C. M. Bellmanin Lauluja ja Loiluja

by Carl Michael Bellman

ENSIMMÄINEN VIHKO

Esipuhek.

Näytteä kyllä kuin Suomen Runotar istuisi vielä tuppisuuna, aina siitä päivästä kuin ruvettiin ensin soaha Suomalaisia vanhoja runoja painetuiksi. Nyt on jo lähes 50 vuotta siitä päivästä kuin heitä ensikerran julistettiin, eikä ouk vielä koko tällä ajan-välillä yksikään ainoa kunnollinen Runoilia, kuuluisana kukkujana, Suomessa ilmestynyt — Herrasväestä liijaksikin. Mistähän se tulloon? Ja kuitenkin on runomisen henki aina vielä kielessämme pysyvä, ellei aina mielessämme. Se tuloo, uskoisimme, siitä — että tämä vanhanaikainen runoilemisen tapa on nyt jo meissä lakkauntumassa, kauvan tätä suomalaista kansoa jo palveltuansak; ja toinenki, nyky-aikaisen runoilemisen henkitär, vielä meissä synnyttämätäk; varsinki sen puolesta ettemme ouk ollut miehiä kielellämme käsittämään muihenkaan kansojen runollisuutta, liijoinki heijän parhaimpia Runojoitansak.

Tähän moamiehiämme kehoittaakseni, uskallan tässä julistaa näitä kokeitani soattaa suomeksikin Ruotsin kaikin kuuluisamman Runoilian laulelemia. Monta on siellä kyllä ollut mainiota Runonseppeä, niin vaimon- kuin miehenki-puolta, niinkuin Lengren, Lidner, Leopold, Kellgren, Stagnelius, Atterbom, Tegnér, Franzén, Choraeus, ja paihti heitä vielä monta muitaki, jotka kyllä ovat koittaneet jännittää kanteleitansak: ja joista jokainen on kyllä aikanansak ollut aika Runoniekka, ja tullut kansalaisiltansaki kaikin puolin kehoitetuksi ja ylistetyksi; voan kaikki on heijän kuitenkin täytynyt uneuksiin jeähä, ennen kuin Bellman muistostamme murenee. Aika ei annak tällä kertoa hänestä enemmin puhua; ainoasti sitä, että hään lauleli mitä toiset oisi ehkä halvaksi kahtoneet, ja vielä ehkä kunniansak puolesta sopimattomaksi. Kuin toiset ottivat aineeksensak puhua mahtavammista asioista, herin vielä henkellisistä, niin Bellman lausui alhaisemman kansan seännöttömistä tavoista, ja heijän joutavaisista huvituksista — viina-kapakoissa ja tanssi-paikoissaan. Eikä hään siitä puhuk meillen tarioittamisen tavalla; hään antaa heijät itek puhua ja pauhata, juuva ja tapella, juuri silmiimme nähen; jostapa myös hän on omasta mietteistään, ja oatoksistaan, eipä paljon nävyk missään, eikä tunnetak; — ainoasti näitä hänen viina-sankaria ja juoppo-junkkaria. Niinpä Bellmanin tarkoitus ei ollutka sen suurempi kuin, pullonsak eäressä, huvittaa ja hauskuttaa tuttaviansak — puheillansak näitten pääkaupunkilaisten tavoista ja käytöksistä, alhaisemmasta kansan seävystä; joita hään sanoillansa, soitoillansa, ja vieläpä matkimisella ja muotostuttamisellansak, toimitti meillen niin luontevaisesti, kuin oisimme varsin ollut soapuvilla tätä kahtoamassa. Tämä onkiin näijen laulujen ainoa ansio. Mutta niin vähäinen ja mitätöin kuin se teistä ehkä näytteä, niin mainio, jalo, tavatoin, ja mahottoman kaunis se on kuitenkin taijollisuutensak puolesta.

Sanotaan kyllä: "peähän piikaa katsotaan, jalkoihin jaloa miestä," ja niinpä onkiin. Äijät älyt ei jokainen voik arvata, eikä ymmärryksellänsäk käsittää; sillä siihenki jo tarvitaan toista tointa, ja älyä. Ilmankos olen kuullut monen moittivanki hänen laulun-laitoksiansak, sanoen heissä löytyvän yllytyksiä juopumiseen, ja kehoituksia huikentelevaisuuteen ja irstanaisen elämisen-tapaan. Niin vähä tuntoo tuhma viisaan puhetta; sillä "siitä viisas virren otti, jost'ei tuhma tunnekkaan".

Mikä siitten teki Bellmania muita kuuluisammaksi? mahtaa ehkä joku teistä kysyä. Se sen teki, ettei astunut toisten askelillen, eikä muihen jälkiä myöten. Teki itek omia polkujansak, astui uusilla uroilla, lauluillensak laski latuja. Sempä tähek häntä eläissään eivät miksikään arvanneet, vieläpä polkivat ja soimaisivat; ainoasti muutamat hänen tuttaviansak, ja ystäviänsäk, ymmärsivät häntä kunniassa piteä. Vasta kuoltuansak, kuin olivat jo katoneet hänen kieli-lakkarinsak — silloin vasta toisetki silmänsäk avaisivat, nimensäk kiitoksilla mainihtivat, pystyttivät hänellen kunnia-pylväitä (ärestoder); eikä löyvyk sitä miestä koko Ruotsinmoassa, joka ei ylpeileksen mokoman miehen heissä syntyneen. Niinpä se on käynyt ainaki moailmassa, ja niin se on vielä vastakin tapahtuvana, että joita yhtä-ikuisilta paljon mainitaan, ja hyvin ylistetään, niin heitä — ajan peästä ehkä, ei paljon arvatak miksikään; ja toas jotka heiltä poljetaan ja alennetaan, kosk'eivät ouk kaikissa (vielä joutavissaki) heijän mieltänsäk noutaneet, niin heitä ehkä mainitaan ja ylistetään kansalta vasta nousevalta. Tämä onki aivan luonnollinen tapa; sillä kuin toiset ovat kilvoin hakeneet oman aikansak kiitoksia, tullaksensak sillä kuuluisaksi, niin ovat toiset, tuosta huolimatak, enemmin tarkoittaneet jälkeen-tulevaisensak hyötyä ja etua, josta ovat teiltä arvonsakki ansaihtevia.

Aikomuksemme olisi tässä sentähen ei ainoastaan suomentoo Bellmanin parhaimpia ruotsin-kielisiä laulelmia[1] — eikä aina juurin sanasta sanaan, mutta kuitenkin säilyttämällä, ja tavoittamalla, Runottarensak henkellisyyttä, eli — niinkuin hään oisi, meijän mielestämme, ehkä itekki niitä synnyttänyt, jos oisi heitä suomeksi kirjoittanut; voan yrityksemme on tässä myöski ollut Suomenmoahan sovittamaan, ja koto-paikoillamme (varsinki näillä Heisinkin tienoilla) istuttamaan, ja kasvattamaan, tämän kuuluisan ja mainion ruohtalaisen Runoilian lauluja ja lausumia, jotta sillä saisimme heitä kokonansak omistetuiksi, niin että heitä tuskin ouvoiksi eneän tuntisitten, ettekä vieraiksi vielä sanoisi. Tähän tarpeisehen olemme ei ainoastaan perustaneet kaikki heissä tavattavat paikka-nimet — tähän meijän Suomenmoahan, mutta suomalaisiksi myöski muuttaneet kaikki näissä lauluissa mainitut suku- ja ristimä-nimetki (niin miesten kuin vaimojenki) jättäin ainoasti yhön, kummastakin — toinen miesi-puolisen, toinen vaimo-puolisen —muuttumatak (nimittäin Muovita ja Ulla) ei muuksi, kuin merkiksi muka tästä heijän ruohtalaisesta syntyperästä. Eikä vielä sillä kyllä! Mitä Bellmanissa puhutaan monesta erinäisestä henkeetä, sen olemme toisinaan yhyttäneet muka yhellen; niin myöski toisappäin; mitä hänessä yhestä mainitaan, niin senki olemme välisten sovittaneet, ja jakaneet, monellen erityisellen — vähä kullenki. Muutenki olemme asettaneet näitä Bellmanin lauluja varsin toisehen järjestykseen, kuin ovat ennen olleet, Laulujansak ja Loilujansak eroittamatak. Oatoksemme oli kyllä alustapäin — yhtäläisten, tahi aineensak puolesta samantapaisten laulujen yhyttämällä — synnytteä heistä joitakuita vissinäisiä laulu-lahkoja; voan koska pelkäisimme heijän sillä-tavoin, yksi-aineisuutensak suhteen, ehkä kyllästyttävän lukioitamme, niin toimitetaan heitä nyt muka sekaisin — erintapaisia rajoittamatak. Yksi-muotoisia ne ovat kuitenkin syntyjään.

