YHDEKSÄS LUKU.
LUNASTUS JA ENNALLEEN ASETTAMINEN.
Ennalleenasettaminen taattu lunastuksen kautta. — Meille on lunastuksen kautta taattu ainoastaan koetus, vaan ei ikuista elämää. — Koetuksesta johtuvat ehdot ja etuudet. — Kristuksen uhri välttämätön. — Kuinka yhden kuolema voi lunastaa ja lunasti suvun. — Usko ja työt edelleen välttämättömät. — Tahallisen synnin palkka on varma. — Löytyykö maan päällä tilaa jälleen herätetyille miljoonille? — Ennalleenasettaminen kehityksen vastakohtana.
Jumalan ilmotetun suunnitelman peruspiirteistä, siihen asti kuin se nyt on kehittynyt, käy selväksi, että hänen aikomuksensa ihmissuvun suhteen on ennalleenasettaminen siihen täydellisyyteen ja ihanuuteen, joka kadotettiin Eedenissä. Tämän asian voimakkain ja sitovin todistus käsitetään silloin, kun lunastuksen ulottuvaisuus ja luonne täysin ymmärretään. Apostolien ja profeettain ennustama ennalleenasettaminen täytyy seurata lunastusta oikeudenmukaisena ja järjellisenä johtopäätöksenä. Jumalan toimenpiteen mukaisesti, valmistaessaan lunastuksen, täytyy koko ihmissuvun, ellei se tahallaan vastusta suuren lunastajan pelastamiskykyä, tulla vapautetuksi alkuperäisestä rangastuksestaan: "katoavaisuuden orjuudesta", kuolemasta, muuten ei lunastus koske kaikkia.
Paavalin esitys asiasta on hyvin selvä ja eittämätön. Hän sanoo (Room. 14: 9): "Sillä sitä varten Kristus kuoli ja heräsi eloon, että hän olisi niin hyvin kuolleiden kuin elävienkin Herra" [hallitsija, johtaja], Se on: meidän Herramme kuoleman ja ylösnousemuksen tarkotus ei ollut ainoastaan se, että hän siunaisi, hallitsisi ja ennalleenasettaisi niitä henkilöitä koko ihmiskunnasta, jotka elävät, vaan että hänellä olisi oikeus tai täysi valta kuolleitten yli yhtä hyvin kuin elävienkin ja siten takaisi toiselle niin hyvin kuin toisellekin lunastuksestaan johtuvia etuja. [Samalla kuin me pidämme kiinni tässä esitetystä totuudesta, että Jeesuksen kuolema teki hänestä koko inhimillisen perheen Herran, mestarin tai hallitsijan, niin me näemme vielä laveamman merkityksen apostolin sanoissa, että koko ihmissukua koskee sana "kuollut". Jumalan näkökannan mukaan käsitellään koko sukua, joka on kuolemaan tuomittu, niinkuin se jo olisi kuollut. (Matt. 8: 22.) Sentähden pitäisi sana "elävät" sovittaa ihmisperheen ulkopuolella oleviin olentoihin joiden elämä ei ole turmeltunut — enkeleihin.] Hän antoi itsensä lunastukseksi [vastaavaksi hinnaksi] "kaikkien puolesta", jotta hän voisi siunata kaikki sekä antaa jokaiselle ihmiselle henkilökohtaisen koetuksen elämää varten. Jos hyväksyy sen, että hän maksoi "lunastuksen kaikkien puolesta", niin on mahdotonta kuitenkin väittää, että ainoastaan kourallinen lunastettuja koskaan hyötyisi siitä, sillä se sisältäisi sen, että joko Jumala hyväksyi lunastushinnan ja sitten väärin kieltäytyi antamasta lunastetuille vapautta, tai myös että Herra, lunastettuaan kaikki, joko oli kykenemätön tai haluton toimeenpanemaan alkuperäistä, rakkaudestarikasta aikomustaan. Muuttumattomuus jumalallisissa suunnitelmissa samoinkuin jumalallisen oikeuden ja rakkauden täydellisyys, ehkäisee tällaisen ajatuksen ja vakuuttaa meitä siitä, että alkuperäinen ja rakkaudestarikas suunnitelma, jonka perustuksena oli "lunastus kaikkien puolesta", tulee täydelleen toimeenpantavaksi Jumalan "oikealla ajalla" ja on se tuova mukanaan niitä siunauksia, jotka johtuvat aadamilaisessa kadotustuomiossa menetettyjen etujen ennalleenasettamisesta, sekä mahdollisuuden palata Jumalan lasten vapauksiin ja oikeuksiin, sellaisina kuin ne olivat ennen syntiä ja kirousta.
Jos selvästi nähdään lunastuksen todelliset edut ja tulokset, niin täytyy jokaisen vastaväitteen sen yleisestä sovelluttamisesta haihtua. Tuo "lunastus kaikkien puolesta", jonka "ihminen Jeesus Kristus" maksoi, ei anna yhdellekään ihmiselle ikuista elämää tai siunausta; mutta se takaa jokaiselle ihmiselle toisen tilaisuuden tai koetuksen ikuista elämää varten. Suvun ensimäinen koetus, joka johti alussa annettujen siunausten menettämiseen, on todellakin tullut siunaukseksi sen lunastuksen perustuksella, jonka Jumala valmisti. Mutta se seikka, että ihmiset ovat lunastetut ensimäisestä rangastuksesta, ei mitenkään takaa sitä etteivät he, kun kutakin kohdastaan koetellaan ijankaikkista elämää varten, voisi laiminlyödä osottamasta kuuliaisuutta, mikä on välttämätön ijankaikkista elämää varten. Nykyisen kokemuksen perustuksella synnistä ja sen katkerasta seurauksesta on ihminen saanut täydellisen varotuksen ja kun lunastuksen perustuksella uusi henkilökohtainen koetus myönnetään ihmiselle hänen valvontansa alaisena, joka niin rakasti ihmistä, että hän antoi elämänsä ihmisen puolesta, ja jonka tahto on, ettei kukaan hukkuisi, vaan että kaikki kääntyisivät Jumalan puoleen ja eläisivät, niin voimme olla varmat, että ainoastaan tahallisesti tottelemattomat tulevat saamaan toiseen koetukseen yhdistetyn rangastuksen. Tämä rangastus tulee olemaan toinen kuolema, josta ei ole mitään lunastusta, mitään vapautusta, koska ei mitään syytä olisi jälleen lunastaa kadotettuja ja uudelleen koetella heitä. Kaikki ovat täysin nähneet ja kokeneet sekä hyvän että pahan, kaikille on todistettu Jumalan hyvyydestä ja rakkaudesta ja ovat he sitä tunteneet, kaikilla tulee olemaan täydellinen, puolueeton, henkilökohtainen koetus elämää varten mitä suotuisimpien olosuhteiden vallitessa. Enempää ei voisi pyytää, eikä enempää myönnetä. Tämä koetus tulee ikuisesti ratkasemaan, kutka olisivat vanhurskaita ja pyhiä tuhannenkin koetuksen vallitessa ja se tulee myöskin ratkasemaan, kutka yhä edelleen olisivat väärintekijöitä, epäpyhiä ja saastaisia vaikkakin tuhannen koetusta tulisi.
Ei hyödyttäisi myöntää vielä koetusta elämää varten samanlaisten olosuhteiden vallitessa; mutta joskin koeteltavien olosuhteet tulevat olemaan erilaiset nimittäin suotuisammat, tulee ehdot tai edellytykset kunkin yksityisessä (henkilökohtaisessa) koetuksessa elämää varten olemaan samat kuin aadamilaisessa koetuksessa. Jumalan laki pysyy samana — se ei millään tavoin muutu. Se tulee yhä edelleen sanomaan: "Sen sielun, joka syntiä tekee, sen pitää kuoleman", ja ihmisen tila ei tule olemaan suotuisampi, mitä ympäristöön tulee, kuin ehdot ja ympäristö Eedenissä; mutta suuren eron tekee lisätty tieto. Kokemus pahasta verrattuna kokemukseen hyvästä, jonka jokainen tulee saamaan tulevan kauden koetuksessa, tulee olemaan se etu, jonka perustuksella toisen koetuksen tulos tulee niin suuresti eroamaan ensimäisen tuloksesta, ja jota varten jumalallinen viisaus ja rakkaus valmisti "lunastuksen kaikkien puolesta" ja siten takasi kaikille uuden koetuksen siunauksen. Ei voi ajatella suotuisampaa koetusta, suotuisampaa lakia, suotuisampia ehtoja tai olosuhteita missään muodossa, joka tuhatvuotiskauden jälkeen johtaisi vielä lunastamaan jonkun tai uudelleen koettelemaan ketään.
