X LUKU.
I. Mitä tulee siihen, että isänmaan (Taivaan alus) rauhoittaminen on sen yksityisvaltioiden hyvää hallitsemista, niin, kun hallitsija (Ylimmäinen) kohtelee vanhempiaan vanhempina, niin kansassa herää vanhempien kunnioitusta; kun hallitsija kohtelee iäkkäitä iäkkäinä, niin kansassa herää nuoremman veljen alistuvaa mieltä; kun hallitsija kohtelee säälien orpoja ja turvattomia, niin ei kansa tee toisin siinäkään. Ruhtinaalla (Džyin Tzï) on siis [tässä] tie (periaate), [varma] kuin viivoitin ja harppi.
2. Mitä hän vihaa ylemmissään, sitä älköön osoittako alemmilleen. Mitä hän vihaa alemmissaan, sillä älköön palvelko ylempiään. Mitä hän vihaa edessään olevissa, siinä älköön menkö takana olevia pitemmälle. Mitä hän vihaa takana olevissa, siinä älköön seuratko edessä olevia. Mitä hän vihaa oikealla, sitä älköön tarjotko vasemmalle. Mitä hän vihaa vasemmalla, sitä älköön tarjotko oikealle. — Tätä sanotaan viivoittimen ja harpin tieksi.
3. Laulujenkirjassa (II. 17) sanotaan: 'Kuinka meidän onkaan iloittava ruhtinaistamme, kansan vanhemmista (isä ja äiti).' Kun [ruhtinaat] rakastavat sitä mitä kansa rakastaa, ja kun [he] vihaavat sitä, mitä kansa vihaa, niin silloin heitä sanotaan: 'Kansan isä ja äiti'.
4. Laulujenkirjassa (II. 37) sanotaan: "Korkea ja jyrkkä on Etelän vuori jylhine kivilohkareineen! Ylevän ylevä on suuri opettajamme In![64] Koko kansa katsoo Teihin." — Niiden, joilla on valtion valvonta, ei sovi olla leväperäisiä. Jos he poikkeavat harhateille, ovat he koko isänmaan häpeä.[65]
5. Laulujenkirjassa (III. l) sanotaan.[66] "Niinkauankuin In-hallitsijasuku ei ollut kadottanut kansanjoukkojen suosiota, olivat [sen] ruhtinaat Jumalan (Šang Ti) vertaisia.[67] Otettakoon In-suvusta vakava varoitus. Ylhäistä asemaa ei [turvata] helposti." — Kun hallitsija periaatteillaan (Tao, tie) saavuttaa kansanjoukot, niin saavuttaa hän [samalla] valtiovallan; kun hän menettää kansanjoukot, menettää hän [samalla] valtiovallan.
6. Ruhtinas pitäköön siis ennen kaikkea huolta [omista] hyveistänsä. Kun hänellä on hyveitä, on myös miehiä. Kun on miehiä, on myös maata. Kun on maata, on myös aarteita. Kun on aarteita, on myös käyttövaroja.
7. Hyve on juuri, rikkaus on latva.[68]
8. Hyljätty juuri, vaalittu latva — riistävä ruhtinas, ryöstävä kansa.[69]
9. Kun siis aarteita kootaan, niin kansa hajautuu. Kun: aarteita hajotetaan niin kansa kokoutuu.[70]
10. Samaten pahoin puhutut sanat pahoina myöskin palaavat; väärin tullut tavara väärin myöskin menee.[71]
11. 'Puheessa K'ang:ille'[72] sanotaan: "Taivaan määräämä arvoasema ei ole aina aivan varma. Hyvä Tie se antaa [arvovallan], väärä [polku] vie sen pois."
12. Ts'u-[valtion][73] Kirjassa (Ts'u Šu) sanotaan: "Ts'u-valtiossa ei pidetä [maaperän tuotteita] kalleuksina. [Siellä] pidetään ainoastaan hyvettä (Šan) kalleutena."
13. (Džin-vaition[74] Uen-herttuan eno) Džiu Fan lausui: "Tämä maanpakolaisemme (Uen) ei pidä [takaisinpääsyä valtaan] kallisarvoisena. Jalomielisyyttä vanhempiaan kohtaan hän pitää kallisarvoisena."
