Alkusanat.
Jo siitä on muutamia vuosia, kuin minä tein ensimmäisen pitkän matkani kanootilla. Sitä ennen olin ollut innokas astuskelija ja kesäaikoina kuljeksinut, laukku seljässä, ympäri maita. Nyt olin oppinut tuntemaan matkailijalle uuden kulkuneuvon, ja se on joka vuosi houkutellut minua uusille matkoille.
Kanootilla pitää Sisä-Suomessa matkustella. Kanoottimatkailija määrää vapaasti retkensä, pitämättä lukua tavallisista kulkuteistä, ja jos hän tahtoo poiketa maamatkalle, jätetään vene rannalle, jossa se palatessa on valmiina kantamaan häntä edelleen, taikka myöskin saattaa sen edeltä päin lähettää seuraavan matkan alkupäähän. Hän nauttii kaikkia jalkaisin matkustajan etuja eikä kuitenkaan ole kahlehdittu maahan.
Kanootilla! Mutta sehän on vaarallista, sitä paitsi vielä väsyttävää, epämukavaa j.n.e. Niin, vastaväitteitä tosiaankin on paljo suunnitellessa kanoottimatkaa. Ehkäpä sen tähden muutamat kuvaelmat kanoottielämästä voisivat haihduttaa tuota epäluuloa ja jonkun verran innostuttaa koettelemaan tätä vaarallista kulkua sekä olla ohjeena varustautuessa.
Kuvaukset, vähäksi osaksi ennen julaistuja Sporten nimisessä aikakauskirjassa ja Matkailijayhdistyksen 1888 vuoden vuosikirjassa, eivät ole saadut varsinaisilta urheiluretkiltä, joilla nopeus tai hyvät tulokset ovat tarkoituksena. Soutu on ollut ainoastaan kulun välittimenä, soutaja oikeana matkailijana, joka on malttanut rauhassa nauttia kaikkea, kuin on sattunut eteen, ja levätessään katsella seutuja, joissa on käynyt. Matkan huviin nähden ovat siis voimat olleet vähempi-arvoiset kuin avoin mieli ja kevyt sydän. Kanootti on tullut kulkuneuvoksi matkailijalle, yhtä hyvin naiselle kuin miehellekin.
Helsingissä joulukuussa 1890.
Tekijä.