Lunastus ei anna anteeksi kenenkään syntiä: se ei tule pitämään syntistä pyhänä eikä tällä tavoin vie ihmistä ikuisesti kestävään autuuteen. Se ainoastaan lunastaa syntisen ensimäisestä kadotuksesta ja sen seurauksesta, sekä suoranaisista että välillisistä, ja antaa hänen jälleen joutua koetukseen, elämää varten, koetukseen, jossa hänen oma suoranainen tottelevaisuutensa tai tottelemattomuutensa tulee ratkasemaan, josko hän tulee saamaan ijankaikkisen elämän tai ei. Ei myöskään pidä otaksua, kuten monet ovat taipuvaiset tekemään, että kaikilla niillä, jotka ovat tulleet osallisiksi sivistyksestä ja näkevät tai omistavat Raamatun, siten on täysi tilaisuus tai koetus ikuista elämää varten. Meidän tulee muistaa, ettei syntiinlankeemus ole vahingoittanut kaikkia Aadamin lapsia yhtä paljon. Muutamat ovat tulleet tähän maailmaan niin heikkoina ja turmeltuneina, että tämän maailman jumala, Saatana, sokaisee heidät helposti, ja ympärillään vaaniva synti saa heidät ansoihinsa; ja kaikki ovat enemmän tai vähemmän tämän vaikutuksen alla, niin että silloinkin, kun he tahtovat tehdä hyvää, on paha, ympäristön perustuksella, käsillä ja vaikuttamassa j.n.e., ja se hyvä, jota he tahtovat tehdä, on melkein mahdoton, samalla kuin se paha, jota he eivät tahdo tehdä, tuskin on vältettävissä.
Todellakin vähäinen on niiden joukko jotka nykyajassa todella kokemuksen kautta oppivat tuntemaan sen vapauden, jolla Kristus tekee ne vapaiksi, jotka vastaanottavat hänen lunastuksensa, ja jättävät tulevaisuutensa johdon hänen huomaansa. Siten onkin ainoastaan tämä pieni joukko, seurakunta, kutsuttu ja koeteltu ennakolta sitä erityistä tarkotusta varten, että he toimisivat yhdessä Jumalan kanssa maailman siunaamiseksi — että he nyt olisivat todistajina ja koetusaikakautena hallitsisivat, siunaisivat ja tuomitsisivat maailman — ja saa tämä joukko nyt jossakin määrin nauttia lunastuksesta johtuvia etuja eli nyt tulla koetelluksi ijankaikkista elämää varten. Näille harvoille lasketaan (ja he vastaanottavat uskon kautta) kaikki ne ennalleenasettamisen siunaukset, jotka maailmalle suodaan tulevana aikakautena. Joskaan he eivät ole täydellisiä, eivätkä ole ennalleenasetetut Aadamin alkuperäiseen tilaan, niin, menetellään kuitenkin heidän suhteensa siten, että ero hyvitetään. Uskomalla Kristukseen lasketaan heidät täydellisiksi, ja ovat sentähden ennalleenasetetut täydellisyyteen ja jumalalliseen suosioon, ikäänkuin he eivät enään olisi syntisiä. Heidän epätäydellisyyksiään ja välttämättömiä heikkouksiaan, joita vastaa lunastus, ei heille enään lasketa, vaan tulevat ne peitetyiksi Lunastajan täydellisyyden kautta. Tästä seuraa, että seurakunnan koetus, siihen asemaan nähden, joka sillä nyt on uskon kautta Kristukseen on yhtä puolueeton kuin se, joka annetaan maailmalle sen koetusaikakautena. Koko maailma tulee saatettavaksi täyteen totuuden tuntoon, ja siinä määrin kuin kukin omaksuu sen määräykset ja ehdot, ei häntä enään pidetä syntisenä, vaan lapsena, jolle kaikki ennalleenasettamisen siunaukset ovat aiotut. Tulee olemaan ero maailman kokemuksien ja seurakunnan kokemuksien välillä näiden koetusaikakautena: maailman ihmisistä alkavat tottelevaiset heti saada vastaanottaa ennalleenasettamisesta johtuvia siunauksia siten, että heidän henkiset ja ruumiilliset heikkoutensa vähitellen poistetaan, kun sitä vastoin evankelinen seurakunta, joka on pyhitetty Herran palvelukseen aina kuolemaan asti, astuu hautaan ja saa täydellisyytensä silmänräpäyksessä ensimäisessä ylösnousemuksessa. Toinen ero näiden molempien koetusten välillä tulee olemaan tulevan aikakauden suotuisammissa olosuhteissa, kun niitä verrataan nykyisiin, koska silloin yhteiskunta, hallitus j.n.e. tulevat suosimaan vanhurskautta, palkitsemaan uskollisuutta ja kuuliaisuutta ja rankasemaan syntiä, kun sitä vastoin nyt, kun maailman ruhtinas hallitsee, seurakunnan koetteleminen tapahtuu olosuhteissa, jotka eivät ole suotuisat vanhurskaudelle, uskolle j.n.e. Mutta tämä kuten olemme nähneet hyvitetään jumalallisen luonnon kirkkauden ja kunnian palkinnolla, joka tarjotaan seurakunnalle ikuisen elämän lahjan yhteydessä.
Aadamin kuolema oli varma, joskin hän joutui siihen vasta yhdeksänsadan kolmenkymmenen vuoden vähittäisen kuoleman kautta. Koska hän itse oli kuolevassa tilassa niin syntyivät kaikki hänen lapsensa samassa kuolevassa tilassa ilman elämisen oikeutta, ja vanhempiensa tavalla kuolevat he kaikki lyhyemmän tai pitemmän viivytyksen jälkeen. Tulee kuitenkin muistaa, ettei kuoleminen pääty suurempaan tuskaan tai vaivaan kuollessa, vaan kuolemaan — elämän sammumiseen, joka juuri on synnin palkka. Kärsiminen on ainoastaan sen yhteydessä oleva tilapäinen paha, ja löytyy sellaisia, joita rangastus kohtaa ilman kärsimyksiä tai ainoastaan vähillä kärsimyksillä. Täytyy muistaa, että kun Aadam turmeli elämän, niin turmeli hän sen ainaiseksi, eikä kukaan hänen jälkeläisistään koskaan kyennyt sovittamaan hänen rikostaan eikä voittamaan kadotettua perintöä. Koko suku on joko kuollut tai kuolemallansa. Ja jos he eivät voineet sovittaa rikostaan ennen kuolemaansa, niin vannaankaan eivät he voineet tehdä sitä kuolleina — kun heillä ei ole olemassaoloa. Synnin palkka ei ollut kuolema sellaisilla eduilla ja oikeuksilla, että sen jälkeen saisi palata elämään. Lausutussa rangastustuomiossa ei ollut mitään viittaustakaan vapautukseen. (1 Moos. 2: 17.) Ennalleenasettaminen on sentähden Jumalan puolesta vapaan armon tai suosionosotus. Ja niin pian kuin Aadam oli joutunut rangastuksen alaiseksi, niin, silloin jo kun tuomio julistettiin, viitattiin Jumalan vapaaseen armoon, joka, kun se on toteutunut tulee täysin määrin todistamaan hänen rakkauttaan.
