NELJÄSTOISTA LUKU.
JUMALAN VALTAKUNTA.
Aineen huomattava sija Raamatussa. — Valtakunnan luonne. — Valtakunta evankeliumin aikana. — Paavalin oikaisemia vääriä käsityksiä. — Seuraukset vääristä käsityksistä valtakunnan suhteen. — Jumalan valtakunnan kaksi puolta. — Henkinen puoli ja sen tarkotus. — Maallinen puoli ja sen tarkotus. — Näiden sopusointuinen yhteistyö. — Maallisen puolen — kirkkaus. — Taivaallisen puolen kirkkaus. — Se liiton juuri, josta nämä haarat kasvavat. — Valtakunnan maallinen puoli on israelilainen. — Kymmenen kadonnutta sukukuntaa. — Taivaallinen Jerusalem. — Israel esikuvauksellinen kansa. — Israelin lankeemus ja ennalleen nostaminen. — Valitut luokat. — Valtakunnan perilliset. — Rautavaltikka. — Tuhatvuotisen valtakunnan tarkotus valaistaan esimerkillä. — Valtakunnan luovuttaminen Isälle. — Jumalan alkuperäinen tarkotus täydelleen suoritettu.
Se, joka ei ole huolellisesti Raamatun ja Raamatun oppaan kanssa tutkinut tätä ainetta, hämmästyy, tämän aineen huomattua asemaa pyhässä Raamatussa. Vanha testamentti on täynnä lupauksia ja ennustuksia, joissa Jumalan valtakunta ja sen kuningas, Messias, on keskipisteenä. Jokainen israelilainen toivoi (Luuk. 3: 15), että Jumala Messiaan hallitessa korottaisi heidän kansansa tähän asemaan; ja kun Jeesus tuli, tuli hän heidän kuninkaanaan, pystyttääkseen tämän kauvan luvatun valtakunnan maan päälle.
Johannes, Herran Jeesuksen edelläkävijä ja sanansaattaja, alkoi lähetystyönsä julistamalla: "Tehkäät parannus, sillä taivasten valtakunta on lähestynyt". (Matt. 3: 2). Herra alkoi opettajatoimensa samalla julistuksella (Matt. 4: 17), ja apostolit lähetettiin saarnaamaan samaa sanomaa. (Matt. 10: 7; Luuk. 9: 2). Valtakunta ei ollut ainoastaan se aine, jolla Herra alkoi julkisen opettamisen, vaan oli tämä todellakin hänen saarnojensa pääaine (Luuk. 8: 1; 4: 43; 19: 11); toisia aineita kosketeltiin ainoastaan tämän yhteydessä, tämän aineen valaisijoina. Suurin osa hänen vertauksistaan valaisi valtakuntaa eri näkökannoilta ja puolilta, tai oli niiden tarkotuksena esittää kokonaista vihkiytymistä Jumalalle välttämättömänä asiana tullakseen osalliseksi valtakunnasta ja oijastakseen tuon juutalaisen väärinkäsityksen, että he olivat varmat valtakunnasta, koska he olivat Aabrahamin luonnollisia lapsia ja itseoikeutettuja lupauksen perillisiä.
Keskusteluissaan seuraajainsa kanssa rohkaisi ja vahvisti Herra Jeesus heitä odottaessaan tulevaa valtakuntaa, sanoen: "Minä säädän teille, niinkuin Isäni on säätänyt minulle, kuninkaallisen valtakunnan, niin että saatte syödä ja juoda pöydässäni minun valtakunnassani ja istua valtaistuimilla ja tuomita [hallita] Israelin kahtatoista sukukuntaa". (Luuk. 22: 29, 30). Ja jälleen: "Älä pelkää, sinä pieni lauma; sillä Isänne on nähnyt hyväksi antaa teille valtakunnan". (Luuk. 12: 32). Kun heidän tunnustama kuninkaansa ristiinnaulittiin sen sijaan, että hänet olisi kruunattu ja korotettu valtaistuimelle, pettyivät opetuslapset suuresti. Kuten kaksi heistä sanoivat luullulle muukalaiselle Emmauksen tiellä hänen ylösnousemisensa jälkeen: "Me toivoimme hänen olevan sen, joka oli lunastava Israelin" — vapauttava heidät roomalaisesta ikeestä ja tekevä Israelista voimakkaan ja ihanan Jumalan valtakunnan. Mutta edellisten päivien muutosten kautta pettyivät he suuresti. Jeesus avasi silloin heidän ymmärryksensä silmät todistaen heille Raamatusta, että hänen uhrinsa oli ensin kaikkein välttämättömin asia, ennen kuin valtakunta voitiin toimeenpanna. — Luuk. 24: 21, 25—27.
Jumala olisi voinut ilman mitään ihmissuvun lunastusta antaa maan herrauden Jeesukselle; sillä "Korkeimmalla on valta ihmisten valtakuntien ylitse ja hän antaa ne kenelle hän tahtoo". (Dan. 4: 29). Mutta Jumalan suunnitelma oli niin suuremmoinen, ettei sitä voinut toteuttaa tällä tavalla. Tällainen valtakunta olisi voinut tuoda siunauksia, jotka kaikesta suuruudestaan huolimatta olisivat olleet ainoastaan tilapäisiä, koska koko ihmiskunta oli kadotustuomion alaisena. Jotta hänen valtakuntansa siunaukset voisivat tulla ikuisiksi ja täydellisiksi, täytyi suku ensin tulla lunastetuksi kuolemasta ja siten laillisesti vapautua siitä kirouksesta, joka Aadamissa tuli kaikille.
— Että Jeesus selittäessään ennustuksia, jälleen elvytti opetuslasten toivon tulevasta valtakunnasta, selviää siitä, että he jälestäpäin, kun hän oli aikomuksessa jättää heidät, kysyivät: "Herra, tälläkö ajalla sinä jälleen rakennat Israelin valtakunnan?" Hänen vastauksensa, joskaan ei aivan selvä, ei vastustanut heidän toivoaan. Hän sanoi: "Ei teidän tule tietää aikoja tai hetkiä, jotka Isä on valtansa nojalla määrännyt". — Ap. t. 1: 6, 7.
On totta, että apostoleilla aluksi oli koko juutalaisen kansan epätäydellinen käsitys Jumalan valtakunnasta, kun he luulivat, että siitä tulisi yksinomaan maallinen valtakunta, samoin kuin monet nykyään erehtyvät päinvastaisessa suunnassa, luullen, että siitä tulee ainoastaan taivaallinen valtakunta. Ja monta Herran Jeesuksen vertausta ja arvotuksenkaltaista sanaa tarkottivat aikoinaan korjata nämä väärinkäsitykset. Mutta hän esitti aina ajatuksen valtakunnasta, hallituksesta, joka tulisi perustettavaksi maan päälle ja vallitsemaan ihmisten keskuudessa. Eikä hän ainoastaan herättänyt heissä toivoa tämän valtakunnan osallisuudesta, vaan opetti hän heitä rukoilemaan sen pystyttämistä: "Tulkoon valtakuntasi; tapahtukoon tahtosi maankin päällä niinkuin taivaassa."
Maailman viisaitten juutalaisten mielestä oli Jeesus pettäjä ja haaveilija, ja hänen oppilaitaan pitivät he hulluina. Hänen viisauttaan, käytöstään ja ihmetöitään eivät he voineet suorastaan kieltää tai järjellisellä tavalla selittää; mutta hänen väitteensä, että hän oli maailman perillinen ja tulisi pystyttämään luvatun valtakunnan, joka oli hallitseva maailmaa, sekä että hänen seuralaisensa, jotka kaikki olivat alhaista syntyperää, tulisivat kanssaperillisiksi hänen valtakunnassaan, tuntui heidän epäuskoiselta kannaltaan liian mahdottomalta ottaa harkittavaksi. Rooma, hyvin harjotettuine sotilaineen, kelvollisine sotapäälliköineen ja äärettömine mahdollisuuksineen, oli maailman herra ja tuli päivä päivältä mahtavammaksi. Mutta kuka oli tämä nasaretilainen? Ja mitä olivat nämä kalastajat ilman rahaa ja vaikutusta saaden niin mitätöntä kannatusta kansan keskuudessa? Mitä olivat nämä puhumaan tuon kauvan luvatun valtakunnan pystyttämisestä, joka oli oleva suurin ja mahtavin niistä, joita maailma on koskaan tuntenut?
Toivossa paljastaa Herran vaatimukset luullun perusteettomuuden ja siten avata hänen seuraajainsa silmät, kysyivät fariseukset häneltä: Milloin alkaa tämä valtakunta, josta sinä saarnaat, näyttäytyä? Koska saapuvat sotilaasi? Milloin tämä Jumalan valtakunta ilmestyy? (Luuk. 17: 20—30). Herran vastaus olisi antanut heille uuden ajatuksen, elleivät heidän ennakkoluulonsa häntä kohtaan olisi pitänyt heitä vallassaan ja luultu viisautensa heitä soaissut. Hän vastasi, ettei hänen valtakuntansa koskaan tulisi esiintymään sillä tavalla, kuin he olivat odottaneet. Se valtakunta, jota hän julisti, ja johon hän seuraajilleen tarjosi kanssaperillisyyttä, oli näkymätön valtakunta, eivätkä he saaneet odottaa näkevänsä sitä. "Hän vastasi heille ja sanoi: Ei Jumalan valtakunta tule nähtävällä tavalla [ulkonainen ilmestyminen]; eikä voida sanoa: 'Katso täällä se on', tahi: 'Tuolla'; sillä Jumalan valtakunta on [oleva] teidän keskellänne". [Tämä on myös käännetty "sisällisesti teissä". Olisi varmaankin ristiriitaista väittää, että se valtakunta, jossa Jeesus saarnasi, olisi ollut fariseuksien sydämissä, joita hän kutsui ulkokullatuiksi ja valkealla sivutuiksi haudoiksi. Tämä valtakunta tulee olemaan, kun se on pystytetty kaikkien luokkien "keskellä", halliten ja tuomiten kaikkia.] Sanalla sanoen hän osotti, että kun hänen valtakuntansa tulisi, tulisi se olemaan kaikkialla läsnä ja kaikkia hallitsevana, kuitenkin näkymättömänä. Siten antoi hän heille kuvauksen tuosta henkisestä valtakunnasta, jota hän saarnasi; mutta he eivät olleet valmiit siihen eivätkä ottaneet sitä vastaan. Juutalaisten luvatun valtakunnan odotuksessa oli hitunen totuutta, joka aikanaan tulee toteutumaan, kuten tulemme osottamaan; mutta Jeesus viittaa tässä valtakunnan henkiseen puoleen, joka tulee olemaan näkymätön. Kun tämä puoli valtakunnasta ensin perustetaan, tulee sen läsnäolo olemaan näkymätön ja jonkun aikaa huomaamaton. Ainoa tarjoumus, joka silloin tehtiin, oli tulla tämän valtakunnan henkisen puolen perilliseksi ja silloin alkoi se, mikä evankeliumin aikana on ollut meidän ylhäisen kutsumme ainoa toivo. Siksipä Jeesus yksinomaan tarkotti tätä puolta. (Luuk. 16: 16). Edelleen tutkiessamme tulee tämä yhä selvemmäksi.
