OTERMA JA KATERMA.
Oli kerran mies Oterma, Otermalla veli Katerma, kummallakin nainen nuori.
Ajoivat aamulla varahin hämäräisen metsän halki; lauloi puussa Lemmon lintu: "Ontuva on mies Oterma, kaunoinen on mies Katerma, hyv' on syödä Hiiden linnun veljen maksoa veristä."
Veli vanhempi kirosi:
"Mitä laulat Hiiden lintu!"
Sanan saattoi nuorempainen:
"Raikui matkamme ratoksi."
Veljet huhdalta palasi pimetessä talvipäivän; paha hongasta pakisi: "Verevä Oterman onni, kapea Katerman nainen, hyv' on syödä Hiiden linnun naisen nuoren rintapäitä."
Katerma karahkan otti, heitti Lemmon lentiäistä. "Mitä herja hellittelet!"
Veli vanhempi murahti:
"Lauloi mieltä miehen päähän."
Vieri aikoa vähäisen, hanget hohti, pyyt pyrisi, kukertivat kukkoteeret; virkkoi kaunoinen Katerma: "Sinä sinne päin erästä, minä tänne työnteleime."
Näki ontuva Oterma edestänsä pyyn putoovan, kohtasi salossa veljen. "Etpäs sie eronnutkana!"
Sanoi kaunoinen Katerma:
"Taisin kierteä keheä."
Erosi erähän veljet, kuuli kaunoinen Katerma suhahtavan sulkanuolen. "Miksi sie minua ammuit?"
Sanoi ontuva Oterma:
"Lienen liipaissut pahasti."
Vieri aikoa vähäisen, päivä paistoi, pälvet nousi, hanget suuretkin sulivat; ei sula sydänten routa pimeässä veljespirtin.
Astui veljet atrialle; puhui nuorikko Oterman Katermalle kaunihille: "Sinä veljesi tapakin, saamme toinen toisihimme!"
Virkkoi kaunoinen Katerma:
"Vuota, kun kylyhyn käymme!"
Kävivät kylyhyn veljet; kuiskasi Katerman nainen Otermalle ontuvalle: "Sinä veljesi tapakin, sulta naista naurattavi!"
Sanoi ontuva Oterma:
"Vuota, käymme vuotehelle!"
Vieri veljet vuotehelle; nousi kaunoinen Katerma, kysyi vaimo vierellänsä: "Kunne kultani käkeät?"
Virkkoi kaunoinen Katerma:
"Annan orhille apetta."
Kuuli uksen ulvahtavan, nousi nuorikko Oterman; kysyi miesi kyljessänsä: "Minne mielit lintuseni?"
Vaimo vastasi verevä:
"Lehmiläävässä käväisen."
Pihalla neuvoa pitivät, puhui kaunoinen Katerma: "En veristä veljeäni, avo on järvi rannan alla. vedän purjehen punaisen, maille muille vierikäämme!"
Kuuli tuon Katerman nainen halki harvan sintsin seinän, kiirehti tupahan tuosta: "Joudu jo Oterma, juokse, pursi aaltoja ajavi, veli viepi veljen vaimon!"
Ilkkui ontuva Oterma: "Menköhön, mikä menevi, pohja on puhki purtosesta."
Toki nousi nostamatta, orhin tallista talutti, raikahutti rantatielle; säikkyi vaimo vietäessä: "Oi Katerma, kaunoiseni! Nousevi punainen pilvi kotoisilta kukkuloilta."
Hymyi kaunoinen Katerma:
"Älä kultani kujerra!
Pilvi tuopi pitkän tuulen."
Puhui nainen purjepuulta:
"Oi Katerma, kaunoiseni!
Aurinko alas ajavi
kotoisilta kukkuloilta."
Hymyi kaunoinen Katerma:
"Älä itke armahani!
Karit päivä katselevi."
Kuuli kapsavan kavion, pahoin nuorikko parahti: "Oi Katerma, kaunoiseni! Veli välkkyen tulevi, vyöllänsä vihainen viini."
Sanoi kaunoinen Katerma:
"Nyt taisi tuhomme tulla."
Souti vaimo, vieri venho, meloi kaunoinen Katerma, tunki tulva purtosehen, huuti mies hädässä hengen: "Veli kuule velloasi! Pelastanet naisen nuoren, mie itse merehen mennen."
Sortui venho veen varahan, joutui sormet soutimiksi, ehti ontuva Oterma rannalle someriselle; nuolen vinkuvan lähetti jälkehen urohon uivan, halki veljen hartioista, puhki naisensa povesta, huuti vielä, huikahutti: "Mik' on verta veljessäni, painu paatena merehen, mikä nuorta naisessani, nouse siipenä kajavan, ett'eivät toistansa tavanne, eivät syyllistä syliä, eivät täällä eikä tuolla eivät maassa, maan sisässä eikä Luojan taivahassa!"