YHDESTOISTA KOHTAUS.
EDELLISET (paitsi Tuomasta). TILDA ja VIERAITA (tulevat sivuovesta.)
Kummellund (esittää Job'in seuralle. Job käyttäytyy tavallisella merimiehen tavalla tervehtiessään).
Rosennase (itsekseen). Mahtaneeko hän olla nuorimies? Voi, jos hän olisi naimaton! Kuinka hän on romantillisen näköinen tuossa yksinkertaisessa merimiespuvussaan. Ja kuinka hän käyttäytyy vapaasti ja miellyttävästi! Ah, jos hän olisi naimaton. (Menee Job'in luokse ja puhelee vilkkaasti hänen kanssaan).
Vesterkvist (kumartaa Kummellundille). Niinkuin näen, ovat majurin vieraat saapuneet, siis saan luvan poistua.
Kummellund. Ei millään tavalla! Jääkää tänne ja sitte syömme vähän voileipää teen kanssa.
Vesterkvist. Minulle ei millään lailla ole mahdollinen se kunnia, sillä olemme päättäneet herra Kurk'in kanssa viettää iltamme yhdessä.
Kummellund. Unohtakaamme äskeinen riitamme! Ainoan lapseni onni on tärkeä sydämelleni — — kun vaan voisin saavuttaa lankoni ystävyyden, niin (jatkaa puhettaan Vesterkvistin kanssa).
Rosennase (itseks.) Hän on naimaton! — — Se oli siis länsimeren aalloista, kun minun ihanteeni löytyi! Minä tahdon mielistellä tuota rauhatonta lintua, ei muun tähden, kuin näyttääkseni majurille, että elämäni onni voi kukoistaa ilman häntäkin.
Kummellund (Job'ille) No, mitä pitää lankoni olostaan täällä? Saako luvan olla? (tarjoo hänelle nuuskaa kultasesta rasiasta).
Job (ottaen nuuskaa) Kiitän nöyrimmästi! Tuo on mahdottoman kaunis ja kallisarvoinen nuuskarasia.
Kummellund. Niinkö lanko pitää? Jos lanko suvaitsee, niin on hyvä ja pitää sen todisteena siitä ilosta, joka valtasi mieleni, nähdessäni sinut jälleen. (Ojentaa Job'ille rasian).
Job (ottaa rasian). Kiitän tuhannesti — (erikseen) Mikä on mennyt tuohon ihmiseen? (katsoo kummastellen rasiaa) Tämäpä onnenpotkaus! (pistää nuuskaa suuhunsa).
Kummellund (eriks.) Se oli onnellinen ajatus — se tulee tuottamaan minulle rasian oikeista helmistä ja jalokivistä tämän sijaan.
Eräs herra (Job'ille). Herra tukkukauppiaalla kuuluu olevan viisitoista laivaa merellä?
Job. Onko minulla viisitoista laivaa? Sepä kummallista! (Erikseen). Kyllä minulla nyt on tuuli purjeissa, sen kyllä huomaan, mutta laivoja, niitä en ole koskaan vielä huomannut.
Herra. Onko herralla tukkukauppiaalla tapana vakuuttaa laivansa?
Job. Vakuuttava? Minä en ole koskaan vakuuttanut mitään, minä!
Herra. Mutta voisihan tapahtua, että kadottaisitte jonkun joskus, kun ovat vakuuttamattomia.
Job. Kuinka se voisi tapahtua, kun ei minulla koskaan ole ollut mitään kadotettavaakaan?
Herra (nauraen). No, länsi-intialaiselle istutusmaiden omistajalle ei tunnu, vaikka joku laiva silloin tällöin hukkuisikin. Toista se on meillä.
Job (eriks.) Tämä on jotain käsittämätöntä, tämä! Kaikki ovat niin erinomaisen kohteliaita minua kohtaan. Olen hiukan tottumaton siihen.
Vesterkvist (Kummellundille). Hän esittää osansa hyvin. Uskoisiko kukaan, että tuon takin alla piilee miljoonien omistaja?
