ARJA JA SELINÄ.
Paistoi kerran kuu ja päivä autuaammille ahoille kuin on kummut kuolevaisten.
Kaksi nousi puuta nuorta saman luontonsa luvalla, saalaina saman elämän.
Kasvoi kaksi lemmen lasta alla auringon ikuisen, kohinassa aarnikorven.
Mik' oli luotu miehen alku, se oli Arjaksi sanottu, mikä miehen kainalohon, sen oli nimi Selinä.
Tuntenut ei toinen toista.
Toki yhdessä asuivat puun alla lakea-latvan, yhdessä tulen tekivät, vierähtivät vuotehelle, yhdessä näkivät unta ijäisestä itsestänsä, otsalla unelma onnen, huulillansa huomensuukko.
Se Selinä neiti nuori näki kerran keski-yöllä silmät kuin tuliset tähdet singahtavan päänsä päällä, ja ne paistoi täydet tähdet, paistoi paljaalle povelle, poskille punehtuville, varren valkolumpehille.
Uskoi aamulla unensa: "Liekö liikoja tulossa, taikoja tapahtumassa?"
Ystävä hyvä hymyili:
"Ihailin ihanintani."
Tuop' on Arja aimo sulho kuuli toisna keski-yönä äänen kuin Ukon vihurin viuhahtavan päänsä päällä, ja se huusi ääni hurja, huusi kuin verenvihoja, haastoi kuin sydänhaluja miehen mielihautehia.
Kertoi kullan-kumppanille: "Lienkö muuksi muuttumassa, uudeksi urostumassa?"
Naljaeli neiti nuori:
"Näit unta unelmastasi."
Valvoivat he vuotehella keski-yönä kolmantena, silmät suitsevan näkivät, kuulivat puhetta puusta: "Tulla voitte kuin Jumala kaikkiviisas, kaikkivalta!"
Syli toisensa tapasi.
Silloin yön virsi virisi syvältä sydämestänsä: "Olin ennen onnellinen luonnon orjana eläen, oonko nyt otollisempi kuninkaana luomakunnan? Tieto on viluinen vieras, kamalampi kaiken tieto, tieto tyhjyyden kamalin. Tullen lapseksi takaisin, saanen auvon, saanen armon."
Toinen työn virsi tohisi aivoista avartuneista:
"Putoovat elämän puusta hedelmät hyvän ja pahan, meill' on valta vain valita. Ei kysytty minulta, miksi tänne synnyin, täältä lähden, siksi en kysy sinulta, mitä mietin, suuri Luoja. Teen työtä, erehdyn, etsin oikein, väärin, mielinmäärin!"
Kasvoi heistä kaunis heimo, veressä väkevä loihtu, silmässä tulenvälähdys Tuntemattoman Jumalan, kansa kirkas, kaukomieli, rotu rohkea inehmon, joka tietoa janosi, taivon kaaria tapasi, rajat ratkoi luomakunnan, ilmoitti elon-ilonsa.
Sitten syöksyi syöverihin.