VII.
Tyttö.
Taivaan tyttö! huuleis on hunaja, kieleis on mettä,
Suloinen suusi — tulinen silmäisi on;
Josma sun poveiskin näkisin! tuopa on kaikista kauniin;
Poveini polttaapi tuo, mielyttää mieleini juur'. —
Hulivili.
[Ennen painettu Otavassa II. p. 317, 318.]
Minä olen poika, jot'ei surut paljoa paina;
Vilpiä ja hilpiä — niin olen minä aina.
Mutta enmä aikoin tulet, olla eneän teällä.
Sillä vaimot valehteloo paljon minun peälle.
Ämmät vanhat äykkäävät, ja nauraa pahat naiset;
Ja ne nuoret vaimot ovat, kaikki, samallaiset.
Josma oisin, jonkun kerran, joukossakin päissä!
Siitten tuosta torutaan, ja akat ovat äissään.
Josma jollon, korttiloissa, onneani koitan!
Siitten tuostaik lorutaan — jos kohtakinma voitan.
Josma jollon ottaisini tyttöäin mun luokse!
Siitten tuosta pauhataan, ja puheet kylään juoksee.
Mitäs minä tuosta huolin? Tuo mun viinain tänne!
Minä pulloin pullistan, ja elän niinkuin ennen.
Eihään siihen tullekkahan tekämistä kennen!
Piikoja ma pitelen, ja likistän kuin ennen.
Minä heitä kuiskuttelen, muiskuttelen muuten;
Syläilen, ja hyväilen, käsilläin että suuten.
Tulek tänne tyttö rukka, likemmäksi muutais!
Niinmä saisin suikutella sinun pientä suutais.
Josko mummo murahtaa, jos toruu vanhat naiset,
Sanot heille että ne oil, nuorra, samalaiset!
Vanhat peätään puisteloovat, muisteloovat mieltään —
Mitäs siitten nuorten ilot torutaan ja kieltään?
Niin ne tuolla teköövät, ja niin ne teköö sielläik;
Niin on ennen eletty, ja niin eletään vieläik.
Koulumestari.
(Suomennettu).
[Lauletaan kuin: "Kära gossar! Låten se, alt J då, engång lären A, B, C.">[
Pojat laulaa, yhtenään.
A, B, C, D, E, F, G, H, I, K, L, M, N, P; Q, R, S, T, V, X, Y: A, B, C, D, E, F, G
Koul'mestari. (Käissä kepillään).
Pojat; rukat, näyttäkee!
Jottapa kerran voitten A, B, C.
Ell'ei paremp' käyk, kuin koitan —
(Kiitänkö mä, vaiko moitan)
Niinmä selkeän, teillen, annan!
Nurkkaan teijät seista pannaan —
Pojat, laiskat, näyttäkee —
Jottapa kerran voitten A, B, C,
Ei niin, ei niin! Ei niin, ei niin!
Niin pä! niin pä! No nyt kävi hyvin kyll'!
Pojat rukat, elkeä pelkeä!
Enmä vielä annak selkeän;
Voan jos teitä naurattaapi,
Niinmä teijän korvat roapin!
Piiskata mun teijän täyt';
Tottapa siiloin myöski paremp' käyp'!
B, A: be, be! B, E: be, be!
B, A: bi, bo! bu, ka, ke, ke!
Ko, ku, — No tavaa paremp' sie!
B, A: ba! B, E: be! B, I: bi! B, U: bu!
K, A: ka! K, E: ke! K, I: ki! K, U: ku!
B, A: be, be! B, E: be, be! B, A: bi, bo, bu!
Ka, ke, ki, ko, ku —
No tavaak paremp' sie!
Minä vähä tästä työst'!
Tavaan ainaik ite myös —
Paremp' sian paimenna!
Niin on, talvell', vapana.
Seista yhtenään ja pauhaa,
Eikä soaha tunnin rauhaa;
Opiksipa selkeän pannaan —
Tuhmat pojat pirull' annan.
Vähäik' siitten palkaks' soan
Ka, ke, ki, ko, ku.
Mänkee hiijen pisahan!
Viina-Virsi.
[Lauletaan kuin: "Här är ock en fyllehund! Mina bröder — Lambo." &c.]
(Isäntä laulaa.)
Pieppäs pikar' pivossais,
Puhuk pullois luokse!
Viina kiehuu kiassais,
Voahi moahan juoksee;
Kahok, kuin tuo juoma-härkä
Vetelööpi viinan märkeä —
Juokaam', Juokaam'.
Veli-kullat — juokaam'!
(Vieras laulaa.)
Nyt on pulloin tyhjä toas,
Ei ouk mitä juuaan;
Nyt on kulkkuin kuiva toas.
Kunnek' toista tuuaan.
Paha olla tässä hä'ässä!
Ei ouk suussain, eikä peässä —
Juokaam', juokaam',
Veli-kullat, juokaam'!
(Isäntä toas, toisellen.)
Otat kuppi kätteheis,
Elä häntä heitä;
Olet seuran-pettäjä.
Jos et seuraak meitä.
Juoppas, juoppas juoma-ratti,
Huuhteleppas huuleis, matti:
Juokaam', juokaam',
Veli-kullat, juokaam'!
(Toinen.)
Sep' on mulle vaikia,
(Elä eneä anna)!
Kuka jaksaa kaikkia
Pulloi suuhun panna.
(Kaikki yhteisesti.)
Et ouk poika, jos et koita
Että pulloaisi voittaa!
Juokaam', juokaam',
Veli-kullat juokaam!
(Vieraat, yhessä.)
Ite ompi isäntä
Hunajaa ja mettä,
Joka aina lisentää
Viinoa kuin vettä. (Isäntä:)
Kiitos olkoon monin kerran, Eip' ouk vieraassakaan syytä,
Tuhatta tuhannen verran Joka juop', ja toista pyytää;
(yhteisesti:)
Juokaam', juokaam',
Veli-kullat — juokaam!
Juoma-Laulu.
[Lauletaan kuin: "Vänskap är en planta, ganska svår att finna". &c.]
No sinä uljas miesi — joka istut siinä.
Mikä sinun nimeis? sanok mullen sen:
— Tuos on sinun lasiis — tartuk siihen kiini!
Panek sitä pohjaan, hyvä kultainen.
Elä seästäk sit', voan tyhjennäppäs pois!
Kyll' toista välleen
Saisit jälleen,
Jos tuon jois't.
kertaus:
Elä seästäk sit', voan tyhjennäppäs pois!
Kyll' toista välleen
Saisit jälleen.
Jos tuon jois't.
No puhuk pullois luokse, laulak lasin eäreen!
Juo sun tyttöis muistiin! — hyväillä sit' soat,
Jos sa panet pohjaan, jos sa täytät meärän;
Jos sa tuota hyljäät — hyljää hään sun toas,
Sillä tiijät sen, ett pettur' petetään —
Ja jok' ei ryyppää,
Se on syy-pää;
— Se on hään!
kertaus:
Sillä tiijät sen, ett' pettur' petetään —
Ja jok' ei ryyppää,
Se on syy-pää;
— Se on hään! juo! juo! juo! juo! juo!
(Hänen juuessaan laulaa siihen toisetki.)
auks'! auks'! auks!
No nyt on viina suussais, nyt on mieli peässäis,
Nyt oot sinä soanut viisautta kyll'!
Muista sinä voan, ett' toisill' annetaan;
Ja jok' ei sitä
Puolta pitä,
Hään ei soak. —
kertaus:
Muista sinä voan, ett toisill' annetaan;
Ja jok' ei sitä
Puolta pitä,
Hään ei soak. —
Kapakkaan marssi.
[Lauletaan kuin: "Äiti, sanon minä sull', mikä tuska ompi mull" &c.]
Lähkeämme nyt laulamaan.
Laulujamme lausumaan!
Kaikk' on kavuilla kaheltu,
Joka kolkka kolisteltu —
Ei ouk muuta jälellä,
Jälellä.
Kuin kapakka mäellä.
Tuoneppa tuo kulkoo tie.
Joka meit' kapakkaan vie.
Sinnek polkemme pojamme,
Siinä juomme joukkonamme.
Käykee sinnek joka mies,
Joka mies,
Kuin on tässä, kuka ties!
Siinä olvet koitellan,
Viikset viinaan voitellaan.
Siinä soamme hampain vastek,
Siinä soamme haulein kastek.
Siinä soamme mielellä
Mielellä
Mehun mettä kielellä.
Niinpä muutkin teköö! Nuo
Pakanat ja papit juo. —
Pojat juovat Pohjan moalla,
Lapset Lapihin rajalla,
Suomalaiset Suomessa,
Suomessa,
Kallistaavat pullonsa.
Sillä moa se kasvattaa
Viinan viljaa Suomessa;
Sill' ois suru, ja ei muuta,
Jos ei kastellaisik suuta
Jos ei löytyis miehellä,
Miehellä,
Jotakuta kielle.
Juokaam' pojat juokaam näin,
Että kaupunki on päin!
Huoneet käyköön ylin alan,
Ite käymme neljin jalan:
Nukkumme, niin nähä soamm',
Nähä soamm'
Uuvet kestit unessamm'.
Veisu.
(Ruotista suomennettu).
[Lauletaan kuin: "Min son, om du vill sällheten nå, så drick" &c.]
Jos tahot iloa nauttia, niin juo!
Jos tahot vältteä tautia, niin juo!
Sill' viinapa iloiseks' teköö sun mieleis —
Mutta niin kauvan kuin liikkuu sun kieleis,
Niin juo, ja laula! ja juo, ja laula, ja juo!