Kummellund. Hm, hm! Setää, jolla on hiukankin terävä näky, ei petetä niin helposti.
Rosennase (Job'ille). Onko herra Kurkilla paljon tupakkaa?
Job. Jos minulla on tupakkaa? Sitä ei minulta puutu koskaan (ottaa esiin tupakkakäärön ja näyttää sitä Rosenn:lle). Jos haluttaa, niin elkää vastustelko.
Rosennase (ottaa käärön). Kuinka suloista on edes nähdäkin Amerikan, tuon vapaan ja onnellisen maan tuotteita.
Job (eriks.) Jota ostin Strömbergin puodista tuosta vastapäätä.
Rosennase. Tahdon kätkeä sen kukkaini ja muistoesineitteni joukkoon. (Kätkee käärön poveensa). Amerikassa löytyy varmaan paljon papukaijoja — ne puhuvat varmaankin sangen kielevästi ja elävät luultavasti hyvin vanhoiksi?
Job. Niin, jos ne saavat elää kauan!
Rosennase. Oi, miten aina olen toivonut itselleni papukaijaa!
Job (Kummellundille). Herra majuri on kovin hyvä minua kohtaan — olen saanut paljon kovaa kokea elämässäni — olen saanut kalliisti maksaa nuoruuden syntini — — köyhyys ja kurjuus ovat tulleet rangaistuksekseni.
Kummellund. Ah, paras lankoni, köyhyys ei ole mikään häpeä.
Vesterkvist (laskee kätensä Job'in olkapäälle). Mies parka, kun on niin köyhä (nousee korolleen, kiertäen itsensä ympäri).
Kummellund. Kaikki ihmiset eivät voi olla rikkaita (nauraa).
Job (itseks). Minä luulen, että he nauravat minulle. Jopa rupean tuntemaan sukulaiseni.
Tilda (Job'ille). Kuinka meistä on hauskaa että eno on tullut tänne taas. Minä olin aivan pieni tyttö, kun eno matkusti täältä.
Job. Niin oli, pieni sisareni tytär oli silloin vasta kolmen korttelin korkuinen, ja nyt hän on jo koko pitkä neitsyt.
Westerkvist. Niin, Tilda, meidän on kiittäminen enoasi paljosta. Tietäisitkö, miten hyvä hän on meitä kohtaan ja miten hyvin hän meille kaikille soisi.
Job. Minä kiitän nöyrimmästi — jos niin on, niin sitä parempi. Kyllä tahto on hyvä, mutta —
Westerkvist. Eläkäämme yhdessä onnellista elämää, emmekä koskaan erotko toisistamme.
Job. Siihen olen minä hyvinkin tyytyväinen! (eriks.) Sillä hitto vie, en tiedä minne oikeastaan nyt menisin ja mitä toimittaisin.
Westerkvist. Kunnioitettu eno — sallikaa että minäkin käytän sitä nimeä — tämä päivä on onnellisin elämässäni, sillä olen juuri Tildan arvoisalta isältä saanut Tildan omakseni.
Tilda (isälleen). Ah, isä! Eikö tämä liene vain unta?
Kummellund (hämillään). Niin, minä lupasin ajatella asiaa, mutta — mutta —
Vesterkvist. Meiltä puuttuu vain enon siunaus enää.
Job. Jos voin niin vähällä palvella, niin hyvinkin mielelläni, mutta —
Vesterkvist. Se on vaan pieni lisä siihen kaikkeen, mitä jo olette meidän edestämme tehnyt.
Job. Mitä minä olen tehnyt?
Vesterkvist. Te koetatte maailmalta pitää salassa hyvät työnne, jalomielinen mies, mutta meidän kiitollisuutemme saattaa toiveenne tyhjäksi. Ne viisikymmentä tuhatta, jotka olette määrännyt Tildan hääpäivänä hänelle maksettavaksi, ei liene mielestänne suuriarvoista!
Kummellund, Rosennase ja Tilda (yht'aikaa) Viisikymmentä tuhatta!
