LIITE.
Tahdon tähän kääntää muutamia parhaimpia palasia, mitä olen lukenut vieraskielisessä kirjallisuudessa, ja jotka koskevat erikoisesti itse taistelua viettiä vastaan.
Ensiksikin tässä kirjasessa joku ehkä tahtoisi löytää neuvoja siihen, mitä on ulkonaisessa ruumiillisessa suhteessa huomioon otettava taistelun helpottamiseksi viettiä vastaan. Neuvoa panemaan paljon painoa oman ruumiin hoitoon en minä voi. Ainakin joskus se voi tuottaa vahinkoa koska sen kautta ajatukset pysyvät omassa ruumiissa ja omassa itsessä, mikä käsittääkseni on erittäinkin tässä tapauksessa haitallista.
Ihan varma on, että totinen ruumiillinen työ, yksinkertainen ruoka ja elämäntapa auttavat vapautumaan paheesta. Mutta sitäkin on hyödytöntä neuvoa. Sillä pysyväisesti rasittamaan itseänsä rupee ihminen, joka ei muuten ole siihen pakoitettu, ainoastaan jostakin itsenäisestä siveellisestä, uskonnollisesta syystä. Ja vapautuminen tapahtuu silloin sivuseurauksena tästä.
Mutta ei kukaan ihminen omista itselleen oikeata elämänkäsitystä ainoastaan jonakin keinona paheesta pääsemiseksi. Oikean elämänkäsityksen omistaminen sitävastoin on pysyväisesti vievä hänet siihen omaa ruumista unohtavaan ja rasittavaan toimintaan, joka vapauttaa aistillisuudesta.
Voi kuitenkin olla hyvä sen vuoksi, että yritykset vapautua paheesta ulkonaisten keinojen avulla voivat nekin johtaa oikealle totuuden tielle, ottaa tähän seuraavia ulkonaisen elämän ohjeita.
1) Ole kieltäytyväinen ruuassa, juonnissa ja nukkumisessa; älä käytä hienoa, rasvaista tai maustuksilla valmistettua ruokaa, — erittäinkään et imelää: torttuja, sylttiä, konfektejä, sokuria j.n.e.; älä syö ensinkään lihaa, ei raavaiden, ei lintujen, eikä kalojen, ja vältä mahdollisuuden mukaan munia: — ruokasi olkoon yksinomaan kasvi- ja maitoruokaa; älä koskaan käytä mitään määrää väkeviä juomia, älä polta tupakkaa, ja jos sinulla ovat nuo tavat, niin luovu niistä viipymättä; älä juo teetä äläkä kahvia, — keitetty maito voi täydellisesti korvata nämä juomat synnyttämättä hermokiihoitusta; älä syö äläkä juo ennen nukkumista; istu ja makaa kovalla alustalla; mene levolle niin varhain kuin mahdollista, viileässä huoneessa, peittäen itsesi kylmällä peitteellä, ja nouse heti kun heräät. Hyödyllistä on aamulla ja päivällä (kunhan ei yöksi) valella itseään kylmällä vedellä. Yleensä muista, että hienostumisen ja hillitsemättömyyden tavat ovat suotuisimmat herättämään aistillisuutta.
2) Älä ole koskaan toimeton: kaikki vapaa aikasi pyhitä henkiselle ja, vielä parempi, ruumiilliselle työlle, joka sinua väsyttää ja vapauttaa kaikista himollisista ajatuksista. Väsy niin, että uni olisi sinulle todellisena lepona. Muista, että se joka ei hillitse itseään ja on toimeton, ei voita koskaan himoaan. Koeta panna maata aina ruumiillisesti väsyneenä.
3) Vältä kaikkea, mikä voi herättää sinussa kiihoitusta, niinkuin: likaisia puheita, viettelevää lukemista, kuvia, huvituksia, musiikkia, tovereita. Valitse työsi, virkistyksesi, toverisi silloin, kuin täydellisesti hallitset itsesi, ja sittemmin pysy tässä vaalissasi. Jos olet pakotettu jäämään sinne, missä sinun on kuuleminen ja näkeminen aistillisia asioita, niin tarkastele ankarasti tunteitasi, kunnes pääset lähtemään. Niin kauan kuin olet siellä, älä katsele, älä kuuntele, ole ääneti, älä naura. Ei ole tavallisesti helppo päästä erille viettelyksistä, kun itse omasta tahdostasi olet niihin sukeltunut.
4) Koeta unohtaa itsesi: niinkauan kuin ihminen ajattelee toisia ja pitää toisista enemmän huolta kuin itsestään, hän pysyy puhtaana; aistillisuus on vaan yksi oman itsensä hemmottelemisen pahimpia muotoja.
5) Kiusauksen vähänkin alkaessa ala taistella sitä vastaan ja ennen kaikkea muuta paikkasi ja toimesi: siirry toiseen huoneesen ja, jos mahdollista, heti ryhdy johonkin ruumiilliseen työhön.
6) Älä koskaan joudu epätoivoon, äläkä sorru hengessä, älä mene pahasta vielä pahempaan; kiusauksen hetkenä, lankeemuksenkin hetkenä älä joudu epätoivoon, vaan sano itsellesi: lankean, mutta inhoon lankeemista, ja tiedän, että vaikken tänään, niin huomenna tulen voittajaksi.
* * * * *
Tunnettu englantilainen kirjailija ja taidearvostelija John Ruskin on kahdessa kirjeessään eräälle nuorelle miehelle, oppilaallensa, joka kysyi häneltä neuvoa miten olisi taisteltava sukupuoliviettiä vastaan, lausunut seuraavia mietteitä, jotka henkivät tervettä järkeä ja totista uskontoa.
"Te kirjoitatte olevanne pakoitettu alituisesti ponnistamaan voimianne säilyäksenne paheesta. Entä jos te järkityöhönne liittäisitte leikkejä, jotka kysyvät voimaa, tai, vielä paremmin, turvautuisitte hyödyllisen ruumiillisen työn apuun? En luule, että Jumala olisi pannut ihmiseen semmoisia intohimoja, joita ei voisi, jos se tulee tarpeelliseksi, tukehuttaa joillakin terveillä keinoilla.
