JUOSEP MATINPOIKA NIVALA
yksi 112 vuuen vanha ukko.
s. 1640; k. 1752.
Pi'ä tapais, niin elät kauvan.
Suamal. Sananl.
Vaikka Cicero kyllä sanoopi: "Nihil turpius est, quam grandis natu senex, qui nullum aliud habet argumentum, quo se probet diu vixisse, praeter aetatem;" niin luulemme kuitenkin että se on ansioksi luettava, kunnialla peästä pitkään ikeen. Ne on varsin harvat, jotka nykyisin eläävät ylitten 80 tahi 90 vuotta, ja se oisi nyt ihmeeksi mainittava, peästä 100:aan vuoteen. Moni luuloo, ei ilman perustukseta, että meijän huikentelevaisuus, meijän viina-juominen ja irtonainen elämä, lyhenteepi ennen aikoa meijän ikäämme; ja se on aivan tosi, että kuta enemmin myö erkaneemme siitä yksinkertaisesta luonnollisesta elämisestä, sitä enemmin myö myöskin eroitamme meitä siitä elämästä ja i'ästä, joka oisi meillen luonnollinen. Meijän monet murheet ja huolet, jotka eneneevät sitä myöten kuin vajoamme pois yksinkertaisuutestamme, ynnä ne monet mielen-tarkoittamiset, joilla karaistaan meijän ajatuksemme, kuluttaavat ja menettäävät ja paljon meijän henkellistä voimallisuuttamme;[459] meijän hellä ja arka ylöskasvattaminen, joka ei karaise meitä jo nuoruutessamme, teköo meitä huonoiksi ja heikoiksi ruummiiltamme, että kärsiä niitä vaivoja ja vastuksia jotka ovat meitä kohtavia, ja meijän ylönpalttinen ja tavatoin elämä on jo usseen ennen aikoja lopettanut meijän päiviämme. Sillä ehkä ennen aikana löytyi vähemp ihmisiä kuin nyt, niin tavattiin kuitenkin heissä usseempia i'ällisiä kuin nykyisin. Silloin löytyi niitä, jotka elivät 140:neen ja 150:neen vuoteen, jota pitäisimme mahottomana, ellei meillä vielä löytyisi selviä totistuksia. Tämä Nivalan ukko ei ouk suinkaan heihin luettava, mutta se oli kuitenki i'äkäs kyllä, että tulla mainittavaksi, erinomattain koska se oli meijän moamiehemme.
Juosep Matinpoika Nivala syntyi Kalajoen pitäjässä Pohjan-moalla v. 1640. Häntä tehtiin jo nuorena sotamieheksi, ja oman puheensa perästä oli hään seuranut moamiehiänsä Jemtlanniin, josta hään muutaman vuuen peästä, tuli takaisin Suomeen, ja piti asuntonsa Nivalassa [460], vero-tilallansa, Pitisjärven kylässä, Kalajoen pitäjässä. Kuin hään oli 105 vuuen vanha, niin hään nai yhen 60:nen vuotiaisen vanhan piian,[461] jonka kanssa hään eli muutamia vuosia varsin terveennä ja onnellissa. Hään oli vielä niin virkku ja virin vanhuuellansa, että hään niinnä viimeisinnä aikoinnakin vielä hiiskutti metässä linnun pyyvöllä, ja kulki vesillä kalanpyyvyksillä, joka elämän-laita aina häntä huvitti. Joka suvi hään kävi muihen joukossa heiniä tekemässä, ja sillä välillä niin hään kaiket kesät liehui käsiverkoillansa lammikoissa. Talvella hään kävi mehässä puun-hakkuussa, ajo ite puitansa kotiin, ja pilkoi heitä pihallansa. Tällä tavalla eli hään 109:sen vuuen vanhaksi, varsin terveennä ja ilman mitään vaivatak. Mutta silloin hänen täytyi vanhuuen voimattomuuesta, vaan ei mistään muusta tauvista, maata vuotehella, jossa hään muihen korjulla vielä eli 3 vuotta, kunnekka hään Marras-kuussa v. 1752, täytettyä 112 vuotta, lopetti päivänsä. Hään oli ollut kasvoltaan pieni tansakka ukko. Hään on enin aikanansa ei syönyt muuta kuin paljasta olkista ja petäistä leipeä hapa-maijon kanssa. Se tapahtui hänellen kuin monellen muillenkin i'ällisellen, että hään vanhuuellaan ilmaan mitään kolottamista kavotti hampaitansa, joihen siaan kasvoi toisia uusia, niin että hänellä 109:sen vuuen vanhana oli kaikki hampaat suussa — siitä päivästä hyö eivät eneä lähteneet.
Vuonna 1754 eli niinikkään yksi toinen vanha mies Paltamossa, joka silloin oli jo 113 vuuen vanha,[462] milloin hään siitten lie kuollut ei myö tiiätäk.