Ellei olisi ollut sitä toivon kipinää jonka sisälsivät nuo sanat: vaimon siemen on rikkipolkeva käärmeen pään, olisi koko suku ollut täydellisessä epätoivossa; mutta tämä lupaus ilmotti, että Jumalalla oli suunnitelma suvun hyväksi. Kun Jumala vannoi Aabrahamille, että hänen siemenessään kaikki sukukunnat maan päällä tulisivat siunatuiksi, sisälsi se kaikkien ylösnousemisen eli ennalleenasettamisen, sillä monet olivat silloin kuolleet, ja toiset ovat sen jälkeen kuolleet, ilman että he ovat tulleet siunatuiksi. Kuitenkin on lupaus edelleen varma: kaikki tulevat siunatuiksi, kun ennalleenasettamisen ja virvotuksen ajat koittavat. (Ap. t. 3: 19.) Sitä paitsi, koska siunaus sisältää suosion, ja koska, synnin seurauksesta, Jumalan suosio, otettiin pois ja kirous tuli sijalle, niin sisälsi tämä lupaus, tulevasta siunauksesta, kirouksen poisottamisen ja näin ollen hänen suosionsa palaamisen. Tämä sisälsi samalla sen, että joko Jumala luopuisi vaatimuksistaan, muuttaisi päätöksensä ja vapauttaisi syyllisen suvun, tai myös sen, että hänellä oli suunnitelma, jonka kautta suku voitaisiin lunastaa, siten että toinen kärsisi ihmisen rangastuksen.
Jumala ei jättänyt Aabrahamia epäilykseen hänen suunnitelmansa suhteen, vaan osotti lukuisien esikuvauksellisten uhrien kautta, joita niiden, jotka lähestyivät Jumalaa, täytyi uhrata, ettei hän voinut antaa perään eikä myöskään tehnyt sitä, eikä antanut syntiä anteeksi, sekä että ainoa tapa poistaa ja ehkäistä rangastus oli riittävän suuren uhrin uhraaminen, joka kykenisi vastaamaan rangastusta. Tämä esitettiin Aabrahamille paljon merkitsevässä esikuvassa: Aabrahamin pojan, johon luvattu siemen keskittyi, täytyi ensin tulla uhriksi, ennenkuin hän voi siunata, ja esikuvaksi tästä sai Aabraham hänet takaisin kuolemasta. (Hebr. 11: 19.) Tässä kuvasi Iisak totista siementä, Kristusta Jeesusta, joka kuoli lunastaakseen ihmiset, jotta kaikki lunastetut saisivat luvatun siunauksen. Jos Aabraham olisi ajatellut, että Herra antaisi anteeksi ja vapauttaisi syylliset, olisi hän tuntenut, että Jumala on muuttuvainen, eikä olisi silloin voinut täysin luottaa hänelle annettuihin lupauksiin. Hän olisi voinut ajatella näin: Jos nyt Jumala kerran muuttaa päätöksen, minkätähden ei hän jälleen voisi sitä muuttaa? Jos hän luopuu kuoleman kirouksesta, eikö hän voisi jälleen katua luvattua suosiota ja siunausta? Mutta Jumala ei jätä meitä mihinkään sellaiseen epävarmuuteen. Hän takaa meille täydelleen sekä vanhurskautensa että muuttumattomuutensa. Hän ei voinut vapauttaa syyllisiä, joskin hän rakasti heitä niin suuresti, ettei hän "säästänyt omaa poikaansakaan, vaan antoi hänet alttiiksi [kuolemaan] meidän kaikkien edestä".
Niinkuin koko suku oli Aadamissa, kun hänet tuomittiin kadotukseen, ja hänen kauttaan menetti elämänsä, niin kuoli myös, kun ihminen Jeesus Kristus lunasti Aadamin elämän, mahdollinen suku hänen kupeessaan. Kuolemassaan maksoi Jeesus siten vastaavan, täysin riittävän hinnan kaikkien ihmisten hyvitykseksi, ja on hänellä siten täysi valta tai oikeus ennalleenasettaa kaikki, jotka tulevat Jumalan luokse hänen kauttaan.
"Niinpä siis, samoin kuin yhden ihmisen lankeemus on koitunut kaikille ihmisille kadotukseksi, niin myös yhden ihmisen vanhurskauden teko koituu kaikille ihmisille vanhurskauttamiseksi, joka tuottaa elämän; sillä niinkuin tuon yhden ihmisen tottelemattomuuden kautta ne monet ovat joutuneet syntisten asemaan, niin myöskin tuon yhden kuuliaisuuden kautta ne monet joutuvat vanhurskasten asemaan." (Room. 5: 18, 19.) Ajatus on selvä: Kaikille niille, jotka Aadamin synnin tähden tulivat osallisiksi kuolemantuomiosta, tulee Herra Jeesus tarjoamaan elämänoikeudet, hän, joka maksoi vastaavan hinnan, joka tuli Aadamin sijaiseksi eli edustajaksi loukatun lain edessä, ja joka siten "antoi itsensä lunastushinnaksi kaikkien puolesta". Hän kuoli "vanhurskas vääräin puolesta, jotta hän veisi meidät Jumalan luokse". (1 Piet. 3: 18.) Kuitenkaan ei tule koskaan jättää huomioonottamatta sitä, että kaikissa Jumalan suunnitelmissa sukumme hyväksi tunnustetaan inhimillinen tahto yhdeksi tekijäksi jumalallisten suosiolahjojen voittamisessa, joita niin runsaasti on varattu. Muutamat ovat laiminlyöneet tämän piirteen tutkiessaan äsken mainittua Raamatun kohtaa, Room. 5: 18, 19. Apostolin esitys on kuitenkin se, että samoinkuin kiroustuomio ulottui koko Aadamin sukuun, niin on myöskin Herramme Jeesuksen Kristuksen kuuliaisuuden kautta Isän suunnitelmaa kohtaan, uhraamalla itsensä meidän puolestamme, vapaa lahja ulotettu kaikkiin — anteeksiantamuksen lahja, joka tulee sen vastaanottajan vanhurskauttamaan tai muodostamaan perustuksen hänen ikuiselle elämälleen. Ja "niinkuin tuon yhden ihmisen tottelemattomuuden kautta ne monet ovat joutaneet syntisten asemaan, niin myöskin tuon yhden kuuliaisuuden kautta ne monet joutuvat [vastaisuudessa eivätkä joutuneet ennen] vanhurskasten asemaan". Jos lunastus itsessään ilman meidän vastaanottamistamme tekisi meidät vanhurskaiksi, niin olisi sanottu: yhden kuuliaisuuden kautta ne monet joutuivat vanhurkasten asemaan. Mutta joskin Lunastaja on maksanut lunastuksen ja Jehova on ottanut sen vastaan, niin ovat evankeliumiaikana ainoastaan muutamat harvat tulleet vanhurskaiksi, joskin tuhatvuotiskautena monet vanhurskautetaan "uskomalla hänen vereensä". Koska Kristus on sovinto (riittävä hyvitys) koko maailman syntien puolesta, voidaan kaikki ihmiset tämän perustuksella lunastaa ja voi hän vapauttaa heidät Aadamin synnin rangastuksesta — uuden liiton vallitessa.
Ei mitään vääryyttä ole Jumalassa, sentähden "jos me tunnustamme meidän syntimme, niin hän on uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa anteeksi meidän syntimme ja puhdistaa meitä kaikesta vääryydestä". (1 Joh. 1: 9.) Koska hänen puolestaan olisi ollut väärin vapauttaa meitä lausutusta rangastuksesta, ennenkuin siitä oli annettu täysi hyvitys, niin sallii hän meidän tässä myös käsittää, että olisi väärin, jos hän kieltäisi meidän ennalleenasettamisemme, koska hänen oman järjestelmänsä mukaan meidän rangastuksemme on meidän puolestamme suoritettu. Sama järkähtämätön oikeus, joka kerran tuomitsi ihmisen kuolemaan, takaa kaikkien niiden vapauttamisen, jotka, tunnustaen syntinsä, anovat elämää Kristuksen kautta. "Jumala on se, joka vanhurskauttaa. Kuka voi tuomita kadotukseen? Kristus on se, joka on kuollut, niin, onpa vielä herätettykin, ja hän on Jumalan oikealla puolella, ja hän myös rukoilee meidän edestämme." — Room. 8: 33, 34.
