ANNA!
3. Loppiaisen jälk. sunnuntai.
Tavallisesti selitetään tätä tekstiä siten, että vilutauti, josta Vapahtaja paransi Pietarin anopin, on synti. Jeesus Kristus parantaa meidät synnistä ja me »nousemme ja palvelemme häntä» t.s. antaudumme elämään hänen kunniakseen, hänen opetuslapsinaan.
Se on kaunis tekstin sovitus eikä minulla ole mitään muuta sitä vastaan, kuin että se on liian tavallinen eikä tyydytä enää nykyajan ihmistä.
Tätä älköön ymmärrettäkö niin, että tahtoisin väheksyä synnin merkitystä ihmiselämässä taikka aliarvioida sen ihmissydämessä synnyttämän levottomuuden. Ei — en ollenkaan tarkoita sitä. Myönnän, että synti saa aikaan onnettomuutta, — että se juuri on ihmiskunnan kurjuuden syvimpänä syynä. Mutta — olen sitä mieltä — että nykyajan yhteiskunnassa kiintyy ihmisten huomio enemmän n.s. yhteiskunnalliseen hätään, tauteihin, kurjiin asunto-oloihin, puutteeseen ja köyhyyteen, ja että synti uskonnollisessa merkityksessä tahtoo jäädä huomaamatta — synti, jonka seurauksia hyvin monessa tapauksessa juuri sairaus ja puute ovat.
Siksi tahtoisin käsitellä kysymystä toisessa järjestyksessä. Kysyn, voiko Vapahtaja puuttua aikamme yhteiskunnalliseen hätään, tuohon monikirjavaan kurjuuteen, joka vallitsee varsinkin suurkaupungeissa.
Vastaan: hän ei ainoastaan voi, vaan myös tahtoo puuttua siihen.
Asia olisi hyvin yksinkertainen, jos hän, tuo Natsaretin mies, vielä vaeltaisi täällä, jos hän esim. astuisi köyhään kotiin, missä isä sairastaa lavantautia, ja josta välttämättömimmätkin toimeentulovälineet puuttuvat. Ymmärtäisimme asian hyvin, jos Vapahtaja muutamalla sanalla parantaisi tämän isän ja muutamalla kädenliikkeellä muuttaisi ahtaan asunnon avarammaksi, silmäisi ruuan pöydälle ja halkoja tyhjään halkovajaan.
Mutta niin ei tapahdu. Vapahtaja ei enää kulje täällä. Taikka: jos kulkeekin, niin ei ainakaan näkyväisessä muodossa eikä tartu asioiden kulkuun edelläkuvatulla tavalla.
Mutta sittenkin hän puuttuu asioiden kulkuun, vaikka emme sitä ehkä huomaa.
Se tapahtuu pääasiallisesti kahdella tavalla.
Joko hän muuttaa olosuhteet tahi meidät. Kummassakin tapauksessa hän on voimakkaasti tarttunut asioiden kulkuun.
Ajatelkaamme, että on köyhä työläiskoti, missä jouluaattona vallitsee puute ja sairaus. Ei ole polttopuita, ei ole valoa, ei ole ruokaa — puhumattakaan lääkkeistä. Toivottomuus mielessä odottavat kodin jäsenet pyhän juhlan tuloa. Toivottomuus tuntuu vielä suuremmalta, kun on suuri juhla ovella. Kuinka siinä voitaisiin kiitosvirsiä laulaa?
Mutta — silloin kuin toivottomuus on korkeimmillaan, tulee apu. Kaupunginlähetyksen työntekijä astuu sisään. Hän antaa rahaa puihin, ruokaan ja lääkkeisiin. Kun jouluilta saapuu, palaa kynttilä pöydällä, uuni lämpiää, keitto on tulella ja sairas on saanut lievitystä.
Vapahtaja tuli »Pietarin majaan», sillä katsokaapa: Jumalan tahto tapahtuu ihmisten kautta, jotka ovat antautuneet hänen käytettävikseen.
