Raamatun tutkisteluja 1: Jumalallinen aikakausien suunnitelma

by C. T. Russell

KAHDESTOISTA LUKU.

AIKAKAUSIEN SUUNNITELMAN KARTAN SELITYS.

Aikakaudet, — Elonkorjuuajat. — Todellisen ja lasketun aseman eri tasot. — Meidän Herramme Jeesuksen tie kirkkauteen. — Hänen seuraajainsa tie kirkkauteen. — Nimiseurakunnan kolme luokkaa. — Erottaminen elonkorjuun aikana. — Voideltu luokka kirkastettu. — Suuren vaivan luokka. — Rikkaruohon polttaminen. — Maailma siunattu. — Ihana lopputulos.

Kirjan alkuun me liitämme kartan, joka esittää Jumalan suunnitelman maailman pelastukseksi. Me olemme sen kautta koettaneet tehdä havainnolliseksi Jumalan suunnitelman eteenpäin kehittyvän luonteen ja niitä toinen toistaan seuraavia askeleita, joita kaikkien niiden täytyy ottaa, jotka koskaan saavuttavat tuon täydellisen "muutoksen" inhimillisestä jumalalliseen luontoon.

Aluksi me huomaamme kolme suurta hallituskautta A, B, C. Ensimäinen näistä, A, ulottuu ihmisen luomisesta vedenpaisumukseen, toinen, B, vedenpaisumuksesta Kristuksen tuhatvuotishallituskauden alkuun hänen toisessa tulemisessaan, kolmas hallituskausi, eli "hallitus aikain täyttyessä", C, alkaa Kristuksen hallituksessa ja jatkuu "tuleviin aikoihin". (Ef. 1: 10; 2:7.) Näitä kolmea hallituskautta kosketellaan usein Raamatussa: A kutsutaan "silloiseksi maailmaksi", B kutsuu meidän Herramme Jeesus "täksi maailmaksi", Paavali "nykyiseksi pahaksi maailmaksi" ja Pietari "nykyiseksi maailmaksi". C kutsutaan "tulevaksi maailmaksi", "jossa vanhurskaus asuu", vastakohdaksi nykyiselle pahalle maailmalle. Nyt vallitsee paha, ja vanhurskaat saavat kärsiä. Tulevassa maailmassa tulee suhde olemaan päinvastainen: vanhurskaat tulevat hallitsemaan, ja ne, jotka tekevät pahaa, saavat kärsiä, ja lopuksi kaikki paha hävitetään.

Jokaisessa kolmessa suuressa hallituksessa, aikakaudessa tai "maailmassa" on Jumalan suunnitelmalla ihmisen suhteen erityinen, huomattava luonne; kuitenkin on kukin ainoastaan osa samasta suuresta suunnitelmasta, joka, kun se on valmis, tulee kirkastamaan Jumalan viisauden — joskaan nämä osat, jos niitä yksikseen tarkastetaan, eivät paljasta niiden syvää tarkotusta. Koska ensimäinen "maailma" ("taivaat ja maa", tai silloinen asiain järjestys) hävisi vedenpaisumuksessa, niin seuraa siitä, että silloin oli toinen asiain järjestys kuin "nykyisessä pahassa maailmassa", josta Herra sanoo, että Saatana on sen ruhtinas; siis ei nykyisen maailman ruhtinas ollut sen maailman ruhtinas, joka oli ennen vedenpaisumusta, joskaan häneltä ei silloin puuttunut vaikutusta. Useat Raamatun paikat levittävät valoa Jumalan menettelytapaan sinä aikana ja antavat siten selvän kuvauksen hänen suunnitelmastaan yhtenä kokonaisuutena. Nämä Raamatun paikat viittaavat siihen, että ensimäistä "maailmaa", tai ennen vedenpaisumusta ollutta hallitusta tarkastivat ja erityisesti hoitivat enkelit, jotka saivat koettaa, mitä he voivat tehdä langenneen ja turmeltuneen suvun kohottamiseksi. Kun Jumala antoi suostumuksensa, niin olivat he epäilemättä halukkaita ryhtymään yritykseen; sillä heidän asianharrastuksensa ilmeni ylistyslaulussa ja riemuhuudossa luomisen työn johdosta. (Job. 38: 7.) Että enkelit saivat hallita tätä ensimäistä aikajaksoa, käy selväksi ei ainoastaan kaikista viittauksista tähän aikakauteen, vaan voidaan syyllä tulla siihen lopputulokseen apostolin huomautuksen johdosta, kun hän, verratessaan nykyistä hallitusta menneeseen ja tulevaan, sanoo (Hebr. 2: 5): "Ei hän tulevaa maailmaa ole enkelien alaiseksi antanut." Ei, sitä maailmaa tulee hallitsemaan Herra Jeesus ja hänen kanssaperillisensä; ja sentähden tämä hallitus ei tule ainoastaan olemaan oikeudenmukaisempi kuin "nykyisen pahan maailman", vaan tulee se menestymään paremmin kuin ensimäisen maailman tai hallituskauden hallitus, jota "hoitivat enkelit", joiden kykenemättömyys suvun kohottamisessa näkyy siinä, että ihmisten pahuus tuli niin suureksi, että Jumala vihassaan ja oikeudenmukaisessa suuttumuksessaan vedenpaisumuksen kautta hävitti koko silloisen elossa olevan suvun, kahdeksaa henkilöä lukuunottamatta. — 1 Moos. 7: 13.

"Nykyisessä pahassa maailmassa" saa ihminen koettaa hallita itseään, mutta syntiinlankeemuksen perustuksella on hän Saatanan, "tämän maailman ruhtinaan", ja herruuden alla, jonka salaisia juonia ja vehkeitä hän turhaan on koettanut vastustaa pyrkiessään itse hallintoon tänä pitkänä aikana vedenpaisumuksesta nykyaikaan asti. Nämä ihmisten yritykset, hallita Saatanan hallituksen alla, tulevat päättymään tuohon suureen hädän aikaan, jonka kaltaista maailma ei koskaan ennen ole tuntenut. Ja siten on todistettu ei ainoastaan se, että suvun pelastaminen oli enkeleille mahdoton, vaan myös, että ihmisen omat harrastukset tyydyttävällä tavalla parantaa asemaansa ovat olleet tuloksettomat.

Toisen näistä suurista hallituksista, B, muodostaa kolme selvästi erotettua aikakautta, joista kukin on askel ylöspäin ja eteenpäin Jumalan suunnitelmassa.

Aikakautena D kääntyi Jumala erityisesti sellaisten patriarkkain puoleen, kuin Aabraham, Iisak ja Jaakob olivat.

Aikakausi E on juutalainen aikakausi, tai tuo Jaakobin kuolemaa seurannut aikakausi, jolloin Jumala kohtelee hänen jälkeläisiään hänen erityiseen huomaansa uskottuina — "omaisuuden kansana". Heitä kohtaan osotti hän erityistä suosiota ja selitti: "Kaikkien sukukuntien keskuudessa maan päällä olen minä ainoastaan teistä pitänyt erityistä huolta," (Am. 3: 2.) Kansana olivat he esikuva kristitystä seurakunnasta, pyhästä kansasta, omaisuuden kansasta. Ne lupaukset, jotka annettiin heille, olivat esikuvia "paremmista lupauksista", jotka ovat annetut meille. Heidän vaelluksensa korven kautta esikuvasi meidän vaellustamme synnin korven kautta taivaalliseen Kaanaaseen. Heidän uhrinsa vanhurskauttivat heidät esikuvauksellisesti, ei todellisesti; sillä härkien ja pukkien veri ei voi koskaan ottaa pois syntejä. (Hebr. 10:4.) Mutta evankeliumin aikakautena, F, ovat meillä "paremmat uhrit", jotka todellakin sovittavat koko maailman synnit. Meillä on tuo "kuninkaallinen pappeus", jonka muodostavat kaikki ne, jotka uhraavat itsensä Jumalalle "eläväksi uhriksi", joka on pyhä ja otollinen Jeesuksen Kristuksen kautta, joka on "meidän tunnustuksemme ylimmäinen pappi". (Hebr. 3: 1.) Evankeliumin aikakaudessa me tapaamme ne todellisuudet, joista juutalainen aikakausi, sen jumalanpalvelukset ja kirkolliset toimitukset olivat varjoja. — Hebr. 10: 1.

Evankeliumin aikakausi, F, on se aikakausi, jolloin Kristuksen ruumiin jäsenet kutsutaan maailmasta, ja uskon kautta osotetaan heille elämänkruunu ja ne ylenpalttisen suuret ja kalliit lupaukset, joiden kautta he (olemalla kutsulle ja sen vaatimuksille kuuliaiset) voivat tulla osallisiksi jumalallisesta luonnosta. (2 Piet. 1:4.) Paha saa yhä edelleen hallita maailmaa eli vallita siinä, jotta he tulemalla kosketukseen sen kanssa koeteltaisiin, että he voisivat näyttää, ovatko he halukkaat uhraamaan inhimillisen luonnon etuineen ja siunauksilleen, joka on elävä uhri, ja muodostumaan Jeesuksen kuoleman kaltaisiksi, jotta he luettaisiin arvollisiksi saamaan hänen yhtäläisyytensä ylösnousemisessaan. — Ps. 17: 15.