Job (hämillään). Viisikymmentä tuhatta! Olenko minä määrännyt viisikymmentä tuhatta? (Eriks.) No, onko sitte ihme, jos itse olenkin aivan ilman varoja! Siinä palkka hyvästä sydämestäni. (Kovaa) Mutta oletteko Te kaikki hulluja? Tahdotteko tehdä pilaa köyhästä sukulaisestanne?
Vesterkvist. Tule tänne Tilda, syleilkäämme yhdessä rakasta enoa ja pakoittakaamme hänet ottamaan vastaan se kiitollisuuden tunne jonka olemme hänelle velkaa. (syleilee Jobia.)
Tilda. Soisin, että aina olisimme enon rakkauden ansainneet! (syleilee Job'ia).
Job (tukehtumaisillaan syleilystä). Tämäpä nyt tuhat tulim — —
Vesterkvist (pitäen kättään Job'in suun edessä). Ei, viisikymmentä tuhatta se oli, mutta siunauksenne on meille kalliimpi kuin kultanne.
Kummellund. Viisikymmentä tuhatta — minä siunaan teidät, lapseni (yhdistää nuorten kädet).
Job (irtautuen heistä). No, ottakaa ne sitte ja minun viisitoista laivaani myöskin kaupanpäälle!
Kummellund. Minua ilahuttaa kuulla, että olet rikas ja hyvinvoipa, mutta olisin kuitenkin suonut olevan toisin, niin että jollakin tavalla olisin voinut osoittaa, miten rakas vaimovainajani ainoa veli minulle on.
Job. Hä!
Kummellund. Voi, minun autuas vaimoni, miten minä kaipaan häntä! (itkee).
Job (syleilee häntä). Voi minun lankoni!
Rosennase (Job'ille). Onnittelen teitä kaikesta sydämestäni — ja kuitenkin, sitä en voi kieltää, pidin teistä enemmän, kun vielä olitte silmissäni köyhä, yksinäinen ja hyljätty!
Job. Hä?
Rosennase. Minä olen valvonut Tildaa koko hänen lapsuutensa ajan — olen johtanut hänen ensimäisiä askeleitaan tässä elämässä, ja hän on aina ollut kiltti ja hyvin oppivainen lapsi. (Itkee ja pyyhkii silmiään).
Job (syleilee häntä). Ah, neitiseni! (itkee).
Rosennase. Ah, herrani, tämä päivä on onnellisin elämässäni.
Job (liikutettuna). Niin myös minun! Tulkaa syliini! (syleilee Kummellundia ja Rosennasea samalla kertaa). Ah, lankoni; neiti kulta!
Kummellund. Kerro nyt omaisuuksistasi ja tiloistasi Rio Janeirossa.
Job. Minun tiluksistani? Pitääkö minun kertoa omaisuuksistani? Kaikista omaisuuksistani? — — No, samapas tuo! Kuulkaa sitte!
Laulu n: o 3
(Sävel: Fredman'in epist.)
Merestä minulle aartehia pyörii,
Tuhannet orjat mun pelloillani hyörii,
Kas siellä, miss' on Rio, Rio, Rio Janeiro!
Mulla on neekerejä, väkeä se mustaa,
Tuhannet määrät — ja vanhin niist' on Kustaa,
Kas siellä, j. n. e.
Kameelia sata mulla, niissäkös on rasvaa,
Kaneelia runsahasti pelloillani kasvaa,
Kas siellä, j. n. e.
Rusinoilla siellä vainen eletähän aina,
Aatamin ja Eevan puku se ei paljon paina,
Kas siellä, j. n. e.
Vuorista suoraan saapi hopioita,
Kultaa kasvaa kaikkialla niinkuin perunoita.
Kas siellä, j. n. e.
Jokainen mökki on niinkuin linna suuri,
Härkienkin ruokana on paras punajuuri,
Kas siellä, j. n. e.
Rio Janeiro on maailman paras paikka,
Valhetta jos lasken, niin piru vieköön vaikka!
Hei Rio, Rio, Rio, Rio, Rio Janeiro!
Väliverho.