Todennäköisesti tämä yleinen, erittäinkin fariseusten keskuudessa vallalla ollut ajatus aiheutti sen, että Nikodeemus tuli yöllä Jeesuksen luokse. Hän halusi päästä salaisuuden perille. Nähtävästi häpesi hän kuitenkin julkisesti tunnustaa, että Jeesuksen väite oli vaikuttanut häneen. Keskustelu Herran ja Nikodeemuksen välillä (Joh. 3), joskin ainoastaan osaksi muistiin kirjotettuna, näyttää meille syvemmältä Jumalan valtakunnan luonteen. Keskustelun pääkohdat ovat selvästi kerrotut, joten helposti voimme kuvitella sen koko kulun. Syyllä voimme sen mukailla seuraavasti:
Nikodeemus. — "Rabbi, me tiedämme sinun tulleen Jumalalta opettajaksi, sillä ei kukaan voi tehdä niitä ihmetöitä, joita sinä teet, jollei Jumala ole hänen kanssaan". Kuitenkin näyttävät muutamat sinun selityksistäsi hyvin ristiriitaisilta, ja minä tulen pyytääkseni niihin selitystä. Esimerkiksi, sinä ja oppilaasi kulette ympäri julistaen: "Taivaan valtakunta on lähestynyt;" mutta sinulla ei ole sotajoukkoa, rikkautta ja vaikutusta. Ulkonaisista olosuhteista päättäen on väitteesi väärä. Tähän katsoen sinä petät kansaa. Fariseukset ylimalkaan pitävät sinua petturina, mutta minä olen vakuutettu, että sinun opissasi löytyy jotakin totta, sillä "ei kukaan voi tehdä niitä ihmetöitä, joita sinä teet, jollei Jumala ole hänen kanssaan". Käyntini tarkotuksena on kysyä: Minkä kaltainen on se valtakunta, jota sinä julistat, ja mistä se tulee? Milloin ja miten se pystytetään?
Jeesus. — Pyyntöäsi päästä täysin käsittämään taivaan valtakuntaa ei nyt voida täyttää, niin että sinä tulisit tyydytetyksi; ei sentähden ettei minulla olisi täyttä tietoa siitä, vaan siksi että sinä nykyisessä asemassasi et voisi ymmärtää tai antaa arvoa sille, jos minä sen täysin selittäisin. "Ellei joku sikiinny ylhäältä, ei hän voi nähdä [kreik. eidon, oppia tuntemaan, käsittämään] Jumalan valtakuntaa".
[Kreikkalainen sana gennaô johdannaisineen, joka on käännetty milloin siitä milloin syntyä, sisältää itse asiassa nämä molemmat käsitteet ja on käännettävä milloin toisella milloin toisella näistä sanoista riippuen lauseyhteydestä. Nämä molemmat käsitteet siitä ja syntyä sisältyvät aina tähän sanaan, niin että kun toinen mainitaan niin toinen ajatellaan sen ohella tapahtuvaksi, koska syntyminen on luonnollinen seuraus sikiämisestä, ja sikiämisen luonnollisesti täytyy tapahtua ennen syntymistä. Kun toimiva henkilö on mies, käännetään gennaô siitä, kun se on nainen, syntyä. Siten täytyy 1 Joh. 2: 29; 3: 9; 4: 7; 5: 1, 18 gennaô kääntää sanalla siitä, koska Jumala (miehinen olento) on toimiva henkilö.]
[Toisinaan riippuu käännös toiminnan laadusta ilman että henkilö otetaan huomioon. Siten täytyy se, jos siihen liitetään ek, joka merkitsee -sta, kääntää sanalla syntyä. Esim. Joh. 3: 5 ja 6 gennaô käännetään sanalla syntyä, jota ilmaisee sana ek — "vedestä", "lihasta", "hengestä".]
[Ap. t. 15: 6 on kreikkalainen sana eidon käännetty sanalla tutkia. "Niin apostolit ja vanhimmat kokoontuivat tutkimaan tätä asiaa". Room. 11: 22 käännetään se sanalla katso. "Katso siis tässä Jumalan hyvyyttä ja ankaruutta;" samoin 1 Joh. 3: 1; "Katsokaa minkäkaltaista rakkautta Isä on meille osottanut".]
Vieläpä oppilaillanikin on verrattain epämääräiset käsitykset siitä valtakunnasta, jota he julistavat. Samasta syystä kuin sinulle en heillekään voi asiaa ilmaista, ja samasta syystä he eivät voisi sitä ymmärtää. Mutta Nikodeemus, Jumalan menettelytavalla on se ominaisuus, että hän vaatii kuuliaisuutta sitä valoa kohtaan, jonka jo omistaa, ennen kuin annetaan enemmän valoa. Niiden jotka katsotaan arvokkaiksi tulemaan osallisiksi valtakunnasta, tulee osottaa uskoa. Niiden täytyy olla sellaisia, jotka ovat halukkaita askel askeleelta seuraamaan Jumalan johdatusta, joskaan eivät usein näe selvästi muuta kuin seuraavan askeleen. He vaeltavat uskossa, vaan ei näkemisessä.
Nikodeemus. — Mutta minä en ymmärrä sinua. Mitä sinä tarkotat? Kuinka voi ihminen vanhana syntyä? Eihän hän saata jälleen mennä äitinsä kohtuun ja syntyä? Tahi tarkotatko sinä, että se kääntyminen, jota "Johannes kastaja" saarnasi ja jota vesikaste kuvasi, oli jollakin tavalla kuvauksellinen syntyminen? Kuulen, että opetuslapsesi saarnaavat ja kastavat samalla tavalla. Onko tuo se uusi syntyminen, joka on välttämätön asia niille, jotka tahtovat nähdä sinun valtakuntasi tai tulla siihen?
Jeesus. — Meidän kansamme on vihkiytynyt kansa, liiton kansa. He saivat kaikki kasteen Moosekseen pilvessä ja meressä, kun he jättivät Egyptin. Jumala hyväksyi heidät Mooseksessa, heidän liittonsa välimiehessä, Siinain luona, mutta he olivat unhottaneet liittonsa: muutamat elävät julki jumalattomuudessa kuten publikaanit ja syntiset, muutamat ovat itsevanhurskaita ulkokullattuja. Siksi saarnaavat Johannes ja minun oppilaani mielenmuutosta — kääntymistä Jumalan puoleen ja tehdyn liiton tunnustamista. Johanneksen kaste merkitsee tätä sydämen ja elämän kääntymistä ja parannusta eikä uutta syntymistä. Mutta ellet ole enempää kokenut kuin tämän, et koskaan ole näkevä valtakuntaa, Ellet sinä sen parannuksen ohella, josta Johanneksen kaste oli esikuva, sikiydy ja synny hengestä, et voi nähdä minun valtakuntaani. Mielenmuutos on saattava sinun takasin vanhurskautettuun asemaan, jossa tilassa sinä heti kykenet minut tuntemaan Messiaaksi, jota Mooses esikuvasi. Jos sitten vihkiydyt minulle on Isä sinut siittävä uuteen elämään ja jumalalliseen luontoon, joka, jos se kehittyy ja jää eloon, on takaava sinulle syntymisen uutena luomuksena, henkiolentona, ensimmäisessä ylösnousemisessa. Sellaisena et sinä ainoastaan näe valtakuntaa, vaan tulet siitä osalliseksi.
Se muutos, jonka uusi hengestä syntyminen aikaansaa, on todellakin, Nikodeemus, suuri, sillä se, mikä lihasta on syntynyt on liha ja se, mikä hengestä on syntynyt, on henki. Älä sentähden ihmettele sitä, mitä ensin sanoin, että sinun täytyy sikiytyä ylhäältä ennen kuin voit ymmärtää, tuntea ja arvostella niitä asioita, joita sinä kysyt. "Älä ihmettele, että sanoin sinulle: teidän täytyy syntyä uudesti". Lihasta syntyneenä on nykyisen tilasi ero verrattuna niiden tilaan, jotka ovat syntyneet hengestä, ja jotka tulevat menemään sisälle valtakuntaan tai olemaan siitä osia, hyvin suuri. Salli minun käyttää erästä kuvaa, jonka kautta voit saada jonkinlaisen käsityksen niistä olennoista, jotka, synnyttyään hengestä, muodostavat tämän valtakunnan: "Tuuli puhaltaa, missä tahtoo, ja sinä kuulet sen huminan, mutta et tiedä mistä se tulee ja minne se menee; niin on laita jokaisen, joka on syntynyt hengestä". Kun tuuli puhaltaa sinne ja tänne, et voi nähdä sitä, joskin sen vaikutukset huomaat ympärilläsi. Sinä et tiedä mistä se tulee tai minne se menee. Tämä on paras kuvaus, jonka voin antaa sinulle niistä, jotka ensimäisessä ylösnousemisessa, hengestä syntyneinä, tulevat menemään sisälle valtakuntaan tai muodostamaan sen, josta valtakunnasta minä nyt saarnaan. He tulevat olemaan yhtä näkymättömiä kuin tuuli, ja ihmiset, jotka eivät ole syntyneet hengestä, eivät tule tietämään, mistä he tulevat tai mihin he menevät.
Nikodeemus. — Kuinka tämä on mahdollista? — näkymättömiä olentoja!
Jeesus. — "Sinä olet Israelin opettaja etkä tätä tiedä?" — että henkiolennot voivat olla läsnä ja kuitenkin näkymättöminä? Etkö sinä, joka olet ottanut tehtäväksesi opettaa toisia, ole koskaan lukenut Eliisasta ja hänen palvelijastaan tai Biileamin aasintammasta ja monista muista Raamatun paikoista, jotka todistavat, että henkiolennot voivat olla läsnä ihmisten keskuudessa ja olla kuitenkin näkymättömät? Kuuluthan sinä paitsi fariseusten joukkoon, jotka tunnustavat uskovansa enkeleihin henkiolentoina. Mutta tämä valaisee sitä, mitä ensin sanoin sinulle: Ellei joku sikiinny ylhäältä, ei hän voi nähdä [tuntea tai järjellisellä tavalla käsittää] Jumalan valtakuntaa ja siihen kuuluvia asioita. Jos tahdot tulla sisälle siihen valtakuntaan ja perilliseksi siinä, jota minä julistan, niin täytyy sinun askel askeleelta seurata valoa. Jos niin teet saat enemmän valoa siinä määrin kuin olet valmis sitä vastaan ottamaan. Minä olen saarnannut näistä asioista, joiden aika nyt on tullut, ja joita sinä voit ymmärtää, sekä tehnyt ihmeitä, ja sinä tunnustat minun tulleen Jumalalta opettajaksi, mutta sinä et ole toiminut uskosi mukaan ja julkisesti tullut minun oppilaakseni ja seuraajakseni. Älä odota, että saat nähdä enemmän, ennenkuin elämäsi on sopusoinnussa sen kanssa, mitä nyt näet; mutta jos teet sen, on Jumala antava sinulle enemmän valoa ja viisautta seuraavaa askeletta varten. Totisesti, totisesti sanon sinulle: me puhumme mitä tiedämme, ja todistamme, mitä olemme nähneet, ettekä (te fariseukset) ota vastaan todistustamme. Jos ette usko, kun puhun teille maallisia, kuinka uskoisitte, jos puhun teille taivaallisia? Ei maksaisi vaivaa yrittää puhua teille taivaallisista asioista, sillä te ette voisi tulla siitä vakuutetuksi, ja minun saarnani olisivat vaan teistä sitä mielettömämpiä. Jos opetukseni, joka on ollut maallista laatua ja jota maalliset asiat ovat valaisseet, joita te voitte ymmärtää ja ymmärrätte, ei ole tehnyt sinuun niin voimakasta vaikutusta, että avonaisesti tahtoisit tulla oppilaakseni ja seuraajakseni, niin et tulisi enemmän vakuutetuksi taivaallisista asioista, joista et mitään tiedä, sillä ei kukaan ole koskaan mennyt taivaaseen, jonkatähden ei kukaan voisi todistustani varmentaa. Ainoastaan minä, joka tulin taivaasta, ymmärrän taivaallisia asioita. "Ei kukaan ole noussut ylös taivaaseen muu kuin se, joka taivaasta tuli alas, ihmisen Poika". Tieto taivaallisista asioista saadaan vasta henkisen sikiytymisen jälkeen ja vasta sitte kun on syntynyt hengestä, tullut henkiolennoksi, voidaan taivaallisia asioita ymmärtää.