Tässä tapauksessa Vapahtaja muutti olosuhteet. Mutta hän voi muuttaa myös meidät. Sehän oli toinen kohta.
Sinä sanot: tuo edellinen on niin naurettavan pientä, niin sanomattoman vähäistä apua siihen suureen hätään verrattuna, mikä maailmassa vallitsee. Se on kyllä totta. Mutta tuolle köyhälle perheelle se on paljon — saat olla vakuutettu. Ja juuri jouluiltana ennen kaikkea.
Miten on sitten jälkimmäisessä tapauksessa?
Palatkaamme samaan kotiin. Ajatelkaamme, että perheenisä sairastaa. Kalpea vaimo hoitaa häntä. Hän hoitaa niinkuin parhaiten taitaa. Lapset istuvat huoneen nurkassa puoleksi alastomina. Heillä on kylmä. Mutta siitä huolimatta he juttelevat toisilleen, mitä kaikkea ihmeellistä jouluna voi tapahtua.
Ei tapahdu mitään, ei ainakaan mitään näkyväistä. Ei tule kaupunginlähetyksen työntekijä tähän kotiin. Huone pysyy kylmänä. Pöydälle ei ilmesty kynttilää eikä leipää. Mutta sittenkin on tapahtunut jotakin, sillä sairas sanoo heikolla äänellä:
— Älkää olko huolissanne! Kyllä Jumala auttaa meitä.
Tällaisissa olosuhteissa tuota sanaa ei voida tulkita hurskaaksi lauseparreksi, kun hätä ja puute joka taholta puristavat. Se ilmaisee päinvastoin uskoa, horjumatonta luottamusta taivaan Jumalaan, vaikka koko nykyisyys hyökkääkin tuota luottamusta vastaan. Se ilmaisee muuttunutta mielenlaatua, jonka avulla kannetaan nurkumatta köyhyys ja sairaus — mielenlaatua, joka ei säikähdä sellaista ajatusta kuin: milläs nyt eletään? Saatte olla vakuutettuja, että tuossa kurjassa majassa on ehkä onnellisempi joulu kuin monessa rikkaassa kodissa. Siellä on Vapahtaja muuttanut ihmissydämen.
Sanot: tuohan olisi sangen helppo ratkaisu yhteiskunnalliselle hädälle, kun köyhien ja sairaiden pitäisi noin vain nurkumatta alistua kohtaloonsa, sillä aikaa kuin rikkaat hekumoivat ylellisyydessä. Olet oikeassa: se ei ole mikään ratkaisu. Mutta tuossa yksityisessä tapauksessa sillä on merkityksensä. Vapahtaja astui »Pietarin kotiin». Siitä ei päästä mihinkään.
Ei — olen kanssasi yhtä mieltä siinä, ettei yhteiskunnallista hätää ratkaista noin yksinkertaisesti. Eikä se ole Jumalankaan tarkoitus. Nuo tuollaiset käynnit ovat vain hätäkäyntejä. Ei Pietarin anoppikaan vielä vapautunut maallisesta puutteesta sillä, että Vapahtaja paransi hänet vilutaudista.
Sanoin, että Vapahtaja muuttaa meidät ja olen edelleenkin samalla kannalla. Ajattelepas, että Kristuksen henki muuttaisi rikkaitten sydämen, avaisi heidän kätensä antamaan, samaan aikaan kuin se muuttaa sairastavan työmiehen sydämen nöyrästi alistumaan Jumalan tahtoon. Ajattelepas, että jokaisesta kodista, jossa on runsaasti maallista hyvää, autettaisiin kärsivää lähimmäistä. Tämä maailma saisi toisen muodon; täällä olisi taivaan valtakunta.
Siihen tahdoin lopuksi tulla — että sinä antaisit — sinä, jolla on, mistä antaa; että avaisit kätesi ja jakaisit vähempiosaisille lujassa luottamuksessa siihen, että Jumala on rikas. Sillä — »autuaampi on antaa kuin ottaa». Amen.