VIII.
Susi ja Lammas.
(Mukaelma.)
Kesän kuuman heltehellä
Joen kylmällä vedellä
Janoansa sammuttaa
Rannikolla nuori lammas.
Susi julma, harvahammas,
Siihen tulla hurtattaa;
Sillä riippui pitkä kieli,
Lammast' alkoi tehdä mieli
Panna puolis-paistikseen.
"Voi sinua, pöllö rukka",
Hönkäsee kovasti hukka
Riidan syytä saadakseen,
"Minkätähden pohjaa potkit,
Ja minulta, konna, sotkit
Hyvän juoman kaikki näin?"
Pakohon ois lammasparka,
Joll' on luonto heikko, arka,
Juossut varvikkohon päin;
Vaan vavisten pelkäs' sutta,
Rupesipa oikeutta
Tuolta vielä toivomaan.
"Arvon herra", niin hän äänsi,
"Mikäs vasten virtaa käänsi
Veden vankan juoksemaan?
Alempana kappaletta
Kuin se, missä te oletta,
Minä raukka vettä join;
Kuinkas, vaikka potkimalla,
Sotkea ma virran alla
Teiltä, herra, juoman voin?"
"Vieläkö sä suurentelet
Ja minulle vastaelet,
Muuan tuhma, pöllöpää!
Kyllä kohta suusi suistan,
Niin — ja nytpä senkin muistan",
Susi julma ärjähtää,
"Sanoneesi mennä vuonna,
Että muk' olisin juonna
Minä verta uudeltaan."
"Tyhj' on teille juoru tuotu,
Kosk' en mennä vuonna luotu
Minä vielä ollutkaan."
"Sen sanoja jompi kumpi
Sinä taikka veljes ompi,
Siit' et pääse minnekään."
"Velje' ei oo mulla ollut.'
"Vaan sinulle nyt on tullut
Kosto siitä, että teidän
Paimenet ja koirat meidän
Sukuamme surmaavat;
Ja sovintouhriksensa
Nuoren lampaan rasvoinensa
Jumalatkin vaativat",
Pilkaten sanovi hukka,
Päälle käy, ja lammasrukka,
Vaikk' on syytöin, kuolla saa.
Kettu ja Korppi.
(Mukaelma.)
Aamuisissa alkoi olla päivä,
Aholla kuin juoksi kettu-räivä,
Joka etsi aamusuurustansa,
Sillä nälkä kurni suoliansa,
Kuin ei eileis-päivän syömisistä
Ollut paljon yhtään virkkamista.
Tuossapa nyt keksi korpin puussa,
Joll' ol' aika juustokyörä suussa,
Vesi kiehahtavi kielellensä,
Ja hänelle iski mielellensä:
"Milläs keinoin juuston tuolta saisin?
Jospa häntä hiukan narrajaisin!"
Ei oo millänsäkään, eikä juokse,
Hiljalleen vaan astuu korpin luokse,
Ja sanoo hänelle tultuansa,
Hunaja ja nöyryys huulillansa:
"Hyvä huomenta, Herr Korppeliini!
Voi, kuin teidän paitanne on viini!
Meillä muill' on päällä nahkatakki,
Mutta teill' on kiiltomusta rakki,
Teill' on myös jalassa saappahaiset,
Joiss' on alla aika anturaiset,
Sormukset soreat sormissanne,
Rengas kummassakin korvassanne:
Miestä kauniimpaa ja pulskempata
Ilman alt' ei taideta tavata;
Ja kuin ain' isommissa suvuissa
Laps' on harjoitettu lauleluissa,
Niin ajattelee typerä pääni,
Että teilläkin on kaunis ääni,
Käen sekä leivon voittaisitte,
Jos vaan laulamahan antauisitte."
Korppikos hyväksyi kiitostansa,
Laulajai muk' oli luulossansa,
Rykäsi — ja äänen raikahutti,
Että kangas toisen kaikahutti;
Juustopa pudota putkahtavi,
Ketun suuhun suoraan sutkahtavi,
Ja kuin korppi kaikkein ihmeheksi
Luuli laulaneensa, niin hän keksi,
Ett' ol' suurus suustansa pudonna,
Keksi, kuinka kettu, Lemmon konna,
Pojes juosta pötki juuston kanssa,
Ja hänelle nauroi juostessansa.
Matkaaminen.
(Mukaelma.)
Käeltä leivonen kysäsi kerran:
"Mist', ystäväni, mahtaa tulla se,
Ett' allit, vaikka matkanneet niin paljon,
Ei ole yhtään viisaammat kuin me?"
"Ne on pantu meille näyttämähän",
Käkönen vastasi ja naurahti,
"Ett' ei se paljo matkustaminenkaan
Voi tuhmaa tehdä viisahammaksi."
Kompia.
(Omatekoisia ja mukaelmia.)
Muutos.
Ainako oltuna lie kuni nyt, sitä en minä tiedä:
Poiat ne miehiä on, miehet on akkoja nyt.
Kelvotoin lahja.
Jaa' mitä tietänet mulle, ja siitä mä kiittävä oisin,
Itsesi annat sie, en sitä ottoa voi!
Viisas päätös.
Laiskuri Jussi, se mies unissaan oli juoksevinansa,
Siitäpä päättää hän maata ei konsanahan.
Toinen.
Maksavinaan rahoj' ol' unissaan tuo saituri Olli,
Tuhlaustaan katuen siitä hän hirttihen nyt.
Miks' ei?
Kaunistaa tämä kansa ja maalata kaikkea tahtoo,
Kartanot kellastaa, porttien puut punoaa.
