ESI-RIPPU.
Ollaan toukokuussa. Cripple Corner'issa on pidot, uunin piiput savuavat, yhteinen ruoka-sali oli koristettu seppeleillä, ja talon arvoisa emännöitsijä, rouva Goldstraw, on hyvin toimissaan; sillä juuri tänä kauniina päivänä viettää Cripple Cornerin herra häitä kaukana vieraalla maalla, nimittäin pienessä Brieg'in kaupungissa Simplon-vuoren juurella, jossa Marguerite on pelastanut hänet hengen vaarasta.
Iloisesti soivat kellot pienoisessa Brieg'in kaupungissa, ja kadun yli liehuu lippusia poikittain, ja kaikkialla kuuluu pyssyn pamahduksia ja messinki-torvien helisevä soitto. Viini-tynnyreitä, koristettuina kirjavilla nauhoilla, on vieritetty kadulle kirjavan teltin alle ravintolan edessä, ja jokainen, joka haluaa, saa mielensä mukaan nauttia iloa ja riemua. Kellot ja lippuset, akkunoista riippuvat vaatteet, pyssyn laukaukset ynnä torvensoitto, kaikki nämät oudot tapaukset ovat ihastuttaneet ja elähyttäneet pienen kaupungin rehellisiä asukkaita.
Yö on ollut myrskyinen ja vuoret ovat peitetyt lumella, mutta tänä päivänä loistaa aurinko kirkkaasti, ilma on niin puhdas, kaupungin soleat tornin huiput hohtavat kuin hopea, ja Alpit näyttävät kaukaisilta, valkoisilta hattaroilta tumman-sinisellä taivaalla.
Pienoisen kaupungin hyväntahtoiset ja teeskentelemättömät asukkaat ovat poikkipuoleen katua rakentaneet kunniaportin, jonka kautta morsius-pari on juhlallisesti palaava kirkosta. Portin etupuolella luetaan seuraava päälle-kirjoitus: "Kunnioitettu ja rakastettu olkoon Marguerite Vendale!" Sillä hänestä ollaan ylpeät melkein jumaloitsemalla. Näiden odottamattomien tervehdys-sanain hänen uudella nimellänsä pitäisi muka ihastuttaa morsianta, ja sentähden onkin niin toimitettu, että häntä saatetaan kirkolle mutkaista taka-katua myöten, joka aivan helposti menestyy pienessä Briegin kaupungissa mutkaisine katuinensa.
Nyt on kaikki järjestetty, ja kirkkoon mentiin jalkasin. Morsian ja ylkämies, notari Neuschatelista, lakimies Lontoosta, rouva Dor ynnä eräs outo, vahva, salamielinen englantilainen, tunnettu nimellä Zhoé Ladelle, ovat kaikki kokoontuneet ravintolan parhaasen, juhlallisesti puettuun huoneesen. Rouva Dor näkyy nyt puettuna puhtaisin hansikkoihin, tällä kertaa omiinsa, ja molemmat käsivartensa kiertyttyinä morsiamen kaulan ympäri; jonka tähden rouva, ollaksensa loppuun asti itsensä kaltainen on kääntänyt leveän selkänsä muulle seuralle.
"Suo anteeksi, kaunis lapsukaiseni," pyytää rouva Dor, "että minä saatin olla hänen kissanansa."
"Kissanansa, rouva Dor?"
"Niin, jonka täytyy istua vartioitsemassa pientä ihanaa hiirtä," selitti rouva Dor katuvaisella huokauksella.
"Olettehan kuitenkin paras ystävämme! Sano, Yrjöseni, sinäkin, eikö ollut rouva Dor paras ystävämme?"
"Varmaan, lemmityiseni! Kuinka me ilman hänettä olisimme tulleet toimeen?"
"Olette molemmat niin ylevä-mieliset," sanoo rouva Dor, vastaan-ottaen tämän lohdutuksen, vaan lankee taas katumukseen. "Mutta kuitenkin alotin minä kissana."
"Niin, mutta ikäänkuin kissa sadussa, hyvä rouva Dor", sanoo Vendale suudellen häntä poskelle, "olitte kuitenkin oikea nainen, ja sen vuoksi osoittikin sydämenne myötätuntoisuutta muitten rakkaudelle."
"En tahdo millään muotoa tässä estää rouva Dorea saamasta syleilyksiä," saarnaa herra Bintrey, kello kädessä, "enkä rohkene liioin moittia että olette tunkeuneet tänne loukkoon kuni kolme sulotarta; tahdon vaan muistuttaa, että lienee jo aika mennä. Mikä on teidän ajatuksenne, herra Ladle?"
"Se on ihan selvä," vastasi Janne taipuvaisella irvistyksellä. "Ylimalkaan olen minä nyt paljoa selkeämpi, kun olen, näette, niin kauan vierinyt maan pinnalla. En ole ennen koskaan ollut näin kauan yhtä päätä pinnalla, ja tämä on tehnyt mulle oikein hyvää. Cripple Corner'issa olin liian paljon maanpinnan alla, ja tuolla Simplon-vuorella olin liiaksi korkealla sen yli, mutta täällä olen tavannut keski-suunnan, herra. Ja jos minä joskus maistelen iloisten parissa, niin se tapahtukoon tänä päivänä, kun juodaan malja: 'Suojelkoon Jumala heitä molempia!'"
