Raamatun tutkisteluja 2: Aika on lähestynyt

by C. T. Russell

TOINEN LUKU.

RAAMATULLINEN AJANLASKU.

Ajanlaskun tarpeellisuus ennustusten ymmärtämiseksi. — Raamatun antamia välttämättömiä vuosilukuja. — Aadamin luomisesta vuoteen 1873 j.K. oli kuusituhatta vuotta. — Raamatullisen ajanlaskun esittäminen suurissa ajanjaksoissa. — Niiden yksityiskohtainen tutkiminen. — Luomisesta siihen päivään, jolloin vedenpaisumus oli kuivanut. — Liittoon asti Aabrahamin kanssa. — Lain antamiseen asti. — Kaanaan jakamiseen asti sukukuntien kesken. — Tuomarien aikakausi. — Kuninkaiden aikakausi. — Hävityksen aikakausi. — Vuoteen 1873 j.K. — Missä tämä ajanlasku eroaa piispa Usherin ajanlaskusta, joka on otettu englantilaiseen Raamattuun. — Herramme syntymisen oikea vuosiluku.

Tässä luvussa esitämme raamatullisen todistuksen siitä tosiasiasta, että v. 1872 päättyessä kaksituhatta vuotta oli kulunut Aadamin luomisesta. Siitä johtuu, että me vuodesta 1872 olemme eläneet seitsemännessä vuosituhannessa tahi Tuhatvuosikaudessa — jonka edellinen osa, "Herran päivä", "hädän päivä" tulee olemaan todistajana tämän maailman valtakuntien kukistumiseen ja Jumalan valtakunnan pystyttämiseen koko taivaan alle.

Ajanlasku on sitäpaitsi tarpeellinen perustukseksi profeetallisten aikakausien tutkistelemiselle. Meidän täytyy ensinnäkin päästä varmuuteen siitä, millä paikalla me nykyään ajan virralla olemme. Voidaksemme määrätä tämän, täytyy meillä olla luotettavia vuosilukuja laskelmaa varten. Siksi alotamme ajanlaskulla. Ja täydellisen ihmishistorian ajanlasku täytyy välttämättömästi alkaa ihmisen luomisesta.

Sitä ajanmäärää, joka on kulunut ihmisen luomisesta, arvostellaan eri tavalla. Niiden keskuudessa, jotka omaksuvat Raamatun tiedonannot, ei voi olla suuria mielipiteiden eroavaisuuksia, mutta niiden joukossa, jotka hylkäävät ne, ovat eroavaisuudet äärettömät, vaihdellen kymmenestätuhannesta aina satoihintuhansiin vuosiin asti. Näitä otaksumisia perustetaan tosiseikkoihin, jotka antavat ainoastaan heikon tuen sellaisille liijoitetuille ja ylen rohkeille johtopäätöksille. Esimerkiksi se seikka, että on löydetty piikivisiä nuolenpäitä Sveitsin ja Irlannin turvesoista melkoisesta syvyydestä maan pinnan alla, otetaan todistukseksi, että nuolenkärkien nykyinen paikka kerran on ollut maanpintana, ja että turvesuo vähitellen on kasvanut niiden ympäri ja päälle; ja sellaiselle kasvamiselle tarvittava aika, lasketaan nykyisen vuosisadassa tapahtuvan kasvamisen mukaan, joka on hyvin vähäinen. Jos heidän edellytyksensä olisivat tosia, todistaisivat ne luonnollisesti, että ihminen on ollut olemassa satoja tuhansia vuosia sitten. Mutta toiset geoloogit (maanpinnantutkijat) osottavat, ja hyvillä syillä, näiden turvesoiden kerran olleen niin veteliä, että nuolenpää saattoi helpostikin vajota melkoiseen syvyyteen vähitellen, muutamissa sadoissa vuosissa.

Esitämme toisen esimerkin: — "Pohjatutkimuksien kautta Niilinlaakson mutaisessa maassa keksittiin kaksi poltettua tiilikiveä, toinen kymmenen, toinen kahdentoista sylen syvyydessä. Jos me maalaamme vuotuisen kerrostumisen paksuuden, jonka virta muodostaa, kahdeksaksi tuumaksi vuosisadalta, on meidän laskettava toiselle näistä tiilikivistä ikää 12,000 vuotta ja toiselle 14,000 vuotta. Vertailevien laskelmien nojalla otaksuu Burmeister (eräs kuuluisa geoloogi) että on kulunut seitsemänkymmentäkaksituhatta vuotta siitä, kun ihminen ensin esiintyi Egyptin maalla; ja Draper (toinen tunnettu geoloogi) laskee eurooppalaiselle ihmiselle, joka eli viimeisen jääkauden aikana, ikää yli 250,000 vuotta." [Prof. N. Joly kirjassaan "Ihminen ennen metalleja".]

Luonnollisesti me, jos me laskisimme aivan samalla tavalla kuin nämä suuret miehet tekevät, tulisimme samanlaisiin suuriin tuloksiin. Mutta eräät meistä ovat siksi oppimattomia, että voivat panna kysymykseen, eikö ole luultavampaa, että Niilin mutakerrostumat ovat olleet hyvin säännöttömiä kuten toistenkin virtojen, jotka väliin muuttavat jokiuomaansa ja huuhtovat pois melkoisen osan äyräistään yhden ainoan tulvan aikana. Edelleen muistamme vedenpaisumuksen Noan päivinä, jota ei ainoastaan Raamatussa nimenomaan mainita, vaan joka on säilynyt pakanakansojen vanhimmissa perimätiedoissa. Mitenkähän paljon mutaa ja jätteitä vedenpaisumus onkaan synnyttänyt noiden kahdeksan tuuman lisäksi vuosisadalta. Me ihmettelemme myös, miksi ei näiden suurien nerojen mieleen ole juolahtanut se, mikä on luonnollinen asia muille, jotka eivät ole liian suuria, että kaksi tiilikiveä, heitetyt tuohon "mutaiseen maahan" aikana, jolloin se oli veden peittämä ja pehmeä, vajoaisivat melkoisen syvälle omasta painostaan, erittäinkin kun niiden tiheys on niin paljon suurempi, kuin mutaisen maan. Mitä erotukseen syvyydessä näiden kahden tiilikiven välillä tulee, olisi oppimattomalle henkilölle paljon mahdollisempaa otaksua, että toinen putosi mutaan syrjälleen tahi päälleen, ja toinen lappeelleen ja vaipui niinmuodoin hitaammin, kuin ajatella, että ihmiset, jotka elivät kahdentuhannen vuoden ajanetäisyydellä toisistaan, olisivat tehneet kaksi aivan samanlaista tiilikiveä.

Ei ole monta vuotta sitten, kun löydettiin ihmisen luuranko paikasta, joka oli ollut osa Missisippivirran uomaa, ja eräät geoloogit alkoivat laskea, miten monta tuhatta vuotta mahdollisesti oli kulunut niiden monien muta- ja maakerrosten perustuksella, jotka peittivät luurankoa. He luulivat saaneensa erittäin arvokkaan mallikappaleen historiantakaisesta ihmisestä. Mutta sitten löydettiin useita jalkoja luurangon alta, osia n.s. "ruuhesta", sellaista, jota käytettiin Missisipillä vähemmän kuin viisikymmentä vuotta sitten, joka kokonaan kumosi heidän laskelmansa ja säästi ihmiskunnan uudesta todistuksesta, että maailma on satojatuhansia vuosia vanhempi, kuin mitä Raamattu opettaa.

Me jätämme yhteensoveltumattomat ja kokonaan epäluotettavat arvelut, joita muutamat geoloogit ovat tehneet tässä ajanlaskua koskevassa aineessa ja käännymme ihmiskunnan historiaan saadaksemme valaistusta. Mutta mitä löydämme? — Vanhimpain pakanakansojen historiaa ei voi selvästi johtaa taaksepäin edes kolmeatuhatta vuotta. Sen takana on kaikki hämärää, epätietoista, tarunsekaista, satumaista, epäluotettavaa perimätietoa. Roomalainen historia ei johda niin kauvas taaksepäin, koska on ainoastaan kaksikymmentäseitsemän sataa vuotta siitä kun Rooma perustettiin, ja sitäpaitsi ovat sen ensimäiset vuosisadat verhotut perimätietojen epävarmuuteen. Kolmetuhatta vuotta takaperin babylonilaisessa, syrialaisessa ja egyptiläisessä historiassa vievät meidät aikaan, jossa muistiinpanot ovat katkonaisia ja syvän hämärän verhoamia. Sama aikamäärä Kiinan historiassa vie meidät Tsjen-hallitsijasukuun, jolloin kiinalaisen historian tapahtumat "alkavat tulla luotettavimmiksi." Kreikassa, joka on ollut tunnettu sivistyksestään viimeksi kuluneiden kolmentuhannen vuoden aikana, jossa ennen muita odottaisimme löytävämme tarkkaa historiaa, — mitä löydämme? Me huomaamme sen vuosiluvut tarkoiksi viimeisten kahdenkymmenenkuuden vuosisadan kuluessa, mutta ei kauemmas. Sen takana on aika, joka on tunnettu Kreikan "jumalaistarullisen tahi historiantakaisen" ajan nimellä.. Ainoa järjellinen ja yhtäjaksoinen kertomus niistä kolmesta ensimäisestä tuhannesta vuodesta, jona ihminen on elänyt maan päällä, on Raamatussa; ja tämä asianhaara sopiikin yhteen sen vaatimuksen kanssa, että se on jumalallista alkuperää, ollen Jumalan johdon ja varjeluksen alainen.