Siten vaadittiin Herralta kärsivällisyyttä selittäessään valtakunnan luonnetta niille, joiden ennakkoluulot ja kasvatus estivät heitä saamasta muuta kuin nurjia käsityksiä sen maallisesta puolesta. Kuitenkin jatkui erityisen luokan valinta, joka Messiaan kanssa tulisi osalliseksi valtakunnasta, joskin ainoastaan harvat valittiin Israelista niinä seitsemänä vuotena, jolloin yksinomaan heille tätä osallisuutta tarjottiin. He eivät olleet valmistautuneet sitä varten ja laiminlöivät esitettyjen ehtojen omaksumisen ja niiden mukaan mukautumisen, jonka tähden, kuten Jumala oli ennakolta nähnyt, he kansana menettivät edun tulla osallisiksi Messiaan valtakunnasta. Ainoastaan kansan pieni jäännös otti sen vastaan, ja etu siirtyi pakanoille, jotta heistä otettaisiin "kansa hänen nimelleen". Ja myös näiden joukossa on ainoastaan jäännös, "pieni lauma", jota pidetään arvokkaana tulemaan hänen valtakuntansa ja kirkkautensa kanssaperilliseksi.
Vakava on se eksytys ollut, joka on tunkeutunut kristilliseen nimiseurakuntaan, jonka väärän selityksen mukaan luvattu valtakunta käsittää ainoastaan nimiseurakunnan sen nykyisessä tilassa ja sen työ on ainoastaan armontyötä uskovien sydämissä. Vieläpä tässä eksytyksessä on jouduttu siihen äärimmäisyyteen, että moni luulee nimiseurakunnan nykyistä saastaista liittoa ja hallitusta maailman kanssa Jumalan valtakunnan hallitukseksi maan päällä. On totta, että seurakunta eräässä suhteessa on nyt Jumalan valtakunta, ja että armon työ nykyään jatkuu uskovaisten sydämissä; mutta luulla tämän sisältävän kaiken ja kieltää todellisen tulevaisen Jumalan valtakunnan pysyttämisen taivaan alle, merkitsee niiden voimakkaimpien ja selvimpien lupausten tyhjäksi tekemistä, joita Herra, apostolit ja profeetat ovat esittäneet rohkaistakseen ja auttaakseen meitä maailman voittamisessa.
Jeesuksen vertauksissa kutsutaan seurakuntaa usein valtakunnaksi, ja apostolit puhuvat siitä sinä valtakuntana, jota Kristus nyt hallitsee, sanoen että Jumala on ottanut meidät pimeyden vallasta ja asettanut meidät rakkaan Poikansa valtakuntaan. Me, jotka nyt vastaanotamme Kristuksen, tunnustamme hänen ostamansa oikeuden valtaan kiittäen ja vapaaehtoisesti totellen häntä, ennen kuin hän voimalla toimeen panee sen maailmassa. Me käsitämme eron niiden vanhurskasten lakien välillä, jotka hän tulee pakottamaan tunnustettaviksi, ja sen pimeyden vallan välillä, jota nyt anastaja, maailman nykyinen ruhtinas hallitsee. Usko Jumalan lupauksiin siirtää meidät toisen hallitsijan kuuliaisuuteen, ja lasketaan meidät siten tuon uuden ruhtinaan alamaisiksi, ja hänen armonsa kautta hänen valtakuntansa kansaperillisiksi, joka pystytetään voimassa ja suuressa kirkkaudessa.
Mutta tämä ei mitenkään tee tyhjäksi sitä lupausta, että Kristuksen valtakunta on lopulta ulottuva "merestä mereen ja virrasta maailman ääriin", (Ps. 72: 8), että kaikki kansat tulevat palvelemaan ja tottelemaan häntä, ja että kaikki polvet notkistuvat hänen edessään, sekä ne, jotka ovat taivaassa, että ne, jotka ovat maan päällä, (Dan. 7: 27; Fil. 2: 10). Nykyinen, "pienen lauman", valinta pikemmin vahvistaa nämä lupaukset.
Tarkka Jeesuksen vertausten tutkiminen opettaa selvästi, että Jumalan valtakunnan tuleminen eli pystyttäminen voimassa kuuluu tulevaisuuteen eikä luonnollisesti tapahdu ennen kuin kuningas tulee. Vertaus jalosukuisesta nuoresta miehestä, joka matkusti kaukaiseen maahan saadakseen itselleen kuninkaallisen vallan ja sitten palatakseen j.n.e. (Luuk. 19: 11—15), siirtää siten valtakunnan pystyttämisen selvästi Kristuksen jälleentulemisen aikoihin. Ja julistus, jonka Herra monta vuotta myöhemmin lähetti seurakunnalle, kuului: "Ole uskollinen kuolemaan asti, niin minä annan sinulle elämän kruunun." (Ilm. 2: 10.) Tästä näkyy selvästi, että niitä kuninkaita, jotka tulevat hallitsemaan hänen kanssaan, ei tässä elämässä kruunata hallitakseen kuninkaina.
Sentähden ei seurakunta nykyään ole Jumalan valtakunta voimassa ja kirkkaudessa, vaan Jumalan valtakunta ensimmäisessä alussaan, kehittymättömässä tilassaan. Näin opettaa uusi testamentti kokonaisuudessaan. Taivaan valtakunta kärsii nyt väkivaltaa maailman puolelta. Kuningasta pideltiin pahoin ja ristiinnaulittiin, ja kaikki, jotka tahtovat seurata hänen askeleitaan, kärsivät väkivaltaa jossakin muodossa. Tulee muistaa, että tämä koskee ainoastaan todellista seurakuntaa eikä nimiseurakuntaa. Mutta meille on annettu se lupaus, että jos me (seurakunta, valtakunta kehittymättömässä tilassaan) kärsimme Kristuksen kanssa, tulemme myös aikanaan, kun hän ottaa suuren valtansa ja hallitsee, kirkastettaviksi ja hallitsemaan hänen kanssaan.
Jaakob (2: 5) sanoo meille sopusoinnussa Herran opin kanssa, että Jumala valitsi ne, jotka tämän maailman mittakaavan mukaan ovat köyhiä ja halveksittuja, ei hallitakseen nykyään, vaan tullakseen sen "valtakunnan perillisiksi, jonka hän on luvannut". Herra sanoo: "Kuinka vaikea on niiden, joilla on tavaraa, mennä sisälle Jumalan valtakuntaan!" (Mark. 10: 23.) On ilmeistä, ettei hän tarkota nimiseurakuntaa, joka nyt hallitsee yhdessä maailman kanssa, sillä juuri rikkaita koetetaan saada menemään siihen sisälle. Pietari kehottaa valtakunnan perillisiä kärsivällisyyteen, kestävyyteen, hyveisiin ja uskoon, sanoen: "Pyrkikää sentähden, veljet, sitä enemmän tekemään kutsumisenne ja valitsemisenne lujaksi; sillä jos sen teette, ette koskaan lankea; sillä näin teille runsain määrin tarjotaan pääsö Herramme ja Vapahtajamme ijankaikkiseen valtakuntaan." — 2 Piet. 1: 10, 11.
Paavalin esityksen Room. 14: 17 arvelevat muutamat tarkottavan kuvauksellista valtakuntaa, mutta yhteys osottaa selvästi, että tämä kohta yksinkertaisesti merkitsee: Meillä veljet, jotka nyt olemme asetetut Jumalan rakkaan Pojan valtakuntaan, on sellaisia vapautuksia ravintoomme y.m. nähden, joita meillä juutalaisen lain alla ei ollut (v. 14). Kuitenkin luopukaamme mieluummin tämän vapauden käyttämisestä, jos veljet, jotka eivät vielä sitä ymmärrä, tulevat epävarmoiksi ja haavottavat omantuntonsa. Älkäämme antako vapautemme ravintomme suhteen turmella veljeämme, jonka edestä Kristus on kuollut; vaan muistakaamme, että valtakunnan edut sekä nykyisyydessä että tulevaisuudessa sisältävät paljon suurempia siunauksia kuin vapauden ravintoon nähden, nimittäin meidän vapautemme tehdä oikein, meidän rauhamme Jumalan kanssa Kristuksen kautta ja meidän ilomme Jumalan pyhän hengen osallisuudesta. Tämän valtakunnan vapaus ravintoon nähden voidaan nykyään uhrata veljemme parhaaksi.
Jos Raamatun kannalta tarkastamme asiaa miltä puolen tahansa, niin vastustaa se siis sitä ajatusta, että lupaukset valtakunnan suhteen olisivat petullisia taruja, tai että nämä lupaukset täyttyvät meidän suhteemme nykyisessä tilassamme.
Lupaukset valtakunnasta ja kanssaperillisyydestä Mestarin kanssa kannustivat voimakkaasti ensimäistä seurakuntaa uskollisuuteen koettelemuksissa ja vainoissa, joiden suhteen heitä etukäteen oli varotettu, jotta he tietäisivät odottaa niitä. Kaikkien niiden lohduttavien ja kehottavien sanojen joukossa, joita Ilmestyskirja antaa seitsemälle seurakunnalle, loistavat kirkkaimpina ja voimakkaimpina juuri ne jotka selittävät: "Joka voittaa, sen minä annan istua kanssani valtaistuimellani, niinkuin minäkin olen voittanut ja istunut Isäni kanssa hänen valtaistuimelleen" ja "Joka voittaa… sen minä annan pakanoita vallita".
Nämä ovat lupauksia, joita ei järjellisesti voida niin tulkita, että ne tarkottaisivat nykyistä armon työtä sydämissä ei myöskään kansojen hallitsemista nykyisessä elämässä, koska voittajat saavuttavat sen kuolemalla palveluksessaan, voittaen siten valtakunnan kunnian. — Ilm. 20: 6.