"Minä mielelläni sitoisin teitä lupauksellanne, jos pitäisin sitä hyödyllisenä. Vaan minä ajattelen, ettei ole mahdollista säilyttää luonteiden puhtautta ja pyrintöjen ylevyyttä muulla keinoin, kuin sisällisen henkisen voiman avulla, joka aina vastaa, kun sen puoleen käännymme. Koettakaa tottua tällaiseen mielentilaan, ja teille tulee tarpeettomiksi annettujen lupausten siteet; päinvastaisessa tapauksessa lupaukset eivät auta — te rikotte ne, ja tulette pitämään itseänne paljoa onnettomampana. Kaikkein tärkeintä meille elämässä on oppia kieltäytymään; ei ole niin tärkeätä tehdä joku päätös, kuin luopua jostakin; meille on vähemmin tarpeen urhoollisuus kuin nöyryys. Joka kerran on antautunut jumalallisen lain, tahdon alaiseksi, se ei tahdo enää alistua minkään muun alaiseksi"…
Jonkun ajan kuluttua Ruskin kirjoitti toisen kirjeen samasta asiasta samalle nuorelle miehelle:
"Hyvin väsyttävän päivän perästä istuudun teille lyhyesti vastaamaan. Otan vastaan teidän lupauksenne, jos sitä tahdotte; toivon, että tiedätte, mistä on haettava voimaa pitämään sananne.
"Muistakaa yhtä ainoata: kun kiusaus tulee, ei mikään ihmisvoima voi kestää taistelua, tai sanon — harva voima; ainoa pelastus on paeta viettelystä. Heti särjette ajatukset, kun annatte niille toisen suunnan. Ei auta järkisyyt eivätkä lujat päätökset; ainoa keino voittaa kiusausta on kääntää siitä pois silmät ja ajatukset.
"Jollette vielä ole kokeneet, niin aikaa myöten saatte nähdä, mikä omituinen, kummallinen voima itää täydellisessä ajatuksen ja ruumiin puhtaudessa; se antaa jokaiselle sielun toimelle terveen henkisen merkityksen ja antaa ihmiselle henkisen mahdin, jota ei voi millään muulla tavalla saavuttaa. Spenser [englantilainen runoilija 17 vuosisadalta] on erinomaisella tavalla kuvannut tämän voiman kaikkivoittavan Britomartan muodossa.
"Kun minä sanon, ettei ole ihmisvoimaa, joka pystyisi lannistamaan himon kiusausta, — myöskin pako voi näyttäytyä turhalta, — minä tahdon sillä sanoa, että pahetta vastaan taistelemista varten on tarpeen henkinen voima, mikä tulee ainoastaan sen luo, joka on kääntynyt pois kaikesta maallisesta turhuudesta. Teidän kirjeenne kysymykseen minä voin ainoastaan vastata: lukekaa evankeliumia. Minä tiedän ainoastaan yhden kirjan, joka selvästi puhuu teoista ja uskosta: se on evankeliumi. Lukekaa siitä kaikki, mikä tätä kysymystä koskee. Minä luulen teidän tulevan johtopäätökseen, että jollei teoissa olekaan itse pelastus, niin kaikissa tapauksissa niissä on tie pelastukseen, ainoa tie. Kristus sanoo: 'Kun olette kaikki täyttäneet, sanokaa: me olemme kelvottomat palveliat!' Hän ei sano: 'Älkäät tehkö mitään. Kaikki kääntyy parhaaksenne, jos sanotte: me olemme kelvottomat palveliat.' Tehkää, tehkää, tehkää. Lukekaa vuorisaarna. Kaikki siinä puhuu samaa: 'tehkää'. Luullakseni syntyvät kaikki kinastukset kristittyjen kesken heidän vastenmielisyydestään yksinkertaisiin tekstin sanoihin: 'joka kuulee minun sanani ja ne tekee' — — Katolilaiset ovat keksineet tekojen asemesta maksaa rahoja ja rukoilla, skotlantilaiset ovat asettaneet tekojen sijaan uskon, englantilaiset hartauden j.n.e. Mutta vähin kaikista näyttää kukaan ajattelevan kysymyksen olevan raskaan ristin ottamisesta ja kantamisesta. Koettakaa lakkaamatta täyttää Kristuksen oppia. Siinä löydätte voiman ruveta tahtomaan ja tehdä. Silloin saatte tietää onko tämä oppi Jumalalta vai ei."
* * * * *
Nuorisossa pidetään niin sanottuja "yövuotoja" kumoomattomana todistuksena siihen, että sukupuolinen yhdyselämä on luonnon oma käsky ihmiselle, ja käsitetään niiden ilmaantuminen ikäänkuin kutsumukseksi luonnon puolelta tähän elämään.
Näin ollen hän voi kieltäytymisestä ajatella: mitäpä se minua hyödyttäisi, kun yöllä kumminkin kadotan saman siemenen, jonka olen kieltäytymisellä säilyttänyt, Ja hän kuvailee että luonto nauraisi hänelle hänen selkänsä takana.
Kysymys on todella antanut jonkinlaista vaikeutta niille siveyden opettajille ja lääkäreille, jotka vaativat kieltäytymistä vietin tyydyttämisestä vaan ulkopuolella avioliittoa, koska se vasta avioliitossa muka muuttuu luonnon käskyksi. Vaikeata on, kun yövuodot käsitetään ihmisen ruumiinrakennuksen luonnolliseksi ominaisuudeksi, selittää miksi tässä tapauksessa luonnon järjestyksellä ei olekaan ratkaisevaa sananvaltaa.
Ainoastaan uskonnolliselta kannalta arvostellessa tätä kysymystä ei ole tätä vaikeutta, sillä silloin kieltäytyminen ei tapahdu minkään terveydellisen hyödyn vuoksi, vaan ainoastaan puhtauden itsensä vuoksi.
Mutta muuten tuntuvat yleiset havainnot siemenvuodosta kovin puutteellisilta.
Millä tavalla se on ruumiillisen luonnon ominaisuus? Valittavathan siemenvuotoa juuri ne, jotka eivät suinkaan ole noudattaneet kieltäytymistä. Eikö se ole luonnon välttämättömyys vasta silloin kun on ensin totuttu viettiä tyydyttämään?
Siemenen muodostus miehellä näyttää riippuvan suuressa määrin hänen ajatuksistansa. Tarkkojen personallisten havaintojen mukaan voi varmuudella sanoa, että aistilliset ajatukset "keräävät" siementä. Merkillisimpänä tosiasiana voi myöskin mainita, että aistillisten ajatusten voittaminen ja karkoittaminen sisällisen taistelun avulla erityisesti keskeyttää siemenen erottautumista ja pitkittää yövuodon tuonnemmaksi. Yövuodot näyttävät kyllä seuraavan jonkinlaista ihmisestä riippumatonta aikakautisuutta, niin että voisi tuntua niinkuin luonto tässä olisi yläpuoleltamme. Itse asiassa on tämä aikakautisuus kuitenkin meidän entisten tapojemme tuote. Se on näin ainoastaan senvuoksi, että me emme ole tottuneet tekemään mitään haltitaksemme aistillisuutta, vaan olemme antaneet sen hallita meitä, ja aikakautisuus on luonnon menettelyn ainainen ominaisuus. Ryhtyessä vihdoin taisteluun, voittoisaankin, aistillisuutta vastaan, voi kulua monia aikoja ennenkuin saa tämän aikakautisuuden muuttumaan. Kun se on tuote eli ilme meidän vuosikausia noudattamistamme tavoista ja ajatuksista, niin vaatii se muuttuaksensa myöskin vastaavan pitkää aikaa.