Niinkuin on historian laita, niin on vuosilukujenkin; maailmalla ei ole, lukuunottamatta Raamattua, mitään keinoa johtaa ajanlaskuaan kauvemmaksi kuin vuoteen 776 e.K. Tämän aineen suhteen viittaamme Yale Collegen professorin, Fisherin, lausuntoon. Hän sanoo: "Tarkka tapa määrätä vuosilukuja, saavutettiin vähitellen. Ajanjaksojen keksiminen oli tarpeellinen tätä tarkotusta varten. Ensimäinen määrätty aika tapahtumien päiväämisellä vahvistettiin Baabelissa — Nabonassarin aikakautena 747 e.K. Kreikkalaiset (noin vuodesta 300 e.K.) laskivat aikansa ensimäisestä muistiinkirjotetusta voitosta olympialaisissa leikeissä 776 e.K. Näitä leikkejä pidettiin joka neljäs vuosi. Jokainen olympikausi oli siis neljän vuoden ajanjakso. Roomalaiset alkoivat vasta muutamia vuosisatoja Rooman perustamisesta laskea aikansa siitä tapauksesta alkaen, s.o. v:sta 753 e.K."

Lisätodistuksena siitä, että monet kaukaisen muinaisajan historioista ovat niin täynnä mielikuvituksia ja tarumaisia perimätietoja, että ne ovat arvottomia ajanlaskullisia vuosilukuja varten, eivätkä mitenkään ansaitse huomiota sellaisina, lainaamme tähän amerikkalaisesta Cyclopaediasta (tieto-sanakirjasta) kirjotuksen Ajanlasku.

"Vanhain kansain historiat, jollemme tee poikkeusta hebrealaisiin nähden, menevät taaksepäin tuhansia tahi miljoonia vuosia tarullisiin aikakausiin; ja vielä sittenkin, kun muistiinpanot alkavat saada historiallisen leiman, ovat ristiriitaisuudet erittäin suuret. — — Assyrialaisten, babylonialaisten ja egyptiläisten kirjotukset ovat tehdyt kuolleilla kielillä ja käyttävät aikoja sitten vanhentuneita kirjainmerkkejä. — — Kreikkalaiset ja roomalaiset vuosiluvut voidaan ylipäänsä hyvin todeta ensimäiseen olympikauteen asti, v. 776 e.K., ja konsulaatin pystyttämiseen, v. 510 e.K. Aika tätä ennen perustuu oikeastaan perimätietoihin tai taruihin. Herodotukseen voidaan luottaa siinä, mikä koskee hänen aikakauttaan, noin 450 e.K. ja sataa tai parisataa vuotta aikaisemmin."

Clinton sanoo, eräässä teoksessa kreikkalaisesta ajanlaskusta (siv. 283): "Se historia, jota hebrealaiset kirjotukset sisältävät, esittää ihmeellisen ja miellyttävän vastakohdan kreikkalaisten varhaisempien tiedonantojen rinnalla. Viimeksi mainituissa voimme työläästi huomata ainoastaan muutamia tosiasioita, joita runoilijat ovat meille säilyttäneet, jotka sitten runon ja tarun koristamina jättivät jälkeensä sen, mitä suullisen perimätiedon kautta olivat ottaneet vastaan. Hebrealaisen kansan aikakirjoissa on meillä luotettavia, aikalaisten hengen johdolla kirjotettuja kertomuksia. Mitä he ovat jättäneet jälkeensä, tulee niinmuodoin meille moninkertaisella uskottavaisuudella ja vahvistuksella. Heillä oli apunaan jumalallinen ilmotus kirjottaissaan tosiasioista, joissa heidän todistuksensa inhimillisinäkin todistajina olisi ollut pätevä."

Raamattu, Jumalan lahjottama historiamme kolmesta ensimäisestä vuosituhannesta, on ainoa teos maailmassa, joka, alkaen Aadamista — ensimäisestä ihmisestä, jota historia, joku muistomerkki tahi kirjotus mainitsee, jonka nimi, samoin kuin aika hänen luomiselleen ja kuolemalleen, on mainittu, ja jonka jälkeläisiä voidaan seurata nimi nimeltä ja ikä ijältä seuraavissa polvissa lähemmä neljän tuhannen vuoden aikana, — antaa meille selvän ja yhden jaksoisen kertomuksen siihen aikaan asti, jolloin yleistä historiaa voidaan pitää riittävän todennäköisenä. Niinkuin tulemme näkemään ulottuu raamattukertomus Kyyroksen ensimäiseen vuoteen, 536 e.K., kyllin todennettuun ja yleisesti hyväksyttyyn vuosilukuun. Siinä katkeaa raamatullisen ajanlaskun yhtäjaksoisuus — paikassa, josta alkaen yleiseen historiaan voidaan luottaa. Jumala on siten pitänyt huolta, että hänen lapsillaan on selvä ja yhden jaksoinen kertomus nykyiseen aikaan asti. Vieläpä Raamattu ennustuksillaan täydentää historiaa aina "kaiken ennalleenasettamisen" täyttymiseen asti seitsemännen vuosituhannen lopussa, josta ijankaikkisen autuuden uusi aikakausi tulee alkamaan. Raamattu onkin sentähden ainoa alkutietokirja maailmassa, joka esittää katsauksen ihmiskunnan historiaan kokonaisuudessaan. Se vie meitä kadotetusta paratiisista Genesissä (1 Mooseksenkirjassa) jälleenasetettuun paratiisiin Ilmestyskirjassa ja seuraa ihmiskunnan tietä aina ijankaikkisuuteen asti. Yhdistettyinä, tarjoavat Raamatun historia ja sen ennustukset panoraamallisen tai seikkaperäisen taulun maailman tapahtumain koko kulusta aina ihmisen luomisesta ja lankeemisesta hänen sovittamiseensa ja ennalleenasettamiseensa asti. Raamattu on sentähden kaiken historian johtotähti ja perustus. Ilman sitä, niinkuin todenmukaisesti on sanottu, olisi historia "vesistöjen kaltainen, jotka juoksevat tuntemattomista lähteistä tuntemattomiin meriin", mutta sen johdolla voimme seurata näitä virtoja niiden lähteille asti, vieläpä enemmän, voimme huomata niiden ihanaa päättymistä ijankaikkisuuden valtameressä.

Raamatusta ainoastaan voimme sentähden odottaa löytävämme kertomuksen, joka asettaa paikoilleen soveltumattomat aikakaudet ja ajanlaskulliset säännöttömyydet, joita maailmanhistorian vuosikirjat ensi katsauksella osottavat — asettaa ne sopusointuun keskenään ja luonnon aikakausien kanssa.

Kun alotamme kysymyksellä: Kuinka pitkä aika on ihmisen luomisesta? on meidän oltava ja olemmekin vakuutetut, että hän, joka antoi ennustukset ja sanoi, että niitä tultaisiin ymmärtämään lopun ajalla, on Sanassaan pitänyt huolta vuosiluvuista, jotka ovat tarpeellisia asettamaan näitä ennustuksia oikeille ajoille. Kuitenkin se, joka odottaa löytävänsä nämä asiat niin selvästi esitettynä, että pintapuolinen lukija, tahi epärehellinen epäilijä tulisi niistä vakuutetuksi, tulee huomaamaan pettyneensä. Jumalan ajat ja aikakaudet ovat ilmotetut sillä tavalla, että ne tänä aikana ovat vakuuttavia ainoastaan niille, jotka tuttavuutensa kautta Jumalan kanssa kykenevät erottamaan hänen luonteenomaisia tapojansa. Todistukset ovat annetut, "jotta Jumalan ihminen olisi täydellinen, kaikkiin hyviin tekoihin valmistunut." (2 Tim. 3: 17.) He tietävät hyvin, että kaikilla poluilla, joilla heidän Isänsä johtaa heitä, heidän on vaellettava uskossa eikä näkemisessä. Jokaiselle, joka on valmis siten vaeltamaan, toivomme olevamme tilaisuudessa askel askeleelta osottamaan varmoja esityksiä Jumalan sanasta — jotka antavat vahvan perustuksen järkevälle uskolle.

Emme tahdo tässä vertailla Septuagintan (Vanhan Testamentin kreikkalaista käsikirjotusta) ja hebrealaisen Vanhan Testamentin kirjojen arvoa, tahi niiden eroavaisuuksia ajanlaskullisissa vuosiluvuissa y.m. Me tyydymme ja toivomme lukijankin kanssamme tyytyvän siihen huomautukseen, että edellinen on Egyptissä laitettu käännös, kuu sitä vastoin jälkimäinen on alkuperäinen heprealainen asiakirja. Tämä asianhaara yhteydessä sen kanssa, että hebrealaiset taikauskoisella kunnioituksella varjelivat jokaista kirjainta ja piirtoa pyhässä kirjassa, antavat varman todistuksen hebrealaisen alkutekstin luotettavaisuudesta. Asiantuntijat hyväksyvät sen yleisesti ja me seuraamme myös tässä sen vuosilukuja y.m.