Jos Leäkärit kielteä sun juomasta, niin juo,
Hyö makoovat itekkin juovuksissaan, ja juo —
Mä kymmentä Leäkärii jo olen nähnyt,
Ja kaikki on samalla tavalla tehnyt.
Ja juo, ja laula! etc.
Jos sull' on yksi ystävä, niin juo!
Out ystävyyvess' pysyvä, ja juo!
Taputak tyttöis, ja ann' hänell' suuta,
Ja jos sinä soat, niin tiek vielä muuta.
Ja juo, ja laula! etc
Jos olet vanha ja voimatoin, niin juo!
Jos olet nuori ja naimatoin, niin juo!
Sill' juoma vanhallen voimoa lisää,
Ja nuori ei tarvihtek neuvoa iseä.
Niin juo, ja laula! etc.
Jos olet isältäis talon soanut, niin juo!
Jos noapurit ovat sen velaks' ta'anut', niin juo!
Sill' juoman aineet sull' moasta kasvaa,
Etk' tarvihtek viinasta rahoa maksaa
Niin juo, ja laula! etc.
Tuomari pännänsä viinahan kastaa, ja juo —
Riivali talonpojan asiaa vastaa, ja juo —
Kas' herra, kuin hyvin hään asians' käytteä;
Koska hään, rahalla laskunsa täytteä.
Ja juo, ja laula! etc.
Sotamies tappelee niin kuin poika, ja juo —
Ja kuin hään vihollisensa voittaa — hään juo;
Hoavat ja kunnia-merkit hään kantaa,
Sielun, ja syämmens, likoillen antaa.
Ja juo, ja laulaa! etc.
Pappi se soarnaa kyll' voimastaan, ja juo,
Hään soalins' pitäjält' toimittaa, ja juo —
Juustot ja pellavat rouallens' kantaa.
Ja sielunpa autuuen sairaillen antaa,
Ja juo, ja laulaa! etc.
Lukkari pitäjäll' häissä käyp', ja juo —
Hään suonta iskee ja laulele, ja juo;
Viinalla kurkunsa karkaiseepi,
Ja pyhänä, kirkossa, parkaiseepi,
Ja juo, ja laulaa! etc.
Mittar' hään tikkujaan pistelee, ja juo —
Hään pyyki-kiviä viskelee, ja juo —
Hään pituuven, syvyyven, levyyven mittaa
Ja ketjujen jatkoksi veäntelee vitjat,
Ja juo, ja laulaa! etc.
Nimismies rästiä kantelee, ja juo —
Hään lehmän korvia leikkelee, ja juo —
Välisten antaa hään viikon aikaa,
Ja siitten hään laittaa ett' vasarat paukkaa,
Ja juo, ja laulaa! ja juo, ja laulaa, ja juo!
(Muihen tekemä).
Turun Tulipalo.
(Syys-kuun 4:nä ja 5:nä päivänä, vuonna 1827).
[Ennen painettu Otavasta II. p. 318-320.]
Tuli on Turussa turmion soanut;
Vallatoin valkia, vahinkot suuret.
Kirkot ja kartanot, tornit ja muurit,
— Kaikki on koanut.
Tuulikin tuli, ja paiskaisiin paloon,
Tuiskutti tulta, ja riettaanna riehui.
Leimaus lensi kuin lempo, ja liehui
Talosta taloon.
Kulki kuin kulo, ja, kulmasta kulmaan,
Suojatkin suurimmat suikkaisi suuhun;
Kaluisi kiviä, puraisi puuhun,
Jumalan julma. —
Karsast' oil tahtoa turhoa työtä —
Kaupunnin kauhistus, armotoin suuri.
Kauniimmat kavut oil poronna, juuri
Raunioin myötä.
Voi tätä kauheaa syksyistä yötä!
Vaivaisten valitus, huuto, ja luulo —
Itku, ja parku, ja kujerros kuuluu
Rantoja myöten.
Ei ollut majoa monella sa'alla!
Vainioll' vanhatkin kumoonsak koataa —
Murheissaan tuhannet panihin moata
Kylmällä maalla.
Luoja, sun lahjais ja kuriis on lässä —
Yhet jos koroitat, alennat toiset!
Parhaimmat pajarit, pahimmat loiset,
Nukkuivat tässä.
Orjat ja Herrat ei eroit'tu toistaan.
Tekivät sovinnon viha ja vaino.
Ylpeys tässä, ja tässä se kaino —
— Tapaisi toisiaan.
Aura, kust' tieto, ja viisauen valo.
Valaisi moata, ja laveast' loisti;
Kirjat — jotk' asiat vanhimmat toisti,
— Kaikki ne palo.
Hovrätin seästöt, ja Oikeuen kätköt,
Kaikki ne tuperoi tuhvaksi välleen;
Tuli ei suvanna suojoa kellen.
Hirmuiset hetket!
Kirkkokin kuuluisa (Suomessa suurin)
— Mokoma laitos, oot päiviäis nähnyt!
(Tuli jo muinonkin turmiois tehnyt)
— Hävit'tiin juurin.
Tornikin, jota niin kauniiksi tehtiin,
Kusta jo kuparin sointua kuultin;
Jota juur' vanhaks' ja lujaksi luultiin,
Lieskana nähtiin.
[Niin kuin muistamme niin soitti kellon-soittaja kelloansa, tässä hirmuisessa tulipalossa, kunnekki ite muuttui mustaksi, tornin palaaissa.]
Ilo se muuttuupi murheeksi välleen!
Muinoisat muistot!… Voi autuas aika!
Kaikki on kavonna. Ainoast' paikka
Löytyypi jälleen.
Suomennoksia Bellmanista.
Carl Michael Bellman on kaikista kuuluisin, ei ainoastaan omassa moassaan, mutta, uskallamme sen sanoak, monessa muissakin maissa, näistä hänen mielen-vietteleveisistä, sukkela-luonnollisista ja meitä aina huvittavaisista lauluistaan. Tosi on kyllä, jott'ei hään laulannut muusta kuin viinasta ja tyttölöistään; mutta mistäpä ne muutki ovat laulaneet, ellei näistä aineista? Monet tuhannet ovat näistä jo runoilleet, kuitenkin niin ne parhaimmatkin heijän lauluistaan ovat aikaa voittain muististamme murenevana: voan niin kauvan kuin Ruohtia vielä missään puhutaan, niin on Bellmaninki laulut ei ainoastaan muistettavana, mutta aina yhtä mielulliset, kuin koska heitä synnytettiinki.
Aika ei annak tässä myöten laveaammastik puhua heijän luonnostaan; toki muistutamme, jott'ei heitä ainoastaan piek lukea — heitä piteä laulella, tahi kuulla laulettavana. Sillä laulut (sanat) ja laulantansa, eli heijän nuottinsa (soitto) ovat niin yhteen-juotetut, ett'ei heijän käyk eroittaminen. Ne ovat yhessä kuin henki ja ruumis: otak heistä yhön pois, kummin tahansa, ja sulla on ainoasti roato jälellä. Mutta eipä vielä sillä kyllä! Heijän piteä myöskin käytettelemän (ageras); sillä meijän piteä ei ainoastaan korvallamme kuulla, mutta myös silmällämme nehä heijän käyttämistä, jos mielimme heitä ymmerteä.
Niin kuin kaikki mainiot älyt ovat arvattavina eärättöminä tahi käsittämättöminä ja meärämättöminä henkellisinnä jalouteina, niin on myös Bellmanki, ja hänen tekämä-laulunsa; joihen arvon oivaltamisehen ei yllyk mieli joka miehen, ja joihen ei synnyk, eikä ouk syntynynnäkään, muihen kieliin sovittaminen, senki suhteen jolla ovat Ruohin puheiseen niin yhteensulatut, että hajoavat jos kerran heitä siitä eroitetaan. [Tok' löytyy muuan joukko hänen lauluistaan käätty Saksan, Juutin ja Hollannin kielillä.] Kuitenkin olemme uskaltaneet miten-kuten Suomalaisilleki lukioillemme soaha heijät tievyiksi, jos ei muuten niin toki koitteeksi. Olemmekin jo havainneet, että kussa tapaamme heijän henkensä (ei sanojansa) siinä sitä Suomeksikin käypi paremmin toimittaminen; mutta kussa sanojakin tavoittaisimme, siinä (heijän käsittämisellä) kavotamme heijän henkellisyytensä.
Bellmanin laulut ovat kaikki iloisat ja lystilliset, ja jos hänen leikki-puheensa toisinaan olisikin väliä ehkä irstainen ja irvisteleväinen, niin se ei siksi ollut ruokotoin tahi hävitöin. Sillä jos joku sana tuli hänellä vähän liijaksikin sanotuksi, niin se mäni kuin tulikin, kesken puheen; ei siitä ollut sen koommin, tuskin jos kävi korvihimme. Paihti sitäkin, niin koska hään, lauluissaan, otti kuvaellaksensa Peäkaupunkissa halvan ja alhaisemman kansan mieltä ja luontoa, heijän pitojansa, tapojansa, ja huvituksiansa, niin oli arvattavanakin, että jos tahtoi tarkoin tehä, hänen piti nouattaman heijän puhettansakkin; ja ett'ei kaikki sanat silloin puntariin pantu, eikä mitattu voaksalla tahi voakalla — liijoinkin koska suurin joukko hänen lauluistaan synnytettiin viinan tiloissa, ystäviensä joukossa, miten voan peätyi ja juohtui mieleensä, ilman kauvan oattelematak, ilman paperiinki panematak. Heitä koottiin, muisteltiin ja kirjaan pistettiin perästäpäin, minkä taisivat; mutta suurin joukko, ehkä parhaimmat heistä ovat kavoneet ijäksi.