Koska nyt Bellman kaikista ruohtalaisista Runoilioista toella luetaan, meijän arvataksemme, toisia monta sukkelammaksi ja iloisammaksi, niin älynsäk kuin taitonsakki puolesta — jonka vertaansak ei ole vielä nähty, ja tuskin ehkä vielä vastakaan on nähtävänä, koska ainoasti hään, yksinään, on hyvä meitä naurattamaan ja hauskuttamaan — niin totta voaittaisiki miestä toista, hänen mokomatansak, muita muka muhkiampata, käsittämään ja kielellä vielä toisella kunnolla käyttämään hänen toimittamat laulunsak, kuin on miesi muka minussa, puolta pahassa pojassa. Voan kosk eivät muutkaan ouk tähän kyenneet, niin enkös mä tuohonki toki uskaltaisi ruveta? Onhan niitä jo ennenki yrittänyt, kokenut jo kovempiakin.[2]

Mutta kysymys on tässä, ensinnik: "outkoha Suomenkieli jo siihen kuntoon meiltä harjoitettu, ja niin paljon jo viljelty tievollisissa niinkuin taijollisissaki aiheissa, jotta on hyvä muka käsittämään, ja omalla puheellansakki jo toimittamaan mieli-aloja tämän miehen?" Ja vielä toiseksi: "löytyykö meijän moassa jo niin monta suomenkielen ystävätä, jotta ovat miehiä muka ei ainoastaan oikeen ymmärtämään hänen juohotuksiansak, mutta myöski kannattamaan heijän paino-kustannuksiansa?"

Tämän koitteeksi olen uskaltanut, julistamisella näitä aikeitani — tähän työhön ruvetakseni; huomatakseni — onko aika siihen jo sopiva? onko siihen mieli taipuvainen? Sillä jos suinkin voan näitä suomennoksiamme suosiolla ja lempeyellä vastaan otetaan, eli jos heitä ees mielellä kuunleskeletten, niin olkoon se to'istukseksi jotta vielä toisiaki heitä halajaisitten; jollon mielisimme ei ainoastaan jatkaa, ja lisätä näitä laulun-laitoksiamme, mutta soisimme myöskin (jos voan varat, ja tilaisuus, myöten antaa) sopivaisilla puussa kuurmatuilla kuvilla kaunistella heitä elikä — silmissänne nähen. Eikä vielä sillä kyllä! Tahtoisimmepa vielä, jos ei ennen niin toki kirjan lopulla, liitteä tähän Bellmanin omaa kuva-muotoansak, ynnä hänen Djurgårdin tapiolassa pystytettyä muisto-pylveänsäk, ja siihen vielä, paihti kopion käsi-kirjoituksestaan, kerroitella lyhykkäisyyessä hänen elämän-laitansak, niin hyvin kuin näitten toistenki tässä laulettuihen juoppo-sankarien ja viina-veikkoisten monennaisia elämän-vaiheita. Sillä välillä olemme laulujen ala-liitetyillä muistutuksillamme koenneet, kielen niinkuin asianki puolesta, valaista minkä mitäni voan sopii, paikkoja teillen tuntemattomia, sanojaki ehkä selittämättömiä.

Voan toas toisappäin, jos etten mielistyk näihin laitoksihimme, niin silloin emme myöskään eneän tahok heihin puuttua, voan taukoamme tykkänään pois koko näistä tuumistamme, ja herkiämme järkiään pois näitä enemmän teillen toimittamasta, koska ett'en kuitenkaan heihin tyyvyk, ettenkä miellyk. Onhan tuo kuitenki niin paljon, jotta ovat olleet teillen tarjoiksi; ehkei niitä toistek eneän tarjoitakkaan. Niinpä sanotaanki: "jok'ei otak tarjottaissa, hään ei soak tarvittaissa."

Kuitenkin uskoisimme — vaikka Bellman kyllä oli niiten aikojen kasvattamia lapsia, jollon enempi arveltiin tätä moailmallisuutta kuin henkellisyyttä (josta myös moni teistä ehkä luuloo hänen laulujansak, varsinki nykyisinä aikoina, olevan meillen sopimattomia) — jotta tämä meijänki aika oisi sovelias, ja mahollinen, omistamaan näitä hänen synnyttämiänsäk, niinkuin muitaki jalollisia mielen vehkeitä, liijotenki koska kuvailoovat sentapaista elämätä, luonnollisella ja varsin eläväisellä valollansak, jota oisi meiltä vältettävänä ja kavahtettavana.

Sillä jos ensin mielemme tarkoitamme — tämän raa'an ja harjoittamattoman kansan puoleen, niin näyttäiksen tämä aika meistä olevan tähän varsinki soveltuvainen, senki puolesta, että koska ahkeroitamme soahaksemme tätä viinanjuontia kansastamme varsin pois-kavottaneeksi, ja järkiään hänestä hävittäneeksi, niin eipä se synnyk siittenkään — ilman jotakuta toista, parempata, hänellen kostoksi tarjoittamatak. Sillä kuin kielletään häneltä pois tätä soastallista, moallista, nautintoa, niin antakaatte hänellen toki ees, sen siassa, jotakuta toista parempata, ja henkellisempätä, huvitusta; jota tavataan laulujen, ja soittojen, suloisessa ajan-viettämisessä; sillä jotaik nautinnosta (niin henkellistä kuin moallistakin) tarvihtoo ihminen — iloitellaksensak, alhaisemmissaki kansan seävyissä. Ja koska nyt nämät laulutki värein kuvaileevat juomaria, juopuneita, juopumista ja juominkiaki,[3] ynnä heissä harjoitettua irstanaista, huikentelevaista ja kelvotointa elämän laitaa, niin sen parempata neuvoa (meijän luullaksemme) tuskin tarvitakkaan, kuin jos julkisesti nauretaan ja lauletaan heijän kevytmielisistä käytöksistänsä ja mielettömistä hullutuksistaan.[4] Ja jotta vielä paremmin tätä oivaltaisitten, olemme kunkiin laulun nojassa, aina ensin alakirjoitetuilla muistutuksillamme, tähän mielenne tarkoittaneet, luontonsak muka ilmoittamalla.

Muutenki koska nämät laulut ovat luonnostaanki hyvin iloisat, ja lystilliset — jo syntyänsäkki; ei ainoastaan sanojensak suhteen, mutta vielä monta ehkä suloisemmat, ihanammat ja mieluisammat — kauniinsak soittonsak tahi laulantonsak puolesta, niin olemme kahtoneet tarpeelliseksi tähän sovittaa heijän soitantojaki, koska niillä voivat henkellisesti meitä mielyttää ja huvittaa — paljon parempi kuin juopuneiten joutavat lorut, ja tämä julma viinan-juonti, joka meitä väliin koittaa ja myrkyttää, sekä ruumiillisesti että henkellisesti. Vaikka kyllä kirjan hinta sillä nousoo kahta kalliimmaksi, niinkuin arvonsakki, niin tiemmö tätä kuitenkin jotta ei oisik vailla mitään, eikä puuttuisi jotaik meijän puolestamme. Ja mitä toas hintaansak kuuluu, niin olemme kahtoneet soveliaaksi painattoo aina vähä kerrallaan, pienemmissä vihkoloissa, jotta tulisivatten sillä tavoin huokiammaksi teillen ostoaksenue.[5] Olemmeki jo ennen to'istaneet[6] jotta nämät sanat, (tahi laulut) ovat niin yhteen-juotetut heijän laulantohonsak (tahi soittoonsak) ettei heijät käyk mitenkään toinen toisestaan eroittaminen. Ne kuuluuvat yhteen kuin henki ja ruumis: otak heistä yksi pois — kumpi-tahansak — niin sull' on ainoasta paljas roato, tahi tähteet, jälellä. Voan ei sillä kyllä että heitä lauletaan,[7] heitä piteä lauluissaan myös käytättämään tahi muotostuttamaan, eli mukauntumaan (laitteleita) luontonsak mukaan; sillä meijän piteä ei ainoastaan korvillamme kuulla, mutta myös silmillämme nähä heijän menonsak, jos mielimme heitä ymmärteä.

