ENSIMÄINEN LUKU.
MAAN SYNNIN YÖ TULEE PÄÄTTYMÄÄN RIEMUN AAMUUN.
Itkun yö ja riemun aamu. — Kaksi tapaa etsiä totuutta. — Tässä seurattu esitystapa. — Teoksen rajotus. — Kunnioituksella tutkia Raamattua ja vaarallinen tapa ruveta arvaamaan ovat kaksi eri asiaa. — Profetsian tarkotus. — Maailman nykyinen uskonnollinen tila, katsottuna kahdelta näkökannalta. — Egyptiläistä pimeyttä. — Lupauksen kaari. — Vanhurskasten polku tunnetaan edistymisestä. — Suuren luopumisen syy. — Uskonpuhdistus. — Sama syy estää jälleen todellista edistymistä. — Täydellinen perehtyminen tiedossa ei kuulu menneisyyteen vaan tulevaisuuteen.
Tämän osan nimi — Aikakausien suunnitelma — "Raamatun tutkisteluja" käsittelevässä kirjassa viittaa jumalallisen suunnitelman eteenpäin menemiseen, jonka suunnitelman Jumala on ennen tuntenut ja hyvin järjestänyt. Me uskomme, että ainoastaan tältä näkökannalta, eikä miltään muulta, voidaan jumalallisen ilmestyksen totuuksia nähdä kaikessa ihanuudessaan ja sopusoinnussaan. Ajanjakso, jonka kuluessa synti on ollut sallittu, on ollut ihmiskunnalle pimeä yö, yö, jota ei koskaan voida unhottaa; mutta vanhurskauden ja Jumalan suosion ihana päivä, jonka Messias on toimeenpaneva, joka vanhurskauden aurinkona on nouseva ja paistava täydellisesti ja kirkkaasti kaikessa ja kaikkien yli, tuoden lääkettä ja siunausta, on ylenmäärin korvaava tuon kauhistuttavan itkun, valituksen, pakotuksen, sairauden ja tuskan yön, jossa koko huokaava luomakunta niin kauan on ollut.
"Illalla vierailee itku, mutta aamulla tulee riemu". — Ps. 30: 6. [Käännöstyö on aina puutteellista. Erittäin vaikeaksi tulee tässä suhteessa Raamatun lauseitten suomentaminen, koska suomeksi ei ole ilmestynyt mitään ajanmukaisempaa koko Raamattua käsittävää käännöstä. Raamatun lauseita suomennettaessa on tässä teoksessa seurattu parhaasta päästä ruotsin-, saksan- ja englanninkielisiä Raamatun käännöksiä. — K.H.]
Koko luomakunta toivoo, odottaa ja ikävöi huokauksessaan ja tuskassaan ikäänkuin vaistomaisesti sitä päivää, jota se kutsuu kultaiseksi ajaksi, ja kuitenkin hapuilevat ihmiset pimeydessä (Jes. 50: 10), koska he eivät tunne suuren Jehovan armosta rikkaita aikomuksia. Mutta heidän rohkeimmat kuvittelunsa tällaisesta aikakaudesta eivät läheskään vastaa todellisuutta, sellaisena kuin se tulee muodostumaan. Suuri Luoja valmistaa juuri "pidot lihavista ruu'ista" (Jes. 25: 6), joka on oleva valtava yllätys hänen luoduille olennoilleen ja joka suuressa määrässä käy yli kaiken sen, mitä ne syystä ovat voineet pyytää tai odottaa. Ja ihmetteleville olennoilleen, jotka katselevat Jumalan rakkauden pituutta ja leveyttä, korkeutta ja syvyyttä, joka käy yli kaiken odotuksen, selittää hän: "Minun ajatukseni eivät ole teidän ajatuksianne ja teidän tienne eivät ole minun teitäni, sanoo Herra. Ei, niin paljon kuin taivas on maata korkeampi, niin paljon ovat minun tieni korkeammat teidän teitänne, ja minun ajatukseni korkeammat teidän ajatuksianne". — Jes. 55: 8, 9.
Me tahdomme tässä teoksessa — ja, kuten me toivomme, menestyksellä — koettaa asiaan innostuneelle ja ennakkoluuloista vapaalle lukijalle esittää Jumalan suunnitelman, sellaisena kuin se johtaa ymmärtämään hänen menettelytapaansa menneisyydessä, nykyisyydessä ja tulevaisuudessa ja selvittää sitä tavalla, joka on sopusuhtaisempi, ihanampi ja järjellisempi kuin tavallinen käsitys asiasta. Kuitenkin kielletään jyrkästi tämän olevan tulos siitä, että tekijä omaisi jonkun erinomaisen nerokkaisuuden tai kyvyn, vaan vaikuttaa tämän vanhurskauden auringon valo tuhatvuotisen päivän sarastuksessa. Tämä valo ilmituo nämät asiat "nykyisenä totuutena", jonka totuuden aika nyt on tullut, jotta ne, jotka ovat rehelliset — puhdassydämiset, sen käsittäisivät ja omistaisivat.
Epäilys kuuluu päiväjärjestykseen, vieläpä vilpittömätkin asettavat kysymyksen alaiseksi itse todellisen uskonnon ja totuuden perustuksen. Me olemme koettaneet riittävästi paljastaa tämän perustuksen, jolle kaikki usko on rakennettava — nimittäin Jumalan sanan — jotta nekin, jotka eivät ole uskovaisia, saisivat luottamuksen sen todistukseen. Ja me olemme koettaneet tehdä sen tavalla, joka vetoaa järkeen ja jonka järki voi perustukseksi hyväksyä. Sitten olemme koettaneet rakentaa tälle perustukselle Raamatun opit sillä tavalla, että mikäli mahdollista puhtaasti inhimillinen arvostelu voisi koetella kuviot ja kulmat sovellutettavissa olevien ankarimpien oikeuden lakien mukaan.
