LIITE.
113. Wareliukselle.
[13 p. jouluk. 1848.]
Onnea, onnea Veikkonen!
Vain niin, että Sinusta jo tuota suoraa tehdään akoillinen mies. Kielet kulkeevat enemmän kuin luulisikaan. Juuri lähteissäni Helsingistä kysäsin Rinnustelialta: "Konsa se Waronen häitä pitää?" "Jouluna, jouluna", sanoi. Jopa sainkin kuulla' Sinua jo kirkossakin kuulutetun sulhaiseksi. Voi miekkoista, kuin saapi morsiamen! Kutsuhhan toki minuakin häihin, jos vaan pidät ne niin reimasti, että niitä kannattaa ma'istaa'. Vahinko vaan, etten taida' varmaan sanoa' taitanenko täällä toivoa' Sinulta kirjausta, vainko Hämeenlinnassa, sillä luulen jo ennen joulua sinne lähteväni. Jos Hämeenlinnaan meneviä ketä tapaaisit, niin sopisi käskeä' kysymään minua kestikievarissa, jossa ehkä al'uksi ruvennen syömässä käymään, ja siksi varaksi, jos en sopisi kohta tulemaan, saisit kirjoittaa' kaksi kirjausta, viiden siihen jäämään ja toisen postissa tänne tulemaan. Sopisiko kukaties yksin tein lähteäkseni häihisi ja mennäkseni Hämeenlinnaan.
Täällä olen nyt siitä syystä, kuin olen ottanut työkseni suomalaisien sanojen latelemisen Meurmanin tekeillä olevaan Wenäen, Ruotsin ja Suomen Sanakirjaan, ja Lönnrot, jonka sanakokouksista ehtimiseen kirjoitan mitä tarvitsen, nyt itsekin on täällä.
Jos en ker'inne' saada' Sinulta vastausta, niin ken tietää, jos tulnen ilmankin häihisi, niinkuin muinen Lemminkäinen, ehkä kyllä en olekkaan niin ankara veitikka kuin hän. Asia on kuitenkin sen päällä, kuin saan tiedon häistäsi ja kuin asiat muuten sopiivat. Kuitenkin voi' hyvin ja onnistu', toivottaa
naapurisi Europaeus.
Laukossa Vesilahdella 13 Jouluk. 1848.
114. Wareliukselle.
[19 p. helmik. 1849.]
Veli hopeaiseni!
Olisipa toden perästä ollutkin hupaista, jos olisin saanut päästä' häihisi, mutta Laukosta piti aikaisin lähtemäni, ja Hämeenlinnassakaan ei tullut viipymistä enemmin kuin sitte Helsingissäkään niin kau'an kuin al'ussa luulin. Kirjauksesi sain kuitenkin tänne ja sen myötä kolme muutakin minua perästä ajanutta kirjausta. Kiitos Suomen kunnollisille Postimestareille, kuin yksikin niistä kirjauksista, Räävelistä tullut al'uksi oli kirjoitettu tulemaan Wiipuriin, sieltä kirjoitettu menemään Tampereelle ja Laukkoon, sieltä ta'as takaisin Hämeenlinnaan, siitäkin vielä Helsinkiin ja Helsingistä viimen tänne.
Tahtoisin tietääkseni, kuinka laajalta ne nykyisen aj'an monikon kolmannen kohdan eritapaiset päätteet tavataan. Tiedäthän, että mainittu pääte' siellä elopaikoillasi taikka vähintäkin varmasti Vesilahdella aina sanotaan pitkällä äänikkäällä näin: tuleevat, pyrkiivät, j.m.m. Niin alkaavat jo Valkealassakin ja koko Kymen tienoilla sanoa'. Savossa Saimaasta pohjaisiin sanoovat samoin, sillä vaan eroittaen, että ee muuttuu oo:ksi taikka öö:ksi: tuloovat, mänöövät j.m.m. Täällä Savitaipaleessa sekä sitte koko ei-Hämeisessä Wiipurin Läänissä ja Inkerin maallakin sanotaan: tulloot, pyrkiit. Mutta missä ja kuinka laajalta sanotaan: tulevat, pyrkivät? sitä olisi minulla nyt tarpeen tietää'. Sanottaneeko missään, yhtä vähän kuin ei missään sanota' tulevi, sanovi ehkä Lönnrot kyllä niin kirjoittaa. On kyllä Raamatunkin kielessä tulevat j.m.m., mutta on siinä myöskin aina anda jaka j.m.m., niin että sen kirjoitukseen ei paljon taida' luottaa'. Sinä sen mutkan hyvin kyllä tuntenet kuin olet paljon maita matkustanut ja muutenkin elänyt eri paikoissa siellä Tur'un läänissä.