Meillä on eläissämme — toen perästä sanottu — niin paljon, ja niin monenaista, huolta, surua ja murhetta (ja on meillä syytäki surua) joka teköö päivämme sumuiseksi ja haikiaksi, vaikka koko moailma on luotu riemuksi ja iloksemme; — itek olemme sen suruksi survanut, ja päiviämme surkutellut. Niin kahtokeepas lintuja noita laulavaisia, heiniä tuolla nousevaisia, tahi päiveä meillen paistavaista — kaikki riemastuuvat, ja riemuileevat. Niin — mitäs siitten joutavista nurisemme, ja mielessämme muikistumme? Silläpä meijän ei piek iloja paheksia, eikä kielteä toisiltammo luonnollisia huvituksia. Näistä ovat muita monta viattomat, kuin koska ystävämme joukossa istumme ja iloittelemme — ei liijan paljon juomisella, eikä syömisellä — ei tora-puheella eikä telmeämisellä, mutta kuitenkin jollon-kullon ehkä Jumalan-ruuan kohtuullisella nauttimisella, jota vielä laulut lauhtuttaa, leikki-sanat lepyttää. Ja jos jokuki sana joukossa tuntuisi teistä vähä ramakaksi, niin ei meijän piek siitä pahastua;[8] se meni kuin tulikin, korviamme sivuitten; sillä ei kaikkia karvaisia korvennetak, eikä kaikkiakaan puheita puntarihin pannak. Sillä jok'ei sallik leikki-sanojakaan kuullaksensak, suuttuu pilkka-puheisehen — hään mänköön toiseen tupaan, kussa ahkerasti aina itketään ja huokataan! Siellähän kyllä veljensäk löytää, suru-suulla ja pahoilla mielin, vieläpä — tora-tapainen ja kuiva-puheinen.

Vielä toiseksi, jos herrasväestä puhutaan, ja meijän valaistetun kansan seävystä, niin uskoisin vielä suuremman syyn löytyväksi näitä lauluja julkaisemaan. Sillä jos mielimme eistyttää suomenkielen hajoittamista vallasväenki kansan seävyssä, niin eipä se synnyk milloinkaan paljailla joutavilla loruilla, ja jaarituksilla, eli tyhjillä suun-sanoilla, ell'ei meillä ouk tarjoittoo heille parempia (sekä tievollisempia että taijollisempia) mielen-nouteita, tahi hauskempia ajan-vietoksia. Luulisimme sentähen jotta somia ja soreita soittoja, sukkelia puheen-pulmia ja sanan-juohotoksia, voan liijaksikin kauniita kansallisia laulelmia, ja suloisia joukollisia runoilemia — paihti kuvallisia näytelmiä, kunnollisia kirjoittamia, ja muita semmoisia mielemme huvittelemia — olevan siihen ehkä enin tarpeellisia ja vaikuttavaisia.

Vihtoin vielä ilmoitamme syytä, minkä puolesta tässä nouvatamme Savon suomea, ja käytämme tätä ennen meiltä jo harjoitettua kirjoitus-tapaa. Se, joka tästä tahtoo selvempätä tietoa, niin häntä osutamme Otavan 1:seen Osaan.[9] Eroitus puheessamme ei ouk suuri, ell'ei sitä voan suuremmaksi suurennetak; sillä ymmärrämme hyvin kyllä toinen toisiammo, jos voan ymmärteä tahomme.[10] Mutta sitä vastoin luulemme isoksi voitoksi olevan kielemme puolesta, jos kaikkia hänen erinäisiä puheen-murteitansakki kirjallisesti käytetään, ja tievollisesti viljellään. Tätä Savon ja Karjalan suomea vielä liijaksikin, koska heissä on vielä säilynyt moni tapa ja taipumus kielemme käyttämisessä, mitkä toiset ovat jo aikojaan heittäneet; ja josta ovat muita murteita ei ainoastaan rikkaimpia, mutta myöski, runollisuutensak suhteen, kauniimpia, ja monta sointuvaisempia. Paihti tätäki, niinkuin koko kansa tykkänänsäk keäntyisi mitättömäksi, tahi perin pois-katoisi, ellei hänessä löytyisi tätä ihmisten erinäisyyttä, niin vaipuisi myös kielestämme koko hänen henkellinen vointumisensak, ett'ei hänessä löyvyk tätä murteisten moninaisuutta; joka on haettavana, ja tavattavana, ei ainoastaan hoastaissa, suullisissa puheissa, mutta myöski kirjuttaissa, kirjallisessa kielessämme. Jos olisi teillä e.m. iso joukko lapsia, suuria ja pieniä, nuoria ja vanhoja — tekisiköhän mieli kennen kasvattamaan toisia, toisten tukahuttamisella? Niin eikös siitten kaikki suomalaiset sanat, niin luoteesta kuin lännestäki, etelässä niinkuin pohjoisessaki — kuuluk tähän yhteiseen kielehemme; mitäs siitten kirjoissa vihoa kannatten toisillen, kuin etten kuitenkaan suullisessa puheessa voik rajuuttoo heitä seuroistanne.

Niinpä mänköön siis nyt nämätki laulut, keväen kerran jo tultua, ilmoja ihoamaan, kauniita kahtoamaan! — lentäköön ympäri moatamme, kaukaisempihin moan-kyliin, sekä Herrojen hovihin että talonpoikaisten tupihin — vanhoja naurattamaan, nuoria huvittamaan! Laulaavathan muutki linnut; kah! miksikäs en minäki laula? Lauloin nuorra oltuani, lauloin vanhaks' tultuani — kielellä tällä omalla, noillen nuorillen Runoillen, Savon-puolen sankarillen — laulujansak laskemahan, kieltänsäk kehoittamahan. Kohta en eneäk laula; laulatkoon siis toiset paremmat, virren-sepät viisahammat. Vienmä virttäni viluhun, panen pahan pakkaisehen, jeähmäksi jo jeähtymähän, kiveksi koventumahan, johon ei puuttuisik puriat, eikä sopisi soimaajatkaan — ei ylitek, ei alatek, — eikä keskeltä ketään.

Helsinkissä 9:nä Huhtikuuta 1863.

N:o 1.[11]

Vaimoista ja Viinasta.

(Fredmans Sång, N:o 7).
"Kärlek och Bacchus helgas vår skål." etc.

Viinaa ja Vaimoja muistetaan myö
Nuoret, ja vanhatki, palveloo heijät;
Sy'ämme ainakin toisellen lyö,
Ja toinenki mielytteä meijät.
Neitoinen nuori — ja pullokin myös —
Huvittaa mieltä, ja himoittaa suuta…
Enkä mä ollakkaan tahtoisik muuta,
Kuin vaimoväin sankair, ja — viinassa mies.

N:o 2.[12]

Soitannon vaikuttamisesta.

(Fredmans Epistel, N:o 2.)
"Nå skrufva fiolen, hej spelman skynda dej!" etc.

No, missäs on viuluis?
Niin — jouvuppas nyt tänn'!
Niinpä, kultainen,
Jopa tiijät sen
Että syntyy uusi riemu — — —
Niin tuoppas nyt huiluis,
Ja jouvuk veikkonen!
Otak viuluinen,
Vipu joussinen,
Ja sukkelasti liehuk! —
Jos vaikia lie,
Niin viina-pannu kiehuu;
Jos lienet miesi, sie,
Niin reuhappas ja riehuk!
Olet mieskin — (V:cello.)
No sempä tiesin.
Totta huolta siitäik piet.

Teäll', piikojen parvess',
Sinua tarvitaan. —
Niinpä kyllä voan
Soatat, soitollaan,
Tyttölöitä lepytellä;
Ja rakkaihen pauloiss'
Out aika junkkair viel'.
Koska kaikkou kiel',
Jopa muuttuu miel',
Jot, soatat taivutella — — —
Ja juur' äkisti
Käyp' silmät keännytellä —
Ja tytöt viimenki
Jo alkaa lihoitella…
Kuin sa kuiskaat, (V:cello.)
Ja hyvin huiskaat,
Niin nauran kultani.

