemmän viiniä… Oletteko tänä aamuna saaneet ollenkaan?
Eetu. En, tulin vast'ikään.
Rouva. Mutta teidän täytyy saada, se tekee rohkeammaksi, se poistaa kokonaan kainouden… Viiniin tahdon minäkin unhottaa ikäväni… unhottaa kaikki! (Soittaa; Paavo tulee). Tuo viiniä Paavo, kaksi putelia ja parasta, ymmärrätkö? (Paavo epäröi). Etkö aijo totella minua!
(Paavo menee.)
Eetu. Mutta jos patruuna tulee?
Rouva. Patruuna! Hänestä emme välitä vähääkään! Juomme kahden… ja pois kainous!
Eetu. Tyyntykää, tyyntykää hyvä rouva!
(Paavo tuo tarjottimella kaksi pulloa ja kaksi lasia).
Rouva. Entäs kolmas lasi?
Paavo. Kenelle?
Rouva. Patruunalle tietysti!
Paavo. Tuon hetipaikalla.
(Menee).
Rouva (Erikseen). En tahdo, että palvelijat vielä tietäisivät. (Ääneen). Miehenihän vielä makaa…
Eetu. Hän oli lepotuolissa istumassa, kun tulin, sanoi menevänsä lepäämään… hän oli hyvin sairaannäköinen.
(Paavo tuo lasin.)
Rouva. Nyt saat olla rauhassa. (Paavo menee). Kas niin! nyt on meillä viiniä. (Istuutuu Eetun viereen ja täyttää lasit). Katsokaas, kuinka kirkkaasti se helmeilee! Aivan kuin kristalli… maljanne, herra Kantola! (Juovat). Tämä rohkaisee, lämmittää ja innostaa!
(Täyttää uudelleen lasit).
Eetu. Minulla on vielä paljon tärkeitä töitä… minun ei nyt…
Rouva. Mutta minä pyydän, minä käsken! Juokaa, antakaa töiden olla!
(Antaa lasin Eetun käteen, juovat).
Eetu. Mutta nyt pitää minun kirjoittaa.
(Yrittää kirjottaa).
Rouva. Te ette saa nyt kirjoittaa! (Ottaa kynän pois hänen kädestään). Teidän täytyy pitää minulle seuraa.
(Antaa taas viiniä Eetulle).
Eetu. Te olette niin äärettömän hyvä, rouva! (Kuuluu askelia). Ah, joku tulee, poistukaa rouva, poistukaa, ettei mitään epäiltäisi!
(Rouva menee huoneeseensa; Kantola tulee).
Eetu (Erikseen). Peijakas!
Kantola. Hyvää päivää, poikani!
Eetu (Ynseästi). Päivää.
Kantola. Oletko kokonaan unhottanut meidät, kun et ole tullut käymään kotona? Kohta on puoli vuotta kulunut, kun viimeksi kävit… äitisi on heikkona sairaana, ja Hilma… hänen laitansa on surkuteltava…
Eetu. Eihän minulla ole aikaa.
Kantola. Hilma on tullut niin kummalliseksi… hän istuu tuntikaudet ja tuijottaa vaan eteensä… luulen, että hän on vähän mielenviassa. Ja se on sinun syysi…
Eetu. Kuinka niin?
Kantola. Vieläkö kysyt… etkä ole tietävinäsi, mitä olet tehnyt hänelle… Tyttöraukka unissaankin puhelee lapsesta.
Eetu. Lapsesta? Mitäs se minulle kuuluu!
Eetu. Se kuuluu sinulle! Sinä olet hänet vietellyt. Tule heti kotiin… hän voisi pelastua hulluksi tulemasta…
Eetu. Se on vale! Minä en ole missään tekemisissä hänen kanssaan, enkä voi nyt tulla kotiin sillä minulla on paljon työtä…
Kantola. Poikani, sinä olet väärällä tiellä… olen kuullut sinusta huonoja uutisia… sinä olet ruvennut juomaan ja nytkin on pöydälläsi pulloja…
Eetu. Juon ainoastaan viiniä, sitä tarvitsee virkistykseksi näin rasittavassa työssä.
Kantola. Onhan sinulla ollut seuraakin..
Eetu. Niin, juomme tavallisesti patruunan kanssa.
Kantola. Palaja väärältä tieltä poikani ennenkuin se on myöhäistä… kuule isäsi varoittavaa ääntä…
Eetu (Suuttuneena). Eikö teillä ole muuta asiaa?
Kantola. Tee parannus poikani, muista velvollisuutesi Hilmaa kohtaan, tule kanssani kotiin…
Eetu. Se on mahdotonta! Ja sitäpaitsi minulla on nyt kiire, patruuna voi tulla minä hetkenä hyvänsä; hän ei pidä siitä, että täällä käy vieraita…
Kantola. Älä hylkää, poikani, isäraukkasi varoittavaa ääntä…
Eetu (Vihaisesti). Ah, te kiusaatte minua ja häiritsette työtäni… poistukaa!