Mutta ihmisluonne koettaa välttää kärsimystä ja on aina valmis hankkimaan kunniaa ja valtaa. Siksi me huomaamme, että apostolienkin päivinä muutamat seurakunnat olivat taipuvaiset sovelluttamaan lupaukset tulevasta kunniasta ja voimasta nykyiseen elämään ja alkoivat toimia ikäänkuin he olisivat ajatelleet, että maailmalle oli tullut jo aika kunnioittaa ja totella seurakuntaa. Apostoli Paavali koetti oikaista tätä eksytystä, sillä hän tiesi, että sellaiset ajatukset vaikuttaisivat vahingollisesti seurakuntaan synnyttäen ylpeyttä sekä vierottaen uhraamisesta. Ivallisesti sanoo hän heille: "Te olette muka jo ravitut, teistä on tullut jo rikkaita, te olette ilman meitä päässeet kuin miksikin kuninkaiksi." Sitten hän jatkaa; "Kunpa teistä olisi tullut kuninkaita, niin että mekin pääsisimme kuninkailemaan teidän kanssanne." (1 Kor. 4: 8.) Kristillisyydellään ja sen rinnalla koettivat he voittaa mahdollisimman paljon kunniaa; mutta apostoli tiesi, että jos he uskollisesti seuraisivat Herraa, eivät he olisi sellaiseen tilaisuudessa. Hän muistuttaa heitä sentähden siitä, että jos kauvan odotettu hallitseminen jo olisi alkanut, olisi myöskin hän ainakin yhtä suurella syyllä hallitsemassa kuin hekin. Se seikka, että hän uskonsa kautta sai kärsiä totuuden tähden, oli todistus siitä, että heidän hallitsemisensa oli ennen aikaista, että se oli ansa kunnian asemasta. Sitten jatkaa hän vähän ivallisesti: "Me [apostolit ja uskolliset palvelijat] olemme houkkia Kristuksen tähden, mutta tehän olette älykkäitä Kristuksessa, me olemme heikkoja, mutta te väkeviä; te kunnioitettuja, mutta me halveksittuja." En kirjota tätä saadakseni teitä ainoastaan häpeämään, vaan on minulla parempi ja jalompi tarkotus, nimittäin varottaa teitä, sillä nykyinen kunnia ei ole tie siihen kirkkauteen ja kunniaan, joka on ilmestyvä. Nykyiset kärsimykset ja kieltäymykset muodostavat sen kaidan tien, joka johtaa kirkkauteen ja kunniaan, kuolemattomuuteen ja valtakunnan kanssaperillisyyteen. Siksi kehotan teitä: Tulkaa minun seuraajikseni. Kärsikää ja antakaa nyt itseänne häväistä ja vainota, jotta te minun kanssani tulisitte osallisiksi siitä elämän kruunusta, jonka Herra vanhurskas tuomari on sinä päivänä antava minulle, mutta ei ainoastaan minulle, vaan kaikille, jotka rakastavat hänen ilmestystään. — 1 Kor. 4: 10—17; 2 Tim. 4: 8.
Mutta kun ensimäinen kristillinen seurakunta uskollisesti oli kärsinyt sangen paljon vainoa, alkoivat sellaiset ajatukset päästä valtaan, että seurakunnan tehtävä oli voittaa maailma, pystyttää taivaan valtakunta maan päälle ja hallita kansoja ennen Herran toista tulemista. Tämä antoi aiheen seurakunnissa maallisiin juoniin, ylpeyteen, ulkonaiseen komeuteen ja loistaviin jumalanpalvelusmenoihin, jonka tarkotuksena oli vaikuttaa maailmaan, kiehtoa sitä ja pelottaa sitä. Täten jouduttiin askel askeleelta paavikunnan suuriin vaatimuksiin, että se Jumalan valtakuntana maan päällä omisti oikeuden vaatia kaikilta kansoilta, sukukunnilta ja kieliltä kunnioitusta ja kuuliaisuutta lakejaan ja virkailijoitaan kohtaan. Tämän väärän vaatimuksen perustuksella (silminnähtävästi pettivät he itseään samoin kuin toisia) kruunasi ja erotti paavikunta jonkun aikaa Euroopan ruhtinaita, ja esiintyy vielä tänäänkin tällä vaatimuksella, joskin se nyt on kykenemätön pakottamaan toisia kuuliaisuuteen.
Sama ajatus on paavikunnan kautta tullut protestanttisuuteen, joka myöskin väittää, joskaan ei niin varmasti, että seurakunnan hallitus nyt tavalla tai toisella tapahtuu. Korinttolaisten tavoin ovat sen tunnustajat "kylläisiä" ja "rikkaita" ja hallitsevat "kuninkaina", kuten Herra niin elävästi kuvaa sitä. (Ilm. 3: 17, 18.) Siten on tapahtunut, että ne, jotka ainoastaan nimeksi ovat seurakunnan jäseniä — jotka todella eivät ole kääntyneet, eivät ole nisua vaan lustetta ja ainoastaan matkivat nisua — ovat paljon lukuisammat kuin Kristuksen todelliset oppilaat. Nämä ovat vihollisia kaikelle todelliselle uhrautumiselle ja kieltäytymiselle, he eivät kärsi mitään vainoa vanhurskauden (totuuden) tähden pitäen sen sijaan korkeintaan kiinni paastoamisen j.n.e. ulkonaisesta muodosta. He ottavat todellakin osaa maailman hallitsemiseen eivätkä valmistaudu todellisen valtakunnan osallisuuteen, joka valtakunta pystytetään Herran toisessa läsnäolossa.
Jokainen huolellinen tarkastaja huomaa ilmeisen ristiriidan tämän käsityksen ja Jeesuksen ja apostolien opin välillä. He opettivat, ettei valtakunta ennen tule ennenkuin kuningas tulee. (Ilm. 20: 6; 3: 21; 2 Tim. 2: 12.) Siksi täytyy taivaan valtakunnan kärsiä väkivaltaa siihen aikaan asti, kunnes se kirkkaudessa ja voimassa pystytetään.
Jumalan valtakunnan kaksi puolta.
Joskin on totta, mitä Herra sanoi, että Jumalan valtakunta ei tule — ilmaannu alussa — ulkonaisin piirtein, on se kuitenkin aikanaan ilmenevä ulkonaisten, näkyväin ja erehtymättömäin merkkein kautta. Kun se on täydelleen pystytetty, tulee siinä olemaan kaksi osaa, henkinen eli taivaallinen puoli ja maallinen eli inhimillinen puoli. Henkinen puoli tulee ihmissilmälle aina olemaan näkymätön, koska ne, jotka muodostavat sen, omistavat jumalallisen, henkisen luonnon, jota ainoakaan ihminen ei ole nähnyt eikä voi nähdä (1 Tim. 6: 16; Joh. 1: 18); kuitenkin tulee sen läsnäolo ja voima voimakkaasti ilmenemään, pääasiallisesti sen inhimillisten edustajain kautta, jotka muodostavat Jumalan valtakunnan maallisen puolen.
Valtakunnan henkisen puolen muodostavat evankeliumin aikakauden voitokkaat pyhät — Kristus, pää ja ruumis — tultuaan ensin kirkastetuiksi, He nousevat ylös ja korotetaan valtaan ennen toisia, koska tämä luokka tulee siunaamaan kaikki muut. (Hebr. 11: 39, 40.) Heille kuuluu ensimäinen ylösnouseminen, (Ilm. 20; 5.)[*] Tämä suuri työ, joka on annettu tuon kirkkaan, voidellun joukon — Kristushenkilön — tehtäväksi, vaatii sen jäsenten korottamista jumalalliseen luontoon: ainoastaan jumalallinen voima kykenee suorittamaan sen. Heidän työnsä ei käsitä ainoastaan tätä maailmaa, vaan kaikki asiat taivaassa ja maan päällä — niin hyvin inhimillisten kuin henkisten olentojen keskuudessa. — Matt. 28: 18; Kol. 1: 20; Ef. 1:10; Fil. 2: 10; 1 Kor. 6: 3.
[*] Tässä värsyssä eivät sanat "Muut kuolleet eivät vironneet eloon, ennenkuin ne tuhatta vuotta olivat umpeen kuluneet" ole alkuperäiset. Näitä sanoja ei löydy vanhimmissa ja luotettavimmissa kreikkalaisissa käsikirjotuksissa, siinalaisessa, vatikaanilaisessa n:o 1209 ja 1160 tai syyrialaisessa. Meidän tulee muistaa, että monta Raamatun paikkaa, jotka löytyvät meidän Raamatun käännöksissämme, ovat lisäyksiä, jotka eivät oikeastaan kuulu Raamattuun. Koska meitä ei ole käsketty tekemään mitään lisäyksiä Jumalan sanaan, niin on meidän hylättävä sellaiset lisäykset, niin pian kuin niiden väärä lähde on todennettu. Mainitut sanat joutuivat Raamattuun jonkinlaisen erehdyksen kautta viidennellä vuosisadalla, sillä ei missään aikaisemmassa käsikirjoituksessa (ei kreikkalaisessa eikä syyrialaisessa) ole tätä lausetta. Nähtävästi oli se alkuaan ainoastaan jonkun lukijan tekemä reunamuistutus, joka ilmaisi hänen käsitystään tästä Raamatun kohdasta, jossa tapauksessa joku myöhempi puhtaaksikirjottaja, joka ei erottanut alkuperäisiä lauseita reunamuistutuksista, kirjotti sen täysiarvoisena Raamattuun.
Kuitenkaan ei meidän esityksemme Jumalan suunnitelmasta vaadi tämän lauseen hylkäämistä; sillä muut kuolleet — maailma ylimalkaan — eivät tule saamaan elämää sen täydellisessä merkityksessä, kuten Aadam omisti elämän, ennen kuin hän rikkoi ja tuli tuomituksi: "sinun pitää kuolemalla kuoleman", ennen kuin tuhannen vuotta ovat kuluneet. Jumalan kannalta katsoen sisältää sana elämä täyden elämän ilman heikkouksia tai kuolemaa. Hänen kannaltaan katsoen on koko maailma jo menettänyt elämän, on kuolemaisillaan, ja voidaan sitä nyt oikeammin pitää kuolleena kuin elävänä. — 2 Kor. 5: 14; Matt. 8: 22.