Kolmannen suuren hallituskauden, G, tulee muodostamaan monta aikakautta — "tulevat aikakaudet". Ensimäinen niistä tuhatvuotiskausi (milleniumi), G, on ainoa, jonka suhteen meillä on määrätyitä tietoja. Se käsittää ne tuhannen vuotta, jolloin Kristus on hallitseva ja sen kautta siunaava maan kaikki sukukunnat, saattaen täytäntöön tuon "kaiken ennalleenasettamisen", josta on puhuttu kaikkien pyhien profeettojen suun kautta. (Ap. t. 3: 19—21.) Tänä aikana tulevat synti ja kuolema ainaisesti poistettaviksi, sillä "hänen [Kristuksen] on hallittava siihen asti, kunnes on pannut kaikki vihollisensa jalkainsa alle… Vihollisista viimeisenä kukistetaan kuolema" [aadamilainen kuolema]. (1 Kor. 15: 25, 26.) Tämä tulee olemaan tuo suuri ennalleenasettamisaika. Seurakunta, Kristuksen morsian, hänen ruumiinsa, tulee hänen kanssaan ottamaan osaa tähän hallitukseen, kuten hän on luvannut, sanoen: "Joka voittaa, sen minä annan istua kanssani valtaistuimellani, niinkuin minäkin olen voittanut ja istunut isäni kanssa hänen valtaistuimelleen." — Ilm. 3: 21.

"Tulevat aikakaudet," H, jotka seuraavat suurta ennalleenasettamisaikakautta, tulevat olemaan täydellisyyden, autuuden ja onnen aikakausia; mutta Raamattu ei anna meille mitään tietoa, mitä niiden aikana tulee tapahtumaan. Tällä etäisyydellä, jolla me nyt elämme niistä, on kylliksi tietää, että ne tulevat olemaan ihania ja siunauksesta rikkaita Jumalan suosiota nauttivia aikakausia.

Kullakin näistä hallituksista on omat erityiset, määrätyt ajat työn alkamista ja kehittymistä varten, ja kukin päättyy elonkorjuuseen, jossa sen hedelmät tulevat ilmaantumaan. Juutalaisen aikakauden lopussa oleva elonkorjuu kesti neljäkymmentä vuotta, Jeesuksen kutsumuksen alusta, kun Jumalan henki hänet voiteli (Ap. t. 10: 37, 38), v. 29 j.Kr., Jerusalemin hävitykseen asti, v. 70 j.Kr. Tähän elonkorjuuseen päättyi juutalainen aikakausi ja evankeliumin aikakausi alkoi. Nämä molemmat hallitukset ulottuivat jonkun verran toisiinsa, kuten kartta osottaa.

Juutalainen aikakausi päättyi tavallaan silloin, kuin Herra kolme ja puolivuotisen toiminta-aikansa lopussa hylkäsi tämän kansan, sanoen: "Teidän huoneenne jätetään teille autioksi". (Matt. 23: 38.) Kuitenkin osotettiin heille suosiota kolme ja puoli vuotta sen jälkeen rajottamalla evankeliumin kutsun heihin, jossa toteentui profeetan selitys (Dan. 9: 24—27) seitsemänkymmenen (vuosi-)viikon suosiosta heitä kohtaan, sekä että Messias viimeisen viikon keskivälissä oli tapettava, mutta ei itsensä tähden. Kristus kuoli [ei itsensä tähden, vaan] meidän synteimme tähden, ja lakkautti sen kautta keskellä viikkoa teurastusuhrin ja ruokauhrin — kolme ja puoli vuotta ennen noiden seitsemänkymmenen liiton viikon loppua, jolloin suosio kohdistui Juudan kansaa kohtaan. Kun todellinen uhri oli tehty, niin ei Jehova luonnollisesti kauvemmin voinut tunnustaa kuvauksellisten uhrien merkitystä.

Juutalaisten aikakausi päättyi siis täydellisesti, kun seitsemänkymmentä vuosiviikkoa oli kulunut loppuun, tai kolme ja puoli vuotta ristiinnaulitsemisen jälkeen, jonka jälkeen evankeliumia saarnattiin myös pakanoille, alkaen Korneliuksesta. (Ap. t. 10: 45.) Tämä päätti heidän aikakautensa; mitä tulee Jumalan suosioon juutalaista seurakuntaa kohtaan sekä tämän seurakunnan seurakunnaksi tunnustamiseen nähden; heidän kansallinen olemassaolonsa päättyi tätä seuraavana suurena hädän aikana.

Tänä juutalaisena elonkorjuun aikana alkoi evankeliumin aikakausi. Tämän aikakauden tarkotus on kutsua, kehittää ja koetella "Jumalan Kristusta" — päätä ja ruumista. Tämä on henkinen hallituskausi. On siis oikein sanoa, että evankeliumin aikakausi alkoi, kun Jeesus voideltiin "pyhällä hengellä ja voimalla" (Ap. t. 10: 38; Luuk. 3:22; 4: 1, 18), kun hänet kastettiin. Seurakuntaan, hänen ruumiiseensa nähden alkoi se kolme ja puoli vuotta myöhemmin.

Evankeliumin aikakauden loppujakson muodostaa myöskin "elonkorjuu", jolloin kaksi aikakautta ulottuu toinen toiseensa — evankeliumin aikakausi päättyy ja ennalleenasettamis- tai tuhatvuotiskausi alkaa. Evankeliumin aikakausi päättyy asteettaan, samoin kuin sen esikuva tai "varjo", juutalainen aikakausi, päättyi. Samoin kuin siinä elonkorjuun seitsemän ensimäistä vuotta olivat erityisesti aiotut toimintaa varten lihallisen Israelin hyväksi ja olivat suosion vuosia, niin huomaamme tässä viittauksen samankaltaiseen seitsenvuotiskauteen, jolla on sama merkitys evankeliumin seurakuntaan nähden, ja jota seuraa koko maailmaan ulottuva hädän ("tulen") aikakausi pahan rankaisemista varten ja vanhurskauden hallituksen valmistamista varten, mutta tästä puhumme edempänä.

Tie kirkkauteen.

K, L, M, N, P, R esittävät kukin eri tasoja. N on täydellisen inhimillisen luonnon taso. Aadam oli tällä tasolla, ennenkuin hän teki syntiä, mutta heti lankeemisensa jälkeen vaipui hän siveellisen turmeluksen tai synnin tasoon, R, jolla kaikki hänen jälkeläisensä syntyvät. Tämä taso vastaa tuota "leveätä tietä", joka johtaa kadotukseen. P merkitsee kuvauksellista vanhurskauttamisen tasoa, joka vanhurskauttaminen lasketaan saavutetuksi lain uhrien kautta. Se ei ollut todellinen täydellisyys, sillä "laki ei tee täydelliseksi." — Hebr. 7: 19.

N merkitsee ei ainoastaan inhimillisen täydellisyyden tasoa, jonka kerran täydellinen ihminen, Aadam, omisti, vaan myöskin vanhurskautettujen henkilöiden asemaa. "Kristus kuoli meidän synteimme tähden, kirjotusten mukaan", ja kaikki jotka uskovat Kristukseen — kaikki, jotka ottavat vastaan hänen täydellisen ja loppuun suoritetun työnsä heidän vanhurskauttajanaan — lasketaan siis uskon perustuksella vanhurskautetuiksi, ikäänkuin he olisivat täydellisiä ihmisiä, ikäänkuin he eivät koskaan olisi olleet syntisiä. Jumalan kannalta katsoen ovat kaikki, jotka ovat vastaan ottaneet Kristuksen lunastajanaan, inhimillisen, täydellisyyden tasolla, N. Tämä on ainoa asema, jossa ihminen voi lähestyä Jumalaa tai seurustella hänen kanssaan. Kaikkia tällä tasolla olevia kutsuu Jumala lapsikseen — inhimillisiksi lapsikseen. Aadam oli tällä tavalla Jumalan poika (Luuk. 3: 38), joka seurusteli Jumalan kanssa ennen tottelemattomuuttaan. Kaikkia, jotka omaksuvat meidän Herramme Jeesuksen täydelleen suoritetun lunastustyön, pidetään tai lasketaan uskon kautta ennalleenasetetuiksi alkuperäiseen puhtauteen; ja seuraa siitä, että heillä on yhteys tai kanssakäyminen Jumalan kanssa.