Tässä esitämme todistuksen siitä, että Aadamin luomisesta vuoteen 1873. j.K. oli kulunut kuusi tuhatta vuotta. Ja vaikkakaan Raamattu ei sisällä mitään suoranaista tiedonantoa siitä, että seitsemäs vuosi-tuhat tulisi olemaan Kristuksen hallituksen aikakausi, ennalleenasettamisen suuri sabbattipäivä maailmalle, niin ei tuo kunnianarvoinen perimätieto kuitenkaan ole järjellistä pohjaa vailla. Israelille, tyypilliselle kansalle, annettu laki, joka määräsi, että kuuden päivän työtä ja vaivaa seuraisi yhden päivän virkistys ja lepo heidän askareistaan, näyttää sopivalla tavalla esikuvaavan niitä kuutta tuhatta vuotta, joiden aikana koko luomakunta kärsii ja huokailee synnin ja kuoleman orjuudessa (Room. 8: 22), josta se turhaan koettaa vapautua, ja sitä suurta Tuhatvuotispäivää, jolloin ne, jotka tekevät työtä ja ovat raskautetut, saavat tulla Kristuksen Jeesuksen, heidän sielujensa paimenen ja piispan luokse, ja voivat hänen kauttansa saada rauhaa ja virvotusta ja ennalleenasettamista, jolloin, hänen kalliin verensä ansion kautta, he voivat katua ja löytää syntein anteeksiantamusta. Esikuvauksellisena seitsemäntenä päivänä kysyi hän sairaalta mieheltä: "Tahdotko tulla terveeksi?" ja vastaukseksi hänen uskolleen ja tottelevaisuudelleen antoi hän hänelle voimaa ottaa sänkynsä ja mennä. (Katso Joh. 5: 6—9 kuin myös Matt. 12: 10, 13; Joh. 7: 23; Luuk. 13: 11—16; 14: 1—5.) Samalla tavalla antityypillisenä Sabbattina, Tuhatvuotiskautena, ilmotetaan koko maailmalle, että "joka tahtoo" hän voi saada ijankaikkisen elämän ja terveyden, jos hän osottaa sitä varten määrättyä uskoa ja tottelevaisuutta.

Emme saa jättää huomioonottamatta jo aikasemmin (I Osassa, 8 luvussa) huomautettua asiaa, että päivä-sana on epämääräinen ja merkitsee ainoastaan joko pitempää tai lyhempää ajanjaksoa. Apostoli Pietari viittasi siihen, että seitsemäs tuhatvuosikausi maailman historiassa tulisi olemaan seitsemäs päivä Jumalan laskussa, sanoen: "Mutta tämä yksi älköön olko teiltä, rakkaani, salassa, että yksi päivä on Herran edessä niinkuin tuhat vuotta ja tuhat vuotta niinkuin yksi päivä. — — Mutta Herran päivä on tuleva" j.n.e. — 2 Piet. 3: 8, 10.

Jos siis seitsemäs tuhatvuotiskausi maailman historiassa on ajanjakso, joka erityisesti osotetaan olevan Kristuksen hallituksen aikakausi, tulemme, osottaessamme, että se alkoi v. 1873, todistamaan, että me nyt jo olemme siinä aikakaudessa. Tämä johtaa mieleemme, mitä jo edellisessä osassa näytimme, kuinka Raamattu osottaa Tuhatvuotiskauden eli Herran päivän aamu-sarastuksen olevan synkän ja myrskyisen ja täynnä hätää ja vaikeuksia maailmalle ja nimikirkolle, vaikka sen ensimäinen sarastus tulee olemaan täynnä virkistystä ja mielihyvää pyhille, jotka ammentavat lohdutusta ja rauhaa heille evankeliumissa annetusta toivosta, joka ankkurin lailla tunkee hädän ajan toiselle puolelle ja tarttuu lujasti Tuhatvuotiskauden auringonnousun ja ihanuuksien kalliisiin lupauksiin. He näkevät hädän päivän toisella puolella luvatun ihanan hallituksen siunauksineen.

Maailman yleinen tila tänä päivänä ja vuoden 1873 jälkeen, nopeasti kehittynyt sosialismi, nihilismi ja kommunismi, joiden julkilausuttu tarkotus on olevien hallitusten kukistaminen, ja maailman omaisuuden uusi jakaminen, eivät suinkaan ole ristiriidassa sen kanssa, mitä me odotamme, joskin muutamissa suhteissa näissä asioissa on paljon sellaista, jota lakia, järjestystä ja rauhaa rakastavat täytyvät syvästi paheksua. Ainoastaan ne, jotka näkevät, että tuleva laittomuus ja hätä ovat Jumalan välikappaleita vielä täydellisemmän lain ja järjestyksen ja pysyvämmän rauhan pystyttämiseksi, tulevat vapautumaan vallalla olevasta pelosta kun nämä asiat tapahtuvat.

Mutta seitsemännen tuhannen tahi Tuhatvuotiskauden osottaminen ei ole ainoa asia, joka tekee ajanlaskun arvokkaaksi; sillä vaikka tulemme osottamaan useita ennustussarjoja, jotka ovat aivan riippumattomia ajanlaskusta, niin on tämä kumminkin se mittapuu, jonka mukaan toisia ennustussarjoja tutkitaan ja vahvistetaan. Se täydellinen yhtäpitäväisyys näiden kahden ennustusluokan välillä, joista toinen riippuu, toinen ei riipu ajanlaskusta, ei ole ainoastaan voimallinen todistus mainitun sovelluttamisen oikeudesta, vaan myös sen ajanlaskun oikeudesta, joka tuo ilmi tämän sopusoinnun. Tätä voi verrata avaimeen. Se avain, joka aukasee vaikeasti avattavan aarrearkun, on varmasti oikea avain. Seuraavassa esitetty ajanlasku yhdistää sopusointuun erikaltaiset profeetalliset lauselmat, jotka koskevat Kristuksen valtakuntaa ja sen pystyttämistä, näyttämällä niiden keskinäisen järjestyksen ja ajan. Ajanlasku on se varsi eli kahva, jonka kautta kaikki profeetalliset ajanmääräykset, avaimen lehden eri osien lailla, pysyvät koossa ja käsitellään.

Lyhyt Ajanlaskun katsaus vuoteen 6000 asti maailman luomisen jälkeen

Seuraavaa lyhyttä katsausta ajanlaskullisiin aikakausiin voitanee oikeudella nimittää raamatulliseksi ajanlaskuksi, koska yksinomaa raamatullista alkulähdettä on seurattu Kyyroksen ensimäiseen vuoteen asti, 536 e.K., jonka asiantuntijat ylimalkaan hyväksyvät ja pitävät oikeana vuosilukuna. Tähän päättyy raamatullisen ajanlaskun lanka — vähän myöhemmin sitä aikaa, jolloin maailman historia alkaa tulla luotettavaksi. Tämä on itsessään ihmeellinen todistus Jumalan johdosta ja huolenpidosta auttaa meitä ainoastaan siinä, jossa emme voi itseämme auttaa.

Aadamin luomisesta

Vedenpaisumisen päättymiseen………….. 1656 vuotta
Siitä Aabrahamin kanssa tehtyyn liittoon . 427 "
Siitä Israelin lähtemiseen Egyptistä ja
lain antamiseen……………………. 430 "
Siitä Kaanaan jakamiseen……………… 46 "
Tuomarien aikakausi………………….. 450 "
Kuninkaiden aikakausi………………… 513 "
Autiona olemisen aika………………… 70 "
Siitä vuoteen 1……………………… 536 "
Siitä vuoteen 1873…………………… 1872 "
Yhteensä 6000 "

Kun me tarkastamme näitä jaksoja kutakin erikseen, voinee lukija laskea ne itsekseen, jotta näkisi, mitenkä vahva perustus uskollemme on pantu Jumalan sanaan. Tulemme huomaamaan kaksi aukkoa Vanhan Testamentin historiallisessa kertomuksessa, mutta kun sitte huomaamme Jumalan Uudessa Testamentissa pitäneen huolta silloista, jotka johtavat näiden aukkojen yli, on se lisäävä luottamustamme siihen, että Jumala on niin järjestänyt alkulähteen, että hänen aikansa ja hetkensä olivat peitetyt, kunnes hänen määrätty aikansa niiden ilmottamisesta oli tullut, — aivan niinkuin hän oli tehnyt toistenkin totuuksien kanssa, kuten jo on huomautettu.

Tahdomme nyt tarkastella edellisiä aikajaksoja kutakin erikseen ja siinä järjestyksessä missä ovat ylempänä merkityt, Kyyroksen hallitukseen asti. Pitäkää Raamattu käsillä ja tarkastakaa jokainen ote, että ottaisitte tämän vastaan Jumalan, eikä ihmisten sanana.

Ajanlasku Aadamin ajasta siihen päivään jolloin vedenpaisumus päättyi.

"Adam oli 130 ajastajan vanha, ja siitti pojan ja kutsui hänen nimensä Set" — 1 Moos. 5: 3……………… 130 vuotta "Set oli 105 ajastajan vanha ja siitti Enoksen" — 1 Moos. 5: 6……. 105 " "Enos oli 90 ajastajan vanha ja siitti Kenanin" — 1 Moos. 5: 9……. 90 " "Kenan oli 70 ajastajan vanha ja siitti Mahalaleelin" — 1 Moos. 5: 12 . 70 " "Mahalaleel oli 65 ajastajan vanha ja siitti Jaredin" — 1 Moos. 5: 15…… 65 " "Jared oli 162 ajastajan vanha ja siitti Eenokin" — 1 Moos. 5: 18…… 162 " "Eenok oli 65 ajastajan vanha ja siitti Metusalan" — 1 Moos. 5: 21…. 65 " "Metusala oli 187 ajastajan vanha ja siitti Lamekin" — 1 Moos. 5: 25…… 187 " "Lamek oli 182 ajastajan vanha ja siitti pojan ja kutsui hänen nimensä Noa" — 1 Moos. 5: 28, 29…………. 182 " "Noa oli 600 ajastajan vanha, koska vedenpaisumus tuli maan päälle" — 1 Moos. 7: 6………………….. 600 " Yhteensä Aadamin luomisesta siihen päivään kunnes vesi kuivui ____ — 1 Moos. 8: 13…………………. 1656 "

Ei voi pyytää mitään yksinkertaisempaa ja päivälleen tarkempaa kuin tämä on. Tarkastakaamme nyt seuraavaa jaksoa.

Ajanjakso vedenpaisumuksesta liittoon Aabrahamin kanssa, heti Taran, hänen isänsä kuoltua.