Älköön yksikään luulko, meijän, näihin lauluin suomentamisella, harjoittavan tahi kehoittavan viinan juontiin! Poisipa sitä nopeemmin heillä poistettaisiin, vähenettäisiin, ellei varsiin hävitettäisiinki. Niin kuin juopuneiten kujeet soattaa meitä monesti kyllä ehkä naurattaa, mutta tympeyttäävät meitä kuitenkin juomaan rupeemasta, niin soattaapi myös juoma-laulutkin meijät mielytteä, jotka, elävinnä tauluinna, kuvaileevat silmissämme juomarien elämä-laitaa, voan silläkin jo varoittaavat meitä rupeemasta heijän poluillen.
Bellman oli syntynyt Tukhulmissa v. 1740, 4 Helmik. ja kuoli samassa kaupunnissa v. 1795, 11 Helmik. 55 vuotta elättyään. Hänen vaimonsa, Catharina Hermonia, kuoli vasta tänä vuonna, 90 vuuen vanhana. Sen suurempata virkoo ei ollut miehellä kuin kirjuttajan Numero-Arpauksessa (Nummer-Lotteriet), ja siinäkin toisella toimitti ammatinsa. Hovi-kirjuttajan nimittämistä oli annettu hänelle kunniaksi Kuninkaalta Kustaa III:lta, joka paljon oli häneen mieltynyt. Aikanansa jo kerran unoutettu ja moneltakin moitettu, kunnioitettiin häntä Juhlallisesti, koska 26 Heinäk. 1829, Kuninkaan ja kaiken peäkaupunkin lässä ollessa hänen muisti-pylvänsä, tehty Byströmiltä, Kasarista, kuvaellen häntä rintoansa myöten, isommaisuuessaan (i Kolossal) asetettiin hänen kunniaksensa Kuninkaallisessa Tapiolassa (Kongl. Djurgården).
Minkä puolesta Bellman, lauluissansa, aina kuhtui ihtesek Fredmanniksi, ei tunnetak; sillä nimellä hään on tullutki enemmän ehkä kuulluksi.
Muovits.
(Suomentama Fredmannin Lauseista N:o 28).
[Lauletaan kuin: "Movitz skulle bli student, han Upsala betrakta".]
Muovits piti tehtämän-
pä Oppivaksi kohta;
Rupeis lukiin lähtemään
Grammatiko, contracta.
Voan ei tok'
Hic, haec, hoc
Pystynyt sen peähän.
Juuvak olttapa hään kok';
Ja joi ett' luultiin jeävän.
Siinä istui tuskissaan,
Ja hikoill' joka oamu;
Viinaa sill' oil kirstuissaan,
Kuin rupeis lukiin amo.
Miten joi —
Olvi, toi
Voitti koko miehen.
Teki mieli piikoloi'n,
Ja läksi tipo-tieheen.
Suutuksissaan otti hään-
pä Puffendorff ja Grotius,
Paiskoi seinään mänemään,
Niin julma kuin Stygotius.
Lauloipa — — —
Huus' werda!
Kapakallen kantaa
Lexicon, colloquia,
Ja Zophin varianta.
Kolmin miehin aivoit hyö [nimittäin Muovits, kumppalineen]
Jo Helsinkiinpäin männä;
Mutta jäivät kaiken yön-
pä Kapakkahan tänne.
Muovits voan,
Turkissaan,
Istui penkin peähän;
Joi niin hirmuisest ett' hään
Oil vähin siihen jeähä.
Ruvettiinpa jutteloon:
Jos tavaksipa kuuluu
Juomarillen muuttelo
Elämä-laitan muullon?
Ja ja ei,
Hoi ja hei!
Yks' ja toinen huusi.
Muovits kysyi: "mitenpäin?"
Ja kaikkii suututt' uusi.
Siitten toasi väitettiin,
Jos eroitus lie suuri,
Koska viinoo keitettiin,
Ja koska juotiin juuri?
Niin ja näin,
Toisappäin
Huusi yks' ja toinen.
Muovits huusi: "tuokaas tänn'-
pä viinoo viel', jos voineen."
Kolmas aineh - - - lempo ties'!
Jo peämies lullin-lallin;
Ja sen puolustaja myös-
ki koatui mullin-mallin.
Fredman, hään
Tuli tänn',
Tyttölöihen kanssa;
Ja ne oppineetpa ne,
Ne häpeis puheitansa.
Äskoinen Tanssi.
Suomentaminen Fredmannin Lauseista N:o 62.
[Lauletaan kuin: "Movitz vallhornet broberar" &c.]
Corno… Muovits nyt Sarvensa koittaa,
Sois' ett' kaikk' jo valmis ois.
Tanssiksi kauniisti soittaa,
Huilunsa rasvalla voitaa. …Corno.
Hyppeä, ja huutaa, ja väitteä,
Kirveet ja kihvelit heitteä —
Kaikki nurkkaan viskoo pois:
Tuolit hään seinistä lykkeä,
Pöyvät ja penkitki pyyhkeä —
Kaikk' hään paikkoillensa sois'.
Corno… Mitäspä kahtelet noita?
Katto ja seinät. Tolvana?
Tauluja, maita ja soita,
Kirkkoja, kaupunkiloita …Corno.
Kauniist' on kahtoa kyllä,
Tyttöjä, helmukset yllä,
Tirkistellen — nähä soat.
Nuoret ja vanhatpa lässä,
Kaikki hyö näköövät tässä
Selväst' mitä luetaan.
Corno… Kahoppas kattohon, nuita!
Niinsä, tuollaik, nähä soat
Päiviä, tähtiä, kuita,
Poavia, Piru ja muita. …Corno.
Goliath, viisas ja viekas,
Kantavan käissänsä miekkaa,
Ohtaan Taavi'in osaja;
Absalon pajassa takoo,
Ahasveruspa makoo
Estrin hoaroin nojassa.
Corno… Neätkös nuo seihtemän laihaa
Nautaa, jotk' on laihossa?
Siinäpä Noakin laiva,
Kappas kuin sataapi aivan! …Corno.
Siinäpä Tuhma ja Viisas;
Siinä Prohveeta Elisa.
Rattaillansa, taivaassa.
Pistäppäs lasiais silmiin!
Niinpä soat samassa ilmin,
Kuin Susanna voiton soa.
Corno… Muovits hään kahteloo näissä;
Päreet palaa, huilut soi.
Sulhainen näkyypi väissä,
Piiska ja rukkaiset käissä! …Corno
Piirakkain kystä ei ole;
Neitoiset, rinnassa solet,
Valmistaiksen — minkä voi.
Kaikki ne tanssia varttuu,
Porstuvaan väki jo karttuu;
Tanssi alkaa — kuulkas hoi!
Corno… Muovits nyt sarvensa hoitaa —
Jopa polskan panoo tuo;
Alullen soaha hään koittaa,
Kuules kuin somast' hän soittaa! …Corno.
Iskeäpi silmänsä nuottiin,
Puhaltaa — jalkapa puottiin.
Kass' kuin polkee! — Hullu tuo!
Nutussa ukkopa liikkuu,
Sarvensa hampaissa kiikkuu;
Kynttilät, ne palaa — nuo.
Corno… Kaikkupa kuuluupi parve'in,
Valaistuna tupa ois.
Ukot ne kontaa kuin karhut,
Kukin hyö paristaan harhuu …Corno.
Piijoista, muutamat — hienot;
Muutamat, ynsät ja vierot,
Suutuksissaan lähtöö pois.
Muutamat seisoovat eän'täk,
Hansikat sormiinsak veäntää,
Ottais nuuskun — josma tois'n.
Corno… Avuksi! Nenäis jo eäntyi —
Rupeek rinkiin — rupeek näin
Lassilan Anni jo seäntyi,
Pojillen nauruksi keäntyi. …Corno.
Kenkäisi ainapa löyhkäät,
Kuhnustat, kompsaat ja öyhkäät,
Tuikki musta allappäin.
Nauhaisi lierut on poikki,
Pitäppäs käsiäis oikeen!
Pieppäs rinkiin, pieppäs näin!
Corno… Niistäppäs nenäisi, linkist'!
Kannak kauniisti sun peäs!
Tytöt jo tunkeiksen rinkiin,
Laitiaiksen, heittäiksen, minkiin …Corno
Juosehvin morsian, tuolla,
Karkaapi Nikkarin puolla;
Jalat viistot — eikös neä?
Sonnassa sormet ja hyppeet.
Lurjus! Kah, kuinkas sa hyppäät?
Etkös vähäik' viihikkään. —
Corno… Ruvetkee kaikki yht' aikaa,
Alust' aina loppuun ast'
Liena, jo omaisi kaipat?
Mitäspä tuosta sa paipat? …Corno.
Hämmennös soapi jo vallan,
Pujotkee käsien alla!
Liisa piikain; — Huutti-pas!
Ehippäs piikojais tuolla
Kavulla, moalla ja suolla!
Lyö sen pirua suuta vast'!
Corno… Seppäpä, miehistä mieru,
Käyp' ja ähkää, pyytää, ja juo;
Paijasta, nauhat ne lieruu,
Ainapa manailen vieruu. …Corno.
Kah! kuin hän hyppeä kuin haukki,
Housuinsa nappi on auki;
Käet koukussa! — hyipä tuo!