Kantola. Onko sinulla sydäntä ajaa pois isäsi, kun hän tahtoo neuvoa sinua?
Eetu (Kiihtyneenä). Menkää, menkää!
Kantola. Minä menen… tuskin tulen enää toiste sinua varoittamaan. Mutta muista, poikani, kerran joudut tilille sydämettömyydestäsi! Hyvästi, poikani…
(Menee).
Eetu. Kaikkiin tässä vielä pitää joutua! Olisikohan todellakin niin hullusti Hilman kanssa?… Mutta mitäpäs minä siitä… häntä ei kumminkaan uskota. Voihan Vilppulan Kustaa ottaa hänet… sille pojalle kyllä kelpaa, kun vielä vähän maksan. (Soittaa. Paavo tulee). Muista Paavo, että pidät huolen sisääntulijoista, muista, että tuollaisia ei saa laskea.
Paavo. Mutta hänhän oli herran…
Eetu. Vaiti! Sellaisia ei saa laskea! Mene! (Paavo menee). En tahdo enää olla heidän kanssaan missään tekemisissä. Miltä se nyt näyttäisi, jos minä, herra, ottaisin Hilman? Ei, siitä ei tule mitään… täytyy antaa suora tieto hänelle. Saakeli kumminkin!…
(Rouva tulee).
Rouva. Joko se meni?
Eetu. Jo.
Rouva. Kuka se oli?
Eetu. Eräs kylänukko… olisi myynyt viljaa…
Rouva. He vähän häiritsivät meitä, nyt juomme uudelleen… Miksi te olette niin hämillänne herra Kantola?
Eetu. Minäkö? En ollenkaan…
Rouva. Olette levoton, sen huomaan… mutta viini poistaa levottomuuden!
(Kaataa lasiin).
Eetu (Erikseen). Nyt on viini hyvään tarpeeseen, se todellakin poistaa levottomuuden.
(Juovat).
Rouva. On sentään hyvä, että mieheni viinikellari on niin hyvin varustettu, vaikka hän itse ei siitä paljonkaan välitä… Mutta voimmehan me sensijaan nauttia siitä, kyllä hän toista hankkii, kun entinen loppuu…
Eetu (Innostuneena). Te olette niin hyvä minua kohtaan, rouva…
Rouva. Miksi rouva! Sanokaa minua Elleniksi, sinutelkaa minua!
Eetu. Mutta minähän olen palvelijanne…
Rouva. Se ei tee mitään; minun silmissäni ette ole palvelija… siis "sinunmaljat"! (Juovat). Sinä olet niin kaunis, Eetu!
Eetu. Ja sinä olet aivan hurmaava, Ellen!
Rouva. Minä rakastan… minä jumaloin sinua, suutele minua, Eetu! (Painaa päätään Eetun rintaa vastaan). Sinä olet niin kaunis! Suutele minua!
(Eetu suutelee; samassa näkyy patruuna huoneensa ovella, hän yrittää mennä heidän luokseen, mutta alkaa horjua.)
Patruuna (hurjasti). Jaha, jaha… Hänkin! Oo, te olette kaikki kurjia pettureita! (Pitelee kädellään rintaansa). Oh, minä en jaksa… voi teitä, petturit!
(Horjuu tuolille; rouva ja Eetu hypähtävät pelästyneinä ylös).
Eetu. Patruuna!
Rouva. Herra Jumala! Mieheni!
Patruuna. Te konnat, tahdotte murhata minut! Ai, kun koskee tuohon…
Rouva. Minä saatan sinut vuoteeseesi… tarvitset lepoa.
(Menee patruunan luo).
Patruuna. Älä koske minuun kurjilla käsilläsi, sinä uskoton nainen… oh, tuntuu niin pahalta, minä kuolen…
Eetu. Teidän täytyy mennä vuoteeseen!
(Taluttaa patruunan pois).
Rouva. Herra Jumala! Hänellä on vaarallinen kohtaus! Paavo, Paavo! (Paavo tulee). Juokse pian hakemaan lääkäriä, patruuna on vaarallisesti sairastunut, mene pian!
(Paavo menee).
Eetu (Tulee patruunan huoneesta). Hän on aivan tunnoton, täytyy saada lääkäri!
Paavo (Tulee). Herra tohtori tulee juuri… hän oli tulossa patruunaa katsomaan.
(Lääkäri tulee).
Rouva. Pian, pian, herra tohtori! Mieheni on vaarallisesti sairaana…
Lääkäri. Onko hän taaskin saanut kohtauksen?
Rouva. On… erittäin vaikea kohtaus.
(Menevät patruunan huoneeseen).
Paavo. Sattuipa tohtori parhaiksi joutumaan… patruuna joi ehkä liiaksi…
(Katsoo viinilaseja; Liisa tulee).
