II
KAIKKIEN SUOSIKKI.
Kuumissaan, huohottaen ja jännittyneenä juoksi kaunis emäntä juoksemistaan raidan juurella olevan pöydän ympäri seppä Sándorin ajaessa häntä väsymättä takaa. Seppä oli kumminkin juonut jo niin paljon tuota hyvää viiniä, josta Heven maakunta on niin kuuluisa, ettei hän pysynyt tarpeeksi vakavasti jaloillaan voidakseen onnistua takaa-ajossaan.
Emäntä seisahtui pöydän toiselle puolelle ja painoi molemmin käsin sydäntään, jonka hurja takaa-ajo ja nauru olivat panneet kovasti sykkimään. Seppä Sándor oli pysähtynyt toiselle puolelle, ja molemmat katsoivat nyt toisiinsa ollen valmiit uuteen juoksuun, nuorten talonpoikien lyödessä vetoa toisen tahi toisen puolesta ja kehoittaessa kumpaakin uudistamaan taistelun. Silloin kiertyi nopeasti, ennakolta ollenkaan varoittamatta, pari vahvaa käsivartta kauniin Lotin ympärille ja pari äänekästä suukkosta painettiin hänen hymykuoppaisille poskilleen nauravan äänen huutaessa pöydän toisella puolella seisovalle jättiläiselle:
»Aloitit aivan väärin keinoin, ystäväni Sándor. Näin sen pitää käydä, eikö pidäkin Lotti?»
Ja vastusteluista huolimatta onnistui uusi tulokas ryöstämään vielä suukkosen tahi pari kauniilta emännältä. Sitten nosti mies hänet kokonaan maasta, kantoi hänet ravintolan ovelle ja saatettuaan hänet turvallisesti seurusteluhuoneeseen sulki hän oven ja kääntyi iloisesti nauraen seppään päin, joka mukaantui nurkumatta tappioonsa.
»Tule juomaan pullo viiniä kanssani, Sándor, tuon menettämäsi suukkosen korvaukseksi», sanoi uusi vieras hyväntuulisesti. »Lotti, kyyhkyseni», huusi hän koputtaen oveen, »niin pian kuin pieni sydämesi on hieman tyyntynyt, tuo tänne niin paljon viiniä, että sitä riittää kaikille. Ja te, mustalaiset, soittakaa joku niin iloinen sävel kuin suinkin vain osaatte meidän muiden juodessa malja hyvän toveruuden, kauniiden naisten ja rakastamamme Unkarin, jota Jumala siunatkoon ja varjelkoon, kunniaksi».
Nuorten talonpoikien iloisessa puheessa ja tarttuvaisessa naurussa ei voitu huomata mitään vastustavaa. Lotti ilmestyi pian näkyviin nyrpeänä, mutta sievästi, tuoden mukanaan puoli tusinaa uusia pulloja, jotka hän asetti pöydälle, varoen kumminkin joutumasta mieluisan vastustajansa läheisyyteen.
»Oletko todellakin niin vihainen Sándor'ille, Lotti?» kysyi uusi vieras hymyillen. »Hän kai halusi vain suudella sinua, ja varmasti olet sallinut hänen tehdä sen ennenkin aiheuttamatta tällaista melua».
Lotti kohautti hartioitaan ja vastasi hieman pahansuovasti:
»Kysy häneltä, András, miksi riitelimme, miksi hän halusi suudella minua ja miksi en sallinut sen tapahtua, niin näet, rupeaako hän kertomaan sitä sinulle».
Sitten hän kiiruhti takaisin ravintolaan, mutta ennenkuin hän lopullisesti sulki oven, kääntyi hän ja lisäsi:
»Se tapahtui senvuoksi, että he puhuivat roskaa kartanon omistajasta ja hänen myllystään. En sallinut sen jatkua, sillä tiesin, että jos sinä olisit ollut täällä, et olisi sallinut sellaista».
Ja huudettuaan tämän hyvästiksi paukautti tuo pieni riemuitseva olento seurusteluhuoneen oven kiinni, ja pian kuultiin hänen kimein äänin laulavan jotakin vaatimattoman soiton säestykseksi.
Nuoren emännän pahansuopa lyhyt puhe tukki kumminkin vähäksi aikaa pihassa kasvavan varjoisan raidan juurella istuvien miesten suut. Nuoret paimenet ja talonpojat käyttäytyivät kuin lapset, joita on nuhdeltu jostakin. He eivät koskeneetkaan viiniinsä, vaan tuijottivat vaitiollen ja noloina eteensä, meluisan jättiläisen ja kaikkia muita viisaamman Berczin poltellessa piipussaan olevan tupakan loppuun ja katsoessa silloin tällöin salavihkaa uuteen tulokkaaseen.