Eikä se suinkaan tyytyä siihenkään toki malta,
Penkkiä, pöytiä myös, kaikkia nyt punataan;
Maalattiinhan tuo punaseksi jo lääväki meillä,
— Miks' ei Mamseli sais poskusiaan punata?
Hetan tukka.
Kuin kumma parjaus Hetasta nostettiin,
Hiuksensa hänen hoettiin mustanneen!
Se aivan valhe on, mä tiedän tarkoilleen:
Sen tukka musta ol' jo, kuin se ostettiin.
Kertulle.
Peilisi, Kerttuni, ei puhu totta; jos totta se lausuis,
Et sinä milloinkaan katsosi sen kuvahan.
Ostettu ja oma.
Valkeat hampaat Tildalla ompi, ja Hildalla mustat:
Yhdellä ostetut on, mutt' omat toisella on.
Eräälle tuttavalleni.
Kärsiä en sua voi, mutt' en voi lausua, miksi;
Sen vaan lausua voin: kärsiä en sua voi!
Joka päivä!
Eilistä jos humalaansa sä Heikin haisevan luulet,
Erhetyt: päiväkseen Heikki vaan kulloinki juo.
Rahalahjat.
Ainapa köyhäks' jäät, jos köyhä sä ollet, vel' Antti:
Ei rahalahjoja nyt muut kuni rikkahat saa.
Nuuna Naamanen.
Kas tuota pönkävatsaa harmaapäistä,
Sen naamaa rasvaista ja ymmyrjäistä!
Miks' nuorten kanssa juopi hän ja reuhajaa,
Ja tyttölöille turhaan suuta tarjoaa?
"Hän nuorra viihtyi aina vanhain vaimoin kanssa;
Nyt paennutta pyytäis kiinni nuoruuttansa,
Siks' poikamaisin pauhaa hän nyt vanhoillansa."
Hautakirjoitus.
Lepäävä vaivoistaan
On tässä Matti Nuoli,
Hän syntyi maailmaan,
Söi, joi, makais, ja kuoli.
Toinen.
Täss' haudassa lepää Grels Patrik Moilonen,
Jonk' ilman ei mitään sanota tehnehen;
Ja varmaan käännäksen hän vielä haudassaan,
Kuin hänen ristiään täss' ilman katsellaan.
Ovikirjoitus.
"Älkööt täst' sisähän kavaluus, vale, viekkaus käykö!"
Pietari kirjoittaa porttinsa kamanaan.
Tuon näki nauraja muu, toverilleen kohta se lausui:
"Mistäs kautta se mies pääsevi itse sisään?"
Suomikiihkoisia nekin!
(v. 1865.)
Voi suurisuita poikanulikoita,
Mit' ovat "harrastajoit'" ankaroita!
He Suomen kieltä ruotsiks' harjoittavat,
Ja aina muiden käyttää tarjoavat,
Vaan oppimaan sit' itse ovat laiskat
Tai kunnottomat, kurjat poikaraiskat!
Ostettu on oma.
Paavali ostaa lauluja, joit' ominansa hän laulaa:
Minkä ken ostanut on, on tosiaan oma sen!
Eräälle parrakkaalle.
Viisauden, miehuuden merkkinä partasi kasvaa:
Viisaspa ois sekä mies pukkiki partansa vuoks'.
Eräälle runoilijalle.
Väinämö oisit sie, erotus toden ei iso ookaan:
Kuin ukon kiel' sull' ois, mielesi myös hänen miel'.
Eräästä laulajasta.
Kuolon ennustaa yöhuuhkajan hirveä laulu,
Vaan Sipi kuin laulaa, kuolevi huuhkajakin.
Eräälle maecenatille.
Maecenas olisit sinäkin, vaan kahta sä puutut:
Taidetta tunne et, etk' ole myös rahamies.
Erään runoilijan haudalle.
Eläissäs rustasit runoja kuusi kirjaa,
Ja kuolit harmista, kuin niit' ei kukaan osta.
Eräs runoilija haudastaan.
Runoilijaks' ma ristittiin,
Sanottiin Skakespeariksi,
Verraksi Väinön väitettiin:
Muut' en mä ollut kuitenkaan
Kuin taitamaton tahruri
Ja hullu viinan juoja vaan.
Eräälle kirjailijalle.
Syy, miks' en minä tuo runotöitäni lahjaksi sulle,
On, ett' et sinäkään mullen töitäsi tois!
Luonnon viittaus.
Kuuntelemaan enemmän sinä kuin puhumaan olet luotu,
Koskahan yhden suun, korvia kaksi sä sait.
Eräälle recensentilleni.
Lauluni korjaajaks' rupesit, vaan heitä se toimi,
Ei sitä kannata pääs, kuin se on — lampahanpää!
Toiselle.
Karju kun kukkia tonkii, hanko sen kaulahan pannaan:
Täss' on tonkeistas kaksrivi kaulahas Sun!
Loppulaulu ja Laulunloppu.
Soisitte vielä laulavan',
Sanoen: vanha runo, soi!
Vaan munpa täytyy tunnustaan':
En enämmin mä laulaa voi.
Te tiedätte, kuin synnyttää
Pimeessä koteloisessa
Vähäinen luomus helmiä
Punaisen Meren pohjalla.
Kalleina joita kantelee
Sulotar sitten kaulallaan,
Niit' iloikseen ei mato tee,
Vaan kivustaan ja vaivastaan.
Juur näinpä runo-parkakin
Sydämessänsä sairastaa,
Ja laulaa lauluin hehkuvin
Vaan kipujaan ja vaivojaan.
Näin lauloin ennen minäki,
Kuin sydäntän' söi surun koi;
Vaan sydämen' tul' terveeksi:
En enämmin mä laulaa voi!