Kirjoita' kohta sel'itys siitä
veljellesi Europaeukselle.
Savitaipaleessa 19 helmek. 1849.
115. Wareliukselle.
Savitaipaleessa 28 huhtik. 1849.
Veli kultainen!
Kiitoksia kirjauksestais; olisit vieläkin paremmin tehnyt kuin te'it, jos olisit koko paperin kirjuttanut täyteen. Eihän Sinulla kuitenkaan ole' niin kiirettä työtä, kuin minulla on. Tahostais kirjutan nyt meien omaa kieltä; saisithan Sinäkin aina ko'itella' pistellä Kyröläisiin kieltä omiinkiin kirjohiis, niin sitte tultasiin paremmin tutuksi kumpasenkin kielen murteen kanssa. Lönnrotiltakiin sain kirjan. Se jo lupaa lähteväse' Kajaaniin tuota myöten.
— — — — — — — —
Täällä tulen nyt olemaan koko tämän vuoen ja työtä on niskaan asti, mitä vaan ennättää' taian. Sentähen en nyt varmaankaan kerkiä lävistämään Helmivyötäkään ennen kuin tulevana Jouluna, sillä sitä soisin vielä paljon saavain parannella' ja somentaa'.
Pitäjän kirjastoa on tänne ahkerasti ko'ettu soaha' kokoon ehkä kyllä kansassa siihen tuntuu olevan vähän halua. Ko'eppas Sinäkiin sitä sammaa pyytää siellä puolen, jos suurella tahi omalla kirkollais. Olliishan se tarpeen asia. Kuin ahkerasti ja heittämätä piät asiasta kiini, niin kyllä sen toimeen saat.
Ethän Sää yhtään kirjuttanut mitä Sinulla muuta askaretta nyt on yli kouluttamisen, joka ei kuitenkaan ottane koko aj'an Sinulta. Pahoin pilasit Vekkuliis sellaisilla rivosanoilla kuin Habakuk! onkos se nyt siivon miehen työtä? Kyllä Sinua on jo vaimoiskiin siitä torunut, jos hän on kunnon vaimo. Muutenkiin tuntuu se lii'an vähän onnistuneelta ja kirjutuslaatu ei ole niin vapaata kuin pitäis oleman. Katso' mitä männeen vuoen Suomettaressa 34 luetaan Consciencén kirjutustavasta ja muista mitä L. Blad sanoo, niin tulet vielä suureksikiin kirjaveitikaksi. Pitäähän miestä neuvoman. Eik's niin! Mies neuvotusta tulloo, koira neuvomattomasta.
Kirjutappas kohta tarkoin miten se d sinun tavallas oikein äännetään? Niinkös että kielen nenä vaan hellästi tapaa ylähampaihin, niin että henki pääsöö kielen ja hampain välite' kulkemaan? Mutta, niinhän ei l:ä kuitenkaan tule' se'assa kuulumaan ehkä Renvall sanoo d:n äännettävän tärisevästi(?) kuin dlr. Eikös se oikeistaan ole sekaääni puustavista drs? johon taitaisi v:kiin lisättää?