"Ma piikoihin puutun,
Tok' viinaan enämmän; —
Niimpä kumpainen
Ompi mieluinen —
Voan rajoitanpa muuten
Tok' vaimoja, tuossa,
Ja viinaa, pullossa.
Yhtäpä ne soa,
Kukin vuoronsa." —
Niin soitteleppas vielä!
Kah, toi pulloispa,
Joka viel' seisoo siellä —
Sill' mie en juomasta
Sinua kultain kielläk.
"Juuvak liijan, (V:cello.)
Ja piteä piijan,
On jo Fredman oppina."

N:o 3.[13]

Iloissaan, Heikkilässä.

(Kuuluu hyvällen — huilulla).

(Fredmans Epistel, N:o 10).
"Systrar, hören min musik — utaf flöjtravärer". etc.

Siukut, kuulkaas viuluinen!
Huilut jopa soivat, (Flauto.)
Ilon tännek toivat — (Flauto.)
Kuin on mieli iloinen,
Huolet väistelen.
Sisko-kullat, kaikki nytpä riemuitkaamme!
Hillimätäk, hallimitak, halujamme — —
Kukin mieltäns nouvatkoon —
Murheet paetkoon!

Puhalleppas huilullais!
Soitak meillen kaikki — (Flauto.)
Suotuissaan on Maikki, (Flauto.)
Rakkauspa himoillans' —
Tanssin hänen kans'.
Sinnek-tännek, silmillänsäk, iskut heittää —
Neätsek! kuin ne, tahtoisillaan, sattuu meitä,
Kuin ne toivoo, kuin ne sois'…
Heitäk huoleis pois!

Riemut ehkuu majassaan.
Huilut vihelteävät, (Flauto.)
Piijat hyppäileevät… (Flauto.)
Huiluis voitteisehen paan — —
Soitak hyvin vaan!
Kappas Lempi, soitollansak, kuin hään liehuu,
Keikutellen, hyppäilöö, ja huiskaa, riehuu —
Kaikk' on liekkumaisillaan —
Murheet poistellaan.

Veikkoiset, viriät neän —
Tanssik, jo ne soittaa — (Flauto.)
Halujansak koittaa… (Flauto.)
Suosiolla elätään;
Pullo — kultain, hään.
Jospa Rakkauski teijän mielet voittaa,
Bakkus seisoo tässä valmis jo, ja outtaa;
Iloisena viinassa,
Surua et soa!

N:o 4.[14] Muovitsille.

Yötä olvelassa oltuansak.

(Fredmans Epistel, N:o 67).
"Fader Movitz bror, spänn igen dina skor". etc.

Kuules, Muovits, hoi!
Mitenkäs sie nyt voi'?
No, missäs sarveis? — Tuossapa, toi!
Tartuk huiluis' kiin —
Soittelek — kas' niin!
Mitäspä seisoot siin?
Kastappas, viinalla,
Sun sun!
Ja nostappas Tiinalle,
Toi puu!
Tapin aukaisee…
Olet voipa sie —
Ja aika uroik lie.

Miepä Eukko, mie,
Oiva vaimoki lie,
Ja riski muija — kuuleppas sie!
Vaikka olenki jo
Iki vanha, no —
Niin vielä jaksannoon
Huiskua renkilöi-
hen kanss',
Ja kuiskua sänkylöis-
sä kanss'.
Kappas rintojain,
Hauvis-lihojain,
Ja minun pohkeitain!

Panek lakkiis noin!
Jopa sukkaisi toin —
Ja harjak kenkäis lakkamatoin!
Siin' on ihra ja voi,
Tuossa rasissa — toi,
Niin hivutappas, hoi!
Eläppäs laskuja-
ni koa —
Ja seisoppas astioi-
hen ta'a!
Kappas niin! — no, no…
Nyt out valmis jo —
Tott' halailet mun-ko?

Tartuk sarveis kiin — — —
Ovi aukk'! — kass niin!
Ja soitappas nyt piijoillenkiin —
Tuoss' on nuoripa nais',
Soitak sarvellais,
Ja panek parastais!
Nähhen, sen koitella
hala'at;
Ja poskessa moitella
jo soat.
Yähäik tuosta vaan —
Ei sen armostaan-
pa paljon olekkaan.

Voi noit' kukkia!
Silkki-sukkaisia,
Ja uusii muna-lukkoisia — - —
Väisteleppäs, nyt sie,
Tuollen, kuikallen, tie!
Joka niin koree lie.
Viinoo, jos latelet,
Niin jois;
Ja kaikkipa katehet
Nyt pois!
Mänkeä helvettiin — — —
Katos tuotakiin,
Kuin tuossa sukelsiin.

"Miepä tanssistaan,
Vähä piijoistakaan —
Jo itek piru on puvussaan!
Musta-kynsillään —
Siinä seisoo hään!
Jopa tuon häjyn neän. —
Kuitenk', niin huitissa-
pa voan,
Mä myöhäänki tyttölöi-
tä soan.
Hyväst' nyt! — mään pois;
Yöksi, jos ma sois'
Niin mullaik tyttö ois'."

N:o 5.[15]

Askölsestä tanssista, Ukkolassa.

(Fredmans Epistel, N:o 63).
"Movitz, i afton står baln, hemma hos Mollberg, korpraln". etc.

Kohtapa, Muovits, myö soa (Corno.)
Tanssia Poavolassa! (Corno.)
Siinä, jossa paistaa,
Ja kyntillät ne loistaa —
Niin siinä tanssitaan. (Fin.)
Puhallak torvellais', mies! (Corno.)
Vartiat mänköhön tieh'ns — (Corno.)
Huolinkos ma noita? —
Jo kuules — rumpail soittaa,
Ja kellotkin jo lyö. —
Jo on puoli yö,
Ja kuu valonsak näytteä;
Kohta matkans' käytteä —
Tähet taivaan täytteä. (D.C.)

Kaikkupa! … kuulitkos sen? (Corno.)
Keännäppäs torveisi tänn'! (Corno.)
Soitappas nyt tuota,
Jotapa koitit, suotta;
Vaikk' eipä käynytkään. (Fin.)
Ullapa! akkunassaan — (Corno.)
Sirkkuni tervehteä soan… (Corno.)
"Laskeppas nyt meitä
Sisään! — Tuo kuin väitteä,
Ja uhkaapi, ja lyö —
Etkös laskek? Myö
Tulla kyllä rohkii…
Lyöppäs! Josko tohtii —
Lasken korvais kohti." (D.C.)

"Kiitosta, siskoni, suo'! (Corno.)
Vaivaiset, loiset, ja — nuo… (Corno.)
Neätten, korvettavat,
Ett' jollapa on tavat,
Se peäsöö aina tuoh'n. (Fin.)
Muistikseis, Muorisein! vain — (Corno.)
Hyvänpä ryypynki sain. (Corno.)
Hurraapa! Ma soitan,
Ja parhastain jo koitan,
Ja tanssin kaiken yön.
Laulan, leikin lyön, —
Ja, soatuain mun tyttö,
Rakkauski syttyy —
Kass' tuo viina-pytty!" (D.C.)

Häpiäk Muovitspa, hoi! (Corno.)
Kumarrak Kaisallen toi! — (Corno.)
Häänpä lupais tuuvak
Viinoo, meillen juuvak
Niin paljon kuin myö voi. (Fin.)
Herkut, ja piirakat, Työ — (Corno.)
Porsaina, suussanne, syö. (Corno.)
Muori nauraa suotta —
Ja moar'pa paistin tuottaa
Ja pullostaan jo juo…
Kass' tuo nainen — tuo,
Joka hippeet maistaa,
Kuin sen noamat paistaa,
Kappas minkälaista! (D.C.)

Soitappas sarveisi! — Soas! (Corno.)
Seppä jo tanssiipi taas — (Corno.)
Kauheesti jo karkaa,
Voi tuo ukko parka, —
Ei hullumpaa ouk moass'! (Fin.)
Västinsäk auk' kaikkin öin, (Corno.)
Paitaki, pesämätöin, (Corno.)
Retkaleissa riehuu,
Kuin hään niin liukkaast liehuu
Viinan tiloissa.
Juominkissapa
Tuo vielä, vanha, voittaa —
Näyttäin aina noita
Puna-poskiloitaan. (D.C.)

N:o 6.[16]

Muovits soitteloopi Jaakkolassa.

(Fredmans Epistel, N:o 51). "Movitz blåste en konsert på Tre Byttor en afton se'n balen var slutad". etc.