Evankeliumin aikakautena on Jumala tehnyt erityisen tarjoumuksen vanhurskautetuille inhimillisille olennoille, jonka perustuksella heidän luontonsa voi määrätyillä ehdoilla muuttua, niin että heidän maallinen, inhimillinen olemassaolonsa lakkaa ja heistä tulee taivaallisia, henkisiä olentoja, kuten Kristuksesta, heidän lunastajastaan. Osa uskovaisia — vanhurskautettuja ihmisiä — tyytyy siihen iloon ja rauhaan, jonka he uskomalla synteinsä anteeksi antamiseen ovat saaneet, eivätkä sentähden ota vaaria siitä äänestä, joka kutsuu heitä tulemaan ylemmäksi. Toiset, joita Jumalan rakkaus on liikuttanut, sellaisena, kuin se on osottautunut heidän lunastamisessaan, ja jotka ovat tunteneet etteivät he enään kuulu itselleen, koska ha ovat kalliisti ostetut, sanovat: "Herra, mitä sinä tahdot, että minun pitää tehdä?" Heille vastaa Herra Paavalin kautta, joka sanoo: "Niin minä Jumalan armahtavan laupeuden kautta kehotan teitä, veljet, antamaan ruumiinne eläväksi, pyhäksi, Jumalalle otolliseksi uhriksi, joka on teidän järjellinen jumalanpalveluksenne." (Room. 12: 1.) Mitä tarkottaa apostoli siten kehottaessaan meitä antamaan itsemme eläväksi uhriksi? Hän tarkottaa sitä, että meidän tulee Jumalan palvelukseen vihkiä kaiken sen kyvyn ja lahjakkaisuuden, jonka me omistamme, ettemme tästä lähin enää elä itsemme tähden, ei myöskään ystäviemme tai perheemme tähden, ei myöskään maailman tähden tai jonkun muun asian tähden vaan kuullaksemme ja palvellaksemme häntä, joka osti meidät omalla kalliilla verellään.

Mutta koska Jumala ei tahdo ottaa vastaan tahraisia tai epätäydellisiä kuvauksellisia uhreja ja me kaikki tulimme syntisiksi Aadamin kautta, voimmeko silloin olla soveliaita uhreja? Paavali osottaa, että ainoastaan sentähden, että me olemme pyhät, me olemme soveliaita uhreja. Me emme ole pyhiä samalla tavalla kuin Jeesus, joka ei tietänyt mitään synnistä, sillä me kuulumme kadotukseen tuomittuun sukuun, emme myöskään sentähden, että olisimme täydelleen onnistuneet vaelluksessamme saavuttamaan täydellisyyden, sillä me olemme vakuutetut siitä, ettemme me ole saavuttaneet sitä täydellisyyttä johon meitä on kutsuttu, vaan on meillä tämä aarre (hapraissa ja vuotavissa) saviastioissa, jotta meidän lopullinen kirkkautemme nähtäisiin olevan Jumalan armosta eikä meidän omasta voimastamme. Mutta me tulemme pyhiksi ja Jumalalle kelpaaviksi uhreiksi sen perustuksella, että Jumala ilmaiseksi on vanhurskauttanut meidät kaikista meidän synneistämme uskomalla Kristuksen uhriin meidän puolestamme.

Niin monet, jotka ymmärtävät antaa arvoa tälle kutsulle ja noudattavat sitä, ovat iloisia, kun heidät pidetään arvollisina kärsimään häväistystä Kristuksen nimen tähden eivätkä katsele niitä asioita, jotka näkyvät, vaan niitä, jotka eivät näy: "elämän kruunua", "voittopalkintoa, johon Jumala tuolla ylhäällä on kutsunut Kristuksessa Jeesuksessa", ja "sitä kirkkautta, joka on ilmestyvä meihin". Siitä silmänräpäyksestä alkaen, kun he ovat vihkiytyneet Jumalalle, ei heitä enää lasketa ihmisiksi, vaan Jumalasta sikiytyneiksi totuuden sanan kautta — ei enää inhimillisiksi, vaan tästä lähin henkisiksi lapsiksi. He ovat nyt askeleen lähempänä palkintoa, kuin silloin, kun he ensin uskoivat. Room. 13: 11. Mutta heidän henkinen olentonsa on vielä epätäydellinen: he ovat ainoastaan sikiytyneet, vaan eivät vielä hengestä syntyneet, he ovat henkisiä lapsia embryo- tai sikiö-tilassa, tasolla M — hengellisen sikiämisen tasolla. Koska he ovat sikiytyneet hengestä, ei heitä enää lasketa inhimillisiksi, vaan henkisiksi olennoiksi, sillä siitä inhimillisestä luonnosta, joka kerran oli heidän, ja joka vanhurskautettiin, ovat he nyt luopuneet tai laskeneet sen kuolleeksi — eläväksi uhriksi, joka on Jumalalle pyhä ja otollinen, ja jonka hän on hyväksynyt. He ovat nyt uusia luomuksia Kristuksessa Jeesuksessa: vanha (inhimilliset toiveet, tahto ja tarkotus) ovat menneet, ja kaikki on tullut uudeksi; sillä "te ette ole lihassa, vaan hengessä, jos muutoin Jumalan henki asuu teissä". (2 Kor. 5: 17; Room. 8: 9.) Jos te olette siinneet hengestä, niin "te olette (inhimillisinä olentoina) kuolleet, ja teidän elämänne on kätketty Kristuksen kanssa Jumalassa."

Taso L esittää täydellistä henkistä olemassaolotasoa, mutta ennenkuin tämä taso, L, saavutetaan, täytyy meidän liittomme ehdot tulla täytetyiksi. Eri asia on tehdä liitto Jumalan kanssa sekä luvata, että me kuolemme kaikelle inhimilliselle, ja eri asia täyttää tämä lupaus koko maallisen elämämme kestäessä — pitää meidän ruumiimme kuolleena, jättää meidän oma tahtomme huomioonottamatta ja tehdä ainoastaan sitä, mitä Herra tahtoo. Tasoon L:ään tulemista kutsutaan syntymiseksi tai täydelliseksi astumiseksi sisälle elämään henkiolentoina. Koko seurakunta tulee asetettavaksi tälle tasolle sitten, kun se on erotettu (valittu) maailmasta evankeliumiaikakauden "elonkorjuussa" tai lopussa. "Kristuksessa kuolleet nousevat ensin ylös". Sitten me, jotka jälkeen jäämme, muutumme äkkiä — tulemme täydellisiksi henkiolennoiksi, joilla ovat Kristuksen kirkastetun ruumiin kaltaiset ruumiit (sillä "tämän katoavaisen on pukeutuminen katoamattomuuteen"). Kun tulee se, mikä on täydellistä, katoaa se, mikä on vaillinaista (sikiämistila useine esteineen lihan puolelta, jotka nyt ovat meihin takertuneet).

Täydellisestä henkisestä olennosta voimme vielä kulkea askeleen ylöspäin sitä seuraavaan kirkkauteen — tasoon K. Me emme tässä tarkota luonnon kirkkautta, vaan voiman tai toimen kirkkautta. Tasossa L saavutetaan täydellinen henkilöllinen kirkkaus, s.o. ihana Kristuksen kaltainen olento. Mutta sitten kun me olemme tulleet tällä tavoin täydellisiksi ja tehdyt kokonaan meidän Herramme ja päämme kaltaisiksi, tulemme hänen kanssaan osallisiksi voiman ja valta-aseman "ihanuudesta" — saamme istua hänen kanssaan hänen valtaistuimellaan, niinkuin hän, tultuaan ylösnousemisessaan täydelliseksi, korotettiin Voiman oikealle puolelle. Siten me saavutamme ikuisen kirkkauden, tason K.

Tarkastakaamme nyt huolella karttaa ja ottakaamme huomioon sen esitys Jumalan suunnitelman eri piirteistä. Näissä piirroksissa käytämme pyramiidin kuvaa merkitsemään täydellisyyttä, koska se sopii niin hyvin, ja koska Raamatussa tehdään selviä viittauksia siihen.

Aadam oli täydellinen olento, pyramiidi a. Huomaa sen paikka tasolla N, joka merkitsee inhimillistä täydellisyyttä. Tasolla R, joka esittää synnin ja epätäydellisyyden tai siveellisen turmeluksen tasoa, löytyy pyramiidi ilman huippua, b, epätäydellinen kuvio, joka esittää langennutta Aadamia ja hänen jälkeläisiään — siveellisesti turmeltuneita, syntisiä ja kadotukseen tuomittuja.