Hyvin tekisit, jos kerääisit teien puolen satuja niin paljon kuin taitaisit. Lienööhän niitä toki vielä lapsillakin, ja eiköhän teillä vielä liene loihturunoja, vaikka lyhviäkiin. Kokoa' sanakirjaankin sanoja, joita parahiten saanet sillä lailla että jonkiin taitavan miehen kanssa rupiat yhdessä katsomaan Renvallia läpi, jolloin sanat parahiten muistuut mieleen. Saathan sitte 10 kop. kultakiin sanalta Seuralta, niin että apumiehelleiskiin saat antaa. Saisithan vielä kesäluppais aj'alla lähtiä lähipitäjin jalkatampissa kävelemäänkiin kaikkia maailman hyvää keräämään ja tiiustelemaan. Kirjutappas sää nyt vastauksiks näinkiin suuren kirjan
veljelleis Europaeukselle.
116. Wareliukselle.
Savitaipaleessa 31 elok. 1850.
Veli Kultaiseni!
Melkein tunnut olleesi pahalla tuulella kirjoittaissasi kirjaustasi "27 heinäk.", kuin sitäkin kysyt, mihin meidän valistuneina aikoina satuja tarvitaan, ja mitä niillä tehdään, ja kuin Helsingin Sinulta suun sivuitse menneitä hyviä päiviä vihastut; ja vieläkin kuin minua tuolla lailla "?!" suomit, kuin muka olen kirjoittanut Sinun osasi Sanakirjan tehossa olevan "N-n al'usta sanaan Styfhalsig". Lienee kuka hyvänsä sitä kirjoittanut, mutta en suinkaan minä, sillä jo mennä vuonna heinäkuun alussa toi Oksanen minulle valmista sanakirjaa sanaan Penning ja Hanénilta sain viimeis syksynä sanasta Stöpig alkain. Tätä väliä olen minä Sinullekin kirjoittanut, mutta en muuta; enkä tiedäkkään, kuinka te olette alkuansa työnne määränneet. Nyt on siis paitsi muita väliä vielä Styfhalsig—Stöpig kirjoittamatta, enkä tiedä, lieneekö se Sinun vain Hanénin kirjoitettavana. — Ja vieläkin kuin varoitat minua työtäsi tärväisemästä. Min' en ole mitään tahtonut enemmin vihata, kuin itserakkautta, ja katson sentähden ainoastansa sitä parhaaksi, minkä soveliaimmaksi ja oikeimmaksi näen, säästämättä enemmin omia kuin muidenkaan omituisuuksia. Niitä parannuksia kirjoitustavassani, joita ensin koettelin, mutta jotka sittemmin kyllä arvasin kaikille kelpaamattomiksi, olen armotta heittänyt pois, ja olisin siinä asiassa mennyt edemmäksikin, jos ei tutkijakunta, joka ueuvoitteli kirjoitustavasta ja vaatiikin sanakirjaa "yhtämukaiseksi", olisi määrännyt, että k ei tule pehmitettäväksi j:ksi (esim. ale ei alje), mutta että muuten kaikki tulee Eureenin kieliopin mukaan kirjoitettavaksi. Kiroa Sinä tutkijakuntaa ehtimiseen, sillä minä ehtimiseen ojon Sinun sanojasi te(v)ossa, al(v)ussa, var(a)astaa, jaka(a'). Jos tahdot kirjoittaa tutkijakunnalle kirjoitustavastasi, niin olkoon sanottu, että se on varsinkin Tohtor Castrén, joka yhtämukaisuutta vaatii, ja esti, ettei sanakirjaa jo sillänsä ilman minun katsomattani ruvettu painamaan, niinkuin varsinkin Oksanen ja Elmgren jo toissa keväinä tahtoivat. Tutkijakunnan tarkoitus on, ettei mitään erinomaisia poikkeamisia entisestä kirjakielestä pitäisi tehtämän, paitsi mitä juuri tarvis vaatii. Henkähys ja k pehmitysmerkit sekä monet murteista saadut erilaisuudet päätettiin sentähden huoletta jätettäviksi pois, kuin ne kuitenkin eivät lukijoita yhteiseen, mutta ainoastansa kielentutkijoita hyödyttävät, mutta kielentutkijat kuitenkin varsinaisista selityksistä niistä selon saavat.
