ORJAN POIKA.
Puhui Pirkka puuhkalakki: "Hoi miehet, ylös urohot, satanut on uutta lunta, läkkäme Lapin kylihin, Lapin lasta velkomahan!"
Läksivät Lapin kävijät, veristivät uutta lunta, miehet miekoin surmasivat, naurattivat naiset kaikki; Lappi laajalti savusi, kylät jäivät kylmillensä, poikaset porossa itki, koirat vuorilla vaelti.
Toip' on Pirkka orjapiian.
Vieri aikoa vähäisen, lauloi orja lapsellensa: "Heleä emosi heimo, heleämpi nurmen heimo; suku suuri tuntureilla, suku suurempi Manalla; eivät pistä Pirkan piikit, yllä tapparat yröjen."
Ärjyi ilkeä isäntä:
"Lyhyestä virsi kaunis!"
Miekan seinältä sivalti, tappoi naisen nauramansa.— Se oli Pirkka puuhkalakki.
Kasvoi kaunis orjan poika.
Lähtö Lappihin läheni, urhot tuota tuumimahan. "Oisko orjasta apua retkellä re'ellisellä?"
Otetahan orjan poika.
Ajetahan ahkiossa, päivä suuren järven päitä, toinen hallaista rämettä, kolmas vuorta korkeata; oli outo orjan mieli, sydän rinnassa sykytti.
Tultiin tunturin laelle; tulet tuikki laaksoloista, valkeat Lapin kylistä.
Puhui Pirkka puuhkalakki: "En usko penihin orjan, sen on silmässä välähdys revontulta tuikeampi; paras kun jälelle jääpi."
Poika puuhun kytketähän.
Palasivat pirkkalaiset, pulkat täynnä turkiksia, vempelet verohelyjä.
Muisti Pirkka puuhkalakki: "Tais jäädä jälelle poika, kuka kurjan päästäntähän?"
Sujahtivat suksillensa heimon sulhot.
Heinäkenkä nukkui puuhun kytkettynä hangella hopehisella.
Näki unta maammon maista.
Puikoivat punaiset pulkat punaisilla kukkuloilla, siukoivat siniset petrat sinisillä virran-suilla, jolui joutsenet hopeiset, käet kukkui kultahiset, käet kukkui, linnut lauloi, vihannoivat viidat kaikki Lapin suuressa suvessa, yössä päivän paistamassa.
Hyrähti hymyhyn huuli:
"Luoja kaitse maammon maita!"
Jousen jäntehet helähti, suhahtivat sulkanuolet, kuoleman kantele kajahti polven päällä kaikkivallan.