Aabrahamia sekä toisia, jotka sinä aikana olivat vanhurskautettuja (se on, laskettiin täydellisiksi) uskon perustuksella esittää pyramiidi, C, tasolla N. Aabraham oli turmeltuneen inhimillisen perheen jäsen ja kuului luontonsa puolesta toisten kanssa tasoon R; mutta Paavali selittää meille, että Aabraham vanhurskautettiin uskon kautta, se on, Jumala laski hänet synnittömäksi ja täydelliseksi ihmiseksi uskon kautta. Tämä nosti hänet, Jumalan kannalta katsottuna, siveellisesti turmeltuneen, synnillisen ihmismaailman yläpuolelle tasoon N; mutta vaikkakin hän todellisuudessa oli vielä epätäydellinen, niin pääsi hän siihen suosioon, jonka Aadam menetti, nimittäin seurustelemaan Jumalan kanssa kuten "ystävä". (Jaak. 2: 23.) Kaikki, jotka ovat täydellisellä (synnittömällä) tasolla N, ovat Jumalan ystäviä, ja hän on heidän ystävänsä; mutta syntiset (tasolla R) ovat vihollisuussuhteessa Jumalaa kohtaan — "vihollisia pahojen töitten kautta".

Vedenpaisumuksen jälkeen oli ihmismaaailma, jota esittää kuva d, edelleen tasolla R — vielä vihollisuudessa — ja se jää siihen asemaan, kunnes evankeliumiaikakauden seurakunnan vaali on tapahtunut ja tuhatvuosikausi alkaa.

"Luonnollinen Israel" oli juutalaisena aikakautena, kun esikuvaukselliset, härkien ja kauristen uhrit puhdistivat sen (ei todellisesti, vaan esikuvallisesti, "sillä ei laki tee täydelliseksi" — Hebr. 7: 19), esikuvauksellisesti vanhurskautettu. Siis on Israel, e, esikuvauksellisen vanhurskauttamisen tasolla P, joka kesti lain antamisesta Siinain vuorella, kunnes Jeesus teki laista lopun, ja naulitsi sen ristiin. Silloin lakkasi kuvauksellinen vanhurskauttaminen, kun alkoivat "paremmat uhrit" — paremmat kuin juutalaisten esikuvat — jotka todellakin "ottavat pois maailman synnin" ja todellakin "tekevät ne täydellisiksi, jotka uhraavat." — Hebr. 10:1.

Sitä koetuksen ja hädän tulta, joka kohtasi luonnollista Israelia, kun Jeesus oli läsnä ja erotti ja korjasi nisut, "oikeat israelilaiset", heidän nimikirkostaan, ja erittäinkin sitä seikkaa, että hän, erotettuaan nisut, "poltti ruumenet" [hyljätyn osan tätä järjestelmää] "sammumattomalla tulella", merkitään kuviolla f. Se oli hädän aika, jota he eivät voineet estää. Katso Luuk. 3: 17; 21: 22; 1 Tess. 2: 16.

Jeesus oli kolmekymmenvuotisena täydellinen, täysi-ikäinen mies (g), jätettyään henkisen olotilan kirkkauden ja tultuaan ihmiseksi, jotta hän Jumalan armosta maistaisi kuolemaa kaikkien puolesta. Jumalan lain vanhurskaus on täydellinen: silmä silmästä, hammas hampaasta ja elämä elämästä. Oli välttämätöntä, että täydellinen ihminen kuolisi ihmissuvun puolesta, sillä vanhurskauden vaatimus ei voinut millään muulla tavalla tulla tyydytetyksi. Enkelin kuolema voi yhtä vähän suorittaa rangaistuksen ja lunastaa ihmisen, kuin härkien ja kauristen kuolema, joka ei koskaan voi "ottaa pois syntejä". Sentähden tuli hän, jota kutsutaan "Jumalan luomisen aluksi", ihmiseksi, "tuli lihaksi", jotta hän suorittaisi lunastuksen (vastaavan hinnan), joka voi ostaa meidän sukumme vapaaksi. Hänen täytyi olla täydellinen ihminen, muutoin ei hän olisi voinut tehdä enemmän hinnan suorittamiseksi kuin mikä muu ihmissuvun jäsen tahansa. Hän oli "pyhä, viaton, saastaton, syntisistä erotettu". Hän otti saman muodon, kuin syntisillä on — "syntisen lihan kaltaisuuden" — ihmisten kaltaisuuden. Mutta hän otti sen kaikessa täydellisyydessään; hän ei ottanut mitään sen synnistä tai epätäydellisyydestä muulla tavalla, kuin että hän vapaaehtoisesti otti osaa muutamien suruihin ja tuskiin toimintansa aikana, ottaen omakseen heidän kipunsa ja vajavaisuutensa, kun hän jakoi heille elonvoimaansa, terveyttään ja voimakkaisuuttaan. On kirjoitettu, että "hän otti päälleen sairautemme ja kantoi tautimme", ja "hänestä lähti voimaa [elämää, elonvoimaa, vahvistusta], ja paransi kaikki". — Mark. 5: 30; Luuk, 6: 19; Matt. 8: 16, 17; Jes. 53: 4.

Ollen tavoiltaan (täydellisen) ihmisen kaltainen nöyrtyi hän ja oli kuuliainen aina kuolemaan asti. Hän antautui Jumalalle, sanoen: "Katso, minä tulen. Raamatussa on minusta kirjoitettu. Sinun tahtos, minun Jumalani, teen minä mielelläni", ja hän symboliseerasi (esikuvasi) vihkiytymisensä vesikasteen kautta. Kun hän siten antoi itsensä, vihki oman olemuksensa, oli hänen uhrinsa pyhä (puhdas) ja otollinen Jumalan edessä, joka vastaanottamisensa merkiksi täytti hänet hengellään ja voimallaan — kun pyhä henki tuli hänen päällensä ja siten voiteli hänet.

Tämä hengellä täyttyminen oli sikiyminen uuteen luontoon — jumalalliseen luontoon —, joka oli täysin kehittyvä tai syntyvä, kun hän oli täydelleen suorittanut uhraamisensa — inhimillisen luonnon uhraamisen. Tämä sikiytyminen oli askel ylöspäin inhimillisistä elinehdoista ja esittää sitä pyramiidi h, tasossa M, joka on hengellisen sikiämisen taso. Tässä tasossa vietti Jeesus kolme ja puoli vuotta elämästään, kunnes hänen inhimillinen olemassaolonsa päättyy ristillä. Kun hän oli kuolleena kolme päivää, herätettiin hänet eloon — henkisen olennon täydellisyyteen (i, tasossa L,) joka oli syntynyt hengestä, ollen "kuolleista nousseiden esikoinen". "Mikä hengestä on syntynyt on henki." Siten oli Jeesus ylösnousemisessaan henki, henkiolento eikä enään inhimillinen olento missään merkityksessä.

On totta, että hän ylösnousemisensa jälkeen omisti kyvyn näyttäytyä ihmisenä ja todellakin esiintyi niin, jotta hän opastaisi oppilaitaan ja todistaisi heille, ettei hän enään ollut kuollut; mutta hän ei ollut ihminen eikä enään riippuvainen inhimillisistä elinehdoista vaan voi mennä ja tulla kuten tuuli (silloinkin, kun ovet olivat suljetut), eikä kukaan tietänyt, mistä hän tuli, tai mihin hän meni. "Niin on laita jokaisen, joka on syntynyt hengestä." — Joh. 3: 8. Vertaa 20: 19, 26.

Aina siitä silmänräpäyksestä, kun hän kasteessa vihkiytyi uhriksi, laskettiin kaikki inhimillinen kuolleeksi, ja siitä ajasta laskettiin uuden luonnon alkaminen, joka tuli täydelliseksi ylösnousemisessa, kun hän saavutti täydellisen henkitason, L, ja nousi ylös varustettuna henkisellä ruumiilla.

Neljäkymmentä päivää ylösnousemisensa jälkeen meni Jeesus kaikkivallan luo korkeuteen — jumalallisen kirkkauden tasoon, K, (pyramiidi k). Evankeliumin aikakautena on hän ollut kirkkaudessa (l), "istuen Isän kanssa hänen valtaistuimellaan", ja on ollut maan päällä olevan seurakunnan pää — sen hallitsija ja johtaja. Koko evankeliumin aikakautena on seurakunta ollut kehityksen, kurituksen ja koettelemuksen alaisena, jotta se aikakauden lopussa tai elonkorjuussa tulisi hänen morsiamekseen ja kanssaperillisekseen. Sillä on siis yhteys hänen kärsimisessään, jotta se myös kirkastuisi hänen kanssaan (taso K), kun oikea aika tulee.