14. Historiakirjan Ts'in Š-ï-[nimisessä kappaleessa] sanoo [Ts'in-valtion[75] herttua Mu]. "Olkoon minulla vaikkapa yksi ainoa suora ja rehellinen ministeri, ilman muita kykyjä kuin yksinkertainen uskollinen sydän; ja jos hän on kyllin laajasydäminen, niin että hän pitää muiden kykyjä ikäänkuin ominaan; ja, [missä ikänä] tapaa neron (Jen) tai viisaan (Šeng), iloitsee siitä sydämessään enemmän kuin suun sanat ilmituovat, osoittautuen todella kykeneväksi näitä suvaitsemaan [ja käyttämään,] — sellainen ministeri voi suojella poikani, pojanpoikani ja tummatukan kansan, ja hänestä voidaan toivoa todellista hyötyä. — [Mutta jos hän,] huomatessaan kykyjä, kadehtii ja vihaa näitä, ja, nähdessään neroja ja viisaita, vastustaa heitä ja estää heidän menestymistään, osoittautuen todella kykenemättömäksi heitä suvaitsemaan [ja käyttämään], — [sellainen ministeri] ei voi suojella poikiani, pojanpoikiani, eikä tummatukkaa kansaani; ja eikö hän olekin todellinen turmion lähde?"
15. Ainoastaan jalomielinen henkilö (Ren Ren) kykenee karkoittamaan hänet ympärillä oleviin barbaarimaihin,[76] eikä asu hänen kanssaan samassa Keskusvaltiossa.[77] Tästä sanotaan: 'Vain jalomielinen henkilö osaa rakastaa ihmisiä, ja osaa vihata ihmisiä.'
16. Kun näkee hyverikkaan henkilön (Hsien), eikä voi häntä käyttää; tai kun käyttää, mutta ei kyllin aikaiseen, — on tämä (kykyjen) halveksimista. Kun näkee konnan (ei-hyvän), eikä voi häntä siirtää pois; tai kun siirtää hänet pois, mutta ei kyllin kauas, — on tämä paha virhe.
17. Kun rakastaa sitä mitä ihmiset vihaavat, ja kun vihaa sitä mitä ihmiset rakastavat, sanotaan sitä ihmisten luonnollisten tunteiden törkeäksi loukkaamiseksi. Onnettomuutta saa ehdottomasti osakseen siitä.
18. Ruhtinaalla on siis suuri tie. Hänen on omattava antaumusta (Džung) ja uskollisuutta (Hsin) menestyäkseen [tällä tiellä]. Ylpeys ja ylimielisyys eksyttää [tieltä].
19. Varallisuuden kartuttamiseksi on myöskin suuri tie: — Tuottajia olkoon paljon ja kuluttajia vähän; olkoon tehoisuutta tuotannossa ja säästäväisyyttä käytössä. Näin menetellen on varoja aina yllin kyllin.
20. Se, jolla on jalomielisyyttä (Ren) kohottaa omaa itseänsä (ruumis) varoen [oikealla] hoidolla. Väärä [valtiotaloudenhoitaja] (ei-Ren) kohottaa varallisuutta oman itsensä kustannuksella.
21. Milloinkaan ei ole tapahtunut, että tuo Ylin harrastaisi jalomielisyyttä, eivätkä alemmat harrastaisi oikeutta (I). Milloinkaan ei ole tapahtunut, että kansa harrastaisi oikeutta, eikä ruhtinaan asioita ajettaisi loppuun. Milloinkaan ei ole tapahtunut, että varastot olisivat rikkautta täynnä, eivätkä ne tulisi ruhtinaan käsiin.
22. Mong Hsien Tzï sanoi: ["Virkamies,] jolla on vaunut ja hevoset, ei kaitse kanoja eikä porsaita. [Toinen,] joka leikkaa [uhri-]jäitä, ei paimenna lehmiä eikä lampaita. [Kolmas,] jolla on sata vaunua, ei tarvitse [enää] verotulojen kokoilijaa. Jos sitä tarvitaan, niin mieluummin olkoon tämä virkamies varas".[78] — Tästä sanotaan: "Rikkaus ei ole valtion voitto. Valtion voitto on vanhurskaus (I)".[79]
23. Jos valtion tai perheen päämies korostaa varojen käyttöarvoa, joutuu hän varmasti pikkusielujen holhouksen alle. Jos tällaiselle pikkusielulle — luullen häntä hyväksikin — uskotaan valtion tai perheen [tärkeitä] toimia, niin seuraa siitä rinnan [Taivaan] tuhoa ja [ihmisten] ilkeyttä. Ja vaikka [sittemmin] saataisiinkin kunnon mies [hänen paikalleen], ei [tällä] olisi keinoja enää. Tästä sanotaan: "Rikkaus ei ole valtion voitto. Valtion voitto on vanhurskaus."
Ylläoleva selityskirjan kymmenes luku selittää 'valtion hyvää hallitusta' ja 'isänmaan rauhoittamista' (P'ing Tien Hsiā).
