I
Kuten aikanaan ja omassa maassaan Shakespeare, on August Strindberg Ruotsin valtakunnan päämiesten historiasta löytänyt runsaasti aiheita draamalliselle luomisinnolleen. Vuosisadan vaihteessa kirjoitti hän useampia kuningasdraamoja, joista yksi, »Erik XIV», tänään tulee Kansallisteatterissa esitettäväksi.
Elettyään sillä jyrkkyydellä, joka Strindbergille, särkyneitten tunteitten ihmiselle, kaikessa oli ominainen, elämänsä molemmat ensimäiset kehityskaudet päähän asti, nähtyänsä, että hänen suuri kuvitelmansa »intelligenssiaristokraatin» ihanne vei suoraan hulluuden portille, joutui hän uuden elämänkauden kynnykselle, ja siitä ovat hänen kuningasdraamansa kirjoitetut. Hänen uusi elämänselityksensä häämöittää Göran Perssonin vastauksesta kuningas Erikille, kun he, kohtalon lopullisesti lyöminä, keskustelevat elämästä: »Elämä on jonninjoutavaa, mutta sillä voi olla joku salattu tarkoitus.» Strindbergillä oli ikuinen kysymyksensä, ja jonkinlaisen vastauksen hän aina tiesi siihen antaa.
»Erik XIV» on nerokas sielumaalaus, jännittävä näytelmä ja mieltäkiinnittävä ajankuvaus. Se tulee varmasti herättämään huomattavaa vastakaikua yleisössä, varsinkin kun Kansallisteatteri ei ole säästänyt voimiaan, saadakseen sen niinhyvin ulkoasultaan kuin sisäiseltä pitoisuudelta tarkoitusta vastaavaksi.
Osat on jaettu seuraavasti:
Erik XIV—Jussi Snellman; Göran Persson—Teuvo Puro; Kaarina
Maununtytär—Päiviö Horsma; Katarina Stenbock, Kustaa Waasan leski—
Olga Salo; Juhana herttua—Oskari Salo; Kaarlo herttua—Urho
Somersalmi; Svante Sture—Axel Ahlberg; Nils Sture—Evert Suonio;
Erik Sture—Kaarlo Astola; Nils Gyllenstjerna—Eero Kilpi;
Lejonhufvud—Aleks. Rautio; Stenbock—Hemmo Kallio; Hovimies—Arvo
Ahti; Göran Perssonin äiti—Hilda Pihlajamäki; Agda—Hanna Räihä;
Peder Welamson, Göran Perssonin sisarenpoika—Yrjö Somersalmi; Max,
vänrikki—Teppo Raikas; Siltavahti—Aapo Pihlajamäki; Huovi Maunu,
Kaarinan isä—Emil Falck; Nigels, kultaseppä—Martti Aronen;
Kamarineito—Alma Nykänen.