Me olemme vakuutetut, että Raamattu sisältää ilmotuksen järjestetystä ja sopusuhtaisesta suunnitelmasta, joka silloin kuin se käsitetään, täytyy puhua puolestaan jokaiselle pyhitetylle tietoisuudelle, ja tämä teos on ilmestynyt toivossa saada auttaa Raamatun tutkijaa kiinnittämällä hänen huomionsa ajatuksiin, jotka ovat sopusuhtaiset keskenään ja Jumalan hengen elähyttämän sanan kanssa. Ne, jotka tunnustavat, että pyhä Raamattu ilmottaa Jumalan suunnitelman — ja juuri tällaisten puoleen me erityisesti käännymme — tulevat varmaan olemaan yhtämieltä kanssamme, että jos se on Jumalan hengen elähyttämä, niin täytyy sen oppien jos niitä kokonaisuutena tarkastetaan, kirkastaa suunnitelma, joka on sopusoinnussa niin hyvin itsensä kanssa kuin jumalallisen alkuunpanijan luonteen kanssa. Totuuden etsijöinä tulee meidän asettaa päämääräksemme saada selvä käsitys Jumalan ilmotetusta suunnitelmasta kaikessa täydellisessä, sopusuhtaisessa kokonaisuudessa, ja Jumalan lapsina on meillä täysi syy odottaa, että se on oleva meille mahdollista, koska olemme saaneet lupauksen totuuden hengestä, joka on johtava meidät koko totuuteen. — Joh. 16: 13.
Totuuden tutkijoina on meillä kaksi tapaa valittavana. Toinen on tutkia kaikkia niitä mielipiteitä, joita kirkon eri lahkot ovat esittäneet, ja ottaa jokaisesta ne osat, jotka me mahdollisesti voisimme pitää totuutena, — loppumaton työ. Eräs vaikeuksista, joka kohtaisi meitä seuratessamme tätä tapaa, tulisi olemaan, että jos arvostelumme olisi väärä tai ennen omaksumamme mielipiteet kallistuisivat johonkin määrättyyn suuntaan — ja kukapa siitä olisi vapaa? — estäisivät nämä epäkohdat oikeaa valintaa, niin että me omaksuisimme eksytyksen ja hylkäisimme totuuden. Jos seuraisimme tätä tapaa, niin lisäksi kadottaisimme paljon, sillä totuus menee eteenpäin — kasvaa kirkkaudessa, kunnes niillä päivä on huipussaan, jotka sitä tutkivat ja sen valossa vaeltavat, kun sitävastoin eri lahkojen uskontunnustukset vuosisatoja sitten kerta kaikkiaan määrättiin ja ovat siitä lähtien pysyneet samalla kohdalla. Ja jokaisen niistä täytyy sisältää suuri määrä eksytyksiä, koska kukin eri kohdissa vastustaa toisia. Tämä tapa veisi meidät sekaannusten ja sekasotkujen umpikujaan. Toinen tapa perustuu siihen, että vapaannutaan kaikista ennakkoluuloista ja muistetaan, ett'ei kukaan voi tietää enemmän Jumalan suunnitelmista, kuin mitä hän on ilmottanut sanassaan, ja että tämä annetaan niille, jotka sydämissään ovat hiljaisia ja nöyriä. Ja kun me tällaisina ainoastaan etsimme sen johdatusta ja opastusta, on sen, nim. sanan, suuri alkulähde ohjaava meitä oikeaan käsitykseen siitä. Tämä tapahtuu sitä myöten kun tulee aika sen täydellisempään ymmärtämiseen, jos me käytämme niitä erilaisia apuneuvoja, jotka Jumala on määrännyt. — Katso Ef. 4: 11—16.
Tämänkaltaisten Raamatun tutkijain avuksi on tämä teos erityisesti aiottu. Tulee huomata, että se nojautuu ainoastaan Raamattuun, paitsi niissä tapauksissa, jolloin maailman historia kutsutaan todistajaksi, jotta se osottaisi Raamatun ilmotusten toteutumisen. Uudenaikaisten jumaluusoppineiden ja n.k. kirkko-isien todistus on jätetty huomioonottamatta. Monta heistä ovat todistaneet sopusoinnussa tässä lausuttujen ajatusten kanssa, mutta me pidämme sen tavallisena puutteena ei ainoastaan meidän vaan myös kaikkina aikoina, että uskotaan määrätyitä oppikappaleita, ainoastaan sentähden, että toiset, joihin on ollut luottamusta, tekevät sen. Tämä on selvästi antanut runsaan aiheen esitykseen, sillä moni hyvä ihminen on uskonut ja opettanut eksytystä täysin hyvällä omalla tunnolla. (Ap. t. 26: 9.) Totuuden etsijöiden tulee tyhjentää astiansa perimätiedon sameasta vedestä ja täyttää ne totuuden lähteestä — Jumalan sanasta. Eikä pidä kiinnittää huomiota mihinkään uskonnon opetukseen, ellei se johda totuuden etsijää tälle lähteelle.
Tämän teoksen koko on aivan liian pieni, vaikka ei olisikaan kysymyksessä muuta kuin aivan yleinen ja pintapuolinen Raamatun ja sen oppien tutkiminen; mutta aikamme kiireeseen nähden olemme koettaneet esittää asiamme niin lyhyesti kuin aineiden tärkeys on näyttänyt sallivan.
Todellisesti innostuneelle totuuden etsijälle tahdomme sanoa, ettei hänen maksa vaivaa lukea ainoastaan pala sieltä toinen täältä ja nopeasti silmäillä tätä kirjaa ja kuitenkin toivoa voivansa nähdä sen suunnitelman voiman ja sopusoinnun, joka tässä esitetään, tai niiden Raamatun todistusten sitovaisuuden, jotka tässä mainitaan. Me olemme läpeensä koettaneet esittää totuuden eri osat ei ainoastaan sellaisilla sanoilla vaan myös sellaisessa järjestyksessä, joka parhaiten soveltuisi antamaan erilaisille lukijoille selvän käsityksen aineesta ja suunnitelmasta kokonaisuudessaan. Perinpohjainen ja järjestetty tutkiminen on välttämätön, jos tahtoo perehtyä mihinkä tieteeseen tahansa. Tämä koskee erittäinkin sitä tiedettä, jonka muodostaa jumalallinen ilmestys. Ja mitä erittäinkin tähän teokseen tulee, on se monin verroin tärkeämpää, sillä tämä ei ole ainoastaan esitys jumalallisen ilmotuksen totuuksista vaan tutkimus, niin paljon kuin tiedämme, laadultaan ainoalta näkökannalta. Tässä suhteessa se eroaa jokaisesta muusta teoksesta. Meillä ei ole mitään syytä pyytää anteeksi sitä, että käsittelemme useita sellaisia aineita, joita uskovaiset kristityt tavallisesti laiminlyövät — muun muassa Herran tulemisen ja vanhan ja uuden testamentin profetsiat ja esikuvat. Ei pidä esittää ja hyväksyä mitään jumaluusopillista järjestelmää, joka laiminlyö Raamatun opin huomatuimmat piirteet. Me toivomme kuitenkin, että käsitetään mikä suuri ero on vakavasti, raittiisti ja kunnioittaen tutkia profetsioja ja toisia Raamatun aineita toteutuneitten historiallisten tosiasiain valossa siinä tarkoituksessa, että tullaan lopputuloksiin, jotka pyhitetty terve järki voi hyväksyä, verrattuna siihen liian yleiseen tapaan, joka arvelee kaikenlaisia asioita. Jos tämä arveleminen sovellutetaan jumalallisiin profetsioihin, antaa se liiankin helposti vapaat ohjat mahdottomille otaksumisille ja tyhjille harhaiskuille. Niistä, jotka joutuvat tämän vaarallisen tavan valtaan, tulee lopulta profeettoja (?) sen sijaan että harjoittaisivat profeetallisia tutkimuksia.