Sana ylösnouseminen (kreik. anastasis) merkitsee nostattamista. Ihmiseen nähden merkitsee se hänen nostamistaan siihen tilaan, josta hän lankesi, täydelliseen miehuuteen — mikä Aadamin kautta kadotettiin. Se täydellisyys, josta meidän sukumme lankesi, on myös se, johon se vähitellen nostetaan ennalleenasettamisen tai ylösnousemisen (nostamisen) tuhatvuotiskautena. Tuhatvuotiskausi ei ole ainoastaan koettelemisen vaan myöskin siunauksen aikakausi ja elämän ylösnousemisen tai ennalleenasettamisen kautta tulevat kaikki ne, jotka, kun he ymmärtävät ja ovat tilaisuudessa, tottelevat ilolla, osallisiksi kaiken sen ennalleenasettamisesta, mikä kerran kadotettiin. Ylösnouseminen tulee tapahtumaan asteittain ja vaatii koko aikakauden täydellistä toimeenpanoaan varten, joskin pelkkä herääminen siihen määrään elämää ja tietoisuutta, jota nykyään nautitaan, tulee luonnollisesti olemaan silmänräpäyksen työ. Siksipä ei suvulla tule olemaan sitä täyttä määrää elämää, joka Aadamin kautta kadotettiin, ennenkuin nuo tuhatta vuotta ovat loppuun kuluneet. Ja koska se, mikä ei ole täydellistä elämää, on osittaista kuolemaa, niin seuraa, että vaikkakaan kysymyksessä olevat sanat eivät kuulu hengen elähyttämään alkulähteeseen, niin voidaan todenmukaisesti sanoa, että muut kuolleet eivät tule saamaan elämää (eivät tule täydelleen saamaan takasin kadotettua elämää), ennenkuin ennalleenasettamisen ja siunauksen tuhatta vuotta ovat kuluneet loppuun.
Työ, joka kuuluu Jumalan valtakunnan maalliseen puoleen, tulee rajotettavaksi tähän maahan ja ihmiskuntaan. Ja ne, jotka saavat tuon korkean kunnian tulla osallisiksi siitä, on Jumala korkeimmalle korottanut ja enimmän kunnioittanut ihmisten keskuudessa. Nämä ovat ne, jotka mainitaan kahdeksannessa luvussa (siv. 175), joiden tuomiopäivä oli ennen evankeliumiaikakautta. Koska heitä on koeteltu ja havaittu uskollisiksi, ei heitä herätettäessä aseteta tuomiolle, vaan saavat heti uskonsa palkan: silmänräpäyksessä nousevat he ylös täydellisyyteen ihmisinä. (Näitä ja henkistä luokkaa lukuunottamatta tulevat muut vähitellen nostettaviksi täydellisyyteen). Siten tulevat he heti olemaan valmiina tuota suurta, heidän tehtäväkseen uskottua, työtä varten Kristuksen inhimillisinä välikappaleina ennalleenasettaa ja siunata toisia ihmissuvun jäseniä. Kuten henkinen luonto on välttämätön Kristuksen työn toimeenpanemisessa, niin on täydellinen inhimillinen luonne sopiva sen työn tulevaa suorittamista varten, joka on tehtävä ihmisten keskuudessa. He tulevat palvelemaan ihmisten keskuudessa ja ihmiset näkevät heidät, ja heidän kirkkautensa täydellisyys tulee olemaan alituisena esimerkkinä kiihottaen toisia pyrkimään samaan täydellisyyteen. Ja että nämä vanhanajan arvossa pidetyt uskovaiset tulevat muodostamaan valtakunnan maallisen puolen, sekä että ihmiset näkevät heidät, selviää täydelleen Jeesuksen sanoista uskottomille juutalaisille, jotka hylkäsivät hänet. Hän sanoi: Te saatte nähdä Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin ja kaikki profeetat Jumalan valtakunnassa. Asianlaita on se, että ihmiset tulevat näkemään valtakunnan maallisen puolen ja olemaan tekemisessä sen kanssa, mutta ei niin henkisen puolen kanssa. Muutamat tulevat silloin epäilemättä katumaan ja pahottelemaan sitä, että ovat hyljänneet niin suuren kunnian.
Me emme ole saaneet mitään selvää ilmotusta, millä määrätyllä tavalla nämä valtakunnan molemmat puolet tulevat vaikuttamaan; mutta Jumalan menettelytapa Israelin lapsia kohtaan heidän edustajiensa Mooseksen, Aaronin, Joosuan, profeettain j.n.e. kautta antaa meille kuvan, millä tavalla nämä mahdollisesti tulevat yhdessä toimimaan, joskin jumalallisen vallan ilmaukset tulevaisuudessa tulevat olemaan paljon voimakkaammat kuin esikuvauksellisena aikakautena: sillä tulevan aikakauden työn käsittää kaikkien kuolleitten herättämisen ja tottelevaisten ennalleenasettamisen täydellisyyteen. Tämä työ vaatii täydellisen hallituksen pystyttämistä ihmisten keskuuteen, jonka valta on täydellisten ihmisten käsissä, jotta he oikealla tavalla järjestäisivät valtakunnan asiat. Tämä tulee vaatimaan kaikenlaisten kasvatuslaitosten järjestämisen samoinkuin erilaisia ihmisystävällisiä toimenpiteitä. Ja tämä jalo työ, siten (saman valtakunnan näkymättömien jäsenten ohjaamina) varmasti ja keskeymättä kohottaa sukua, on tuo suuri kunnia, johon vanhat arvokkaat ovat määrätyt. Tätä varten tulevat he nousemaan ylös haudoista täysin varustettuina tähän, vähän senjälkeen kuin maailman valtakunnat ovat lopullisesti kukistuneet ja Saatana, heidän ruhtinaansa, on tullut sidotuksi. Ja taivaallisen valtakunnan, Jumalan kunnioittamina edustajina tulevat he kohta saamaan kaikkien ihmisten kunnian ja myötävaikutuksen.
Osallisuus Jumalan valtakunnan maalliseen puoleen merkitsee jokaisen toiveen tyydyttämistä, joka voi herätä täydellisen ihmisen sydämessä. Alusta alkaen on tämä oleva ihana ja tyydyttävä osa. Kuitenkin tulee se ihanammaksi kuta pitemmälle aika rientää ja siunattu työ edistyy. Kun Kristus-henkilö (suureksi osaksi näiden jalojen inhimillisten työtovereitten avulla) tuhannen vuoden kuluttua on päättänyt tämän suuren ennalleenasettamistyön, kun koko inhimillinen suku (parantumattomia lukuunottamatta — Matt. 25: 46; Ilm. 20: 9) seisoo hyväksyttynä, tahratonna, virheettömänä tai ilman mitään senkaltaista Jehovan edessä, tulevat nämä, jotka olivat välikappaleita tämän työn toimeenpanemisessa kanssaihmistensä keskuudessa ja Jumalan ja Kristuksen ja enkeleiden edessä, loistamaan kuten "tähdet aina ja ijankaikkisesti". (Dan. 12: 3.) Heidän kiitolliset kanssaihmisensä eivät tule koskaan unohtamaan heidän työtään ja rakkauttaan. Ne muistetaan aina. — Ps. 112: 6.
Mutta kuinka suureksi tämä näiden täydellisten miesten, jotka tulevat muodostamaan valtakunnan maallisen puolen, lakkaamatta enenevä kirkkaus kasvaneekin, niin tulee kuitenkin noiden taivaallisten kirkkaus olemaan erinomaisempi. Edelliset tulevat loistamaan kuten tähdet aina ja ijankaikkisesti. Jälkimmäiset loistavat kuten taivaankansi — kuten aurinko. (Dan. 12: 3.) Taivaan ja maan kunnia asetetaan Kristus-henkilön jalkojen eteen. Inhimillinen luonne voi ainoastaan lähimailleen, mutta ei selvästi, käsittää sitä kirkkautta, joka tulee ilmenemään Kristus-henkilössä ijäisyyden lukemattomissa aikakausissa. — Room. 8: 18; Ef. 2: 7—12.
Tuo lupaus Aabrahamille: "Sinussa ja sinun siemenessäsi tulevat kaikki sukukunnat maan päällä siunatuiksi", tulee täyttymään näiden valtakunnan; molempien puolien kautta. Sinun siemenesi on oleva "niinkuin hiekka meren rannalla" ja "niinkuin tähdet taivaalla" — maallinen ja taivaallinen siemen, molemmat Jumalan välikappaleita maailman siunaamiseksi. Jumala oli alussa selvään nähnyt ja suunnitellut lupauksen molemmat puolet, mutta Aabraham näki ainoastaan maallisen puolen. Ja vaikkakin Jumala valitsi henkisen luokan pylväät (apostolit ja muita) luonnollisesta siemenestä ja tarjosi parhaimman, henkisen siunauksen niille tästä kansasta, jotka elivät taivaallista kutsumusta varten määrättynä aikana, oli tämä hyvin paljon yläpuolella sen, mitä Aabraham koskaan näki liitossaan — armoa armon lisäksi.
Paavali puhuu (Room. 11: 17) Aabrahamilaisesta liitosta juurena, josta lihallinen Israel kasvoi luonnollisina oksina, mutta johon uskovat pakanat oksastettiin, kun luonnolliset oksat hakattiin pois epäuskonsa tähden. Tämä todistaa lupauksen kaksinkertaista täyttymistä näiden molempien siementen, maallisen (inhimillisen) ja taivaallisen (henkisen) kehittämisessä, jotka muodostavat valtakunnan kaksi puolta. Tämä juuriliitto kantaa noita kaksia erilaisia oksia, joista kukin ylösnousemisessa kantaa laatunsa mukaisen täydellisen hedelmän — inhimillisen ja henkisen luokan kuninkaallisessa voimassa. Kehitykseen nähden tulivat luonnolliset (maaliset) hallitsijat ensin, mutta aseman korkeuteen ja virantoimitusaikaan nähden, tulee henkinen luokka ensin, sitten luonnollinen ja siten on viimeisiä, jotka tulevat ensimäisiksi, ja ensimäisiä, jotka tulevat viimeisiksi. — Matt. 19: 30; Luuk. 13: 30.
Lupaus Aabrahamille, johon Stefanus viittaa (Ap. t. 7: 5), ja johon Israel luotti, oli maallinen: koski maata. Jumala lupasi… antaa sen hänen… omaksi", sanoi Stefanus. Ja Jumala sanoi Aabrahamille: "Nosta nyt silmäs ja katso siitä paikasta, missä nyt olet pohjoiseen ja etelään ja itään ja länteen: sillä kaiken sen maan, kuin sinä näet, annan minä sinulle ja sinun siemenelles ijankaikkiseksi omaisuudeksi. Ja minä lisään sinun siemenes, että se on niinkuin tomuhiukkaset maan päällä. Jos joku taitaa laskea tomuhiukkaset maan päällä, niin voi hän myös sinun siemenes laskea. Nouse ja vaella maata pitkin ja poikin; sillä sinulle minä sen annan." (1 Moos. 13: 14—17.) Stefanus osottaa että tämä lupaus täytyy vielä täyttyä; sillä hän selittää, ettei Jumala antanut Aabrahamille "perintöosaa siihen maahan, ei jalanalaakaan."
Apostolin sanat tästä samasta vanhojen arvokkaiden luokasta — joihin kuuluu myös Aabraham — on sopusoinnussa Stefanuksen lausunnon kanssa, ettei lupaus Aabrahamille ole vielä toteutunut, ja hän menee vielä pitemmälle osottaessaan, etteivät nämä maalliset lupaukset voi täyttyä, ennenkuin nuo vielä korkeammat lupaukset Kristuksesta (päästä ja ruumiista) ovat täyttyneet. Hän sanoo heistä: Uskossa ovat he kaikki kuolleet, vaan ei lupaus toteutunut, että Jumala meille [Kristus-henkilölle] jostakin paremmasta oli pitänyt huolta, etteivät he ilman meitä tulisi täydellisiksi. (Hebr. 11: 13, 39, 40.) Siten me näemme jälleen, että lunastaja ja ennalleenasettaja on henkinen, annettuaan ihmisyytensä lunastukseksi kaikkien puolesta, sekä että korkealle korotettu henkinen luokka tulee antamaan kaikki siunaukset riippumatta niistä, jotka saavat kunnian olla sen välikappaleina ja asiamiehinä.