Joka koko sydämmestään pyrkii puhtauteen, hän saa ennen tai myöhemmin huomata, ettei yöllinen siemenvuoto ollutkaan mikään luonnon välttämättömyys, vaan ainoastaan ruumiissa oleva jäännös hänen entisistä tavoistaan ja ajatuksistaan, joka askel askeleelta poistuu hänen uusien tapojensa ja ajatustensa tieltä. Siemenvuoto ei lakkaa niinkauan kuin ajatusten puhtaus vasta koetetaan sisällisen taistelun kautta saavuttaa. Se lakkaa vasta silloin kuin ajatusten puhtaus on muuttunut tavaksi, niin että likaiset, siementä erittävät ajatukset eivät enää herääkään. —
Tästä asiasta on Eliza B. Burnz kirjoittanut hyvin sattuvasti.
Kääntyen vanhempien, lääkärien ja koulunjohtajien puoleen hän sanoo:
"Rohkenen kääntää teidän huomionne muutamiin mielipiteihin sperman (siemenen) muodostumisesta ihmisruumiissa. Minun tietääkseni näitä mielipiteitä eivät tähän asti ole hyväksyneet lääkärit eikä yleensä yleisökään.
"Ihmisruumiin tutkijat ja ne, jotka ovat kirjoittaneet siitinelimistä, tavallisesti otaksuvat, että sperma eroittuu ruumiissa samaten kuin sappi, mahanalusrauhasen neste, sylki ja muut ihmiselämälle välttämättömät eritykset, jotka, kerran synnyttyänsä, ovat käytettävät ja sitten poistettavat elimistöstä.
"Tämmöisen teorian loogillinen johtopäätös on se, että jokaisen miehen tai noin 14-15 vuotisen pojan terveys vaatii poistamaan ruumiista tätä sperma-muodostusta säännöllisten tai epäsäännöllisten väliaikain perästä yhtymällä toiseen sukupuoleen taikka omakätisen kosketuksen avulla, jollei sperman muodostus tapahdu tahottomasti unen aikana.
"Lopullinen johtopäätös on se, että luonto itse vaatii sukupuolia rajattomaan yhteiselämään, tai, että koska sitä yhteiskunta ei salli, on välttämätöntä ylläpitää haureuslaitoksia. Kuitenkin sekä miehen että naisen siveellinen luonto nousee tämmöistä johtopäätöstä vastaan, eikä siis voi olla epäilemättä semmoisen teorian totuutta. Minä puolestani olen sitä mieltä, että tämä kaikkien tunnustama teoria perustuu ainoastaan siveettömyyteen, joka hävittää yhtaikaa ihmiskunnan sekä elämän että onnen.
"Ihminen on sitä, mitä hän ajattelee, se on klassillinen totuus. Jos poika saapi tietää kirjoista tai vanhemmilta tovereilta, että 14 tai 15 vuoden ijässä sperma välttämättä eroittuu ja kerääntyy, ja että tämä tapahtuu hänen tietämättään ja tahtomattaan, — ettei hän voi sitä vastustaa, ja että terveyden säilyttämiseksi hänen on välttämätöntä aika ajoin tavalla tai toisella toimittaa ulos ruumiistaan tuota muodostusta, niin hän heti alkaakin menetellä tämän vakaumuksensa mukaan.
"Tuo sperman vertaaminen sappeen, mahanesteesen j.m.s. on hyvin mielivaltainen vertaus lääkäreiltä. Se vahvistaa nuoren miehen aivoissa tuota teoriaa ja antaa hänelle tukea hänen tuhoa tuottavissa tavoissaan. Mutta pankaa sapen sijaan vertaukseksi kyyneleet, ja te herätätte nuorukaisen aivoissa ihan toisellaisen käsityksen. Jokainen tietää, etteivät kyyneleet ole välttämättömät elämistä ja terveenä pysymistä varten. Ihminen voi olla aivan terve eikä olla itkenyt viiteen jopa viiteenkymmeneen vuoteen, Kyynelaine on aina saapuvilla, mutta niin vähässä määrin, ettei sitä voi huomata. Kyyneleet ovat aina valmiit odottamassa syytä vuotaakseen, mutta ne eivät keräänny eivätkä tee vahinkoa ihmiselle, vaikkei niitä vuodatetakaan jokapäivä, joka viikko tai joka kuukausi. Elimistö valmistaa kyynelten perusainekset; ne ovat aina valmiit tarvittaessa erottumaan ja vuotamaan. Mutta jos ne erottuvat, kerääntyvät ja vuotavat ilman vastaavaa syytä, ilman ruumiillista hermostusta tai henkistä liikutusta, niin lääkäri heti päättää, että kyynelrauhaset ovat vialla. Olen vakuutettu siitä, että paljnn enemmän yhteyttä on kyynelten ja sperman välillä näiden luonnollisessa erottumisessa ja käytännön tavassa, kuin sapen tai mahanesteen ja siemenen välillä.
"Niin kyynelten kuin siemenenkin vuodatus ei ole välttämätön elämiselle ja terveydelle. Sekä edellinen että jälkimäinen on suuressa määrin mielikuvituksen, tunteiden ja tahdon alainen. Sekä edellisen että jälkimäisen vuodatus voi silmänräpäyksessä pysähtyä välittömän sieluntoiminnan vaikutuksesta.
"Jos miehet ja pojat ymmärtäisivät ja tuntisivat, että siemenmuodostuksen salliminen ilman järjellistä ja vastaavaa syytä on yhtä alentavaa kuin kyynelten vuodattaminen turhanpäiväisistä syistä, ja että paitsi sitä aiheeton siemenen vuodatus on elämän voimain hävittävää tuhlausta, niin varmaan itsesaastutuksen, siveettömän elämän ja aviollisen kohtuuttomuuden tavat suuressa määrin vähenisivät.
"Syy, miksi tätä ainetta on niin vaikea käsitellä, ei ole ainoastaan siinä arkaluontoisuudessa, jota pelätään siitä puhuttaissa, vaan pääasiallisesti siinä, että enimmät ihmiset syntyvät luonnottomasti kehittyneillä siitinvieteillä. Edellisten sukupolvien siveettömyys on synnyttänyt meissä liiallisen siittimellisen kiihkoisuuden, ja sitä voi vastustaa ainoastaan kasvattamalla nuorisoa siveyteen ja levittämällä yleisesti tietoa siitos- ja synnytys-elimien luonnollisista tehtävistä.
"Määrätessään terveysopin perusteita sukupuolielämässä on tiedemiesten hyvin tarkkaavasti käsitteleminen teoriojansa tästä aineesta. Teoriat, joiden tuloksena on turmiollisia seurauksia ja jotka eivät lupaa huojennusta niissä epäkohdissa, jotka nyt vaivaavat ihmiskuntaa, eivät voi olla herättämättä epäilyksiä vastaansa.