Tulevan kuun keskivälissä tulen minä Helsinkiin. Sanakirjaa läpikatsoessa menee paljon aikaa, sillä minä verron kaikki Meurmanin Ruotsalais-Wenäläisen sanakirjan kanssa ja silmäilen vielä muitakin huonompia ruotsalaisia sanakirjoja sekä muita lähteitä. Ainakin menee koko talvi lävitse katsoessa. Milloinko sitte painaminen alkanee, sitä en tiedä, sillä vaatimista myöten pitäisi kaikki oleman valmis, ennen kuin tutkijakunta ottaa sen tutkijaksensa, varsinkin sentähden, jos yhdistetyt sanat ovat osainsa kanssa yhtämukaisesti suomennetut, esim. föra ja öfverföra. Tulevan kesän kuluessa on siis sanakirja vasta valmiiksi toivottava.
Älä etsi estelemisiä satujen keräämiselle; kyllä niitä toivotaan kerättävän vaikka kuinka paljon. Lappalaisista, Hiiden väestä, munkkilaisista ja muusta sellaisesta pitäisi Sinun tarkkaan kyselemäsi. Lauluja ja niiden laulantoja, sananlaskuja, arvoituksia sopii myöskin kerätä kussa sattuu.
Onkos siellä mitä vanhoja hautoja ja roukkioita? Tavataankos niissä vaski-, rauta- vain kivikaluja? Onkos mitä pantu kuolleen suuhun taikka muuhun vissiin paikkaan? Olisi niitä paljonkin kysymisiä, mutta paperi loppuu. Jää hyvästi ja kirjoita
veljellesi
Europaeukselle.
Kuuluu, että Sortavalan tunnettu kappalainen H. Renqvist ei ole laskenutkaan poikaansa niin syntisille retkille kuin runoja keräämään.
117. Wareliukselle.
[IS p. kesäk. 1851.]
Veli hopeaiseni!
Kirjauksesi 27 päivältä toukok. on vastaamatta viivähtänyt; arvaatkos mistä syystä? Itsekin kehoitat minua "tekemään kaikki mitä taidan mielenmittauksen huojennukseksi". Kirjauksesi tullessa olinkin innoimmillani puuhassa kirjoittamassa ankarata kirjoitusta mielenmittauksestamme ja Nordenstamista. Sama kirjoitus menee tänä päivänä Ruotsiin ja tulee siellä painetuksi. Se on ruotsiksi kirjoitettu ja niin suoraan ja innollisesti kuin suinkin olen taitanut. Varmaankin hirtää N—m minun. Kirjoitukseni kouristaa väkevästi tämän ajan jumalattomuutta ja vihaa vieraita kansoja (vanhoja vihollisia) sekä esivaltaa kohtaan ja näyttää että ristin oppi, joka opettaa kunnioitusta esivaltaa kohtaan ja ystävyyttä kaikkein kansain välillä on ainoa tie onnellisemmille ajoille. Ynnä kouristan minä herännäisiä kuin ne eivät yhtään ota jokapäiväisen elämän varsinaisista asioista kiini. Näet jo tästä, että korkeinta esivaltaa minä en suinkaan loukkaa enkä Nordenstamiakaan tahdo muuta kuin parantaa. Perintöruhtinaasta kirjoitan varsinkin hyvästi. Minä vaadin, että kaikki kirjat ja kirjoitukset, mitkä vaan voivat, pitää kirjoituttaman rakkaasti mieltä ylentävästi Jumalan tygö, missä vaan til'asuus antaa. Niin olisit Sinäkin tehnyt paremmin, jos olisit kirjoittanut Enon opetuksen enemmin sillä tapaa kuin Huvitus l. töistä. Siinä on totta liiankin kuivajumalisia kirjoituksia, mutta sellaiset olisivat ainakin jääneet pois Enon opetuksista. Tuntenenko oikein mitä kirjauksesi näkyy todistavan, että Sinulla nyt todella jo onkin hellempi mieli kuin ennen. Antakoon Jumala että niin olisikin. Kuin kirjoitukseni tulee Ruotsista tänne, niin lähetän minä siitä kappaleen Sinullekin. Kirjoita sitte hyvästi minun puolestani.