Selityksiä on kaikkiaan kymmenen lukua. Ensimmäiset neljä lukua käsittelevät yleispiirteittäin [teoksen] johtavia ajatuksia ja niiden merkitystä. Jälkimmäiset kuusi lukua käsittelevät yksityiskohdittain teoksen ala-asteikkoa. Viides luku valaisee hyvän käsittämisen tärkeyttä. Kuudennessa luvussa on esitetty hyvä [tahto] ihmisen [varsinaisena] perustuksena. Opintojen alkuaikoina on [näihin kahteen lukuun] kiinnitettävä mitä suurinta huomiota. Opiskelija älköön niiden yksinkertaisuuden vuoksi halveksiko niitä. — Džu Hsi.
4.
KIINALAISEN AJATTELUN LUONNE.
Koettaessamme eritellä kungfutselaiselta kannalta kiinalaiselle ajattelulle olennaisia piirteitä kiintyy huomiomme ensi kädessä seuraaviin seikkoihin:
1. Käytöllisyys. Intialainen metafysiikka on kiinalaisille vierasta. Käytännölliset tarkoitusperät ovat määränneet ajattelua ja sen muotoja. Kiinalainen filosofia, varsinkin vanhimpana aikana, on kauttaaltaan praktillista. Džu Hsi:n aikakaudella, 12:lla vuosis. j.Kr., on syvemmän mietiskelyn oireita — nähtävästi intialaista vaikutusta. Kaikkein mieluisinta ajatustyötä ovat kiinalaiselle antaneet siveys- ja valtio-opit. Näiden kiinteä yhteenkutominen lienee kungfutselaisuuden korkein saavutus.
2. Vanhoillisuus on kiinalaisille erikoinen ajatustottumus. Kungfutse itse on siinä suurin mestari. Hän varoi mitään uutta esittävänsä. Iänikuisista kätköistä hän kaivoi esiin ja valikoi sen mikä sitten on tullut ainoaksi oikeaksi ohjeeksi opetukselle ja elämälle. Minkä harmaan muinaisuuden miehet ovat hyväksi huomanneet ja mikä sitten on saanut Kungfutselta hyväksymisen — siitä ei enää voida kiistellä. Vanhojen arvojen uudelleen arvioiminen oli jotain käsittämätöntä vuosisatamme alkuun saakka. Henkinen elämä on yleensä ollut samanlaista kuin länsimailla keskiaikainen skolastiikka.
3. Muodollisuus. Ajattelu on liikkunut sovinnaisissa kaavoissa. Omituinen jäykkyys ilmenee ajatusmuodoissa. Lukuja käytetään koneellisesti. Kolme ja viisi ovat erittäin suosittuja suureita. Puhutaan kolmesta valosta — auringosta, kuusta ja tähdistä; kolmesta kyvystä — taivaasta, maasta ja ihmisestä. Samoin puhutaan kolmimerkkisistä kirjoista ja kolmikätisistä ihmisistä. 'Viitosia' on vieläkin enemmän. Olemme tutustuneet viiteen kaanoniin, viiteen hyveeseen, viiteen suhteeseen ja viiteen vuoreen. Huomasimme myös viisi korkeinta arvovaltaa — taivas, maa, ruhtinas, vanhemmat ja opettaja. Edelleen puhutaan viidestä perusaineesta — metallista, puusta, vedestä, tulesta ja maasta; näitä vastaa viisi taivaankappaletta, joilla ovat nimet: metallitähti, puutähti, vesitähti, tulitähti ja maatähti — Venus, Jupiter, Merkurius, Mars ja Saturnus. Värejä on viisi: vihreä, keltainen, punainen, valkoinen ja musta. Erilaisia makuaistimuksia on samoin viisi: makea, hapan, katkera, kirpeä ja suolainen. Viisi aistimusten välittäjää ovat: korva, silmä, suu, nenä ja — sydän. Viisi on ihmisellä sisäisiäkin elimiä: sydän, keuhkot, maksa, munuaiset ja — vatsa. Ilmansuunnista on viisi tärkeintä: pohjoinen, etelä, itä, länsi ja — keskus. Musiikissa on viisi perussäveltä ja ihmisolennolla on viisi ominaisuutta: muoto, käsityskyky, tajunta, toiminta ja tieto. Viisi rangaistusta ovat: piiskaaminen, kepittäminen, karkoitus paikkakunnalta määräajaksi, karkoitus elämäniäksi ja — kuolema. Kuolleita surraan viiden asteikon mukaan: vanhempia ja aviomiestä 27 kuukautta, esivanhempia samoin 27 kuukautta, veljiä ja sisaria 9 kuukautta, setiä ja tätejä 5 kuukautta, etäisempiä sukulaisia 3 kuukautta. Mutta onni on myöskin viisikertainen: pitkä ikä, rikkaus, terveys, hyveenrakkaus (!) ja rauhainen kuolema.