Seurakunnan on otettava samat askeleet kirkkauteen kuin sen päämies ja Herra on ottanut, joka "on antanut meille esikuvan, jotta me hänen askeleissaan vaeltaisimme" ainoastaan sillä erotuksella, että seurakunta alkaa alemmalta tasolta. Kuten olemme nähneet tuli Herramme inhimillisen täydellisyyden tasoon, N, kun me kaikki, jotka kuulumme aadamilaiseen sukuun, olemme alemmalla tasolla, R — synnin ja epätäydellisyyden tasolla ollen vihollisuussuhteessa Jumalaa vastaan. Ensiksi on meille sentähden kaikkein tärkeintä, että me vanhurskautetaan ja siten pääsemme tasoon N. Kuinka tämä tapahtuu? Hyvien töittenkö kautta? Ei, syntiset eivät voi tehdä hyviä töitä. Me emme voineet suositella itseämme Jumalan edessä; sentähden "Jumala osottaa rakkauttansa meitä kohtaan sillä, että Kristus, ollessamme vielä syntisiä, kuoli edestämme". (Room. 5, 8.) Ehto, jolla me saavutamme vanhurskautetun tai täydellisen inhimillisen tason on siis se, että Kristus kuoli meidän synteimme tähden, lunasti ja nosti meidät "uskon kautta hänen vereensä" siihen täydellisyyden tasoon, josta kaikki Aadamissa lankesivat. "Me olemme vanhurskautetut [nostetut tasoon N] uskon kautta. Koska me siis olemme uskosta vanhurskaiksi tulleet, on meillä rauha Jumalan kanssa" (Room. 5: 1) ja Jumala ei pidä meitä enään vihollisinaan, vaan vanhurskautettuina inhimillisinä lapsinaan samassa tasossa kuin Aadam ja Herramme Jeesus olivat. Ainoa ero on siinä, että he todellakin olivat täydelliset, kun sitävastoin Jumala ainoastaan uskon kautta laskee meidät sellaisiksi. Tämän lasketun vanhurskauttamisen me omistamme itsellemme uskomalla Jumalan sanaan, joka sanoo: te olette "ostetut", "lunastetut", vapaasti vanhurskautetut kaikesta. Jumalan kannalta katsoen me olemme moitteettomat, tahrattomat ja pyhät Kristuksessa, omistamalla uskon kautta meidän hyväksemme lasketun vanhurskauden puvun. Hän suostui siihen, että meidän syntimme laskettiin hänen päällensä, jotta hän suorittaisi meidän rangaistuksemme, ja hän kuoli meidän puolestamme, ikäänkuin hän olisi ollut syntinen. Hänen vanhurskautensa lasketaan siis kaikkien niiden hyväksi, jotka omistavat itselleen hänen lunastuksensa, ja tuo se mukanaan kaikki ne oikeudet ja siunaukset, jotka alkujaan omistettiin, ennenkuin synti tuli maailmaan. Se asettaa meidät ennalleen elämään ja yhteyteen Jumalan kanssa. Tätä yhteyttä voimme heti nauttia uskon kautta, ja elämä ja täydellisempi yhteys ja ilo tulevat varmaan — "aikanaan".

Mutta muista, että vaikkakin vanhurskauttaminen on siunattu asia, niin ei se muuta meidän luontoamme: me olemme yhä edelleen inhimillisiä olentoja. [Luonto sanaa ei käytetä silloin sen varsinaisessa merkityksessä, kun ihmisestä sanotaan, että hän on pahan luontoinen. Oikeastaan ei kenenkään ihmisen luonto ole paha. Ihmisluonto on "sangen hyvä", maallinen kuva jumalallisesta luonnosta. Siten on jokainen ihminen hyvästä luonnosta, joskin tämä hyvä luonto on turmeltunut. On luonnotonta, että ihminen on paha, röyhkeä j.n.e., ja luonnollista, että hän on Jumalan kaltainen. Yllä on käytetty sanaa luonto sen alkuperäisessä merkityksessä. Me olemme Kristuksen kautta vanhurskautetut tai oikeutetut kaikkien niiden etuoikeuksien ja siunausten ennalleenasettamiseen, jotka kuuluvat meidän inhimilliselle luonnollemme — Jumalan maalliselle kuvalle.] Me olemme vapautetut kurjasta synnintilasta ja muukalaisuuden suhteesta Jumalaan nähden, ja sen sijaan, että olisimme inhimillisiä syntisiä, olemme inhimillisiä lapsia; ja nyt, kun me olemme lapsia, puhuu Jumala meille kuten lapsille ainakin. Evankeliumin aikakautena on hän kutsunut "kanssaperillisten" "pienen lauman", sanoen: "Minun poikani anna minulle sydämmesi" — se on: anna minulle itsesi, kaikki maalliset voimasi, tahtosi, kykysi, kaikkesi minulle, kuten Jeesus on antanut sinulle esikuvan, niin minä tahdon asettaa sinut poikanani korkeampaan tasoon kuin inhimillinen on. Minä teen sinusta henkisen lapsen, jolla on ylösnousseen Jeesuksen kaltainen ruumis — joka oli Isän "olennon täydellinen kuva". Jos sinä tahdot luopua kaikista maallisista toiveista, harrastuksista, tarkotuksista j.n.e., kokonaan uhrata inhimillisen luontosi ja käyttää sen minun palveluksessani niin tahdon minä antaa kaikille teille, jotka niin teette, korkeamman luonnon kuin sukunne jälelläolevalle osalle, minä tahdon tehdä teidät "osallisiksi Jumalan luonnosta" — Jumalan perillisiksi ja Jeesuksen Kristuksen kanssaperillisiksi, jos te muutoin kärsisitte hänen kanssaan, jotta te myös hänen kanssaan kirkastuisitte.

Ne, jotka oikein osaavat arvostella tämän palkinnon, joka evankeliumin aikana heille tarjotaan, luopuvat ilolla kaikesta, mikä heitä raskauttaa ja juoksevat kärsivällisyydellä sillä kilparadalla, joka on heille määrätty, jotta he päämäärän saavuttaisivat. Meidän töitämme ei tarvittu meidän vanhurskauttamisessamme: meidän Herramme Jeesus teki kaiken, mitä tähän nähden voitiin tehdä, ja kun me uskon kautta vastaanotimme hänen täydelleen suoritetun työnsä, nostettiin meidät vanhurskautettuina tasoon N. Mutta päästäksemme nyt eteenpäin, tarvitaan töitä. Me emme tosin saa menettää uskoamme, sillä silloin me sen kautta menetämme vanhurskauttamisen, mutta jos me vanhurskautettuina pysymme uskossa, me kykenemme (sen armon perustuksella, joka meillä hengestä sikiytyessämme on annettu) kantamaan hedelmiä ja tekemään töitä, jotka kelpaavat Jumalan edessä. Ja Jumala vaatii sitä, sillä se on se uhri, jonka me lupasimme tehdä. Jumala odottaa, että me osaisimme panna arvoa tuolle suurelle palkinnolle antamalla sen puolesta kaikki mitä meillä on tai mitä me olemme, ei ihmisille, vaan Jumalalle — pyhäksi ja Kristuksen kautta hänelle kelpaavaksi uhriksi, joka on meidän järkevä jumalanpalveluksemme.

Jättäessämme kaiken tämän, me kysymme: Herra, kuinka sinä tahdot, että minä annan sinulle tämän, minun uhrini, aikani, lahjani, vaikutukseni j.n.e.? Kun me tämän jälkeen Jumalan sanasta etsimme vastausta, kuulemme hänen äänensä sanovan meille, että meidän tulee jättää kaikkemme hänelle, niinkuin meidän Herramme Jeesus teki, tekemällä hyvää jokaista kohtaan, sen mukaan kuin meillä on tilaisuutta, mutta erittäinkin uskon veljiä kohtaan — palvellen heitä hengellisellä ja ruumiillisella ravinnolla, pukien heitä Kristuksen vanhurskaudella tai maallisilla vaatteilla meidän kykymme ja heidän tarpeittensa mukaan. Kun me olemme vihkineet kaiken, niin me sikiydymme hengestä ja olemme saavuttaneet tason M; ja nyt me tulemme, meille annetun voiman kautta, jos me käytämme sitä hyväksemme, kykeneviksi täyttämään koko liittomme ja tulemme voittajiksi, niin enemmän kuin voittajiksi hänen kauttansa (hänen voimansa tai henkensä kautta), joka rakastaa meitä ja on ostanut meidät kalliilla verellään. Mutta kun siten vaellat Jeesuksen jäljissä, niin:

"Äl' kuule, taisto laukes' ja pääsit voittohon! Päämäärä vasta aukes', kun kruunu päässäs' on."

Kruunu annetaan kun me uskollisen veljemme Paavalin tavoin olemme taistelleet hyvän taistelun ja juoksun päättäneet, mutta ei ennen. Siihen asti täytyy meidän uhrityömme ja palveluksemme liekin ja suitsutuksen päivittäin nousta — uhrina, jolla on hyvä tuoksu Jumalan edessä, ollen otollinen Jeesuksen Kristuksen meidän Herramme kautta.

Ne "nukkuneet", jotka kuuluvat tähän voittaja-luokkaan, herätetään henkiolentoina, tasoon L, ja ne saman luokan jäsenet, jotka elävät ja ovat jälellä Herran tulemisessa, "muutetaan" samaan henkiseen olemassaolon tasoon, eivätkä hetkeksikään "nuku", joskin "muutos" vaatii saviastian hajaantumisen. Ne, jotka ovat syntyneet hengestä, eivät enää ole heikkoja, maallisia, kuolevia, katoavia olentoja, vaan taivaallisia, henkisiä, katoamattomia, kuolemattomia olentoja. — 1 Kor. 15: 44, 52.