"Muistan, kuinka kipeätä minulle teki, kun kerran, lopetettaessa fysioloogista luentoa himoista, eräs nuori mies huudahti epätoivoisella äänellä: 'Mitäs meidän nuorten sitten on tekeminen! Me tahdomme elää hyvin, mutta meidän himomme ovat väkevät? te lääkärit ette sano meille, mitä meidän on tekeminen!?' Luennolla oli saapuvilla lääkäreitä, mutta ei kukaan sanonut sanaakaan tukeakseen nuorta miestä kieltäymyksen tiellä.
"Hyvin luultavaa on, että vertaava fysiologia ja anatomia suuressa määrin tulevat edistämään oikeain käsitysten syntymistä ihmiselimistön luonnollisista ominaisuuksista. Luulen, että villihirven tai apinan siittim eilisen rakenteen tutkiminen ja sen vertaaminen inhimilliseen on paljon auttava ratkaisemaan kysymystä ihmisen siittimellisistä toimituksista. Tämä tutkiminen on osoittava, onko yksinkertaisen ja turmeltumattoman luonnonlain ja inhimillisen onnen kanssa sopusoinnussa se seikka, että sperman syntyminen ja muodostuminen ihmisellä on niin alituinen ja niin runsas kuin ei yhdelläkään eläimellä. Voi ainakin kysyä, eikö ihmisessä tapahtuva sperman kerääntyminen ja eroittautuminen ole suuressa määrin tavan seuraus, aivan niin kuin ylenmääräinen syljen vuoto on seuraus samaten kehitetystä sylkemisen tavasta. Jotkut ihmiset kehittävät siihen määrään tämän tavan, että voivat täyttää syljellään lähes kaksi pulloa päivässä. Toiset taas sylkevät hyvin harvoin.
"Vanhempain ja kasvattajain ehdoton tehtävä on ehkäistä huonoja siittimellisiä tapoja lapsissa ja nuorisossa. Paitsi suoraa opetusta tässä aineessa, lapsia on aikaisesta ijästä pitäen kasvattaminen itsensä-hillitsemisen tapoihin. Seuraavassa lausunnossa sisältyviä mielipiteitä ajatelkoon syvästi jokainen kasvattaja:
"Ei ole tapaa, joka enemmän vaatisi harjaantumista, kuin itsensä-hallitsemisen tapa. Tässä tavassa on niin paljon elämälle tärkeätä, että ainoastaan sen kehittymisen mukaan voi arvostella miehen miehekkyyttä ja naisen naisellisuutta. Osata tehdä oma minuus yhdeksi luontomme korkeimpien puolten kanssa ja alistaa sille alhaisemmat puolet, ylentää eläimellinen luontonsa oman tietoisuutensa korkeuksiin — se on se päavoima, joka antaa elämää ihmisen koko olennolle. Kuinka tämä on kehitettävä lapsessa, — siihen on jokaisen vanhemman vastaaminen, — se on jokaisen nuorukaisen asia. Tie, joka sinne johtaa, ei ole salainen eikä monimutkainen. Itsensä-hallitsemisen tapa on ainoastaan kerta kerralta tapahtuvien kieltäymysten tuote, on uudistuva voitto aistillisten vaikutinten yli, halujen tuomitseminen, velvollisuuden tunto mielitekojen keskellä. Se, joka on tämän tavan omaksensa saanut, joka voi järjellisesti hallita itseänsä ilman sairaaloista voimain ponnistusta, joka on himojensa herra, hänellä on itsessään totisen herruuden ja tosi onnen lähde.
"Voima ja tarmo, jotka tähän käytetään päivä päivältä ja tunti tunnilta, eivät kulu eivätkä edes vähene; päinvastoin, ne kasvavat käyttämisestä, tulevat harjoittamisesta vaan voimakkaammiksi, ja (vaikka ovat tehtävänsä tehneet entisyydessä) muodostavat koetun, luotettavan ja mahtavan aseen tulevassa taistelussa korkeammilla aloilla.
"Maailman historian alkuaikoina ovat siittimellisistä tarpeista riippumattomat olosuhteet tehneet naisen miehen orjaksi. Jos sukupuolet olisivat tasaväkiset, jos niillä siittimellisissä suhteissa olisi vapaa valta valita ja hylätä, jos he merkitsisivät yhtä rakkauden kaikilla asteilla, alkaen mielipiteiden vaihdosta, siihen yhtymiseen saakka, jonka tarkoitus on jälkeläisten synnyttäminen, — minä luulen, että tämä tasa-arvoisuus miehen ja naisen välillä ehkäisisi sitä liiallista yhtymisen halua, joka on vallinnut miestä siitä saakka kuin me ihmiselämää tunnemme, ja joka silloin läheni ja nyt on melkein maniia, mikä tuottaa koko ihmissuvun onnettomuuden."
Eräs kirje.
Te kysytte minulta eikö ole parempi turvautua prostitutsiooniin kuin taistella turhaan luonnotonta pahetta vastaan.
Kun olette huomanneet, että taistelunne viettiä vastaan on turha, niin te tahdotte päästä edes luonnollisempaan ja terveellisempään tapaan tyydyttää viettiä.
Olen lukenut useita semmoisten onnetonten tunnustuksia, jotka pitävät itseänsä parantumattomina. Useat heistä todistavat, että he ovat aikoinaan koettaneet vaihtaa paheensa prostitutsioonielämään, mutta että he olivat vaan tunteneet pettymystä, sillä todellisuus ei vastannut mielikuvitusta, heitä inhoitti lika ja häväisty alastomuus, ja näin heidän yrityksensä päästä prostitutsioonin avulla luonnollisuuteen vaan vieroitti heidät kauemmas todellisuudesta ja he vajoutuivat yhä syvemmäs omaan paheesensa.
Mutta ei kaikilla ole tämmöinen kokemus. Niitä on, jotka yhä suuremman siveellisen rappeutumisen ja erittäinkin juopumuksen avulla saattoivat olla näkemättä prostitutsioonin likaa ja näin vähitellen oppivat toimeenpanemaan mielikuvituksiaan todellisuudessa. Mutta huomatkaa: eivät he prostitutsioonin avulla vapautuneet likaisista mielikuvituksistaan, vaan ainoastaan oppivat niitä toimeenpanemaan todellisuudessa. Eivätkä he siis suinkaan päässeet "luonnollisuutta" lähemmäs.
Joka tietää mielikuvitustensa likaisuuden, hän kauhistuu sitä perspektiiviä, johon siis vaihtaminen vie.
