ALKULAUSE.
Useimmat näistä saarnoista ovat syntyneet Lapissa, kaukana suuren maailman elämästä ja hälinästä. Siis yksinäisyydessä.
Siitä johtuu, että ne melkein poikkeuksetta pyörivät yhden ja saman kysymyksen ympärillä: kuinka ihminen jaksaa kestää? Mutta samasta syystä johtuu myös, ettei tämä kysymys monessakaan näistä tule selvästi näkyviin. Yksinäisyydessä ei ajatella »ohjelmanmukaisesti». Siellä tyydytään vain siihen, että voidaan lausua rohkaiseva sana itselle ja lähimmäiselle, joka kamppailee saman yksinäisyyden painon alla.
Mutta — sellaiseksihan muodostuu elämä monelle nykyajan ihmiselle muuallakin. Suuressa kaupungissa voi ihminen tuntea itsensä vielä yksinäisemmäksi kuin erämaassa. Näiden »erämaan matkaajien» puoleen tahtoisin siis tällä kokoelmallani kääntyä. Tahtoisin sanoa jotenkin tähän tapaan: »Älkäämme hätäilkö! Ehkäpä tämän synkän metsän läpi sittenkin johtaa jokin tie ja mekin pääsemme — vaikka ehkä yksinäisiä polkuja kulkien — sille portille, joka vie elämään.»
Jos siis tämä kokoelma voi jotakin yksinäistä, tuskassa ja pimeässä kamppailevaa lohduttaa, on sen tarkoitus saavutettu.
Tekijä.