III
Siis vihdoinkin Havre de Gracessa sinut saavutimme, sa poistuva kesä, ja mätäkuunlämpö, ensiluokan höyrylaivalla, vauhdilla kahdentoista solmun. Terve, Havre, Normandian Gosen Jumalan armosta! Terve, Ostende-osterit, ja Chablis-viini. Ja kymmenin kerroin terve teille, meloonit keltaiset, sinipunervat artisokat, rypäleet ruskeat, tulenkarvaiset tomaatti-heelmät! Terve, Café Tortoni, monopoolisikaris, terve, terve, sun kahvisi musta! Papukaijat, suukkonen teille, mesilinnut, teillekin, jotka Läns'-Intian kävijät matruusit sivistymättömät toivat Brasiliasta! Akaasiat, käteni tässä, myös teille, te plataanit leveälehdet, jotka suuria aivojani estätte päivän paahtamasta! Kas tässä jalkani, kengänkiillottajat, ja vihannes-eukot! Sylinantini sulle, oi suvi, mi pakenit häpeällisesti vanhasta Ruotsista aivankuin minä! Et sietänyt varmaan ilmanalaa, sa pohjan avioton lapsi, sa suven ja auringon poika. Mun kunnioitukseni, min velkapää säätyläismiehenä olen, mun ruotsalaisen-ryömivä kunnioituksein sun keltaista moskaasi kohtaan, kunnianarvoisa Seine, katuojista, laskutorvista juosseen kirjeenvaihtajain ihannoiman, naisnäyttelijöitä palvelevaisen, maanpiiriä parantavaisen Parisin; sinut nähnyt oon, Seine, miten uomassas ryömit kuin jättiläisankeriainen; pois syntisi pestäkses, Parisin kloakkisynnit maailmanmeressä! Sinut nähnyt oon, Seine! Nyt Parisin nähdä ma tahdon — ja elää!