Hattunsa nurinpäin veänteä,
Sinne ja tänne sen keänteä;
Ukot tuolle — nauraa nuo.
Corno… Hyppikee pojat, kuin katti!
Rinki juoks'koon niin kuin köys'.
Heikutak, keikutak Matti,
Varoitak seinät ja katto! …Corno.
Peästäppäs Suutari rinkiin,
Mestari tulkaappas linkist'!
Sarvet soittaa, tanssi käyp'.
Sorkkaisi eiltäisi heitäk!
Eläppäs potkaisek meitä!
Viulut vinkuu, pulloin täys'.
Corno… Väkipä porstuvaan keräyk,
Peästäk Krouvari — sisään tänn'!
Hyväpä sukuiset Herrat!
Teijanpa muistiksi kerran. …Corno.
Seisok, kuin pyssyt ne paukkaa;
Armahin muistiksi — kaukaa!
Juoppas Suutar'! Jouvuk tänn',
Tomu tuo lakkeiseen juoksoo,
Pöllynä uksesta tuoksuu.
Riskist' rinkiin! … keännek sen.
Corno… Ruvetkee kaikki yht' aikoo!
Alkaappas nyt kaikki, hei!
Muovits pä vähäistä vainki
Voijetta sarveisi saiki! …Corno.
Tytötpä kannoillaan kolkkaa,
Häpiä! miten te solkkaa;
Voi tuo vuohi, minnek vei!
Katos kuin lattiall' laukkais',
Silottu silkissä, raukka!
Niin kuin kuikka, siipineen.
Corno… Sep' on mun morsioin, koira!
Onko haun kuikka? — Ompa niin!
Soakelin vietävä orja!
Vielämä luitaisi korjan. …Corno.
Hänestä henkeni annan,
Sinulta, perhana, pannaan
Peätäis halki! — Ovet kiin'!
Täss' oot kuin perkele merrass',
Olet kuin hiiroinen tervass'!
Ulos lakki jo viskattiin.
Corno… Pahuuspa, kuules kuin paipaa
Ja lakistaan larmin soap.
Muori jo ottaapi vaipan,
Tytärpä omansa kaipaa …Corno.
Tukasta Nikkarin soapi,
Silmät ja korvia roapi;
Tuloo nöyräks', samassa
Kynttilät sammuksiin löivät,
Eukkopa poiki kuin söivät,
Puristettu eis ja taa.
Corno… Kaikkipa rinkissä piirii,
Laskeeppas nyt lavullen!
Maikkipa hyppeä kuin hiiri,
Lenteä ja liehuu kuin viiri …Corno.
Hiisi, kuin pyörähti häntään!
Paitapa, kahto kuin lenteä;
Poika, pahuus, sai jo sen.
Älkeäpäs mistäkään virkaa!
Heretkee tansista, sirkut;
Nep' on luotu surmaksemm'.
Selkeänsä soamisestaan.
(Suomentaminen Fredmanin 31 Lauseesta).
[Lauletaan kuin: "Ack Movits hvi står du och gråter, så hungrig och frusen och stinn" &c.]
Kah, Muovits! Mikäs sua vaivaa?
Sun turkkiis on turvonnut toas.
Sun sierameis juoksoopi aivan
Kuin virta. — — — Voi, turkainen, toas!
Viel' henkissä veikkojais lienee;
Voitathan sa vastuksiais. —
pong pongtuli, pongtuli… Tais?
Niin soitappas vielä!
Soas täst', otak ryyppysi! — Vasta
Sa pakiset paremmin toas;
Ja, viinalla, partaisi kasta!
Se virvoittaa mieleisi toas.
Vai lempoko sisujais polttaa?
Ehk' viina ei hyveäkään tie — — —
pong pongtuli, pongtuli… Lie?
Niin otathan oltta!
Jos silmäis lie puhki? — Vai vielä!
Ann'olla, viel' kalvoss' on luut. —
Voan missäs out ollut? — Vai siellä,
Kuin tappelu-koiratkin muut!
Niin avaappas silmäisi, kulta,
Ja kahok nyt pulloisi päin!
pong pongtuli, pongtuli… Näin-
pä terveeksi tultu!
Se lohtuttaa mielemme aina,
Kuin turvamme tuttaviin päin;
Paak lakkisi — peähäis sen paina!
Kah, miksi sun potkittiin, näin?
Etkös sie siitt' pitänyt puoltais.
Kuin kävit niin kehnosti kiin'?
pong pongtuli, pongtuli… Niin,
Niin lausuppas suotta!
"Oil Syys-kuussa kymmenees päivä,
Voan vuosi — en muistakkaan moar'!
Oil pilvessä kuu, mutta päivä
Oil pouta, vaikk' satoi ves'-koar'
Se oli — jos muistaneen oikeen —
Se viho ja viimeinen"… "No?"
pong pongtuli, pongtuli… Jo
"En muistakkaan oikeen."
"Ma tapaisin, ehtoolla, kerran-
pa neijon, jonk' silkiss' oil peä;
Sen hoastatin vähäisen verran —
Sain tieteä kust' kotoisin hään.
Hään asui… kah, maltappas aikoo!
Siin' kolkassa… Sanonko jo?"
pong pongtuli, pongtuli… "No!"
"En sanoisik vaikka — — —"
"Ja kallella, kanteleen kanssa,
Ma jänkytti jälestä juur';
Voan Neitoni, viekkauellansa,
Hään luikastiin porttihin suun.
Voan ikeän kuin siihen hään seisaht',
Jo tulipa rutkaleh muu",
pong pongtuli, pongtuli… "Huuh!
Mun syväni keikaht'."
"Hään ärjäis 'mun tyttöni heiläk'!
Ja, samassa, korvallein päin.
Hään kiljais: 'vai vieläkös väität'?
Ja silloin jo toiselle sain.
Niin siinä hään seisoi ja potki,
Ja koplotti hameet ja muut." —
pong pongtuli, pongtuli… "Huut'!
Kaikk', sorttana, sotki."
[Päin = pain tahi pani. (Norjan Suomea) samaten tuil, oil (tuli, oli).]
"Mitäspämä taisinka muuta
Kuin kapsuttaa kanteleen peäll';
Ma soitin, vaikk' suruiks' käv' suutain,
Ja murehtin muutakin teäll'. —
Vie hitollen, mokoma leikki!
Sen, piru, jo kynsisek vei" — —
pong pongtuli, pongtuli… "Ei-
pä syntynyt, Heikki!"
"Hään vei multä tyttöni, roisto;
Sen konnan ma korventaa sois'n.
Hään haukkui mun 'lurjuk'si.' — Oisko
Tuo kumma, jos henkiltä pois
Ma ottaisin semmoisen miehen,
Joka minun kultani vei?"
pong pongtuli, pongtuli… Hei!
Pois läksinpä tiehein.
Tuli-palosta.
(Suomentaminen Fredmanin Lauseista N:o 34).
[Lauletaan kuin: "Ack hvad för en usel koja, spräckta rutor, brutna lås." &c.]
Mikä kurjuus, tuolla kaulla!
Lasit rikki, katto pois;
Kukko puhteellaan jo laulaa,
Rumpu kuuluu kulmass' toiss'.
Hoipa! Hoipa! pitkin moata
Huuto käypi ainiaan.
Varttuissaan
Vettä soahaan,
Kellot soipi aina voan.
Kirkon torni tuolla paistaa,
Kuumottaapi kaiken yön;
Heinissäpä, tallin laessa,
Toruu akat tehyn työn.
Akkunassa kissa naukuu,
Hiiren syöjää hirmuttaa;
Samassa
Koirat ne haukkuu,
Itku, nauru, tarjona.
Pumput suihkii, piiput säihkyy.
Hirnuu hepo aisoissaan;
Moa vapisoo, ruiskut räiskyy,
Kaikk' on veen jo vallassa.
Miehet, joukottain, ne kiikkuu,
Juoksoovatten tänn' ja sinn';
Varkaatkin
Tässä liikkuu.
Pelko, pakko, yläisin.
Kahtokaapas, kuin on kaita
Tie ropakko, kurainen;
Roastuvanki toinen laita
Poahtuu, tuolla, itekseen.
Akkunastaan vanha vaimo,
Kurkistellen, irvistää —
Silmissään
Viha ja vaino;
Paljas peä on, etkös neä?
Seinän vasta, neät, jos' lystät,
Kärryt, pantu pystyyn päin;
Rikkinäisestä lyhystä
Suitsuu vielä kynttiläin.
Tien ravissa, makoo tuolla,
Juopunutkin jouto-mies'.
Kuka ties
Taitaa kuolla?
Otak häntä huonehes'.
Kiukoon kivet antaa löylyt,
Raunioistaik näistä soat;
Tulen liekit, vesi-höyryt,
Yltä ympäir leimahtaa.
Tässä, Muovits! Mikä paukeh?
Tulen voarat, miekkoin kanss',
Vallallans'.
Kova ja lauhkee
Vaimoin parku, lastens' kanss'.
Siinä talo, kuss' on portti —
Ryypätäänpäs kerran viel'!
Ilot itkumme jo sorti,
Syntyypi jo toinen miel'.
Ukko Muovits naurahtaapi,
Pullostansa vielä juo —
Kohta tuo
Sanan soapi,
Tullak tuonelan jo luo.
Naurahtaa kuin piikit, pyssyt,
Teällä teköö toimensa;
Piikoin rievut, herroin myssyt,
Vieri toinen toisensa.
Tuolla makoo hujan-hajan
Hameet, huivit, kauhtanat!