Ei mikään työskentely ole jalompaa ja korkeammassa määrässä jalostuttavaa kuin kunnioittavasti tutkia Jumalan ilmottamaa aikomusta — "joita (asioita) enkelit himoitsevat nähdä" (1 Piet. 1: 12.) Se seikka, että Jumala viisaudessaan lahjotti meille ennustuksia tulevaisuudesta niin hyvin kuin lausuntoja nykyisyydestä ja menneisyydestä on jo itsessänsä nuhde. Sen kautta soimaa Jehova muutamien lastensa hulluutta, jotka puolustavat tietämättömyyttään ja Raamatun tutkimisen laiminlyömistä sanomalla: "Matteuksen viides luku riittää tekemään autuaaksi kenen tahansa". Emme myöskään saa otaksua, että profetsia annettiin ainoastaan siksi, että uteliaisuus tulisi tyydytetyksi kysymyksissä, jotka koskevat tulevaisuutta. Sen tarkotus on ilmeisesti perehdyttää Jumalan vihkiytyneitä lapsia Isänsä suunnitelmiin, jotta heissä tällä tavoin heräisi harrastus ja mieltymys näihin suunnitelmiin ja jotta he voisivat Jumalan näkökannalta katsoa niinhyvin nykyisyyttä kuin tulevaisuutta. Siten innostuneina Herran työhön, voivat he palvella hengessä ja myös ymmärryksellä, ei ainoastaan palvelijoina, vaan myös lapsina ja perillisinä. Kun sellaisille ilmotetaan mitä tulee tapahtumaan, on se vastavaikutuksena nykyään olevalle. Huolellinen tutkiminen ei voi muuta vaikuttaa kuin vahvistaa uskoa ja terästää pyhään vaellukseen.
Koska maailma ei tunne Jumalan suunnitelmaa, joka tarkottaa sen vapauttamista synnistä ja sen seurauksista ja koska sitä kahlehtivat sellaiset väärät kuvitelmat, että nimikirkko nykyisessä asussaan on ainoa välikappale tämän työn toteuttamiseen, on sen tila tänä hetkenä, sitte kun evankeliumia on saarnattu lähes yhdeksäntoista vuosisataa, omansa herättämään vakavia epäilyksiä jokaisessa ajattelevassa henkilössä, joka on imenyt tämän väärinkäsityksen. Ja tällaisia epäilyksiä ei voida voittaa millään vähemmällä kuin itse totuudella. Sanalla sanoen, jokaiselle ajattelevalle havaintojen tekijälle täytyy jompikumpi olla itsestänsä selvää joko: on kirkko tehnyt äärettömän erehdyksen luullessaan, että sen tehtävänä nykyisessä ajassa ja nykyisessä asussa on ollut kääntää maailma, tai sitten on Jumalan suunnitelma surkeasti epäonnistunut. Kumman näistä vaihtoehdoista me omaksumme? Moni on hyväksynyt ja moni epäilemättä vielä hyväksyy jälkimäisen ja tulee niin lisäämään epäuskon rivejä, joko salaisesti tai julkisesti. Yksi tehtävistämme tulee olemaan sellaisten auttaminen, jotka rehellisesti lankeevat. Tässä esitämme kuvion, jonka ovat julkaisseet "Lontoon lähetysseura" ja sittemmin Yhdysvalloissa "Presbyteriläisten naisten lähetyshallitus". Sitä kutsutaan "Äänettömäksi avunhuudoksi pakanalähetyksen puolesta". Se kertoo surullisia asioita pimeydestä ja tietämättömyydestä sen ainoan nimen suhteen taivaan alla, joka on ihmisille annettu ja jossa meidän täytyy tulla pelastetuiksi.
"The Watchman" (Vartija) "Nuorten Miesten Kristillisen yhdistyksen" — Chicago'ssa ilmestyvä lehti julkaisi saman kuvion ja sanoi kirjottaessaan siitä:
"Muutamilla henkilöillä on hyvin sameat ja häälyvät käsitykset maailman hengellisestä tilasta. Me kuulemme puhuttavan suuremmoisesta herätystyöstä kotimaassa ja ulkomailla, uusista lähetysharrastuksista eri suunnissa. Me kuulemme puhuttavan, miten maa toisensa jälkeen avaa ovet evankeliumille, ja miten suuret summat uhrataan sen levittämiseen, ja me saamme sen vaikutuksen, että tehdään täysin riittäviä ponnistuksia, jotta maan kansat tehtäisiin osallisiksi evankeliumin vaikutuksesta. Maan asukasluvun lasketaan nykyään tekevän 1,600,000,000, ja tutkimalla kuviota huomaamme, että runsaasti enemmän kuin puolet — lähes kaksi kolmasosaa — vielä on täydellisiä pakanoita, ja jäännöksen muodostavat suuremmaksi osaksi joko muhamettilaiset tai nuo suuret luopuneet kirkkokunnat, joiden uskonto itse asiassa ei ole muuta kuin kristillisyydellä verhottua epäjumalan palvelusta. Näistä voidaan tuskin sanoa, että he suojelevat tai opettavat Kristuksen evankeliumia. Mitä sitten niihin 116 miljoonaan tulee, jotka kantavat protestanttein nimeä, niin täytyy meidän huomata, miten suuri osa heistä Saksassa, Englannissa ja meidän maassa on joutunut vapaa-ajattelijoiksi tai epäuskoisiksi, — joka mahdollisesti on vielä pimeämpää kuin pakanuus — ja kuinka niitä on monta, jotka taikausko on soaissut tai jotka ovat vajonneet suurimpaan tietämättömyyteen. Ottamalla huomioon tämän näemme siis, että vielä 8 miljoonaa juutalaista hylkää Jeesus natsaretilaisen ja yli 300 miljoonaa, jotka kantavat hänen nimeään, on luopunut uskomasta häneen. Sitäpaitsi palvelee yli 170 miljoonaa Muhamettia, ja suunnaton jälelle jäänyt osa ihmiskuntaa palvelee tähän päivään asti kantoja ja kiviä, esi-isiään, kuolleita sankareita tai vieläpä paholaista. Kaikki nämä juutalaiset, luopiot, muhamettilaiset ja pakanat palvelevat tavalla tai toisella luotua Luojan asemesta, joka Luoja on kaiken Jumala, ikuisesti siunattu. Eikö tämä ole kylliksi tekemään ajattelevan kristityn sydämen murheelliseksi?"