Siten me näemme, että valtakunnan maallisen puolen muodostavat Israelilaiset. Tämän todistavat ne monet ennustukset, joissa puhutaan tämän kansan huomatusta asemasta Jumalan suunnitelmassa maailman tulevassa siunaamisessa, kun heidän luhistunut majansa jälleen rakennetaan ja koko maa on Jerusalemia ylistävä. Sekä profeettojen että apostolien esityksissä me huomaamme selvästi, että ennalleenasettamisen aikoina tulee Israel kansana olemaan ensimäinen, joka tulee sopusointuun asioitten uuden järjestyksen kanssa. Vanhoille raunioille rakennetaan jälleen maallinen Jerusalem, ja Israelin valtiomuoto asetetaan ennalleen, jolloin ruhtinaat ja tuomarit hallitsevat kuten alussa. (Jes. 1: 26; Ps. 45: 17; Jer. 30: 18.) Ja mikä olisikaan järjellisempää odottaa, kuin että Israel ensi sijassa tunnustaisi profeettain ja patriarkkain hallituksen? Samoin on heidän laintuntemuksensa ja pitkä kasvatusaikansa sen alla valmistanut heitä mukautumaan ja tottelemaan valtakunnan hallitusta. Ja vaikka Israel ensin kansojen keskuudessa hyväksytään ja siunataan, niin sanotaan kuitenkin Israelista, että "Herra on vapahtava Juudan majat ensin".
Emme pidä tärkeänä tutkia kysymystä, mistä Israelin "kadonneet heimot" ovat etsittävät. Sillä muutamien väitteessä, että näiden kadonneitten heimojen sukuluettelo voitaisiin johtaa määrättyihin nykyajan sivistyneisiin kansoihin, on joko perää tai ei. Mutta vaikkakaan muutamat näistä arveluista eivät ole mahdottomia, niin ovat ne kuitenkin pääasiallisesti otaksumisia ja arveluita. Mutta joskin selvästi todistettaisiin, että muutamat sivistyneistä kansoista ovat kadonneitten heimojen jälkeläisiä, ei tämä olisi heille mikään etu "ylhäisen" "taivaallisen kutsun" aikana, joka kutsu, sitten kun Israel kansana hylättiin, ei tee mitään eroa juutalaisen ja kreikkalaisen, orjan tai vapaan välillä. Jos tällainen todistus joskus esiintyisi (jota ei tähän asti ole tapahtunut), olisi se sopusoinnussa niiden ennustusten ja lupausten kanssa, jotka koskevat tätä kansaa, ja jotka odottavat täyttymistään valtakunnan maallisen puolen aikana.
Luonnollinen kiintymys, samoinkuin jossakin määrässä vielä elävä luottamus kauvan toteutumattomiin lupauksiin sekä kaikki heidän luonnolliset ennakkoluulonsa tulevat auttamaan Israelia yhtenä kokonaisuutena nopeasti tunnustamaan uudet ruhtinaat hallitsijoikseen. Samoin heidän tottumuksensa jossakin määrin totella lakia on myös auttava heitä tulemaan pian sopusointuun uuden hallituksen perustotuuksien kanssa.
Kuten Jerusalemissa oli kuvauksellisen Jumalan valtakunnan hallitus, niin tulee se jälleen samaan asemaan ja "on oleva suuren kuninkaan kaupunki." (Ps. 48: 3; Matt. 5: 35.) Kaupunki kuvaa hallitusta tai valtaa, ja siten kuvaa uusi Jerusalem Jumalan valtakuntaa, tuo uusi valta, joka tulee taivaasta maan päälle. Aluksi muodostaa sen ainoastaan henkinen luokka, Kristuksen morsian, joka Johanneksen näyn mukaan tulee vähitellen maan päälle, se on, vähitellen tulee voimaan, aina sen mukaan kuin nykyiset vallat hajoavat "Herran päivänä". Mutta aikanaan tulee kuitenkin tämän kaupungin tai hallituksen maallinen puoli pystytettäväksi, jonka osia tai jäseniä vanhat arvokkaat tulevat olemaan. Ei tule olemaan kahta kaupunkia (hallitusta), vaan yksi kaupunki, yksi taivaallinen hallitus, se, jota Aabraham odotti, "kaupunki, jolla on perustus" — hallitus, jonka perustuksena on vanhurskaus, koska se on perustettu Kristuksen, Lunastajan vanhurskauden lujalle kallioperustukselle, sille hinnalle, jonka hän ihmisten lunastukseksi maksoi, sekä jumalallisen vanhurskauden varmuudelle, joka yhtä vähän voi tuomita lunastettuja, kuin se ennen voi antaa anteeksi rikoksellisille. — Room. 8: 31—34; 1 Kor. 3: 11.
Ihana rauhan kaupunki! jonka muurit merkitsevät pelastusta, suojaa ja siunausta kaikille, jotka menevät sen sisälle, joka, oikeudenmukaisuus perustuksena, ei koskaan voi järkkyä, ja jonka rakentaja ja arkkitehti on Jumala! Tämän ihanan Jumalan kaupungin (valtakunnan) valossa tulevat kansat vaeltamaan pyhyyden raivatulla tiellä ylös täydellisyyteen ja täyteen sopusointuun Jumalan kanssa. - Ilm. 21: 24.
Kun suku tuhatvuotiskauden lopussa on saavuttanut täydellisyyden, pääsee se, kuten olemme näyttäneet Jumalan valtakunnan jäseneksi ja saa täyden vallan maan ylitse, kuten alkuaan oli aiottu — jokaisesta ihmisestä tulee hallitsija, kuningas. Tämä osotetaan selvästi Johanneksen kuvauksellisessa ennustuksessa (Ilm. 21: 24—26), sillä hän ei ainoastaan nähnyt kansojen vaeltavan kaupungin valossa, vaan näki hän myös kuninkaitten käyvän siellä kirkkaudessa; kuitenkaan ei mikään saastainen voinut tulla sisälle. Ei kukaan voi kuulua tähän kaupunkiin (tähän valtakuntaan), ellei hän ensin ole täydelleen koeteltu; ei kukaan joka harjottaa tai haluaa harjottaa petosta ja vääryyttä; vaan ainoastaan ne, jotka Karitsa kirjottaa kirjoihinsa elämän arvoisiksi, ja joille Herra on sanova: "Tulkaa, isäni siunatut, ja omistakaa se valtakunta, joka on teille valmistettu."
Tulee siis muistaa, että joskin kirjaimellinen Jerusalemin kaupunki epäilemättä jälleen rakennetaan ja todenmukaisesti tulee maailman pääkaupungiksi niin on kuitenkin monta ennustusta, jotka puhuvat Jerusalemista ja sen tulevasta kirkkaudesta kuvaten Jumalan valtakuntaa, joka suuressa kirkkaudessa tulee pystytettäväksi.
Valtakunnan maallisen puolen tulevasta kirkkaudesta, jota Jerusalem edustaa, puhuvat profeetat hehkuvin sanoin: "Riemuitkaa kaikki Jerusalemin rauniot; sillä Herra lohduttaa kansaansa, hän pelastaa Jerusalemin." "Katso, minä olen luova Jerusalemin riemuksi ja sen kansat iloksi." "Riemuitkaa Jerusalemin kanssa ja iloitkaa hänestä,… niin saatte nauttia hänen rikkaasta täyteläisyydestään. Sillä niin sanoo Herra: Katso minä annan rauhan tulla hänen ylitsensä niinkuin virran ja kansojen rikkauden tulvia niinkuin joen." "Silloin kutsutaan Jerusalemia Herran istuimeksi; ja sinne kokoontuvat kaikki pakanakansat." "Ja paljon kansaa pitää sinne menemän ja sanoman: tulkaa, astukaamme Herran vuorelle [valtakuntaan], Jaakobin Jumalan huoneeseen, että hän opettaisi meille teitänsä, ja me vaeltaisimme hänen poluillansa; sillä Siionista [valtakunnan henkisestä puolesta] on laki tuleva, ja Herran sana Jerusalemista" — maallisesta puolesta. — Jes. 52: 9; 65: 18; 66: 10—12; Jer. 3: 17; Jes. 2: 3.
Kun me ajattelemme niitä monia kalliita lupauksia tulevasta siunauksesta, joita Israelille on annettu, ja odotamme niiden kirjaimellisesti täyttyvän tämän kansan suhteen, niin tulee meidän sen ohella muistaa, että Israel kansana on niin hyvin kuvauksellinen kuin todellinen. Eräässä suhteessa kuvasi Israel koko ihmismaailmaa ja sen lakiliitto, joka lupasi heille ijankaikkisen elämän ehdolla, että he tottelisivat, kuvasi sitä uutta liittoa, joka solmitaan maailman kanssa, ja joka on pysyvä, tulevina aikakausina.
Israelin kuvauksellisen liiton sovintoveri ja pappiskunta, joka sovellutti sen kansan hyväksi, kuvasi uuden liiton verta ja kuninkaallista pappiskuntaa, joka tuhatvuotiskautena tulee sovelluttamaan sen puhdistavan voiman ja siunaukset koko maailman hyväksi. Siten oli sen pappiskunta kuva Kristushenkilöstä ja kansa kaikista niistä, joiden puolesta todellinen uhri tapahtui, ja jotka tulevat osallisiksi todellisista siunauksista — tarkottaen "jokaista", "koko maailmaa".
Muistakaamme siis että joskin siunaukset tulevaisuudessa ensin kohtaavat juutalaisia, niin on juutalaisilla ainoastaan aikaan nähden etuja Jumalan suosiosta. Tämä tulee, kuten olemme osottaneet olemaan luonnollinen seuraus heidän kasvatuksestaan lain alla, joka aikanaan on palveleva tarkotustaan: johtaa heidät Kristuksen luo. Joskin laki Kristuksen ensimäisessä tulemisessa kokosi heistä ainoastaan jäännöksen hänelle, on se hänen toisessa tulemisessaan johtava heidät kansana hänen luokseen, ja sellaisena tulevat he olemaan esikoishedelmä kansojen keskuudessa. Viimein tulevat kaikki siunaukset, jotka luvattiin Israelille, lukuunottamatta niitä, jotka koskevat valittuja luokkia, ei ainoastaan todellisesti täyttymään tähän kansaan nähden, vaan tulevat ne vastaavalla tavalla täyttymään maan kaikkien sukukuntien suhteen. Tänä hallituskautena on Jumala antava "kullekin hänen tekojensa mukaan" — "kirkkauden ja kunnian ja rauhan jokaiselle, joka harjottaa sitä, mikä hyvää on, juutalaiselle ensin, sitten myös kreikkalaiselle: Sillä Jumala ei katso ihmisen muotoon." — Room. 2:6, 10, 11.