Kohta soat
Toisen majan,
Toiset tilukset ja moat.
Kannak kauniist' kanteleisi!
Jopa palaa toinen puol';
Otak kanssais mantteleisi,
Ja tuo vanha karmi-tuol'!
Sarven, torven, minkäs löyvät,
Kannak kanssais mitäs soat!
Jumalat
Auttaa köyhät;
Äläs huiluis unohtak!
Niinkuin muinon uros Troijan,
Riensi Muovits portistaan;
Huilut, hailut, mitkä voijaan,
Soatti valkian voarasta.
Tuli tukkahan jo tarttui,
Niskaan ruiskusta jo sai;
Hui ja hai!
Vesi parskui,
Kylmäks' kyllä tunteek tais'?
Moanpa voivat, onnet teijän
Ompi turhuus, tyhjyys voan!
Köyhyys, kurjuus, tämä meijän,
Välleen muuttaa majansa.
Muovits pistiin olvelahan;
Siellä tuopin velaks' pyys';
Ryypäys —
Polvillahan.
Nukkui siihen köyhäisyys.
Viinan-Juoja.
(Suomentama Fredmanin Lauluista N:o 10).
[Lauletaan kuin: "Supa, öfver klockan tolf" &c.
Äsken painettu "Suomessa" 1847, N:o 12.]
Juuva kaiket pitkät yöt,
Eleä hulluin kanssa!
Moassa on matalat työt,
Päivill' vaivojansa.
Empä huolik mistäkään,
Jos voan saisin jotaik peä'än!
Jotaik peä'än!
Jotaik peä'än!
Jotaik peä'än!
Jotaik peä'än!
Kunnek mieli taipuu,
Miesi rukka vaipuu.
Isän vanhan takissa,
Rikkinäinen retki,
Juomarien parvessa
Juonma joka hetki;
Pulloni on aivan uus'!
Oamull', päiväll', illan suuss',
Illan suuss',
Illan suuss',
Illan suuss',
Illan suuss',
Otan minkä voinen,
Niinkuin ykskin toinen.
Jospa nousis' isäni
Vielä hauvastansa,
Niin hään sanois: "poikani,
Juoppas minun kanssa"!
Veli kulta! Sanoisin,
Mielellä sen tekisin;
Tekisin,
Tekisin,
Tekisin,
Tekisin,
Siitten jouvuk välleen
Levollesi jälleen!
Josma rikkaaks' joutuisin,
Saisin rahat kanssa,
Tottapa ma jouluksi
Kävis'n kellon kanssa.
Ostaisin kuin moni muu,
Uuet kenkät, sukan suut;
Sukan suut,
Sukan suut.
Sukan suut,
Sukan suut,
Uuen karva-lakin,
Ja paremman takin.
Mutta kuivaa kulkkuinen,
Karsinoipi kaula;
Ukot, joutukaapa tänn'!
Juokeepas ja laulaa. —
Suosiolla, rauhassa,
Viimeisen jo ryypyn soan,
Ryypyn soan,
Ryypyn soan,
Ryypyn soan,
Ryypyn soan,
Siitten miesi nukkuu,
Viinoissansa hukkuu.
Juopuneen Horajamista, telmätessän.
(Suomentaminen Fredmanin Lauluista N:o 62).
[Lauletaan kuin: "Aldrig ett ord, för ta mig tusan tunnor bänkar och bord" &c. Tässä kuvaillaan muka sitä reuhoamista, milt'ei tappelemista, kuin syntyy, koska isäntä hyvin jo juovuksissaan, ja välistenkin horajaissaan, tahtoo pakottoo vieraitansa ylenpalttiseen juomiseen; ja koska nämät kokeevat, hänen kiini-pitämisellänsä, esteä turmioita tekemästä. Äsken painettu "Suomessa" 1847, N:o 10.]
Ei puhettakaan!
Sill saakeli soikoon — kuin suuttuisin voan,
Niin penkit ja pöyvät, ja taivas ja moa,
Ne pelkäis,
Ett' selkääns'
Hyö kohtapa, jokainen, soa.
Ei Pohjolan portto, eik' hiijenkään väki,
Ne pystynek minuun, kuin viinoa laskussain näki.
Peikko, tuo väitteä,
Heitteä,
Peitteä
Meitä.
Kyllämä kuritan tuon!
Pois tieltäin,
Pois tieltäin! :|:
Jos et sä pulloisi juok.
Olkaappas vait!
Saakeli soikoon — jo selkäisi sait!
Paukutan peähäis, ett' halkiaa luu.
Niin tuokaa,
Ja juokaa!
Sill Bacchus ei suvaihtek muu.
Hattuisi näin!
Kallellaan, kokallaan, — takoapäin! —
Ja nuttuisi pois! Jotta näkisi kaikk',
Ett' tämäkin työ onpa saakeli kova ja vaikk'. —
Yksinki pappi,
Tappi,
Nappi,
Sappi —
Totta moar' — kaikkipa nuo…
Pois tieltäin,
Pois tieltäin! :|:
Jos et sä pulloisi juo.
Juopuneen valitus.
(Suomentaminen Fredmanin Lauseista N:o 23).
[Lauletaan kuin: "Ack du min moder, säg hvem, dig sände" &c. Tämä laulu onki kaikista Bellmanin lauluin-laitoksista, meijän mielestämme, kauniin, syvä-luontoisin ja synkkä-sanaisin. Kuvataan muka, hänessä, juoppo-lallin surkuteltavata ja meitä hirmuttavaa mielen-luontoa, koska hään, selväpeässä, turmelustansa katuvainen, kiroillen syntymisensä, päivittelöö tätä onnetointa elämän laitoa, mutta kuitenkin haluttaa häntä heti toas, hillihtemätäk, entiset himonsa, kunnekka hään viinalta vähittäin virvoitettu, siihen jo unouttaa surunsa ja mieli-murheensak, ja jälleen toas, juovuksissaan, humala-riemuillaan rehettelöö.]
Äitini kulta! kuka sun soatti
Vuoteelle isäni?
Siinäkös siitten yksissä jo moattiin?
Voipa poloini!
Halaisit vanhan;
Vaivani kannan
Sinun tähteisi;
Koskas sa huiskit,
Leikit ja kuiskit,
Virkist' vereni.
Maht' piteä itekseis
Neitsykäisyyteis!
Kutti, sun vuotees ja sänkyis-värkki,
Kussa sun neitsyys jätti!
Kutti, sun silmäis ja sun piikuus-merkki,
Joka isäin petti!
Kutti, kuin kantoi
Kihlat, ja antoi
Suostumuksensa!
Kutti, kuin läksit
Sänkyyn, ja — täksi
Vuoksi — haluilla!
Vai liekös saunassa,
Minun synty-moa?
Uskollisuutta en kahok miks'kään,
Kuttipa vanhempain!
Tässäpä, pitkällään, nyt makoon yksin,
Hyvän levon sain!
Kenkäni nätti,
Riepu ja rätti,
Paita mustana;
Huivi ja takki,
Karvatoin lakki
On mun turvana!
Mun ruumis syyhytteä;
Nostappas mun peä!
Kylmät on käteini, ja seäret laihat,
Puisteloo kaikki luut;
Vaipuuvat moahan, eikä mitään taijak,
Kahoppas nuo muut'!
Silmäini, veikot,
Ovat jo heikot,
Huonot kaikki tyyn';
Eikä mun kaula,
Jaksakkaan laulaa —
Mikäs siihen syy?
Liekös viinaa viel'?
Tekisi mun miel'.
Janottaa minuu — joisin kuin härkä,
Vaikkapa mitä voan;
Olenki juoppo — vaikk'en viinan märkeä
Olek soanutkaan.
Köyhä, jos kohti,
Ryyppeä tok' tohtii;
Kulkku, kultani!
Kaikissa retkiss',
Kuoleman hetkiss'
Kastan suutani;
Ja, vaikka kuolen nuon —
Vieläik siitten juon.
Luukut jo peästä'än, avaavat oven,
Sänkyt jo heitetään;
Tähtipä koilta painetaan moan poveen,
Pilviin peitetään.
Päivä jo paistaa,
Tornit ne loistaa,
Ilma kaunis lie —
Missä mun housut?
Tässäpä rousit,
Jotka krouviin vie.
Enkös siis' viinaa soa?
Kuolen janosta. —
No, niin mä tahon karaista mielein!
Horjua sinneppäin;
Nytpämä voijan kulkkuini ja kielein,
Kaikki jäsenein'.
Hurraapa huuta!
Nyt ei ouk muuta!
— Koatak laskuun, hoi!
Nytpämä voinnun,
Luonnun ja toinnun,
Enkä pelkeäk noi…
Tuo tänn' viinaisi!
Kiitos kultaini. —
Moattuais, kiitän! Kostelen niitä,
Jotkapa häissä joi;
Kätkyni tekiääki hyvin kiitän!
Siihen hirren toi.
Voimaisi kiitän,
Tekojais siitten,
Vanha isäni!
Jospa me taisimm'
Tavata, saisimm'
Ryyppeä viikonki.
Tottapa juovuksiin —
Joutuisit moar' niin.
Oamulla, Muoria kuvaelessaan.
(Suomentama Fredmannin Lauseista N:o 39).
[Lauletaan kuin: "Storm och böljor tystna ren" &c. Äsken painettu
Lentolehessä "Suomi" 1847, N:o 16. Herra J. F. Granlund on myös
varsin somasti koitellut mukaillaa tätä Suomeksi, Laulussaan
"Kevät", painettu Turussa 1845.]