"Sem siitti Arfaksadin kahta vuotta
vedenpaisumuksen jälkeen"
— 1 Moos. 11: 10………………… 2 vuotta
"Arfaksad oli 35 ajastajan vanha ja
siitti Salan" — 1 Moos. 11: 12……. 35 "
"Sala oli 30 ajastajan vanha ja siitti
Eberin" — 1 Moos. 11: 14…………. 30 "
"Eber oli 34 ajastajan vanha ja siitti
Pelegin" — 1 Moos. 11: 16………… 34 "
"Peleg oli 30 ajastajan vanha ja siitti
Regun" — 1 Moos. 11: 18………….. 30 "
"Regu oli 32 ajastajan vanha ja siitti
Serugin" — 1 Moos. 11: 20………… 32 "
"Serug oli 30 ajastajan vanha ja siitti
Nahorin" — 1 Moos. 11: 22………… 30 "
"Nahor oli 29 ajastajan vanha ja siitti
Taran" — 1 Moos. 11: 24………….. 29 "
"Tara oli 205 ajastajan vanha ja kuoli"
— Moos. 11: 32………………….. 205 "
Yhteensä 427 "

Tämäkin on hyvin yksinkertasta ja tarkkaa. Mutta seuraavaa jaksoa ei ole niin helppo seurata; sillä suora ajanlaskullinen polveutuma katkaistaan israelilaisten lähtöön asti Egyptistä. Niinmuodoin olisi vallan mahdotonta mennä eteenpäin, elleivät Paavali ja Stefanus, Jumalan puhetorvina, antaisi meille yhdistävää rengasta.

Ajanjakso liitosta Aabrahamin kanssa lain antamiseen.

Paavali selittää tämän ajanjakson pituuden olleen neljäsataakolmekymmentä vuotta (Gal. 3: 17). Liitto sisälsi lupauksen Kaanaan maan ijankaikkisesta omistamisesta, ja vaikka se useita kertoja uudelleen vahvistettiin Aabrahamille, Iisakille ja Jaakobille, oli se kumminkin aina sama liitto. (Katso 1 Moos. 12: 7, 8; 13: 14—18; 26: 3, 4; 35: 9—12; 46: 2—4; 50: 24.) Kuten näkyy vertailusta 1 Moos. 12: 1—5, 7 ja Apt. 7: 2—5 välillä, tehtiin liitto (edelläkäyneen lupauksen mukaan), niinpian kun Aabraham täydellisesti oli noudattanut niitä ehtoja, joiden nojalla hänen piti saaman sen: s.o., kohta kun hän oli astunut Kaanaan maahan, joka tapahtui heti hänen isänsä kuoltua. Hän kuoli matkalla Kaanaasen, Haranissa. Kun meillä siten on Stefanuksen sanojen kautta vahvistettu vuosiluku liiton tekemiselle — kohta Taran kuoleman jälkeen — ja kun meillä sen lisäksi on Paavalin sana, että laki annettiin neljäsataakolmekymmentä vuotta liiton jälkeen, täyttyy tällä tavoin aukko Vanhan Testamentin ajanlaskussa Uuden Testamentin kautta. Mutta lukekaamme kertomusta huolellisesti, jotta näkisimme miten huolellisesti yhdistämissilta on rakennettu.

"Ja Herra oli sanonut Aabrahamille [ennen kun hän jätti Mesopotamian, kaldean Urin]: Lähde maaltas ja suvustas ja isäs huoneesta [veljiesi y.m. luota] siihen maahan, jonka minä sinulle osotan; ja [jos siten teet] teen minä sinut suureksi kansaksi", j.n.e. (1 Moos. 12: 1, 2. Vertaa Apt. 7: 2.) Tämä osottaa sen, että Jumala oli ehdottanut liittoa Aabrahamille ennen Taran, hänen isänsä kuolemaa, ja ennen kun hän muutti Haran'iin tahi Karran'iin. Oli kuitenkin ehto, jossa kysyttiin Aabrahamin uskoa ja tottelevaisuutta, ennen kun liitto todella voitiin tehdä. Tämä ehto sisälsi sen, että hänen piti osottaa luottamustansa lupaukseen jättämällä synnyinmaansa ja sukunsa mennäkseen siihen maahan, johon häntä oli käsketty menemään. Tämän Aabraham teki, ja kun hänen vaimollaan, hänen veljensäpojalla Lotilla ja hänen ijäkkäällä isällään oli sama usko ja halusivat seurata häntä myötä- ja vastoinkäymisissä, sallittiin se heille, ja nuo neljä läksivät matkalle lupauksen maahan. Hänen isänsä Tara kuoli matkalla, Haran'issa, jonka jälkeen Aabraham tuli Kaanaasen, siellä vahvistaaksensa ja solmitakseen liiton. Niinkuin Stefanus selitti Israelille: — "Ja kun hänen isänsä oli kuollut, käski Jumala hänen muuttaa siihen maahan, jossa te nyt asutte." "Niin Aabraham läksi [Haran'ista], niinkuin Herra hänelle sanonut oli", (Apt. 7: 4; 1 Moos. 12: 4) ja liitto tehtiin kohta sen jälkeen, kun hän oli tullut maahan (Moos. 12: 5—7.) Niinmuodoin on meillä vuosiluku liitolle, ja neljänsadankolmenkymmenen vuoden alkamiselle määrätty välittömästi seuraamaan Taran kuoleman jälkeen, ja täydellinen ajanlaskullinen ketju lain antamiseen asti. Ensimäinen piirre laissa oli Passah-juhla, joka asetettiin samana päivänä, jolloin Israel lähti Egyptistä. — 2 Moos. 12: 41—43, 47, 50, 51.

Tämän kanssa yhtäpitävästi luemme: "Israelin lasten eleleminen, jotka Egyptissä asuivat, oli neljäsataakolmekymmentä vuotta; ja tapahtui neljänsadankolmenkymmenen vuoden päätyttyä, vieläpä samana päivänä tapahtui, että Herran sotajoukot läksivät Egyptin maasta". — 2 Moos. 12: 40—42, 51. (engl. kään.)

Muutamat voivat pitää Mooseksen ja Paavalin tietoja eriävinä (2 Moos. 12: 40—42 ja Gal. 3: 17.) Toisen mukaan oli Israelin lasten asuminen Egyptissä neljäsataakolmekymmentä vuotta, ja toisen mukaan oli neljäsataakolmenkymmentä vuotta liitosta Aabrahamin kanssa lain antamiseen. Voisi silloin olettaa, että jos oli ainoastaan neljäsataakolmekymmentä vuotta Aabrahamin tulosta Kaanaan maahan lain antamiseen, täytyi Israelin lasten asuminen Egyptissä olla paljo lyhyempi. Mutta huomattava on, ettei sanota, että Israelin eleleminen Egyptissä oli neljäsataakolmekymmentä vuotta, vaan että koko se aika, jolloin tämän kansan, joka myös asui Egyptissä, eleleminen kesti, oli neljäsataakolmekymmentä vuotta: — "Israelin lasten eleleminen, jotka Egyptissä asuivat, oli neljäsataakolmekymmentä vuotta." Eleleminen, jota tässä tarkotetaan, alkoi kun Aabraham ensin tuli Kaanaan maahan. (Hebr. 11: 8, 9.) Israel eleli Aabrahamissa ja Iisakissa ja Jaakobissa, samoin kuin Levi antoi kymmenyksiä Melkisedekille, kun hän vielä oli isänsä kupeissa. — Hebr. 7: 9, 10.

Liitto Aabrahamin kanssa astui voimaan kohta kun hän, jätettyänsä Haran'in tahi Karran'in, astui jalkansa Kaanaaseen, lupauksen maahan. Siitä hetkestä oli hän, ja hänen kanssaan koko syntymätön Israel lupauksen perillisiä ja oleskelioita eli toivioretkeläisiä, odottaen Jumalaa, että hän täyttäisi lupauksen. Tämä eleleminen oli kestänyt päivälleen neljäsataakolmekymmentä vuotta, kun Israel läksi Egyptistä ja sai lain ensimäisen piirron, passah-juhlan asettamisen. Mooseksen ja Paavalin tiedonannot tarkottavat sentähden aivan samaa ajanjaksoa, joten heidän kauttansa saamme varman todistuksen siitä, että liitosta Aabrahamin kanssa lain antamiseen oli neljäsataakolmekymmentä vuotta. Paavali pani erityistä painoa sille asianhaaralle, että passah-juhlaa oli pidettävä lain antamisen alkuna (jota myös Mooseskin osottaa, 2 Moos. 12: 42, 43, 47, 50), ja Mooses painosti erityisesti ajanjakson täsmällisyyttä päivälleen.

Niinmuodoin on meillä kolmas ajanjakso selvästi määrätty. Ja jos otamme huomioon sen täsmällisyyden aivan päivälleen, jolla Herra antaa meille tämän renkaan ajanlaskun ketjussa, herättää tämä meissä varmaa luottamusta, etenkin ajatellessamme, ettei tällä täsmällisyydellä ollut suurtakaan merkitystä entisajan seurakunnalle, vaan olikin se tarkotettu ainoastaan nykyajan käyttöä varten.

Ajanjakso Egyptistä lähdöstä Kaanaan maan jakamiseen sukukuntien kesken.