"Niin minustakin!", sanoo Bintrey. "Mutta me, herra Voigt, olkaamme olevinamme ranskalaisia ja laulakaamme: Allons, marchons."
Kaikki kääntyvät oveen, jossa saattoväki heitä odottaa, ja sitten mennään kirkkoon, jossa parikunnan vihkimys onnellisesti tapahtuu. Parahiksi ovat juhlalliset menot alkaneet, niin käsketään notariota käymään pikimmältään ulkona, ja palattuansa jälleen kirkkoon, on vihkimys jo ohitse. Hän seisahtuu Vendalen viereen ja taputtaa häntä olkapäähän.
"Käykää tuota pikaa syrjä-ovella, herra Vendale, vaan yksinänne.
Jättäkää vaimonne minun haltuuni."
Kirkon syrjä-ovella seisoivat nuot kaksi miestä luostarimajasta, jotka jo tunnemme. He ovat läpikastuneet lumesta ja väsyneet matkastaan, vaan toivotettuansa onnea ja menestystä hänelle, panee kumpikin leveän kätensä Vendalea rinnalle, ja katsellen häntä totisilla silmillä sanoo toinen heistä hiljaisella äänellä:
"Ne ovat taas täällä, herra! Paarinne — ihan samat paarinne!
"Paarini täällä? Mitä vasten?"
"Hiljaa! Vaimonne tähden hiljaa! Matka-toverinne sinä päivänä — —"
"Miten on hänen?"
Mies katselee kumppaniansa, ja tämä häntä. Kumpasenkin käsi makaa vakavasti Vendalen rinnan päällä.
"Hän oli viipynyt muutamia päiviä ensimmäisessä pakopirtissä, herra; ilma oli välistä hyvä, välistä paha."
"Noh, ja sitten?"
"Toissa päivänä tuli hän meidän maja-taloomme ja tahtoi, nukuttuansa hetken laattialla, valkean ääressä, kaapuunsa peittyneenä, mennä seuraavaiseen majataloon, ennenkuin pimeä tulisi. Häntä peloitti paljon tämä osa matkasta, ja hän luuli tien vielä huononevan seuraavana päivänä."
"Noh, kuinka sitten kävi?"
"Hän kulki yksin, ja juuri kun pääsi suojaman sivutse, niin tuli lumivyöry — ihan samanlainen kuin se joka vieri alas teidän takananne lähellä Ganther siltaa —."
"Ja tappoi hänet?"
"Me kaivoimme hänen ylös tukehtuneena ja musertuneena. Vaan puhukaamme nyt vaimostanne. Asian laita on semmoinen, että olemme kantaneet miehen tänne paareilla, saadaksemme hänet haudatuksi, ja meidän täytyy kulkea tätä samaa katua. Vaimonne ei tarvitse häntä nähdä. Olisi synti ja häpeä kantaa paareja kunniaportin kautta, ennenkuin vaimonne on siitä kulkenut. Kun lähdette kirkosta, niin me, jotka kannamme paareja, poikkeemme oikealla lähellä olevalle syrjä-kadulle ja asetumme paarein eteen; mutta varoittakaa vaimoanne kääntämästä silmiänsä siihen katuun. Aika joutuu, ja vaimonne ehkä jo kaipaa teitä. Hyvästi!"
Vendale menee takasin kirkkoon ja panee morsiamensa käden oman terveen käsivartensa alle. Kirkon pääportilla odottaa heitä juhlavaatteisin puettu saattoväki, ja nyt astutaan katua alaspäin kelloin soidessa, pyssyin pamahtaessa, lippusten liehutessa, torvien helistessä ja innostuneen kaupungin riemutessa, itkiessä ja hymyillessä. Päät paljastetaan, mistä Marguerite kulkee sivutse, äidit näyttävät häntä lapsillensa, kaikki ihmiset siunaavat häntä. "Taivaan siunaus rakkaalle tytölle! Katso, kuinka hän kävelee nuoruudessaan ja kauneudessaan, hän joka niin uskalasti pelasti ylkänsä hengen."
Tultuansa oikealta puolelta kohtaavan syrjä-kadun nurkkaan puhuttelee Vendale morsiantansa ja kääntää hänen huomiota vasemmalla kädellä oleviin akkunoihin. Päästyänsä nurkan sivutse vähän edemmäksi, sanoo hän; "Älä katso taaksesi, lemmityiseni!" ja kääntää samassa itse päänsä. Hän näkee nyt takanansa paaren ynnä sen kantajan katoavan kunniaportin kautta kirkkomaalle, vaan itse astuu hän morsiamensa ynnä hääjoukon kanssa alas ihanaan, auringon loisteessa kiiltävään laaksoon.