Rantasalmea sanotaan oikeimmin Mikkelin kappeliksi. Ripatin asiat kuuluvat ilman hänen syyttänsä tulleen rappiolle. En kuitenkaan tiedä mitä mieheltä vielä saanetkin.
Sanakirja pitäisi näinä päivinä pantaman painiin, mutta osa käsikirjoitusta on Ruskealassa vielä tulematta. Siellä on takaperin Suomalais-Ruotsalainen Sanakirja tekeillä.
Keisarin poika Konstantin käveli tänä päivänä kaupungissa. Se on laihan kalpea poikarojakko. Sen laivasto on vielä haminassa.
Ei muuta tällä erällä, vaan elä terveenä ja kirjoittele hyvälle
veljellesi Europaeuksellekin.
Helsingissä 13 kesäk. 1851.
118. Wareliukselle.
[7 p. kesäk. 1852.]
Kas niin!
Eikös nyt jo Sinustakin mies ärmistynyt, kuin sait kokeaksesi, että surun alaisuutesikin on melkein yhtä naurunalainen kuin moni muu lystillinen asia täällä maan päällä. Kunnollisempaa kirjaa en liene ikä-päivinäni saanut, kuin Uskelasta lähettämäsi toukokuun 22 päiväinen. Niin minä pidän arvossa kaikkea mielen pohjasta kirjoitettua ja sanottua. Tee Sinä vähääkään hätäytymättä ja epäilemättä työtä ihmiskunnan hyväksi; Sinä voitat välttämättömästi. Mutta tee työsi hätäilemättä, sillä voimalla, jonka olet osaksesi saanut; kyllä hyvä pahan voittaa, jos vaan voittamamiehiä on. Usko tahi älä, mutta lause "se minun on joka voittaa" on ihan kuin omasta pääkurikastani lähtenyt. Tiedätkös, "hyvä on paremman vaarallisin vihollinen". Hyvän ääressä pöyhistyvät ihmiset helvetin lailla ja riehuvat kuin hurjina. Voimallisuus tulee ja äykkäisee joukkoon ja — hurjistumus hyvinensä päivinensä on tyhjänä.
Ei mikään ole ihmisten seassa pahempi kuin ylpeytymys tahi miksi minä sitä suomeksi sanoisin. Ruotsiksi olen omaksi varakseni tehnyt ihan uuden sanan förhäfvenhet tahi kukaties paremmin sjelfförhäfvenhet, täyttämään sitä kohtaa, jota niin monella enemmin tahi vähemmin mieltä hyvittävällä sanalla egenkärlek, sjelfkärlek, egoism, sjelfviskhet, selbstsucht j.n.e. ovat yritelleet osoittaa, mutta jota ei kukaan ole raatsinut nimittää paljaaksi ja kokonaiseksi kunnottomuudeksi sanovalla sanalla. Suomikiihkoisuus niinkuin monen muunkin maan isänmaan rakkaus, jota tämän ajan jumalana palvellaan, on enimmiltä käytetty pelkäksi ylpeytymisen kohottimeksi ja niin ollen tulee hyväkin paremman pahimmaksi viholliseksi ja siis pelkäksi pahaksi, olkoon se sitte luulouskoisille kuinka hyvän näköinen hyvänsä. Jos semmoista poletaan ja jos se polkeutuu, se ei haittaa mitään. Selvä asia antaa ainakin miehillensä voimaa kyllä sekä kiittämään toisten voimallisuutta että kohottamaan itsensä sitäkin voimallisemmaksi siinä mikä voimallisuutta ansaitsee.
