KAKSI IHMISTÄ.
Oon koski mä hurja ja raisu, sinä suvannon sinivuo. Minun unteni kuplat särkyy — vain vaahtoset saa sun luo.
Sun siltasi tähtöset täyttää,
sun kalvoas kultaa kuu,
sun silkilläs uinuu ulpu,
puut pintahas kuvastuu.
Minä synkkien sielujen surma,
minä ihmisen vanki ja työn,
nämä kahlehet kerran mä katkon
ja tokehet rikki mä lyön!
Niin, silloin mä solisen hiljaa sun sylihis, sinivuo. Meidän onnemme kuutamo kultaa ja lempivät hiipii luo!