ENSIMÄINEN KOHTAUS.
Sofia, Palvelustyttö, sitten Törnskjöld.
SOFIA (Nousee kangastuolilta.): Kuka kolkuttaa näin varhain porttia?
PALVELUSTYTTÖ (ikkunalta): Herranen aika, se on pormestari. Mitäs nyt?
SOFIA: Pormestari? Sinä näet väärin. (Menee ikkunalle). On kuin onkin
Törnskjöld!
PALVELUSTYTTÖ: Armollinen rouva, päästänkö häntä sisälle? Sanotaan, että hän on meidän herramme pahin vihollinen.
SOFIA: Ei hän ole vuosikausiin astunut meidän kynnyksemme yli.
PALVELUSTYTTÖ: Sitäpä on ylpeiltä! Kyllä pysyy portti aukaisematta.
Kolkuta, kolkuta paremmin!
SOFIA: Aukase hänelle! (Palvelustyttö menee vas. peräovesta). Tämä ei voi koskaan olla hyvä merkki! (Pormestari TÖRNSKJÖLD tulee vas. peräovesta). No, kuinka tämä on ymmärrettävä?
TÖRNSKJÖLD: Virka-asiassa.
SOFIA: Niin, Törnskjöld, kun vannoit, ettet meidän kynnyksemme yli astu, et silloin muistanut virkaasi.
TÖRNSKJÖLD: Onko sihteeri Samuel Cröell kotona?
SOFIA: Jos oikein arvaan, sinä tulet tänään, kun luulet tietäväsi, ettei hän ole kotona.
TÖRNSKJÖLD: Pelkäisin häntä tavata? Ha-ha-ha!
SOFIA: Mitä sinulla on asiaa?
TÖRNSKJÖLD: Sano sinä ensin onko hän kotona.
SOFIA: Matkoilla.
TÖRNSKJÖLD: En halua täällä useammin käydä. Sentähden—tuoss' on kirjallinen haaste hänelle saapumaan hovioikeuden eteen—
SOFIA: Mitä tämä on?
TÖRNSKJÖLD:—syytettynä useammista virkarikoksista, omavaltaisuuksista ja kavalluksista kruunun asioissa.
SOFIA: Mistä syytettynä?
TÖRNSKJÖLD: Hän on pitänyt vääriä kirjoja kuninkaallisen majesteetin sotaväen otossa, vapauttanut suosikkejansa, siirrellyt jalkaväestä ratsuväkeen ja ratsuväestä jalkaväkeen kunkin toivon mukaan, sitten hän on—
SOFIA: Törnskjöld, miksi te kaikki vihaatte häntä?
TÖRNSKJÖLD: Otatko tämän—tai tahdotko että naulaan sen oven päälle? (Sofia ottaa vastaan paperin, jonka panee pöydälle). Sinä toimitat tuon paperin minulle sittenkuin hän on kirjoittanut nimensä sen alle.
SOFIA: Voitko sanoa minulle, Törnskjöld, miksi te vihaatte häntä noin sammumattomasti.
TÖRNSKJÖLD: Kuten sanoin, minä teen ainoastaan mitä virkani käskee. Tietysti minun täytyy myöntää, ettei hän ole rakastettu meidän piireissämme,—ei todellakaan.
SOFIA: Mutta syy!
TÖRNSKJÖLD: Tjah—!
SOFIA: Se on kovin inhoittavaa, kun tuo puolitalonpoika sinuttelee ja lyöpi olalle aivan kuin hyvä tuttu?
TÖRNSKJÖLD: Ei ole todella miellyttävä tuo hänen röyhkeä, epähieno tapansa lyödä olalle: »no veliseni, kuta kuuluu?»—tuo täydellinen sokeus kaikille arvoerotuksille.
SOFIA: Ja kuitenkin hän on ylennetty kaikkien teidän ohitsenne maaherran käsikirjuriksi. Hänellä on terävä pää ja tarmokas mieli, eikö niin Törnskjöld?
TÖRNSKJÖLD: Rosenhane suosii häntä, käsittämätöntä kyllä.
SOFIA: Mutta sinä Törnskjöld, sinulla on erityinen syy vihata häntä kaiken tämän päälliseksi. Sinähän olit piireissäsi ajateltu Rosenhanen käsikirjuriksi.
TÖRNSKJÖLD: Se ei kuulu sinuun.
SOFIA: Tunnen sinut lapsuudesta. Aina tahdoit olla ensimäisenä ja loistaa muiden yli. Armahda sitä, joka tiellesi sattui! Ja nyt sinä, aatelinen, istut pormestarina, kun ei ole muuta, Hyi, hyi, sopiiko se aateliselle. »Se kirottu Samuel Cröell,» niinkö?
TÖRNSKJÖLD: Turhaan soitat suutasi. Mies on meille vastenmielinen, siinä kaikki. Hän on joutunut väärälle paikalle; talonpoika, joka tahtoo ritariksi pukeutua. Me emme kärsi häntä seuroissamme.
SOFIA: Ja senvuoksi hän on tehnyt itsensä syypääksi »kavalluksiin kruunun asioissa»!
TÖRNSKJÖLD: Juuri senvuoksi. Ja huomaa vielä, Sofia: hän on tehnyt ne rikokset, joista häntä syytetään: mutta jos hän vetäytyy täältä pois, paraiten jonnekin maaseudulle, niin voi hänen asiansa päättyä vähäpätöisiin sakkoihin tai kokonaankin sammua.
SOFIA: Minä ymmärsin teidät kohta! Ja jos hän siis ei vetäydy maaseudulle—?
TÖRNSKJÖLD: Laissa on määrätty kuolemantuomio,—niin Sofia.
SOFIA: Luuletteko nyt saaneenne toimeen kauan mietityn koston! Odota Törnskjöld! Samuel Cröell on niinkuin haukka, joka vielä istuu kannon nenässä, mutta kun se lentoon nousee, niin te kaikki hiivitte maassa ja pelkäätte, ettei se vaan iskisi teihin.
TÖRNSKJÖLD: No, no, myöhäistä on siivistä puhua, kun ne ovat leikatut. Kuinka sinä, vanhan aatelissuvun tytär, kärsit tuota talonpoikaa, on sinun asiasi. Syytä itseäsi. Kuitenkin, kuten sanoin, muuttakaa täältä, ja kaikki unohtuu.
SOFIA: Tässä alkaa taistelu elämästä ja kuolemasta.
TÖRNSKJÖLD: Tuon syytekirjan kanssa, joka on sinun pöydälläsi, on kaikki taistelu jo loppunut.
SOFIA: Totisesti, Törnskjöld, tämän jälkeen et ole ainoatakaan ilon hetkeä maistava, ja naurusi on kuivuva sinun huulillesi. Varo itseäsi! Minä olen tehnyt valan, ja se on pysyvä!
(Törnskjöld menee vas. peräovesta.)