Koeta veikkonen ymmärtää sanojani. Itsevaltaisuuden enemmin kuin muunkaan ylpeytymyksen alle minä en koskaan niskojani paina; mutta jos semmoisia niskoja muita löytyy, niin suoraan sanoen minä niiden painumista en sure vähääkään enemmin kuin niiden pystyssäkään tujottamista. Minun mieleni on nimittäin niin, että asia pitää miehensä kussakin tilassa arvoisenansa. Ei Robespierre ollut onnensa päivinä suurempi kuin kukistettuansakaan. Ainoastansa tyhjyyden kuori hajoaa paljaan voimallisuuden edessä. Jos Enon opetuksesi olisivat minun käsissäni, niin mukailematta Huvitusta Luomisen töistä luulisin sen ainakin saavani semmoiseksi, ettei mielenmittauksemme hampaat siihen ensinkään pystyisi.
Mutta nyt loppuu aika tuossa paikassa.
Kirjoita veikkonen taaskin
veljellesi Europaeukselle.
Helsingissä 7 kesäk. 1852.
119. Suometar 1853, n. 47.
[25 p. marrask. 1853.]
Oppilaiselta Europaeuselta, joka ruotsalais-suomalaisen sanakirjan valmiiksi saatuansa läksi Helsingistä Narvaan, jossa hänen sisärensä on naimisessa, olemme saaneet kirjeen, josta annamme lukijoillemme seuraavan otteen: — —
"— —. Tällä välillä olen minä käynyt Uudessa Linnassakin (Nowgorod) katsomassa siellä sairastavaa veljeäni. Sinne minä menin rautatietä myöten Wolkovian joelle asti ja sitte mainittua jokea myöten höyryaluksessa. Viikkokauden siellä viivyttyäni läksin sieltä jalkaisin astumaan pohjaista länsipohjaista kohti päästäkseni suoraan niiden suomalaisten luokse, jotka sillä kohdalla ulompana muita Inkeriläisiä asuvat, ja joita jo muinen kuulin nimitetyn 'Ärrääjiksi', ja joiden sanottiin puhuvan melkein erilaista kieltä. Sinne tultuani löysin kyllä heidän kielensä erilaiseksi, mutta suurin eroitus oli siinä, että heillä olivat kaksiäänikkäät muuttuneet yksiksi ääniksi, niin että sanoivat kuuli, tiisi, kuin piti olla kuoli, tiesi. Muutamia erilaisia sanojakin kirjoitin heiltä, esim. lä'ätä (läkään) = puhua, haastaa; särpinä = lusikka; laatsa = vati j.m. Lauluja heillä ei ollut muita kuin venäen kielisiä ja muutenkin oli heidän kielensä hyvin venäen sekaista. Sieltä Pietariin päin matkaten tulin ensinkin Koprinan kirkolle, jossa on suomalainen pappi nimeltä Berg. Hänen seurakunnassansa koettelin vähän lauluja saada, mutta kansa oli hyvin herännäismielistä tahi hyppääjiä, niinkuin niitä täällä hyppäämisestänsä nimitetään, eivätkä paljon tahtoneet suvaita laulujansa ilmoittaa. Olisi niitä kyllä ollut, mutta en minäkään antanut paljon aikaa itselleni niitä paljon hakea muuta kuin mitä puoli kymmentä kahdelta poika-mieheltä uudempia lauluja kirjoitin ja sillä läksin pois ja tulin Zarskoseliin (Saariin) rautatielle ja sitä myöten Pietariin, johon minulla silloin olikin tarvis joutua. Sieltä läksin sitte Narvaan päin ja tulin ensin mertä myöten höyrylaivalla Oranienbaumiin tahi suomeksi Kaarostiin, josta sitte ensin kävin Tyrön kirkolla pappilassa ja sitte läksin rantatietä myöten Narvaan päin marssimaan. Sen tien löysin hyvin laulurikkaaksi ja varsinkin paljon lauluja oli Inkeroisilla tahi venäen uskoisilla Suomalaisilla, Päälle sadan kirjoitinkin lauluja heiltä, mutta en kuitenkaan tahtonut omin varoini kauvan sitäkään tehdä, vaan säästin parhaat laulupaikat varsinaisen runokeruun lähetyksen varaksi, sillä sen ne välttämättömäsi ansaitsevat."
120. Morgonbladet 1854, n. 9.
[D. 30 Jan. 1854.]