Muovits soitti pillihin,
Kuin oil tanssi jo loppunut — iloa-roatais;
Eänet valuivatten niin
Niinkuin papuja pa'assa poahtais.
Ensin Poavo pakisi,
Siitten lauloipa Ullakin viis' sipaletta. —
Sujuivatten myöski siin'
Kahet huilut ja kolm' kanteletta.
Kuulkas, Muovits, hoi! (Clarin.)
Kantelek jo soi — (Clarin.)
Niinpä, lystiksemme, teäll' —
Piemme tyttöjä polvimme peäll'.

Muikkuin istui rahillaan,
Siinä soihaisi sormillaan, somasti soitti:
Isolla violillaan
Hyvin hyrrytti, konstinsak koitti.
Oikeen! Lempo, kappas toi!
Miten karkais, ja lempeest' toas lepytti kielet. —
Hurraa! Hurraa — juokas hoi!
Niimpä hyppeä, ja tanssikaa, miehet — —
Soitak, Muovita, voan! (Clarin.)
Hyväst', oitistaan — (Clarin.)
Paneppas nyt parastaan,
Ja olek, riemullais, hauskaksi voan!

Muovits seisoi tuskissaan,
Kannatt' tahtia; kiljais, ja sanaksi saiki:
"Soitappas nyt Runoja —
Ruvetaanpas nyt Runoillen kaikki!"
Tuokaas viinoapa tänn',
Tuokee olttakin, kannua — jos tuota saisit!
Siukut, kuulkaas viuluinen —
Ruvek polskaan, ja laulatkee naiset!
Soitak Muovits voaan — (Clarin.)
Panek parastaan! — (Clarin.)
Oisko kuka luullut sen,
Jotta jouvuitit iloksi tänn'?

Ulla laulelipa myös,
Povi painui, ja paisui, ja — kohotti huivin;
Vilhuin, jok' oil huilu-mies,
Hiljain nauratti lymyssä luimin.
Pöyhöin nurkassapa joi,
Jossa jännitti jousensak, minkä hään voisi.
Ullan näki — huusi hoi!
Hyppäis helmaansak. Halainut oisi…
"Poisi, huiskamast'! (Clarin.)
Mitäs joutavast'?" (Clarin.)
Soittappas nyt meillen viel'!
Tekis' vieläkin kuulla mun miel'. —

Vilhuin näytti varsin niin
Niinkuin seinillen maalattu paimenpa parka.
Joka sarvessaan on kiin',
Ja ompi kainu, ja ujo, ja arka.
Hattu oli kallellaan,
Musta liivi oil auki, ja mahallaan vierui;
Kuin hään soitti huilullaan
Heilutt' peätä, ja helmat ne liehui.
Kuules soittojaan! (Clarin.)
Ruvek uuestaan! (Clarin.)
Kaikki laulatkaapas, hei —
Niimpä vietämme juhlamme näin.

Myrskyt riehuu ilmassaan,
Yö jo sammutti silmänsäk, maitamme peitti,
Ahtipa jo, alloistaan,
Ylös tuimia tursaita heitti.
Voi, kuin sujuva on kiel',
Koska kantelek, soitollaan, lepyttää mielen;
Laulak, veikkonenpa, viel'
Jotaik lystiä, kullakin miehen!
Soitak toivellais, (Clarin.)
Jotta kuulla sais! (Clarin.)
Muistiksemme juomme viel',
Kauvan kaikkukoon kanteleen kiel'!

N:o 7.[17]

Muovits-poloisen päivittelemistä.

(Fredmans Epistel, N:o 44).
"Movitz helt allena på Tre Byttor satt en gång". etc.

Muovita, yksin, soitti
Rouvissapa istuissaan,
Konstiansak koitti
Kanteleella voan — (Fin.)
Sormet kopeloitti,
Kielet kiljui kourissaan;
Kaikkipa hään voitti
Soittelmisillaan.
Kanteil oli varsinkiin
Kullasta, Kuvattu niin
Kaunis, jotta, toisten kohti,
Hohti
Niinkuin päivä paistais siin'. (D.C.)

Kanteleenpa eäni
Ihastutti mieleni;
Pehmälöitti peäni,
Mun syäntäni. (Fin.)
Väinämöinen, häänni
Ihmitteli soittoisi,
Niinpä mielestäni
Kiitti voittoisi.
Muovita soitti aina voan —
Paiskaisi parhaimmiaan;
Voitti sillä kaikki mielet —
Kielet
Soatti kaikki sointumaan. (D.C.)

Muovits, itku-silmin.
Makais äimäyksissään;
Soatanko ma ilmin
Pakko-päiviään? (Fin.)
Pitkin viina-pilviin
Lähek muka hiihtämään,
Kuin määt rakkahillen —
Heitä mieltymään?
Juok ei enemp' kuin sa voit! —
Muistak mitä voatii noi,
Kussa kultainen jo uottaa
Tuota,
Mitä toivoo sulta, hoi! (D.C.)

Muovits — teki' mieli
Juosta naisten poluillen.
Tapaisipa, tiellä,
Lesken tointuneen… (Fin.)
Ähmäröissään, siellä,
Vietti Muovits päiviään;
Kaiken yötä, vielä,
Tohmeroitti hään.
Kuin hään rupeis arvollaan
Kultansak rakastamaan,
Niinpä kyhnistyiki ukko,
Nukkui —
Niinkuin juoppo, juotuaan. (D.C.)

Jospa soisit kuulla,
Veikko, kuka oli tuo —
Niin oil vaimo Uulla-
Vainajanpa. Juo! (Fin.)
Siviä oil muulla,
Mutta kiivas sulhon luo;
Pieksi häntä puulla,
Kuin kuhnusti nuon.
Toista, parempaa, hään sois;
Muovitskin hään ajoi pois —
Sentähek, ikänsäk pitkin,
Itkin,
Muovita mieltyi soitannoiss'. (D.C.)

N:o 8.[18]

Ala-kylän tanssista.

(Fredmans Epistel, N:o 9).
"Käraste Bröder, Systrar och Vänner, se fader Berg", etc.

Kuulkaapas veikot, vaimot ja miehet —
Kappas kuin Kuikas kiskoopi kielet
Viulunsak jo peällä,
Ja joussehen tarttuu kiin;
Silmänsäk puhki, kyyryssä kylki —
Kass' kuin tuo koira tappihin sylki…
Olttapa löytyy teällä —
Nyt soitteloo niinkuin mies. — —
Kiulunsak koataa, (V:cello.)
Viulunsak roataa — (V:cello.)
— — — — — (V:cello.)
Niimpä hään koittaa; soittaapi myös.
Niin, veli-kullat, tanssitkaa työ!
Hanssikat peällä, hattu ja vyö. —
Kahoppas tuo Tiina!
Punainen es-liina —
Sukat, juovikkaiset, hyö.

Kappas kuin Poavo suuhunsak mättää —
Hampaissaan piippu — viinoo, kuin vettä,
Juopiki niin kuin härkä;
Jo huojuupi jaloillaan!
Sininen takki, sarkaiset housut —
Äläppäs koavuk! — Kuuleppas, nousek!
Nokkansak ompi märkä,
Ja poskensak pulloillaan. —
Nuottia kahtoo, (V:cello.)
Juontia tahtoo — (V:cello.)
— — — — — (V:cello.)
Piippunsak täyttää … näyttääpi voan.
Siskotpa, kullat, ainakin työ
Tanssitten polskaa — hyppeämme myö,
Jotta kyllä piisaa —
Selkäis suorra, Liisa!
Kaulais, keno, kaiken yö.

Voi! kuka, tuolla, paitasillansak —
Homeiset housut, soappaihen kanssa,
Tanssiipi oven suussa?
Kass' tuo, joll' on lakki peäss!…
Saakeli soikoon — lankat ja loimet!
Paikattu paita, parsitut ponnet —
Juokaapas nytki tuosta!
Sill' kalja on halpa, neäts'. —
Pullosta vuotaa… (V:cello.)
Kallista tuota! (V:cello.)
— — — — — (V:cello.)
Kauniisti paistaa! … maistaapi myös —
Sirkkuiset, kullat — rinkikin kiin!
Hyppeä, ja tanssii — reuhatkaa niin
Jotta luonto luopuu —
Soittomies jo juopuu,
Koatuu kohta polvihin.

