ESIPUHE.
Puhuttelu.
Puhuttelija: No tehän olette taas tekassut uuden romanin.
Kirjailija: Niin hullusti on tosiaankin käynyt! Tiedän kyllä siitä kovasti rangaistavan, mutta en voinut pidättäytyä.
Puhuttelija: Minun ymmärtääkseni on koko lailla epäjohdonmukaista moittia kirjailemista ja kuitenkin sitten itse kirjailla. Myönnättekö sen?
Kirjailija: Myönnetään!
Puhuttelija: Myönnätte siis toimivanne epäjohdonmukaisesti?
Kirjailija: Se on totta. Minä olen niinkuin kaikki maailmassa kehityksen lakien alainen, ja kehityshän edistyy taka-askelinkin. Tämä romani on myöskin pieni taka-askel, mutta älkää siitä suuttuko. Parin vuoden päästä lakkaan kokonaan tekemästä romaneja, näytelmiä ja runoja, jos suinkin mahdollista!
Puhuttelija: Mihinkäs toimeen te sitten ryhdytte?
Kirjailija: Aijon tulla puhuttelijaksi. Olen tosiaankin sitä ajatellut. Katsokaas, minä olen väsynyt arvaamaan ihmisten aikomuksia, varsinkin kun he kirjottavat kirjoja; teen kuin te: menen ja kysyn heiltä. Mutta palatkaamme asiaan! Mitä pidätte uudesta kirjastani?
Puhuttelija: Se on mielestäni huonosti tehty. Se ei ole johdonmukaisesti kehitetty.
Kirjailija: Te olette tosiaankin oikeassa! Se ei ole loppuun saakka kehitetty. Siinä on asian ydin. Aikomukseni oli kertoa koko joukon tapauksia, tavallisia tapauksia miehen jo vaimon keskinäisestä suhteesta, ei neljää poikkeustapausta niinkuin rouva Edgren, eikä ihmetapauksia kuin Ibsen, mitkä kuvaukset sitten otetaan kaikkien tapausten kaavaksi. Siitä syystä olen vaan kertonut illallisista Stallmästargårdenilla, missä on kahta lajia lohta, dilliä, tuoretta gurkkua, pieniä pihviä, espanjan-sipulia, kukkopoikaa ja mansikoita. Sitäpaitsi on minulla rapuja (naarasrapuja) Rejnersillä, pannukakkuja Djurgårdenilla; Norrtullsgatanilla puisto, jossa on kukkiva omenapuu, kuudenlajisia kukkia ja pari yökehrääjää. Vielä on minulla Adolf Fredrikin kirkko, yksi floretti ja vähintään kolmekymmentä merimiessanaa, mitkä olen ottanut merenkulkusanakirjasta! Eikös se ole kylliksi realistista?
Puhuttelija: Kyllä, mutta olisitte kirjottanut jotakin kornetti Vanadiksesta tai kuvannut luontoa Schweizerdalenissa, mitä niin hyvin osaatte. Kuvaukset eivät ole, niinkuin jo sanoin, täydelliset. Sitäpaitsi on kirjanne epäsiveellinen. Myönnättekö sen?
Kirjailija: Se on kyllä sitä teidän käsitteittenne mukaan, sillä jos siveellisyys on sitä miksi se on tullut, rikos luontoa vastaan, niin silloin on kirjani epäsiveellinen, se kun on luonnon mukaan kirjotettu.
Puhuttelija: Tulemme taas Rousseauhon, ja siihen ei tarvitse mitään vastata! Mutta kolmanneksi on teidän kirjanne vanhoillinen. Te joka olette mukamas vapaamielinen, ivailette naiskysymystä. Kuinka sitä uskallatte?
Kirjailija: myönnän kyllä, että vaaditaan suurempaa rohkeutta ajan muotihulluuden ivaamiseen, kuin virran mukana kulkemiseen!
Puhuttelija: Voitteko sanoa nykyistä naiskysymystä hulluudeksi?
Kirjailija: Yhtä rikollista on tahtoa vapauttaa naista luonnosta kuin miestäkään. Painakaa se mieleenne, herra puhuttelija, että nykyiset yritykset naisen vapauttamiseksi luonnosta ovat sellaisessa kapinassa luontoa vastaan, että ne rankaisevat itsensä. — Mutta jos haluatte lukea alkulauseeni, niin saatte kuulla täydellisesti mitä minä ajattelen asiasta. Haluatteko?
Puhuttelija: Lainaisin sen mieluummin.
Kirjailija: Ja painattaisitte sen! Mielellään! Sitä parempi kuta useammat sen saavat lukea. Tässä se on!