Me emme tiedä kuinka kauvan tulee kestämään sen jälkeen, kun he ovat "muuttuneet" tai tulleet täydellisiksi henkiolennoiksi (tasossa L), ennenkuin he täysilukuisena joukkona kirkastetaan (tasossa K) yhdessä Herran kanssa ja liitetään häneen voimassa ja suuressa kirkkaudessa. Tätä koko Kristuksen ruumiin yhdistymistä ja täyttä kirkastumista pään kanssa me pidämme "Karitsan häinä", yhdistymisenä yljän kanssa, kun morsian tulee täydellisesti osalliseksi Herransa ilosta.

Luokaamme jälleen silmäys karttaan; n, m, p, q, merkitsevät neljää erityistä luokkaa, jotka yhtenä kokonaisuutena muodostavat evankeliumiaikakauden nimiseurakunnan, joka esiintyy Kristuksen ruumiina. Molemmat luokat n ja m ovat henkisen sikiämisen tasossa, M. Koko evankeliumiaikakauden ovat nämä molemmat luokat olleet olemassa, molemmat ovat tehneet liiton Jumalan kanssa tullakseen eläviksi uhreiksi, molemmat ovat saaneet "rakastetun kautta armon" ja siinneet hengestä "uusiksi luomuksiksi". Ero heidän välillään on seuraava: n merkitsee niitä, jotka täyttävät liittonsa ja ovat kuolleet Kristuksen kanssa maallisiin elinehtoihin nähden, maallisiin tarkotuksiin ja pyrkimyksiin nähden, kun m taasen esittää suurempaa joukkoa hengellisesti siinneistä lapsista, jotka ovat tehneet liiton, mutta jotka, valitettavasti peräytyvät sen täyttämisessä. Luokan n muodostavat ne voittajat, joista tulee Kristuksen morsian, ja jotka istuvat Herran kanssa hänen valtaistuimellaan kirkkaudessa — tasossa K. Tämä on tuo "pieni lauma", jolle Isä on nähnyt hyväksi antaa valtakunnan. (Luuk. 12: 32.) Ne, jotka kuuluvat luokkaan m, kammovat inhimillisen tahdon kuolemista, mutta Jumala rakastaa heitä kuitenkin ja on sentähden vastuksien ja vaikeuksien kautta vievä heidät tasoon L, täydelliseen henkiseen tasoon, mutta he ovat menettäneet oikeuden tasoon K, kirkkauden hallitukseen, koska he eivät vapaehtoisesti voittaneet. Jos me annamme arvoa Isämme rakkaudelle, jos me toivomme Herramme hyväksymistä, jos me haluamme tulla hänen ruumiinsa jäseniksi, hänen morsiamekseen, ja istua hänen valtaistuimelleen, niin täytyy meidän uskollisesti ja halukkaasti täyttää uhrilupauksemme.

Suurin osa niin kutsuttua seurakuntaa eli kirkkoa merkitään osalla p. Huomaa, että ne eivät ole tasolla M, vaan tasolla N. Ne ovat vanhurskautetut, mutta eivät pyhitetyt. Ne eivät ole kokonaan vihkiytyneet Jumalalle eivätkä sentähden ole sikiytyneet henkiolennoiksi. He ovat kuitenkin maailmaa korkeammalla, koska he ovat vastaanottaneet Jeesuksen lunastajanaan synneistä; mutta jos he yhä edelleen vastustavat tämän aikakauden korkeaa kutsua tulla jäseniksi Jumalan henkiseen perheeseen, menettävät he uskon vanhurskauttamisen ja tulevat jälleen samaan tilaan kuin maailma. Jos he lopultakin, ennalleenasettamisen aikoina alistuvat Kristuksen valtakunnan vanhurskaita lakeja noudattamaan, tulevat he saavuttamaan täydellisen maallisen ihmisen Aadamin kaltaisuuden. He jälleenvoittavat täydelleen kaiken sen, mikä hänessä menetettiin. He saavuttavat sama inhimillisen täydellisyyden henkisessä, siveellisessä ja ruumiillisessa suhteessa ja tulevat jälleen Jumalan kuvan kaltaisiksi, kuten Aadam oli, sillä heidät lunastettiin kaikkeen tähän. Tämä luokka, p, ei siis oikeastaan käytä hyväkseen heille uskon perustuksella laskettua vanhurskauttaan nykyisessä ajassa (jolloin vanhurskauttaminen uskon kautta on tehty mahdolliseksi — tuhatvuotiskautena vanhurskautetaan ihmiset todellisesti). Tämä vanhurskauttaminen myönnetään nyt sitä erityistä tarkotusta varten että muutamat tulisivat kykeniviksi uhraamaan otollisia uhreja ja pääsisivät luokkaan n "Kristuksen ruumiin" jäseninä. Ne, jotka kuuluvat luokkaan p, vastaanottavat Jumalan armon niin, että se menee heiltä hukkaan (2 Kor. 6: 1): he eivät käytä sitä hyväkseen mennäkseen eteenpäin ja uhratakseen itsensä otollisina uhreina tänä aikakautena jolloin uhrit kelpaavat Jumalalle. Ne, jotka kuuluvat tähän luokkaan, eivät ole "pyhiä", eivätkä vihkiytyneen "ruumiin" jäseniä, mutta apostoli kutsuu kuitenkin heitä "veljiksi". (Room. 12: 1). Samassa merkityksessä tulee koko suku, kun se on ennalleenasetettu, olemaan Kristuksen veljiä ja Jumalan lapsia, joskin eri luontoa. Jumala on kaikkien Isä, jotka ovat sopusoinnussa hänen kanssaan, kuuluivat ne mihinkä tasoon tai luontoon tahansa.

Eräs toinen luokka nimiseurakunnan yhteydessä, luokka, joka ei koskaan ole uskonut Jeesukseen heidän syntiensä uhrina, ja joka siis ei ole vanhurskautettu — ei ole tasolla N, — merkitään tason N alapuolelle osalla q. Nämä ovat "susia lammasten vaatteissa", joskin he kutsuvat itseänsä kristityiksi ja tunnustetaan nimiseurakunnan jäseniksi. He eivät todellisuudessa usko Kristukseen lunastajanaan, vaan kuuluvat tasoon R. He kuuluvat maailmaan eivätkä ole paikallaan seurakunnassa, jota he suuresti vahingoittavat. Tässä sekavassa tilassa, naine eri luokkineen, n, m, p ja q, sekotetut keskenään ja kaikki kutsuen itseään kristityiksi, on nimiseurakunta ollut olemassa koko evankeliumin aikana. Kuten Herra ennusti, on nimellinen taivaanvaltakunta (nimiseurakunta) nisulla ja rikkaruoholla kylvetyn pellon kaltainen. Ja hän sanoi, että hän tahtoi antaa "molempain kasvaa yhdessä elonleikkuuseen asti" aikakauden lopussa. Leikkuuaikana sanoo hän elomiehille ("enkeleille" — lähettiläille): "Kootkaa ensin lusteet ja sitokaa ne kimppuihin poltettaviksi, mutta nisut korjatkaa aittaani". — Matt. 13: 38, 39, 41, 49.

Nämä Herran sanat osottavat, että kun hänen tarkotuksensa oli antaa näiden molempien kasvaa yhdessä aikakauden kuluessa ja tunnustaa heidät nimiseurakunnan jäseniksi, niin oli kuitenkin hänen tarkotuksensa, että oli tuleva näiden luokkien erottamisen aika, kun ne, jotka todellisuudessa muodostavat seurakunnan, hänen pyhänsä (n), jotka Jumala on hyväksynyt ja tunnustanut, tulisivat ilmestymään. — Matt. 13: 39.

Evankeliumin aikakautena on hyvä siemen kasvanut, ja lusteet, eli nisun matkiminen, samaten. "Hyvä siemen on valtakunnan lapset", luokat n ja m, sen sijaan että "lusteet ovat pahan lapset". Kaikki, jotka kuuluvat luokkaan q ja monet, jotka kuuluvat luokkaan p, ovat sentähden "lusteita", sillä ei kukaan voi palvella "kahta herraa", ja "te olette sen palvelijoita, jolle olette kuuliaiset". Koska ne, jotka kuuluvat luokkaan p, eivät vihi palvelustaan ja kykyjään Herralle, joka osti heidät — joka on järjellinen jumalanpalvelus, — niin käyttävät he epäilemättä paljon ajastaan ja kyvyistään todellisessa taistelussa Jumalaa vastaan ja tietenkin vihollisen palveluksessa.