Kaikissa tapauksissa tämä vaihtaminen käy päinsä ainoastaan juopumuksen tai suuren siveellisen rappeutumisen avulla, eikä se voi tapahtua yhteydessä henkisen mielenmuutoksen kanssa eli todellisessa tarkoituksessa päästä paheesta.
Semmoinen yhteys on mahdoton myöskin toisesta syystä, — siitä syystä, että mielenmuutos on yhtä kuin toisen elämänymmärryksen omistaminen, kääntyminen Jumalan ja lähimmäisen rakastamiseen; ja silloin ei voi pitää ketään prostitueerattuna, vaan enin onnetonta naista enin läheisenä sisarena.
Ajatelkaa että joku nuorukainen maansydämmessä tahtoisi myöskin päästä luonnollisuuteen. Kun siellä ei ole prostitutsioonilaitosta, pitäisi hänen kysyä: eikö ole parempi että perustan salaisen yhdyselämän jonkun kevytmielisen kyläntytön kanssa kuin kidun luonnottomuudessa. Ja vasta siinä tapauksessa, ettei olisi semmoisiakaan lähellä, ettei olisi ympärillä muuta kuin siveellisiä tyttöjä, olisi hänen pakko kysyä: eikö ole parempi että koetan päästä naimisiin kuin turhaan taistelen luonnottomuutta vastaan.
Tästä näette, että teidän kysymyksenne on asetettu niinkuin on, ainoastaan siksi, että asutte kaupungissa.
Tuskin siis tarvitsisin siihen vastata. Te itse tunnette asian yhtä hyvin; ettehän te tahdo että prostitutsioonilaitos olisi teidän tähtenne välttämätön yhteiskunnassa; te ette tiedä maailmassa mitään muuta niin surullista, niin sydäntä haavoittavaa asiaa kuin se, että naiset, siveyden ja elämänlohdutuksen tuki, myyvät itseänsä rahasta.
Ja sentähden teidän omatuntonne, jos te sitä tarkkaan kuulostatte, sanoo myöskin, ettei teille voi koskaan tuottaa hyötyä tämmöinen menettely vastoin pyhimpiä tunteitanne.
Jos te jo olisitte langenneet yhdyselämään jonkun prostitueeratun kanssa, ei teidän omatuntonne sanoisi teille: jätä tuo häväisty nainen ja hae itsellesi vaimo kauniimpien ja puhtaimpien joukosta, vaan: mene, tarjoo hänelle kätesi ja liittykää elämänkumppaneiksi, taistellaksenne yhdessä aistillisuutta vastaan.
Niille, jotka elävät yhdessä ei tarkoituksella tyydyttää, vaan tarkoituksella voittaa viettiä, niille on yhdyselamä tässä suurena apuna. Ei mikään niin edistä aviopuolisojen henkistä yhteyttä, kuin tämmöinen avomielisesti puhuttu ja yhteiseksi tarkoitukseksi tehty pyrintö vapautua aistillisuudesta. Ei mikään voi paremmin vaikuttaa heidän jalostumistansa eikä varmemmin vahvistaa uskollisuuden tunnetta heidän välillänsä. —
Olen myöskin ajatellut, että te kysytte niinkuin kysytte, vaan siksi, että tahdotte tietää olisiko minulla sittenkin jotain erikoisia syntysanoja, jotka auttaisivat taistelemaan kiusausta vastaan ja tekisivät kieltäymisen teille mahdolliseksi.
Minua ei ole vapauttanut paheesta prostitutsiooni eikä avioliitto, vaan ainoastaan se muuttunut katsantotapa, joka käskee kieltäytymään tuosta "luonnollisestakin" yhdyselämästä. Pian vapauduin paheesta kun näin rupesin ajattelemaan, vaikken jälkimäisestä itsestään ole vapautunut. On ollut aikoja, jolloin tämä uusi elämänymmärrys on ikäänkuin himmentynyt minulle, jolloin en ole tuntenut kieltäymistä niin välttämättömäksi itselleni; silloin on taistelu kaikista ponnistuksista huolimatta ollut turha. Ulkonaisessa suhteessa on taistelumme erilainen, mutta sisällisesti se on samaa; niin että olen ihan siinä tilassa kuin tekin: minun täytyy etsiä ja löytää voimaa päästäkseni voitolle aistillisuudesta.
Ne kokemukset, jotka minä tässä teille annan, eivät siis ole mitään muistoja jostakin jo läpikäydystä taistelusta, vaan ovat ote minun nykyisestä elämästäni. Enkä minä siis tahdo yläpuolelta teitä neuvoa tai opettaa, vaan ainoastaan sanoa, kuinka itse olen saanut ja saan voimaa.
Te sanotte, että taistelunne on ollut ja on turha, — että omat voimat eivät riitä ja Jumalan rukoilemisesta ei ole apua.
Olette varmaan kuulleet uskonnollisten ihmisten puhuvan omista voimista ja Jumalan voimasta. He sanovat, että edelliset eivät kelpaa, jälkimäinen taas voi kaikki.
Tätä erotusta omien voimien ja Jumalan voiman välillä olen paljon miettinyt. Se näyttää minusta vaikealta selvästi käsittää, ja varma on, että siinä piileekin suuri mysteerio, jota voi tutkia, voi päästä yhä lähemmäksi, yhä suuremmalla ja syvemmällä ihmettelyllä katsella, — mutta ei koskaan käsityksellä saavuttaa.
Mistä se tulee, että yhtenä hetkenä voi elää suhteessa Jumalaan, tuntea niinkuin olisi elävässä yhteydessä kaikkivaltiaan hengen kanssa, ja erittäinkin tuntea, että tämä henki on tietoisuuteen sulautunut, on niinkuin oma ajatus ja oma vaikutin itse, — tuntea siis sinä hetkenä, että epähienot ajatukset ja huono menettely ovat niinhyvin kuin mahdottomat, — ja taas toisena hetkenä, aivan kuin kadottaen osan koostansa, olla vajonneena aistilliseen mielentilaan, haluta sen pysymistä ja jatkumista.
Kun edellinen, henkinen mielentila on vallitsemassa, tuntuu aistillisen maailman viehätys melkein käsittämättömältä. Koko se maailma on ihan olematon, on unohduksissa, on ulkopuolella varsinaista minuutta, joka on kotosin iankaikkisuudesta.
Mutta ihan samaten voipi sanoa, että ollessa aistillisuuden mielentilassa henkinen mielentila on olematon, unohtunut. Ja jos se muistuukin, se tuntuu niin vähäpätöiseltä, ettei siitä ole enää mitään jäljellä. Näyttää, ettei voi olla mitään elämää, ei mitään viehätystä siellä päin.