Israelin neljääkymmentä vuotta, tahi "kiusauksen päivää korvessa" (5 Moos. 8: 2; Ps. 95: 8—10; Hebr. 3: 8, 9) seurasi kuusi-vuotinen sota Kaanaassa ja maan jakaminen sukukunnille. Yksi vuosi, kuukausi ja viisi päivää kului heidän lähdöstään Egyptistä heidän lähtöönsä Sinailta Paraniin (4 Moos. 33: 3; 10: 11—13.) Ja silloin sieltä, Kades Barneasta Paranin korvessa, vakoojat lähetettiin. (4 Moos. 13: 4—27; 32: 8—13.) Eräs näistä, Kaleb, sanoi, kun hän pyysi osaansa maan jakamisessa (Joos. 11: 23; 10: 42): "Minä olin neljänkymmenen ajastaikainen, kun Mooses, Herran palvelija, minut lähetti Kades-Barneasta vakoamaan maata, ja minä toin hänelle jälleen vastauksen. — — Ja nyt katso, Herra on antanut minun elää, niinkuin hän oli sanonut. Tämä on viides ajastaika viidettäkymmentä sittekun Herra näitä sanoi Moosekselle, kun Israel vaelsi korvessa. Ja katso, minä olen tänäpäivänä viiden ajastajan vanha yhdeksättäkymmentä." (Joos. 14: 7, 10.)

[Me otamme lukuun ainoastaan kokonaisia vuosia, koska tarkempi lasku on mahdoton. Välistä, niinkuin ylempänä, ovat vuodet jonkun murto-osan pitemmät. Ja toiset taas ovat jonkun murto-osan lyhemmät, kuten Sedekian hallitus. Sedekian sanotaan hallinneen 11 vuotta (2 Aikak. 36: 11, Jerem. 52: 11); kumminkin selviää värsyistä 4—7:mään jälkimmäisessä luvussa, että hänen todellinen hallituskautensa oli kymmenen vuotta, neljä kuukautta ja yhdeksän päivää. Me uskomme, että nämä vuosien murto-osat tasottavat toisensa, ja vakaumuksemme on, että Herra on johtanut ja järjestänyt sen. Sitä tukee ne tulokset ja johtopäätökset, jotka siitä johtuvat ja täsmällisyys päivälleen suurissakin ajanjaksoissa, kuten on huomautettu. Esimerkkejä Jumalan järjestyksestä ja täsmällisyydestä, katso 1 Moos. 7: 11; 8: 13; 2 Moos. 12: 40, 41.]

Siten huomataan, että maan vakoamisesta sen jakamiseen sukukunnille oli neljäkymmentäviisi vuotta, niinkuin Joosua todistaa, ja vähän yli vuoden lähdöstä vakoojien lähettämiseen, joka tekee neljäkymmentäkuusi kokonaista vuotta ja muutamia kuukausia yli aina Egyptistä lähdöstä maan jakamiseen asti. Koska ensimäiset neljäkymmentä näistä vuosista vietettiin korvessa, niinkuin monesta raamatunpaikasta näkyy, etenkin Apt. 7: 36 ja Hebr. 3: 9, vietettiin jälelläolevat kuusi vuotta maan jakamiseen Kaanaassa valloittamalla ja omistamalla luvattu maa.

Tuomarien aikakausi.

Me tulemme nyt ajanlaskun vaikeimpaan osaan, ajanjaksoon maan jakamisesta Saul'in voitelemiseen kuninkaaksi. Sitä kutsutaan tavallisesti tuomarein aikakaudeksi, vaikkei tuomarinvirka ollutkaan yhtämittaisesti täytetty. Tuomarien kirjassa ja 1 Samuelin kirjassa oleva kertomus mainitsee yhdeksäntoista jaksoa, jotka yhteensä käsittävät lähemmä neljäsataaviisikymmentä vuotta; mutta ne ovat niin yhteydettömiä ja katkonaisia, sekasia ja niin suuressa määrässä sotkeutuneet, ettemme niistä voisi saada esille mitään varmaa tulosta, ja olisimme pakotetut lopettamaan tutkimuksemme tähän, niinkuin toiset ovat tehneet, ellei Uusi Testamentti täyttäisi, mitä tässä puuttuu. Paavali ilmottaa, että kun Jumala oli jakanut heille maan arpomisen kautta "antoi hän heille tuomareita [noin] neljänsadanviidenkymmenen vuoden kuluessa Samuel profeettaan saakka. Ja sitten he anoivat kuningasta, ja Jumala antoi heille Saulin." — Apt. 13: 19—21. (Ruots. kään.)

Vanhassa Syrialaisessa Uuden Testamentin käännöksessä, joka on vanhempi kaikkia kreikkalaisia käsikirjotuksia, kuuluu tämä: Neljänsadanviidenkymmenen vuoden kuluessa antoi hän heille tuomareita Samuel profeettaan asti — joka oli viimeinen tuomareista. Apostolin tiedonantoa tämän tuomarien aikakauden pituudesta, pidämme erityisesti aijottuna ratkaisuna tälle asialle. Ainoastaan kahdessa tapauksessa — noissa neljässäsadassakolmessakymmenessä vuodessa liitosta lakiin, ja tässä tuomarien ajassa, — on jonkun verran epätietoisuutta Vanhan Testamentin ajanlaskussa, mutta molemmat jaksot ilmotetaan selvästi Uudessa. Onko ajateltava, että tämä olisi ollut ainoastaan sattuma? Eikö ole järkevämpää otaksua että Jumala ensin kätki asian, jättämällä Vanhan Testamentin kertomuksen epätäydelliseksi ja sittemmin täytti Uudessa Testamentissa sen, mitä puuttui, jotta määrätyn ajan tullessa, kun huomio kiintyisi siihen, ne, joilla olisi kylliksi halua vertailemaan tiedonantoja, löytäisivät puuttuvat renkaat täydennettyinä sellaisella tavalla, joka on omiaan herättämään luottamusta suureen ajanmäärääjään.

Kuninkaitten aikakausi.

Saulin hallitus käsitti sen nelikymmenvuotisen ajan, joka seurasi viimeistä tuomaria, kunnes David voideltiin kuninkaaksi, niinkuin ylempänä on osotettu; ja hänen jälkeensä on helppo löytää Davidin suvun kuninkaiden hallituskausia Aikakirjoissa, kuten seuraa:

Saulin "aikakausi" (eng.) Apt 13:21… 40 vuotta
David hallitsi . 1 Aikak 29: 27….. 40 "
Salomo " . 2 Aikak 9: 30…… 40 " Rehabeam " . " " 12: 13…… 17 "
Abia " . " " 13: 2…… 3 "
Asa " . " " 16: 13…… 41 "
Josafat " . " " 20: 31…… 25 "
Joram " . " " 21: 20…… 8 "
Ahasia " . " " 22: 2…… 1 vuoden
Atalia " . " " 22: 12…… 6 vuotta
Joas " . " " 24: 1…… 40 "
Amasia " . " " 25: 1…… 29 "
Usia " . " " 26: 3…… 52 "
Jotam " . " " 27: 1…… 16 "
Ahas " . " " 28: 1…… 16 "
Hiskia " . " " 29: 1…… 29 "
Manasse " . " " 33: 1…… 55 "
Amon " . " " 33: 21…… 2 "
Josia " . " " 34: 1…… 31 "
Joakim " . " " 36: 5…… 11 "
Sedekia " . " " 36: 11…… 11 "
Yhteensä 513 "

Seitsemänkymmentä hävityksen vuotta.

Tämä vie meitä siihen ajanjaksoon, jolloin maa oli autiona, ja joka kesti seitsemänkymmentä vuotta ja päättyi kansan palaamisella Baabelista Kyyron ensimäisenä vuonna, 536 e.K. (Katso 2 Aikak, 36: 20, 23.) Tämä vuosiluku on oikeaksi taattu maailmanhistoriassa, ja raamatullinen ajanlasku ei jatku kauvemmaksi.

Ajanjakso Israelin lasten Babelista palajamisesta vuoteen 1873 j.K.

Ajanjaksoa juutalaisten palajamisesta Baabelista, heidän maansa seitsenkymmenvuotisen hävityksen lopulla, Kyyron ensimäisestä vuodesta alkaen, siihen vuoteen, joka on tunnettu vuodeksi 1, ei raamatullinen kertomus käsittele. Mutta, niinkuin yllä on mainittu, todistaa maailman historia sen olevan 536 vuotta pitkän ajanjakson. Ptolemeus, oppinut kreikkalais-egyptiläinen, maamittari ja tähteintutkija, on varmasti vahvistanut nämä numerot. Oppineet ovat yleisesti hyväksyneet ne, ja ne ovat tunnetut Ptolemeuksen kanoonin (ohjeen) nimellä.

Niinmuodoin olemme löytäneet selvän ja yhtäjaksoisen ajanlaskullisen ketjun luomisesta kristillisen ajanlaskun alkuun vuoteen 1 — kaikkiaan neljäntuhannen sadankahdenkymmenkahdeksan (4128) vuoden pituisen ajanjakson, joka yhteensä kristillisen ajanlaskun tuhannen kahdeksansadan seitsemänkymmenkahden vuoden kanssa tekee kuusituhatta vuotta luomisesta vuoteen 1873 j.K.

Vertailu tämän ajanlaskun ja Usherin ajanlaskun välillä.