Tämä on todella surullinen kuva. Ja vaikkakin kuvissa erilainen varjostus erottaa toisistaan pakanat, muhamettilaiset ja juutalaiset, niin ovat kuitenkin nämä kaikki yhtäläiset siinä, etteivät tunne Kristusta. Moni luulee ehkä alussa, että tämä käsitys kristittyjen suhteesta koko maailman kansoihin on liian pimeä ja jossain määrin liioiteltua, mutta me uskomme aivan päinvastoin. Nimikristillisyys esitetään loistavimmassa valossaan. Niin esimerkiksi lasketaan 116 miljoonaa protestanteiksi. Se nousee paljon yli todellisen luvun. Meidän käsityksemme mukaan niiden täysikasvuisten luku, jotka avonaisesti tunnustavat kuuluvansa kirkkokuntiin, on 16 miljoonaa, ja me pelkäämme, että yksi miljoona olisi aivan liian korkea luku osottamaan tuota "pikkuista laumaa", jotka "eivät vaella lihassa vaan hengen jälkeen". Sillä täytyy aina muistaa, että suuri osa kirkon jäseniä on lapsia ja alaikäisiä, jotka aina laskuissa otetaan huomioon. Erittäinkin koskee tämä eurooppalaisia maita. Moni näistä laskee lapset kirkon jäseniksi aina heidän varhaisimmasta lapsuudestaan.
Niin synkkä kuin yllä oleva onkin, ei se kuitenkaan ole synkin langenneen ihmiskunnan esittämistä kuvista. Yllä oleva läpileikkaus koskee ainoastaan nykyään elävää sukukuntaa. Miten kaamea näytelmä avautuukaan silmäimme eteen, jos ajattelemme, miten kuluneena kuutena tuhantena vuotena vuosisata toisensa jälkeen on pyyhkäissyt pois valtavia joukkoja, jotka melkein kaikki ovat olleet samassa tietämättömyydessä ja synnissä! Jos tätä tavalliselta näkökannalta tarkastaa, on se todellakin kauhea kuva.
Meidän päiviemme eri uskontunnustukset opettavat, että kaikki nämä tuhannet miljoonat ihmiset, jotka eivät tunne sitä ainoata nimeä taivaan alla, jossa meidän täytyy tulla pelastetuiksi, ovat suoraa päätä matkalla ijankaikkiseen vaivaan, eikä siinä vielä kyllin, vaan myös kaikki nämät 116,000,000 protestanttia, muutamia tosi kristityitä lukuunottamatta, ovat varmat samasta kohtalosta. Eipä siis ole ihmeellistä, jos ne, jotka suosivat tuollaisia hirmuisia kuvitelmia Jehovan suunnitelmista ja tarkotuksista, intoilevat lähetyksen puolesta. Ihmeellistä on, etteivät he menetä järkeään. Jos todellakin uskoisi sellaiseen ja täysin käsittäisi sen kantavuuden, riistäisi se elämältä kaiken ilon ja heittäisi suruharson jokaisen ympäristössämme olevan valokipinän yli.
"Äänetön huuto".
Osottaaksemme, ettemme ole väärin esittäneet n.k. "puhdasoppista" eli yleistä mielipidettä pakanoitten kohtalosta, lainaamme muutamia sanoja kirjoituksesta "Äänetön avunhuuto pakanalähetyksen puolesta", jossa edellä oleva kuva julaistiin. Sen viimeinen lause kuuluu: "Viekää evankeliumi suunnattomille ihmisjoukoille vieraissa maissa — näille tuhannelle miljoonalle sielulle, jotka kuolevat epätoivossa, ilman Kristusta, satatuhatta joka päivä".
Jos kohta inhimillisten uskontunnustusten kannalta tulevaisuus on synkkä, esittää Raamattu kuitenkin valoisamman kuvan, ja tarkotuksemme on esittää tämä. Jumalan sanan opastamina uskomme, että Jumalan suuren pelastussuunnitelman tarkotus ei ole ollut eikä tule olemaan näin epäonnistunut yritys. Niille Jumalan lapsille, joita vaivaa epätietoisuus, on oleva huojennus saada huomata miten profeetta Jesaja ennusti juuri tällaista asiain tilaa sekä (ainoaa) parannuskeinoa sitä varten ilmottaessaan: "Katso, pimeys peittää maan ja synkeys kansan, mutta Herra koittaa sinun ylitses ja hänen ihanuutensa kirkastuu sinun ylitses. Ja kansojen [pakanoiden] pitää vaeltaman sinun valkeudessasi." (Jes. 60: 2, 3.) Tässä ennustuksessa valaisee pimeyttä lupauksen kaari: "Kansojen [maan kansallisuudet ylimalkaan] pitää vaeltaman sinun valkeudessasi".
Maailman keskeymätön pimeys ja kurjuus ja totuuden hidas edistyminen ei ole ollut ainoastaan arvoitus seurakunnalle, vaan on myös maailma tuntenut ja tuntee tilansa. Tämä on ollut tuntuva pimeys niinkuin se, joka peitti Egyptin maan. Tämän todistukseksi ota huomioosi mikä henki on seuraavissa säkeissä, jotka eräs filadelfialainen sanomalehti on painanut. Sitä epäilystä ja kaihoa, joka oli lisääntynyt yhteiskunnan toisiansa vastaan ristiriidassa olevien oppien kautta, eivät kirjottajan sielusta olleet hälventäneet jumalallisen totuuden säteet, jotka suorastaan johtuvat Jumalan sanasta.