Det har redan förut i tidningarne i korthet varit omtaladt, att Hr Europaeus under sin vistelse i Ingermanland upptäckt att der de rikaste skördar af finsk runo- och sagodiktning ännu stode att göra, och att han derföre yrkat på en större expedition i detta ändamål. Se här en längre framställning af saken, tillsänd oss af Hr E. sjelf ifrån Narva:
En innerlig önskan ifrån hinsidan gränsen.
Kan jag väl besluta mig till att skrifva någonting om en viss sak, — om vestra Ingermanlands, eller rättare sagdt: hela Ingermanlands rikedom på runosånger? Jag är verkligen rådlös, huru jag slutligen skall börja dermed, ty mig icke synes utan kännes det, att jag antingen borde skrifva riktigt grundligt om saken, eller ock tiga derom helt och hållet. Men nu kan jag hvarken det ena eller det andra. Nå i Ingermanland — ja just i Ingermanland och förnämligast i dess vestra del lefver ännu den gamla finska runosången i all ymnighet. Är då icke detta en särdeles vigtig och fägnesam upptäckt, ty ingen kan väl kallas bildad, som icke kan värdera menniskosjälens poetiska alster som det ädlaste jordkretsen frambragt?
— Jag kan ejsvara. — — —
För några år sedan besöktes östra och norra Ingermanland af runosamlare. Runor träffades i ymnighet och mycket samlades, men till och med på då besökta ställen blef visst icke all sång samlad. Vestra Ingermanland ansågs redan då ega mycket mera runor än östra och norra delen af landet; ty förstnämnde trakter bebos till en stor del af grekiska Finnar hvilka af lätt begripliga skäl alltid befunnits känna mera runor än lutherska Finnarne, af hvilka östra och norra Ingermanland bebos. Även var det begripligt, att den vestra traktens aflägsenhet ifrån det stora lifvets distraherande härdar redan måste skänka den fornfäderliga finska sången ett säkrare skydd. Och ej allenast en större mängd, utan äfven intressantare och mera egendomliga sånger kunde man ana i en trakt, som både genom dialekten och läget och delvis äfven genom den olika trosläran stod mera skildt för sig. Att såväl det ena som det andra i verkligheten så förhåller sig, kan jag efter gjord vandring genom en del af trakten enligt egen erfarenhet försäkra. Oaktadt de bästa sångtrakter antingen alls icke blefvo besökta eller ock endast genomvandrades, samlade jag likväl på några få dagar i några byar, förnämligast vester om Oranienbaum, gamla runor till 80 särskilda rubriker, utom åtskilliga nyare eller mindre bestämbara stycken och flere variantaffattningar till samma sånger. Bland dessa finnas sånger om Väinämöinen, Ilmarinen, Joukamoinen, Untamoinen, om "Auko Kauko mies kavala" = Kaukomieli, Lemminkäinen?, äfvensom andra sånger af forntida episk natur, t.ex. om "Antero Ylimön poika", som "meni Tuonelta kosihin, Manalalta morsianta", likaså historiska sånger om "Narvan sota" o.a. krigiska företag, m.m. Af en kyrkosexman Siitkoinen i Kankaan kylä af Tyris socken erhöll jag dessutom ett antal handskrifna sånger, ibland hvilka 11 af mig icke antecknade.