Ehkä joku haluaisi tietää, missä kohdin yllä kerrottu ajanlasku eroaa siitä ajanlaskusta, joka on reunamuistutuksena tavallisessa (engl.) raamatunkäännöksessä ja joka on tunnettu Usherin ajanlaskun nimellä. Näiden kahden erotus seitsenkymmenvuotiseen hävitykseen on satakaksikymmentäneljä (124) vuotta. Tämän erotuksen muodostaa neljä eri aikaa 18, 4, 2, ja 100 vuotta — kuten seuraa:

Usher asettaa hävityksen seitsemänkymmentä vuotta kahdeksantoista vuotta aikasemmaksi yllä esitettyä, s.o. ennen Sedekian, Juudean viimeisen kuninkaan kukistumista valtaistuimelta — koska Baabelin kuningas otti monta kansasta vangiksi sillä ajalla. (2 Aikak. 36: 9, 10, 17, 21; 2 Kunink. 24: 8—16.) Hän tekee nähtävästi sen, ei mitenkään tavattoman, erhetyksen, että hän laskee nämä seitsemänkymmentä vuotta vankeuden ajaksi, sen sijaan että Herra selvästi selittää niiden olevan maan hävityksen seitsemänkymmentä vuotta, jotta maa olisi "autiona, ettei kukaan siellä asuisi". Sellainen ei ollut asian laita ennen Sedekian kukistumista. (2 Kunink. 24: 14.) Mutta se hävitys, joka seurasi Sedekian kukistumista, oli täydellinen; sillä vaikka halvimpia maakunnassa jätettiin viinamäen miehiksi ja peltomiehiksi (2 Kun. 25: 12), niin pakenivat nämäkin pian — "koko kansa, sekä suuret, että pienet" — Egyptiin, sillä he pelkäsivät kaldealaisia (värssy 26). Tässä ei voi mikään epätietoisuus tulla kysymykseenkään; ja sen tähden on, laskettaessa aikaa maan hävittämiseen, otettava lukuun kaikki ajanjaksot Sedekian hallituksen loppuun, niinkuin me olemme tehneet.

Neljän vuoden erotus on Joram'in hallituksessa. Usher sanoo sen kestäneen neljä vuotta, kun Raamattu sanoo sen kestäneen kahdeksan vuotta. — 2. Aikak. 21: 5; 2 Kun. 8: 17.

Kahden vuoden erotuksesta tapaamme toisen Ahaksen hallitusajassa, jonka Usher sanoo olleen viisitoista, Raamatun sanoessa sen olleen kuusitoista vuotta. (2 Aikak. 28: 1 ja 2. Kun. 16: 2.) Toinen on Joaksen hallituksessa, jonka Usher laskee kolmeksikymmeneksiyhdeksäksi vuodeksi, Raamatun sanoessa sen olleen neljäkymmentä vuotta. — 2. Kun. 12: 1; 2. Aikak. 24: 1.

Nämä erotukset ovat selitettävissä ainoastaan sen otaksumisen kautta, että Usher seurasi tahi koetti seurata Josefusta, erästä juutalaista historiankirjottajaa, jonka vuosilukuja nyttemmin yleisesti pidetään huolimattomina ja virheellisinä. Me luotamme yksinomaan Raamattuun, uskoen, että Jumala on oma tulkkinsa.

Lukuun ottamatta näiden kahdenkymmenenneljän vuoden eroa kuninkaitten ajassa on vielä toinenkin eroavaisuus yllä esitetyn raamatullisen ajanlaskun ja Usherin ajanlaskun välillä, nim. sata vuotta tuomarien ajassa. Tässä eksyttää Usherin tuo silmiinpistävä virhe 1 Kun. 6: 1, jossa sanotaan, että Salomonin neljäs hallitusvuosi oli neljässadaskahdeksaskymmenes vuosi Egyptistä lähtemisen jälkeen. Se on nähtävästi oleva viisi sataa kahdeksankymmentä ja johtui se mahdollisesta virheellisestä jäljennöksestä; sillä jos me Salomon neljään vuoteen lisäämme Davidin neljäkymmentä ja Saulin ajan neljäkymmentä ja ne neljäkymmentäkuusi vuotta Egyptistä lähtemisestä maan jakamiseen, saamme satakolmekymmentä vuotta, jotka, vähennettynä neljästäsadastakahdeksastakymmenestä, antaisivat jäännökseksi ainoastaan kolmesataaviisikymmentä vuotta tuomarien ajaksi niiden _neljän_sadanviidenkymmenen vuoden sijaan, jotka Tuomarienkirja ja Paavali mainitsevat, kuten ylempänä on näytetty. Hebrealainen kirjain "dalet" (4) on hyvin paljon "he" (5) kirjaimen näköinen, ja otaksutaan virheen johtuneen siitä, mahdollisesti jäljentäjien erhetyksestä. Ensimäinen Kun. 6: 1 tulisi siis kuulua viisisataakahdeksankymmentä vuotta ollakseen täydellisessä sopusoinnussa toisten tiedonantojen kanssa.

Siten oikasee Jumalan Sana ne muutamat vähäpätöset erhetykset, jotka tavalla tai toisella ovat sinne pujahtaneet. On muistettava yllämainittujen aukkojen olevan siinä ajanjaksossa, joka täydellisesti täydennetään Uuden Testamentin henkeyttämän todistuksen kautta.

Siis, Usherin pitäessä vuotta 1 4005:nä Aadamin luomisesta, oli se todellisuudessa, niinkuin olemme näyttäneet vuosi 4129 raamatunkertomuksen mukaan, joten siis selviää, että vuosi 1872 j.K. on maailman luomisesta vuosi 6000, ja v. 1873 j.K. on seitsemännentuhatvuotiskauden alku, seitsemäs milleniumi tahi seitsemäs tuhatvuotispäivä maan historiassa.

Niinmuodoin on yksin Raamatusta otettu ajanlasku alkaen luomisesta riittävästi todettuun yleiseen historiaan asti selvä ja vahva ja antaa samalla todistuksen jumalallisen kaitselmuksen erityisistä muistiinpanotavoista, sen kätkemisestä ja sen vähitellen tapahtuvasta paljastamisesta, kun aika on tullut. Ja tämä yhdistettynä luotettaviin vuosilukuihin kristillisessä ajanlaskussa ja muutamiin vuosisatoihin ennen sitä, tekee meille mahdolliseksi tarkalleen määrätä sen paikan, missä me nyt olemme ajan virralla. Ja me alamme toivehikkaasti nostaa päämme ylös ja iloita, kun aavistamme että todellakin olemme siirtymäisillämme seitsemännen vuosituhannen ihanaan aikaan — jos kohta huomaammekin, että sen alku tulee olemaan pimeä ja täynnä hätää, niinkuin profeetat ovat ennustaneet, ja että rajuilmanpilvet alkavat kokoontua ja pimetä.

Herramme syntymisen vuosiluku.

Kuudennella vuosituhannella alkoi kirkko laskea ajan Herramme syntymästä ja määräsi vuosiluvun A.D. (Anno Domini, Herramme vuosi, kristillisen ajanlaskun v. 1), niinkuin se nyt on, s.o. 536 vuotta Kyyroksen, Persian kuninkaan ensimäisestä vuodesta. [Vuoden A.D. määräsi jo neljännellä vuosisadalla Dionysius Eksiguus ja muut sen ajan oppineet, vaikka se ei tullut yleiseen käytäntöön, ennenkuin kuudennella vuosisadalla.] Se asianhaara, onko tässä osattu oikeaan tahi ei, ei vaikuta tässä ylempänä esitettyyn ajanlaskuun, joka osottaa, että nuo kuusituhatta vuotta Aadamin luomisesta päättyivät vuodella 1872 j.K.; tämä on nimittäin kahdeksantoistasataaseitsemänkymmentäkaksi vuotta sen vuoden jälkeen, joka merkitään A.D., ja Kyyroksen ensimäinen vuosi oli viisisataakolmekymmentäkuusi vuotta ennen tätä vuotta (A.D.), olkoonpa tämä sitte ollut Herramme syntymävuosi tahi ei.

Emme kentiesi voi selittää tätä paremmin kuin viivalla ja sen yläpuolella olevalla tähdellä, joka esittää A.D:tä v. 1 — näin siis: e.K.————*—j.K. Otaksu, että viiva esittää maailman historian kuuttatuhatta vuotta Aadamin luomisesta vuoteen 1873 j.K.; ja esittäköön tähti kääntymäpistettä e.K:n ja j.K:n välillä. Tämän pisteen siirtäminen puolelle ja toiselle, ei muuta ajanjakson pituutta kokonaisuudessaan, joskin se muuttaa vuosien nimitykset. A.D. pisteen muuttaminen vuoden taaksepäin tekisi jakson e.K. vuotta lyhemmäksi ja jakson j.K. vuotta pitemmäksi, mutta e.K. ja j.K. vuosien summa tulisi edelleenkin olemaan sama, sillä mitä otetaan toiselta osalta se tulee lisäksi toiselle osalle. Tutkikaamme nyt kumminkin lyhyesti Herramme syntymisen vuosilukua, koska se tulee olemaan hyödyksi tutkimuksillemme edempänä.

On tullut tavaksi oppineiden keskuudessa myöntää, että yleisesti hyväksytty A.D. (v. 1) on neljä vuotta väärin, että Herramme syntyi neljä vuotta ennen sitä vuotta, jota nimitetään A.D:ksi, s.o. vuonna 4 e.K. Ja tätä päätelmää ovat tavallisen englantilaisen raamatunkäännöksen toimittajat seuranneet. Me emme voi myöntää, että v. 4 e.K. oli Herramme syntymisen todellinen vuosiluku. Päinvastoin huomaamme hänen syntyneen ainoastaan yhden vuoden ja kolme kuukautta ennen tavallista ajanlaskuamme, nim. Lokakuussa v. 2 e.K.