Tämä seikka se nyt on, joka herättää ihmisessä ajatuksen: "minä en voi omin voimin taistella aistillisuutta vastaan." Hän tarkoittaa sanoa: "minä en voi päästä aistillisuuden mielentilasta silloin kuin se minussa kerran vallitsee." Hän sanoo vielä: "joskus minä voitan kiusauksen ihan helposti, ihan kuin itsestään; ja silloin tunnen selvästi, ettei asiassa ole ollut vähintäkään tekemistä Jumalalla, eikä edes minun omillakaan voimilla, sillä olen vaan yksinkertaisesti sattuman kautta tullut pois aistillisuuden mielentilasta, siten että joku huusi minua, tai minä itsestäni vaivuin toisiin ajatuksiin, niin että entiset unohtuivat; — mutta joskus taas, ja erittäin jos minä ajattelisin väkisin irtautua voimakkaasta aistillisesta mielentilasta, on se minulle mahdoton."
Syntyy kysymys: eikö ihminen voi mielin määrin herättää itsessään mitä mielialoja hän tahtoo, ja niin siirtyä yhdestä mielialasta toiseen?
Näemme, että, useimmiten ainakin, mielentilat riippuvat ulkonaisista seikoista. Tähtitaivas voi synnyttää ylevän mielentilan, kun satun kulkemaan ulkona silloin kuin tähtitaivas on näkyvissä; aistillinen puku tai käytös voi synnyttää minussa ihan yhtäkkiä aistillisen mielentilan ja syy ei ole nytkään minun: minä kuljin kadulla, enkä voinut olla näkemättä sitä, mikä aistillisuuden herätti.
Olisi kuitenkin ihan väärin sanoa, että ulkonainen maailma yksin toimittaa meille mielialoja ja ottaa niitä meiltä. Kyllä ihminenkin omasta puolestaan voi itsessään herättää melkein mitä mielialoja tahtoo. Hän voi ruveta ajattelemaan kuinka tahtoo, tai voi ottaa käteensä sen kirjan minkä tahtoo; toisin sanoen: hänellä on aina tarjona keinoja saada itseensä se mielentila, jota hän haluaa. Ja niin tietää myöskin aistillisessa mielentilassa oleva aivan hyvin ei ainoastaan että hän voi, jos tahtoo, ottaa käteensä kirjan, jonka lukeminen varmuudella muuttaisi hänen mielentilansa, vaan myöskin, että jos hän menisi hetkeksikin kävelemään, niin aistillisuus jo siitä haihtuisi. Jos hän siis vähänkin itse tahtoisi päästä aistillisesta mielentilasta, niin ei todellakaan olisi mitään vaikeuksia. Ei voi syyttää ihmisluontoa, että siinä kerran vallalle päässyt mielentila liian sitkeästi pysyy samana. Sillä pieninkin tahdon osanotto voi yhdessä silmänräpäyksessä muuttaa yhden mielentilan toiseksi. — —
Te sanotte: siinäpä se juuri onkin, minä en voi edeltäpäin päättää, että tulen tahtomaan vapautua aistillisesta mielentilasta; kaikki minun päätökseni raukeavat tyhjiin juuri siksi, että minä aistillisuuden mielentilassa en tahdo sitä, mitä olin vapauden hetkenä päättänyt tahtoa.
Täytyy siis kysyä: kuinka voi saada aikaan sen, että kiusauksen hetkellä tahtoisi vapautua aistillisesta mielialasta — niillä yllämainituilla helpoilla keinoilla, jotka ovat aina tarjona.
Tahdolla on joku sisällinen vaikutin; — sitä sanotaan tieteessä motiiviksi. Jos tahto muuttuu, niin tapahtuu se siitä syystä, että tämä vaikutin eli motiivi muuttuu, Tehdessänne päätöstä te nyt tahdotte vapautua paheesta, ja teidän vaikuttimenne on, että se on välttämätöntä teidän elämällenne ja menestyksellenne. Mutta sitten kiusauksen hetkellä te, vaikka voisitte, ette tahdo vapautua. Täytyy siis otaksua, että vaikuttimenne on muuttunut tai kadonnut, niin ettei se jaksa saada teitä tahtomaan vapautumista aistillisesta mielentilasta.
Eikö ole niin, että jos kiusauksen hetkellä teille sanottaisiin: kadotat kätesi, silmäsi, jos nyt lankeat, niin pysyminen lankeamatta olisi taattu ilman mitään sisällistä taistelua. Langeta voi ainoastaan, kun ei varo mitään tämmöisiä seurauksia. Tehdessänne päätöstä te piditte kieltäytymistä kyllä monesta syystä välttämättömänä, vaan nuo syyt nähtävästi eivät pitäneet paikkaansa kiusauksen hetkellä. Aistillisen mielialan vallitessa te ikäänkuin ette enää löytäneet semmoista syytä, joka olisi osottanut voittamisen ihan välttämättömäksi; ja ensimäinen mielessä liikahtanut ajatus, ettei se otekaan ihan välttämätöntä, vei teiltä kaiken tahdon voiman. Sillä voimaa voittamaan viettiä kiusauksen hetkellä antaa ainoastaan selvä tunto siitä, että voittaminen on välttämätön.
Te olette huomanneet mahdottomaksi säilyttää kiusauksen hetkellä nykyisiä syitänne, jotka kieltäisivät teiltä vietin tyydyttämisen, ja sen tähden sanotte taistelua turhaksi.
Epäilemättä olette joskus ajatelleet vielä toista keinoa pahetta vastaan. "Jos koettaisin pitää ajatuksiani aina puhtaina, olette ajatelleet, niin ehkä en kiusaukseen asti tulisikaan, ja vapautuisin sitä tietä." Mutta tämä on teistä näyttänyt vaikealta. Te ette ole huomanneet juuri mitään yhteyttä varsinaisten elämän tarkoitustenne — ja ajatuksen puhtauden välillä. Kun aistilliset ajatukset ovat vallinneet, ei ole teillä ollut tuntoa siitä, että se voisi olla vahingoksi teille, teidän tarkoituksillenne, eikä missään tapauksessa ole tuntunut välttämättömälle näiden tarkoitusten vuoksi karkoittaa semmoisia ajatuksia. Sillä, kuten sanottu, te ette voi nähdä pyrintöjenne olevan missään yhteydessä ajatusten puhtauden kanssa.
Näin ollen kaksi asiaa olisi teille tarpeen paheen voittamiseksi, ja ne teiltä puuttuu: Ensiksi, varma halu pyrkiä ajatusten puhtauteen, ettei kiusaus tulisi; ja sitten, jos kiusaus tulee, tunto että voittaminen on välttämätön.
Sanon nyt suoraan, miksi ajattelen, ettette voi löytää tuota välttämättömyyden syytä.
Teidän elämänkäsityksenne on liian ahdas.