Huomaa nyt kartalla evankeliuminaikakauden elonkorjuu eli loppu: huomaa ne kaksi osaa, joihin se on jaettu — seitsemän vuotta ja kolmekymmentäkolme vuotta, joka täydelleen vastaa juutalaisen aikakauden elonkorjuuta. Juutalaisen mukaisesti tulee tämä elonkorjuu ensin olemaan seurakunnan koettelemisen ja seulomisen aika ja sitten vihan aika, eli "seitsemän viimeisen vaivan" vuodattaminen maailman yli, nimiseurakunta siihen laskettuna. Juutalainen seurakunta oli "varjo" eli esikuva lihallisella tasolla kaikesta siitä, mitä evankeliumin aikakauden seurakunta nautti henkisellä tasolla. Lihallista Israelia koetteli heidän aikakautensa elonkorjuussa se totuus, joka silloin tarjottiin tälle kansalle. Totuus, jonka aika oli silloin tullut, oli viikate, joka erotti "oikeat israelilaiset" juutalaisesta nimiseurakunnasta, ja totista nisua oli ainoastaan pieni murto-osa verrattuna tunnustajiin. Niin on myös tämän aikakauden elonkorjuussa. Juutalaisen aikakauden mukaisesti johtaa evankeliumin aikakauden elonkorjuuta ylielomies, meidän Herramme Jeesus, jonka silloin täytyy olla läsnä. (Ilm. 14: 14). Hänen ensimäinen työnsä tämän aikakauden elonkorjuussa tulee olemaan toden erottaminen väärästä. Nimiseurakunnan sekavan tilan johdosta kutsuu Herra sitä "Baabeliksi", sekotukseksi, ja elonaika on se aika, jolloin nimiseurakunnan eri luokat tulevat erotettaviksi ja n luokka tehdään kypsäksi ja täydelliseksi. Nisut erotetaan ohdakkeista ja tuleentunut vehnä tuleentumattomasta j.n.e. n-luokkaan kuuluvat ovat vehnän esikoishedelmä, ja tultuaan erotetuiksi tulevat he ajan täytyttyä Kristuksen morsiameksi ja saavat aina olla Herransa luona hänen kaltaisinaan.

Tämän pienen lauman erottamista Baabelista osotetaan kuviolla s. Se on menossa yhtymään Herran kanssa tullakseen osalliseksi hänen nimestään ja kunniastaan. Kuvio w osottaa kirkastettua Kristusta, päätä ja ruumista. Kuviot t, u ja v, esittävät "Baabelin" nimiseurakunnan — lankeemista ja pirstoutumista "suuren vaivan aikana", "Herran päivänä". Joskin tämä näyttää tulevan hirmuiseksi, niin on se kuitenkin todellisuudessa tuleva suureksi hyödyksi kaikille todellisille nisuille. Baabeli lankeaa, koska se ei ole sitä, mitä se sanoo olevansa. Nimiseurakuntaan kuuluu paljon kerskaajia, jotka ovat siihen liittyneet sen edullisen aseman perustuksella, joka sillä on maailman silmissä, ja jotka käytöksensä takia tekevät sen haisevaksi maailman edessä. Herra on aina tuntenut heidän todellisen luonteensa, mutta aikomuksensa mukaisesti antaa hän heidän olla aina elonkorjuuseen asti, jolloin hän on kokoova valtakunnastaan (totisen seurakuntansa, ja sitova yhteen) kaiken pahennuksen ja ne, jotka tekevät väärin ja heittävät heidät palajaan uuniin (vaivaan, joka hävittää heidän nimelliset järjestelmänsä ja väärät tunnustuksensa). "Silloin vanhurskaat loistavat Isänsä valtakunnassa niinkuin aurinko". (Matt. 13: 41—43). Ne vaikeudet, jotka tulevat kohtaamaan seurakuntaa, johtuvat huomattavassa määrässä kasvavasta epäuskosta ja spiritismin eri muodoista, joista johtuu vaikeita koettelemuksia, koska Baabeli itsessään suosii useita Jumalan sanan vastaisia oppeja. Samoin kuin Kristuksen risti juutalaisessa elonkorjuussa oli loukkauskivi juutalaisille, jotka odottivat kirkkautta ja valtaa, ja maailman viisaille kreikkalaisille hulluus, niin on se jälleen evankeliumin aikakauden elonkorjuussa tuleva loukkauskiveksi ja pahennuksenkallioksi.

Jokainen, joka on rakentanut uskonsa Kristukseen jostakin muusta aineesta kuin jumalallisen totuuden kullasta, hopeasta ja jaloista kivistä, ja muodostanut luonteensa sopusointuun sen kanssa, tulee huomaamaan olevansa suurissa vaikeuksissa vihan ("tulen") aikana; sillä kaikki inhimillisen perimätiedon puu, heinä ja olki tulee hävitettäväksi. Ne, jotka rakentaessaan ovat käyttäneet oikeita aineksia, ja joilla siis on kelvollinen luonne, merkitään kuviossa s:llä, samalla kun t esittää "suurta joukkoa", joka on siinnyt hengestä, mutta joka on rakentanut puista, heinistä ja oljista — nisua, mutta joka ei ole täysin kypsää silloin, kun esikoinen (s) korjataan. Nämä (t) menettävät palkinnon: valtaistuimen ja jumalallisen luonnon, mutta tulevat lopullisesti syntymään henkiolentoina, jotka ovat alempaa astetta kuin jumalallinen luonto. Joskin nämät todellisuudessa ovat vihkiytyneet, hallitsee heitä niin suuressa määrässä maailman henki, etteivät he anna elämäänsä uhriksi. Vieläpä "elonkorjuussa", kun totuus erottaa morsiamen elävät jäsenet toisista, tulevat näiden korvat, t-luokka siihen laskettuna, olemaan työläät kuulemaan. He tulevat olemaan hitaita uskomaan ja hitaita toimimaan tänä erottamisen aikana. He tulevat epäilemättä tuntemaan itsensä hyvin masentuneiksi, kun he jälestäpäin huomaavat, että morsian on tullut täysilukuiseksi ja yhtynyt Herran kanssa, ja että he välinpitämättömyyden ja raskauttavien huolien tähden ovat menettäneet tuon suuren palkinnon; mutta Jumalan suunnitelman ihanuus, jota he silloin alkavat erottaa rakkauden suunnitelmana sekä heitä että koko ihmismaailmaa varten, on kokonaan voittava heidän surunsa, ja he tulevat riemuitsemaan: "Halleluja! sillä Herra meidän Jumalamme, Kaikkivaltias, on ruvennut hallitsemaan. Iloitkaamme ja riemuitkaamme ja antakaamme kunnia hänelle, sillä Karitsan häät ovat tulleet, ja hänen morsiamensa on valmistanut itsensä". (Ilm. 19: 6, 7). Huomaa myöskin, miten runsaasti Herra on pitänyt huolta heistä. Heille lähetetään tällainen julistus: Joskaan ette ole Karitsan morsian, niin saatte olla läsnä hääaterialla. — "Autuaita ovat ne, jotka ovat kutsutut Karitsan hääaterialle!" (V. 9), Tämä suuri joukko on aikanaan Herran kurituksen kautta tuleva täyteen sopusointuun hänen suunnitelmiensa kanssa ja pesevä vaatteensa, jotta se lopulta saavuttaisi aseman (y) henkisessä tasossa L, joka on lähinnä morsianta (x). — Ilm. 7: 14, 15.

Hädän aika, sellainen kuin se koskee maailmaa, alkaa, kun Baabeli alkaa vajota ja hajota. Silloin tapahtuu kaikkien inhimillisten yhteiskuntajärjestysten ja kaikkien hallitusten kukistuminen, joka valmistaa maailmaa vanhurskauden hallitusta varten. Hädän aikana saatetaan luonnollinen Israel (e), joka on ollut hyljättynä, kunnes täysi luku pakanoista tulisi Jumalan valtakuntaan, jälleen Jumalan suosioon ja evankeliumin aikakauden seurakunta tai henkinen Israel tehdään täydelliseksi ja kirkastetaan. Tuhatvuotiskautena on Israel oleva maan etevin kansa, kaiken maallisen olemassaolotason etunenässä, ja kaikki tottelevaiset saatetaan vähitellen sen yhteyteen ja sen kanssa sopusointuun.