Lunastuksen täydellisyys on mahdollisimman voimakas todistus kaikkien niiden ihmissuvun jäsenten ennalleenasettamisesta, jotka vastaanottavat sen tarjotuilla ehdoilla. (Ilm. 22: 17.) Itse Jumalan vanhurskas ja kunniantuntoinen luonne on sen vakuutena. Jokainen lupaus, jonka hän on antanut, sisältää sen, ja jokainen esikuvauksellinen uhri viittasi tuohon suureen ja riittävään uhriin — "Jumalan Karitsaan, joka ottaa pois maailman synnin" — joka "on meidän [seurakunnan] synteimme sovitus [täysi hyvitys]; eikä ainoastaan meidän, vaan koko maailmankin syntien". (Joh. 1: 29; 1 Joh. 2: 2.) Koska kuolema on synnin rangastus tai palkka, niin täytyy synnin poistuttua, sen palkan aikanaan lakata. Jokainen muu ajatus olisi sekä tyhmä että väärä. Se seikka, ettei mitään ennalleenasettamista aadamilaisesta hävityksestä ole suoritettu loppuun, joskin Jeesuksen kuolemasta on kulunut lähes kaksituhatta vuotta, todistaa yhtä vähän ennalleenasettamista vastaan kuin se, että neljätuhatta vuotta ennen hänen kuolemaansa, todistaa sitä vastaan, ettei Jumala olisi tehnyt lunastussuunnitelmaa ennen maailman perustamista. Sekä kaksituhatta vuotta jälkeen Kristuksen kuoleman että neljätuhatta vuotta sitä ennen olivat määrättyjä aikoja työn toisia osia varten, valmistuksia "kaiken ennalleenasettamisen aikaa varten".
Älköön kukaan liian nopeasti otaksuko, että tämä käsitys olisi jollakin tavalla ristiriidassa sen Raamatun opin kanssa, että usko Jumalaan, synnin katuminen ja luonteen parannus ovat välttämättömiä asioita pelastusta varten. Tämä piirre käsitellään laveammin vähän edempänä, mutta me teemme tässä ainoastaan viittauksen siihen, että vaan muutamilla on koskaan riittävässä määrin ollut valoa osottaakseen täydellistä uskoa, katumista ja elämän parannusta. Muutamia on osaksi, toisia on kokonaan tämän maailman jumala soaissut, ja heidät täytyy ennalleenasettaa sokeudestaan samoinkuin kuolemasta, jotta he, kukin kohdastaan, saisivat täyden tilaisuuden tottelevaisuuden ja tottelemattomuuden kautta osottamaan arvollisuuttaan tai arvottomuuttaan ijankaikkiseen elämään. Sen jälkeen tulevat ne, jotka osottautuvat arvottomiksi elämää varten, kuolemaan jälleen — toisen kuoleman — josta ei ole mitään lunastusta eikä siis mitään ylösnousemusta. Se kuolema, joka johtuu Aadamin synnistä, ja kaikki ne epätäydellisyydet, jotka sitä seuraavat poistetaan lunastuksen perustuksella, joka on Jeesuksessa Kristuksessa; mutta se kuolema, joka on tulos yksityisestä tahallisesta lankeemuksesta, on päättymätön. Sitä syntiä ei koskaan anneta anteeksi, ja sen rangastus, toinen kuolema, tulee olemaan ikuisesti kestävä — ei ikuinen kuoleminen, vaan ikuisesti kestävä kuolema — kuolema, jota ei katkaise ylösnouseminen.
Lunastussuunnitelman perusteellista tutkimusta tullaan käsittelemään eräässä seuraavassa osassa, Tässä me ainoastaan perustaudumme siihen tosiasiaan, että lunastus Jeesuksen Kristuksen kautta tulee yhtä laajalti koskemaan ihmiskuntaa, siunatuissa tuloksissaan ja tilaisuuksissaan, kuin Aadamin synti tuhoamisessa ja hävittämisessä — niin että kaikki, jotka tuomittiin kadotukseen ja kärsivät Aadamin tähden, voivat yhtä varmasti "aikanaan" vapautua kaikesta tästä pahasta Kristuksen tähden. Kuitenkaan ei kukaan voi omaksua tätä Raamatun todistusta, joka ei hyväksy sitä Raamatun julistusta, että kuolema — elämän sammuminen — on synnin palkka. Ne, jotka pitävät kuolemaa elämänä vaivassa, eivät, ainoastaan jätä huomioonottamatta kuolema- ja elämä-sanojen merkitystä, jotka ovat toistensa vastakohtia, vaan joutuvat vielä kahteen mahdottomuuteen. On mahdotonta ajatella, että Jumala piisi jatkanut Aadamin olemassaoloa vaivassa edes jonkun synnin tähden, jonka hän voisi tehdä, ja erittäinkin sen verrattain pienen rikoksen tähden, joka oli kielletyn hedelmän syömisessä. Ja jos meidän Herramme Jeesus Kristus lunasti ihmissuvun, kuoli meidän puolestamme, tuli meidän lunastushinnaksemme, meni kuolemaan, jotta me siitä vapautuisimme, niin eikö ole selvää, että se kuolema, jonka hän kärsi väärien puolesta, oli aivan samankaltainen kuin se, johon koko ihmiskunta on tuomittu. Kärsiikö hän siis ikuisia tuskia meidän puolestamme? Ellei, niin on yhtä varmaa, kuin että hän kuoli meidän synteimme tähden, että meidän synteimme rangastus oli kuolema eikä elämä millään tavalla tai missään olosuhteissa.
Mutta on ihmeellistä, että joskin muutamat huomaavat, että oppi ijankaikkisesta vaivasta ei sovi yhteen näiden sanojen kanssa, että "Herra antoi kaiken meidän vääryytemme kohdata häntä", ja että "Kristus kuoli meidän synteimme tähden", ja käsittävät, että jompikumpi näistä kahdesta täytyy sovittamattomana raueta, niin pitävät he kuitenkin kiinni kuvitellusta ikuisesta vaivasta ja pitävät sen niin korkeassa arvossa kuin jonkun makupalan, niin että he sivuuttamalla Raamatun hyväksyvät sen ja harkiten kieltävät, että Jeesus maksoi maailman lunastushinnan, vaikkakin Raamattu kauttaaltaan todistaa tämän totuuden.
Onko ennalleenasettatninen mahdollinen.
Muutamat ovat ajatelleet, että jos ne tuhannet miljoonat kuolleet herätettäisiin, niin ei maan päällä olisi heille tilaa, ja jos heille olisi tilaa, niin ei maa kykenisi ravitsemaan niin suurta väen paljoutta. Muutamat väittävät, että maa on yhtenä ainoana hautausmaana, ja jos kaikki kuolleet herätettäisiin, niin tallaisivat he toinen toisiaan tilan puutteen tähden.
Tämä on tärkeä kohta. Kuinka ihmeellistä olisikaan havaita, että kun Raamattu opettaa kaikkien ihmisten ylösnousemisen, ettei niillä kuitenkaan olisi riittävää jalansijaa maan päällä! Katsokaamme tätä asiaa! Laskekaa ja te saatte nähdä, että edellä mainittu otaksuma on väärä. Te saatte nähdä, että löytyy tilaa yltäkyllin "kaikkien ennalleenasettamiseksi", kuten "Jumala on puhunut kaikkien profeettainsa suun kautta".
Edellyttäkäämme,että kuusituhatta vuotta on kulunut ihmisen luomisesta, ja että tuhatta kuusisataa miljoonaa ihmistä elää nykyään maan päällä. Yksi ihmispari alkoi meidän sukumme, mutta olkaamme hyvin vapaamielisiä laskussamme ja otaksukaamme, että alussa oli yhtä monta ihmistä kuin nyt, sekä edelleen, ettei ole koskaan ollut vähempää lukua kuin nyt on, joskin todellisuudessa vedenpaisumus vähensi ihmisten luvun kahdeksaan henkilöön. Olkaamme jälleen runsaskätisiä ja laskekaamme kolme sukupolvea kutakin vuosisataa kohti tai sukupolven keski-ijäksi kolmekymmentäkolme vuotta, joskin 1 Moos. 5 mukaan oli ainoastaan yksitoista sukupolvea Aadamista vedenpaisumukseen, joka aika oli tuhatta kuusisataa viisikymmentäkuusi vuotta tai noin sata viisikymmentä vuotta jokaista sukupolvea kohti. Katsokaamme nyt: kuusituhatta vuotta on kuusikymmentä vuosisataa, kolme sukupolvea kutakin vuosisataa kohti tekisi sata kahdeksankymmentä sukupolvea Aadamista alkaen, ja kun lasketaan tuhatta kuusisataa miljoonaa kutakin sukupolvea kohti, niin saadaan kaksisataa kahdeksankymmentä kahdeksantuhatta miljoonaa (288,000,000,000) sukumme kokonaistulokseksi aina luomisesta nykyaikaan asti, tämän runsaan laskun mukaan, joka luultavasti on enemmän kuin kaksi kertaa todellista lukua suurempi.