"Elo! Suuri kysymys! Luojan tarkoituksen ken meidän heimon suhteen selvittää? Loi meille ihmevoiman, käsityksen ja tahdon, aivot ymmärtää, — vain siks'kö, että surren kärsisimme? Vai onko kuolo yksin määränpää! Mit' onkaan tuolla puolen kuolemamme! Sit' turhaan tutkii, vastaus vaille jää. Nyt lepää entispolvet tuonelassa. He vaivaa, tuskaa ovat tunteneet. Vaan eipä koskaan aikain vartiossa he jälleen meidän luokse saapuneet, jott' meille selviäisi elon salaisuus, tuo, jonka eespäin aavistamme vain. Oi, Luoja! anna teistäs meille tietoisuus sill' ilman sit' en tiemme synkkä ain'. Ei säädös tyhjä meille lainkaan kelpaa. Nyt väärän uskon kahleet katkotaan. Ei kuiva lähde korvaa kaihon velkaa — ei tuota riitä ihmistieto maksamaan. Vaan rauha poistuu, polttaa toivo turha ja mieli tyyni tuskaan vaihdetaan. Kun emme tunne, tulee uskon murha. Oi, Taatto! anna loistos maailmaan, ja silmäys suunnitelmaan korkeaan, mi kätkös on, ja saada tietoon sen, kun silmäin verho poistuu kokonaan, miks' loit sä olennot — ja ihmisen?"
Tähän me vastaamme:
"Herra seurustelee luottamuksella niiden kanssa, jotka pelkäävät häntä, ja hänen liittonsa opettaa hän heille." — Ps. 25: 14.
Jo kohta Luoja täyden tarkoituksen Myös meidän heimon suhteen selvittää Loi meille ihmevoiman, käsityksen ja tahdon, aivot ymmärtää, siks' että kärsivälle ihmiselle vois antaa täyden elon ainaisen. On Herran sanat lohtu jokaiselle; sai kohtalomme siinä päätöksen. Hän jätti taivaan kodin loistavuuden ja kuoloon tuli Poika Jumalan. Hän antoi meidän eestä ihmisyyden ain' kuoloon asti tähden maailman. Hän elon salaisuuden meille selvittää, Hän kuolon maasta jälleen tullut on. — Näin meille Taaton tahdon ilmoittaa: ei ylösnousemus oo enää mahdoton. Kun ihmissäädös meit' ei lainkaan ohjaa, kun väärän uskon kahleet katkotaan, niin Herra lähteellensä meitä johtaa. Se riittää kaiken kaihon maksamaan. Ei epätoivon nuolet meitä vaivaa, kun riemu syömen täyttää, varmistuu; on usko saanut perustuksen kaivaa nyt sinuun Luoja, ja kaikk' uudistuu, kun näimme suunnitelmaan korkeaan, mi kätkös oi' nyt saimme tietoon sen ja ymmärrämme kohta kokonaan miks' loit sä olennot — ja ihmisen.
Tällainen siunaus on tulossa maailmaan sen kautta, että Jumalan aikomus täydelleen ilmotetaan ja jumalisen sanan verho poistetaan. Me uskallamme toivoa, että tämä teos tulee olemaan osa tätä siunausta ja ilmotusta.
Ne, jotka kääntävät selkänsä kaikenlaisille puhtaasti inhimillisille viisasteluille ja omistavat aikaansa pyhän Raamatun tutkimiseen laiminlyömättä ymmärrystään, jota Jumala tahtoo meitä käyttämään (Jes. 1: 18), tulevat huomaamaan miten siunauksen kaari kaartuu yli pilvien. Kuitenkin on erehdys luulla, että ne, joilla ei ole uskoa eikä siis vanhurskautta, kykenisivät kirkkaasti käsittämään totuuden, sillä se ei ole heitä varten. "Valo [totuus] on annettu vanhurskaille." (Ps. 97: 11.) Jumalan lapsille on kynttilä suotu, jonka valo poistaa paljon pimeyttä heidän vaelluksensa polulta. "Sinun sanasi on minun jalkaini kynttilä ja valkeus minun teilläni." (Ps. 119: 105.) Mutta ainoastaan "vanhurskasten tie paistaa niinkuin nouseva aurinko, kasvaen vähitellen, kunnes päivä paistaa kaikessa kirkkaudessaan." — San. 4: 18.
Todellisuudessa "ei ole ketään vanhurskasta, ei ainoatakaan." (Rom. 3: 10.) Tässä tarkotetaan ainoastaan niitä, jotka uskon kautta ovat vanhurskautetut. Ainoastaan sellaiset voivat vaeltaa sillä polulla, joka kasvaa kirkkaudessa: nähdä, ei ainoastaan Jumalan suunnitelman nykyistä kehitystä, vaan myös tulevia asioita. Vaikkakin on totta, että jokaisen uskovaisen polku kasvaa kirkkaudessa, niin koskee tämä erityisesti vanhurskaita (vanhurskautettuja) eri luokkana. Patriarkat, profeetat, apostolit ja pyhät menneisyydessä ja nykyisyydessä ovat vaeltaneet sen enentyvässä valossa, ja valo on kasvava nykyisyyden ohi — "kunnes päivä paistaa kaikessa kirkkaudessaan." Se on aina sama polku, ja lakkaamatta enenevä valo on jumalallinen alkulähde, joka aikanaan levittää uutta valoa sen yli.
Sentähden "iloitkaan Herrassa, te vanhurskaat," ja odottakaa tämän lupauksen toteutumista. Monella on niin vähän uskoa, ett'eivät he odota enemmän valoa, vaan saavat he epäuskonsa ja välinpitämättömyytensä tähden olla pimeydessä, vaikkakin he voisivat vaeltaa kasvavassa valossa.
Jumalan henki, joka annettiin ohjaamaan seurakuntaa totuuteen, on opastava meitä siinä, mikä on kirjotettu (raamatussa), mutta enempää me emme tarvitse, sillä pyhä Raamattu voi tehdä sen, että olemme viisaat pelastukseen uskon kautta, uskomalla Kristukseen Jeesukseen. — 2 Tim. 3:15.