Paavali kiinnittää erityisesti huomiomme Israelin tulevaisuuden suhteen annettujen lupausten varmuuteen ja osottaa, mitkä armolahjat he epäuskon kautta menettivät, ja mistä armonlahjoista heillä vielä on varmuus. Hän sanoo, että ylpeyden, paatumuksen ja epäuskon tähden ei Israel kansana saavuttanut sitä, mitä se etsi — ensimäistä sijaa Jumalan suosiossa ja palveluksessa. Hän ei tarkota tässä kaikkia Israelin sukupolvia Aabrahamista alkaen vaan sitä sukua, joka eli Jeesuksen ensimäisen tulemisen aikana, ja hänen sanansa soveltuvat kaikkiin niihin Israelin sukupolviin, jotka ovat eläneet evankeliumin aikana, jolloin korkein suosio on tarjottu: tuo korkea kutsu jumalalliseen luontoon kanssaperillisyyteen Jeesuksen kanssa. Tästä suosiosta ei Israel kansana ole välittänyt eikä ole omistanut itselleen. Ja vaikkakin Jumala etsi pakanoita ja kutsui useita heistä evankeliumin kautta, niin tulevat he lihallisen Israelin tavoin menettämään taivaallisen palkinnon. Kuitenkin on olemassa luokka, jäännös, pieni lauma, joka kuuntelee tarjoumusta ja kuuliaisuutensa ja itsensä uhraamisen kautta lujittaa kutsumuksensa ja valintansa. Se, minkä Israel kansana menetti, ja minkä kristillinen nimiseurakunta myöskin menettää, annetaan siten valitulle luokalle, uskolliselle Kristuksen ruumiille — jonka pyhän hengen pyhittävä vaikutus ja usko totuuteen on valinnut (Jumalan ennakolta tehdyn määräyksen mukaan). — 1 Tess. 2: 13; 1 Piet. 1: 2.
Mutta vaikkakin Israel hylkäämällä Messiaan menetti kaiken tämän erityisen suosion, niin näyttää kuitenkin Paavali, ettei tämä merkinnyt heidän täydellistä erottamistaan suosiosta, sillä heillä oli vielä sama etu tulla oksastetuiksi Kristukseen ja saada niitä armolahjoja, jota muu osa ihmiskuntaa nautti, jos he sinä aikana jolloin tuo kutsu tarjotaan, ottavat sen uskossa vastaan; sillä, lopettaa Paavali, Jumala on yhtä voimallinen oksastamaan ne jälleen, kuin oksastamaan metsäpuiden oksia, ja on yhtä halukas, elleivät he epäuskossaan paadu. — Room. 11:23,24.
Sitäpaitsi osottaa Paavali, että joskin Israel menetti korkeimmat siunaukset, "mitä Israel tavottelee", etevimmän sijan Jumalan valtakunnassa, niin pysyvät vielä lujina nuo suuret lupaukset, jotka aikanaan täyttyvät tämän kansan suhteen, sillä, sanoo hän, Jumalan lahjoja, kutsumusta, liittoa ja lupauksia ei täyttymättöminä sivuuteta. Jumala tunsi lopun alusta alkaen. Hän tiesi, että Israel tulisi hylkäämään Messiaan. Ja tämä tieto silmäinsä edessä yhdessä heille annettujen lupausten kanssa, vakuuttaa, että Israelia vielä tullaan käyttämään hänen palveluksessaan hänen välikappaleenaan maailman siunaamisessa, vaikkakaan Israel ei ole saavuttanut sitä, mitä se tavottelee — korkeinta siunausta. Paavali jatkaa ja osottaa, että Jumalan lupausliitto Israelille oli sen kaltainen, että jätettiin ratkaisematta, tulisivatko he kansana olemaan taivaallista tai maallista siementä — perisivätkö he ja muodostaisivatko he korkeamman tai alemman palveluksen, joka lupauksissa mainitaan. Jumala piti korkeamman, henkisen siunauksen salattuna määrättyyn aikaan asti, ja lupaukset Israelille mainitsevat ainoastaan maallisen suosion, joskin hän suosi heitä tarjoten heille ensiksi noita henkisiä armolahjoja ja tarjosi heille siten enemmän kuin hän oli koskaan luvannut. Sanalla sanoen: taivaalliset lupaukset olivat kätketyt maallisiin. Paavali sanoo, etteivät nämä lupaukset voi raueta. Se seikka, että nämä lupaukset tarjottiin Israelille ensin, sekä että he sokeudessaan hylkäsivät ne, ei mitenkään lakkauta lupauksen toista puolta. Siten selittää hän, että joskin Israel kansana erotettiin suosiosta siksi aikaa kun Kristuksen morsian valittiin sekä juutalaisista, että pakanoista, niin on kuitenkin tuleva aika, jolloin (kun lunastaja, Kristus, pää ja ruumis, on täydellinen) jumalallinen suosio on jälleen palaava lihalliselle Israelille. Silloin on kirkastettu lunastaja poistava jumalattomuuden Jaakobista [henkistä Israelia ei kutsuta koskaan Jaakobiksi], ja niin on koko Israel pelastuva (pääsevä jälleen suosioon), kuten profeetta on kirjottanut. Apostolin sanat kuuluvat: "Minä tahdon veljet — jottette olisi itse mielestänne viisaita — ilmaista teille tämän salaisuuden, että Israelia on osaksi kohdannut paatumus, joka on kestävä kunnes täysi luku pakanoista on tullut Jumalan valtakuntaan [pakanoiden keskuudesta valittujen luku on tullut täydeksi]. Ja niin koko Israel on pelastuva, niinkuin on kirjotettu: 'Pelastaja [Kristus, pää ja ruumis] on tuleva Siionista, hän on poistava kaiken jumalattomuuden Jaakobista'. Ja tämä on oleva minun liittoni heidän kanssaan, kun minä otan pois heidän syntinsä. 'Evankeliumiin nähden he kyllä ovat vihollisia teidän tähtenne, mutta valintaan nähden he (yhä edelleen) ovat rakastettuja isien tähden. Sillä armolahjojaan ja kutsumistansa ei Jumala kadu. Samoinkuin te [pakanat] ennen ette uskoneet Jumalaan, mutta nyt olette saaneet laupeuden noiden uskottomuuden kautta, samoin nämäkin nyt eivät ole uskoneet, jotta hekin sen armahtamisen kautta, joka on tullut teidän osaksenne, myös saisivat laupeuden [kirkastetun seurakunnan kautta]. Sillä kaikkia armahtaakseen Jumala on sulkenut kaikki epäuskoon. [Vert. Room. 5: 17—19.] Oi tuota Jumalan rikkauden ja viisauden ja tiedon syvyyttä'." — Room. 11: 25—33.
Valtakunnan perilliset.
"Kuka astuu Herran vuorelle [kuva valtakunnasta], ja kuka taitaa seisoa hänen pyhällä paikallaan [temppelissä]? Jolla viattomat kädet ovat ja on puhdas sydämestä." — Ps. 24; 3, 4.
Jerusalemin kaupunki oli rakennettu vuorelle, jonka Tyropeon laakso jakoi kahteen osaan. Kuitenkin oli se yksi kaupunki, jota ympäröi yksi muuri, ja sillat yhdistävät nämä molemmat osat. Temppeli oli rakennettu toiselle näistä vuorista. Tämä käsitettäköön kuvauksena kirkastetun seurakunnan kuninkaallisten ja papillisten ominaisuuksien yhtymisestä; tai kuvaavan Jumalan valtakunnan molempia puolia — henkistä temppeliä, joka ei ole maallista alkuperää, vaan uusi taivaallinen tai henkinen luonto (Hebr. 9: 11), joka on erotettu ja kuitenkin yhdistetty maallisen puolen kanssa. Daavid näkyy viittaavan näihin molempiin paikkoihin. Oli jo kunnia kuulua kaupunkiin vaan vielä suurempi kunnia oli mennä temppeliin, jonka pyhään sisäosaan ainoastaan papit saivat mennä. Daavid osottaa, että pyhyyttä vaelluksessa ja sydämmen rehellisyyttä vaaditaan siltä, joka aikoo voittaa jommankumman kunnian. Niitä, jotka toivovat jäsenyyttä kuninkaallisessa pappeudessa, kehotetaan puhtauteen, niinkuin meidän tunnustuksemme ylimmäinen pappi oli puhdas, jotta heitä voitaisiin pitää arvokkaina kanssaperillisyyteen hänen kanssaan. Ja se, jolla on tämä toivo häneen, puhdistautuu, kuten hän on puhdas. Tämä on, kuten jo on osotettu, tahdon ja aikomuksen puhtautta, joka lasketaan meille täydellisiksi tai todelliseksi puhtaudeksi, jolloin Kristuksen uskon kautta laskettu puhtaus peittää meidän puutteemme ja on vastapainona meidän heikkouksillemme, joita emme voi välttää. Tämä tapahtuu niin kauvan kuin me vaellamme hengen emmekä lihan jälkeen.
Mutta älkäämme unohtako, että puhtaus, vilpittömyys ja täydellinen vihkiytyminen on välttämätön ehto jokaiselle, joka tahtoo päästä jompaankumpaan Jumalan valtakunnan molemmista puolista. Niin oli asianlaita näiden vanhojen arvokkaiden kanssa, jotka Kristuksen hallitessa tulevat perimään valtakunnan maallisen puolen. He rakastivat vanhurskautta ja vihasivat vääryyttä. He olivat syvästi murheelliset ja katuivat, jos joku vika pääsi heissä voitolle tai horjuivat heikkouden tai synnin seurauksesta. Samoin on ollut evankeliumin aikakauden uskovaisten kanssa ja niin tulee olemaan kaikkien kanssa tuhatvuotiskautena, kun Jumalan henki, totuuden henki, vuodatetaan kaiken lihan yli. Myöskin tämän aikakauden voittajien täytyy pyrkiä sydämen ja elämän puhtauteen, jotta he Jumalan järjestyksen mukaan voisivat mennä kaupunkiin: siihen valtakuntaan, joka on valmistettu heille maailman perustamisesta asti — jolloin alkuperäinen herraus on ennalleenasetettu.
Rautainen hallitus.
Monet ovat luulleet, että kun Kristuksen tuhatvuotinen valtakunta on astunut voimaan, kaikki tulisivat olemaan tyytyväiset sen hallitukseen. Mutta ei niin. Sen määräykset tulevat olemaan paljon tarkemmat kuin minkään edelläolevan hallituksen, ja kansan vapauksia rajotetaan siinä määrin, että todellakin monille sellaisille tulee olemaan katkeraa, jotka nyt vaativat suurempaa vapautta. Vapaus pettää, panetella, valehdella ja vietellä toisia tulee kokonaan poistettavaksi. Kaikilta kielletään täydelleen vapaus vahingoittaa itseään tai toisia ruualla ja juomalla. Ei kenellekään anneta vapautta tai myönnetä lupaa tehdä jollakin tavalla väärin tai muuten turmella hyviä tapoja. Ainoa vapaus, joka myönnetään, on Jumalan lasten todellinen ja ihana vapaus — vapaus tehdä itselleen ja toisille hyvää kaikilla tavoin; mutta koko tässä valtakunnassa ei sallita mitään, joka vahingoittaa tai turmelee. (Jes. 11: 9; Room. 8: 21). Tämä hallitus tulee sentähden monesta tuntumaan ankaralta, koska se tulee lopettamaan kaikki heidän entiset tapansa samoinkuin nykyiset muodot ja laitokset, jotka perustuvat heidän nurjiin tapoihinsa ja vääriin vapauskäsityksiinsä. Lujuutensa ja voimansa perustuksella kutsutaan sitä kuvauksellisesi rautaiseksi hallitukseksi: "Hän on hallitseva rautaisella sauvalla," (Vert. Ilm. 2; 26, 27; Ps. 2: 8—12, 49: 15.) Siten toteutuvat sanat: "Minä teen oikeuden ojennusnuoraksi ja vanhurskauden luotinauhaksi, ja rakeet [oikeat tuomiot] tulevat hajottamaan valheen pakopaikat ja vesi [totuus] on huuhtova sen varustukset", ja kaikki salattu on tuleva ilmi. — Jes. 28: 17; Matt. 10: 26.