Heidän, samoin kuin ylimalkaan maailman ennalleenasettaminen täydelliseen inhimilliseen luontoon, tulee tapahtumaan asteettain ja vaatii koko tuhatvuotiskauden täydellistä toteuttamistaan varten. Kristuksen tuhatvuotisen hallituskauden kuluessa lopetetaan eli tyhjäksitehdään vähitellen aadamilainen kuolema. Nämä eri asteet — sairaus, tuska ja heikkous samoin kuin hauta — taipuvat suuren Ennalleenasettajan vallan edessä, kunnes karttamme mukainen suuri pyramiidi aikakauden lopussa on valmis. Kristushenkilö (x) tulee olemaan kaiken pää — johon kuuluu suuri joukko enkeleitä ja ihmisiä — lähinnä Isää; sitten tulee järjestyksessä suuri lauma, henkiolennot (y), ja sitten enkelit, sitten Israel lihan jälkeen (z), käsittäen ainoastaan oikeat israelilaiset, maan kansojen etunenässä, sitten ihmismaailma (W), joka on ennalleenasetettu sen kaltaiseen täydellisyyteen, joka oli ihmissuvun päällä, Aadamilla, ennenkuin hän teki syntiä. Tämä ennalleenasettaminen tulee tapahtumaan vähitellen tuhatvuotiskautena — ennalleenasettamisen aikoina. (Ap. t. 3: 21). Muutamat tulevat kuitenkin hävitettäväksi kansasta: ensiksi kaikki ne, jotka täyden valon ja tilaisuuden vallitessa sadan vuoden kuluessa kieltäytyvät millään tavalla edistymästä vanhurskautta ja täydellisyyttä kohti (Jes. 65: 20), ja toiseksi ne, jotka kehityttyään täydellisyyteen viimeisessä koetuksessa tuhatvuotiskauden lopussa osottautuvat uskottomiksi. (Ilm. 20: 9). Sellaiset kuolevat toisen kuoleman, josta ei ole luvattu mitään ylösnousemusta tai ennalleenasettamista. Ainoastaan yksi henkilökohtainen koetus on järjestetty. Ei koskaan tulla antamaan muuta kuin yksi lunastaja. Kristus ei kuole enään.

Kun tarkastamme Isän suurta suunnitelmaa seurakunnan korottamiseksi ja Israelin ja maan kaikkien sukujen siunaamiseksi, joka johtuu ennalleenasettamisesta seurakunnan kautta, muistuu mieleemme enkelten laulu: "Kunnia olkoon Jumalalle korkeuksissa, ja maan päällä rauha, ihmisiin mielisuosio!" Jumalan suunnitelman täyttyminen "oli yhdistävä Kristuksessa kaikki". Kuka silloin sanoo, että Jumalan suunnitelma on epäonnistunut? Kuka on silloin sanova, ettei hän ole kääntänyt pahaa hyväksi ja saattanut sekä ihmisten että perkeleitten vihaa kääntymään hänelle ylistykseksi?

Pyramiidi-kuvio ei sovi ainoastaan hyvin valaisemaan täydellisiä olentoja, vaan antaa se myöskin hyvän kuvan koko luomakunnan yhtenäisyydestä, kuten se Jumalan suunnitelman päättyessä tulee olemaan yhtenäinen, kun kaiken sopusointu ja täydellisyys on saavutettu Kristuksen johdon alla, joka ei ainoastaan ole seurakunnan, ruumiinsa, pää, vaan myös kaiken, mikä on taivaassa ja maan päällä. — Ef. 1: 10.

Kristus Jeesus oli "alku", "pää", "päätekivi", "huippukulmakivi" tässä suuremmoisessa rakennuksessa, joka vasta on ainoastaan alulla; ja huippukiven suuntien ja kulmien kanssa täytyy jokaisen alapuolella olevan kiven tulla asetetuksi sopusointuun. Kuinka monenlaisia kiviä löytyneekään tässä rakennuksessa, kuinka monta eri luontoa onkaan Jumalan lapsilla, maallisilla ja taivaallisilla, täytyy heidän kaikkien, ollakseen ikuisesti otollisia hänen edessänsä, tulla luonteeltaan hänen Poikansa kuvan kaltaisiksi. Kaikkien, jotka tulevat kuulumaan tähän rakennukseen, täytyy tulla osallisiksi kuuliaisuuden hengestä Jumalaa kohtaan ja rakkaudesta häneen ja kaikkiin hänen luomuksiinsa, joka henki runsaassa määrässä esiintyi Jeesuksessa — se henki, joka täyttää lain: Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämelläsi ja koko sielullasi ja koko mielelläsi, ja lähimmäistäsi niinkuin itseäsi.

Suunnitelman toteuttamisessa (sellaisena kuin Jumalan sana esittää tämän kaiken yhteenliittämisen, sekä taivaassa että maan päällä, yhden pään alle) valittiin Kristus, pää, ensin, sitten seurakunta, joka on hänen ruumiinsa. Enkelit ja muut henki-olennot tulevat arvossa sen jälkeen, sitten tulevat arvolliset Israelista ja maailma. Alkaen korkeimmasta tulee järjestäytyminen jatkumaan, kunnes kaikki, jotka tahtovat, ovat saatetut sopusointuun ja yhtenäisyyteen.

Omituista on, että tämä koeteltu pää- eli huippukulmakivi asetetaan ensin ja kutsutaan perus-kiveksi. Siten valaistaan sitä seikkaa, että kaiken toivon perustus Jumalaan ja vanhurskauteen nähden ei ole pantu maan päälle vaan taivaaseen. Ja ne, jotka rakennetaan eli liitetään tähän taivaalliseen perustukseen, kiinnitetään siihen taivaallisen vetovoiman ja taivaallisten lakien kautta. Ja joskin tämä järjestys on päinvastainen kuin se, mikä on vallalla maallisessa rakennuksessa, kuinka sopivaa onkaan, että se kivi, jonka kaltaiseksi koko rakennus muodostetaan, asetetaan ensin. Kuinka sopivaa onkaan myös, että meidän perustuksemme on pantu ylös, eikä alas, ja että me elävinä kivinä "rakennumme ylöspäin häneen kaikessa". Siten tulee työ jatkumaan tuhatvuotiskauden kuluessa, kunnes jokaisen luonnon jokainen olento taivaassa ja maan päällä on ylistävä ja palveleva Jumalaa sopusoinnussa täydellisen tottelevaisuuden kanssa pitäen sitä ojennusnuoranaan. Maailman kaikkeus tulee olemaan puhdas; sillä sinä päivänä "on tapahtuva, että jokainen, joka ei kuule sitä profeettaa, hävitetään kansasta" — toisessa kuolemassa. — Apt. 3: 22, 23.

Tabernaakkeli erämaassa.

Tätä samaa oppia, jonka aikakausien kartta esittää, opettaa tässä tämä Jumalan järjestämä esikuva, jota tullaan edempänä täydellisemmin käsittelemään. Me asetamme sen rinnatusten kartan kanssa, jotta sopivalla tavalla huomattaisiin tai käsitettäisiin, että eri tasot eli asteet kaikkein pyhimpään opettavat samaa kuin se, mitä jo seikkaperäisesti on käsitelty. Tabernaakkelin esikartanon ulkopuolella oleva leiri kuvaa koko maailmaa synnissä, turmeluksen tasolla R. Jos me menemme "portin" kautta "esikartanoon", tulemme uskovaisiksi eli vanhurskautetuiksi ihmisiksi, tasolla N. Ne, jotka kulkevat edelleen vihkiytymiseen, kiiruhtavat edelleen tabernaakkelin ovelle ja tulevat, kun he astuvat sisään (tasoon M) papeiksi. Heitä vahvistetaan "näkyleipien" kautta, valaistaan "kynttiläjalan" kautta ja tehdään kykeneviksi uhraamaan otollista suitsutusta Jumalalle Jeesuksen Kristuksen kautta, kultaisella alttarilla. Viimein, ensimäisessä ylösnousemisessa, pääsevät he täydelliseen henkiseen tilaan eli "kaikkein pyhimpään", tasoon L, ja saavat sen jälkeen Jeesuksen kanssa tulla osallisiksi valtakunnan kirkkaudesta, tasolla K.

* * * * *

Valinnut oon. Herran kanssa
käydä, minkä maksoikaan.
Joskin riemun, pilkan kautta
tiensä kaita kulkeekaan.
Vaikka juorut, tuskat tuimat
tiellä mua nyt haavottaa;
eipä huolta, kun saa Herran
omaksensa omistaa.
Herran tietä käydä tahdon —
kuinka suuri onnen on —
kunnes toivon päähän pääsen,
alkaa riemu rajaton.

Valinnut oon ristin alla
kuolla itsestäni pois;
etten etsis' maista rauhaa,
jotta Jeesus loman' ois'.
Nyt jo vaimen riemu mainen
rinnall' lemmen Jeesuksen.
Herran rauha syömen täyttää
ristiänsä kantaen.
Herran tietä käydä tahdon —
kuinka suuri onnen on —
kunnes toivon päähän pääsen,
alkaa riemu rajaton.

Vaalin' tää on kaikkein parhain
nyt ja kautta aikojen.
Täällä kärsin Herran tähden,
voitan siellä kirkkauden.
Risti ensin, kruunu sitten.
Niin on Jeesus kulkenut.
Jäljissänsä tahdon käydä,
kunnes oon mä voittanut.
Herran tietä käydä tahdon —
kuinka suuri onnen on —
kunnes toivon päähän pääsen,
alkaa riemu rajaton.