V.
Herra Fredrik Wingfeltd, asuwa Belle-Isle en Terressä (Gotes du Nord) kirjoittaa että hän maaliskuun 25 päiwänä 1880, kun hän meni lewolle, luettuaan jonkun werran illalla, näki unissaan weljensä joka asui Essexin kreiwikunnassa Englannissa, luonansa; tämä ei wastannut hänelle tehtyyn kysymykseen, waan pudisti päätänsä, nousi tuolilta ja meni tiehensä. Tapaus waikutti niin eläwästi kertojaan, että hän unenhorroksissa hyppäsi sänkystään ja heräsi, kun hän laski jalkansa lattialle, huutaen weljeään. Kolme päiwää tämän jälkeen kuuli hän weljensä kuolleen pudottuaan hewosen selästä, 25 p:nä maaliskuuta 1880 kello yhdeksän illalla pari tuntia aikaisemmin hänen unennäköään.
Tutkimus on osoittanut tämän kuolontapauksen päiwämäärän oikeaksi ja kertomuksen tekijän merkinneen unelmansa muistikirjaansa samana päiwänä, kuin hänen weljensä kuoli, eikä myöhemmin.
"Herra S… ja hra L…, jotka molemmat palweliwat samassa wirastossa, oliwat jo kahdeksan wuotta olleet erittäin hywiä ystäwiä. Maanantaina 19 päiwä maaliskuuta 1883 sai L… mennessään wirastoonsa ankaran watsakohtauksen; hän poikkesi sentähden muutamaan apteekkiin, missä hänelle annettiin muutamia rohtoja. Seuraawana päiwänä oli hän yhä wielä sairaana; lauantaipäiwänä samalla wiikolla oli hän poissa wirastostaan.
"Lauantai-iltana 24 päiwä maaliskuuta oli S… kotona, hänellä oli päänkiwistys; hän sanoi waimollensa, että hänellä oli liian kuuma, jotain sellaista ei hän ollut tuntenut kahteen kuukauteen; tehtyänsä tämän muistutuksen meni hän lewolle ja minuutti myöhemmin näki hän ystäwänsä L…n seisowan edessään, puettuna tawallisiin waatteisiinsa. S… huomasi senkin yksityiskohdan L…n puwussa, että hänellä oli suruharso hatussaan, että hänen päällystakkinsa oli auki ja että hänellä oli keppi kädessään. L… katseli häneen teräwästi ja poistui. S… tuli ajatelleeksi seuraawata lausetta Jobin kirjasta: 'Henki kulki kaswojen edessä ja hiukset lihassani kohosi pystyyn'. Tällä silmänräpäyksellä tunsi hän kylmän wäreen selkärankaa pitkin ja hänen hiuksensa nousiwat pystyyn, hän kysyi waimoltaan, paljonko kello oli. Waimo wastasi kellon olewan kaksitoista minuuttia wailla yhdeksän. Hän lausui: 'Kyselen sitä sentähden että L… on kuollut; näin hänet äsken'. Waimo koetti wakuuttaa, että se oli sula mielenkuwitus; mutta hän wakuutti kiwenkowaan, ettei mikään perustelu saattanut häntä muuttamaan wakuutustaan."
Näin kuuluwa oli herra S…:n antama kertomus. Hän ei saanut tietää ystäwänsä kuolemasta ennenkuin seuraawana päiwäna sunnuntaina kello kolme jälkeen puolen päiwän.
L… todellakin kuoli lauwautai-iltana, kun kello oli noin kymmenen minuuttia wailla yhdeksän.