Missä löydämme riittävän tilan tätä suurta määrää varten? Mitatkaamme maata ja katsokaamme. Suomen [Laskelman, joka alkutekstissä on sovitettu Amerikan oloja varten, on suomentaja sovittanut Suomen oloihin.] pinta-ala on kolmesataa seitsemänkymmentä kolmetuhatta neliökilometriä. Kun kukin neliökilometri sisältää miljoonan neliömetrejä, niin saamme koko pinta-alaksi kolmesataa seitsemänkymmentä kolmetuhatta miljoonaa (373,000,000,000) neliömetriä. Jos kunkin kuolleen peittämä pinta-ala on keskimäärin 0,7 neliömetriä, niin sopisi Suomeen, jos se kokonaisuudessaan olisi hautausmaana viisisataa kolmekymmentä kolmetuhatta (533,000,000,000) miljoonaa ruumista tai melkein kaksi kertaa niin paljon kuin meidän liioiteltu laskumme osotti eläneen ihmisiä maan päällä. Henkilö tarvitsee seisoessaan n. 0,1 neliömetriä suuren alan. Tämän mukaan voisi koko maan asukasluku, joka viimeisten laskelmain mukaan tekee noin tuhat kuusisataa miljoonaa, seisoa sadankuudenkymmenen miljoonan neliömetrin suuruisella pinta-alalla, joka ala on paljon Lontoon pinta-alaa pienempi ja pienempi kuin useampien suomalaisten pitäjien pinta-alat. Ja meidän liiotellun laskumme mukaan sopii melkein koko ihmiskunta seisomaan Turun ja Porin läänin suuruiselle alalle, jonka pinta-ala on 24,171 km2. Ei ole siis vaikeata torjua tätä väitöstä. Ja kun me muistamme Jesajan ennustuksen (35: 1—6), että maa on antava kasvunsa ja erämaa on iloitseva ja kukoistava kuin kukkainen, että vedet virtaavat korvessa ja joet erämaassa, niin me näemme, että Jumala ilmottaa pitäneensä huolta suunnitelmansa yhteydessä olevista välttämättömyyksistä ja tulee runsaasti pitämään huolta tuotujensa tarpeista, kuten näyttää, hyvin luonnollisella tavalla.
Ennalleenasettaminen kehityksen vastakohtana.
Muutamat väittänevät, että Raamatun oppi ihmisten ennalleenasettamisesta alkuperäiseen tilaan ei ole sopusoinnussa tieteen opin kanssa, joka näennäisillä syillä kiinnittää katseemme tämän yhdeksännentoista vuosisadan suurempaan valistukseen ja esittää tämän todistuksena siitä, että alkuajan ihmisellä täytyi olla verrattain puutteellinen ymmärrys, jonka ymmärryksen he väittävät olevan tuloksena kehityksestä. Tältä kannalta katsoen ei ennalleenasettaminen olisi ensinkään toivottavaa ja olisi se aivan varmaan siunauksen vastakohta.
Ensi näkemältä voi sellainen päätteleminen tuntua luultavalta, ja monet ovatkin taipuvaisia omaksumaan sen totuutena, yhtyessään erään kuuluisan Brooklyn-saarnaajan lausuntoon: Jos Aadam ensinkään lankesi niin oli hänen lankeemuksensa ylöspäin, ja kuta enemmän ja pikemmin me lankeamme hänen alkuperäisestä tilastaan sitä parempi meille ja kaikille.
Siten tahtovat viisaat saarnastuolistakin tehdä tyhjäksi Jumalan sanan ja jos mahdollista uskotella meille, että apostolit olivat hulluja, kun he selittivät, että kuolema ja kaikki paha tuli ensimäisen ihmisen tottelemattomuuden kautta, sekä että kuolema voitiin poistaa ja ihminen asettaa ennalleen jumalalliseen suosioon ja elämään ainoastaan lunastajan kautta. (Room. 5: 10, 12, 17—19, 21; 8: 19—22; Ap. t. 3: 19—21; Ilm. 21: 3—5.) Älkäämme nopeasti päättäkö, että tämä viisaitten päätelmä on järkähtämätön, sillä jos meidän silloin täytyisi hyljätä apostolien opit synnin ja kuoleman alkuperästä ja opin ennalleenasettamisesta alkuperäiseen tilaan, min täytyisi meidän, jos tahtoisimme olla rehellisiä, hyljätä heidän todistuksensa kokonaan ja pitää jokainen heidän käsittelemänsä aine sellaisena, joka ei voi olla hengen elähyttämä eikä siis mistään arvosta tai merkityksestä. Tarkastakaamme siis tosiasiain valossa tätä yhä yleisempää käsitystä, ja katsokaamme kuinka syvä totuus siinä on.
Eräs tämän päätelmän esitaistelijoista ja edustajista sanoo: "Ihminen oli alussa sellaisessa olotilassa jossa hänen aistillinen luontonsa oli vallalla ja jolloin melkein puhtaasti ruumiilliset halut häntä hallitsivat; sitten on ihminen kulkenut toisesta olotilasta toiseen, kunnes hän kohta on tullut siihen asemaan, että voidaan sanoa aivojen häntä hallitsevan, Siten voidaan tätä aikakautta pitää ja kutsua aivojen aikakaudeksi. Aivot toimeenpanevat päivän suuret yritykset. Aivot ottavat hallitusohjakset haltuunsa, ja maan elementit, ilma ja vesi alistetaan sen alle. Ihminen saa käsiinsä kaikki luonnonvoimat ja voittaa hitaasti, mutta varmasti sellaisen vallan luonnon voimien yli, joten on selvää että hän lopulta voi Alexander Selrikin kanssa huudahtaa: 'Minä olen kaiken sen valtias minkä minun katseeni käsittää'."
Se seikka, että jokin päätelmä ensi näkemältä tuntuu järjelliseltä, ei saa johtaa liian nopeasti omaksumaan sitä ja vääntämään Raamattua sopusointuun sen kanssa. Tuhansin tavoin olemme koetelleet Raamatun ja tiedämme ylen määrin varmasti että se sisältää yli-inhimillisen viisauden, joka tekee sen tiedot täysin vapaiksi erehdyksistä. Meidän tulee muistaa, että vaikkakin tieteellinen tutkimus on suositeltavaa ja sen arvelut ansaitsevat harkitsemista, niin eivät sen lopputulokset ole mitenkään virheettömiä. Eikä ole ihmeellistä, että se tuhansia kertoja on todistanut omat päätelmänsä vääriksi, kun me muistamme, että todellinen tiedemies on ainoastaan oppilas, joka monien epäsuotuisten olosuhteitten vallitessa ja taistellen melkein voittamattomia vaikeuksia vastaan, koettaa oppia luonnon suuresta kirjasta ihmisen menneitä vaiheita ja hänen tulevaisuutensa tarkotusta.
Me emme tahdo estää tai vastustaa tieteellistä tutkimista; mutta kun me kuulemme niiden, jotka tutkivat luonnon kirjaa, esittävän aatteita, niin verratkaamme huolellisesti heidän lopputuloksiaan, jotka niin usein kokonaan tai osaksi ovat osottauneet vääriksi, sen kirjan kanssa, joka sisältää jumalallisen ilmestyksen, ja tutkikaamme tiedemiesten oppien totuutta tai valheellisuutta "lain ja todistuksen mukaan. Elleivät he tämän sanan jälkeen puhu, niin tulee se siitä, ettei heillä ole valoa". (Jes. 8: 20.) Näiden molempien kirjojen, luonnon ja Raamatun, oikea tunteminen tulee todistamaan niiden sopusoinnun; mutta niin kauvan kuin meillä ei ole tällaista tietoa, niin täytyy Jumalan ilmestyksen saada etusijan, ja sen täytyy Jumalan lasten keskuudessa olla sinä mittapuuna, jonka mukaan puutteellisten ihmisten kuvitellut lopputulokset arvostellaan.