Myrskyt taukoovat jo pois —
Ilma kaunis — kohta ois,
Varjot väheneepi; —
Päivä läheneepi,
Pilvet kulkee,
Sumun sulkee,
Ilmoittaavat päivän, julki.
Tuulet hiljain puhaltaa,
Lehet kaikki liikuttaa,
Hoavat kaikki huojuu,
Suot ja lähet kuohuu.
Tetret soittaa,
Ohjat, joita…
Miesi hevoistansa hoittaa —
Uunissapa
Palaapi jo
Risuja ja
Tikkuja. No!
Jopa velli-pata kiehuu —
Mies, jo tulellans',
Suuren tukan kans',
Piippu-nysällänsä liehuu;
Istuin kivellä,
Työmies, niitulla,
Lapiansa kohoittaa.
Krouvair soappaitansa soa,
Viina-pannuns' hivuttaa;
Tuoppiinsak jo tarttuu,
Ovessansa varttuu.
Piippu syttyy,
Ukko kiihtyy
Kylän poikihin ja tyttö'in.
Eukko, veräjässäpä,
Painaa peätäns' käteensä;
Sinnek tännek huojuu,
Nukkuupi ja nuojuu.
Päivä paistaa,
Akka raiska
Havaihtee, ja tuopin maistaa.
Myllyssäpä
Rattaat jo käyp',
Kuulin ja näin
Kujasta päin —
Sepän takoomista, tarkast;
Palkimellaan hään
Paukuttaapi näin,
Puoleksipa vaikka alast.
Liehuu tulen kans'
Vasarohillans',
Laulain oamu-virttänsä.
Ilma raitis', — terveik tuo
Pienimmätpä kukat, nuo
Jopa puhkiaavat,
Oamu-kasteen soavat;
Kauniist' loistaa; —
Lemun — noista
Etelätteretpä poistaa.
Mehtä, tuolla, sinittää,
Vuoret kaikki pimittää —
Roavaat kaikenlaiset,
Kylän lapset, naiset,
Käypi tuolla,
Soittaa suolla,
Soattaa karjan pohjos-puolla.
Kiurutpa, niin,
Liuhaavat nuo,
Kukkopaki —
Laulaapi tuo;
Havaihteepi koko luonto.
Uueks' voitoks' myös,
Uueks' kauniiks' työks',
Jott' ei puuttuis mitään näissä —
Nousi Muovits jo,
Otti värin, ja
Istui taulunsapa luo.
Kappas muorin! — Minkäs neän;
Nauha-myssy — kappas hään!
Kukat povellansa,
Piska polvillansa;
Päivän varjo
Tuolla kurja —
Voi tuo Muovits, mikä hurja!
Voipa pahuus! Naurattaa…
Kuin tuon rymän nähä soa —
Halun kanssa, peässä,
Niinkuin herras-väessä
Neätkös tuota!
Lykkeä luota
Käsiänsä, aivan suotta —
Nisujaan hään
Väistelööpi,
Hyvästipä
Emäntäni
Olet kuvaillutki tauluun.
Mutta, sanos sen, —
Miksi istuu hän,
Kanan kanssa kainalossaan?
Sy on, kultain, se
Ett' sen ystävä
Ukko vanha eleä viel'.
Vanha Jussi.
(Suomennettu Fredmanin Lauluista, N:o 44).
[Lauletaan kuin: "Gamla bror Jockum, klang vid denna rågan" &c.
Painettu "Suomessa" 1847, N:o 6.]
"Kuulespa, ukko! — Miten nyt on laita?
Kuinkas sun akkais, armas voi?"
"Kiitänpä nöyrästi! — Kuka sanoo taitaa?…
Tuossapahan! — En sanook voi.
Ja, ja, ja, ja! Mun murheeni on suuri!…
Mierukkapa minä! — Viekas hään.
Kaikki kummallen jo näytteä —
Hitto hänen mieltäns' täytteä"!
"Älä ouk tuosta milläänkään"!
"Mitäspä siitten mieltäisi nyt kaivaa?
Toruullenko toisinaan?" —
"Ei! Kuin ne tuosta puheet kerran saivat,
Niin mullen aina nauretaan.
Tuossapa on yks' koiran-silmä!
Toinenki, tuos' on, — pilkka-suu. —
Suutun kyllä! Jospa voisin,
Hiijen helvettiin ne soisin!"
"Vähäpäs tuosta! Eikös muu?"
"Voan, veikkoseini! Liekös siitten muita,
Kuin tuo yksi, armoissaan?"
"Voi, veli kulta! Kuin metässä on puita,
Niin niitä tapaat aitassan.
Itkenpä kyllä katkerasti…
Poloinenpa poika"! — "Mitäs tuo?
Täytäk pullois, toisen puolen!"
"Kohta, kultainen, ma kuolen" —
"Vieläpä vainen… Tuoss' on, juo"!
"Kuulespa, Jussi! Eikös annak suuta,
Taputak leukais, lähtiissäis?"
"Lämmittää kyllä lihaani ja luuta;
Sanoopi: 'kahok ihtiäis!'
Lakkini, peähäin, kauniist' laittaa;
Mutta sill' on häjyt mielessään…
Kukas, kultainen, tuon taitaa?"…
"Juoppas vieläik? Ei se haitak;
Riemussa vietäk päiviäis!"
Kortin lyönti.
(Suomentaminen Fredmanin Lauseista N:o 42).
[Lauletaan kuin: "Ren Calad jag spår och tror" &c.
Painettu, äsken, "Suomessa" 1847, N:o 18.]
Jo ma luulen, uskon sen.
Sull' on vuoro, veikkonen!
Sotkek kortit, jakaa siitten
Meillen niitä,
Kultainen!
Ristii-ässän — jokos sait?
Rouvan myös! — No oles vait. —
Kuninkaspa paras teällä;
Pistäk peälle!
Mitäs hait?
Muoriseni, kultainen, uotappas, uota!
Pistäk tuota! Pistäk tuota!
Pistäppäs nyt sen!
Ulla sini-puvussaan,
Hieno helma istuu voan. —
Kaulallansa helmeet väilyy,
Solet häilyy
Rinnassaan.
Miten nyt on? — Heitäk sie!
Hertta-rouva tilin vie.
Viisi-silmäkin on tuolla,
Toisten puolla!
Miten lie?
Äläpäs sä kultainen huolikkaan tuota!
Lykkeä luota, lykkeä luota!
Kuka jakaapi?
Pata-kakkonenpa toi! —
Heti Ulla senki soi;
Hitto, eipä ässä puonnut!
Eikä tuonut
Voiton. Voi!
Kiitän nöyrimmästipä,
Etkös sait jo ässän sä?
Muistak, veikkoinen, niin meilläik
Oli eilläik
Voittoki!
Näytäppäs sie valttiais — lyö jotta pöllyy.
Heitäk, heitäk! heitäk, heitäk,
Heitäk heitä jo!
Ullan pienet sormet voan
Pilkistäiksen toisinaan,
Korttiloissa onnen antaa —
Voiton kantaa
Tossiaan.
Katos kuin tuo, silmillään,
Kahtoo tännek. Jopa neän!
Sormuksenpa sormessansa,
Nauraissansa,
Pitää hään.
Huuappas ja huu'a! Kas Muovits, tuo koira,
Viepi kaikki, viepi kaikki,
Korjaa käsillään.
Mutta kuulkaa, veikkoiset,
Avatkeeppas oven het'!
Talven pakkaiset — he vaipuu,
Pois jo taipuu
Kylmimmät.
Muori Kaisa, katoppas!
Tähet kiilteä taivahass' —
Kuu jo tavallaanpa si'ittyy,
Vesi riittyy —
Kahoppas!
Viskooppas sa peälleisi, voatteisi, Ulla!
Paha tulla, paha tulla
Ehkä sairahaks'.
Lammilla ajetaan toi,
Kuules kuinka kulit soi!
Jeä se kesteä, kunnek' puhkii;
Jopa uhkii!
Minkäs voi?
Kahok varsa, voahessaan,
Kultaisissa valjaissaan!
Kuinka juostensa jo koipii.
Ehkä voipii
Vuoronsa!
Toi kahtokeppas tuonnek, kuin miehet ne ajaa —
Hyvin loaja, hyvin loaja,
Ympäir lampia.
Kappas ruunain! Kappas viel' —
Joll' on harjuistimet — siel'.
Kuin se, kavioillaan, keikkuu;
Etkös, veikko,
Tekis' miel'?
Kennen sälkö, kilvan peäll',
Juoksoopi, kuin poro, jeäll'?
Jopa kuuleppas — kuin räikkyy!
Etkös säiky
Olla teäll'?
Pojatpa nuo luistaavat rantoja myötä;
Puolen yötä, puolen yötä
Niitä kiertelee.
Oriik tuolla, veikkonen,
Lenteä täyttä nelisin;
Pilku peä, ja jauho turpa,
Kaunis kurkku,
Kultainen!
Mutta valkoinenpa tuo
Joka avannosta juo;
Kahok kuin se häntäns' heittää!
Kohti meitä
Silmäns' luo.
Kuules kuin nuo miehet — ne kiljuu ja huutaa?
Mitäs muuta, mitäs muuta?
Viinoa ne juo.
Suet ulvoo konsanaan,
Jopa sataa, kylmeä soan.
Oven kiini! Pistäk uuniin
Puita, suinkin,
Pistäk voan!
Neät kuin puihen latvat, täss',
Seisoo hallan huuhtehess';
Vainiot ja pellot, huuhat,
Lehot, luhat
Iljanness'.