Tavallinen syy, minkä vuoksi useimmat väittävät, että vuosi 1 olisi ollut asetettava neljä vuotta taaksepäin määrätäkseen tarkalleen Vapahtajamme syntymäajan, on ollut halu saada se yhtäpitäväksi eräiden tietojen kanssa, joita juutalainen historiankirjottaja Josefus on antanut Herodes Suuren hallitusajan pituudesta. Erään hänen tiedonantonsa mukaan näyttää siltä kun Herodes olisi kuollut kolme vuotta ennen sitä vuotta, jota pidetään vuotena 1. Jos tämä olisi totta, todistaisi se selvästi, että Herramme syntyi v. 4 e.K.; sillä juuri tämä Herodes käski tappamaan Betlehemin pienet lapset ja hänen käsistään lapsi Jeesus pelastettiin. (Mat. 2: 14—16.) Mutta onko tämä Josefuksen tiedonanto luotettava? Onko totta, että Herodes kuoli neljä vuotta ennen A.D.? Me vastaamme kieltävästi: Josefuksen tiedonannot eivät yksin muodosta riittävän luotettavaa lähdettä tämän kysymyksen ratkaisemiseksi, koska hän on tunnettu ja tunnustettu olevan vähemmän tarkka tiedonannoissaan, mitä vuosilukuihin tulee.

Mutta tämä mielipide on voittanut alaa; vuosiluku 4 e.K. on tullut yleisesti hyväksytyksi ja historiallisia tapauksia ja vuosilukuja on täytynyt venyttää, jotta kävisivät yhteen ja tukisivat tätä päätelmää. Muiden esitettyjen todistuksien muassa, että v. 4 e.K. oli oikea vuosiluku, oli eräs kuunpimeneminen, jonka Josefus sanoo tapahtuneen vähää ennen Herodeksen kuolemaa. Kaikki, mitä tästä kuunpimenemisestä tiedetään, on kuten seuraa: Herodes oli pystyttänyt suuren kultaisen kotkan temppelin portin yläpuolelle. Kaksi etevää juutalaista, nimiltään Mathias ja Juudas, houkuttelivat eräitä nuoria miehiä repimään alas sen. He tekivät tämän ja heidät vangittiin ja mestattiin. Tehdäkseen asian selväksi kertoo Josefus, että samalla aikaa oli toinenkin Mattias, ylimmäinen pappi, joka ei ollut sekaantunut meteliin. Hän lisää senjälkeen: "Mutta Herodes otti tältä Mattiakselta pois hänen ylimmäispappiutensa ja poltti sen toisen Mattiaksen, joka oli nostanut metelin, tovereineen elävänä, ja samana yönä oli kuun pimeneminen." Tämä on kirjoitettu muistiin ikäänkuin Herodeksen viimeisinä esiinpistävinä tekoina, joka tapahtui aikana, joka Josefuksen mukaan mahdollisesti vastaa v. 4 e.Kr., ja joka myös tarkottaa sitä samaa vuosilukua mainitulla pimenemisellä.

Mutta kun joskus neljäkin kuunpimenemistä sattuu samana vuonna, on ilmeistä, ettei, paitsi erinomaisten olosuhteiden vallitessa, tuollaisen tapahtuman muistiinmerkitseminen todista mitään. Siinä missä aika yöstä, aika vuodesta ja pimenemisen suuruus yhteisesti ovat ilmotetut, kuten muutamissa tapauksissa on tehty, on muistiinpanolla suuri arvo vuosilukujen määräämisessä; mutta tässä tapauksessa ei esiinny mitään semmoista; niinmuodoin ei muistiinpano todista kerrassaan mitään, mitä ajanlaskuun tulee. Josefus mainitsee tosin jonkun paaston, jota mahdollisesti olisi pidetty ennen tuota tapausta, mutta mikä paasto, tahi miten kauvan sitä ennen se oli, sitä ei mainita.

Nyt tapahtui kuitenkin, että v. 4 e.K. oli ainoastaan yksi kuunpimeneminen, kun taas v. 1 e.K. sattui kolme kuunpimenemistä. Pimeneminen v. 4 e.K. oli ainoastaan osittainen (kuusi digitiä tahi ainoastaan puolet kuun kehästä oli peitossa), kun sitä vastoin vuonna 1 kaikki kolme olivat kokopimenemisiä — koko kuun kehä oli pimeä, ja luonnollisesti kauemman aikaa. Tämän kautta herätti tapaus suurempaa huomiota. Jos siis pimenemiskertomuksella on minkäänlaista merkitystä, ei se ainakaan anna tukea tuolle aikaisemmalle vuosiluvulle 4 e.K. Herodeksen kuolinvuotta ei, kaikeksi onnettomuudeksi, kukaan luotettava historiankirjottaja mainitse. Josefus mainitsee muutamia tärkeitä kohtia hänen historiastansa ja muutamien tapauksien vuosiluvun, mutta nämä eivät ole luotettavia. Eräiden hänen tiedonantojensa mukaan olisi Herodes kuollut v. 4 e.K., mutta toisia vuosilukuja ei voi sovittaa yhteen tämän kanssa. Esimerkiksi, hänen kuolemansa sanotaan tapahtuneen hänen ollessaan seitsemänkymmenen vuoden vanhan. Hänet tehtiin Galilean maaherraksi v. 47 e.K. Josefus sanoo hänen silloin olleen kahdenkymmenenviiden vuoden vanhan. (Muinais. 149: 2.) Tämän mukaan olisi hänen syntymävuotensa 72 e.K. (47 ynnä 25.) Hänen kuolemansa seitsemänkymmenen vuoden ijässä olisikin silloin v. 2 e.K. vuoden 4 e.K. sijasta.

Tämän yhteydessä saattaa olla paikallaan kiinnittää huomiota siihen ristiriitaan mielipiteessä, joka vallitsee oppineiden keskuudessa Herodeksen kuoleman todellisesta vuosiluvusta, että jokaiselle siten selviäisi, ettei ole mitään pätevää syytä otaksua että 4 e.K. olisi ainoa vuosiluku, joka on yhtäpitävä Matt. 2: 14—16 kanssa. Faussettin Bible Encyclopaedia [Raamatullinen yleistiede] ilmottaa Herodeksen ijän olleen noin kaksikymmentä vuotta, kun hänet nimitettiin maaherraksi. Silloin olisi hänen kuolemansa seitsemänkymmenenvuoden ikäisenä sattunut vuonna 2 j.K. Chamber'in Cyclopedia ja Smithin Bible Dictionary sanovat hänen ikänsä silloin olleen viisitoista vuotta, joka lykkäisi hänen kuolemansa vuoteen 7 j.K. Appleton'in Cyclopediassa sanotaan Ajanlaskua koskevassa luvussa: "Josefus antaa myös vuosilukuja, mutta hän on aivan liijaksi huolimaton, jotta häntä voitaisiin ottaa huomioon."

Siirrymme nyt esittämään raamatullisen todistuksen tästä asiasta, joka on lähempänä tavallista ajanlaskua ja osottaa, että Herramme syntyminen tapahtui ainoastaan yksi vuosi ja kolme kuukautta ennen Tammikuuta vuonna 1. Tämän me tutkimme näin:

Herramme virka-aika kesti kolme ja puoli vuotta. Nuo kuusikymmentäyhdeksän esikuvauksellista vuosiviikkoa (Dan. 9: 24—27) päättyivät hänen kastamiseensa ja voiteluunsa Messiaaksi ja siitä alkoi viimeinen eli seitsemäskymmenes viikko (viimeiset seitsemän suosion vuotta Israelille.) Hänet tapettiin keskellä tätä seitsemättäkymmentä viikkoa, kolme ja puoli vuotta hänen virkansa alkamisesta. Hänet ristiinnaulittiin, niinkuin tiedämme pääsiäisaikana noin Huhtikuun 1:nä päivänä, jonakin vuonna. Nuo hänen virkansa kolme ja puoli vuotta, jotka päättyivät Huhtikuussa, olivat niinmuodoin täytyneet alkaa noin Lokakuun tienoissa, jonakin vuonna. Ja lokakuu jonakin vuonna on niinmuodoin täytynyt olla hänen todellinen syntymäkuukautensa, sillä hän ei viivytellyt virkansa alkamista, niin pian kun hän oli täyttänyt kolmekymmentä vuotta; ja lain mukaan (jonka alla hän oli syntynyt ja jota hän totteli) ei hän voinut alottaa ennenkun hän oli kolmekymmenvuotias, niinkuin luemme: "Ja Jeesus oli, kun alkoi esiintyä, noin kolmekymmenvuotias", j.n.e.

Johannes Kastaja oli kuusi kuukautta vanhempi Herraamme (Luukk. 1: 26, 36), niinmuodoin oli hän täysi-ikäinen (kolmekymmenvuotisena lain mukaan — 4 Moos. 4: 3; Luukk. 3: 23 j.n.e.) ja alkoi saarnata kuusi kuukautta ennen kun Herramme saavutti täysi-ikäisyyden ja alotti virkansa. Johanneksen viran alottamisen vuosiluvun sanotaan selvästi olleen "viidentenätoista keisari Tiberiuksen [Rooman kolmannen keisarin] hallitusvuonna." (Luukk. 3: 1.) Tämä on selvä ja määrätty vuosiluku, josta ei voi syntyä pienintäkään epäilystä. Tiberius tuli keisariksi keisari Augustuksen kuoltua, Rooman 767 vuotena, joka oli v. 14 j.K.

Mutta ne, joita Josefuksen väärät tiedonannot Herodeksen kuolemasta ovat eksyttäneet ja jotka pitävät Jeesuksen syntyneen v. 4 e.K. ollakseen sopusoinnussa Josefuksen kanssa, tapaavat tässä Luukkaan antamassa, selvästi määrätyssä vuosiluvussa vaikean esteen, ja koettavat saattaa tämänkin sopimaan käsityksensä kanssa noista 4:stä vuodesta e.K. Saavuttaakseen tämän päämäärän väittävät he Tiberiuksen alkaneen käyttää valtaa noin kolme tahi neljä vuotta ennen Augustuksen kuolemaa ja ennenkuin hän oli täydellisesti asetettu keisariksi. He väittävät, että hänen hallituksensa voidaan mahdollisesti laskea tuosta vuosiluvusta.