Liisa. Mitä sinä niitä tutkit…
Paavo. Patruuna on vaarallisesti sairaana… arvasinhan minä… kolmatta lasia ei käytetty!
Liisa. Mitä sinä nyt höpiset?
Paavo. Rouva on juonut konttoristin kanssa…
Liisa. No jo nyt jotain! On siinäkin rouva! (Kuuntelee patruunan oven takana). Sieltä kuuluu korinaa!
Paavo. Tule pois, jos avaavat oven, niin huomaavat että kuuntelet.
(Lääkäri, rouva ja Eetu tulevat, Liisa ja Paavo menevät.)
Lääkäri. Tämän kyllä tiesin jo edeltäpäin, mutta en aavistanut, että se niin pian tapahtuisi… (Rouva on itkevinään). Niin, halvaus on tapahtunut, sille ei voi enää mitään. Minun täytyy mennä toisen sairaan luo. Hyvästi, koettakaa lohduttaa itseänne!
(Menee).
Rouva. Hän on kuollut!
(Menee huoneeseensa).
Eetu (Istuu kirjoituspöydän ääreen, soittaa. Paavo tulee). Käske tänne Kustaa Vilppula, ilmoita samalla työmiehille että patruuna on kuollut. (Paavo menee). Minun täytyy esittää Kustaalle tärkeä asia, jos hän suostuisi ottamaan Hilman, niin saisin hänestä olla rauhassa… Tässä pääsee vielä kukaties patruunaksi… eihän minun mitenkään sovi häntä ottaa… Patruuna on nyt poissa… mutta mitäpäs minä sitä surkeilen…
(Kustaa tulee, on hiukan humalassa).
Kustaa (Hyräilee). Ja pappa se sanoi, että ostetaan talo…
Eetu. Älä nyt turhia renkuta, minulla on sinulle tärkeätä asiaa…
Kustaa. Mikäs hälinä täällä talossa nousi niin äkkiä?
Eetu. Patruuna on kuollut.
Kustaa. Vai kuollut… älähän peijakas… no, johan tuo joutikin. Sinä olet siis herra tässä talossa.
Eetu. En nyt jouda pilapuheisiin… tahdon esittää sinulle erään asian.
Kustaa. Anna kuulua…
Eetu. Sinähän haluaisit akan itsellesi.
Kustaa: Kyllä se mukiin menisi…
Eetu. Voisit ottaa meidän Hilman'… hänen laitansa on vähän pahoin päin, mutta ethän sinä siitä välitä… ymmärräthän… kyllä minä maksan.
Kustaa. Älä sinä saakeli minua sentään niin hupsuna pidä…
Eetu. Mitä sinä tarkoitat?
Kustaa. Enhän minä sentään hullua tyttöä huoli… en peijakas, en huoli.
Eetu. Eihän Hilma mikään hullu ole…
Kustaa. Kuului tulleen hulluksi, niin puhuivat… Ja pappa se sanoi, että ostetaan…
Eetu. Mene hiiteen siitä renkuttelemasta!
Kustaa. Kyllähän tästä päästään! (Mennessään). Ja pappa se sanoi, että…
Eetu. Oliskohan Hilma todellakin mielenviassa? Olkoon! Minkäpäs minä sille mahdan. En tahdo olla missään tekemisissä heidän kanssaan… parasta on matkustaa etemmäksi maailmalle, ettei joudu mihinkään selkkauksiin.
(Rouva tulee huoneestaan).
Rouva. Nyt ei ole miehestäni enää vastusta! Nyt voimme matkustaa kahden kesken ulkomaille, Eetu! Järjestämme pian asiat… miehelläni ei ole sukulaisia, eikä muita perillisiä, minä saan kaikki… Lähdethän kanssani, Eetu?
Eetu. Mielelläni, rakas Ellen, en minäkään viihdy enää täällä kolkossa Suomessa. (Erikseen). Ja minulla on syytä matkustaa.
Rouva. Siis pois täältä hiljaisuudesta suureen maailmaan… nauttimaan elämästä.
(Hilma tulee sisään mielipuolen tavoin Paavon vastuksista huolimatta; hänen hiuksensa on hajallaan ja pukunsa epäjärjestyksessä).
Hilma. Missä on patruuna? Hän on ryöstänyt Eetuni… antakaa hänet pois… antakaa!
Eetu. Vie pois, Paavo, tuo hullu nainen! Mitä hänellä on täällä tekemistä!
(Paavo kulettaa Hilman pois, joka mennessään yhä
toistaa sanojaan ja vaikeroi.)
Rouva. Huh, tuota kauheaa! Pelästyin hirveästi! Kuka hän oli? Tunsitko hänet?
Eetu. En tuntenut. Hän oli kai joku mielipuoli… (Erikseen, tuskaisena). Hän oli niin hirveän näköinen. Uh! En tahdo toiste häntä nähdä… Pois täältä… pois… pois…
Loppu.