Kultaini, tuo laskuin! jo vilut mun puistaa —
Kehnomp' muista, kehnomp' muista,
Kohta kuolen täss'.
Kuules kuinka — seinän taa
Tuiskuu, ryöpyy, lunta sa'a,
Tuulet tuntuu, kuu jo kammoo,
Tähet sammuu,
Vuoronsa.
Tässä seurassa niin myö,
Kosk' on kolkko päivä, yö,
Viinan voimoapa kiitämm';
Otak siitä!
— Juo ja syö!
Muistiksi mun tyttöni, armani aina!
Kortit lainak, kortit lainak
Tuloo uusi työ.
Runojillen.
(Suomentama Fredmanin Lauseista N:o 14).
[Lauletaan kuin: "Hör J Orphaei drängar" &c.]
Kuulkas Runomiehet,
Jännitkeepäs kielet!
Soitak kaikki — — — V.llo.
Väinämöiselle!
Jotka vaimon kiittää,
Kunnioittaa niitä,
Hyökin tehköön — — — V.llo.
Tätä mielellään!
Jotka juotten vanhan oloisen,
Teillen toivon peän hopiaisen — — — V.llo.
Kulkun myöski kultaisen!
Viulut kauniisi soikoon!
Viina-pullot voikoon!
Viuhak veikko — — — V.llo.
Viukak hatullais!
Näytäppäspä töitäis,
Sull' on ystäväitäis,
Viina kiehuu — — — V.llo.
Öillä päivilläik.
Pullot käissä, somat soitot myös.
Kiitos vaimoll', viinall', kaikess' työss' — — — V.llo.
Juoppas nyt, jos olet mies!
Runojaksi pyytät,
Tekojaisi syytät,
Aivon harvoin — — — V.llo.
Jotaik valmiiks soat.
Kullalleisi annoit,
Kihlojaisi kannoit,
Kuka arvaa — — — V.llo.
Sinun laulujais?
Panet hattuis peähäis, kultainen!
Viinan vilja on nyt voitollen — — — V.llo.
Kah, Cupido lapsineen!
Honkikoissa noissa,
Ukon leimahtaissa,
Venus tarjoo — — — V.llo.
Pullon pihistään.
Sepä pilvill' istuu,
Lahjojansa viskoo
Yltä ympäis — — — V.llo.
Meren niinkuin moan.
Voan ei veissä, mutta viinassa,
Onnelapa aina kukoistaa — — — V.llo.
Olek kultain iloisa!
Suloinen sen valta!
Ylältä ja alta
Pikair kiiluu — — — V.llo.
Kirkkain' kultana.
Muovoitteleis tässä!
Peäset murheistaisi,
Kuinpa muistat — — — V.llo.
Runon soittojais.
Kuvasi sa olet mielivän,
Kantavan kuparin nenöisen; — — — V.llo.
Olet kaunis näköinen!
Viina kaunistaa,
Ja sun nuoreks' soa;
Ota tavaks' — — — V.llo.
Soittaa viulullais!
Jollon tuopiin koitat,
Vaivan toas sa voitat;
Pohjassapa — — — V.llo.
Onnen päivais neät.
Onnekseispa vaimon mieluisuus,
Ja myös viinanki viljallisuus; — — — V.llo.
Juoppas runoilia uus'!
Kapraal Kuren hauvattaissa.
(Suomentaminen Fredmanin Lauseista N:o 38).
[Sillä laulannolla kuin: "Undan ur vägen, se hur
Profossen med plumager" &c.]
Poisipa tieltä! Kah hosujapa, tupsupäinen,
Kirveellään liehuu: jo auki koko tie!
— — Kah piiparikin, viiksikkäinen,
Vaskisen huilunsak huulillen jo vie!
Rumpali paukkaa,
Pohto käypi eilläpäin;
Huutaa jo kaukaa:
Seisoppas näin!
Katoppas tuota! Kuin häijy käsiänsä heitteä,
Palikkaa viskoo, ja nahkaan paukuttaa;
— — Kaks' talrikkia toinen heistä
Paiskoopi yhteen. Yks' torveen puhaltaa.
Yksipä peuhaa
Rautaisilla pellillään;
Roiskaa ja reuhaa —
Teköö hään.
Kahoppas Pulliain! kuin tihjältään hään astuskelee,
Itkeinpä lempiäst' — pehmyt-syväinen;
— — Ja perästäpä kiiruhtelee
Kiukas ja Liukas, ja tuokin Hyvöinen.
Jalkansa muuttaa,
Kiverinsä kantelee;
Kuules kuin huutaa:
Seisatkee!
Terveppäs Pohto! Etkös mummu neäk, kuin meillen
Silmänsä iskee, ja nauraa pilkan vuoks'?
— — Jo tahistaanpa hoipertelee —
Ett tu, ja ett tu, piek tahti, astuk luoks'!
Kass' kuin tuo narri
Ylpeileeksen lakistaan!
Valkoiset varret,
Soappaissaan.
Lehtolan Kaisa ikkunassaan itkeskelee,
Hempiä, lempiä, kiero silmäns' kanss'.
— — Kanleleensa kihnuttelee
Krouvairi — nauraa, ja soittaa viulullans'.
Hulkoisen leski
Kirjan kanssa, suruissaan,
Seisoopi tässä
Juovuksissaan.
Siittenpä Suntia, siitten Uni-lukkair tuloo,
Krouvari Juolas, ja krouvair Pulloinen. —
— — Annas soittaa, jottas kuuluu!
Rumppali hyrrää, ja pauhaa yhtenään.
Vähinpä eissä
Kontaa Lukkair, huitissaan;
Kantavan, käissä,
Lapiansa.
Juonipa kulkoo. Veikko, kuk' on kuollut näistä?
Kapraali Kurki, Hämeen jalka-väess';
— — Ja siitten käypi, johto-väistä,
Poikansa nuorin, törö-myssy peäss'.
Hään kirstun jälkeen
Käypikin, ja siitten myös
Juottaja Pälkäin,
Ja papismies.
Ja Kapraal' Kurki hään heitti tupen miekkoinensa!
Nyt hään on kuollut. — Vai, onko kuollut jo?
— — Hään viimen mustutt' viiksiänsä,
Maaliskuun toisena, männä vuonna jo.
Näyttäimme uhkeeks';
Voan on turhuus elomme —
Kurki, sun tuhkais —
Kunnoitamme.
Perhana vieköön! Seiskee suorat! Oikaistatkee!
Keännäitkeet — Kunniaksi, kiverien kanss'!
— — Olallenpas! Soitatkeepas!
Tarkoitak taivaaseen! Laukaiseppas kanss'!
Kurenpa seikat,
Kiitetäänpä viinan läss';
Kiitospa veikot, —
Vahista täst'!
Mähöiselle.
(Suomentama Fredmanin Lauseista N:o 13).
[Lauletaan kuin: Nå ä nu alla församlade här &c.]
Tokkopa kaikki jo ko'ossa lie?
Myllärin Matti, ja Hotakka — sie?
Junttilan Jussi? — Jo, teälläpä, mie!
— Kaikki ko'ossa lie. —
Renkit ne huiskaavat hevoisillaan,
Nyt tuloo vaunut, ja rattahat vaan —
Vieraat tänn' tuppailee parahaillahan!
Kohta tanssitaan. —
Ouvot ja tuttavaiset,
Miehet kuin nuokin naiset
Corno. — — — Kaikki jo on teäll'.
Vanha Vauhkoin, vaimoneen,
Mähöinenki miekkoinensa,
Loatikkainen lapsineen,
Joutsa joukkonensa.
Tuossapa tuoki on — — tervek mies!
Laurilan isäntä! poikansa myös!
Eskolan emäntä — silkissä, ees'!
Takana, nauhoiss' ja vyöss'.
Tuossa on Muovits! — Kah, terveppäs mies'
Missäs out ollutki?… Lempopa ties'!
Paitais on palava, hiukseis on hiess'
Niinpä 'terveh mies.
Karhun on rukkaiset kätessä — neät'!
Ilveksen nahkainen lakkikin peäss'.
Veihti on vyöllänsä, ruoska on käess' —
Rukkaisetpa neäts'!…
Neitoiset — kappas noita!
Kuules jo sarvet soittaa…
Corno — — — Tiina, vaimoväest,
Hyvin huonosti hään voi —
Jokos keännyit tautiin Tiina?
Poveis aukki! — tuokaas hoi —
Vähä saksan viinaa!
Laurilan Isäntä — ryypätään pois!
Rakkauen ruusut, ne viinoa sois —
Suupa jo peätyypi naurullen; ois
Valmis — kuinpa tois.
No Eerik Porka, paak lakkisi peä'äs!
Eläs sie seisok — kuin pahassa hä'äss'
Läheppäs sisään, ja vaimoinki väess',
Panek lakkiis peäas'!
Kintahat käteisi, hyppeäppäs mies!
Kättereks' tuletki, ehkäpä ties'?…
Mähöisen miekkoinen seisoopi e'ess';
Hyppeäppäs nyt mies!
Mieltyypi hyvä suopa…
Ukko on — aika juopa.
Corno — — — Jo on viereheis —
Keikuttelek häntä voan!
Miehuuttaisi, tuolle, näytät; —
Ukko Mähöinen ei soa
Nähä miten käyttäit.
Puhallat torvellais, puhallat sie!
Erkko ei väliä, mistäkään, pie —
Kätensäk hiljallen helmoillen vie —
Ukko — missä lie?
Kuuleppas, Mähöinen! kuuleppas hoi! —
Mitäs sä ähkäät, ja voihkaat ja voi'?