Tyttöpä, kulta, heilutak hameis!
Tanssik, ja laulak, soittelessamme —
Annappas ukon soahak
Nyt pötköä hampaisiin…
Kuuleppas, ukko! Tunnet sa tuota?
Tuo kuin on paksu, levee kuin nuotta?
"Laijoiltaan toiko loaja?
Muor' Maijapa ompa niin!"
Suutuksissansak, (V:cello.)
Muutuksissansak…. (V:cello.)
— — — — — (V:cello.)
Kuuluu sen kieli… Mielikin myös.
Veikkoiset, kullat, riemuitkaa voan!
Tanssihin kyllä tyttöjä soan —
Tässä viinat kiehuu,
Rakkauski liehuu,
Täss' on kaikin parasta.

N:o 9.[19]

Mähösen tanssi.

(Fredmans Epistel, N:o 13).
"Nå, ä nu alla församlade här?" etc.

Tokkopa kaikki jo ko'ossa lie?
Myllärin Matti, ja Hotakka — sie?
Junttilan Jussi? — "Jo tealläpä mie"!
Kaikki ko'ossa lie. —
Renkit ne huiskaavat hevoisillaan…
Nyt tuloo vaunut, ja rattahat, voan —
Vieraat tänn' tuppailee parahaillaan!
Jo kohta tanssitaan.
Ouvot, ja tuttavaiset —
Miehet, kuin nuokin naiset —
Kaikki jo on teäll'. (Corno.)
Vanha Vauhkoin, vaimoneen,
Mähöinenki, miekkoinensak,
Loatikkainen, lapsineen,
Joutsa, joukkonensak.

Tuossapa tuokin on … tervek mies!
Laurilan Isäntä, poikansak myös —
Eskolan: Emäntä, silkissä e'ess'
Takana nauhoiss' ja vyöss'. —
Tuossaik on Muovits! — kah, terveppäs mies!
Missäs oot ollutki?… Lempopa ties'!
Paitais on palava, hiukseis on hiess' —
Niinpä-tervek mies!
Karhun on rukkaiset kätessä — neäts'!
Ilveksen-nahkainen lakkikin peäss';
Veihti on vyöllänsäk, ruoska on käess' —
Ja rukkaisetpa, neäts'!
Neitoiset — kappas noita!
Kuules, jo sarvet soittaa…
Tiina, vaimoväest', (Corno.)
Hyvin huonosti hään voi —
Jokos keännyit tautiin, Tiina?
Poveis auki! — tuokaas, hoi —
Vähä saksan viinaa!
Laurilan Isäntä — ryypätään pois?
Rakkauen ruusut, ne viinoa sois —
Suupa jo peätyypi nauruullen; ois
Valmis — kuinpa tois.

No, Eerik Porkka, paak lakkisi peä'äs!
Eläs sie seisok — kuin pahassa hä'äss' —
Läheppäs sisään, ja vaimoinki väess'
Panek lakkiis peä'äs!
Kintahat käteisi … hyppeäpäs mies!
Kätteräks' tuletki, ehkäpä ties?
Mähöisen miekkoinen seisoopi e'ss';
Niin hyppeäppäs nyt mies!
Mieltyypi hyvä suopa — — —
Ukko on — aika juopa.
Jo on viereheis! (Corno.)
Keikuttelek häntä voan —
Miehuuttaisi, tuollen, näytäk;
Ukko Mähöinen ei soak
Nähä miten käyttäit.
Puhallak sarvellais, puhallak sie!
Erkko ei väliä, mistäkään pie —
Kätensäk hiljalleen helmoillen vie…
Ukko … missä lie?

Kuuleppas, Mähöinen! kuuleppas hoi!
Mitäs sä äkkäät, ja voihkaat, ja voi'?
Tässäpä pulloisi … lakkiis on toi —
Ryypätäänpäs, hoi!
Eläs sä, veikkonen, joutavia!
Tanssissa toistapa luulla et soa —
Kaikkipa tässä on kannuksissaan…
Niin juuvaanpas nyt voan!
Kaikki täss' käypi laillen —
Soaha, ja olla vaillen…
"Tok' — ei kuitenkaan"! (Cornu.)
Paipatatkos tuosta viel'?
Lyöppäs, häntä, suuta vasten! —
Mähöisenpä teköö miel'
— Riitaan, vaimon lasten.
Eerikki Porkka, no — jokos sa sait?
Laurila, Hotakka! — mitäs te hait?
Myllärin Mattikin — oleppas vait!
Kaikk' on kuitti, paitt'…

Missäs on viinais? Jo kellot ne lyö —
Vartiat huutaavat: "puoless' on yö"!
Seälisin tytöt — jo uottaavat hyö…
Jopa kellot lyö.
Tähet ne kiilteli, ja sammuuvat pois —
Pilvessä yö, jott' ei nähhäkkään vois',
Kohta jo mieltyisin … eikös täss' ois'-
ki Tyttö, joka sois'?
Vaimot, ja miehet, halaa —
Minunki mielein palaa…
Jospa piijan tois! (Corno.)
Olen valmis!… jokos myö?…
Rakkauski mielein voittaa —
Veikot, tanssitkeepas työ!
Annas sarven soittaa!
Mähöinpä, veikkonen — mitäs sä teäll'?
Otappas ryyppysi, pureppas peäll'! —
Olet kuin susipa liukkaalla jeäll'. —
Kiitos vaimoväell'!

N:o 10.[20]

Ylä-kylän tanssi.

(Fredmans Epistel, N:o tl).
"Hej, sade Fredman, hvar gång han hörde valdthornet börja skråla". etc.

Hei! sanoi Fredman, koska hään kuuli — sarvi jopa soittaa —
Iloitkoon voan! (Corno.)
Moailma ei ouk niin kuin ne häntä — hulluksipa moittaa,
Murheisissaan. (Corno.)
Halata kyllä soan — —
Rakkauski kaikki voittaa.
Viina ja oltta teköö mun miel',
Ja siihen jotaik viel'.

Kuulkaapas siskot, mieleni vietot — teitäpä juuri kiitän!
Jopa ma neän (Corno.)
Pullot ja pillit, huilut ja viulut; — tunnettenko niitä?
Piikoihon eän' — (Corno.)
Toi mieski yhtenään
Toruu tässä. — Mänek hiiteen!
Tuo, sini-silmä, sai jopa vaan
Roima-housuillaan.

Mitäs te, Tytöt, seisootten siinä? — tarkistellen tuota —
Tanssitkaa, hoi! (Corno.)
Soittakaa veikot, hyppäkee pojat! — Piijat jopa uottaa;
Soitappas noin! (Corno.)
Minäkin hyppeä voin —
Anna-Stiina — katos suotta!
Helmukset yllä, huivikin pois —
Jospa viinoo ois.

Annappas ukon viinoa soaha, niin hään oisi noria —
Tanssitaan myö; (Corno.)
Siniset housut, harmaja takki — voi, kuin olet koria!
Vaskinen vyöt — (Corno.)
Täss' syntyy uusi työ —
Minäkin on piikoin orja…
Pistäppäs lasiis noukkaisi peäll'!
Jo tanssi alkaa teäll'.

Veikot, ja siukut, reuhatkaa voan! — Siit' emme ouk millään —
Liisapa, neäts'! (Corno.)
Punainen hamek, sininen liivi — sormuski on sillä,
Palmikko peäss' — (Corno.)
Nauruuksi tässä väess'…
Veikot — olkoon siitten sillään!
Jopa ma neän nyt tuossaik mun nais' —
Tervek tultuais!

Tuossapa tuloo Ulla, mun neitti — kaikkipa poisi tieltäis!
Kohtapa soan — (Cornu.)
Aukaisek ovi, laskeppas sisään — hiipaisooko mieltäis!
Koskeppas vaan — (Corno.)
Nyt tahon oitistaan — — —
Eläk, kultainen, mun kielläk;
Niin veli-kullat — tanssikkaa työ!
Myö ollaan kahen, myö.

N:o 11.[21]

Ulla Urpilainen tanssii Juusolassa.

(Fredmans Epistel, N:o 3).
"Fader Berg i hornet stöter, Si hur lilla nymfen söter!" etc.