Jos kohta on totta, että "pimeys peittää maan ja synkeys kansat", niin ei kuitenkaan maailma aina tule jäämään tähän tilaan. Meille vakuutetaan, että "aamu tulee". (Jes. 21: 12.) Samoin kuin Jumala antaa luonnollisen auringon paistaa vanhurskaiden ja väärien yli, niin on myös vanhurskauden aurinko tuhatvuotispäivänä valaiseva koko maailman ja "saattava valoon sen mitä pimeydessä on kätketty". (1 Kor. 4: 5.) Se on hälventävä pahan vahingolliset usvat ja tuova elämää, terveyttä, rauhaa ja iloa.
Jos katsomme takasin menneisyyteen, niin huomaamme valon loistaneen silloin ainoastaan himmeästi. Hämärät ja epäselvät olivat lupaukset kuluneina aikakausina. Ne Abrahamille ja toisille annetut lupaukset, joita lihallisen Israelin lait ja jumalanpalvelus muodot kuvauksellisesti esittivät, olivat vaan varjoja ja antoivat ainoastaan heikon käsityksen Jumalan ihmeellisistä ja armorikkaista aikomuksista. Sitä mukaan, kun lähenemme Jeesuksen päiviä, nousee valo. Korkeinta, mitä ennen sitä odotettiin, oli se, että Jumala lähettäisi vapahtajan, joka pelastaisi Israelin vihollistensa vallasta ja korottaisi heidät maapallon etevimmäksi kansaksi, jossa vaikutusvaltaisessa hallitusasemassa Jumala voisi käyttää heitä välikappaleinaan siunatessaan maan kaikkia sukukuntia. Kun he sitten saivat ottaa vastaan perintötarjouksen Jumalan valtakuntaan, olivat siihen liitetyt ehdot niin erilaiset kuin ne, joita he olivat odottaneet ja juuri valittavan luokan mahdollisuudet koskaan saavuttaa luvattua korkeutta olivat ulkonaisesti ja inhimillisesti katsoen niin epätodenmukaiset, että kaikki, muutamia harvoja lukuunottamatta, tulivat senkautta sokeiksi julistukseen nähden. Ja heidän sokeutensa ja vihamielisyytensä kasvoi aivan luonnollisesti, kun Jumalan suunnitelman etenemisessä tuli tuo ennen määrätty aika, jolloin julistus oli laajennettava ja tarjous ottamaan osaa luvatussa valtakunnassa oli tehtävä jokaiselle koko maanpallolla olevalle ihmiselle, joka uskon kautta lasketaan uskovan Abrahamin lapseksi ja hänelle annettujen lupausten perilliseksi.
Mutta kun evankeliumi, jonka Jeesus opetti, helluntaijuhlan jälkeen oikein ymmärrettiin, käsitti seurakunta, että maailmalle aiotut siunaukset tulisivat olemaan pysyvää laatua, ja tämän tarkotusperän toteuttamista varten tulisi valtakunta olemaan hengellinen valtakunta ja oli käsittävä oikeat israelilaiset, "pienen lauman", joka oli valittu sekä juutalaisista että pakanoista korotettavaksi henkiseen luontoon ja voimaan. Sentähden me luemme, että Jeesus toi elämää ja katoamattomuutta (kuolemattomuutta) evankeliumin kautta. (2 Tim, 1: 10.) Ja aina Jeesuksen päivistä asti loistaa yhä enemmän valoa, niinkuin hän ennusti: "Minulla on vielä paljon sanomista teille, mutta ette voi nyt kantaa sitä; mutta kun hän tulee, totuuden henki, opastaa hän teidät koko totuuteen… ja tulevaiset asiat hän julistaa teille." — Joh. 16: 12, 13.
Tuli kuitenkin aika, sitten kun apostolit olivat nukkuneet, jolloin seurakunnan suuri enemmistö alkoi hyljätä oikean valolähteen ja jättäytyä inhimillisten mestarien opastettavaksi. Nämä opettajat, joita ylpeys kannusti, ottivat arvonimiä ja virkoja ja alkoivat herroina hallita Jumalan perintöä. Silloin muodostui vähitellen erityinen säätyluokka n.k. "papisto", jonka jäseniä he itse ja toiset pitävät tarpeellisina opettajina uskoon ja elämään, riippumatta Jumalan sanasta. Siten kehittyi aikojen kuluessa suuri paavilaisuusjärjestelmä sopimattomasta kunnioituksesta vajavaisten ihmisten oppiin ja laiminlyömällä erehtymättömän Jumalan sanan.
Siitä, että totuutta on näin huolimattomasti pidelty, ovat seuraukset todellakin olleet vakavat. Niinkuin jokainen tietää, joutuivat sekä kirkko että sivistynyt maailma melkein kokonaan tämän järjestelmän orjuuteen ja johdettiin ne palvelemaan inhimillisiä perimätietoja ja uskontunnustuksia. Rohkea ja siunauksesta rikas askel vapautta kohti otettiin sen liikkeen kautta, joka on tunnettu uskonpuhdistuksen nimellä. Jumala herätti sellaisia rohkeamielisiä miehiä kuin Luther, Zwingli, Melanchton, Wycliffe, Knox y.m., jotka olivat hänen sanansa esitaistelijoita. Nämä kohdistivat huomion siihen asiain tilaan, että paavilaisuus oli syrjäyttänyt Raamatun korvaten sen kirkon määräyksillä ja säädöksillä. He huomauttivat muutamista paavilaisuuden vääristä opeista ja tavoista sekä osottivat, että ne perustuivat perimätietoon ja olivat ristiriidassa totuuden ja Jumalan sanan kanssa. Näitä uskonpuhdistajia ja heidän kannattajiaan kutsuttiin protestanteiksi [Protestantti sama kuin vastalauseen tekijä. S. h.], koska he protesteerasivat paavilaisuutta vastaan ja esittivät Jumalan sanan uskon ja elämän ainoaksi ojennusnuoraksi. Monet uskolliset sielut vaelsivat uskonpuhdistuksen päivinä valossa, siinä määrin kuin se silloin valaisi. Mutta sen ajan jälkeen ovat protestantit tuskin menneet eteenpäin, koska he, sen sijaan että olisivat vaeltaneet valkeudessa, pysähtyivät muutamien suosikkijohtajien ympärille, halukkaina näkemään niin paljon kuin he näkivät, mutta ei yhtään enemmän. He ovat itse asettaneet rajan edistymiselleen siten, että he ovat ympäröineet sen totuuden hiukkasen, jonka he omistivat, suurella määrällä harha-oppeja, joita he ovat ottaneet mukaansa "emä"-kirkosta. Näitä uskontunnustuksia kohtaan, jotka siten muodostettiin monta vuotta sitten, tuntevat useimmat kristityt melkein taikauskon tapaista kunnioitusta ja arvelevat, että on mahdotonta tietää nyt Jumalan suunnitelmista enempää, kuin mitä uskonpuhdistajat tiesivät.
