PUHE NIKOLAIN KIRKOSSA.
Toukok. 6 p:nä 1917.
Antakoot minulle anteeksi kaikki ne, jotka pitävät tätä vapaata menettelyäni rikoksena. Itse en sitä siksi tunnusta. Olen tosin tavallinen syntinen ihminen, "joka synnissä sekä siinnyt että syntynyt olen ja sittenkin kaikkena elinaikanani syntistä elämää pitänyt", mutta voiko kukaan olla kauniimpi katsella kuin tavallinen syntinen ihminen, joka koettaa täyttää meidän yhteisen Isämme tahtoa? Ja voiko mikään paikka olla liian pyhä hänen jalkansa astua?
Täällä saarnattiin äsken siitä vapaudesta, joka on alkanut näiden seinien ulkopuolella. Todellakin, tuolla ulkona sanotaan vapauden alkaneen. Siellä ovat vihollisina vastakkain seisoneet sotajoukot, sotamiehet, tehneet veljistymisliittoja keskenään. Valot ovat tosin vaihdelleet varjojen kanssa: alaluokka asestuu, yläluokka on kohta aseista riisuttu. Mikä "vapaus" siitä syntyy, en tiedä.
Tiedän vain, että jos näiden seinien ulkopuolella vapaus on alkanut, niin ainakin sen pitäisi jo aikaa sitte olla olemassa näiden seinien sisäpuolella.
Mitä merkitsee vapaus kirkossa? Sitäkö että saamme syljeskellä sen permannolle? Sitäkö että saamme huutaa ja räyhätä täällä? Sitäkö, että meillä on täällä valta pitää kiihotuspuheita ja liehutella punaisia lippuja?
Ei. Vapaus kirkossa merkitsee, että täällä on valta puhua jokaisen, joka tuntee puhuvansa meidän yhteisen isämme nimessä. Niitä on paljon kansan seassa ihmisiä, jotka ovat elämässään toteuttaneet korkeita veljeyden ihanteita ja joilla on jotain sanottavaa Jumalalta ihmisille. Älkööt tästälähin vuokrahuoneissa puhuko, vaan sanokoot sanottavansa kansan rakentamissa kirkoissa. Kivi kiveltä on kansan käsi muurannut näitä seiniä, kohottaen ne korkeiksi temppeleiksi, ja pitää niitä kaikkein pyhimpänänsä. Ei tämä kirkko ole mitään yksityisomaisuutta, ei se siis liioin ole seurakuntain omaisuutta, vaan se on yleinen omaisuus, kirkot ovat kaikkien eikä kenenkään.
Tarvitaanko kuulla nykyaikaan niiden ääniä, jotka vapaina, palkattomina, vain sisäisen kutsumuksen pakoittamina puhuisivat ihmisille? Tarvitaan. Aika on tulossa, jolloin kaikki näkyväiset hallitsijat ja hallitukset lakkaavat olemasta. Silloin voi johtona olla vain ihmisten totuudentieto. Ei ihminen elä ainoastaan leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka Jumalan suusta lähtee. Ja jumalan sana ei voi kuulua muuten kuin vapaan ja palkattoman suusta. Vapautukoot siis Suomen kirkot niiden käytettäviksi, joilla on sanottavaa jumalalta ihmisille. Kansa on siitä elävä.
Minulla olisi vielä paljon sanottavaa, mutta osaksi on täällä jo paljon puhuttu ennen minua, osaksi on ehkä hyväkin etten sano liian paljon yhtaikaa. Tahdon puhua vastakin, Johanneksen kirkossa, täälläkö, en tiedä, — minne vain halutaan minua. Ja jos on muitakin, joilla on samanlainen kutsumus, niin menkööt ensin vaikka pappilaan kysymään tilaisuutta ja vuoroa. Mutta jos siellä kielletään, niin tulkoot minulta tiedustamaan, minä osoitan ajan ja paikan.
Millä vallalla minä tämmöistä puhun ja teen? Vastaan ennen kuin olette kysyneetkään: sillä vallalla minkä Jumala antaa ihmiselle. Sitä valtaa ei yksikään toinen ihminen voi häneltä riistää.
Nyt lähtekäämme hiljaa tästä kirkosta. Ehkä on hyvä koota ovella pieni kolehti maksuksi siitä lämmityksestä, joka on meidänkin osallemme tullut, ja myös sen tomun lakaisemiseksi, joka on ehkä jaloistamme jäänyt.
Sanon vieläkin: älköön tämän kirkon nimi enää olko Nikolainkirkko, vaan olkoon se — Vapauden kirkko.