Monet tulevat tuntemaan itsensä kapinallismielisiksi tätä täydellistä ja oikeudenmukaista hallitusta kohtaan, koska he menneisyydessä, nykyisen ruhtinaan hallitessa, ovat tottuneet hallitsemaan kanssaihmisiään ja elämään toisten kustannuksella ilman mitään vastapalvelusta. Ja sellaiset, jotka nykyään ovat eläneet itsekkäissä nautinnoissa ja tyydytyksissä, tulevat luonnollisesti tarvitsemaan ja saamaan monta vaikeaa iskua ennen kuin he oppivat tämän valtakunnan opetukset: oikeudenmukaisuuden, kohtuuden, vanhurskauden. (Ps. 89: 33: Luuk. 12: 47, 48.) Tämän aineen opetus tulee kohtaamaan ensin elävää sukupolvea ja on se aika aivan lähellä. — Jaak. 5.
Mutta, siunattu ajatus! Kun elämänruhtinas rautaisella hallituksellaan on saattanut voimaan vanhurskauden ja oikeuden lait, tulevat ihmissuvun joukot oppimaan, että "vanhurskaus korottaa kansan, vaan synti on kansan häpeäksi", He tulevat näkemään, että Jumalan suunnitelma ja lait ajan pitkään ovat parhaimmat kaikkia varten, ja lopuksi oppivat he rakastamaan vanhurskautta ja vihaamaan vääryyttä. (Ps. 45:8; Hebr. 1:9.) Kaikki, jotka tämän hallituksen aikana eivät ole oppineet rakastamaan oikeutta, pidetään arvottomina ikuista elämää varten ja hävitetään kansasta. — Ap. t. 3: 23; Ilm. 20: 9; Ps. 11: 5-7.
Valtakunta ikuinen.
"Ja siihen aikaan on Jehova oleva kaiken maan kuningas." (Sak. 14: 9.) Valtakunta, jonka Jehova Kristuksen kautta tuhatvuotiskautena pystyttää, on oleva Jehovan valtakunta, mutta tulee sitä Kristus hänen varahallitsijanaan välittömästi johtamaan, jotakuinkin samalla tavalla kuin Yhdysvaltain hallitus menetteli etelävaltojen kanssa kapinan jälkeen. Joksikin aikaa ei näiden annettu hallita itseään valitsemalla omia virkamiehiään, koska pelättiin, etteivät ne mukautuisi valtakunnan lakeja noudattamaan; vaan asetettiin kuvernöörejä täydellä valtuudella muodostamaan näiden valtojen hallituksia ja saattamaan heidät jälleen täyteen sopusointuun keskushallituksen kanssa. Siten kestää Kristuksen hallitus maan asioitten suhteen määrätyn ajan erityistä tarkotusta varten ja tulee se päättymään, kun tämä tarkotus on saavutettu. Kapinan kautta menetti ihminen oikeutensa, jotka Jumala oli hänelle antanut, muun muassa hallita itseään sopusoinnussa Jehovan lakien kanssa. Kristuksen kautta lunasti Jumala kaikki nämä oikeudet, ja takasi ihmiselle oikeuden ei ainoastaan henkilökohtaisesti päästä entiseen asemaan, vaan myöskin päästä entiseen virkaan maan kuninkaana. Jotta Jumalan tarkotus saavutettaisiin, saattaa ihmiset ennalleen, tavalla, joka parhaiten terottaa heille, mitä he nykyisestä kokemuksestaan ovat oppineet — nimittäin antamalla heidän itse ponnistaa ennalleenasettamisensa hyväksi — vaaditaan voimakas ja täydellinen hallitus. Ja tämä kunnia suorittaa loppuun ihmisen ennalleenastettaminen on suotu Kristukselle, joka kuoli taatakseen itselleen oikeuden siihen, ja "hänen on hallittava siihen asti, kunnes on pannut kaikki vihollisensa jalkainsa alle" — kunnes ei löydy ketään, joka ei tunnustaisi, kunnioittaisi ja tottelisi häntä. Kun hänen tehtävänsä ihmissuvun ennalleenasettamiseksi on suoritettu, tulee hän jättämään valtakunnan Jumalalle, Isälle, ja ihmiskunta tulee, kuten alussa suorastaan seurustelemaan Jehovan kanssa. Ihmisen Kristuksen Jeesuksen välitys on silloin kokonaan ja täydellisesti suorittanut tuon suuren lunastustyön. — 1 Kor. 15: 25—28.
Kun valtakunta kerran on jätetty Isälle, tulee se edelleen olemaan Jumalan valtakunta, ja sen lait pysyvät aina samoina. Koko ihmissuku joka silloin on täydelleen ennalleenasetettu, on kykenevä osottamaan täydellistä kuuliaisuutta niin hyvin kirjaimen kuin hengen mukaan, kun nyt ihmisten kyky rajottuu siihen, että heillä on kuuliaisuuden henki eli pyrkimys pitää Jumalan lakia. Täydellisenkin täydellinen kirjain tuomitsisi heidät heti kuolemaan. (2 Kor. 3: 6.) Se, että meidät hyväksytään, perustuu nykyään ainoastaan Kristuksen lunastukseen. Ennenkuin ihminen on todellisesti täydellinen, on "hirmuista langeta elävän Jumalan käsiin". (Hebr. 10: 31.) Nyt, ennenkuin todellinen täydellisyys on saavutettu, ei kukaan voisi kestää järkähtämättömän oikeuden lain edessä. Kaikki tarvitsevat sitä armoa, joka Kristuksen ansion ja uhrin kautta vapaasti tarjotaan. Mutta kun Kristus jättää valtakunnan Isälle, on hän esittävä heidät virheettöminä hänelle, sopivina ja kykenevinä nauttimaan ikuista onnellisuutta Jehovan täydellisten lakien alaisina. Kaikki pelottava on silloin hävinnyt, ja Jehova ja hänen ennalleenasetetut luomuksensa tulevat silloin olemaan täydellisessä sopusoinnussa kuten alussa.
Kun Kristus tuhatvuotiskauden lopussa jättää maan herrauden Isälle, tapahtuu se siten, että hän jättää sen ihmisille Isän edustajina, joille alussa oli aiottu tämä kunnia. (1 Kor. 15:24; Matt. 25:34.) Siten jatkuu Jumalan valtakunta ikuisesti. Ja sentähden me luemme Herran sanassa: "Silloin kuningas sanoo oikealla puolella oleville [niille, jotka tuhatvuotiskautena ovat voittaneet suosion aseman sopusoinnun ja tottelevaisuuden kautta]: Tulkaa Isäni siunatut [te, jotka Isä aikoo siunata] ja omistakaa se valtakunta, joka on ollut teille valmistettuna maailman perustamisesta asti."
Tätä valtakuntaa ja tätä kunniaa, joka on valmistettu ihmiselle, älköön sekotettako tuon vielä korkeamman valtakunnan ja tuon vielä korkeamman kunnian kanssa, "jonka Jumala oli edeltä määrännyt ennen maailman aikoja meidän kirkkaudeksemme" (1 Kor. 2: 7), ja johon me valittiin Kristuksessa ennen maailman perustumista. Ja vaikkakin Kristus-henkilön erityinen välitys ja hallitseminen tulee päättymään, kuten ylempänä on osotettu, niin emme siitä saa tehdä sitä johtopäätöstä, että Kristuksen kirkkaus ja valta ja voima silloin loppuisi. Oi ei, Kristus on aina oleva kaiken jumalallisen kirkkauden ja voiman yhteydessä Jumalan suosion oikealla puolella ja hänen morsiamensa ja kanssaperillisensä on aina oleva osallinen hänen yhä enenevästä kirkkaudestaan. Me emme edes tahdo viitata niihin ihmeellisiin töihin toisissa maailmoissa, jotka odottavat tuon korkealle korotetun Jumalan välikappaleen kykyä ja voimaa, vaan me huomautamme ainoastaan tuosta ehtymättömästä jumalallisesta voimasta ja toiminnasta sekä maailmankaikkeuden äärettömyydestä.
Mihin Jumalan valtakunnan puoleen me kiintynemmekin, niin se on todellakin "kaikkien kansojen toivo", sillä se tulee siunaamaan kaikkia. Siksi tulisi kaikkien odottaa sitä aikaa ja rukoilla: "Tulkoon valtakuntasi; tapahtukoon tahtosi maankin päällä niinkuin taivaassa." Tätä koko luomakunta niin kauan tietämättään on ikävöinyt ja odottanut — odottanut Jumalan lasten ilmestystä, sitä valtakuntaa, joka on rikkipolkeva pahan ja siunaava ja parantava kaikki kansat. — Room. 8: 19; 16: 20.
* * * * *
Lähemmä Herraa.
Lähemmä Herran syöntä vuodesta vuoteen vain. Kunnes ma tarkoin tunnen syömesi lyönnit ain'. Maksoi se sitte mulle itkua tuskaa työss' sydäntäsi kohti aina, vain niin saan rauhaa myös.
Lähemmä Herran syöntä vuodesta vuoteen vain. Päivästä päivään soisin lähemmä päästä ain'.
Lähemmä Herran syöntä vaikk' yli kuilujen, joskin ma yksin saisin seisoa taistellen! Joskin mun tahtoni murtuu kärsiä kuolla saa. Vain kulkein syöntäs' kohti voin suosios saavuttaa!
Lähemmä Herran syöntä vuodesta vuoteen vain. Päivästä päivään soisin lähemmä päästä ain'.
Lähemmä Herran syöntä kaiken jos maksoikin. Ain' eelleen tahdon rientää päämäärään sittenkin. Lempesi kirkas loiste ohjatkoon tieni vaan; parhaaks' käy kaikki mulle, luokses kun tulla saan.
Lähemmä Herran syöntä vuodesta vuoteen vain, Päivästä päivään soisin lähemmä päästä ain'.
Lähemmä Herran syöntä kunnes jo kohta saa nauttia täyttä rauhaa, mik' yhä vartoaa. Silloin kun taisto loppuu, yö päättyy murheiden, saan sinut aina nähdä loistossa kirkkauden.
Lähemmä Herran syöntä vuodesta vuoteen vain. Päivästä päivään soisin, lähemmä päästä ain'.