Tämä on ollut kallis erehdys. Silloin pelastettiin ainoastaan harvat suuret perustotuudet harhaoppien tunkiosta. Nyt sitävastoin tulee Jumalan järjestyksen kautta lakkaamatta uusia puolia totuudesta päivän valoon, ja nämä ovat kristityt menettäneet uskontunnustus-aitauksien tähden. Niin oli esimerkiksi Nooan päivinä totta, että vedenpaisumus oli tuleva, ja jokaisen täytyi silloin uskoa tähän, jos tahtoi vaeltaa valossa. Aadam ja toiset eivät sitävastoin siitä mitään tienneet. Nyt ei kuitenkaan olisi totta saarnata tulevasta vedenpaisumuksesta, mutta on toisia armotaloudentotuuksia, jotka lakkaamatta kypsyvät aikaansa varten, ja jos me vaellamme totuuden lyhdyn valossa, niin saamme niistä tiedon. Jos me siis omistaisimme kaiken sen valon, joka oli aiottu ajalle, monta vuosisataa sitten, mutta emme enempää, niin me yhtä kaikki olisimme suuressa pimeydessä.
Jumalan sana on suuri varasto-aitta, täynnä ruokaa nälkäisille muukalaisille heidän valoisalla vaellustiellään. Siellä on maitoa lapsille ja vahvempaa ruokaa kehittyneemmille (1 Piet. 2: 2; Hebr. 5: 14), eikä siinä vielä kyllin, vaan sisältää se ravintoa eri aikoja ja eri olosuhteita varten; ja Jeesus sanoi, että uskollinen taloudenhoitaja oli ajallaan antava ravintoa uskon palvelusväelle — "uutta ja vanhaa" varastosta. (Luuk. 12: 42; Matt. 13: 52.) Olisi aivan mahdotonta tuoda sellaista jonkin lahkon tunnustuksesta tai varastohuoneesta. Me voimme mahdollisesti jokaisesta sellaisesta ottaa joukon vanhoja ja hyviä asioita, mutta ei mitään uutta. Se totuus, joka löytyy eri lahkojen tunnustuksissa, on niin peitetty ja sekotettu eksytyksillä, ettei siinä olevaa ihanuutta ja todellista arvoa voida eroittaa. Eri tunnustukset ovat alituisesti riidassa ja taistelussa keskenään; ja kun kukin niistä väittää perustuvansa Raamattuun, niin syytetään Jumalan sanaa tästä ajatusten sekavuudesta ja silminnähtävästä erimielisyydestä. Siitä on johtunut tuo yleinen sananparsi: "Raamattu on vanha viulu, jolla jokainen voi soittaa mitä kappaletta vaan haluaa."
Miten hämmästyttävästi kuvaakaan tämä aikamme epäuskoa. Tähän on jouduttu, kun on vääristellen esitetty Jumalan sanaa ja luonnetta inhimillisten perimätietojen kannalta ja kun lisäksi on jo tullut kasvava valistus, joka ei kauemmin taivu sokeasti ja taikauskoisesti kunnioittamaan ihmisten arveluja, vaan vaatii perustuksen meissä olevalle toivolle. Sanan uskollisen tutkijan tulee aina voida esittää toivonsa perustus. Yksin Jumalan sana voi tehdä meidät viisaiksi ja on hyödyllinen opetukseen, kuritukseen (eli kasvatukseen) j.n.e., "että Jumalan ihminen olisi täydellinen,… taitava" (eli pikemmin täysin varustettu). (1 Piet. 3: 15; 2 Tim. 3: 15—17.) Ainoastaan tämä ravintoaitta sisältää tyhjentymättömän varaston sekä uutta että vanhaa — oikeaan aikaan ruokaa palvelusväelle. Varmaankaan ei kukaan, joka uskoo Raamatun sanaan: "vanhurskasten polku… kasvaa kirkkaudessa", tahdo väittää, että Lutherin aika olisi käsittänyt täyden valon ja jos ei, niin teemme hyvin-ottamalla vaarin sanasta niinkuin "kynttilästä, joka pimeässä valaisee, kunnes päivä valkenee". 2 Piet. 1: 19.
Ei riitä, että nyt olemme valon polulla; meidän täytyy "vaeltaa valossa", mennä yhä edelleen, muuten on valo, joka ei pysähdy, kulkeva ohitsemme ja jättävä meidät pimeyteen. Monella on se vika, että he istuutuvat ja laiminlyövät vaelluksen yhä edelleen valon polulla. Ota "raamatun opas" [Kirja joka osottaa missä eri paikoissa joku erityinen sana on raamatussa käytetty. — K. h.] ja tarkasta niitä lauseita, jotka löytyvät sellaisten sanojen yhteydessä kuin istua ja seisoa verrattuna niihin, jotka liittyvät sanoihin vaeltaa ja juosta, niin huomataan suuri ero. Ihmiset "istuvat pimeydessä" ja "istuvat, kussa pilkkaajat istuvat" Ja "seisovat syntisten tiellä" mutta he "vaeltavat valossa" ja "juoksevat voittopalkintoa kohti". Jes. 42: 7; Ps. 1: 1; Hebr. 12: 1.