Tässäpä pulloisi…. lakkiis on toi!
Ryypätäänpäs hoi —
Eläs sä, veikkonen, joutavia!
Tansissa toistapa luulla ei soa —
Kaikkipa tässä on kannuksissa —
Juuaanpas nyt vaan!
Kaikki täss' käypi laillen —
Soaha, ja olla vaillen…
Corno — — — "Tok' — ei kuitenkaan?"…
Paipatatkos tuosta viel'?
Lyöppäs, häntä, suuta vasten! —
Mähöisenpä teköö miel'
Riitaan — vaimoin lasten.
Eerikki Porka, no — jokos sa sait?
Laurila, Hotakka! — mitäs te hait?
Myllärin Mattiki, oleppas vaiti
Kaikk' on kuitti, paitt'…
Missäs on viinais? Jo kellot ne lyö —
Vartiat huutaavat, puoless' on yö.
Seälisin tytöt, jo outtaavat hyö —
Jopa kellot lyö.
Tähet ne kiilteä, ja sammuuvat pois —
Pilvessä yö, jott' ei nähäkkään vois.
Kohta jo mieltyisin… eikö täss' ois
Tyttö, joka sois?…
Vaimot, ja miehet, halaa —
Minunki mielein palaa —
Corno — — — Jospa piijan tois!
Olen valmis!… Jokos myö…
Rakkauski mielein voittaa.
Veikot, tansitkeepas työ —
Annas sarven soittaa!
Mähöinpä veikkonen — mitäs sä teäll'?
Otappas ryypysi, pureppas peäll' —
Olet kuin susipa liukkaalla jeäll'.
Kiitos vaimo-väell'!
Jeä-hyvästeleminen, Kesä-päivänä, suurustellessa, ruohistossa.
(Suomentaminen Fredmanin Lauseista N:o 82).
[Lauletaan kuin: "Hvila vid denna källa" &c.]
Istuppas heinikossa!
Ja otak kontistamme, jossa
Lie viinaa purakossa —
Ja jotaik eineeks', uskon mie.
Kappas kuin pullot paistaa! —
Ja viinaa heiss' on monellaista;
Otappas nyt ja maista —
Mikäpä heistä paras lie!
Ottakaa Työ,
Jopa nyt ruohikossa —
Juokaa ja syö!
Istuitek heinikossa —
Tähänpä ruetaan nyt myö!
Corno — — — Jo ruetaan nyt myö.
Katospa kuin on koria
Tämä paikka — aivan soria,
Lehtokin nuori, noria,
Se viherteäpi ihana.
Lehet, ne lipattaapi,
Kuin heihin tuuli puhaltaapi;
Varjonsak alla soapi
Myö istuitella suojassa.
Otappas ja
Sinun pulloisi korjaa!
Juuaanpahan…
Katospa kuin on koria,
Ja tämä paikka ihana —
Corno — — — On aivan ihana.
Käkikin istuu puussa,
Ja kukkuu, tuolla, salmen suussa;
Kiurukin lenteä tuossa —
Ylähällä taivaassa.
Talossa renkit puivat,
Ja kalat rannoillen jo uivat,
Jo suot ja moat on kuivat —
Ja nurmet nuoret iloisat.
Kohtapa soat,
Ehkä tässäkin kuussa,
Moa-omenat. —
Käki jo istuu puussa,
Ja tuopi suven sanomat —
Corno — — — Toi suven sanomat.
Jo ruohot kaikki voivat,
Ja tuomikot — ne kukkiloivat,
Paimenten sarvet soivat,
Ja iloitteloo koko moa.
Oriit ja tammat hirnuu —
Ja torpan tyttö voita kirnuu —
Viil'pytty sill' on hirmu,
Ja muniakin jonkuu sa'an.
Pihassapa…
Jopa siihen ne toivat
Leheksiä —
Nyt ruohot kaikki voivat,
Ja hajottaavat lemunsa —
Corno — — — Hajottaa lemunsa.
Neitonen, toimessansa,
Levittelööpi ruokiansa —
Marjoja, maijon kanssa,
Ja muna-voita tarjoo hään.
Kass' kuin hään, tuolla, miehuu —
Ja, lusikoillaan, liukkaast' liehuu;
Kahvitki jopa kiehuu…
Ja piirakoitansakin neän.
Syyväänpähän,
Nytki tuomisiansa!
Mielellähän…
Neitonen toimessansa —
Hään eipä jouvak kiireistään.
Corno — — — ei jouvak kiireistään.
Soittakaa veli-kullat,
Kosk' on tuttuin tänne tullut;
Laulatkee niinkuin hullut —
Ja reuhatkaa, ja riemuitkaa!
Jo suurus-pulloin halaan,
Ryypyn — peälle ruoka-palan,
Toisen — syötyä kalan.
Viinan tilkkaa maistellaan!
Otetahan
Hänen muistikseen pullot —
Juokaa nyt voan!
Soittakaa veli kullat….
Ja ollaanpa nyt riemuillaan!
Corno — — — Ja ollaan riemuillaan.
Viimeiks' mä kiitän Teitä!
Ja soan jeä-hyväkseni heitteä;
Elkeä unohtak meitä.
Sulo, armas, kultani!
Kohta meill' ero tulee,
Ja mullaks' muuttuvani luulen;
Jopa tuonetar kuulen…
Kyselevän perästäni.
Tok', kuitenki —
Ennen kuinpa tuo peitteä
Mun silmäni…
Viimeiks mä kiitän Teitä,
Hyvästi nyt mun armani!
Corno — — — Hyvästipä kultani.
Ukko Noak.
(Fredmanin Lauluista N:o 35.)
[Lauletaan kuin: "Gubben Noak, gubben Noak" &c.]
Ukko Noak, ukko Noak
Oli kelpo mies!
Kuin läks' arkistansa,
Niin hään kohta, kanssa,
Istutt' viinaa, istutt' viinaa,
Missä moata ties'.
Noak souti, Noak souti
Vanhan arkkinsa.
Osti viina-pullot —.
Semmoisia, hullut,
Nyt ne myövät, nyt ne myövät
Juuvak kaljansa.
Hään kyll' arvais, hään kyll' arvais
Jotta miehetki
Tahtoi juuvaksensa,
Kuin eläimiänsä —
Silläpä hään, silläpä hään
Viinan kasvatti.
Eukko Noak, eukko Noak
Oli kunnon nais'!
Antoi ukon juuva —
Toista käski tuuva;
Mistäs mie nyt, mistäs mie nyt
Semmoisenki sais'n?
Ei hään kieltän't, ei hään kieltän't:
"Kuules, ukko, hoi!
Olek juomastaisi!" —
Ei! — Tuo armas naisi
Antoi soaha, antoi soaha
Minkä hään voan voi.
Ukko Noak, ukko Noak,
Puna-poskillaan —
Sill' oil pitkät hiukset.
Parrat niinkuin viikset;
Pani pohjaan, pani pohjaan,
Joi ja lauloi voan.
Silloin syntyi, silloin syntyi
Eleä moailmass';
Soatihinpa kyllä —
Eikä toisen silmä
Katehtinut, katehtinut
Niinkuin meijän moass'.
Muistin pullot, muistin pullot,
Niist' ei tietynnä;
Sanottiin ei laisin:
"Jos ma luvan saisin;"
Ei! voan pohjaan, ei! voan pohjaan
Pantihinpa niin.
Oppisten Laulu.
Körneriltä. (Suomentama).
[Lauletaan kuin: "Studenter äro muntra bröder" &c.]
Myö oppiset, myö ollaan veikot!
Voan mitkä olettenpa työ?
Työ vanhat oletten jo heikot;
Voan myöpä ollaan nuoret, myö. —
Sill' murheet mieltämme ei painak:
Myö, oppiset, on lystit ainaik — :|:
Myö oppiset, myö oppiset,
Myö oppiset, myö oppiset,
Myö ollaan lystit aina.
Ei kirjoissa ouk kaikki tieto!
Sill' mieli, jok' on iloissaan. —
Monipa oppinut on mieto,
Vaikk' luuloo viisas olevan.
Varottivatki ukko-vainaat;
Voan myöpä laulelemme ainaik — :|:
Myö oppiset, myö oppiset,
Myö oppiset, myö oppiset,
Me laulelemme aina.
Jos sota syttyis Suomen moahan,
Niin sinnek myöki jouvutaan;
Kuin miekkoja voan kerran soahan,
Niin vihamiestä voitetaan.
Ei kourissamme paljon painak —
Myö urholliset ollaan ainaik! :|:
Myö oppiset, myö oppiset,
Myö oppiset, myö oppiset,
On urholliset aina.
Juuvaan
(Suomentama).
[Lauletaan kuin: "I gamla Svea land, den satsen oförändrad står" &c.]
Viel' meilläik nytkin myös,
Kuin muinon, eletäänpä viel';
Myö juomme, joka mies,
Kuin kerran teköö miel'. —
Se puhek kuuluu aina voan:
Juop pois! juop pois!
Ja urot laulaa, iloissaan,
Jos tois! jos tois!
Sill viina voiman meilleik tuo,
Miks et siis pullois juo?
Vaikk' muuttuis Suomenmoa,
Ja vanhat tavat heittäis pois,
Vaikk' toiset — aina voan,
Ja uuet, meillen tois —
Niin janottaa kuin ennenkin…
Soas täst! soas täst!
Kuin ukon-ukon ukkookin
Soas täst! soas täst!
Myö juomme vielä — aina voan
Muistiksi Suomenmoan.