Mutta kun me pidämme kiinni tästä periaatteesta, niin katsokaamme, eikö löydy mitään muuta järjellistä selitystä ihmisen lisättyyn tietoon, taitavuuteen ja valtaan nähden kuin kehitysoppi, joka sisältää sen, että joskin ihminen on kehittynyt hyvin alhaisella kannalla olevasta oliosta, niin on hän nyt kuitenkin tullut vallan kukkuloille tai "aivojen aikakauteen". Ehkä me huomaammekin, jos kaikki otetaan varteen, että keksinnöt ja mukavuudet, yleinen sivistys sekä tiedon lisääntyminen ja laajempi leviäminen ei johdu aivojen suuremmasta kyvystä, vaan suotuisemmista olosuhteista aivojen työskentelyä varten. Me kiellämme, että aivojen kyky tänä aikana olisi suurempi kuin edellisinä aikakausina, samalla kuin me kernaasti myönnämme, että suotuisampien olosuhteitten vaikutuksesta sen aivokyvyn käyttäminen, jonka ihmiset omistavat, on yleisempi meidän aikanamme kuin minäkään edellisenä aikana ja siitä johtuu, että se esiintyy paljon selvemmässä valossa. Eikö ole totta, että ne, jotka tutkivat maalausta, ja kuvanveistoa tänä "aivojen aikakautena" menevät takasin suuriin mestareihin menneisyydessä? Eikö tämä anna tunnustusta aivojen voimalle, suunnitelmien alkuperäisyydelle ja toimeenpanemisen taitavuudelle, jota kannattaa seurata? Eikö nykyinen "aivojen aikakausi" suurimmaksi osaksi hanki rakennustaiteellisia aineksiaan menneiden aikakausien alkupiirroksista? Eikö ole totta, että puhujat ja ajattelijat tänä "aivojen aikakautena" tutkivat ja muodostelevat niitä tapoja sekä lopputuloksia, joita Plato, Aristoteles, Demostenes ja toiset menneisyydessä ovat keksineet? Eikö moni nykyajan julkisesta puhujasta toivoisi itselleen Demosteneen tai Apollon kaunopuheliaisuutta ja vielä enemmän Paavalin kykyä osata selvään todistaa.
Menkäämme vielä kauvemmaksi taaksepäin: joskin me voisimme viitata siihen puhetaidolliseen kykyyn, jota useat profeetat osottivat, ja niihin yleviin runollisiin kuvauksiin, joita psalmeissa siellä täällä löytyy siroteltuna, niin me kehotamme näitä "aivojen aikakauden" viisaita tutkimaan Jobin ja hänen lohduttajansa viisautta ja järjellisyyttä ja hienoa siveellistä tunnetta. Ja mitä sanomme Mooseksesta, joka oli taitava kaikessa egyptiläisessä viisaudessa? Ne lait, jotka hän antoi, ovat olleet perustuksena kaikkien sivistyneitten kansojen laille ja tunnustetaan ne vielä ihmeellisen viisauden perikuviksi.
Muinaisten, haudattujen kaupunkien esiin kaivaminen tuo päivänvaloon sellaisia tieteen ja taiteen tuloksia entisiltä aikakausilta että se hämmästyttää useita tämän niin kutsutun "aivojen aikakauden" ihmisiä. Vanha tapa balsamoida kuolleita, karaista kuparia ja valmistaa kimmoavaista lasia ja damaskulaista terästä ovat niitä asioita, joita kyettiin aikaansaamaan kaukaisessa muinaisuudessa, mutta joita aivot nykyaikana kaikista eduista huolimatta eivät kykene käsittämään tai jäljittelemään.
Jos me menemme taaksepäin ajassa neljätuhatta vuotta noin Aabrahamin aikoihin asti, niin tapaamme jo Egyptissä suuren pyramiidin — nykyajan viisaimpien tiedemiesten ihmettelyn ja hämmästyksen esineen. Sen rakennustapa on täydellisemmässä sopusoinnussa edistyneimpien, matematiikkaan ja tähtitiedettä koskevien tieteen tuloksien kanssa tänä "aivojen aikakautena". Varmalla tavalla opettaa se totuuksia, joita meidän aikanamme ainoastaan lähimailleen voidaan saavuttaa ajanmukaisien tieteellisten koneitten avulla. Niin voimakkaat ja selvät ovat sen opetukset, että muutamat maailman etevimmistä tähtein tutkijoista empimättä ovat selittäneet sen olevan jumalallista alkuperää. Ja joskin kehitysopin puolustajat meidän "aivojen aikakaudella" myöntäisivät, että se on jumalallista rakennetta, sekä että siinä ilmenevä viisaus on yli-inhimillistä, niin täytyisi heidän kuitenkin tunnustaa, että ihmiset ovat sen rakentaneet. Se seikka, että joukko ihmisiä tässä kaukaisessa muinaisuudessa omisti riittävästi järjen lahjoja suorittaakseen sellaisen jumalallisen rakenteen, jota ainoastaan hyvin harvat nykyään kykenisivät tekemään vaikka heillä on valmis malli edessään sekä ovat varustetut kaikilla nykyajan apuneuvoilla, todistaa, että meidän "aivoaikakautemme" kehittää enemmän luulottelua, kuin mitä olosuhteet ja tosiasiat antavat aihetta.
Jos me siis olemme todistaneet, että meidän päiviemme järjellinen kyky ei ole suurempi kuin kuluneitten aikakausien, vaan todennäköisesti pienempi, niin kuinka me silloin selitämme tiedon yleisen lisääntymisen, nykyajan keksinnöt j.n.e.? Me toivomme voivamme tehdä selvää tästä asiasta järjellisellä ja Raamatun kanssa yhtäpitävällä tavalla. Ne keksinnöt ja havainnot, jotka nyt osottautuvat niin arvokkaiksi, ja joilla todistetaan, että nykyaika on "aivojen aikakausi", ovat enemmäkseen uudelta ajalta. Melkein kaikki ovat syntyneet viimeisten vuosisatojen kuluessa, ja tärkeimpien joukossa ovat ne, jotka kuuluvat viimeisiin vuosikymmeniin, esimerkiksi höyryn ja sähkön käyttäminen — sähköttämiseen, laiva- ja rautatie liikkeeseen, ja erilaiset teollisuuslaitosten koneet. Jos nämä seikat todistavat lisättyä aivojen kykyä, niin täytyy "aivojen aikakauden" olla vielä alussaan, ja järjellinen lopputulos on silloin, että kuluvana satavuotena on jokainen ihmeen muoto todettava jokapäiväiseksi ilmiöksi. Ja jos samassa määrin kehityttäisiin yhä edelleen, niin mihin se päättyisi?
Mutta tehkäämme jälleen tarkastuksemme. Ovatko kaikki keksijöitä? Kuinka kovin harvat ovatkaan ne, joiden keksinnöt ovat todellakin hyödylliset ja käytännölliset, verrattuina niihin, jotka arvostelevat ja käyttävät hyväksensä keksintöä, kun se tulee heidän käsiinsä! Emme myöskään puhu alentavasti tästä hyvin hyödyllisestä ja suuresti arvossapidetystä yleisöä palvelevasta luokasta, kun me sanomme, että ainoastaan pienempi osa heistä omistaa suuren ajatusten terävyyden. Monet maailman lahjakkaimmista miehistä ja syvimmistä ajattelijoista eivät ole koneiden keksijöitä. Muutamat keksijöistä ovat järjellisessä suhteessa niin tylsiä, että kaikki ihmettelevät, kuinka he ovat voineet tehdä keksintönsä. Ne suuret voimat (sähkö, höyry j.n.e.), joita monet ihmiset vuosien kuluessa aika ajoittain ovat kehittäneet, sovelluttaneet käytäntöön ja parantaneet, keksittiin ylimalkaan nähtävästi ainoastaan sattuman kautta, käyttämättä suurta ajatuskykyä ja melkein ilman etsimistä.