Jag hade äfven i de byar, der jag antecknat sånger, kunnat få vida mera samladt än hvad jag verkligen upptog; men tanken att genom en halfutförd samling kanske mera skada än gagna den vigtiga saken, dref mig framåt fortare än jag först hade beslutit. Jag lefver i den öfvertygelsen, att Ingermanland och just till först den allradjupast fram belägna vestra delen deraf framför allt annat skulle erfordra en grundlig runosamlings-expedition, ty först borde kärnan af ortens sånger uppsökas, och derefter hvad andra trakter hafva för godt att omkring densamma gruppera. För en väntad ny redaktion af Kanteletar vore detta af största vigt, och borde dertill ej allenast Ingermanland genomforskas, utan äfven södra delen af Wiborgs län allt ända ifrån Säckjärvi och Wederlax till Ladoga, och isynnerhet vore det af intresse, att besöka Finska vikens holmar Högland, Lavansaari, Tytärsaaret och Seitskär. Egentligen vore det högst nödvändigt för den finska runosången, för mytologien och mången annan högst vigtig omständighet, att i tid föranstalta en grundlig forskning efter alla sångtrakters runor på hvar sin ort ända ifrån yttersta ryska Karelen begynnandes. Hvarje forskning, som behöfver att göra med Kalevala, erfordrar nemligen, att alla dertill hörande särskilda sångstycken äfven borde så redigeras, att de skulle framställa, huru de på olika ställen i sina olika fattningar i verkligheten sjungas, hvad der allmänt sjunges till hvarje sång och hvad åter någon enskild veteran haft att dertill qväda. Till ett sådant företag vore ännu tid nog, ty i allmänhet lefva de gamla sångerna i hundrade munnar, och jag kan försäkra, att knappast något af betydenhet ännu tyckes vara på väg att försvinna.
Till en så grundlig sångexpedition fordras penningar, men hvarifrån skola dessa tagas? Finska Litteratur-sällskapet har svårt att betäcka sina nödvändigaste utgifter, och de penningar, som Viborgska sällskapet eger, hafva redan sin vigtiga bestämmelse. Det goda hoppet om den finska folkpoesiens behöriga uppsamling ifrån det på tidens vingar hvilande minnets omsorgstrogna vård visar endast på de landsmän, i hvilkas bröst ett hjerta med sanningens lifskraft klappar för älskadt fosterland. Och jag kan i sanning icke säga, hvartill en för ett godt och ädelt ändamål ämnad förmögenhet värdigare kunde till ex. testamenteras, än till att fullända samlingen och bearbetningen af de rika skatter af äkta nationel finsk poesi, som ännu lefva sitt naturfriska lif i folkets trogna minne. Låtom oss lefva i ett godt och glad t hopp om den äkta finska poesiens välförtjenta uppskattande, och vi skola icke förskräckas, om jag säger, att för att utföra alla de resor och vandringar, som saken i sin helhet skulle fordra, erfordras väl en tusen rubel silfver, med hvilka då ejallenast vandringarne med iakttagande af nödiga utvägar för förminskandet af penningeomkostnaderna borde kunna utföras, utan äfven något blifva öfver till en välförtjent ersättning för deras tid och möda, som benäget vilja åtaga sig att utföra det vigtiga verket. Jag säger deras, ty jag känner det, att det vore nödvändigt, att öfverallt två skulle vandra tillsammans med sålunda deladt arbete, att den ena blott skulle anteckna sånger, men den andra sagor, ordspråk, gåtor, "itkuvirsiä" (gråterskors sånger), dialektegenheter, och o.a. mera speciella saker. Väl vore, om denne äfven kunde företaga undersökningar af forntida grafvar, stenrösen o.a. minnesmärken. Egentligen borde runosamlaren sjelf blifva sångernas redaktör och utföra redaktionen småningom pa hvart ställe, der han samlar sina sånger, så att lian på det högsta behöfde göra endast ett efterarbete efter det han slutat sina vandringar. Till en sådan runosamlare skulle det nödvändigt erfordras en man med noggrannt språköra, ty sådant fordrar framför allt den vestra Ingermanländska dialekten med sina fina estniska vokalnyanseringar och andra egenheter, som för en ovan göra orden alldeles obegripliga. Dessa runosamlare borde äfven vara försedda med noggranna reseinstruktioner, ty att låta allt bero på inhemtandet af egen erfarenhet, skulle vara både kostsamt, osäkert och i många fall rent af skadligt.
Detta är alltså en sak att tänka på såväl för dem, som önska godt för saken och äro beredvillige till dess understödjande, som ock för dem som hafva lust och ledighet till att åtaga sig sjelfva verkets utförande, Mätte denna vigtiga fråga af alla med välförtjent intresse upptagas.
E—s.