»No niin, mistä tässä sitten oikeastaan onkaan keskusteltu?» kysyi viimeksimainittu katsoen hyväntuulisesti hymyillen miehiin.
Kukaan ei vastannut.
»Siis tuo kirottu höyrymylly jälleen, luullakseni», lisäsi hän huokaisten.
Vastausta ei kuulunut nytkään pitkään aikaan. Vihdoin naurahti vanha
Berczi:
»Tiedättekö, että se aloittaa jumalattoman toimintansa ylihuomenna,
András?»
András nyökäytti päätään.
»Ja luullakseni ylihuomenesta alkaen saamme kaikki ruveta näkemään nälkää, sillä sittenhän ei ole enää mitään työtä kunniallisten ihmisten tehtäväksi kuin piru sytyttää savuavan nuotionsa, kylvää, leikkaa, sitoo ja jauhaa Jumalan viljaa Jumalan maalla», lisäsi kylän oraakkeli.
»Ja juuri kun tuo pieni kissa keskeytti minut, olin sanomaisillani…» sanoi seppä Sándor.
Mutta András laski tyynesti karkean ruskean kouransa jättiläisen käsivarrelle ja keskeytti tyynesti iloisin äänin:
»Aioit kai sanoa, Sándor, näiden muiden äänettömin suostumuksin, koska he tietävät sen olevan totta, ettei teihin kuulu, mitä piru ja kartanon omistaja tekevät Bideskut’issa, sillä onhan Keményn András vielä Kisfalu'ssa. Hänellä on vielä työtä kaikille sitä haluaville ja hänellä on niin pitkä kukkaro, ettei kenenkään, joka asuu peninkulmienkin päässä, tarvitse kärsiä muutakaan puutetta, saati sitten nälkää.»
Seurasi jälleen pitkä vaitiolo ja kaikki näyttivät häpeävän yhä enemmän. Mustalaiset soittivat liikuttavaa ja sydämeenkäypää unkarilaista kansanlaulua, jonka sävel voi pehmittää kovimmankin kuulijan sydämen.
»Olet kunnon mies, András», sanoi kylän oraakkeli seppä Sándorin juodessa haarikallisen viiniä vapautuakseen kurkkuun nousseesta vaivaavasta palasta, »mutta…»
»Siinä ei ole mitään muttaa, toverit. Meidän on tuettava toisiamme, ja uskokaa puhettani, kun sanon, että tuo puhe pirusta on sulaa hullutusta. En voi selittää tuota kaikkea teille, mutta isä Ambrosius lupasi minulle tänä iltana, että hän huomenna saarnan asemasta selittää teille tarkasti, miten maissi kartanon omistajan uudessa myllyssä jauhetaan jauhoiksi. Silloin ymmärrätte sen luullakseni yhtä hyvin kuin minäkin, ja kunnes se tapahtuu, pyydän teitä unhottamaan tuon kirotun myllyn tahi ainakin sen ajattelemisen. Nyt on jo myöhäinen ja minulla on pitkä ratsastusmatka kotiin, joten teidän on luvattava minulle, ettette ajattele koko myllyä, ennenkuin huomenna jumalanpalveluksen jälkeen. Pyydän tätä teidän itsenne ja terveytenne vuoksi», lisäsi hän kohottaen haarikkansa. »No, lupaatteko?»
»Lupaamme!»
Vastaus oli yksimielinen. Selvästi oli tuo nuori talonpoika hyvin rakastettu, koska hänen sanansa olivat vaikuttaneet. Viinihaarikat tyhjennettiin ja kaikki huokaisivat helpotuksesta ja tyytyväisyydestä. Mustalaiset alkoivat soittaa iloisempaa kappaletta, ja András huudahti hiljaa:
»Csillag, kaunokaiseni, missä olet?»
Kuivalta hiekkakentältä alkoi kuulua kavioiden kapsetta ja pian ilmestyi pimeästä näkyviin miellyttävä musta tamma, solakka ja suloliikkeinen. Se tuli aivan pöydän viereen, jonka ääressä talonpojat ryypiskelivät, ja löydettyään isäntänsä seisahtui se tyynesti odottamaan. Sillä ei ollut satulaa, ei jalustimia eikä suitsia, mutta Unkarin pustien talonpojat eivät käytä sellaisia välineitä. Kun he ratsastavat täyttä vauhtia noilla hiekkatasangoilla, näyttää siltä kuin mies ja hevonen olisivat kasvaneet yhteen.
András hyppäsi heti kahareisin tammansa selkään ja huudettuaan ystävilleen jäähyväiset, johon nämä vastasivat kaikuvalla »Eläköön!», katosi hän pimeään.