Inhimilliseltä näkökannalta katsoen teemme selvää uusimmista keksinnöistä seuraavalla tavalla: kirjapainotaidon keksimistä, vuonna 1440, voi pitää lähtökohtana. Painamalla kirjoja saatiin muistiinpanoja ajattelijoiden ja havaintojen tekijöiden ajatuksista ja keksinnöistä, joita ainoastaan tämän keksinnön kautta heidän jälkeläisensä oppivat tuntemaan. Kirjat aiheuttivat yleisemmän valistuksen ja vihdoin kansakoulut. Koulut ja oppilaitokset eivät lisää ajatuskykyä, vaan tekevät ajatusten harjottamisen yleisemmäksi ja auttavat siten kehittämään sitä kykyä, joka jo on olemassa. Kuta yleisemmäksi tulee tieto ja kuta tavallisemmaksi kirjat, sitä enemmän on niillä sukupolvilla, jotka omistavat niitä, eittämättömiä etuja edellisiin sukupolviin verrattuina, ei ainoastaan siinä, että entisajan yhtä ajattelijaa vastaa nyt tuhannen sellaista terottaakseen ja kiihottaakseen toinen toisiaan uusilla aatteilla, vaan myöskin siinä, että kukin myöhemmässä sukupolvessa elävä omistaa entisten yhteisen kokemuksen omansa ohella. Sivistys ja tuo kiitettävä kunnian tunto, joka seuraa sitä, yritteliäisyys ja halu voittaa huomiota ja saada hyvä toimeentulo sekä jokapäiväisen sanomalehdistön luettelo ja kuvaus keksinnöistä ovat kiihottaneet ja terästäneet inhimillistä käsityskykyä ja ovat kannustaneet jokaista havaitsemaan tai keksimään, jos mahdollista, jotakin yhteiskunnan parhaaksi tai mukavuudeksi. Tässä me lausumme omana ajatuksenamme, että ajanmukaiset keksinnöt, katsottuna puhtaasti inhimilliseltä kannalta, eivät todista lisättyä kykyä aivoihin nähden, vaan luonnollisista syistä terästettyä käsityskykyä.
Ja nyt tarkastamme Raamattua nähdäksemme, mitä se opettaa tästä asiasta, sillä samalla kuin me uskomme, kuten ylempänä on viitattu, että keksinnöt ja ihmisten keskuudessa lisääntynyt tietomäärä j.n.e. ovat johtuneet luonnollisista syistä, niin me uskomme kuitenkin, että Herra Jehova kauvan sitten on ennakolta määrännyt ja järjestänyt kaikki nämä luonnolliset syyt, ja ovat ne sattuneet sopivaan aikaan — hänen hallitsevan kaitselmuksensa kautta, jonka kautta hän "tekee kaikki oman tahtonsa neuvon mukaan". (Ef. 1. 11.) Hänen sanassaan ilmotetun suunnitelman mukaan aikoi Jumala sallia synnin ja kurjuuden hallita ja sortaa maailmaa kuudentuhanen vuoden kuluessa ja seitsemäntenä vuosituhantena asettaa ennalleen kaikki ja hävittää paha — tehdä se seurauksineen tyhjäksi Jeesuksen Kristuksen kautta, jonka hän edeltäpäin määräsi suorittamaan tämän työn. Kun siis nuo pahan vallan kuusituhatta vuotta alkoivat lähestyä loppuaan, niin antoi Jumala olosuhteitten suosia havaintojen tekemistä tutkimalla sekä ilmestystä että luonnon kirjaa samoin kuin koneellisten ja kemiallisten apuneuvojen valmistusta ihmissuvun siunaamista ja kohottamista varten tuhatvuotiskautena, joka kohta astuu voimaan. Että tämä oli Jumalan suunnitelma, ilmottaa selvästi tuo profeetallinen lausunto: "Mutta sinä, Daniel, kätke nämät sanat ja sulje tämä kirjotus lopun aikaan asti; moni tulee [silloin] kulkemaan edes takasin, ja tieto [eikä kyky] lisääntyy", "ja jumalattomat eivät käsitä tätä [Jumalan suunnitelmaa ja tapaa], mutta ymmärtäväiset ymmärtävät sen", "ja silloin tulee hädän aika, jonka kaltaista ei ole ennen ollut aina siitä päivästä asti, kuin ihmisiä alkoi olla, aina tähän aikaan asti."— Dan. 12: 1, 4, 10.
Muutamista tuntuu ehkä omituiselta, ettei Jumala niin järjestänyt, että nykyiset keksinnöt ja siunaukset olisivat aikaisemmin tulleet ihmisille huojentamaan kirousta. Tulee kuitenkin muistaa, että Jumalan suunnitelma on ollut antaa ihmisille täysi käsitys kirouksesta, jotta siunausten tullessa kaikkien ylitse, he ainaisesti olisivat selvillä synnin hyödyttömyydestä. Edelleen näki Jumala ja on sen edeltäpäin sanonut, mitä maailma ei vielä käsitä, että hänen kalleimmat siunauksensa aiheuttaisivat ja synnyttäisivät enemmän pahaa, jos ne annettaisiin niille, joiden sydän ei ole sopusoinnussa maailman kaikkeuden, vanhurskaiden lakien kanssa. Lopuksi saadaan nähdä, että Jumalan nykyään sallima siunauksen lisäys on käytännöllinen opetus tämän kysymyksen suhteen, joka opetus voi olla esimerkki tästä periaatteesta koko ikuisuutta varten — sekä enkeleitä että ennalleenasetettuja ihmisiä varten. Siihen, miten tämä on mahdollista, tahdomme ainoastaan viitata:
Ensiksi: Niin kauvan kuin ihmissuku on nykyisessä alennus- tai turmelustilassaan, ilman ankaria lakeja ja rangastusta ja riittävän voimakasta hallitusta niiden toimeenpanemista varten, tulevat itsekkäät taipumukset suuremmassa tai pienemmässä määrin hallitsemaan kaikkia. Ja jos otetaan huomioon ihmisten erilainen yksilöllinen lahjakkaisuus, niin nähdään että kun se liikkeen vilkkaus ja kohoaminen, jonka työtä säästävien koneiden valmistaminen on aikaansaanut, on mennyt ohi, täytyy lopputuloksen näistä koneista vaikuttaa siihen, että rikkaat tulevat yhä rikkaammiksi ja köyhät yhä köyhemmäksi. Pyrkimys kulkee selvästi yksinomistukseen ja itsekorotukseen, joka asettaa edut niiden käsiin, joidenka lahjakkaisuus ja luonnolliset edut jo ovat suotuisimmat.
Toiseksi: Jos olisi mahdollista säätää sellaisia lakeja, että maailman nykyinen varallisuus ja sen päivittäinen kasvaminen tasan jaettaisiin kaikkien luokkien kesken, joka ei ole mahdollista, niin tulisivat, ilman inhimillistä täydellisyyttä tai yliluonnollista ohjausta inhimillisten asioitten järjestämisessä, tulokset vielä vahingollisimmiksi kuin nykyisessä olotilassa. Jos työtä säästävien koneitten ja ajanmukaisten apuneuvojen edut tasattaisi ihmisten kesken, niin seuraisi ennen pitkää suuri työajan lyhennys ja vapaa-ajan enennys. Laiskuus on erittäin vahingollinen asia langenneille olennoille. Ellei olisi ollut välttämätöntä tehdä työtä otsansa hiessä, niin olisi sukumme turmelus ollut paljon nopeampi, kuin mitä se nyt on ollut. Laiskuus on paheen äiti, ja henkinen, siveellinen sekä ruumiillinen alennus seuraa varmasti sitä. Tässä me näemme Jumalan viisauden ja hyvyyden pidättäessään näitä siunauksia, kunnes tuli oikea aika niiden toimeenpanemista varten ollakseen valmistuksena tuhatvuotisen valtakunnan siunauksia varten. Jumalan valtakunnan yliluonnollisen hallituksen tarkastuksen alaisina eivät ainoastaan kaikki siunaukset tule tasan jaettaviksi kaikkien ihmisten keskuudessa, vaan sama yliluonnollinen hallitus tulee järjestämään ja johtamaan joutoajan, joten tulos siitä on oleva hyveen kehitys ja kohoaminen ylöspäin hengellisessä, siveellisessä ja ruumiillisessa suhteessa. Nykyisten keksintöjen ja toisten siunausten moninkertainen lisäys, joka johtuu enenevästä valistuksesta, saa tapahtua tänä "valmistuksen päivänä" niin luonnollisella tavalla, että ihmiset imartelevat itseään sillä, että se johtuu "aivojen aikakaudesta" mutta samalla sen annetaan kehittyä niin laajakantoisesi sellaisella tavalla, että nämä viisaat ihmiset epäilemättä tulevat tuntemaan itsensä hyvin pettyneiksi. Juuri näitten siunauksien lisääntymisen johdosta alkaa maailman yli koittaa sellainen hädän aika, jonka kaltaista ei ole ennen ollut koko sillä ajalla kun ihmisiä on ollut olemassa.
