I.
Tuntuu niin hyvältä tänä vuoden aikana, jolloin luonto täällä Lapissakin julistaa kevään hyvää sanomaa, puhua siitä hyvästä sanomasta, joka tuo maailmalle pelastuksen.
Niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainoan poikansa, jotta kuka ikinä uskoo häneen, ei hukkuisi, vaan saisi iankaikkisen elämän.
Ihmiskunta oli elänyt kuin pimeää, raskasta talvikautta ennen Vapahtajan tuloa. Olihan kyllä kevään enteitäkin näkynyt. Vanhan Testamentin profeetat, varsinkin Sakaria ja Malakia, olivat olleet sellaisia kevään ennustajia Israelin kansan keskuudessa. Samoin oli pakanamaailmassa esiintynyt jaloja miettiä, joiden sana toisinaan oli voimakkaasti liikuttanut ihmisten sydämiä. Mutta heidän vaikutuksensa oli ollut lauhan suvipäivän kaltaista, joka keskellä talvea toisinaan saapuu, sulattaen hiukan hangen pintaa.
Sen ohimentyä on pakkanen tavallisesti entistä ankarampi.
Ei ollut ihme, että ihmiskunta oli vähitellen menettänyt toivonsa.
Koittaako enää koskaan kevät kärsivälle maailmalle?
Rooman valtakunta oli ennen Vapahtajan tuloa lopullisesti asettunut sille kannalle, että odotus oli turhaa. Pakanauskonnot olivat menettäneet merkityksensä. Vanhoja jumalia pilkattiin. Ei kannattanut uskoa mihinkään. Pilatuksen kysymys: »Mikä on totuus?» ilmaisee selvästi roomalaisen maailman toivottomuuden.
Mutta kevät oli tulossa. Pienessä Juudanmaassa syntyi merkillinen mies, joka sanoi: »Minä olen ylösnousemus ja elämä.» »Minä olen maailman valkeus!»
Ja niinkuin toukomettinen surinallaan ilmaisee, että kevät on tullut, niin rupesi ylt'ympäri Rooman valtakuntaa kaikumaan: »Jumala on rakastanut maailmaa! Hän on lähettänyt poikansa!»
Merkillinen julistus, ihmeellinen oppi. Se ei asettanut minkäänlaisia rajoja eri kansallisuuksille, ei mitään määrättyjä valmistustöitä ihmisille, niinkuin pakanauskonnot, vaan se kuulutti yksinkertaisesti: »Kuka ikinä häneen uskoo, se ei huku, vaan saa iankaikkisen elämän.»
Se oli hyvä sanoma, joka kiiri yli vanhan maailman kuin lämpöaalto yli talven kahleissa huokaavan maan. Syntyi liikettä, syntyi elämää. Routa suli mielestä, talven valta oli murrettu. Oli tullut kevät, Jumalan valtakunnan ihana kevätaika.
Tiedämme, että vuosisatoja sitten saapui tämä hengen kevät rakkaaseen Suomeemmekin, saapui tosin sotajoukkojen ja aseiden kera. Mutta kaikkialla, missä se kohtasi otollista maaperää, sen siunaukselliset vaikutukset tulivat näkyviin. Kristinusko kasvoi kuin kuusi keväisen mäen rinteellä ja aloitti Suomen kansa uutta tuon kuusen suojassa elämäänsä.