Mutta sellaiset otaksumiset tulevat näyttäytymään perättömiksi. Jokainen, joka tahtoo tutkia asiaa historiasta, tulee sen huomaamaan. On kyllä totta, että Augustus korotti Tiberiuksen hyvin korkeaan asemaan, mutta se ei ollut neljä vuotta ennen Augustuksen kuolemaa, niinkuin tuo otaksuma vaatisi, vaan kymmenen vuotta sitä ennen, v. 4 j.K. Mutta se valta, jolla hän silloin varustettiin, oli ainoastaan sellainen, jota muutkin ennen häntä olivat omistaneet. Se ei ollut sanan missään merkityksessä keisarillinen valta, eikä sanan missään merkityksessä voi sanoa hänen "hallituksensa" silloin alkaneen. Hän oli ainoastaan vallanperijä. Ei edes liijottelemallakaan voitane sanoa hänen hallituksensa alkaneen ennen Augustuksen kuolemaa ja ennenkun roomalainen senaatti oli asettanut hänet virkaan, vuonna 14 j.K.

Historia sanoo: "Keisari, joka lisääntyvän ikänsä vuoksi tarvitsi apulaista, otti Tiberiuksen pojakseen v. 4 j.K., jolloin hän uudisti hänen tribunivaltansa." — Luku Tiberius, Rees'in Cyclopedia.

Raamatullista ajanlaskua

"Hän [Augustus] päätti niinmuodoin sallia hänen [Tiberiuksen] ottaa osaa hallitukseen. Tämä muodollinen virkaan asettaminen antoi hänelle samanlaisen aseman kuin Agrippa vanhuksella oli ollut viimeisinä vuosinaan, ja epäilemättä tätä pidettiinkin alkuasteena keisarikunnan ensimäiselle sijalle. Vallanperimyksen ohjelma oli selvästi viitattu: Tiberius oli saanut käskyn asettua paikalleen senaatin, kansan ja sotajoukon etupäähän." Pojaksi ottaminen, joka tapahtui tänä aikana, on päivätty 27 p. Kesäkuuta (A.U.C. [Rooman perustamisen jälkeisenä vuotena] 757) — v. 4 j.K. — — Merivalén History of the Romans (Appleton's), Nide IV, siv. 220, 221.

Meillä on siis täysin painavia todistuksia siitä, ettei keisari Tiberiuksen ensimäinen hallitusvuosi alkanut kolme tahi neljä vuotta ennen Augustuksen kuolemaa; ja että se arvo, joka mainitaan tulleen hänen osakseen Augustuksen hallituksen aikana, annettiin hänelle kymmenen eikä neljä vuotta ennen Augustuksen kuolemaa, eikä se myöskään missään suhteessa ollut keisarillinen arvo.

Voimme sentähden pitää vuosilukua Luukkaan 3: 1 ei ainoastaan ainoana, joka Uudessa Testamentissa annetaan, vaan myös aivan eittämättömänä. Asiasta ei voi olla minkäänlaista epätietoisuutta niillä, jotka ovat sitä tutkineet. Tiberius tuli hallitukseen v. 14 j.K. Hänen hallituksensa viidestoista vuosi on sentähden vuosi 29 j.K., jona vuonna, niinkuin Luukas (3: 1—3) sanoo, Johannes alotti virkansa. Koska siis Herramme kolmaskymmenes syntymäpäivä ja hänen virkansa alkaminen oli Lokakuussa, ja koska Johanneksen syntymäpäivä ja hänen virkansa alkaminen sattui täsmälleen kuusi kuukautta aikasemmin, seuraa siitä silloin, että Johannes alotti virkansa keväällä noin Huhtikuun 1:nä päivänä — niin pian kun hän oli täysi-ikäinen; sillä Jumalan suunnitelmat pannaan aina toimeen täsmällisesti aikaan nähden. Johannes oli siis kolmekymmenvuotias v. 29 j.K., noin 1:nä päivänä Huhtikuuta; niinmuodoin oli hän syntynyt v. 2 e.K. [Johdoksi niille lukijoille, jotka ovat tottumattomia laskemaan vuosilukuja, huomautamme sitä asianhaaraa, että vuoden 29 j.K. alussa olikin vasta kulunut 28 kokonaista vuotta, kahdeskymmenesyhdeksäs oli ainoastaan alkanut.] noin ensimäisenä päivänä Huhtikuuta. Ja Jeesuksen syntyminen, kuusi kuukautta myöhemmin, on täytynyt tapahtua vuonna 2 e.K. noin 1:nä päivänä Lokakuuta.

Edelleen on selvä, vahva todistus siitä, että Jeesus ristiinnaulittiin perjantaina 3 p. Huhtikuuta vuonna 33. Se asianhaara, että hänen ristiinnaulitsemisensa tapahtui Nisan kuun neljännentoista päivän loppupuolella, ja että tämä päivänmäärä harvoin sattuu Perjantaiksi, mutta v. 33 j.K. sattui siksi, vahvistaa tämän päivämäärän niin täydellisesti, että Usherkin, joka piti v. 4 e.K. Jeesuksen syntymävuotena, oli pakotettu myöntämään hänen ristiinnaulitsemisensa tapahtuneen v. 33 j.K. Vertaile Usherin vuosilukuja tavallisen (eng.) Raamattukäännöksen reunamuistutuksissa Luuk. 2: 21 ja Matt. 2: 1 lukujen kohdalla hänen vuosilukuihinsa Matt. 27 ja Luukkaan 23 lukujen kohdalla. Kun ristiinnaulitsemisen vuosiluku on 33 j.K. seuraa, että jos Jeesus olisi ollut syntynyt vuonna 4 e.K., olisi hän ollut 36 vuotta vanha kuollessaan; ja hänen toiminta-aikansa hänen kolmannestakymmenennestä vuodestaan kolmanteenkymmenenteenkuudenteen vuoteen olisi ollut kuusi vuotta. Mutta selvää on, että Herramme toiminta käsitti ainoastaan kolme ja puoli vuotta. Ja tämä yleisesti tunnustettu asia todistetaan Danielin ennustuksessa Messiaksen tappamisesta keskellä Israelin suosion seitsemättäkymmenettä viikkoa.

Näin tulee taas todistetuksi, että Jeesuksen syntyminen tapahtui noin yksi vuosi ja kolme kuukautta ennen tavallista ajanlaskua, v. 1, sillä kun hänen toimintansa päättyi hänen ollessaan kolmenkymmenenkolmen ja puolen vuoden vanha, 3:tena päivänä Huhtikuuta v. 33 j.K., niin löytää helposti hänen syntymävuotensa menemällä taaksepäin vuosilukuun, joka on kolmekymmentäkolme ja puoli vuotta aikasemmin Huhtikuun 3:matta päivää v. 33 j.K. Kolmekymmentäkaksi vuotta ja kolme kuukautta ennen 3:matta päivää Huhtikuuta v. 33 j.K. olisi 3:mas päivä Tammikuuta v. 1, ja vielä siitä taaksepäin yksi vuosi ja kolme kuukautta vie meidät 3:teen päivään Lokakuuta v. 2 e.K., joka tulee olemaan Herramme syntymäpäivä ja vuosi Betlehemissä. Erotus kuunajan, jota juutalaiset käyttivät, ja nykyään yleisesti käytetyn auringonajan välillä tulee olemaan muutamia päiviä, jottemme saata olla aivan varmoja, oliko tuo täsmällinen päivä mahdollisesti Syyskuussa, noin 27:nnen päivän tienoissa, mutta 1:nen päivä Lokakuuta on likipitäin oikea. Yhdeksän kuukautta taaksepäin tästä vie meidät joulun aikaan v. 3 e.K., joka on se vuosi, jolloin Herramme jätti sen kirkkauden, joka hänellä oli Isän luona, ennenkuin maailma oli [luotu], ja muuttuminen ihmisluontoon alkoi. On todennäköistä, että tämä oli alkujaan syynä joulun viettämiseen Joulukuun 25 päivänä. Jopa eräät kirkkohistorian kirjottajat väittävät, että joulujuhlaa alkujaan vietettiin muistoksi Gabrielin ilmestymisestä Neitsyt Marialle. (Luuk. 1: 26.) Varmaa on, ettei keskitalvenpäivämäärä sovi oikein hyvin yhteen Raamatun selityksen kanssa, että Jeesuksen syntymisen aikana paimenet olivat kedolla laumoineen.

* * * * *

Kruununi.

Oon kruunusta kirkkaasta kuullut.
Min' valmisti Herrani mun.
Sen saan mä, kun morsiamekseen
On Jeesus vaan ottanut mun.

Hän kalliisti osti sen kruunun,
Kun ristillä uhrautui,
Ja haavoihin, pistävään kruunuun.
Mun tähteni antautui.

Jos kaikki tään maailman kruunut
Nyt tarjona oisivat nuo,
Ne hylkäisin, kauniimman kruunun.
Ja kirkkaamman, ylkäni suo.

Oi, ettei vaan maalliset maineet
Mun syäntäni kahlita vois,
Et kruununi, taivahan aarteet,
Mun voittoni — tuhlaisin pois;

Ei taistella kruunustain tahdon,
Vaikk' ottelu ankara lie;
Jos taistelun jättänen kesken —
Niin kruunaus toivon se vie.

Oi, Jeesus, kun loppuun sa kestit,
Niin tunnet nyt kunnian tiet;
Ja voittamaan muitakin autoit —
Oi riemua, voittoon mun viet!

En taistella tarvinne kauvan,
Kun koittavi autuuden koi.
"Jo riennä, ja kruunusi kanna",
Näin Herrani kutsu jo soi.

Ah, silloin ma kruununi lasken
Sun jalkoihis, armahimpain:
"Sä Herra oot johtanut kaikki,
siks' kunnia sulle myös vain."