Ihminen voi elämää katsella kahdella tapaa. Joko hän tuntee elämänsä siksi ajanjaksoksi, joka kuluu alkaen hänen ruumiillisesta syntymisestänsä hänen ruumiilliseen kuolemaansa. Taikka tuntee hän elämänsä riippumattomaksi tästä lyhyestä ajanjaksosta, käsittää olevansa ajassa ainoastaan jotakin erityistä tehtävää varten ja pitää itseänsä muuten iankaikkisuuden, ajattomuuden eli hengen lapsena. Nämät kaksi katsantotapaa ilmaisevat eri uskoja. Sillä uskohan ei ole mitään muuta kuin se, mitä ihminen uskoo elämän olevan. Jos joskus tuleekin ajatelleeksi iankaikkisuutta ja "mitä tulee tämän elämän jälkeen", — jos vaikka on vakuutettu siitä, että "löytyy elämä tuolla puolen haudan",— niin ei se vielä läheskään merkitse, että uskoo iankaikkisuuteen. Sillä iankaikkisuuteen uskoo vasta silloin kuin uskoo, että iankaikkisuus määrää minun tehtäväni nykyisessä elämässä. Voipi ajatella iankaikkisuutta, voipi saarnata siitä ja kuitenkin teossa näyttää pitävänsä tehtävänään personallisten tarkoitusten saavuttamista tässä ajallisessa elämässä, eli siis ei uskovansa iankaikkisuuteen. Jos on vallalla toinen näistä uskoista, niin se synnyttää erilaista toimintaa ihmisen puolelta, kuin jos hänessä on vallalla toinen. Uskoessa elämän alun ja lopun olevan näkyvissä ihminen tietysti rupee itsellensä puuhaamaan tätä hänen personallista oloaan niin tyydyttäväksi, mukavaksi ja turvatuksi kuin mahdollista. Personallista elämää tarkoittavat silloin sekä hänen tulevaisuuden haaveensa että jokapäiväiset tehtävänsä. Mutta käsittäessä elämää ikuisuuden kannalta ihminen hakee ennen kaikkea tehtävää ikuisuudelta, eikä rupea tätä lyhyttä elämänjaksoa varten rakentamaan jotakin erikoista itselleen eikä täkäläiselle tulevaisuudelleen.
Edellinen on maailman usko. Kaikista aikamme kristillisistä korulauselmista huolimatta, kuulee perussävelenä niissä opetuksissa, joilla ihmisiä kasvatetaan, että ihmisen tehtävä on säästää itselleen varoja, turvata tulevaisuuttaan, koota rikkautta, täytyy siis kilpailla, täytyy pyrkiä eteenpäin virka-uralla ja niin edespäin. Semmoiset puheet osoittavat, että Kristuksen oppi elämän tarkoituksesta on nykyisessä yhteiskunnassamme ainoastaan ulkonainen kuori ja että tämän yhteiskunnan uskonto on oikeastaan yhä vielä pakanuuden kannalla (= elämän tarkoitus on personallinen menestyminen). Kaikkina aikoina, mutta erittäinkin meidän aikanamme tapahtuu ihmisissä ylimeno pakanuudesta todelliseen Kristuksen oppiin. Ihmiset kyllästyvät ajallisiin pyrintöihinsä ja haparoivat yhä innokkaammin semmoisia tarkoituksia kohden, jotka tekisivät heistä ajattoman hengen välittömiä palvelijoita. He eivät itse tiedä haparoivansa, ja he selittävät tilansa vaan toivottomaksi kyllästymiseksi kaikkeen. Kaksi eri uskoa ei sovi yhtaikaa samaan sydämmeen, ja jos ne sinne yhtaikaa pyrkivät, niin ne siellä muodostavat hivuttavan taistelun vallasta.
Ja nyt tuntuu minusta, kun ajattelen teitä lukevana kurssikirjojanne, kun kuvailen teidän ajatuksianne, teidän tulevaisuuden aikeitanne, — minusta tuntuu, että te juuri olette tässä tilassa.
Erityiset seikat oikeuttavat siihen otaksumiseen, että maailman usko ei ole vielä horjahtunut teissä. Te haluatte päästä paheestanne, mutta mistä syystä? Eikö vaan siksi, että pelkäätte sen tekevän haittaa teidän ruumiilliselle terveydellenne ja personallisille tulevaisuuden aikeillenne, erittäinkin niin ettette luule voivanne esiintyä maailman edessä semmoisena kuin tahtoisitte? Eikö teille ole ollut pääasia, että pääsisitte vaan inhoittavasta pahan muodosta, että voisitte päästä vaan teosta, ei siis likaisista ajatuksista, vaan siitä, mihin ne ovat teitä vieneet.
Mutta, uskokaa minua, juuri tämä teidän elämänkäsityksenne se on, joka ei jaksa antaa teille voimaa pahetta vastustamaan. Se se on, joka ei tee teille välttämättömäksi ajatuste puhtauden, ei voi yhdistää pyrintöä ajatusten puhtauteen yhteen teidän elämäntarkoituksienne kanssa. Ja juuri tähän teidän elämänkäsitykseenne on teidän omakin luottamuksenne niin vähäinen, että kiusauksen hetkellä ilman mitään vaivaa voitte hylätä kaikki ne syyt, jotka olisivat pitäneet päätöksenne mukaan estää teitä itse teosta, ja ajattelette, ettei voittaminen olekaan niin välttämätöntä.
Vasta toinen elämänkäsitys, käsitys, että te olette iankaikkisuuden lapsi, elävän Jumalan poika, voi tehdä teille ajatusten puhtauden elämän päämääräksi, ja antaa teille kiusauksen hetkellä selvän tunnon siitä, että voittaminen on välttämätön. Ei kukaan voi saavuttaa ajatusten puhtautta, jos hän siihen pyrkii vaan siksi, että se on hänelle tarpeen joitakin hänen omia tarkoituksiansa varten. Semmoinen elämäntarkoitus sitävastoin, joka on ikuisuuden antama, yhdistää ajatusten puhtauden niin itseensä, ettei sitä erillään voi ajatellakaan: pyrkiminen Jumalaa rakastamaan ei muuten voi tapahtuakaan kuin yhteydessä ajatusten puhtauden kanssa. Voi yhtaikaa pyrkiä personallisiin tarkoituksiin ja elää likasissa ajatuksissa, mutta yhtaikaa ei voi elää likasissa ajatuksissa ja pyrkiä tarkoituksiin, jotka perustuvat hengen palvelemiseen. — Samasta syystä on rukouskin ponneton, jos Jumalan lähestyminen on käsitetty ainoastaan jonakin apukeinona personallisiin tarkoituksiin pääsemiseksi. Elämä Jumalassa ei ole eläminen yhdelle ja rukoileminen toiselle, vaan se elämä on itsenäinen, kaikki muu on sitä varten. Eikä se siis voi olla sivutarkoituksena, jotta vaan omat varsinaiset tarkoitukset paremmin onnistuisivat. Niinkuin teidän on täytynyt kasvaa ulos siitä kehityskaudesta, jolloin vanhempainne käskyt määräsivät tekojanne, niin teidän nyt täytyy kasvaa ulos siitä kehityskaudesta, jolloin päätöksillä ja valoilla koetatte saada itseänne kieltäytymään pahasta, — kasvaa siihen elämään, jossa tekojanne määrää ymmärrys teidän elämänne tarkoituksesta, jota ette enää voi olla näkemättä.