Kuten ennen on mainittu, asettaa profeetta Daniel tiedon lisääntymisen yhteyteen hädän ajan kanssa. Tieto aiheuttaa hätää sukukunnan turmeltuneen tilan johdosta. Tiedon lisääntyminen ei ole ainoastaan antanut maailmalle työtä säästäviä koneita ja mukavuuksia, vaan on se myöskin johtanut edistyksiin lääketieteen alalla, jonka kautta tuhansien elämä pidennetään, ja on se niin valistanut ihmissuvun, että ihmisten teurastamista, jota me kutsumme sodaksi, aletaan yhä vähemmin suosia, ja siten säästetään toisien tuhansien elämä, jotta sukumme yhä enemmän enentyisi, joka meidän päivinämme kasvanee nopeammin kuin minäkään toisena aikana, minkä historia tuntee. Samalla kuin ihmissuku nopeasti enenee, vähenee siten vastaavassa määrässä ihmisen työn tarpeellisuus, ja viisailla "aivojen aikakautena" on pulmallinen kysymys edessään. Kuinka voivat he pitää huolta tämän suuren ja nopeasti kasvavan luokan työstä ja toimeentulosta, jonka luokan palvelusta ei enää tarvita, sillä koneet suuremmaksi osaksi toimittavat sen, mutta jonka tarpeet ja toivomukset eivät tiedä mitään rajoja. Nämä viisaat täytyvät lopulta myöntää, että tämän kysymyksen ratkaiseminen, on heidän kykynsä yläpuolella.
Itsekkäisyys tulee edelleen johtamaan rikkaita, joilla on valta ja edut puolellaan, ja jotka sulkevat silmänsä sekä terveen järjen että vanhurskauden vaatimuksilta; samalla tulee samankaltainen itsekkäisyys yhtyneenä _itsensäsuojelemis_vaistoon ja lisättyyn tietoon omista oikeuksista köyhemmän luokan keskuudessa terästämään toisia ja kiihottamaan toisia, ja tulos näistä siunauksista tulee joksikin aikaa olemaan hirmuinen — todellakin hädän aika, jonka kaltaista ei ole ollut koko sillä ajalla, kun ihmisiä on ollut olemassa — ja johtuu se siitä, ettei ihminen turmeltuneessa tilassaan ilman johtoa ja tarkastusta voi käyttää hyväkseen näitä siunauksia. Ihmiset eivät voi ilman vahinkoa ja vaaraa käyttää hyväkseen täyttä vapautta, ennenkuin tuhatvuotiskauden hallitus on jälleen kirjottanut Jumalan lain ennalleenasetettuun ihmissydämeen.
Hädän päivä tulee päättymään sopivaan aikaan, kun hän, joka puhui myrskyiselle Galilean merelle, tulee samalla tavalla vallallaan nuhtelemaan inhimillisten intohimojen lainehtivaa merta, sanoen: "Vaikene, ole hiljaa!" Kun Rauhanruhtinas "esiintyy" vallassaan, tulee suuri rauha olemaan seurauksena. Silloin taipuvat raivoavat ja taistelevat voimat "Jehovan voidellun" vallan alle. "Herran kirkkaus on ilmenevä, ja kaikki liha on sen yhdessä näkevä", ja täten alkaneen Kristus-henkilön hallituskautena "tulevat kaikki sukukunnat maan päällä siunatuiksi".
Silloin tulevat ihmiset näkemään, että se, mitä he kutsuvat luonnolliseksi kehitykseksi ja "aivojen aikakauden" viisaudeksi olikin Jehovan salamoiden välkkymistä (Ps. 77: 19) "hänen valmistuksensa päivänä" ihmissuvun siunaamista varten, Mutta nyt voivat ainoastaan pyhät nähdä, ja ainoastaan taivaallisessa viisaudessa viisaat ymmärtää sitä, sillä "Herra seurustelee tuttavallisesti niiden kanssa jotka häntä pelkäävät, ja heille tahtoo hän julistaa liittonsa". (Ps. 25: 14.) Kiitos olkoon Jumalan, että hän, tiedon yleisesti lisääntyessä, on niin järjestänyt, ettei hänen lapsensa tarvitse olla hedelmättömät, mitä tulee meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen tuntemiseen ja hänen suunnitelmiensa käsittämiseen. Ja tämän hänen sanansa ja suunnitelmiensa tietämisen kautta me kykenemme erottamaan ja vastustamaan ihmisten tyhjiä keksintöjä ja mielettömiä perimätietoja, jotka ovat ristiriidassa Jumalan sanan kanssa. Raamattu kertoo ihmisen luomisesta, että Jumala loi hänet täydelliseksi ja suoraluontoiseksi, maalliseksi kuvaksi hänestä itsestään, että ihminen mietti kaikenlaisia suunnitelmia ja saastutti itsensä (1 Moos. 1: 27; Room. 5: 12; Saarn. 7: 30), että koska kaikki olivat syntisiä, niin suku oli kykenemätön auttamaan itseään, eikä kukaan voinut lunastaa veljeään tai antaa Jumalalle lunastushintaa hänen puolestaan (Ps. 49: 8, 16), että Jumala osanotossaan ja rakkaudessaan oli pitänyt huolta siitä, että Jumalalan Poika tämän tähden tuli ihmiseksi ja maksoi hinnan ihmisen lunastamiseksi, että hän tämän uhrinsa palkinnoksi ja voidakseen täyttää suuren sovintotyön tuli korkealle korotetuksi, aina jumalalliseen luontoon asti, sekä että hän aikanaan tulee toimeenpanemaan suvun ennalleenasettamisen alkuperäiseen täydellisyyteen ja siihen siunaukselliseen tilaan, joka silloin omistettiin. Kaikki tämä on selvään opetettu Raamatussa alusta loppuun asti ja on täydellinen vastakohta kehitysopille, tai paremmin sanoen, sellaiset "tyhjät puheet… lausunnot, joita väärin tieteellisiksi kutsutaan", ovat räikeimmässä ja sovittamattomimmassa ristiriidassa Jumalan sanan kanssa.
* * * * *
"Katso, katso, kuinka Taatto meitä paljon rakastaa, kuinka Taaton hellä silmä meihin, lapsiin, katsahtaa! Katso, kuinka parhaimpansa huonoimmille antaa hän Poikans' antaa syntein tähden. Niin näet Taaton hellivän!
Katso, kuinka Herra Jeesus myöskin meitä rakastaa, kuinka aina ristin kuoloon kärsii tuskaa katkeraa, kuinka siellä kuollessansa veren kalliin vuodattaa! Katso, tuota rakkautta pohjatonta, korkeaa!"
Kaipuuni tyydytetty.
Jos Jeesus sun kaltaisna nousta mä saan
on mulla myös kirkkaus sun.
Mä tyydyn ja kiitän mun Herraani vaan,
ett' luoksensa johdatti mun.
Tuo armahin aamu jo koittamaan saa.
Pois haihtuvat varjotkin nuo.
Kas luomus tuo uusi se sua kirkastaa
ja Luojalle kiitoksen tuo.
Kun sitten sun kaltaisna kulkea saan
kautt' taivahan tannerten ain',
ja päästä mun Taattoni helmahan vaan,
jo kaipuuni sammuttaa sain.