Somastipa Sorsa soittaa — (Corno.)
Neittoisetki — kappas noita!
Pyöriivät meijän e'ess'.
Veijalainen, neätkös veikko, (Corno.)
Kuinka Kähköinen jo keikkuu?
Hyppiipi niinkuin mies.
Hurraa! jo Ulla tanssaa —
Loistellen sormuksillansa,
Höyhineen, ja helmein kanssa —
Seäriään :,:
Jo heittelööpi hään!

Tanssissa on aina noita (Corno.)
Piikoja, ja pulloloita —
Haukaisek tuo, ja juo!
Kass' kuin käsiänsäk heittää — (Corno.)
Sukkiansak — katos näitä!
Hameensak — kappas tuo!
Hurraat jo Ulla pöyhtyy,
Aaltoileepi mitkä löytyy…
Ukko Husso, ja mun täytyy
Naurattaa :,:
Niin soitak, veikko, voan!

Soitak, kultainen, kuin taijat; (Corno.)
Tanssik Kaissukat, ja Maijat —
Herrat jo tuloo tänn'.
Sota-herrat, joill' on miekat, (Corno.)
Viiksi-huulet, parta-niekat —
Riskisti! Kuulet sen.
Ullaa jo naurattaapi!
Jussi korviansak roapii,
Paris tuon Heleenan soapi…
Vallassaan :,:
Niin soitak hyväst' voan!

Miehet miehuuvat ja riehuu, (Corno.)
Neijot ympärillä liehuu —
Huiskaavat joutessaan.
Ulla, kultain, olet vilpas, (Corno.)
Aivan tulinen ja hilpas —
Aina out valmis voan.
Ulla jo laulaa koittaa,
Rakkaus minutki voittaa,
Korvani hullusti soittaa. —
Viinoissaan'
Jo jouvun tuonelaan.

N:o 12.[22]

Olvelassa.

(Fredmans Sång, N:o 13).
"Lokatten, lokatten! min frände, gutår! der finnas fioler" etc.

Toipa nyt oikeen oli minusta kumma; illalla istuimme ja juttelimme raha-laitosten nykyisestä tilasta, raha-arvon tasoitettua hintansak mukaan. Niin joku peättelöitti sinun olevan Pankkina, asetettu Roastuan rappailla; minäpä kiipäisen ylös luokseisi, lupaa kerran siihen soatuani. Hyvällä uskalluksella annan sullen ihteni vakuutokseksi; siepä tahot, voan en taijak; mie taitaisin, voan et tahokkaan; sysäisitkös minua, soamattomuutestani, alas rappujaisi myöten, kapakallen, — portaisillen pyöryvillen?

Kapakka! kapakkapa! kultainen, hoi —
Siin' laulaavat neijot, ja viulut ne soi;
Siell' nurkissa, sänkyissä, sopeissa — noi-
pa hameet mun rakkaaksi soattaa jo voi.

Mitäspä mä voitost' ja hyövystä soan? —
Kuin laskuin, ja taskuin, on voimassaan voan;
En pankista pahasta huolikkahan;
Kuin oltta voan löytyypi kapakoissan.

Mutta Turkin moa? Voan kahoppaa Spania, Italianmoa, Hollandi: tokkohan heijän hallitus-menot — niinkuin peättettiin rauhan-teossa Aachenissa, Westphalissa, ja Tridentinumin peätöksen jälkeen — heijän raha-markkinansak ja sala-oikeutensak jeävät seisallaan?

Jos annat mull' viinoo ja tupakkaa, niin
Heit' kalliimmaks' kahon kuin valtikkaakiin;
Nuo piiput, ja pullot, kuin löytyyvät siin' —
Ma hohtavaa kultoa paremmaks' piin.

Mä tyhjennän laskuin, ja virttäni veän —
Oltt'-tynnyrii paremp' kuin hallita pi'än.
Jos kävis mun katein, niin valtias — hään
Sais olvessa uijakki ikähäkseen.

N;o 13.[23]

Kapakkahan tultuansak.

(Fredmans Sång, N:o 15).
"Kom sköna källar-flickor! i hurtigt språng, i tripp oeh traf." etc.

Niin joutukaapa neijot,
Ja tapit kaikki aukaisek!
Ja juoksuttakaa heijät —
Hyppeäpäs, laukaisek!
Sill' janottaa
Minua,
Ainapa —
Tuokeepas nyt viinaa voan!

Niin iloinen tuo oisik,
Jos saisin juuvak innolla;
Jos koht' en seista voisik,
Niin koa'n sun rinnalla.
Niin empähän
Eneän
Nytkään neäk
Aprikoija mihin mään.

En maltak ilman olla,
Ei vaikka mikään olisik;
Jos en soak juuva jolloin,
Niin kohta kuolisin.
Sill' uskon sen,
Kultainen,
Kulkuinen
Voatii jotaik välisten.

Niin juokaatte siis veikot,
Kah, veli-kullat, koittakaa!
Työ ootten varsin heikot —
Niin juo, ja soittakaa!
Pullotpa, nuo
Riemun tuo —
Pöyvän luo,
Kuin voan ahkerasti juo.

Iloisat meijän mielet,
Kuin olvelassa tarjoitaan;
Sill' juokaapas siitt' miehet!
Kylläkin tarvitaan. — —
Ei riita soa,
Siaakaan
Juokossa,
Kuin on jotaik laskussa.

Jo taivaan tähet kiilteä,
Ja usmat, yöllä, nousoo — hoi!
En jaksak lukee niitä,
En neäk, enk' eneän voi — — —
Ukotpa voan!
Toisinaan
Niinpä soan
Moata, miten sopikaan.

Jo koavun, mihin mänen —
Voi, veli-kullat, juokkaha!
Soas täst'! ehk'emme eneän
Tavatak toisia. —
Nyt oummo myö,
Kaiken yö
Juonut. Työ
Aikoin soaneet oivan työn.

N:o 14.[24]

Kaisasta.

(Fredmans Epistel, N:o 1).
"Gutår! båd natt och dag! fly vällust nytt behag!" etc.

Tottapa toella! eipä tässä juok yksikään. Juokaatte, veli-kullat, juokaatte! — Kahtelkaapas lasiloihin, pöyvillänsäk, juottiloissa! — Kurkistelkaa tuoppiloihin, hyllylöillänsäk, koappiloissaan! — Hoksakaatte mitenkä tuo hohtavainen tina-tuoppi, Kaisan käessä, ikeän kuin lausuupi teillen: "voi, herin herttaiseni, kasteleppas suutais"! Ilo-silmät sirkkuiseni! leikki-päiset veikkaiseni! Tiijättenkö työ, mitenkä tuo minusta näytteä? Niinpä se tuntuu minusta, kuin eipä yksikään toimeen tulisi, ennen kuin tässä sarikat soahaan. Kukali? Mikäli? — Soas täst'! saparo-matti.

Junvaanpa ainiaan!
Viinasta voiman soan —
Kastapas suuta!
Tuoppas tänn' muutaa — —
— Sukkelasti voan!
Niin juuvaan ainiaan.
Kahoppas toi meijän Kaissa!
Kuin sen pullot kauniist' paistaa —
Tuoppas tännek pullon' :,: — maista!
Maistak hänen juomiaan!

40

Minunpa tuo tuloo tuoppia tyhjentämään, sinun on asia häntä jälleen täyteeksi soaha; ja työ, veli-kullat, teijän tuloo pitämän oluesta huolta, ett'ei meillen tulek juomisesta puutos. Sillä jos meiltä viina puuttuu, eli jos on olutta vaella, niin meistä myöski mieli puuttuu. Niinpä siitten mielistykäämme! Montako meitä ollaan? Joukkopa; sillä olemme monta. Muistikseisi, Poavo Pajuinen! — Hei, Mikko Mulikka! — Palveliaisi, Juhoi Jukarainen! Tokkos juot, Eerikki Eroinen? — Kunniakseisi, Matti Mahtavainen! — Ja sie Heikki Heiskainen, joka makoot pöyvän alla! Soas täst'! — Äläk astuk luontokappaleella! Vinkutak viulullaisi! rumputak rumpullaisi! piek tuopista kiini!

Juuvaanpa miten voi —
Murhein on pitkä, hoi!
Pitkä on lasku,
Tyhjä on tasku — — —
Ryypätäänpäs toi!
Niin juuvaan miten voi.
Kaissa hakeepi jo oltta!
Mielein palaa, syäin polttaa — —
Kuin ei kuka vienek :,: — jolta
En soak mavun muistaakaan.