Kysymys voiko ihminen omin voimin vapautua voimakkaasta vietistä tulee siis lähimaille ratkaistuksi näin:
Ihminen, joka elää omia personallisia tarkoituksiansa varten, on siinä tilassa, että vietin voittaminen on hänelle mahdoton. Mutta kun hänelle aina on mahdollista ruveta elämään toisia tarkoituksia varten, niin hänelle sen mukana on tie vapautumiseenkin auki. Vaikka siis ei ole teidän voimissanne edeltäpäin määrätä, mitä tulette tahtomaan aistillisuuden mielentilassa, niin on aina teidän voimassanne hetkenä, jolloin olette vapaa kiusauksesta, koko tuosta asiasta aivan riippumatta, perustaa itsellenne henkinen elämä. Syy, miksi kiusauksen hetkenä ette tahdo vapautua kiusauksesta on tietysti se, ettei teitä sillä hetkellä viehätä mikään muu.
Ja se on nyt tämä "välttämätön", jota ei ole ja jonka teidän täytyy itse itsellenne luoda. Ei ole semmoista uhkaa kuin käden tai silmän kadottaminen. Jos semmoista olisi, niin te varmaan pitäisitte välttämättömänä kieltäytyä. Sentähden teidän täytyy luoda itsellenne se kallis, se ikävöitty, se ylevä, joka menisi teiltä hukkaan sillä että laukeatte. — Varmaan on teille itsellennekin usein välähtänyt tämä ajatus ja olette kysyneet itseltänne kuinka saisin itselleni jotakin semmoista, joka kiusauksenkin hetkellä viehättäisi minua siinä määrässä, että voisin sen nimessä jättää aistillisen mielialan. Uusi henkinen elämä, joka synnyttyään on vähenemättä kasvava teissä, muuttuu teille vähitellen vastaviehätykseksi aistillisen viehätyksen rinnalla, ja te vihdoin voitte suorittaa tuon vaikean siirtymisen yhdestä mielialasta toiseen. Kun tämä uusi henkinen elämä on yrityksissä täyttää meissä elävän hengen tahto, siis teoissa, eli kiintymisessä ikuisuudelta saatuun tehtävään, niin kuuluu sen luonteesen, että ihminen rupeaa sitä rakastamaan, aivan niinkuin jokainen työmies kiintyy siihen työhön, jota hän tekee, — niinkuin äiti rakastaa lastansa, jonka hän on vaivalla ja tuskalla saanut synnytetyksi. Sen mukaan kuin yhä enemmän rakastatte uutta elämää, sen mukaan tulette vapautumaan aistillisuudesta. Ja vaikka tulisittekin uudestaan ja yhä uudestaan antautumaan taistelussa, niin te, ollen tällä pohjalla, ette enää joudu epätoivoon, niinkuin ennen päätöstenne rauetessa, vaan te tulette ajattelemaan: koska en nytkään voittanut, se osoittaa, etten vielä ole kylläksi rakastanut elämän henkeä.
Paitsi tätä pelastavaa voimaa itse kiusauksen hetkellä, on uudella elämällä vielä toinen ominaisuus, joka vapauttaa vanhasta pahasta. Se on se, että tämä elämä ja sen viehätys alituisesti kasvaa ja laajenee, ja sen mukana siis teille muodostuu yhä pysyvämpi ylevä, henkinen mielentila, jonka aikana, kuten tiedätte, koko kiusaus on mahdoton. Kasvaessaan se mielentila eli elämä työntää tieltään kaikki alhaisemmat mielentilat, niin että te yhä harvemmin tulette kiusauksen mielentilaan.
Sen sijaan, että olette tähän asti kulkeneet yleisen virran mukana ja uskoneet, että teidän on tekeminen sitä, mitä maailman opin mukaan ihmisen täällä on tekeminen, sen sijaan kuunnelkaa nyt teidän omaa, maailman hylkäämää lapsenmieltänne. Myöntäkää itsellenne rohkeasti, pelkäämättä, — että jos tekisitte, mitä teidän lapsellinen järkenne (Isän ääni) vaatii, niin te tarkoittaisitte ja tekisitte ihan toista kuin mitä nykyjään tarkoitatte ja teette. Ajatelkaa, mitä teidän olisi tekeminen, jos asettuisitte välittömälle rakkauden kannalle kaikkia ihmisiä kohtaan (johon käskee kaikkien ihmisten ja teidän järkenne). Ja huolimatta siitä, että teistä ehkä näyttää voimanne vähäpätöisiltä ja harjaantumattomilta, tehkää se, mitä voitte. Vaikka se näyttäisi kuinka pieneltä ja kömpelöltä tahansa, — vaikka epäilisitte, että joku voisi teille nauraa siitä, — se on kuitenkin tarpeellisempaa kuin mikä hyvänsä, mitä tähän asti olette tehneet maailman käsitysten ja määräysten mukaan. Siinä piilee teidän ainoa elämän tehtävänne, johon koko teidän luonteenne on ihan omansa, — johon juuri teidän ominaiset voimanne paraiten voivat tulla käytetyiksi.
Te lapsuudessanne aina olitte vakuutettu siitä, että olisitte voineet luopua paheesta ainoastaan yhteydessä täydellisen parantumisen kanssa, se on, yhtaikaa kaikilla muillakin aloilla parantuen. Miksi olette vanhempana jättäneet tuon oman oikean käsityksenne ja koettaneet kaikellaisten teorioiden avulla vapautua paheesta, mutta pysyä muuten entisellänne, — kunnes teissä nyt viimeiseksi on herännyt ajatus turvautua prostitutsiooniin. Uskokaa, että olitte lapsena oikeassa. Ja nyt kun voitte paremmin ymmärtää elämän suuren tarkoituksen, oman lähetyksenne, nyt sitä nopeammin, rohkeammin ja varmemmin muuttukaa kokonaan toiseksi. Uusi elämänymmärrys on tekevä teidät uudeksi.
Te ette ole vaan yksi noita syttyviä ja taas sammuvia molekyylejä maailman kaikkisuudessa, teidän tarkoituksenne ei ole joku aika elää ja sitten kuolla, vaan se henki, joka teissä on, te itse, olette "lähetetty" maailmaan, ja lähettäjänne on teidän luonanne ja on antanut teille kaikki, mitä tätä tarkoitusta varten tarvitsette. Semmoisena maailma odottaa ja kaipaa teitä, sillä on "eloa paljon, mutta työväkeä vähän."