Täydelliseksi tuleminen ei kuulu menneisyyteen, vaan tulevaisuuteen — joka, niinkuin me toivomme, on pian koittava — ja vasta sitten, kun me käsitämme tämän, kykenemme arvostelemaan ja odottamaan uusia Isämme suunnitelman paljastuksia. On totta, että me yhä menemme takasin profeettojen ja opetuslapsien sanoihin pitäen niitä lähteenä, josta ammennamme kaiken tiedon nykyisyydestä ja tulevaisuudesta, kuitenkaan ei siksi, että he olisivat ymmärtäneet Jumalan suunnitelmia ja tarkotuksia paremmin kuin me, vaan koska Jumala käytti heitä puhetorvina ilmottaakseen meille ja kaikille niille, jotka ovat kuuluneet seurakuntaan koko kristinuskon aikakautena, totuuden, joka koskee hänen suunnitelmiaan, niin pian kuin aika sitä varten on tullut. Tämän asiain tilan todistavat apostolit täydellisesti. Paavali antaa meidän tietää, että Jumala on ilmottanut kristitylle seurakunnalle tahtonsa salaisuuden suosionsa jälkeen, jonka hän oli itsessään päättänyt, jotta meidän ymmärryksemme silmät avautuisivat näkemään tuon "ylhäisen" (Fil. 3: 14) tai "taivaallisen kutsumuksen" (Hebr. 3: 1) sisällyksen, joka on aiottu yksinomaan uskovaisia varten kristinuskon aikakautena. (Ef. 1: 9, 10, 17, 18; 3: 4—6.) Tätä salaisuutta ei hän ollut ennen ilmottanut, jos kohta hän oli säilyttänyt sen Raamatun hämärissä lauseissa, joita ei voitu ymmärtää, ennenkuin aika oli tullut. Tämä osottaa selvästi etteivät enkelit eikä profeetat käsittäneet sitä ajatusta, joka ennustuksissa lausuttiin. Pietari sanoo, että kun he innokkaasti etsivät ja tutkivat niiden merkitystä, antoi Jumala heidän ymmärtää, että heidän ennustuksissaan kätketyt salaisuudet eivät olleet aiotut heitä itseään varten, vaan meille, jotka elämme kristinuskon aikakaudessa. Ja hän kehottaa seurakuntaa toivomaan yhä enemmän armoa (suosiota, siunausta) tässä suunnassa — vielä enemmän tietoa Jumalan suunnitelmista. — 1 Piet. 1: 10—13.
On ilmeistä, jos kohta Jeesus lupasi, että seurakunta oli johdettava koko totuuteen, että tämä kuitenkin tulisi olemaan jatkuvaa paljastumista. Jos kohta seurakunta apostolien päivinä oli vapaa monista eksytyksistä, jotka saivat alkunsa paavilaisuudesta, niin emme kuitenkaan voi ajatella, että nuori seurakunta olisi nähnyt niin syvästi ja selvästi Jumalan suunnitelmaan, kuin nyt on mahdollista nähdä. On myös ilmeistä, että eri apostolit eri määrässä näkivät Jumalan suunnitelmaan, jos kohta kaikkia heidän kirjotuksiaan Jumalan henki johti ja elähytti, yhtä varmaan kuin profeettain sanoja. Valaistuksemme tätä erilaisuutta tiedossa, tarvitsee meidän ainoastaan muistaa sitä horjuvaisuutta ja epävarmuutta, joka huomataan Pietarissa ja toisissa apostoleissa, Paavalia lukuunottamatta, silloin kun evankeliumi alkaa levitä pakanoiden keskuuteen. (Ap. t. 10: 28; 11: 1—3; Gal. 2: 11—14.) Pietarin epävarmuus oli selvässä ristiriidassa Paavalin varman vakaumuksen kanssa, joka perustui profeettain sanaan, Jumalan menettelytapaan menneisyydessä ja suoranaisiin ilmestyksiin, joita hän itse oli saanut vastaanottaa.
Paavali oli selvästi saanut runsaamman määrän ilmestyksiä kuin toiset apostolit. Hänelle ei annettu lupaa julistaa näitä ilmestyksiä seurakunnalle, ei edes kokonaan ja täydellisesti toisille apostoleille (2 Kor. 12: 4; Gal. 2: 2). Kuitenkin voimme näissä nä'yissä ja ilmestyksissä, joita annettiin Paavalille,, huomata asiain tilan, jolla oli merkitystä koko seurakuntaan nähden. Sillä jos kohta hänen ei sallittu puhua, mitä hän näki, eikä yksityiskohtia myöten ilmottaa kaikkea, mitä hän tiesi Jumalan salaisuudesta, mikäli se koskee "tulevia aikoja", niin antoi kuitenkin se, mitä hän näki, voimaa, väritystä ja ajatuksen syvyyttä hänen sanoilleen, joita me myöhempien tapausten ja täyttyneitten ennustusten valossa sekä hengen johtaessa voimme käsittää selvemmin kuin alkuajan seurakunta.
Väitteemme todistukseksi muistamme Raamatun viimeistä kirjaa, Johanneksen ilmestystä, joka on kirjotettu noin vuonna 96 j.Kr. Johdanto-sanat ilmottavat, että se on erityinen ilmestys asioista, joita siihen asti ei ole ymmärretty. Tämä todistaa ratkaisevasti, ett'ei ainakaan siihen asti Jumalan suunnitelma ollut kokonaisuudessaan ilmotettu. Tämä kirja ei ole myöskään ennen ollut kaikkea sitä, mitä sen nimi sisältää — paljastaminen, verhon poistaminen. Mitä alkuajan seurakuntaan tulee, niin ei todenmukaisesti ainoakaan ymmärtänyt mitään osaa tästä kirjasta. On luultavaa, ett'ei Johanneskaan, joka nä'yt näki, niitä ymmärtänyt. Hän oli sekä profeetta että apostoli, ja kun hän apostolina ymmärsi ja opetti sitä, mikä silloin oli "ruokaa aikanaan", niin lausui hän sitävastoin profeettana asioita, jotka tulevina aikoina varustaisivat palvelusväen "ravinnolla".
Kristinuskon aikana ovat muutamat pyhimykset koettaneet ymmärtää seurakunnan tulevaisuutta tutkimalla tätä kuvauksellista kirjaa, ja epäilemättä ovat kaikki, jotka lukivat ja ymmärsivät, joskin kohta ainoastaan osan sen totuuksista, tulleet siunatuiksi lupauksen mukaan. (Ilm. 1: 3.) Sellaisille avasi kirja jatkuvasti aarteitaan ja oli Lutherille uskonpuhdistuksen päivinä tärkeä apu käsittämään, että katolilainen kirkko, jonka omantunnon tarkka palvelija hän oli, oli todellisuudessa apostolin mainitsema antikristus, jonka historian me nyt näemme olevan niin suuren osan tätä ennustusta.
Täten Jumala vähitellen kirkastaa totuutensa ja ilmottaa armonsa ylenpalttisen rikkauden. Tästä seuraa, että nyt voidaan odottaa paljon enemmän valoa kuin missäkään edellisessä seurakunnan vaiheessa.