N:o 15.[25]

Pullonsak nähtyänsä, eli Puhek Puttelistaan.

(Fredmans Sång, N:o 61).
"Si god dag! min vän min frände! se buteljen menar jag!" etc.

Hyveä päiveä, kultueini!
Kappas laskuin! juomiais —
Sepä paras ystäväini,
Tervek tänne tultuais!
Soas täst :,:
Tervek tultuais! :,:

Miten voit nyt, Herttaseini?
Olet aina iloissaan —
Heitetäänpäs nyt puheini,
Annetaanpas suuta voan!
Soas täst! :,:
Annak suuta voan! :,:

Mistäs tulet, veikkoseini,
Saksasta, vai Ruomista?
Outkos Mosel, vainko Reini? —
Yhtäkaikk' — kuin voan ma soan.
Soas täst! :,:
Kuinpa vaan ma soan. :,:

Kauvan, vanha tuttavani,
Outti kulkkuin sinua;
Läheppäs nytkin mahaani!
Eläk koskaan palajak. —
Soas täst'! :,:
Eläk palajak. :,:

No, niin juokaa! Miesten luonneet
Teissä löytyy. Tulkeepi!
Kulkut olkoonpa ne juoneet,
Josta viina kulkeepi.
Soas täst'! :,:
Josta kulkeepi. :,:

Kostelen mahaa, ja suutaa —
Kiitän sua, kultani!
Voan en jaksak eneän muuta,
Enkä löyväk pullooni.
Soas täst'! :,:
Löysin pulloni! :,:

Tuokaas, pojat, Pappi tänne!
Jälki-seätökseni tien:
"Mitä jälellä oil ennen,
Sitä juonki nytpä mie".
Soas täst'! :,:
Sitä juonki mie. :,:

N:o 16.[26]

Viinan soarna.

Kirjoitettu ystävillensäk Sortavalassa,

(Fredmans Epistel, N:o 5).
"Kära Bröder, så låtom oss supa i fred." etc.

Niimpä kuulkaasta, veikkoiset, juokaatte voan!
Jo moailma paisuupi turhuuessaan. —
Myöpä koittaa
Tuon voittaa — — —
Haistak!
Maistak!
Viinoa keittäkee varoistahan'!
Aunukselaisetpa miehiä hyö!
Juovat kuin soavat. — Niin tiemmeki myö.
Joutuuvat väissä-
ki päissä';
Ne huiskaa.
Ja kuiskaa,
Nyt pullonsak kanssa, kuin työ.

Niimpä koatakaa kannuhun! kansi paak kiin —
Riemuitkaa rauhassa, juokaa — kass' niin!
Eikös kieli
Tiek mieli?
Haistak!
Maistak!
Itekki Bakkus jo seisoopi siin. —
Viinanki puoltajat soarnaavat. — Nuo
Lakinsak julistaa. Kannustaan juo.
Riehuuvat, reuhaa —
Ja peuhaa…
Ne poatuu,
Ja koatuu
Kuin säkkiä, pyllyllään, myllärin luo.

Niinpä kulkekaa hiljalleen laskujen päin!
Ja takaisin käykehe selvyyteen, näin —
Eläs sie, veikko,
Ouk heikko —
Haistak!
Maistak!
Bakkuksen tarhassa seisoskelein,
Juoppas siis, kultainen, kulkuis sen suop!
Turusta kauppiaat viinoo tänn' tuop —
Saavat tänn' muuta-
ki uutta—
Niin ryyppeäppäs, veikkonen! Toiset jo juop'.

N:o 17.[27]

Juoma-laulu.

(Fredmans Sång, N:o 8).
"Ack, om vi hade, god' vänner, en så Ungerskt vin." etc.

Jos oisik viinoa soahvikin täys',
Tarttuisin korvahan kohta;
Kuulespa, kultainen — tottapa käv's,
Syntyisi siitä jo ottaa. —
Nelinpä ryömyisin moataisiin siin',
Hampaillain pitäisin soahvistain kiin'.
Jos oisik viinoa soahvikin täys',
Tarttuisin korvahan kohta.

Vaikka ois raskas kuin rautaki, niin
Huokiaks' oisipa kantaa;
Kaikinpa voimin ma ottaisin kiin',
Nostaisin tuota kuin santaa.
Mieltyisin, veikkonen, osuuellans' —
Laulellen tanssisin korennan kans'.
Vaikka ois raskas kuin rautaki, niin
Huokiaks' oisipa kantaa.

Empähän laskeisin lähellenkään,
Ei liki-tienoillen ketään;
Sulkisin portin, ja jos jonkun neän —
Piiskalla joutuisin hätään.
Jokapa tohtii, niin — tulkoonpa voan!
Tottapa korennan käteeni soan. —
Empähän laskeisin lähellenkään,
Ei liki-tienoillen ketään.

Niinpä, kuin Herra, ma eläisin siin' —
(Karhuna, monikin konttaa)
Jos satais soahvihin, taivaastakiin,
Peikkoja, vaikk' miten monta —
Niin heitä piiskaisin, ajaisin pois — — —
Antaisin kyyvin, jos — soahvistain jois'.
Niinpä, kuin Herra, ma eläisin siin' —
Karhuna monikin konttaa.

N:o 18.[28]

Juoppo-lallin juohotuksia olvelassa, oman kultansak huikentelevaisuuesta.

(Fredmans Epistel, N:o 35).
"Bröderna fara väl vilse ibland om glasen, men intet om krogen." etc.

Miehet ne, huitissaan, juovatten voan,
Viiksiänsäpä kasteloovat —
Kaikki ne osaavat kapakkahan,
Veikkonen, juoppas nyt voan!
Kuules, kuin huutaavat juovuksissaan —
Ovia, kourillaan, koputteloovat;
Jyskeävät julmast', ja — horjuessaan
Jo koatuuvat kuppiloillaan.
Veikkaseini, nyt — viinain juon —
Jo kultain mun hyljäis — heittipähän!
Harmissaini niin vielä mä juon,
Ja muserran murheini nuon!

Ukot ne torjuuvat, korttia lyö —
Ja juttujaan lasketteloovat;
Toiset ne juovat, ja toiset ne syö —
Puukkoonsak pöytähän lyö.
Tallrikit terisöö. Ukotpa hyö
Halulta toisiaan hoastatteloovat,
Miten on niityissä, pellossa, työ;
Ja juottur' heill' viinansak myö —
Oi! ja, ja! Niin on, ja, ja!
Pistänpä piippuin. Onnet kovat!
Kultain on aina mun muistissain,
Vaikk' hänest' on maksanut vain.

Kullat, ja kihlat, ma hänellen toin —
Ja, rahalla, ruokitin lasta;
Lapsi se kuoli; ja, hauvalla, toin-
pa Lukkarin — juovuksiin join.
Usseen on pojat sen vahtineet; voi!
Minä tuon pelastin, ja — hänen vasten
Olenpa vuovanut henkeni, hoi!
Ja lyönyt ne rakkarit, noin — —
Mutta Maikkipa, kultasein,
Nyt oun kuin lintu jo rihmaisessa,
Jokapa soisi pois peäsevän.
Vaikk' kuolo jo tavoittaa sen.

Koatappas kuppihin! Ehkäpä tuon
Murheeni murenis' huoleesta Maijan;
Kyynelet tippuuvat silmistäin, nuon —
Paremmin voin kuinma juon.
Jo ma on elänyt monian vuo'n,
Voan sempä mä toeksi sanoa taijan —
Semmoinen viina, kuin tässä nyt juon,
On auttava rakkaihen luonn'.
Otat pisaraa viisitoist',
Voitelek syäntäis, hautelek paijan!
Tottapa kiesau'ta kipuis on pois,
Jos ryypyn viel' peälliseks' jois'.

Voi kuin ma muistelen silmänsäk viel' —
Tulista luontoais, mesistä mieltäis…
Raskaaks' kuin rauta, niin juohtuu mun miel' —
Painun pois juomisen tiell'.
Rintansak ompi kuin taivaat ois siell'…
Mieleni tekis, ja mieleni kieltäis;
Käet ei kykenek, kyhnistyy kiel',
Ja murhistun — uuestaan viel'.
Mutta Maikkipa, kultain, voi!
Kyllähän arvaatki jostapa mietin,
Pahuuspa kuin sa mun pettit noin —
Koa'ak laskuini, juoturi, hoi!