MAAHAN ASUTTUNEET VAKOOJAT
Tällaiset vakoojat asettuvat yleensä vuosikausiksi vakinaisesti asumaan siihen maahan, jossa heidän aikomuksensa on toimia. Jotkut harvat heistä ovat korkeassa yhteiskunnallisessa asemassa — enimmäkseen henkilöitä, jotka rikastuttuaan haluavat saada korkean ritarimerkin tai muuta imartelevaa tunnustusta ansioistaan. Mutta pääosa kiinteästi asuttuneista vakoojista on alempaa säätyä ja kuuluu vakinaista palkkaa nauttivaan vakoojaluokkaan.
Nämä vakoojat toimivat asiamiehinä, ottavat vastaan ja toimittavat edelleen kaikkia salaisia määräyksiä ympäri matkusteleville vakoojille sekä lähettävät näiden antamat ilmotukset vakoilutoimen päämajaan. He koettavat myöskin hankkia itsenäisesti kaikenlaisia tietoja, joita sitten selostavat kotimaahan.
Muuan näitä tällaisia vakoojia, Steinbauer, oli monias vuosi sitten saksalaisen vakoilutoimen »pääpostilaatikkona» Englannissa. Hän kuului virallisesti keisari Wilhelmin seurueeseen, kun tämä kävi viimeisellä vierailullaan Englannissa ja otti hän kuninkaan vieraana osaa kuningatar Viktorian muistopatsaan paljastusjuhlallisuuksiin.
Steinbauer keksittiin kun muuan hänen asiamiehistään, jota oli kolmen
vuoden ajan pidetty silmällä, vangittiin ja asetettiin oikeuden eteen
Lontoossa. Saksalaisten vakoojien menettelyistä saatiin lisäselvyyttä
Karl Ernstin paljastuksen yhteydessä, jolloin joutuivat kiini Schröder,
Gressa, Klare ja monet muut.
Muuan entinen saksalainen upseeri, Carl Lody, ammuttiin tuonaan Lontoossa sen johdosta, että hän oli sodan aikana lähettänyt meidän laivastostamme salaisia tietoja Saksaan. Häntä vainuttiin kauvan aikaa, ja hänen kirjeenvaihtoansa avasi ja piti silmällä meidän vastavakoilupoliisimme, niin että hänen Saksaan lähettämänsä tiedot olivat jo kauvan ennen hänen vangitsemistaan sotaministeriömme tiedossa.
Kuuluisimpia kaikista viime aikoina paljastetuista vakoojista oli tohtori Karl Graves. Tämä saksalainen joutui vakoilustaan kiini Skotlannissa ja tuomittiin 18 kuukaudeksi linnavankeuteen, mutta päästettiin kohta jälleen vapaalle jalalle, ilman että syytä virallisesti selitettiin. Hän kirjoitti sittemmin toiminnastaan huomiota herättäneen kirjankin; ja merkille pantavaa on, että hänen kirjevaihtonsa Saksan vakoilukeskuksen kera kävi tullen ja mennen kirjekuorissa, jotka olivat varustetut tunnetun englantilaisen rohdosliikkeen Burroughs & Wellcomen nimileimalla. Hän oli olevinaan lääkäri ja lähetti kirjeensä erään Brysselin hotellinisännän tahi erään Pariisin muotiliikkeen välityksellä sekä peri saamansa kirjeet muutaman vähäpätöisen Lontoon tupakkakaupan kautta.
[Graves antautui nim. vuorostaan englantilaisten vakoojaksi kunnes kyllästyneenä koko toimeen erosi vakoojanammatista ja julkaisi entisestä toiminnastaan erinäisiä kuvauksia. Suom. huom.]
Muuan näistä kirjeistä joutui sitten harhateille, syystä että hänen nimensä eteen oli osotteeseen merkitty väärä alkukirjain. Postilaitos palautti sen Burroughs & Weilcomen liikkeeseen, missä kuori avattiin ja sen sisältä tavattiin saksankielinen kirje ynnä setelitukko. Kirjeestä kävi selville, että rahat olivat palkkiota hänen toimittamistaan palveluksista. Se seikka herätti epäluuloja Gravesia vastaan. Häntä ruvettiin pitämään silmällä, ja viimein huomattiin olevan syytä vangita hänet.
Graves on itse selostanut toimintaansa julkaisemassaan kirjassa »Erään saksalaisen vakoojan paljastuksia». Siinä hän kertoo, kuinka huomasi tulleensa vainuamisen esineeksi seuraavasti: Kerran kotia palatessaan hän oli pannut merkille, etteivät hänen tuolille jättämänsä vaatteet olleetkaan enää samassa järjestyksessä, mihin hän ulos lähtiessään ne oli jättänyt. Hänen kysyttyä emännältään, oliko huoneessa sillävälin käynyt ketään, vastasi tämä ilmeisesti hämillään, ettei ainakaan ketään vieraita ollut voinut siellä käydä. Graves kysyi sitten, oliko ehkä räätäli pistäytynyt talossa. »Kyllä», myönsi emäntä; mutta kun hän kohta sen jälkeen tiedusteli asiaa puhelimitse räätäliltään, kielsi tämä jyrkästi käyneensä siellä.
Totta tosiaan tuntuu olo sangen tukalalta, kun havaitsee joutuneensa salattujen silmien huomion esineeksi, sen voin vakuuttaa omasta kokemuksestani — varsinkin kun tietää olevansa syyllinen ja ansaitsevansa olla urkittavana.